Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Asuntolaina erotilanteessa

7 views
Skip to first unread message

Mika

unread,
Mar 6, 2003, 11:39:32 PM3/6/03
to
Olisiko kellään kokemusta kunka seuraavanlainen tilanne saataisiin parhaiten
hoidettua?
Tilanne on se, että olimme rakentamassa omakotitaloa ja tuli avioero.
Projekti on siinä mallissa, että talli on melkein tehty ja talon pohjia
tasaillaan.
Silloin rakentamisen alkutaipaleella sovittiin lainat selväksi, eikä niissä
ollut mitään
ongelmia kahdelle ihmiselle. Nyt sitten kun olen ajatellut itse yksin jatkaa
rakentamista
niin ongelmia sitten alkoikin syntyä. Olen normaali duunari joten en pysy
maksamaan yksin
mitään järkyttäviä kuukausieriä.
Itse olin ajatellut seuraavanlaista systeemiä, talli ja tontti on maksettu.
Ajettelin, että
niitä voi käyttää vakuutena ja toisena vakuutena valiiksi tulevaa
"rakentamisvaihetta".
No pankissa taas ne haluavat tuijottaa pelkästään kustannusarviota, joka
sekin
piti aikanaan laskea niin yläkanttiin, että oikein. Tosin hyvä niin ei se
haittaa vaikka
rahaa menisi vähemmän mitä laskettu. No kuitenkin, onko joku ollut
vastaavanlaisessa
tilanteessa ja kuinka tässä pitäisi menetellä? Apu olisi todella tarpeen,
jotta pääsisi
tekemään edes jotain ennen kuin löytää taas uuden rakennuskumppanin ;o)
Alkuperäisenä suunnitelmana minulla oli, että olisin rakentanut perustukset
valmiiksi
tänä kesänä.

-m-


Mara

unread,
Mar 7, 2003, 3:43:16 AM3/7/03
to
Terve!

Itse en ole eronnut ja enkä toivonmukaan jodukkaan, nuo ovat aina ikäviä
asioita varsinkin kun on esim. asuntolaina päällä.

Me saadaa ainakin pankista lisää "remppa lainaa" kun olemme rakentaneet pari
osiota valmiiksi / korjauttanut yhtä sun toista. Pyydämme paikalle vain
jonkun meklarin joka antaa "uuden" hintalapun talollemme, tämä onnistuu
ainakin täällä Kirkkonummella. Tässä esim:

Talon arvo ostaessa: 100 000eur talon arvo / vakuus pankille nyt
Talon arvo rempan jälkeen: 150 000 jolloin saadaan lisää vakuutta ja meidän
tapauksessa voimme tiputtaa 2:s vakuuden pois ja siirtä kaikki talomme
piikkiin.

Käy pankissa ja keskustele, en usko että tuon tulisi olla ongelma.

Martin

0 new messages