Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Teemu Mäki ja kissafobia?

18 views
Skip to first unread message

Sentti

unread,
May 21, 2004, 2:55:52 PM5/21/04
to
Se miksi Teemu Mäki tappoi kissan taidevideollaan, voisi johtua hänen
kissapelostaan. Kissapelko, ailurofobia, on melko harvinainen fobia, mutta
osa, varsinkin miehistä kärsii siitä, ja se voi ilmetä myös taipumuksena
tappaa kissoja. Kissafobiasta ovat kärsineet myös Aleksanteri Suuri, Julius
Caesar, Napoleon ja Mussolini.

Kissafobian syitä ei tarkasti tunneta, mutta kissa yleensä symbolisoi
naiseutta ja naisellisuutta, ja tämän takia voi olettaa, että se liittyy
naisiin kohdistuviin pelkoihin. Paholais-kissat leiskuvine katseineen on
liitetty myös noitiin ja naisnoitien maagiaan ja syntisiin noitajuhliin.
Euroopassa 1400-luvulta 1800-luvulle prostituoituja nimitettiin yleisesti
kissoiksi ja bordelleja kissataloiksi. Kissoissa myös yhdistyy naisellinen
pehmeys ja hellyys täydelliseen narsistiseen itsenäisyyteen ja
kiittämättömyyteen, joka voi symbolisoida äitisuhteen traumaattisuutta.
Tosiasiahan on, että vaikka mies maailman valloittaisi sotimalla (tai
taiteella), ei hän koskaan pääse karkuun sitä tosiasiaa, että hän voi kokea
rakkautta vain ja ainoastaan herkässä suhteessa naisen kanssa.

Toisaalta pelon syynä voidaan myös pitää kissojen tapaa tuijottaa silmiin.

Kissafobiasta hyvä kirjoitus:

http://www.bartleby.com/234/3.html


Pertti Luukkonen

unread,
May 23, 2004, 10:39:32 AM5/23/04
to
"Sentti"
(- -)
> Kissapelko, ailurofobia, on melko harvinainen fobia (- -)

Samaa myös aeluro-fobia. Myös gato-fobia ja (epätarkasti) galeon-fobia.
Kreikan kissaa merkitsevästä sanasta ailouros.

Pertti Luukkonen


Mikko Moilanen

unread,
Jun 26, 2004, 2:40:08 PM6/26/04
to
"Sentti" <sentti...@pp.inet.fi> writes:

> Kissafobian syitä ei tarkasti tunneta, mutta kissa yleensä symbolisoi
> naiseutta ja naisellisuutta, ja tämän takia voi olettaa, että se liittyy

[...]

Hyvin mielenkiintoista! En ole omaa suhdettani kissoihin tuolta
kantilta ikinä miettinytkään, mutta nyt sekin sitten selvisi. Toki
muitakin vaikuttimia on, mutta myönnettäköön, että kissat
symbolisoivat naiseutta hellyydenkipeydessään, mutta ovat samalla
tavoittamattomissa "itsenäisyydestään" johtuen (tai itsekkyydestään).

Silti petoja kaikki tyynni :)
--

Internationale persona non grata http://kotisivu.dnainternet.net/moilami1

Pertti Luukkonen

unread,
Jun 26, 2004, 3:05:29 PM6/26/04
to
"Mikko Moilanen"
> "Sentti"

> > Kissafobian syitä ei tarkasti tunneta, mutta kissa yleensä symbolisoi
> > naiseutta ja naisellisuutta, ja tämän takia voi olettaa, että se liittyy
[...]
> symbolisoivat naiseutta hellyydenkipeydessään, mutta ovat samalla
> tavoittamattomissa "itsenäisyydestään" johtuen (tai itsekkyydestään).
> Silti petoja kaikki tyynni :)

Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.
Pertti Luukkonen


Mikko Moilanen

unread,
Jun 26, 2004, 3:37:13 PM6/26/04
to
"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> writes:

> Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.

Nooh, minulla ei fobiaa ole, olen vain yrittänyt ajatella, että kissat
olisivat ilkeitä ja tyhmiä. Kissan ja naisen yhtäläisyydet on jäänyt
tiedostamatta. Olen ehkä peräti projisoinut kissoihin naisia kohtaan
tuntemaani kyllästyneisyyttä!

Pertti Luukkonen

unread,
Jun 26, 2004, 4:06:15 PM6/26/04
to
"Mikko Moilanen"
> "Pertti Luukkonen"

> > Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.

> Nooh, minulla ei fobiaa ole, olen vain yrittänyt ajatella, että kissat
> olisivat ilkeitä ja tyhmiä. Kissan ja naisen yhtäläisyydet on jäänyt
> tiedostamatta. Olen ehkä peräti projisoinut kissoihin naisia kohtaan
> tuntemaani kyllästyneisyyttä!

Katsoin kissaa parista symboli-kirjasta. - Kesytettiin muinaisessa Egyptissä
nuubialaisesta Felis sylvestris lybrica'sta n. 2000 eKr. Kissalla on
pääosin negatiivinen maine symbolisessa traditiossa. Naiseen yhdistetään ja
salaperäisiin yöllisiin voimiin, kuin pystyy pyydystämään pimeässä; musta
kissa pahuuteen ja paholaisen voimiin.

Muistamme "Kissaihmisissä" Isabella Rosellinin, joka muuttui mustaksi
pantteriksi ja oli tällöin seksuaalisesti kiihkeä.


Toni Riihioja

unread,
Jun 27, 2004, 2:49:37 AM6/27/04
to
In article <87acyqt...@ty.mikkeliamk.fi>, Mikko Moilanen wrote:
>"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> writes:
>
>> Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.
>
>Nooh, minulla ei fobiaa ole, olen vain yrittänyt ajatella, että kissat
>olisivat ilkeitä ja tyhmiä. Kissan ja naisen yhtäläisyydet on jäänyt
>tiedostamatta. Olen ehkä peräti projisoinut kissoihin naisia kohtaan
>tuntemaani kyllästyneisyyttä!

eikös "en pidä kissoista" tai "koirista" tai "hevosista"
tai "marsuista" tarkoita että ihminen ei ole tutustunut ko.
lajiin. en oikeastaan tarkoita fobiaa varsinaisesti.
mutta ihmetyttää että jotkut ihmiset tituleeraavat
itsensä kissa-ihmisiksi tai koira-ihmisiksi. ikäänkuin
toisesta lajista pitäminen sulkee toisen automaattisesti
pois.


~

-vk-

unread,
Jun 27, 2004, 3:02:08 AM6/27/04
to

"Toni Riihioja" <ac...@kanto.eng.sun.com> wrote in message
news:cblqm1$l8b$1...@mordred.cc.jyu.fi...

No, itse olen tuommonen kissa-ihminen ja siksi , että olen allerginen
koiralle mutta en kissalle...


-vk-

Mikko Moilanen

unread,
Jun 27, 2004, 3:49:59 AM6/27/04
to
ac...@kanto.eng.sun.com (Toni Riihioja) writes:

> eikös "en pidä kissoista" tai "koirista" tai "hevosista"
> tai "marsuista" tarkoita että ihminen ei ole tutustunut ko.
> lajiin. en oikeastaan tarkoita fobiaa varsinaisesti.
> mutta ihmetyttää että jotkut ihmiset tituleeraavat
> itsensä kissa-ihmisiksi tai koira-ihmisiksi. ikäänkuin
> toisesta lajista pitäminen sulkee toisen automaattisesti
> pois.

Kyllä kissat ja koirat ovat ihan erilaisia eläimiä. Itse aiemmin pidin
osallistuvista ja välittömistä koirista paljon enemmän. Vielä aiemmin
pidin kummistakin yhtä paljon (tällöin minulla oli kissa itselläni).

Nykyisin arvostan kummankin lajin ominaisuuksia.

Toni Riihioja

unread,
Jun 28, 2004, 1:57:54 AM6/28/04
to
In article <87u0wx5...@ty.mikkeliamk.fi>, Mikko Moilanen wrote:

>Kyllä kissat ja koirat ovat ihan erilaisia eläimiä. Itse aiemmin pidin
>osallistuvista ja välittömistä koirista paljon enemmän. Vielä aiemmin
>pidin kummistakin yhtä paljon (tällöin minulla oli kissa itselläni).
>
>Nykyisin arvostan kummankin lajin ominaisuuksia.

tietysti ne ovat erilaisia. mutta ei se tarkoita että
niitö olisi pakko laittaa järjestykseen. tai mä en
ainakaan.


~

Mikko Moilanen

unread,
Jun 28, 2004, 5:32:38 AM6/28/04
to
ac...@kanto.eng.sun.com (Toni Riihioja) writes:

> tietysti ne ovat erilaisia. mutta ei se tarkoita että
> niitö olisi pakko laittaa järjestykseen. tai mä en
> ainakaan.

Nimenomaan.

Pertti Luukkonen

unread,
Jun 28, 2004, 6:49:18 AM6/28/04
to
"Mikko Moilanen"
> (Toni Riihioja)

> > tietysti ne ovat erilaisia. mutta ei se tarkoita että
> > niitö olisi pakko laittaa järjestykseen. tai mä en
> > ainakaan.

> Nimenomaan.

Ainahan niitä järjestellään - jopa roduittain. Kun koiranpentua valitaan,
on perheessä usein kova poru preferensseistä.
Pertti Luukkonen


Mikko Moilanen

unread,
Jun 28, 2004, 6:52:23 AM6/28/04
to
"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> writes:

Mutta onko niin pakko tehdä?

Pertti Luukkonen

unread,
Jun 28, 2004, 7:11:24 AM6/28/04
to
"Mikko Moilanen"
> "Pertti Luukkonen"
> > "Mikko Moilanen"
> > > (Toni Riihioja)

> > > > tietysti ne ovat erilaisia. mutta ei se tarkoita että
> > > > niitö olisi pakko laittaa järjestykseen. tai mä en
> > > > ainakaan.
> > > Nimenomaan.

> > Ainahan niitä järjestellään - jopa roduittain. Kun koiranpentua
valitaan,
> > on perheessä usein kova poru preferensseistä.

> Mutta onko niin pakko tehdä?

Luulen että usein järjestyksiä ei haluta miettiä kun se tekee joillekin
"vääryyttä". Jotkut pitää äidistä, minä tyttärestä! - Välillä ei haluta
tietää lapsen sukupuolta. Poika on arvokkaampi mutta sanotaan että pääasia
on että lapsi on "terve". Jos uskaltaa toivoa poikaa, niin tyttöhän siitä
varmasti tulee!

Pertti Luukkonen


EE

unread,
Jul 1, 2004, 12:39:42 PM7/1/04
to

"Toni Riihioja" <ac...@kanto.eng.sun.com> kirjoitti
viestissä:cblqm1$l8b$1...@mordred.cc.jyu.fi...
Siitä saa jutun aihetta kuten myös säästä tai siitä on ko luistelutyyli
oikeaa murtomaahiihtoa? Joskus aikoinaan jotain supikoiraa jahdatessaan
tuskin oli kymmenen metrin leveää baanaa aurattu sinne erämaahan jollekkin
mettästäjälle jossa sitten luistella. Ja puhutaan 'murtomaa hiihdosta'. Jo
on perkele.

Kissoissa se että ne vain tylysti hyväksikäyttävät ihmistä siihen liikaa
kiintymättä yleensä, pärjäilevät omillaankin, mutta miksi aikoinaan meidän
kissa toi meidän äidille tappamiaan pikkulintuja sun muita? Äiti ei pidä
kissoista.


Pertti Luukkonen

unread,
Jul 1, 2004, 12:52:54 PM7/1/04
to
"EE"
> "Toni Riihioja"
> > Mikko Moilanen
> > >"Pertti Luukkonen"

> > >> Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.
> > >Nooh, minulla ei fobiaa ole, olen vain yrittänyt ajatella, että kissat
(- -)

> > eikös "en pidä kissoista" tai "koirista" tai "hevosista"
> > tai "marsuista" tarkoita että ihminen ei ole tutustunut ko.
(- -)

> Kissoissa se että ne vain tylysti hyväksikäyttävät ihmistä siihen liikaa
> kiintymättä yleensä, pärjäilevät omillaankin, mutta miksi aikoinaan meidän
> kissa toi meidän äidille tappamiaan pikkulintuja sun muita? Äiti ei pidä
> kissoista.

Kas on metsästyskoiria ja metsästyskissoja!
Pertti Luukkonen


EE

unread,
Jul 1, 2004, 1:05:24 PM7/1/04
to

"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestissä:cbkl0i$q83$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

> "Mikko Moilanen"
> > "Pertti Luukkonen"
>
> > > Luulen että tuo petomaisuus on fobiassa olennaista.
>
> > Nooh, minulla ei fobiaa ole, olen vain yrittänyt ajatella, että kissat
> > olisivat ilkeitä ja tyhmiä. Kissan ja naisen yhtäläisyydet on jäänyt
> > tiedostamatta. Olen ehkä peräti projisoinut kissoihin naisia kohtaan
> > tuntemaani kyllästyneisyyttä!
>
> Katsoin kissaa parista symboli-kirjasta. - Kesytettiin muinaisessa
Egyptissä
> nuubialaisesta Felis sylvestris lybrica'sta n. 2000 eKr.
>
Niin se on hienoa että on noin hieno perinne takanaan, esi-isä taikka äiti
kehrännyt jonkun Neferetitin sylissä. Olisiko kotikissaa ilman Egyptiläisiä?


EE

unread,
Jul 1, 2004, 1:17:33 PM7/1/04
to

"Mikko Moilanen" <mikko.m...@ty.mikkeliamk.fi> kirjoitti
viestissä:87d63mt...@ty.mikkeliamk.fi...

> "Sentti" <sentti...@pp.inet.fi> writes:
>
> > Kissafobian syitä ei tarkasti tunneta, mutta kissa yleensä symbolisoi
> > naiseutta ja naisellisuutta, ja tämän takia voi olettaa, että se liittyy
>
Teemu Mäki tappo sen kissan aivan turhaan niinkuin nussi sitä pakoputkeakin.
Ei siitä taidemaailma mitään kostunut.


Mikko Moilanen

unread,
Jul 2, 2004, 12:14:03 AM7/2/04
to
"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> writes:

> Kas on metsästyskoiria ja metsästyskissoja!

Metsästyskissoja? LOL. Tarkoitatko suuria kissaeläimiä?

Pertti Luukkonen

unread,
Jul 2, 2004, 1:48:14 AM7/2/04
to
"Mikko Moilanen"
> "Pertti Luukkonen"

> > Kas on metsästyskoiria ja metsästyskissoja!

> Metsästyskissoja? LOL. Tarkoitatko suuria kissaeläimiä?

No ei. Tuovat emännälle syötävää.


Toni Riihioja

unread,
Jul 2, 2004, 3:28:10 PM7/2/04
to
In article <R5XEc.502$414...@reader1.news.jippii.net>, EE wrote:

>Kissoissa se että ne vain tylysti hyväksikäyttävät ihmistä siihen liikaa

>kiintymättä yleensä,...

vähän niinku ihmisetkin.

eikä itse asiassa edes pidä paikkaansa.


~

Toni Riihioja

unread,
Jul 2, 2004, 3:30:06 PM7/2/04
to
In article <cc2sv2$k6o$1...@phys-news1.kolumbus.fi>, Pertti Luukkonen wrote:

>> > Kas on metsästyskoiria ja metsästyskissoja!
>
>> Metsästyskissoja? LOL. Tarkoitatko suuria kissaeläimiä?
>
>No ei. Tuovat emännälle syötävää.

synnyinkodin kissa toi mulle aina ruokaa kun sairastin flunssaa.
ajatus oli suloinen, mutta silakka tyynylle mouruamisen
kera ei yleensä herättänyt kuumeista ruokahalua.


~

Toni Riihioja

unread,
Jul 2, 2004, 3:35:21 PM7/2/04
to
In article <XtXEc.507$dt4...@reader1.news.jippii.net>, EE wrote:
>"Pertti Luukkonen" <pertti_l...@kolumbus.fi> kirjoitti

>> Katsoin kissaa parista symboli-kirjasta. - Kesytettiin muinaisessa
>Egyptissä
>> nuubialaisesta Felis sylvestris lybrica'sta n. 2000 eKr.

vanhaa tietoa. vanhimmat löydöt ihmisen ja kissan yhteisestä
taipaleesta alkoi paljon ennen tuota. uusin tiede-lehti
sanoo että 9500 vuotta ovat nurkissa pyörineet.

ja koira kait satatuhatta vuotta.


~

0 new messages