Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Q: Nosturipalvelua Jyväskylästä

312 views
Skip to first unread message

Marko Vainiomaa

unread,
May 23, 2003, 3:24:06 AM5/23/03
to
Eilen työmaallani kävi sitten ensimmäisen kerran nosturi nostelemassa kiviä
tien varresta anturan ympärille. Tuntiveloitus oli 65 e + nosturin siirto (8
km) + alv, jota pidin isolle nosturille kohtuullisena, kun arvelin
nostotöihin menevän noin kaksi tuntia. Aika-arvion perustin siihen, että
purin kuskin kanssa rekasta kivet (39 lavaa) alle kahteen tuntiin auton
omalla, kohtuullisen onnettomalla nosturilla. Nosturin tarvitsi siirtää
ainoastaan 31 lavaa, muut olivat ok paikalla.

Nosturi oli tullut paikalle klo 10.00 (kuten sovittu) ja vastassa oli
minulla yksi työmies. Itse pääsin paikalle noin klo 13.00. Yllätyksekseni
nosturi oli edelleen paikalla ja puolet kivista yhä tien varrella, itse
kuski istuskelikin sitten tupakalla puhumassa paskaa palkkaamani työntekijän
kanssa. Kävi ilmi, että kuski ei ollut ottanut aluksi lavakoukkua mukaan ja
oli käynyt erikseen sen hakemassa. Myöhemmin sain kuulla, että olivat
käyneet samalla reissulla vielä kahvilla (huoltamolla).

Kun itse pääsin paikalle, patistelin kaverin nosturin puikkoihin ja itse
olin lavakoukun päässä. Loput lavat siirtyivät (15 kpl) noin 45 minuutissa
oikeille paikoille, joten kyllä tuo nosturi siirtää tavaraa nopeammin kuin
rekan nosturi. Kaveri lähti ja löi minulle lapun kouraan, jossa tunteja
merkitty 4,5 ja yksi nosturin siirtotunti. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt
koukun haku ja kahvittelusta mitään ja vetäisin nimmarin alle. Nyt kun
laskeskelin, mitä tusta tulee yhteensä, on summa aika huima: noin 430 euroa
(2550 mk). Mielestäni oikea hinta ko. palvelulle olisi max. 2 tuntia +
siirto eli noin 240 euroa. Luonnollisesti tulen reklamoimaan...

Eli pitkän sepustuksen jälkeen asiaa: Suositelkaa hyvää nosturifirmaa
Jyväskylästä, jolla kone, joka yltää max. 30 metriä ja nostaa sinne max.
1100 kg.

--
=======================================================
Marko Vainiomaa R a l l i s a t i a i n e n
mailto:markova@jaiko(dot)fi http://www.adastraracing.com/
=======================================================


teepee

unread,
May 24, 2003, 12:08:02 PM5/24/03
to

"Marko Vainiomaa" <mar...@jaiko.fi> kirjoitti viestissä
news:baki9r$v4b$1...@mordred.cc.jyu.fi...

Mitähän tästä tulisi oppia:

Muista ilmoittaa mitä nostat - onnistuuko lavanosturilla, joskus lavalla
olevat tavarat
pinottu niin korkeiksi että lavanosturilla ei onnistu.(Todennäköisesti
ilmoitit mutta,
asia ei ollut mennyt perille...)

Kahvitauot, ruokatauot etc. kuuluu tietääkseni tes-alaisuuteen joten niistä
on turha itkeä tai poistetaan ne sitten sinultakin.

Tuntihinta kuullosta jopa edulliselta, meillä päin hinta luokka 80-90 euroo
tunti...
Hyvää ja halpaa ei ole olemassa!

Rakentamisessa kustaan silmään ihan periaatteessa kaikessa, sen olen
itse oppinut. Teollisuuden piirissä ei ole mitään verrattavissa
kusetuksiin mitä omakotitalon rakennusprojekteissa.
Kaikki perustuu siihen että keskimäärin "Perhe" rakentaa kerran elämässä
joten sitä voi kusettaa vaikka kuinka koska se ei kuitenkaan tilaa uudelleen
mitään. Onneksi tämä internetti on vähentänyt kusettajia mutta silti
niitä riittää.... Pitäsi saada aikaan sopimussakot kuten teollisuudessa,
esim. viikon myöhässä sovitusta aiaktaulusta ja 10-20% hinnan alennus
samantien, kyllä
ne kusettajat oppii sillälailla...

Terveisin ,

Turhautunut rakentaja

P.S. Kannoin 180 tonnia kiviä viime kesänä ja se oli mukavaa!


Marko Vainiomaa

unread,
May 26, 2003, 4:44:01 AM5/26/03
to
> Muista ilmoittaa mitä nostat - onnistuuko lavanosturilla, joskus lavalla
> olevat tavarat
>
Nostettava tarvara oli spesifikoitu varsin tarkasti ja valmiiksi aseteltu
"hyvin nostettavaksi".

> Kahvitauot, ruokatauot etc. kuuluu tietääkseni tes-alaisuuteen joten
niistä
> on turha itkeä tai poistetaan ne sitten sinultakin.
>

TES:n mukaisia taukoja ei voi soveltaa tässä kahdestakaan eri syystä:
- Työn _olisi pitänyt_ sujua alle kahdessa tunnissa
- TES velvollisuus kuuluu työnantajalle ei minulle, asiakkaalle. Et varmasti
halua kaupan tädinkään keskeyttävän myyntitapahtumaa TES-pohjaisen
kahvitauon takia.

> Tuntihinta kuullosta jopa edulliselta, meillä päin hinta luokka 80-90
euroo
> tunti...

Niin minunkin mielestäni, mutta olisin mielummin maksanut 2x90 e kuin 5,5x65
e + alv.

> P.S. Kannoin 180 tonnia kiviä viime kesänä ja se oli mukavaa!
>

Varmaan pitää itse tehdä samoin...

0 new messages