Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tietoa huoneakustiikasta ja resonaattorirakenteista ???

4 views
Skip to first unread message

P.R.

unread,
Apr 25, 1999, 3:00:00 AM4/25/99
to
Tervehdys!

Olen tässä uuden, orastavan hifiharrastuksen myötä kiinnostut siitä millä
eri keinoilla asunnossa toistettavan äänen laatuun voidaan vaikuttaa.
Tärkeimmät asiat (jos nyt puhutaan musiikinkuuntelusta) on tasapainoinen
kuuntelulaitteisto ja ennenkaikkea kaiuttimet sekä huoneakustiikka.
Satsaukset huoneakustiikkaan ja laatukaiuttimiin tuovat rahalle parhaiten
vastinetta äänenlaadullisesti. Akustisesti epäkelpo huone romuttaa
musiikkinautinnon, oli käytössä sitten kuinka laadukkaat
äänentoistojärjestelmät hyvänsä.

Teen asuntooni remonttia (jos kiinnostaa niin pohjakuvat löytyy
sfnet.tiedostot uutisryhmästä) ja ajattelin samaan syssyyn satsata hieman
ajatusta myös ääniteknisiin seikkoihin. Asuntoni kaikki seinät ovat betonia,
joka on huono asia matalien äänitaajuuksien toiston kannalta. Bassotaajuudet
tahtovat ruveta "kumisemaan" ja toisaalta osa bassotaajuuksista voi jäädä
kuulumattomiksi ns. "seisova-aalto" -efektin vuoksi. Seisova aalto muodostuu
kun huoneen mitat ovat pitkän ääniaallon (bassotaajuudet) mittojen
monikertoja. Pahimmillaan ääniaalto on täsmälleen huoneen pituinen, jolloin
ko. äänen korostuminen / vaimeneminen tapahtuu voimakkaimpana.

Ongelma onkin siinä miten huoneen seisovien aaltojen vaikutusta ääneen
voidaan lieventää. Keskiäänien ja korkeiden äänitaajuksien heijastumiin on
helppo vaikuttaa pehmeillä akustointimateriaaleilla (esim. Akustovillaa
kattoon, tai ryijy seinälle ym.). Bassotaajuudet jyräävät pehmeiden ja
ohuiden, ääntä absorboivien eristekerrosten läpi betoniseinään, heijastuen
sieltä takaisin huonetilaan juurikaan akustovilloista välittämättä. Olen
ymmärtänyt, että matalimpien bassotaajuuksien vaimentamiseksi tarvittaisiin
jopa metrin paksuinen villakerros, että asialla olisi mitään vaikutusta.

Resonaattorirakenteet ovat ohuita, äänenpaineesta värähteleviä
levyrakenteita (tai ns. rakoresonaattoreita). Toimintaperiaate on
yksinkertaisesti se, että haitallisien äänitaajuuksien ääniaallot saavat
resonaattorilevyn värähtelemään, jolloin osa ko. äänitaajuuden energiasta
muuttuu resonaattorilevyn liike-energiaksi (ja edelleen lämpöenergiaksi).
Tällaiset resonaattorirakenteet ovat tietääkseni ainoa järkevä tapa parantaa
betonibunkkerin huonoa bassoakustiikkaa. Kevyemmistä materiaaleista
(levyseinät) rakennetuissa asunnoissa väliseinät toimivat osittain
resonaattoreina ja toisaalta bassotaajuudet pyyhältävät kevyiden rakenteiden
läpi, jolloin ongelmia ei synny. Ainakaan yhtä helposti kuin jäykissä
betonirakenteissa on asianlaita.

Nyt kiinnostaakin se, miten resonaattorirakenne mitoitetaan sellaiseksi,
että se vaimentaa juuri niitä haitallisimpia korostumia huoneessani?
Onko kenellä kokemuksia tahi tietoa tällaisten rakenteiden kyhäämisestä/
suunnittelusta?
Miten saan selville huoneeni ongelmalliset äänitaajuudet? (mitat: k: 260, l:
375, p: 445 cm) Ja lopuksi onko aiheesta olemassa kunnollista suomenkielistä
kirjallisuutta? (Ei löytynyt ainakaan lähikirjastosta)

Koska remonttini on suht laaja (>10 kmk; >100 työtuntia), ei yhden
resonaattoriseinän rakentaminen lisää juurikaan kustannuksia tai työtä. Noin
suhteellisesti ottaen.

---------------------------------------------------------------------------
Panu Rasimus panu.r...@kolumbus.fi
Riihimäki panu.r...@yit.fi
---------------------------------------------------------------------------


Joni Jarvenkyla

unread,
Apr 30, 1999, 3:00:00 AM4/30/99
to
Monet valmsitajat tekevat verhoiltuja akustiikkalevyja, esim Armstrong.

Verhoile seinat nailla, lattiaan paksu kokolattiamatto ja akustoitu
tuplakatto niin ei varmasti kaiu eika kumise, ja voit soitella
suuremmalla volyymille knu ei kuulu uloskaan yhta hyvin.

Tee-se-itse mies alkaa tietty tutustua puristettujen 5-10 cm
lasivillalevyjen asennukseen ja verhoiluun.

vha...@cc.helsinki.fi

unread,
Apr 30, 1999, 3:00:00 AM4/30/99
to
In article <7gbnh8$bhr$1...@walrus.megabaud.fi>,
Köykkä, muinainen kotimainen äänentoistoguru elvisteli
putkivahvistimillaan, joiden puutteena kuitenkin oli esmes hiukan
vaatimaton teho.

Köykän omissa kaiuttimissa olikin hyvä hyötysuhde. Yksi konsti oli se,
että sensijaan että looda olisi tungettu täyteen villaa loodassa olikin
vaimennettu resonaattori, jonka tehtävänä oli imeä energiaa niillä
taajuuksilla, joilla koppa pyrki soimaan.

Tuntui pelaavan aika hyvin. Ehkäpä bassoille voisi kehitellä jotain
vastaavaa. Energiaa imevistä helmholz-pöntöistä taitaa vaan tulla
aika isoja.

VesA

ps.. jos jollakulla on kellarissaan Köykän Ortoperspekta, voisin ostaa
pois. Aidot kaiuttimet minulla jo on.

0 new messages