Lähinnä eräänsortin toimintapätkiä, joissa viedään kylmähermoinen
keskittyminen sekä oikealla hetkellä laukaistu äärimmäinen toiminta
useampaan potenssiin. Jotkut voisivat sanoa niitä painajaisiksi, mutta
minä sanon sitä "koulutusleiriksi"...
>Entä vinkkejä siihen pääsemiseen?
Vinkkini liittyvät lähinnä sieltä pois pääsemiseen, sillä en usko että
siellä on mitään nähtävää satunnaisille kukkaketoturisteille. Lähinnä
extreme-masokisteille, jotka haluavat ahdistua ja pelätä henkensä
edestä, mutta silti selvitä kaikesta luottamalla omaan itseensä, ja
kenties siinä samalla saaden sadistista nautintoa murskatessaan oman
pimeän puolensa jykevän kyynärvartensa alle, ja näin vapautuen
lopullisesti peloistaan sekä riivaajistaan.
Hmm... Olitkos sinä tietoinen näissä toimintapätkissä,
että olet unessa. Jos nimittäin olit, niin pystyit tekemään
mitä tahansa. Eli vaikka manaamaan salaman ja räjäyttämään
sinua riivaamat demonit taivaan tuuliin. Mitä hyötyä kärsiä jostain,
jos pystyt pääsemään siitä eroon.
Valveunissa ihminen älyää, että häm on unessa. Monet heräävät
tässävaiheessa
sängystään, mutta uneen jääminen tarjoaa valtavia mahdollisuuksia
tehdä kaikkea, unessahan voi tehdä mitä tahansa ja mitä haluaa.
En sanoisi niitä kovin painajaismaisiksi :)
> >Entä vinkkejä siihen pääsemiseen?
>
> Vinkkini liittyvät lähinnä sieltä pois pääsemiseen, sillä en usko että
> siellä on mitään nähtävää satunnaisille kukkaketoturisteille. Lähinnä
> extreme-masokisteille, jotka haluavat ahdistua ja pelätä henkensä
> edestä, mutta silti selvitä kaikesta luottamalla omaan itseensä, ja
> kenties siinä samalla saaden sadistista nautintoa murskatessaan oman
> pimeän puolensa jykevän kyynärvartensa alle, ja näin vapautuen
> lopullisesti peloistaan sekä riivaajistaan.
Hmm... rupeaa arveluttamaan se, että sinä tarkoitat nyt valveunella
jotain,
mitä minä en tässävaiheessa todellakaan käsitä. Jotain painajaismaista
tilaa,
josta ei pääse pois, vaikka yrittäisi?
<snip>
| Hmm... rupeaa arveluttamaan se, että sinä tarkoitat nyt valveunella
| jotain,
| mitä minä en tässävaiheessa todellakaan käsitä. Jotain painajaismaista
| tilaa, josta ei pääse pois, vaikka yrittäisi?
Tässä saaatetaan tarkoittaa ns.unihalvauspainajaista (Sleep Paralysis). Se
on aika omalaatuinen vaikka tosin melko tavallinen kokemus: "Between 25-30%
of the population reports that they have experienced at least a mild form of
sleep paralysis at least once and about 20-30% of these have had the
experience on several occasions."
http://watarts.uwaterloo.ca/~acheyne/S_P2.html#pp
Tauno
http://www.rannikkoseudunsanomat.fi/Arkisto/JoninJutut/Parapsykologiaa.htm
Uneen liittyvien eriskummallisten ilmiöiden (hypnagogiset hallusinaatiot,
unihalvaus, unissakävely) kokeminen saattaa pelästyttää ihmisen
pahanpäiväisesti. Tieto siitä, että kyseessä on aivan normaali ilmiö eikä
mikään sairauskohtaus tai ufokaappaus rauhoittaa kuitenkin mieltä.
Sleep Paralysis Page
http://watarts.uwaterloo.ca/~acheyne/S_P.html
Sleep Paralysis and Lucid Dreams Research
http://www.angelfire.com/co/SleepParalysisLucid/index.html
Was Anna O.'s black snake hallucination a sleep paralysis nightmare:
http://www.artsci.gmcc.ab.ca/people/powellr/AnnaO.htm
På svenska:
Sömnparalys
http://paranormal.o.se/psi/soemn/paralys.html
Skildring av hypnagog hallucination
http://paranormal.o.se/psi/hallucination/hypnagog/skildring/persson_j.html
Varken sovande eller vaken
- Om upplevelser mellan eller vid sidan av dröm och vakenhet
http://home.swipnet.se/~w-77916/text/slphyp.htm
(innehåller boktips och linkar / sis. kirjavinkkejä ja linkkejä)
Kukapa olisi tietoinen, vaikka ei olisikaan unessa? Kenties
päivätietoisuus ei vain muista, että unissa tietoisuus saattaa olla
paljon laajempi, kun sen ei tarvitse supistua aivojen kautta tehtäviin
havaintoihin.
>Jos nimittäin olit, niin pystyit tekemään
>mitä tahansa. Eli vaikka manaamaan salaman ja räjäyttämään
>sinua riivaamat demonit taivaan tuuliin.
Juuri näin. Se tietoisuus että tämä on unta, tulee itselläni yleensä
vasta sen jälkeen, kun on palautettu kuri ja järjestys. Eli tietoisuus
alkaa suppeasta ja kenties ahdistavasta skenaariosta, jossa
minimaalisella tajunnalla pitää suorittaa maksimaalinen teko. Tämän
jälkeen huomataan, että se oli juuri se tietty ajatus/tunne, joka
supisti tietoisuuden tähän yhteen pisteeseen.
Kun tästä "riivaajasta" on vapauduttu, silloittuu päivätietoisuus
näiltä osin unitietoisuuden kanssa, koska välissä oleva blokki on
huuhdottu pois. Mutta sitä avainta pitää uskaltautua mennä kääntämään
sieltä pimeältä puolelta, eikä turvalliselta päiväpuolelta.
>Mitä hyötyä kärsiä jostain,
>jos pystyt pääsemään siitä eroon.
Miksi me sitten elämme tässä maailmassa, kun kerta pääsisimme tästä
kärsimyksestä heti eroon? Eivät unitietoisuus nähdäkseni ole sen
erilaisempi kuin tämä valvetietoisuuskaan. Se pyrkii säilyttämään oman
tilansa mahdollisimman pitkään, koska se ei ole varma onko mitään
muutakaan olemassa kuin tämä tässä ja nyt.
Maailmassa on paljon asioita, joista ei pääse eroon ennenkuin on
kärsinyt tahi oivaltanut niiden oikean luonteen. Unissa usein oivaltaa
asioita, jotka estävät kärsimyksen sitten hereillä ollessa.
>Valveunissa ihminen älyää, että häm on unessa. Monet
>heräävät tässävaiheessa sängystään, mutta uneen jääminen
>tarjoaa valtavia mahdollisuuksia tehdä kaikkea, unessahan
>voi tehdä mitä tahansa ja mitä haluaa.
Niin, tässä vaiheessa minun tehtäväni on jo suoritettu, tukokset
aukaistu sisältäpäin, ja on taas aika siirtyä johonkin ihan oikeasti
olennaiseen.
..unista puheenollen, tietääkö kukaan onko hampaiden narskuttelulla
(unissaan) jokin merkitys? tiedän olevani nykyisin hirvittävän
hermostunut, myös syistä joita en itse aina oikein ymmärrä.
onko narskuttelu vain tavanomaista nukkumisen 'oheistoimintaa' siinä
missä unissaan liikehtiminenkin? löytyykö aiheesta lisätietoa vaikkapa
netistä?
* narsknarsk *
-tiia
> <snip>
> | Hmm... rupeaa arveluttamaan se, että sinä tarkoitat nyt valveunella
> | jotain,
> | mitä minä en tässävaiheessa todellakaan käsitä. Jotain painajaismaista
> | tilaa, josta ei pääse pois, vaikka yrittäisi?
>
> Tässä saaatetaan tarkoittaa ns.unihalvauspainajaista (Sleep Paralysis).
Ei kai, eikös kyseessä ole selkouni, lucid dream. Eli uni,
jossa nukkuja on tietoinen nukkumisestaan ja voi ohjata
untaan eri suuntiin, pysyen samalla täydellisessä
mielikuvitusmaailmassa. Tähdet ja Avaruus -lehdessä
(URSAn jäsenlehti) oli hyvä uneksujan kertomus omasta
kokemuksestaan. Hän sanoi tämän kyvyn jalostuvan harjoittelun
myötä.
--
Jussi Salmi, M.Sc. I
Assistant of Computer Science I Festina
University of Turku, Finland I lente
http://www2.cs.utu.fi/staff/jussalmi/ I
>
> No jos sitä pystyisi ohjaamaan, miksi ihmeessä ohjaisi sen johonkin
> painajaismaiseen tilaan josta ei pääse pois? Unihalvauksellehan on
> tyypillistä että siinä ei tapahtumia voida kovin paljon ohjata, vaan ollaan
> ikäänkuin uhrina jollekin pahalle voimalle.
>
Käsittääkseni(ja omien kokemuksieni perusteella) unihalvaus on sellainen
että kokija on itse valveilla, muttei pysty liikkumaan.
Juha Myllylä
Seksuaalisia patoutumia. Tai turhautumista yleensä. Ei asioita
tarvitse yrittää niin paljoa, kun ne onnistuvat aina kuitenkin heti
kun ne ovat mahdollisia. Päivä kerrallaan, ja enemmän laiskottelua
elämään. O:-)
Niin, tietääkseni stressaantuneet rouskuttavat, voisipa sanoa ihan
että louskuttavat...ja korisevat toisinaan mikäli on kuorsaustaipumus.
Susse
En puhunutkaan unihalvauksesta, vaan selkounesta. Ne ovat
kaksi eri asiaa. Tuskin selkounta edes saisi muunnettua
unihalvaukseksi. Viittasin alkuperäiseen kysymykseen
tarkoituksenani todeta, ettei varmaankaan alunperin
tarkoitettu unihalvausta vaan selkounta.
>
>Taidanpa ottaa tässä sitten pienet päivätorkut.
>
> Shazam! Tauno
Alt.dream.lucidissa voit sitten keskustella selkotorkuista.
mika perala
Käsittääkseni(ja omien kokemuksieni perusteella) unihalvaus on sellainen
että kokija on itse valveilla, muttei pysty liikkumaan.
"Kokemukseni perusteella", se on alaraajojen voimattomuutta, juoksemisesta
ei tule mitään, jalat ovat raukeat
Puakki
P. S. Aiheesta enemmän Pentti Haanpään novellissa "Unennäkijät" ;-)