Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Onko silikonista vaaraa sähköjohdoille tai -eristeille?

16 views
Skip to first unread message

Teukka R

unread,
Sep 29, 2006, 4:34:39 AM9/29/06
to
Kertokaahan mulle tyhmälle maalaispojalle, että onko tavalliseta saumaus /
saniteetti silikonista vaaraa minkäänmoisille sähkö johdoille
tai -eristeille?

Tilanne on nyt tämänläinen, aattelin tiivistää muutamia johtojen
läpivientejä talon sisätiloissa ja ulkosaunassa tällaisella perus saniteetti
silikonilla. Noissa rakennuksissa on sen aikuisia johto vetoja, jolloin ei
ilmeisesti ollut vielä silikonia keksittykään.
Eli onko vaaraa, että tuollainen 70-80luvun muovieristeisen johdon
päällyseriste kärsii esim. silikonin etikkahapon (tai mikäsiinä nyt onkaan
se haihdute, joka niin pistävältä haisee...) tähden?
Onko mahdollista, että tuo muovieriste kovettuu tai kopottuu siten, että se
murenee pois jättäen johtimet näkyviin oikosulkuja aiheuttamaan?


Jeppe

unread,
Sep 29, 2006, 4:38:26 AM9/29/06
to
Teukka R kirjoitti:

Ei saniteettisilikonin etikka mitään syövytä. Sitäpaitsi on olemassa
silikoni eristeisiä johtojakin.

Matti

unread,
Sep 29, 2006, 5:05:26 AM9/29/06
to
> Tilanne on nyt tämänläinen, aattelin tiivistää muutamia johtojen
> läpivientejä talon sisätiloissa ja ulkosaunassa tällaisella perus
saniteetti
> silikonilla. Noissa rakennuksissa on sen aikuisia johto vetoja, jolloin ei
> ilmeisesti ollut vielä silikonia keksittykään.
> Eli onko vaaraa, että tuollainen 70-80luvun muovieristeisen johdon
> päällyseriste kärsii esim. silikonin etikkahapon (tai mikäsiinä nyt onkaan
> se haihdute, joka niin pistävältä haisee...) tähden?
> Onko mahdollista, että tuo muovieriste kovettuu tai kopottuu siten, että
se
> murenee pois jättäen johtimet näkyviin oikosulkuja aiheuttamaan?
>
Kyllä silikonia käytetään normaalisti kun halutaan estää kaapeliläpiviennin
tai uppoasennusputken kautta ei toivottu ilman virtaus.Muovivaippakaapeli ja
ML langat ei silikonista pahastu,eriteen kuivuminen ja hapertuminen johtuu
liian korkeasta lämpötilasta,tosin ihan ensimmäiset muovieristeet oli
laadultaan sellaisia että kuivui itsestään liikaa ja karisi esim
liikuttamisen takia pois.


Lu-lu

unread,
Sep 29, 2006, 5:28:27 AM9/29/06
to
"Teukka R" kirjoitti


s-johtojen tiivistämistä varten (asiallisten putki)läpivientien yhteydessä
on s-asennusliikkeistä saatavissa juuri siihen tarkoitukseen soveltuvaa
sähkökittiä (joka on tarvittaessa myös helposti joskus irroitettavissakin)

mutta kyprokkilevyyn tehtyjä asennusaukkoja sillä ei kyetä paikkaamaan
vaan tähän tarkoitukseen kannattaa palkata kyprokinpaikkausurakoitsija


Tuukka L.

unread,
Sep 30, 2006, 3:18:23 AM9/30/06
to

"Lu-lu" <pure.b...@kolumbus.fi> wrote in message news:YG5Tg.22273$%

> mutta kyprokkilevyyn tehtyjä asennusaukkoja sillä ei kyetä paikkaamaan
> vaan tähän tarkoitukseen kannattaa palkata kyprokinpaikkausurakoitsija
>

Jos kyseessä on märkätilan seinä kiprokista, niin järkevintä on tilata
homesaneerausyritys paikalle heti samantien. Säästyy puhelinkuluja.


Vieno Kaino

unread,
Sep 30, 2006, 3:27:06 AM9/30/06
to
Tuukka L. kirjoitti:

Sinut ja Lu-Lu varmaan kannattaa sitten aikanaan pistää kirkkomaahan
kipsilevyarkussa, jotta saadaan tätä arvokkaan tonttimaan kiertonopeutta
nostettua.


Vieno Kaino

Tuukka L.

unread,
Oct 1, 2006, 4:21:54 PM10/1/06
to

"Vieno Kaino" <vieno...@huuhaa.net> wrote in message news:T0pTg.22971

> Sinut ja Lu-Lu varmaan kannattaa sitten aikanaan pistää kirkkomaahan
> kipsilevyarkussa, jotta saadaan tätä arvokkaan tonttimaan kiertonopeutta
> nostettua.
>

Älä huoli, en kuormita ympäristöä tuolla tavalla. Minut krematoidaan
aikanaan. Moderni olla pittää.


0 new messages