Nooh. Viisaudesta on ainakin se hyöty, että jos tyhmät väittävät
vastaan, niin silloin se on tyhmää.
Koska siis minä olen maailmankaikkeden viisain ihminen, silloin
kaikki minun puheeni on äärimmäisen viisauden ilmennystä, eikä
kukaan voi väittää minulle vastaan olematta tyhmä.
Kun siis minä puhun Jumalasta persoonallisuuteni ytimenä,
niin silloin minä olen ilmoittanut sellaisen viisauden, jota ei voi
kukaan kumota, koska kaikkein viisaimman ihmisen viisaus
on ikuista, eikä sille ole vertaa.
Minä voin siis tehdä viisaudella sellaista, josta filosofit
voivat korkeintain vain haaveilla; voin todistaa Jumalan
olevaksi pelkästään puhumalla Hänestä, ja jos yksikin
väittä vastaan, niin sen Hän voi tehdä vain tyhmyyttään.
Viisaudesta on siis hyötyä, koska sillä voidaan puhua
ikuisia totuuksia, mitä taasen tyhmyydellä ei voida tehdä.
Esim filosofit eivät halua tunnustaa olevansa kaikkein
viisaimpia, joten He eivät silloin pääse myöskään hyötymään
viisaudesta, sillä viisaudesta ei pääse hyötymään muut kuin
viisaat, jotka myös julkisesti tunnustavat viisautensa puhumalla
ikuisia totuuksia.
Filosofit olisivat tosi viisaita, jos He laittavat ajallisen tittelin
sijasta
ikuisen tittelin kirjoituksiensa perään, niin silloin tietysti Heitä
kuun-
neltaisiin totisemmin kuin esim sellaista, joka laittaa puheensa perään
titteliksi Tasavallan presidentti.
Ja jos vain filosofit laittaisivat tittelikseen Maailmankaikkeuden
Kaikkein Viisain Ihminen, niin on täysin varmaa, että silloin
He eivät enää uskoisi muiden jumalatodistuksia, koska silloin
Heillä olisi ihan ikioma todistus Jumalasta, jota kukaan ei voisi
Heiltä ottaa pois olematta tyhmä.
Tästä siis huomattiin, että tyhmät ovat Heitä, jotka
tarvitsevat muilta todistuksia Jumalasta kaikesta, mutta
viisas pärjää omillaan.
Viisaudesta on siis se hyöty, ettei enää tarvitse olla muiden
jumalatodistuksista riippuvainen, vaan saa ihan itse käyttää
omia aivojaan.
Ota Sinäkin sisäinen viisautesi jo tänään tehokäyttöön, äläkä
enää piilottele sitä itsesi kaltaisilta olennoilta; älä enää
anna kunniaa muille kuin Ytimellesi.
> >älä enää anna kunniaa muille kuin Ytimellesi.
>
> Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
En tiedä. Ihan rehellisesti, minä en tiedä,
miten Sinun tulee käyttäytyä, sillä minä en tiedä
sitä siksi, koska minä olen kaikkein viisain.
Olisin tyhmä, jos neuvoisin Sinulle jonkin 8-osaisen
polun, tai seitsenkertaisen viisauden, tai jonkin muun
tien valaistukseen, sillä viisas tietää, että valoa on kaikkialla.
En usko, että Sinun tarvitsee mennä jonnekin Tiibetiin tai
Intiaan, mutta jos Sinä uskot sen, niin se on tietysti viisasta
tehdä sitä, mitä uskoo, sillä tyhmät eivät tee sitä, mitä uskovat,
vaan mitä ovat kuulleet.
Esim joku Hyvinkään kaatopaikkasurmaaja ei tehnyt
oman uskonsa mukaan, vaan jonkun Saatanan...
Viisas antaa Saatanallekin yksinoikeuden omaan uskoonsa,
mutta tyhmät luulevat, että Heistä tulee viisaita jonkun muun uskolla.
Tyhmät uskovat, että Heidän pitää impata jotain saatanan butaania,
jotta Heille tulisi hyvät fiilikset, kun taasen viisaat 'imppaavat' vain
omaa ydintään, sillä He tietävät alusta asti, että hyvä tulee Ytimestä.
--
Ei minun vaan Askon Kotisivu: http://www.geocities.com/karppa70/
Susi: http://personal.inet.fi/koti/sherlock/Susi/
Linkit: http://personal.inet.fi/koti/sherlock/Linkit/
Ilves: http://personal.inet.fi/koti/sherlock/Ilves/
> Minä en vielä tiedä, mikä on se viisas ihminen? Pitäisi määritellä
> tuo viisaus - ja siinä sitä onkin työtä.
Silläkin uhalla, että toistan moneen kertaan luettua, esitän yhden
määrittelyn, joka sivuaa aihetta:
"Älykäs ihminen on sellainen, joka selviää niistä tilanteista, joihin
viisas ei olisi koskaan joutunut."
--
"Kyllä se on parempi, että tavallinen kansa pysyttelee erillään
dermatologien kotkotuksista."
- Markus Kajo
> \"A.R\" <jr....@pp.inet.fi> wrote in
> > Minä en vielä tiedä, mikä on se viisas ihminen?
>>Pitäisi määritellä tuo viisaus - ja siinä sitä onkin
>>työtä.
> Silläkin uhalla, että toistan moneen kertaan
>luettua, esitän yhden määrittelyn, joka sivuaa
>aihetta:
>
> \"Älykäs ihminen on sellainen, joka selviää niistä
>tilanteista, joihin viisas ei olisi koskaan joutunut.\"
Pitänee paikkansa, mutta ei absoluuttisesti,
sillä viisas on sellainen, joka joutuu niihin paikkoihin
ja tilanteisiin, johon Hänet viedään --Kaikkivaltiaan
toimesta (Jeesus itse asnoi opetuslapsille, että kun
Te olitte kehittymättömiä, niin Te menitte, minne
itse tahdoitte, mutta Kun Teistä tulee aidosti taivaan
valtakunnan jäseniä, niin Teitä viedään sinne,
minne Te ette tahdo..).
Josta näemme, että tyhmät joutuvat vaikeuksiin,
kun He yrittävät vastustaa Kaikkivaltiasta
kieltäytymällä menemästä sinne, mihin Kaikkivaltias
Heitä johdattaa, ja sen puutteen korvaamiseksi
tyhmät luovat opin, miksi Heillä on vaikeaa, ja jos
He oikein kovasti omasta mieletsään olisivat
opillisia, niin silloin Heillä olisi hyvin asiat.
Lisäksi viisaus on avoimuutta, joka sulkeutuu
itseensä välittömästi, jos ihminen suhtautuu
maailman jonkin opin mukaan. Eli mikään oppi ei
voi olla koskaan viisaan luomus, koska viisas
on viisas vain niin kauan, kun Hänellä ei ole oppia.
Viisas ei voi ensin olla viisas, ja sitten viedä se
viisautensa oppiinsa, koska viisaus toimii ikään
kuin tietoinen olento ihmisessä, joka ei anna
sulkea itseään mihinkään purkkiin, tai lokeroon.
Lisäksi --ja ensinnä-- viisas on viisas, koska Hän
antaa aina kunnian sekä viisaudestaan että kaikesta
aina sille, jolle kunnia kuuluukin, eli viisas ei
koskaan väitä, että Hän olisi viisas ilman
Ensimmäistä Lähdettä ja Keskustaa.
--
Tämä viesti lähetettiin Fourtalk.net-palvelusta (http://fourtalk.net).
> Mutta kuka on niin viisas ett? osaa selitt?? tyhmille miksi heid?n
> n?k?kantansa on v??r? ja saada heid?t viel? vakuuttuneeksi siit??
Koska siis mina olen viisain, silloin minun on tietysti
osoitettava se vastaamalla tahan,etta mina osaan selittaa.
Tyhmien nakokanta on siis vaara siksi, etta He uskovat
vain siihen, etta vain Heidan oppinsa voi parantaa
maailman, eli He tahtovat kaiken kunnian itselleen ja
opillaan, ja siksi He taistelevat mielettomasti jokaista
muuta oppia vastaan, k oska He eivat voi sietaa ajatusta,
etta jokin muu oppi pystyisi parantamaan maailman
--edes vahingossa.
Koska siis opilliset/tyhmat haluavat kaiken kunnian itselleen,
He eivat voi antaa sita muille, ja koska taasen muut opilliset
ajattelevat tasmalleen samoin, niin koska toinen ei anna kunniaa
muuta kuin kaltaiselleen opilliselle, niin silloin ollaan kunnian
kentilla.
Viisas taasen valttaa kaiken taman ihmiskunnian antamalla
kaikesta kunnian Jumalalle, jolle se kuuluukin, ja juuri siksi
Han on viisas, kun taasen tyhma on tyhma, koska Han ei
anna kunniaa Jumalalle, vaan ihmisille, ja siksi Han itse
tuntee jaavansa koko ajan liian vahalle huomiolle ja kunnialle.
Jotta asia tulisi selvaksi, niin tanaan tulee doku Pohjois-
Koreasta, missa ihmiset kohtelevat toisiaan kuin elaimia vain
siksi, koska eivat anna kunniaa Jumalalle, ihmisen ylapuoliselle
tasolle, vaan tahtovat kunnian itselleen viimeiseen asti, silla
He eivat voi enaa ymmartaa, etta Pohjois-Korean tilanne
on sellainen, etta se on kunniaton...
(runsaasti potaskaa poistettu alusta)
> Filosofit olisivat tosi viisaita, jos He laittavat ajallisen tittelin
> sijasta
> ikuisen tittelin kirjoituksiensa perään, niin silloin tietysti Heitä
> kuun-
> neltaisiin totisemmin kuin esim sellaista, joka laittaa puheensa perään
> titteliksi Tasavallan presidentti.
Mutta noilla totisilla kuuntelijoilla olisi valkoiset takit, ja
filosofilla piankin yllään sellainen vaikeasti riisuttava paita.
(lisää potaskaa poistettu lopusta)
Jari
--
PER ARDUA IN FIDE SERVITE DEO
Ihan pienenä sivuhuomautuksena toteaisin että on niitäkin ihmisiä joilla on
kapasiteettia viisauteen ja oppimiseen mutta jotka erinäisistä syistä
vastustavat viisaaksi tulemista, aivan kuten on niitäkin jotka voisivat olla
aikuisia mutta tahtovat olla ja pysyä lapsen tasolla.
Tämä näkyy esim. siinä että useimmilla ihmisillä kyllä on melko selkeä
käsitys siitä millainen käytös muita kohtaan on oikein ja mikä väärin mutta
kun ei tee mieli tehdä niin kuin on oikein esim. koska pitää tietylle
tasolle kehittymistä epämiellyttävänä - tyhmät kaverit jättää ja muut tyhmät
alkaa kadehtia ja kenkiä päähän- niin
ei sitten tehdä.
Asiasta toiseen , terapeuttini on hylännyt minut kirjeitse.
Susse
> Ei mutta ONNEKSI OLKOON tapahtuman johdosta!!! Onko sinulla
> tietoa kenen terapeutin hoitoon terapeuttisi hakeutui? O:-)
Onko tuolla O-kirjaimella mitään merkitystä smileyn osana vai onko se edes
osa sitä vai eikö sillä ole merkitystä muuta kuin tapana?
> Silläkin uhalla, että toistan moneen kertaan luettua, esitän yhden
> määrittelyn, joka sivuaa aihetta:
>
> "Älykäs ihminen on sellainen, joka selviää niistä tilanteista, joihin
> viisas ei olisi koskaan joutunut."
Sama pelko mullakin, mutta tässä on:
Filosofi on sellainen, joka jakaa neuvojaan ihmisille, jotka ovat
häntä paljon tyytyväisempiä. Waltzu.
Ei, mutta hän on Marjorita Peltonen, joten sinne ei kannata mennä terapiaan.
Terapiasopimuksen rikkominen ja livohkaan lähtö on aika paha juttu.
Susse
Hö, sehän on säderinkula, etkö tajua; aura, nimbus, mandala
sen semmoinen.
Susse
> Hö, sehän on säderinkula, etkö tajua; aura, nimbus, mandala
> sen semmoinen.
No joo mutta kuulisin mielelläni, mikä sen merkitys Sanctiukselle on O:-)
Joko sillä on sellainen oikeasti tai sitten sillä on reikä päässä.
Tai kolmas silmä?
Susse
Oikeastaan toi menee ytimekkyydessään näin yksinkertaisesti:
"Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei koskaan joudu"
ei siihen tarvita noin monimutkaista ja puhekielimäistä sopertavaa
lauserakennetta, ylimääräisiä sanoja ("sellainen"), tms.
- Monk
"Savolaiset selviävät luontaisen huumorintajunsa avulla tilanteista, joihin
muut eivät koskaan joudu"
> Monk kirjoitti viestissä ...
> >> "Pertti Heikkinen" <p...@iki.fi> wrote in message
> >> > "A.R" <jr....@pp.inet.fi> wrote in
> >> > Silläkin uhalla, että toistan moneen kertaan luettua, esitän yhden
> >> > määrittelyn, joka sivuaa aihetta:
> >> >
> >> > "Älykäs ihminen on sellainen, joka selviää niistä tilanteista, joihin
> >> > viisas ei olisi koskaan joutunut."
> >>
> >> Sama pelko mullakin, mutta tässä on:
> >> Filosofi on sellainen, joka jakaa neuvojaan ihmisille, jotka ovat
> >> häntä paljon tyytyväisempiä. Waltzu.
> >
> >Oikeastaan toi menee ytimekkyydessään näin yksinkertaisesti:
> >
> >"Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei koskaan joudu"
>
> "Savolaiset selviävät luontaisen huumorintajunsa avulla tilanteista, joihin
> muut eivät koskaan joudu"
Viisas selviää kaikesta valitsemalla hallitsijoikseen viisaita.
Tyhmät valitsevat sopivia, joten on vain oikeus ja kohtuus,
että tyhmien kantapäät ovat kroonisesti kipeitä.
Viisas tietää, että Hän saa nauttia elämästä, kun viisaat hallitsevat.
Tyhmäkin sen ymmärtää, että Hänen on huono olla,
koska Hän on valinnut hallitsijoikseen tyhmiä.
> In article <538W6.342$zh5....@uutiset.nic.fi>, gi...@nic.fi says...
> > "Pertti Heikkinen" <p...@iki.fi> wrote in message
> >
> > > Silläkin uhalla, että toistan moneen kertaan luettua, esitän yhden
> > >määrittelyn, joka sivuaa aihetta:
>
> "Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei koskaan joudu"
>
> ei siihen tarvita noin monimutkaista ja puhekielimäistä sopertavaa
> lauserakennetta, ylimääräisiä sanoja ("sellainen"), tms.
Kommenttisi on ilmeisen älykäs.
> Viisas selviää kaikesta valitsemalla hallitsijoikseen viisaita.
"He ovat kaikki tyhmiä ja minä olen yksi heistä!"
- Sadanpäämies, jonka nimeä en muista
> Viisas selviää kaikesta valitsemalla hallitsijoikseen viisaita.
>
Pointti onkin siinä, että viisaudella ja älykkyydellä on eroa, ja viisas
ei siis koskaan joudu tilanteisiin josta älykäs selviää koska viisas
ymmärtää olla hankkiutumatta moisiin tilanteisiin, siis. Eli siis ..
sinänsä tämä ei oikein sinänsä liittynyt aiheeseen, mikä ei tosin
tietenkään haittaa. :)
> Tyhmät valitsevat sopivia, joten on vain oikeus ja kohtuus,
> että tyhmien kantapäät ovat kroonisesti kipeitä.
onko Tyhmä ihminen, joka ei ole älykäs, vai ihminen, joka ei ole viisas?
Mikä on viisaan vastakohta, ja mikä on älykkään vastakohta (muu kuin
älytön :))?
Kansa saa aina sellaisen hallitsijan kuin ansaitsee.
> Viisas tietää, että Hän saa nauttia elämästä, kun viisaat hallitsevat.
Kaikki saavat nauttia elämästä, vaikka täydet idiootit hallitsevatkin.
Miksi yhdistät nautinnon hallitsemiseen?
> Tyhmäkin sen ymmärtää, että Hänen on huono olla,
> koska Hän on valinnut hallitsijoikseen tyhmiä.
Hän voi päättää, että hänellä ei tarvitse olla huono olo. Hallitsijoita
ei yksittäinen ihminen pääse noinvain valitsemaan (äänestys on perin
tehoton keino), mutta omaan sisäiseen oloonsa voi vaikuttaa suuresti
pelkästään keskittymällä.
- Monk
Kommenttini kuvastaa aika mielenkiintoisesti sitä kuinka pahalla tuulella
olin tuona päivänä :) Se ei mielestäni ole laisinkaan älykäs, saati
viisas. Oikeastaan aika typerää katkeranmakuista pilkunviilausta ja
egoistista täysin syyttä hyvin toimivan lauseen korjailua.
Mutta sellaisia me ihmiset ollaan.
- Monk
(Pyydän toki anteeksi kirjoittajalta)
> > Viisas tietää, että Hän saa nauttia elämästä, kun viisaat hallitsevat.
>
> Kaikki saavat nauttia elämästä, vaikka täydet idiootit hallitsevatkin.
>
> Miksi yhdistät nautinnon hallitsemiseen?
Siksi, että nautinto ja kaikkinainen onni ja ilo on ainoastaan
silloin ihmisillä, kun päättäjät ovat päteviä. Jos kansalaiset
eivät nauti kuin sitä ns kansalaisluottamusta, eli He saavat
aina vaalikauden kuulla päättäjiltä korvasyyhyään miellyttäviä
asioita, niin kyllä se elämän nautinto aika vähäistä on; juuri sen
verran, mikä tarvitaan pitämään kansalaiset poissa aseista.
En minä kehota ketään tarttumaan aseisiin, mutta en minä
pahoillanikaan siitä ole, sillä minä näen, että päättäjät itse
tekevät sitä, joka aiheuttaa mellakointia. Ja mellakoinnissa
on kyse myös siitä vähäisestä joukosta, joka kuuluisi mieli-
sairaalaan, tai kaasukammioon.
> In article <m3r8w24...@luscinia.semel.fi>, p...@iki.fi says...
>> Kommenttisi on ilmeisen älykäs.
>
> Kommenttini kuvastaa aika mielenkiintoisesti sitä kuinka pahalla
> tuulella olin tuona päivänä :) Se ei mielestäni ole laisinkaan
> älykäs, saati viisas. Oikeastaan aika typerää katkeranmakuista
> pilkunviilausta ja egoistista täysin syyttä hyvin toimivan lauseen
> korjailua.
No mutta, etkös juuri tullut todistaneeksi, että se oli ilmeisen älykäs
:-D
> Mutta sellaisia me ihmiset ollaan.
Niin ollaan. Me.
> (Pyydän toki anteeksi kirjoittajalta)
Mitä turhia!
> Monk <qor...@hotmail.com> wrote in
> > In article <m3r8w24...@luscinia.semel.fi>, p...@iki.fi says...
>
> >> Kommenttisi on ilmeisen älykäs.
> >
> > Kommenttini kuvastaa aika mielenkiintoisesti sitä kuinka pahalla
> > tuulella olin tuona päivänä :) Se ei mielestäni ole laisinkaan
> > älykäs, saati viisas. Oikeastaan aika typerää katkeranmakuista
> > pilkunviilausta ja egoistista täysin syyttä hyvin toimivan lauseen
> > korjailua.
>
> No mutta, etkös juuri tullut todistaneeksi, että se oli ilmeisen älykäs
Niin, ja minun mielestä älykkyyttä ja viisatta ei tule erottaa.
Viisaus on älykkyyttä.
> onko Tyhmä ihminen, joka ei ole älykäs, vai ihminen, joka ei ole
> viisas? Mikä on viisaan vastakohta, ja mikä on älykkään vastakohta
> (muu kuin älytön :))?
Minä olen päissäni käyttänyt käsitepari "tyhmä" ja "typerä". Tämä on
tietenkin vain ihan oma määrittelyni, ei perustu Nykysuomen Sanakirjaan.
(Jaa, en kyllä ole tullut tarkistaneeksi...)
>> Tyhmäkin sen ymmärtää, että Hänen on huono olla,
>> koska Hän on valinnut hallitsijoikseen tyhmiä.
>
> Hän voi päättää, että hänellä ei tarvitse olla huono olo.
Ehkäpä typerä ihminen pyrkii valitsemaan hallitijoikeen itseään
tyhmempiä, jotta voisi tuntea olevansa hallitsijoitaan viisaampi?
> Hallitsijoita ei yksittäinen ihminen pääse noinvain valitsemaan
> (äänestys on perin tehoton keino), mutta omaan sisäiseen oloonsa
> voi vaikuttaa suuresti pelkästään keskittymällä.
Vanha ystäväni aktiivipoliitikon kaudelta (siitä on kauan) tapasi sanoa:
"Siellä, missä kaksi tai kolme sosiaalidemokraattia kokoontuu, alkaa
junttaus". Äänestys on yksilön vinkkelistä katsoen tehoton keino,
manipulointi on paljon tehokkaampi. Arvatkaapa, miksi meillä on niin
paljon Erkolle mieleisiä kansanedustajia...
Taidetaan olla väärissä ryhmissä, kopio ja follarit (katsotaan, osaanko
tällä XNewsillä) asetettu.
> Niin, ja minun mielestä älykkyyttä ja viisatta ei tule erottaa.
> Viisaus on älykkyyttä.
Niinkö? Minusta taas älykäs ihminen ei ollenkaan välttämättä ole viisas.
Taidan tuntea useita älykkäitä ihmisiä, mutta vain harvoja viisaita.
Toisaalta viisaan ihmisen ei tarvitse olla erityisen älykäs.
Siivosin kristinuskoryhmän pois.
> > Niin, ja minun mielestä älykkyyttä ja viisatta ei tule erottaa.
> > Viisaus on älykkyyttä.
>
> Niinkö? Minusta taas älykäs ihminen ei ollenkaan välttämättä ole viisas.
> Taidan tuntea useita älykkäitä ihmisiä, mutta vain harvoja viisaita.
> Toisaalta viisaan ihmisen ei tarvitse olla erityisen älykäs.
Voiko olla viisas ilman älliä?
Voiko älyä käyttää ilman viisautta?
Minusta vaan tuntuu, että se näyttää viisaudelta, kun
älykkyys kasvaa, eli kun ihminen ns treenaa aivojaan, kun
se taasen näyttää tyhmyydeltä --viisauden vastakohdalta--,
kun ihminen uskoo muiden oppeja ilman omaa järkeilyä.
Viisaus: Älykkyyden kasvua, jonka saa aikaan omaehtoinen asioiden puhdas
järkeily, ja lihasten koordinointi harmoniassa.
Tyhmyys: Älykkyyden laskua, eli hermosolukytkentöjen
vähenemistä, jonka saa aikaan elämän tylsyys ja laiskuus
ja hevyrokki.
Esim hevirokilainen tosin koordinoi joitakin lihaksiaan, mutta
Hän ainoastaan töksäyttelee niillä kitaran kieltä, tai kailottaa
äänihuulillaan, eli ei lainkaan ymmärrä, mikä merkitys rauhallisilla
ja harkituilla liikkeillä on omalle älykkyydelle.
> Siivosin kristinuskoryhmän pois.
Ei se haittaa. Siivoa sitten samalla kristinuskokin.
Tyhmyyden ja älykkyyden tai viisauden erottelulla ei ole enää paljonkaan
mieltä keskustelussa, koska kaikki jo tietävät, että yhtähyvin kuin
ennen muinoin palvottiin pahaa hyvän ohessa, olisi ollut
oikeudenmukaista palvoa myös tyhmyyttä älyn ja viisauden ohessa. Jopa
kirjallinen älymystö, tuo "yhteiskunnallisen muutoksen pahin vastavoima"
(lordi Snow, muistaakseni) on jo kääntynyt: hiljattainen oli kotimainen
kirjailijakokous, jossa aiheena oli tyhmyys ja taiteilijat lepertelivät
tyhmyyden autuudesta. :)
--
Esa
> > Tyhmäkin sen ymmärtää, että Hänen on huono olla,
> > koska Hän on valinnut hallitsijoikseen tyhmiä.
>
> Tyhmyyden ja älykkyyden tai viisauden erottelulla ei ole enää paljonkaan
> mieltä keskustelussa, koska kaikki jo tietävät, että yhtähyvin kuin
> ennen muinoin palvottiin pahaa hyvän ohessa, olisi ollut
> oikeudenmukaista palvoa myös tyhmyyttä älyn ja viisauden ohessa. Jopa
> kirjallinen älymystö, tuo "yhteiskunnallisen muutoksen pahin vastavoima"
> (lordi Snow, muistaakseni) on jo kääntynyt: hiljattainen oli kotimainen
> kirjailijakokous, jossa aiheena oli tyhmyys ja taiteilijat lepertelivät
> tyhmyyden autuudesta. :)
Tietysti, koska He ovat piip.
Tyhmyys on hyvästä, jos se saa omaehtoisesti aivosoluihin
vilskettä ja vipinää, eli silloin se on viisattu, kun tyhmyys on
_sisältönä_, mutta kun tyhmyys vain on, niin sitä kukaan ei hehkuta;
Viisas viisastuu jopa tyhmyyden ylistämisessään, kun taasen tyhmä
ei viisastu, vaikka hakkaisi päätään seinään.
Viisas ei nimittäin ole tyhmä, kun Hän puhuu tyhmyydestä.
> Esa Toivonen wrote:
> > Tyhmyyden ja älykkyyden tai viisauden erottelulla ei ole enää paljonkaan
> > mieltä keskustelussa, koska kaikki jo tietävät, että yhtähyvin kuin
> > ennen muinoin palvottiin pahaa hyvän ohessa, olisi ollut
> > oikeudenmukaista palvoa myös tyhmyyttä älyn ja viisauden ohessa. Jopa
> > kirjallinen älymystö, tuo "yhteiskunnallisen muutoksen pahin vastavoima"
> > (lordi Snow, muistaakseni) on jo kääntynyt: hiljattainen oli kotimainen
> > kirjailijakokous, jossa aiheena oli tyhmyys ja taiteilijat lepertelivät
> > tyhmyyden autuudesta. :)
> Tietysti, koska He ovat piip.
>
> Tyhmyys on hyvästä, jos se saa omaehtoisesti aivosoluihin
> vilskettä ja vipinää, eli silloin se on viisattu, kun tyhmyys on
> _sisältönä_, mutta kun tyhmyys vain on, niin sitä kukaan ei hehkuta;
>
> Viisas viisastuu jopa tyhmyyden ylistämisessään, kun taasen tyhmä
> ei viisastu, vaikka hakkaisi päätään seinään.
>
> Viisas ei nimittäin ole tyhmä, kun Hän puhuu tyhmyydestä.
Lisäksi voisi tulla kyseeseen "aito tyhmyys aurinkovoiteena".
Tällöin "uudenlainen viisaus" saisi kehittyä hieman suojaisemmissa
olosuhteissa kuin mitä muuten olisi mahdollista (sekä itsessä että myös
muualla).
Älykkyys voi olla hirveän automaattireaktiivista.
--
Esa
> Voiko olla viisas ilman älliä?
Tokko nyt kokonaan ilman, mutta en minä määrittelisi nimenomaan
"älykkääksi" tuollasta keskivertoälyllä varustettua ihmistä. Kuten
vaikkapa itseäni.
> Voiko älyä käyttää ilman viisautta?
Takuulla voi. Myös väärin.
>
>> Siivosin kristinuskoryhmän pois.
>
> Ei se haittaa. Siivoa sitten samalla kristinuskokin.
Hoidan vain omia uskonasioitani, joihin kristinusko ei kuulu.
> Jopa kirjallinen älymystö, tuo "yhteiskunnallisen muutoksen
> pahin vastavoima" (lordi Snow, muistaakseni) on jo kääntynyt:
> hiljattainen oli kotimainen kirjailijakokous, jossa aiheena oli
> tyhmyys ja taiteilijat lepertelivät tyhmyyden autuudesta. :)
Olisiko tuo vastavoima ehkä löytänyt jostain Erasmus Rotterdamilaisen
erinomaisen krjallisen tuotoksen?-)
> "Kyllä se on parempi, että tavallinen kansa pysyttelee erillään
> dermatologien kotkotuksista."
> - Markus Kajo
En minä kysy että miksi, minä kysyn:
Onko tuo viisasta?
HP
> oikeudenmukaista palvoa myös tyhmyyttä älyn ja viisauden ohessa. Jopa
> kirjallinen älymystö, tuo "yhteiskunnallisen muutoksen pahin vastavoima"
> (lordi Snow, muistaakseni) on jo kääntynyt: hiljattainen oli kotimainen
> kirjailijakokous, jossa aiheena oli tyhmyys ja taiteilijat lepertelivät
> tyhmyyden autuudesta. :)
Kirjallisella älymystöllä - noilla lepertelijöillä - sattuu yleensä olemaan
aatelisiin verrattuna yhteiskunnallisesti kovasti eri suuntaiset
muutospaineet, olen minä ymmärtänyt.
HP
>> "Kyllä se on parempi, että tavallinen kansa pysyttelee erillään
>> dermatologien kotkotuksista."
>> - Markus Kajo
>
> En minä kysy että miksi, minä kysyn:
>
> Onko tuo viisasta?
Kaikin mokomin, ole niin hyvä vain.
--
Taitaisi olla hyvä sekin, jos dermatologit muuttaisivat kanalaan
kotkottelee..
P fon M
--
Erno Alhoniemi FIRE! WATCH, The final scene at the Bucher or the stake
Helsinki, Finland Gonna build a tower to burn
040-5840357 Torch, a flaming brand, a pyric blazing scourge
http://www.hut.fi/~eal/ Heretics Clad in flames die in silence