Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Lastulevyseinän remontointi

923 views
Skip to first unread message

Toni Virta

unread,
Aug 4, 2004, 3:55:18 AM8/4/04
to
Talon kaikki sisäseinät on päällystetty lastulevyillä, sellaisilla
jossa levyjen saumakohdissa on n. sentin syvä uurre.

Levyt ovat OK-kunnossa, mutta nuo joka levyn väliin osuvat urat
sattuvat esteettiseen silmääni. Jotain tarttis tehdä. Yksi vaihtoehto
olisi päällystää kaikki seinät remonttikipsilevyllä. Siitä on
kokemuksia aikaisemminkin, eli urakan laajuus/suppeus on hyvin
tiedossa. Mieluummin en kuitenkaan sitä tekisi, sillä muutamassa
nurkassa kaapin ovet menevät seinään asti, joten viidenkin millin
paksuntaminen saattaa haitata ovien avaamista. Toisaalla taas levyt on
aikoinaan asennettu tasaan vierestä alkavan tiiliseinän kanssa, eikä
paksuntaminen siihenkään oikein istuisi. Ainakin kattolista näyttäisi
erikoiselta.

Onko siis mitään keinoa paklata noita lastulevyn uria tasaisiksi niin,
ettei seinän eläminen tekisi halkeamia maalipintaan? Lasikuitutapetti
ei innosta, maalia sen olla pitää. Tasoittaminen olisi niin moninverron
helpompi keino kuin päällelevyttäminen tai vanhojen levyjen poisto ja
uusien asennus.

TVirta


moon1

unread,
Aug 4, 2004, 8:27:04 AM8/4/04
to
Mielestäni on aika vaikea keksiä mitä ainetta noihin liikkumasaumoihin
laittaisit koska jos laitat tasoitetta niin melko varmaan maalatussa
seinässäkin tulet näkemään noita railoja ellet tee siten sitten että
tasoitat tasoitteella välit ja ostat ns. korjaustapettia (joka on noin 1.5-2
mm paksuista ja helvetin kallista, K-raudassa on ainakin myynnissä) jolla
tapetoit koko seinän alan jonka jälkeen maalaus. Tietysti tuota
korjaustapetoitavaa pinta-alaahan saisi pienennettyä vaikkapa
puolipaneloinnilla.

moon1

"Toni Virta" <toni.remov...@talentum.fi> wrote in message
news:2nbj37F...@uni-berlin.de...

Ulla Mansikka-aho

unread,
Aug 4, 2004, 10:07:58 AM8/4/04
to

Toni Virta wrote:

>
> Onko siis mitään keinoa paklata noita lastulevyn uria tasaisiksi
> niin, ettei seinän eläminen tekisi halkeamia maalipintaan?
> Lasikuitutapetti ei innosta, maalia sen olla pitää. Tasoittaminen
> olisi niin moninverron helpompi keino kuin päällelevyttäminen tai
> vanhojen levyjen poisto ja uusien asennus.
>

Joku nauha siihen sauman päälle liimalla kiinni. Sitten tapetointi ja
sauma terävällä veitsellä auki. Tenavat nuo kyllä nypii auki mutta
aikuisten talosa toimii aika kauan.

Ulla

Kallu

unread,
Aug 4, 2004, 3:20:04 PM8/4/04
to
Toni Virta <toni.remov...@talentum.fi> wrote:
> Talon kaikki sisäseinät on päällystetty lastulevyillä, sellaisilla
> jossa levyjen saumakohdissa on n. sentin syvä uurre.

> Levyt ovat OK-kunnossa, mutta nuo joka levyn väliin osuvat urat
> sattuvat esteettiseen silmääni.

Nuo uurteet levyjen välissä ovat alunperin sitä varten, että kun
lastulevy asettuu samaan kosteuteen ympäristönsä kanssa, sen mitat
muuttuvat. Jos talosi on ollut asuttuna vuosia voidaan ajatella että
levyt ovat jo asettuneet oikeisiin mittoihinsa ja saumat voi vallan
hyvin paklata umpeen. Ei muuta kuin pakkelia isompi törppö kaupasta,
lasta käteen ja töihin. Hionnan jälkeen pääsee sitten
tapetoimaan/maalaamaan ja esteettinen silmäkin saa rauhan.


--
/Kallu < khmi at nic fi >

Tuomo Eloranta

unread,
Aug 5, 2004, 1:08:49 AM8/5/04
to
> Onko siis mitään keinoa paklata noita lastulevyn uria tasaisiksi niin,
> ettei seinän eläminen tekisi halkeamia maalipintaan?

Jos sen kittaisi sen uran täyteen, vetäisi päälle lasikuitunauhaa ja
paklaisi nauhan päältä tasaiseksi. Pitäisi kestää paremmin kuin pelkkä
umpeen pakkaus. Vähemmällä paklaamisella pääsisi jos ajaisi kutterilla
millin pois siitä uran ympäriltä levyistä niin ei tartteisi nauhan
korkeuden verran paklata koko levyjä :)

t

jp

unread,
Aug 5, 2004, 1:32:00 AM8/5/04
to
"Toni Virta" <toni.remov...@talentum.fi> wrote in
news:2nbj37F...@uni-berlin.de:

> Talon kaikki sisäseinät on päällystetty lastulevyillä, sellaisilla
> jossa levyjen saumakohdissa on n. sentin syvä uurre.

...

> Onko siis mitään keinoa paklata noita lastulevyn uria tasaisiksi niin,
> ettei seinän eläminen tekisi halkeamia maalipintaan? Lasikuitutapetti
> ei innosta, maalia sen olla pitää. Tasoittaminen olisi niin moninverron
> helpompi keino kuin päällelevyttäminen tai vanhojen levyjen poisto ja
> uusien asennus.

Sirkkelillä sopivan paksuista listaa sahailemaan. Sitten liimaat ne sinne
uriin. On paljon vähemmän pakkeloitavaa...

Juha Ruismaki

unread,
Aug 5, 2004, 1:58:22 AM8/5/04
to
Kallu wrote:
> Nuo uurteet levyjen välissä ovat alunperin sitä varten, että kun
> lastulevy asettuu samaan kosteuteen ympäristönsä kanssa, sen mitat
> muuttuvat. Jos talosi on ollut asuttuna vuosia voidaan ajatella että
> levyt ovat jo asettuneet oikeisiin mittoihinsa ja saumat voi vallan
> hyvin paklata umpeen.

Tämä pitää paikkansa. Pakkeloin 70-luvulla tehdyn lastulevyseinän
urat umpeen ja hyvin pysyi siistinä ilman mitään ongelmia ainakaan
parin ensimmäisen vuoden aikana.

Juha

Toni Virta

unread,
Aug 5, 2004, 3:38:50 AM8/5/04
to
"Juha Ruismaki" <j...@genera.sci.fi> wrote in message
news:4111CC...@genera.sci.fi...

Jackpot. Levyt ovat olleet seinässä jo toistakymmentä vuotta. Ne ovat
aivan siistissä kunnossa, eli sen takia niitä en ole kunnostamassa.
Omaan esteettiseen silmääni nujo uurteet vaan sattuvat pahasti.

Olin vaan siinä käsityksessä, että lastulevyseinäkin elää ikuisesti
lämpötilan ja kosteuden mukana ja sen myötä pakkeli + maali halkeaa kun
säätilat vaihtelevat.

Kannattaako uran pohjalle sovitella jotain nauhaa, esimerkiksi
kipsilevyistä tuttua paperi- tai lasikuitunauhaa vai meneekö pelkällä
pakkelilla siististi?

TVirta


Kalle Ranto

unread,
Aug 5, 2004, 3:39:30 AM8/5/04
to
"Toni Virta" <toni.remov...@talentum.fi> writes:

> Olin vaan siinä käsityksessä, että lastulevyseinäkin elää ikuisesti
> lämpötilan ja kosteuden mukana ja sen myötä pakkeli + maali halkeaa kun
> säätilat vaihtelevat.

Olen antanut itselleni ymmärtää, että vaikka talo olisi yli 20 vuotta
seissyt paikallaan, niin pakkeli + maali voi aivan hyvin haljeta. Myös
tapetti suoraan uran yli voi mennä ryppyyn. Tai sitten kaikki pysyy
kunnossa - kokemuksia on tietenkin monenlaisia.
Kalle Ranto
Turku

Kallu

unread,
Aug 5, 2004, 4:20:04 PM8/5/04
to
Toni Virta <toni.remov...@talentum.fi> wrote:

> Olin vaan siinä käsityksessä, että lastulevyseinäkin elää ikuisesti
> lämpötilan ja kosteuden mukana ja sen myötä pakkeli + maali halkeaa kun
> säätilat vaihtelevat.

Tokihan se elääkin. Aivan samoin kuin kaikki muutkin puurakenteet.
Mutta onhan talossasi kaiketi puurunko joka myös elää kosteuden
mukaan? Lastulevy on toki eri asia kun umpipuu, mutta ei niiden
välillä kosteuden mukaan elämisen suhteen niin suurta eroa enää ole
kuin uutena. Siis silloin kun levyt on ensi kertaa seinään lyöty. Ja
tuon ensiasennuksen vuoksi ne raot on levyjen väliin jätetty.

> Kannattaako uran pohjalle sovitella jotain nauhaa, esimerkiksi
> kipsilevyistä tuttua paperi- tai lasikuitunauhaa vai meneekö pelkällä
> pakkelilla siististi?

Kun minä tuon pakkeloinnin omassa (edellisessä) asunnossani tein, en
laittanut mitään nauhoja, vain pakkelia ja hyvin onnistui. Ei tullut
halkeamia eikä pullistumia tavalliseen paperitapettiin.

Tero Loppi

unread,
Aug 6, 2004, 1:53:51 AM8/6/04
to
Toni Virta <toni.remov...@talentum.fi> wrote:
: Olin vaan siinä käsityksessä, että lastulevyseinäkin elää ikuisesti

: lämpötilan ja kosteuden mukana ja sen myötä pakkeli + maali halkeaa kun
: säätilat vaihtelevat.

No kyllä meillä ainakin elää yli 30v lastulevyseinän pätkä. Aina on
kesällä sauman yli menevä tapetti rutussa.

--
-----------------------------------------------------------------
Tero Loppi Tampere University of Technology
t...@students.cc.tut.fi
-----------------------------------------------------------------

Jonttu

unread,
Aug 6, 2004, 4:36:46 AM8/6/04
to
Ja sitten kun pakkeloit, niin käytä sellasita kipsikittiä, jota myydään
jauheena. Pääset paljon helpommalla ja vähän halvemmalla.


"jp" <j...@jp.com> wrote in message
news:cesgog$jv4$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

vesku

unread,
Aug 7, 2004, 2:18:43 PM8/7/04
to

"Jonttu" <Jon...@Jonttu.com> kirjoitti viestissä
news:ODHQc.1378$qc4....@reader1.news.jippii.net...

Terve!

Mulla on justiinsa menossa kyseinen paklaus urakka omassa talossa. Aloitin
täyttämällä akryylimassalla raot ja annoin kuivua vuorokauden" mikä oli
aivan liian vähän" kolme neljä päivää olis varmaan kohtuu riittävä aika,
akryylimassa kun kutistuu kuivuessaan niin seinään jää noin kolmen millin
syvät raot ja kuivuminen jatkuu jonkin aikaa eli kannattaa odottaa muutama
päivä niin pääsee vähemmällä tasoitteen käytöllä. Tuo rakojen täyttäminen
tikuilla oli itselläkin mielessä mutta kun levyjen raot eivät ole
samansuuruisia niin...
Toinen mitä voisi ajatella on ikkunoiden tiivistysnauha mutta se taas on
aika kallista ja sitäkin kuluu jonkin verran niin itse päädyin vaan
laittamaan akryylimassaa koska se ei kovin kallista ole. Tänään sain seinät
hiottua viimeisen kerran ja hyvännäköinen tuli, aika näyttää kestääkö.
Asuntomessuilla huomasin uutta lasikuitutapettia mikä tulee markkinoille
syksyn aikana ja sitä meinattiin laittaa seiniin, on paljon paremman
näköistä kun nämä perinteiset kalanruoto kuviot.
Sellaisen huomion tein seinistä kun passilla tutkiskelin että jotkin
lastulevyt on tavallaan pullistuneet ulospäin levyn keskeltä eli saumakohta
on"montussa".
>
>


0 new messages