Vieroitusoireita
Kyselijä
olevani henkisesti sen verran vahva, että olisin halukas lopettamaan sen
käytön. Minulla on käsitys, että todella pitkäaikaisesta käytöstä on
varmasti terveyshaittaa, ja mielestäni lääkettä pitää käyttää vain
ääritilanteissa.
Tiedän sen, että heti ei saa käyttöä lopettaa. Tiputin lääkeannoksen
pari viikkoa sitten puoleen eli 5 mg:aan. Mutta sen jälkeen olen
heräillyt keskellä yötä, olo on muutenkin ollut vähän huono, ja tänä
aamuna minua vaivasi lokaalinen oikeanpuoleinen jomottava päänsärky.
Onko nämä normaaleja vierotusoireita ? Miten kauan vierotusoireet
kestävät ? Mikä on oikea tapa lopettaa lääkitys ?
Kaikki tieto/linkit tervetulleita !
?????????????
Kyselijä
Tauno
olanzapin, olanzapine, olantsapiini
Lääkeopas 2001
http://www.tohtori.fi/laakeopas/
[Zyprexa]
http://www.mentalhealth.com/drug/
[Olanzapine]
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19980914/koti/980914ko03.html
---
Lääkelaitos sai viime vuonna eniten haittavaikutusilmoituksia seuraavista
lääkkeistä:
klotsapiini (psyykenlääke)
fluoksetiini (masennuslääke)
nitrofurantoiini (virtsatietulehduslääke)
olantsapiini (psyykenlääke)
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
varfariini (veren hyytymistä estävä lääke)
amoksisilliini (antibiootti)
losartaani (verenpainelääke)
fluvastatiini (kolesterolilääke)
terbinafiini (sienilääke)
mianseriini (masennuslääke)
---
___
Tauno
Janne Sinkkonen
> Lääkelaitos sai viime vuonna eniten haittavaikutusilmoituksia
> seuraavista lääkkeistä:
> klotsapiini (psyykenlääke)
> fluoksetiini (masennuslääke)
> nitrofurantoiini (virtsatietulehduslääke)
> olantsapiini (psyykenlääke)
> ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
> varfariini (veren hyytymistä estävä lääke)
> amoksisilliini (antibiootti)
> losartaani (verenpainelääke)
> fluvastatiini (kolesterolilääke)
> terbinafiini (sienilääke)
> mianseriini (masennuslääke)
Ja miten tämä liittyy vieroitusoireisiin? Käyttäjä kysyy
vieroitusoireista, ja yrität tässäkin yhteydessä harrataa jonkinlaista
propagandaa psyykenlääkkeitä vastaan?!
Vaikka haittavaikutusten määrä riippuu lääkkeestä, se on myös suoraan
verrannollinen lääkkeen käyttöfrekvenssiin. Ja olantsapiini on varsin
käytetty lääke.
--
Janne
Matti Kaikkonen
Kyselijä <e...@postia.kiitos> wrote in message
news:3AE819B0...@postia.kiitos...
> Kaikki tieto/linkit tervetulleita !
Itse pitäisin nettidiletantteja ja heidän tarjoamiaan (etenkin .com. ja
.org -loppuisia) www-sivuja varsin arveluttavina tiedonlähteinä. Tästä
suunnasta ei taatusti ole odotettavissa apua, jos suositeltu "elämäntapa"
johtaa ojasta allikkoon. Tosin asiaa sivuavilla www-sivuilla taitaa aina
olla "disclaimer", että lääkeannostelun vähentämisen pitää aina tapahtua
asianmukaisen ammattilaisen valvonnassa. Eli psyykenlääkkeen annostelun
muuttaminen on sen verran vakava asia, ettei kukaan täysjärkinen netissä,
ideologiasta riippumatta, uskalla ainakaan omalla nimellä antaa sitä
koskevia konkreettisia neuvoja.
Tilanne on varsin surkea, jos tällaiseen ongelmaan ei löydy kohtuuhintaista
apua julkisen terveydenhoidon puolelta. Mutta eikö terveytesi ole sen
verran arvokas asia, ettei sitä kannata ruveta riskeeraamaan jollain
internetistä kootulla itseterapialla?
Kake
että ne todellakin aiheuttavat vieroitusoireita. Miksi siis jaksan tästä
asiasta jauhaa ?
No yksi syy on se että esim lääkekirjasta, lääkkeen mukana tulevasta
paperilappusesta eikä *lääkäriltä* joka määrää lääkettä ei ikinä kerrota
siitä
että depressiolääkkeet aiheuttavat usein voimakkaita vieroitusoireita.
Päinvastoin lääkärit ovat edelleen siinä käsityksessä että ainoat lääkkeet
jotka
aiheuttavat vieroitusoireita ovat bentsodiatsepiinit. Kuitenkin ainoastaan
netin
kautta ----> lukemalla ihmisten omia kokemuksia lääkkeiden lopettamisesta
tullut siihen käsitykseen että kaikki depressio-lääkkeet aiheuttavat
huomattavan
voimakkaita vieroitusoireita jotka kestävät jopa viikkoja joskus jopa
kuukausia.
Lukekaa itse jos ette usko !
uutisryhmät
alt.support.depression.medication
alt.support.depression*
alt.support.anxiety-panic
Tauno <tauno.l...@swipnet.se> wrote in message
news:snWF6.1285$vR1....@nntpserver.swip.net...
>
> "Janne Sinkkonen" wrote:
> Tuntuuko sinusta joskus kuin yrittäisit lyödä nyrkillä reikää kiviseinään?
> Ehdotukseni on että hankit kunnon työkalut tai että menet ulos suoraan
> ovesta.
>
> Tauno
>
Janne Sinkkonen
> Sen verran voin Olavia puolustaa (vaikka en ole psyykenlääkkeitä
> vastaan) että ne todellakin aiheuttavat vieroitusoireita. Miksi siis
> jaksan tästä asiasta jauhaa ? No yksi syy on se että esim
> lääkekirjasta, lääkkeen mukana tulevasta paperilappusesta eikä
> *lääkäriltä* joka määrää lääkettä ei ikinä kerrota siitä että
> depressiolääkkeet aiheuttavat usein voimakkaita vieroitusoireita.
> Päinvastoin lääkärit ovat edelleen siinä käsityksessä että ainoat
> lääkkeet jotka aiheuttavat vieroitusoireita ovat
> bentsodiatsepiinit. Kuitenkin ainoastaan netin kautta ---->
> lukemalla ihmisten omia kokemuksia lääkkeiden lopettamisesta tullut
> siihen käsitykseen että kaikki depressio-lääkkeet aiheuttavat
> huomattavan voimakkaita vieroitusoireita jotka kestävät jopa
> viikkoja joskus jopa kuukausia.
Enpä tiedä aiheuttavatko kaikki, mutta ainakin SSRI:t aiheuttavat. Ja
kyllä lääkärit tämän tietävät jos seuraavat alan kirjallisuutta:
Thierren F, Markowitz JS. Selective serotonin reuptake inhibitors and
withdrawal symptoms: a review of the literature. Human
Psychopharmacology 1997;12:309-23.
Tuo on review - ensimmäiset artikkelit löytyvät vuodelta 1995.
Jos lääkäri ei tällaisesta asiasta tiedä, pitää vaihtaa lääkäriä!
--
Janne
Sk8...@hotmail.com
>että depressiolääkkeet aiheuttavat usein voimakkaita vieroitusoireita.
>Päinvastoin lääkärit ovat edelleen siinä käsityksessä että ainoat lääkkeet
>jotka aiheuttavat vieroitusoireita ovat bentsodiatsepiinit.
Pharmaca Fennicassa on yleensä maininta jos lääkkeen käyttö ei saa
lopettaa yhtäkkisesti. Pitkän depressiolääkityksen lopettaminen
pitäisi tapahtua muutenkin harkitusti, mahdollisesti annosta
pudottamalla lääkärin opastuksella ja sen mukaan miten potilaasta
tuntuu parhaalta. En näe näitä vieroitusoireina, koska niistä puuttuu
voimakas himo ottaa lääkettä lisää oireiden poistamiseksi.
"Voimakkaat vieroitusoireet" on aika voimakas ilmaus tähän yhteyteen.
Depressiolääkkeet eivät kuitenkaan aiheuta mitään heroiinivajareihin
verrattavaa nitkuilua vaan tietyn ajan kestävää ohimenevää huonoa
fiilistä.
SSRI-lääkkeiden eliminaatioajat hieman vaihtelevat, jotkut lääkkeet
voi lopettaa noin vain mutta joissakin suositellaan dosen pudottamista
asteittain. Seronil (paroksetiini) taitaa olla nopeimmasta päästä,
siitä löytyy netistäkin melko runsaasti negatiivisia kokemuksia jos
lääkitys on lopetettu yhtäkkisesti.
Jukka Juvankoski
Sk8...@hotmail.com wrote:
> On Fri, 27 Apr 2001 13:16:14 +0300, "Kake" <Ka...@kaken.oma> wrote:
> >että depressiolääkkeet aiheuttavat usein voimakkaita vieroitusoireita.
> >Päinvastoin lääkärit ovat edelleen siinä käsityksessä että ainoat lääkkeet
> >jotka aiheuttavat vieroitusoireita ovat bentsodiatsepiinit.
>
>
Onko kellään tietoa miten tuo Alprox vaikuttaa, eli milloin lääke antaa parhaan
vasteen ja
kuinka kauan menee että lääke poistuu ruumiista lopettamisenjälkeen, eli
vierotusoireet kun alkavat
kestääkö siinä muutama päivä kun lääke lopetetaan seinään 4kk käytönjälkeen
annoksella 1.5mg/per päivä.
Vaikka mielestäni alproxia pidetään lyhytaikaisena lääkkeenä, jotenkin tuntuu
että paras vaste saavutetaan
vasta 1 vrk käytön jälkeen.
Itselläni on sellainen käsitys että päivä tai pari menee kun väsyttää sikana ja
sitten se alkaa.... ahdistaa, masentaa,
hermostuttaa, kädet vapisee, pelkokohtauksia jne. sen jälkeen lääkkeen takaisin
ottaminen ei heti auta vaan
menee päivä / pari kun ahdistus tasaantuu ja poistuuuu....
Cipramilillä olen humannut seuraanvanlaisia vierotusoireita annos 40mg päivä
lopetetaan seinään ja vierotusoireet tulevat noin
1 1/2 viikon kuluttua sellaisena että tuntuu päässä heittävän kun kävelee tai
katsoo toiseensuuntaan nopeasti tai kallistaa päätä,
siihen auttaa 1x 20mg cipramiilin otto jonka vaikutus kestää noin 3-4 päivää
jolloin taas tulee tuo inhottava olo jne.
muuta en ole cipramilillä vieroitusoireita tuntenut, mutta tuo
Alprox siitä ei meinaa päästä millään, tai sitten tuo ahdistus tulee jostain
muusta, mutta se on sairaanoloista ahdistusta (voit vaan maata
lattialla kädet ja jalat ristissä ja katsoa kattoa ja odotata että aika kuluu
minuutti kerrallaan, et voi keskittyä mihinkään, et edes siihen
mitä toinen sinulle puhuu, kestät sitä alussa jopa päivänkin, mutta seuraavana
päivänä tankkaatkin itseesi alproxia tai teet itsemurhan.
No enivei eihän sitä kukaan järkevä lopeta seinään, vaan seuraavalla kerralla
kun kokeilen taktiikkaa 0,125 mg pois per viikko.....
Onko muuten kellään kokemuksia efexorista??? auttaako ahdistukseen ja
depressioon ja onko pahoja sivuoireita ja kauan sivuoireet jatkuvat??
määrä on 75mg depo. Niiin ja väsyttääkö ???? (vaihdettiin cipramil 40mg tuohon
ja alottelen tuossa vapunjälkeen niin näkee onko parempi
vaste kun tuolla cipramilillä, jolla en tuntenut mainittavaa vastetta ainoastaa
alprox auttaa).
--
-Jukka-
Tauno
"Matti Kaikkonen" wrote
| Itse pitäisin nettidiletantteja ja heidän tarjoamiaan (etenkin .com. ja
| .org -loppuisia) www-sivuja varsin arveluttavina tiedonlähteinä. Tästä
| suunnasta ei taatusti ole odotettavissa apua, jos suositeltu "elämäntapa"
| johtaa ojasta allikkoon. Tosin asiaa sivuavilla www-sivuilla taitaa aina
| olla "disclaimer", että lääkeannostelun vähentämisen pitää aina tapahtua
| asianmukaisen ammattilaisen valvonnassa. Eli psyykenlääkkeen annostelun
| muuttaminen on sen verran vakava asia, ettei kukaan täysjärkinen netissä,
| ideologiasta riippumatta, uskalla ainakaan omalla nimellä antaa sitä
| koskevia konkreettisia neuvoja.
Matti on aivan oikeassa.
"When trying to withdraw from many psychiatric drugs, patients can develop
serious and even life-threatening emotional and physical reactions. In
short, it is dangerous not only to start taking psychiatric drugs but also
can be hazardous to stop taking them. Therefore, withdrawal from psychiatric
drugs should be done under clinical supervision, or with a thorough
knowledge of the possible problems associated with physical and emotional
withdrawal, as these drugs change the functioning of the brain itself and
thus can lead to emotional, nervous system, and metabolic problems, such as
rebound depression, violent impulses, tardive dyskinesia, weight loss/gain,
et cetera. It is at the very least recommended that you do not go through
this alone." http://www.concentric.net/~shddemon/antipsych2.html
Tauno
Sami Anttila
>Olen kai todennut että vaikka SSRI-lääkkeiden vieroitusoireista on
>julkaistu, ne eivät sittenkään näy niin voimakkaina käytännössä kuin
>mitä täälläkin on väitetty. Jos olen muuta kirjoittanut, tätä olen
>tarkoittanut. Itse en muista yhtään potilasta joka olisi kuvannut
>ko vieroitusoireita.
Kiitos Tauno tästäkin yrityksestä asialliseen keskusteluun. Ehkä
säilytän tämän muistona, kun taas kohta juttelemme aiheesta.
Tuohon aikaan en todellakaan ollut huomannut potilaiden kertovan
SSRI-lääkkeiden lopettamisen aiheuttamista oireista. En oikein viitsi
puhua vieroitusoireista, koska sitä sanaa käytetään riippuvuutta
aiheuttavista lääkkeistä ja väärinymmärtämisen riski on liian suuri.
Noita withdrawal-oireta on tullut muutamia vastaan kun oikein tarkkaan
potilaista haastattelee. Kukaan ei ole pitänyt mitenkään merkittävinä,
vähän erikoisina. Oireet ovat mielestäni jotain samanlaista kuin
aloitusvaiheeseen liittyvät oireet mutta "päinvastaisia".
SSRI-lääkkeillähän on hoidon alussa usein pahonvointia aiheuttavaa
taipumusta mutta oireet emnevät yleensä itsestään ohi muutamassa
päivässä. Jälkioireita tuppaa olemaan eniten lyhyen puoliintumisajan
lääkkeillä kuten paroksetiinilla (Seroxat) mutta fluoksetiinilla
selvästi vähemmän. Mirtatsapiini aiheuttaa usein väsymystä hoidon 2-4
ensimmäisen päivän aikana ja hoidon loppuessa on kuvattu hypomaniaa.
Mielestäni SSRI-lääkkeiden jälkioireilla on paljon akateemista
mielenkiintoa mutta hyvin vähän käytännön merkitystä. Aivan toinen
juttu on se, että masennusoireet palaavat, kun lääke on olut poissa
noin viikon (fluoksetiinilla noin 3-4 viikkoa) ja sehän sotkee tätäkin
arviota.
outimarja
> SSRI-lääkkeiden eliminaatioajat hieman vaihtelevat, jotkut lääkkeet
> voi lopettaa noin vain mutta joissakin suositellaan dosen pudottamista
> asteittain. Seronil (paroksetiini) taitaa olla nopeimmasta päästä,
> siitä löytyy netistäkin melko runsaasti negatiivisia kokemuksia jos
> lääkitys on lopetettu yhtäkkisesti.
Seronil on fluoksetiinia eli samaa kuin Fontex ja Prozac. Sen
puoliintumisaika on erittäin pitkä.
Paroksetiinia myydään kauppanimellä Seroxat. Sillä on voimakas ahdistusta
lievittävä vaikutus, joten luulisin että ahdistava olo voi hyvinkin tulla
äkillisen lopettamisen jälkeen.
Outi A
outimarja
Jukka Juvankoski <jukka.ju...@kolumbus.fi> kirjoitti >
>
> Onko kellään tietoa miten tuo Alprox vaikuttaa, eli milloin lääke antaa
parhaan
> vasteen ja
> kuinka kauan menee että lääke poistuu ruumiista lopettamisenjälkeen,
Alprox on käytännössä bentso, ja siihen jää hyvin helposti koukkuun.
Lopettaminen täytyy tehdä hitaasti. Itse olen tk-lääkäri enkä aloita
Alproxia (tai Xanoria) enää kenellekään, kun turvallisempiakin on keksitty.
Psykiatrit ehkä vielä löytävät sillekin käyttöä.
terv. OUti A
susanna
>julkaistu, ne eivät sittenkään näy niin voimakkaina käytännössä kuin mitä
täälläkin on väitetty.
Eli hän tietää tämänkin asian lääkkeiden käyttäjiä paremmin...Just.
Susse
susanna
jostain muusta, mutta se on sairaanoloista ahdistusta (voit vaan maata
lattialla kädet ja jalat ristissä ja katsoa kattoa ja odotata että aika
kuluu minuutti kerrallaan, et voi keskittyä mihinkään, et edes siihen >
mitä toinen sinulle puhuu, kestät sitä alussa jopa päivänkin, mutta
seuraavana päivänä tankkaatkin itseesi alproxia tai teet itsemurhan.
Käytän edronaxia ja minusta tuntuu tuolta harva se päivä.
Susse
Jukka Juvankoski
outimarja wrote:
> Jukka Juvankoski <jukka.ju...@kolumbus.fi> kirjoitti >
> >
> > Onko kellään tietoa miten tuo Alprox vaikuttaa, eli milloin lääke antaa
> parhaan
> > vasteen ja
> > kuinka kauan menee että lääke poistuu ruumiista lopettamisenjälkeen,
>
> Alprox on käytännössä bentso, ja siihen jää hyvin helposti koukkuun.
> Lopettaminen täytyy tehdä hitaasti. Itse olen tk-lääkäri enkä aloita
> Alproxia (tai Xanoria) enää kenellekään, kun turvallisempiakin on keksitty.
Mikä on se turvallisempi vaihtoehto ????
>
> Psykiatrit ehkä vielä löytävät sillekin käyttöä.
> terv. OUti A
--
-Jukka-
outimarja
Jukka Juvankoski <jukka.ju...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestissä:3AEAE452...@kolumbus.fi...
> Mikä on se turvallisempi vaihtoehto ????
Juuri nämä parjatut SSRI-lääkkeet esim. Seroxat, tai sitten Remeron. Alkuun
voi joutua käyttämään pieniä annoksia jotain bentsoa lisäksi. Joku äsken
määrittelikin mikä ero on "koukkuun jäämisellä" ja kunnon vieroitusoireilla
sen kansssa, että pitkäaikaisen lääkityksen äkillisen lopettamisen jälkeen
voi tulla epämiellyttäviä tuntemuksia: SSRI-lääkkeisiin ei tule HIMO.
Outi
Jukka Juvankoski
outimarja wrote:
> Jukka Juvankoski <jukka.ju...@kolumbus.fi> kirjoitti
> viestissä:3AEAE452...@kolumbus.fi...
> > Mikä on se turvallisempi vaihtoehto ????
>
> Juuri nämä parjatut SSRI-lääkkeet esim. Seroxat, tai sitten Remeron. Alkuun
> voi joutua käyttämään pieniä annoksia jotain bentsoa lisäksi.
Siiis määräisit sit kuitenkin..... :)
> Joku äsken
> määrittelikin mikä ero on "koukkuun jäämisellä" ja kunnon vieroitusoireilla
> sen kansssa, että pitkäaikaisen lääkityksen äkillisen lopettamisen jälkeen
> voi tulla epämiellyttäviä tuntemuksia: SSRI-lääkkeisiin ei tule HIMO.
> Outi
Hmmm... niinhän minullekkin määrättiin ( Cipramiliä ja Alproxia Aluksi ja
sitten alproxista pois kun Cipramil alkaa vaikuttaa),
mutta kun oon syöny noin 500 taplettia cipramiliä 40mg päivässä ja ei ooo
auttanu ja joskus olen päässyt alproxistakin pois jopa kuukaudeksi
mutta aina on vaan todettava, että ainoa mikä pitää minut elävien kirjoissa on
tuo alprox ja syön tällä hetkellä sitä 1mg per päivä.
Olisin ikionnellinen jos pääsisin tästä ahdistushäiriöstä johon kuuluu syviä
masennuskohtauksia eroon muulla kuin alproxilla mutta millä ???
seuraavaksi olisi kokeilussa tuo efexor toivottavasti se ees tehoisi.
mulle nää oireet on tullu kuin kirkkaasta taivaasta yllättäen (olen 34v). ja
ennen luulin että muhun ei tollaset psyykkiset jutut iske,
mutta sitten se tuli..... no ainakin on opettanut minua aikalailla.
--
-Jukka-
Eero Asunta
Öö kuka sen sitten tietää jos ei lääkäri?
eero
--
Soittakaa Paranoid!
Sami Anttila
wrote:
>>> >Olen kai todennut että vaikka SSRI-lääkkeiden vieroitusoireista on >
>>>julkaistu, ne eivät sittenkään näy niin voimakkaina käytännössä kuin mitä
>>täälläkin on väitetty.
>>Eli hän tietää tämänkin asian lääkkeiden käyttäjiä paremmin...Just.
>Öö kuka sen sitten tietää jos ei lääkäri?
Kai psykiatrilla on paras tuntuma siihen mitä lääkkeet aiheuttavat.
Yleensä potilaita ahdistavat enemmän SSRI-lääkkeiden muut
sivuvaikutukset kuten pahoinvointi ja seksisivuvaikutukset ja niistä
puhutaan välillä pitkäänkin. Vieroitusoireista ei puhetta juuri synny.
Yleensä potilas ymmärtää hyvin että kyse on lääkkeen pienestä
kauneusvirheestä ja sillä hyvä. Keskustelu kääntyy poikkeuksetta heti
toiseen aiheeseen. Tällaisia netistä luettuja "maailmani kaatui, SSRI
teki vieroitusoireita" ei jostain syystä koskaan kuule vastaanotolla.
Ei vaikka kysyisi. Mistähän ilmiöstä on siis kyse?
Sami Anttila
<jukka.ju...@kolumbus.fi> wrote:
>> > Mikä on se turvallisempi vaihtoehto ????
>> Juuri nämä parjatut SSRI-lääkkeet esim. Seroxat, tai sitten Remeron. Alkuun
>> voi joutua käyttämään pieniä annoksia jotain bentsoa lisäksi.
>Siiis määräisit sit kuitenkin..... :)
>> Joku äsken
>> määrittelikin mikä ero on "koukkuun jäämisellä" ja kunnon vieroitusoireilla
>> sen kansssa, että pitkäaikaisen lääkityksen äkillisen lopettamisen jälkeen
>> voi tulla epämiellyttäviä tuntemuksia: SSRI-lääkkeisiin ei tule HIMO.
>Hmmm... niinhän minullekkin määrättiin ( Cipramiliä ja Alproxia Aluksi ja
>sitten alproxista pois kun Cipramil alkaa vaikuttaa),
>mutta kun oon syöny noin 500 taplettia cipramiliä 40mg päivässä ja ei ooo
>auttanu ja joskus olen päässyt alproxistakin pois jopa kuukaudeksi
>mutta aina on vaan todettava, että ainoa mikä pitää minut elävien kirjoissa on
>tuo alprox ja syön tällä hetkellä sitä 1mg per päivä.
>Olisin ikionnellinen jos pääsisin tästä ahdistushäiriöstä johon kuuluu syviä
>masennuskohtauksia eroon muulla kuin alproxilla mutta millä ???
>seuraavaksi olisi kokeilussa tuo efexor toivottavasti se ees tehoisi.
>mulle nää oireet on tullu kuin kirkkaasta taivaasta yllättäen (olen 34v). ja
>ennen luulin että muhun ei tollaset psyykkiset jutut iske,
>mutta sitten se tuli..... no ainakin on opettanut minua aikalailla.
Tällaisessa tilanteessa olisin taipuvainen lopettamaan sitalopraamin
(Cipramil) ja kokeilemaan ensin venlafaksiinia (Efexor) ja sitten
mirtatsapiiniä (Remeron) niin että sitä voi aloittaa samanaikaisesti
venlafaksiinin kanssa. Sitalopraamia ja venlafaksiinia ei sovi käyttää
samanaikaisesti.
Tuollainen 1 mg alpratsomaamia ei ole riippuvuuden kannalta kovin paha
annos. Sen voisi laittaa esimerkiksi annokseen 0,5 mg depottabletti
iltaisin ja 0,25 mg aamuin illoin, jolloin vaikutus olisi tasaisempi
ja vierotus helpompaa. Psykiatrina oppii kohtalaisen hyvin näkemään
potilaasta sen kuka joutuu koukkuun helpommin kuin toinen ja oikealla
potilaalla alpratsolaami on välillä erittäin hyvä lääke. Jos potilas
kehittää helposti riippuvuuden, on se taas tosi huono lääke.
Bentsodiatsepiineistä siihen tulee ehkä voimakkain riippuvuus.
Alpratsolaamia pidetään toiseksi voimakkaimpana teholta heti Temestan
jälkeen mutta lyhyempi puoliintumisaika tekee riippuvuuden
kehittymisen jopa helpommaksi ja siksi suosin tuota depottablettia
(Xanor).
Jukka Juvankoski
Sami Anttila wrote:
>Tuollainen 1 mg alpratsomaamia ei ole riippuvuuden kannalta kovin paha
Juu, mutta jos lopetan seinään niin parinpäivän päästä oon melkeen itsemurhan
partaalla
(masennusta, ahdistusta, tärinää, hermostuneisuutta jne.)
> annos. Sen voisi laittaa esimerkiksi annokseen 0,5 mg depottabletti
> iltaisin ja 0,25 mg aamuin illoin, jolloin vaikutus olisi tasaisempi
> ja vierotus helpompaa.
Itse otan 0.5mg aamulla että pääsen sängystä ylös ja ettei mailma tunnu
ahdistavalta...
1/2h jälkeen olen kuin täysin eri kaveri kun olen ottanut lääkkeen.
Sitten kello noin 15.00 0.25mg ja päivä jatkuu....
ja kun pääsen töistä tossa 19.00 otan 0.25mg ja jaksan touhuta vaikka mitä....
klo: 0.00 nukkumaan ja klo: 9 aamulla ylös ja taas ahdistaa, masentaa ja
hermostuttaa ja taas 0.5mg ja vot eri mies jne.
> Psykiatrina oppii kohtalaisen hyvin näkemään
> potilaasta sen kuka joutuu koukkuun helpommin kuin toinen ja oikealla
> potilaalla alpratsolaami on välillä erittäin hyvä lääke. Jos potilas
> kehittää helposti riippuvuuden, on se taas tosi huono lääke.
> Bentsodiatsepiineistä siihen tulee ehkä voimakkain riippuvuus.
> Alpratsolaamia pidetään toiseksi voimakkaimpana teholta heti Temestan
> jälkeen mutta lyhyempi puoliintumisaika tekee riippuvuuden
> kehittymisen jopa helpommaksi ja siksi suosin tuota depottablettia
> (Xanor).
Hmmm.... totahan pitää kysästä lääkäriltäni..... mutta tarkotus olis löytää joku
muu lääkitys kun noi bentsot.
No nyt kun olen taas voimissani taidampa lähtä lenkille kun on noin hieno ilma....
--
-Jukka-
TJT
news:3aebe197...@news.koti.tpo.fi...
> puhutaan välillä pitkäänkin. Vieroitusoireista ei puhetta juuri synny.
Ainakin Solarplexuksessa (TV1, 28.4.) jotain puhetta näkyi syntyvän...
--TJT--
Ames' entry in the extreme eats throwdown: Turducken.
Sami Anttila
>> Juuri nämä parjatut SSRI-lääkkeet esim. Seroxat, tai sitten Remeron.
>Remeronista nyt voi suoraan sanoa että sitä ei kannata edes kokeilla
>jos on ahdistus-oireita, se kyllä vaikuttaa tasan päinvastoin itselläni
>eli todella lisäsi aivan älyttömästi ahdistusta siihen pisteeseen että alkoi
>tulla itsemurha-ajatuksia eikä bentsot (mm. xanor) ei oikeastaan enää
>vaikuttanut mitenkään. Remeronia kokeilin pitkään eri annoksina. Isommilla
>annoksilla tuli juuri esiin se että ei edes bentsodiatsepiinit sitä
>ahdistusta
>minkä se aiheutti poistanut.
Vaikutukset ovat yksilöllisiä. Remeron eli mirtatsapiini joko sopii
tai siten ei jaannosta sovittamalla sitä ei saa sopivammaksi niin kuin
monen muun lääkkeen kanssa on laita.
Mirtatsapiinin ahdistusta poistava teho alkaa tutkimusten mukaan usein
jo ensimmäisen hoitoviikon aikana eli nopeammin kuin varsinainen
masennusta poistava teho.
Kake
Kuten myös potilaalla. Valitettavasti minulle ei ainakaan ole kerrottu
kertaakaan
oikeastaan mitään oleellista ainoastakaan masennuslääkkeestä joita olen
useita jo kokeillut noin neljän vuoden aikana. Kaikki tieto piti etsiä itse
ja vieläpä
internetistä. Yleensä vasta siinä vaiheessa kun esim Triptyl
(amitriptyliini)
alkoi jo 50 mg annoksella aiheuttamaan käsien tärinää suun kuivumista,
makuaistin
muutoksia, tunteiden poistumista. Lisäksi ihmettelin kovasti miksi depressio
taas
tuntui myös pahenevan, kas kummaa www.mentalhealth.com osoitteesta löytyi
nopeasti nuokin sivuvaikutukset. Kun sivuvaikutukset/oireet eivät poistuneet
jouduin lopettamaan lääkkeen, jonka jälkeen meni taas joitakin päiviä
ennenkuin
"normaali" masentunut olo palasi.
> Yleensä potilaita ahdistavat enemmän SSRI-lääkkeiden muut
> sivuvaikutukset kuten pahoinvointi ja seksisivuvaikutukset ja niistä
> puhutaan välillä pitkäänkin.
Minulla ei taas ole ollenkaan häirinnyt lievä pahoinvointi jota ne kaikki
aiheuttavat,
sama juttu seksuaaliset sivuvaikutukset, kuten seksin mielenkiinnon
väheneminen
eivät nekään ole minua oikeastaan ollenkaan häirinneet. Paljon enemmän
häiritsee/häiritsi se fakta että ne eivät yksinkertaisesti toimineet, eli
ainoa
hyöty monesta lääkkeestä oli se että tuli vaan sivuvaikutuksia, ei pystynyt
ajattelemaan selkeästi, tunteet poistuivat jne.
Vieroitusoireista ei puhetta juuri synny.
> Yleensä potilas ymmärtää hyvin että kyse on lääkkeen pienestä
> kauneusvirheestä ja sillä hyvä. Keskustelu kääntyy poikkeuksetta heti
> toiseen aiheeseen. Tällaisia netistä luettuja "maailmani kaatui, SSRI
> teki vieroitusoireita" ei jostain syystä koskaan kuule vastaanotolla.
Veikkaan että ihmiset eivät yleensä sitä kerrokaan. Se pitää vaan kokea itse
lukemalla siitä. En minäkään lääkärille jaksa alkaa mitään valittamaan,
yleensä
vain joutuu lisäämään annosta kunnes huomataan että se joko toimii tai ei
toimi.
Ei se lääkärin vika ole. Toisaalta se on osittain lääkärin vika jos
serotoniinilääke
vain lisää esim alkoholin tai bentsodiatsepiinien käyttöä siten että joutuu
pelkästään
sivuvaikutusten ja apaattisuuden takia käyttää rauhoittavia päivittäin.
Gaban toimintaa
kiihdyttämällä kun kaikki sivuvaikutukset tuntuvat poistuvan, mikä toisaalta
lisää
todennäköisyyttä että potilaasta tulee niistäkin riippuvainen pelkästään
siksi että
masennuslääkkeet eivät
a) vaikuta läheskään tarpeeksi hyvin.
b) eivät vaikuta ollenkaan hyvin
c) lisäävät vain ahdistusta --- > lisää unilääkkeitä ja rauhoittavia
d) eivät lisää mielenkiintoa elämään ja työhön noin yleensä.
outimarja
Keijo <Ke...@drrrrr.rr> kirjoitti
viestissä:QGDH6.222$Yf1....@read2.inet.fi...
> Mihin lääkkeeseen tulee himo ? Itse en ole tuollaista kyllä kokenut.
>
>
Englannin kielen sanalle "craving" ei taida olla parempaa vastinetta kuin
"himo". Tämän threadin aloittaja kuvasi tilannetta hyvin, miten hänen on
"pakko saada" Alproxia, mikään muu ei paranna olotilaa. Lyhytvaikutteisiin
bentsodiatsepiineihin, alkoholiin, opiaatteihin, tupakkaan, kahviin,
suklaaseen voi tulla himo. Niin, myös tekemiseen, esim seksi, syöminen,
pelaaminen. Niille kaikille taitaa olla yhteistä, että hyvänolontunne tulee
aika välittömästi nauttimisen yhteydessä.
Depressiolääkkeisiin ei minun tietääkseni ja kokemukseni mukaan tule
tällaista himoa. En ole tavannut yhtään potilasta, jonka olisi pitänyt saada
Cipramil tms. resepti uusittua "just nyt", bentsojen uusijoita kyllä pilvin
pimein.
Pikemminkin saa välillä käydä keskustelua depressiolääkkeen jatkamisesta
(myönnän, kalliita ovat monet, ja sivuvaikutuksia on), vaikka ulkopuolinen
havainnoija näkee siitä olevan selvästi apua. Potilas itse ei välttämättä
huomaa, että saa enempi aikaan kun tulee tartuttua toimeen ja asiat ei jää
puolitiehen, suuttuu harvemmin pikkuasioista, nukkuu yhtenäisempiä yöunia,
joka paikkaa ei kolotakaan jne kun depressiolääkettä käyttää. "Tunteiden
latistumisesta" puhutaan paljon. Onko suuri ongelma jos KIELTEISET,
tuskalliset ja sietämättömät tunnetilat menettävät kärkeään? Kyllähän
semmoisen alhon jälkeen huiput on ihania, ja voi olla että elämä ei ole enää
huipukasta vuoristorataa kun käyttää mielialalääkkeitä. Mutta ei ne lääkkeet
onnen, ilon, rakkauden ja kiitollisuuden tunteita häviämään saa. Onko muuten
tyylitöntä puhua tuollaisista vanhanaikaisista tunteista tällä palstalla?
Oli tai ei,
hyvää vapun jälkeistä elämää kaikille
Outi A
outimarja
Keijo <Ke...@drrrrr.rr> kirjoitti
viestissä:PwWH6.268$py2....@read2.inet.fi...
> > >
> > Englannin kielen sanalle "craving" ei taida olla parempaa vastinetta
kuin
> > "himo". Tämän threadin aloittaja kuvasi tilannetta hyvin, miten hänen on
> > "pakko saada" Alproxia, mikään muu ei paranna olotilaa.
>
aiheuta
> himoa.
Ei aiheuta, kuten ei seksi, hedelmäpelit, syöminen, kahvi, alkoholi tai
morfiinikaan. Väitinkö, että aiheuttaa kaikille? Anteeksi muuten erehdys,
muistelin että viestiketjun aloitti Alproxin käytöstään huolestunut henkilö,
mutta muistinkin väärin.
> Kysy joltain
> sellaiselta joka on 30-40 vuotta diapamia samalla annostuksella käyttänyt
> siitä himosta. Lue sitten jostain huumeidenkäyttäjästä joka joutuu
nostamaan
> annosta 10 kertaiseksi parin kuukauden aikana. Ihmiset ovat todellakin
> erilaisia.
Totta. Annosten nostaminen saman vaikutuksen aikaan saamiseksi on vaaran
merkki. On ihmisiä, jotka käyttävät bentsoja tai unilääkkeitä
vakioannoksella vuosikausia ja tuskinpa siitä heille haittaa on. Elimistö
vain ei näytä tulevan toimeen ilman. Toiset taas elävät normaalia elämää
päivittäisen metadoniannoksen avulla. Aivoissa vain on tapahtunut jotakin
peruuttamatonta heillä, ilmeisesti. Bentsodiatsepiinien väitetään
heikentävän kognitiivisia toimintoja pitkässä juoksussa, mutta älkää pyytäkö
linkkejä, en jaksa enkä ehdi etsiä. Tämän kertoi eräässä koulutuksessa
päihdelääketieteeseen erikoistunut kokenut lääkäri. Minä olen "vain"
tk-lääkäri. Muuten, siitä huolimatta satun tietämään että Remeron
väsyttää/nukuttaa pienillä annoksilla enemmän kuin suuremmilla,
paradoksaalisesti.
.
> Onko muuten sinusta oikein että entisille tai nykyisille huumeiden
> käyttäjille
> määrätään bentsoja tuosta vain, mutta tavallinen ahdistus/ja
> paniikkihäiriöinen
> joka ei alkoholiakaan juo saa vaan terveyskeskuksesta jotain cipramilia
tai
> jotain muuta serotoniini-
> mömmöä ahdistukseen ?
Ei ole oikein määrätä bentsoja eikä mitään muutakaan lääkettä kenellekään
tuosta vain. Saatat olla oikeassa, että riippuvuus-pelko estää lääkäreitä
määräämästä bentsoja silloinkin, kun ne olisivat ihan paikallaan. Mitä tulee
entisiin/nykyisiin huumeiden käyttäjiin, ylikuormitetut psykiatrian
poliklinikat ja A-klinikat "siivoavat" kirjoistaan "hoitoresistenttejä"
ihmisiä, joiden vieroitus lääkkeistä ei ole onnistunut ja spesialistin
arvion mukaan eivät ole motivoituneita hoitoon. Omalääkärin epäkiitolliseksi
tehtäväksi jää sitten uusia reseptejä ja yrittää valvoa, että annos ei pikku
hiljaa nouse. Ja toivoa, ettei mene katukauppaan. Parin viikon kuluttua on
meikäläisen työpaikassa taas kerran asiaan liittyvä koulutustilaisuus,
yleisön pyynnöstä, kun se on niin vaikea, turhauttava ja ahdistavakin.
> > Öh, nyt puhut taas ihan eri asiasta. Vuoristo-rata elämä kertoo kyllä
> jostain
> maanisdepressiivisyydestä enemmän, eikä siihen auttane depressio eikä
> rauhoittavat lääkkeet.
>
Maanis-depressiiviseen sairauteen on hyviä lääkkeitä olemassa. Tarkoitin
sitä, että kun ihminen on masentunut ja ahdistunut, satunnaiset "hyvät
hetket" voivat tuntua ihmeellisemmiltä kuin ei-masentuneen, tyytyväisen
ihmisen onnenhetket. Kontrasti kun on niin suuri. Tämä on täysin
epätieteellinen mutu-arvio!
>
> Kyllä minulla etenkin rakkaudentunteet meni pois nimenomaan cipramililla
> ja esim fontexilla. Ilon tunteet ? No kyllä nekin meni pois. Tilalle tuli
> apaatisuutta,
> ahdistusta ja huonontunutta keskittymiskykyä.
>
Surullista, että sinulle kävi noin. Me todella olemme erilaisia kaikki,
kuten sanoit.
Outi A
Jukka Juvankoski
Keijo wrote:
> Oman kokemukseni mukaan yksikään ssri ei ole ahdistukseen vaikuttanut
> erittäin tehokkaasti. Joskus jopa päinvastoin. Ahdistus lisääntyy aluksi,
> ja jatkossa ei ollenkaan lievity kuten pitäisi vaan jatkuu jopa useita
> kuukausia.
> Epäilen että paroksetiini ei tässä suhteessa miten erityisen erilainen ole,
> vaikka
> en tosia juuri sitä ole käyttänyt. Jostain syystä vain rauhoittavat lääkkeet
> pitävät
> ahdistuksen kurissa, tosin eivät nekään läheskään kokonaan sitä poista.
>
> "outimarja" <outi...@iobox.fi> wrote in message news:9ce3cl$391>
> Paroksetiinia myydään kauppanimellä Seroxat. Sillä on voimakas ahdistusta
> > lievittävä vaikutus, joten luulisin että ahdistava olo voi hyvinkin tulla
> > äkillisen lopettamisen jälkeen.
> > Outi A
Huh huh..... tulipahan tietoa ja kokemuksia noista ssri lääkkeistä, itselläni
kun ei ole muuta
kokemusta kuin tuosta cipramilistä noin 500 x 20mg tapletin verran ja en
todellakaan ole
mielestä saanut mitään apua ahdistukseeni ja masennukseeni, ainoastaan kun annos
oli
50mg päivässä nukutti ihan mahottomasti (no ei ainakaan ollu nukkumisvaikeuksia
:))
Nyt kun olen ajanut cipramiliä alas (eli 20mg päivässä) ja viikko on
vierähtänyt, on kuntoni
parantunut olellisesti, eli en ole enään sikaväsynyt vaan jaksan ja viitsin
tehdä kaikkia juttuja
ja työpäivätkin menevät siivillä.....
Alproxia olen ottanut 1mg päivä mutta nyt olen ajamassa sitäkin pois eli
tälläviikolla
aloitin 0,75mg ja ens viikolla 0.5mg ja sit ruvetaan pilkkomaan 0.25mg
tapletteja viikko per puolikas pois.
nyt pitäis alottaa myös tuo efexor (1x 75mg depo), mutta olen vähän kahden
vaiheella, kun olo on todella
hyvä ja kun olen lukenut noiden ssri toimimattomuudesta niin en tiiiiijä.......
Ehkä teen niin että pidän Cipramilin 20mg ja yritän päästä hiljalleen tuosta
alproxista ja sit
jos menee elämä helvetiks niin voinhan mä sit rupee napsii tuota efexoria.
joten ehkä mä vaan tässä passailen ja nautin "terveenä" olemisesta... olen kai
sen ansainnut.
--
-Jukka-
Janne Sinkkonen
> nyt pitäis alottaa myös tuo efexor (1x 75mg depo), mutta olen vähän
> kahden vaiheella, kun olo on todella hyvä ja kun olen lukenut noiden
> ssri toimimattomuudesta niin en tiiiiijä.......
Efexor on noilla annoksilla oleellisesti SSRI, mutta SSRI:tkin ovat
erilaisia. Ja kyllä ne toimivat, vaikkeivät tietenkään kaikilla.
SSRI-lääkkeistä selkeästi poikkeavia olisivat esim. Remeron,
nefazodoni, moklobemidi ja pian Suomen markkinoille tuleva (?)
bupropioni (Zyban). Myös sivuvaikutusmielessä ilmeisen pettymyksen
tuottanut Edronax (reboksetiini) vaikuttaa eri mekanismilla.
Lääketehdas toitottaa Remeronin unettavuuden ja lihottavuuden
vähenemistä suuremmilla annoksilla, mutta kaikki psykiatrit eivät ole
tästä vakuuttuneita. Vaikutus lienee taaskin yksilöllinen.
--
Janne
Janne Sinkkonen
> Lukemani mukaan (olen lukenut melko paljon) effexor ja xanor
> (alpratsolaami) aiheuttavat jokseenkin samanlaisia vieroitusoireita
> ;) Sitä pitää ottaa 2-3 kertaa päivässä, ja ymmärtääkseni siitä
> tulee vieroitusoireita jos jätät esim yhden päivän väliin, tai jopa
> yhden annoksen. Yleisen käsityksen mukaan kaikista
> depressiolääkkeistä juuri effexor aiheuttaa pahimmat vieroitus-
> oireet.
Niin aiheuttaa, mutten usko että ne olisivat samanlaisia kuin
bentsoilla. SSRI:tten vieroitusoireet ovat laadultaan ennenkaikkea
fyysisiä, tyyliin "flunssainen olo" ja "outoa huimausta päätä ja
silmiä kääntäessä", vaikka vauhtiin päästyään ne varmaan ilmenevät
psyykkisinäkin.
Olen aina luullut että bentsoista vieroittautuminen synnyttää
ennenkaikkea ahdistusta.
--
Janne
Kipee
"outimarja" <outi...@iobox.fi> kirjoitti viestissä
news:9cpk3g$llu$1...@news.kolumbus.fi...
> Muuten, siitä huolimatta satun tietämään että Remeron
> väsyttää/nukuttaa pienillä annoksilla enemmän kuin suuremmilla,
> paradoksaalisesti.
> Outi A
Kun aloitin Remeronin syönnin annoksella 15mg/vrk niin nukuin parina
yönä 11 tuntia ihan yhteen soittoon. En herännyt kertaakaan. Kun muuten
oli nukkunut tai oikeastaan vaan torkahdellut yöllä lyhyitä hetkiä niin
oli se yhtä juhlaa nukkua kunnolla.
Sitten kun annos nostettiin 30mg/vrk niin ei enään nukuta. Mun
mielestäni Remeronissa ei ole mitään nukuttavaa vaikutusta, siis
ainakaan omalla kohdallani. Nukkuakseni kunnolla otan joskus Imovanen ja
joskus vielä Xanorinkin sen Remeronin kyytipojaksi. Vasta silloin saan
nukuttua aika hyvin.
Kipee
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>Depressiolääkkeisiin ei minun tietääkseni ja kokemukseni mukaan tule
>tällaista himoa. En ole tavannut yhtään potilasta, jonka olisi pitänyt saada
>Cipramil tms. resepti uusittua "just nyt", bentsojen uusijoita kyllä pilvin
>pimein.
Yksi poikkeus on Aurorix, minkä puoliintumisaika on niin lyhyt että
lääke on otettava 2-4 kertaa päivässä. Jos unohdat ottaa, niin
"vajarit" tulevat kyllä parin tunnin päästä. Toisaalta reseptin
uusiminen ei ole tuottanut ongelmia, koska lääke ei läheskään kaikille
edes sovi eikä sillä kovin laajaa viihdekäyttöäkään ole.
>latistumisesta" puhutaan paljon. Onko suuri ongelma jos KIELTEISET,
>tuskalliset ja sietämättömät tunnetilat menettävät kärkeään? Kyllähän
>semmoisen alhon jälkeen huiput on ihania, ja voi olla että elämä ei ole enää
>huipukasta vuoristorataa kun käyttää mielialalääkkeitä. Mutta ei ne lääkkeet
>onnen, ilon, rakkauden ja kiitollisuuden tunteita häviämään saa. Onko muuten
>tyylitöntä puhua tuollaisista vanhanaikaisista tunteista tällä palstalla?
Tunnen monia jotka kärsivät pitkäaikaisesta ja syvästä depressiosta,
kaikille heille yhteistä on tyhjyyden kokeminen. Useimmat heistä eivät
halua depressiolääkkeitä käyttää, koska se vie pois elämästä sen
pienenin ilon ja merkityksen mitä on ollut. Ahdistuksesta pääsee eroon
kyllä lääkkeillä, mutta miten täytät sen tyhjyyden?
Pointtina on se että depressiolääkkeillä ei voida poistaa ikäviä
tunteita, koska tunne-elämää ei voi jakaa eri osasiin. Tunteita on
käsiteltävä koko pakettina, jolloin menetetään tai vaihtoehtoisesti
vahvistetaan KAIKKIA tunteita.
Juu, ne kuuluisat Cipramilit tekivät minusta täysin apaattisen.
Normaali kiinnostus ulkoiluun ja urheiluun lopahti ja keskityin
makaamaan sohvalla ja katselemaan kun pilvet liikkuivat taivaalla. Ei
ollut tyhjyyttä, mutta havahduin siihen että olin vähän välilä
pitkiäkin aikoja ajattelematta yhtään mitään tai olin unohtanut
kuunnella mitä jollain oli ollut minulle sanottavana.
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>arvion mukaan eivät ole motivoituneita hoitoon. Omalääkärin epäkiitolliseksi
>tehtäväksi jää sitten uusia reseptejä ja yrittää valvoa, että annos ei pikku
>hiljaa nouse. Ja toivoa, ettei mene katukauppaan. Parin viikon kuluttua on
>meikäläisen työpaikassa taas kerran asiaan liittyvä koulutustilaisuus,
>yleisön pyynnöstä, kun se on niin vaikea, turhauttava ja ahdistavakin.
Tämä selittääkin aika paljon...
Kuusi vuotta sitten omalääkäri määräsi bentsoja avokätisesti ja
suurina pakkauksina samalla kertaa. Pari vuotta sitten oli ääni
kellossa yllättäen muuttunut ja sama lääkäri syytti minua tahallisesta
reseptien hukkaamisesta, vihjaili lääkkeiden päätymisestä
katukauppaan. Törkeää käytöstä potilasta kohtaan mikä potilaan on vain
kestettävä, koska omalääkäriään ei voi itse valita.
Tarkkaileeko Lääkelaitos lääkäreiden määräämien PKV-lääkkeiden määriä
vai onko taustalla jokin muu syy miksi asia koetaan niin
kuumottavaksi? Ymmärtäisin niin että se ei ole lääkäriltä itseltään
pois jos hän kirjoittaa reseptin lääkkeelle jota potilas selvästi
tarvitsee.
>Maanis-depressiiviseen sairauteen on hyviä lääkkeitä olemassa. Tarkoitin
>sitä, että kun ihminen on masentunut ja ahdistunut, satunnaiset "hyvät
>hetket" voivat tuntua ihmeellisemmiltä kuin ei-masentuneen, tyytyväisen
>ihmisen onnenhetket. Kontrasti kun on niin suuri. Tämä on täysin
>epätieteellinen mutu-arvio!
Juuri näin se ei nimenomaan ole. Depressiolääke tai vastaavasti
maanisuuteen tarkoitettu lääke tasoittaa kaikkia tunteita, elämä
muuttuu harmaaksi massaksi. Jos on kärsinyt voimakkaasta ahdistuksesta
tms. niin siihen nähden harmaa massa voi olla parempi ja
miellyttävämpi tunnetila.
>Surullista, että sinulle kävi noin. Me todella olemme erilaisia kaikki,
>kuten sanoit.
Aivan samoin kävi minulla, kaikilla lukuisilla kokeilemillani
SSRI-lääkkeillä. Näin maallikkona epäilisin että depressioni ei ole
riippuvainen serotoniinin määrästä, vaan ensisijaisesti dopamiinin
ja/tai noradrenaliinin määrästä. Tämän osoittaa mm. se että ainoa
toimivaksi havaittu lääke on Aurorix.
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>Sitten kun annos nostettiin 30mg/vrk niin ei enään nukuta. Mun
>mielestäni Remeronissa ei ole mitään nukuttavaa vaikutusta, siis
>ainakaan omalla kohdallani. Nukkuakseni kunnolla otan joskus Imovanen ja
>joskus vielä Xanorinkin sen Remeronin kyytipojaksi. Vasta silloin saan
>nukuttua aika hyvin.
Näin se menee itsellänikin, kun löytyi sopiva depressiolääke niin se
tarvitsee toimiakseen sopivan nukahtamislääkeen. Ilmeisesti
yleislääkärit luottavat liikaa depressiolääkkeiden mainosteksteihin,
missä kehutaan lääkkeen SAMANAIKAISESTI tuovan energisyyttä päivällä
ja paranantavan yöunia. Tehokas lääkitys perustuu juuri siihen että
aivot saadaan haluttuun vireystilaan tai mielialaan sopivaan aikaan
vuorokaudesta.
Näin saadaan kemiallisesti ihminen sopeutumaan ja käyttäytymään
yhteiskunnan asettamien normien mukaan, jaksaa käydä töissä ja saa
nukuttua yöllä...
En tiedä mihin Remeronin erinomaiset tutkimustulokset perustuvat kun
käyttäjiltä tulee enimmäkseen negatiivista palautetta. Lista
mahdollisista haittavaikkutuksistakin on lähes uskomaton, verrattuna
esimerkiksi huonona pidettyyn Aurorixiin.
Sk8...@hotmail.com
>Kuten myös potilaalla. Valitettavasti minulle ei ainakaan ole kerrottu
>kertaakaan oikeastaan mitään oleellista ainoastakaan masennuslääkkeestä joita olen
>useita jo kokeillut noin neljän vuoden aikana. Kaikki tieto piti etsiä itse
>ja vieläpä internetistä.
Pharmaca Fennica pitäisi kuulua melkein kaikkiin kotilalouksiin, jotta
tietää mitä lääkkeitä syö. Olen joutunut selvittämään monien tuttujen
ja sukulaisten mystiset lääkkeet mistä lääkäri ei suoraan kertonut
miten niiden olisi tarkoitus auttaa tai mistä lääkkeestä jokin
sivuvaikutus johtuu.
PH:n kansanpainoksella ei tee mitään, sillä sama tieto löytyy yleensä
lääkepaketin mukana tulleessa ohjeessa.
>masennuslääkkeet eivät
>
>a) vaikuta läheskään tarpeeksi hyvin.
>b) eivät vaikuta ollenkaan hyvin
>c) lisäävät vain ahdistusta --- > lisää unilääkkeitä ja rauhoittavia
>d) eivät lisää mielenkiintoa elämään ja työhön noin yleensä.
Olisin kiinnostunut tietämään mitä hoitokeinoja on käytettävissä jos
masennuslääkkeet eivät auta? Todetaanko potilas silloin
"hoitoresistentiksi" vai miten?
Kuvausten mukaan minulle sopisi ehkä parhaiten sähköshokkihoito, mutta
pelkään sen vaikuttavan haitallisesti muistiin, mikä taas saattaa
heikentää selviytymistä työelämässä.
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>Efexor on noilla annoksilla oleellisesti SSRI, mutta SSRI:tkin ovat
>erilaisia. Ja kyllä ne toimivat, vaikkeivät tietenkään kaikilla.
Joissakin lähteissä Efexor ja Edronax luokitellaan SNRI:ksi, koska
molemmat kohottavat noradrenaliinin tasoa selvästi enemmän kuin SSRI:t
keskimäärin.
>SSRI-lääkkeistä selkeästi poikkeavia olisivat esim. Remeron,
>nefazodoni, moklobemidi ja pian Suomen markkinoille tuleva (?)
>bupropioni (Zyban). Myös sivuvaikutusmielessä ilmeisen pettymyksen
>tuottanut Edronax (reboksetiini) vaikuttaa eri mekanismilla.
Lähes kaikki uudet depressiolääkkeet tuottavat alkuinnostuksen jälkeen
pettymyksen, koska lääketehtaat markkinoivat ne "uusina,
käänteentekevinä lääkkeillä joilla on hyvin vähän todettuja
sivuvaikutuksia". Ei lääke silti ole huono, mutta sivuvaikutusten ja
muiden ominaisuuksien toteamiseen menee useampi vuosi kun lääke on
ollut yleisesti käytössä.
>Lääketehdas toitottaa Remeronin unettavuuden ja lihottavuuden
>vähenemistä suuremmilla annoksilla, mutta kaikki psykiatrit eivät ole
>tästä vakuuttuneita. Vaikutus lienee taaskin yksilöllinen.
Monilla depressiopotilailla oireina on liiallinen syöminen, makean
himo ja apaattisuus joka johtaa liikunnan puutteeseen ja lihomiseen.
Voisi sanoa että Remeron on vihoviimeinen lääke mitä voisi tässä
tapauksessa suositella. Lihominen on arka asia monille ihan
tavallisillekin ihmisille, joten miksi masennuspotilaan pitäisi
hyväksyä se että hoidon sivutuotteena on ulkonäön merkittävä
huononeminen?
Janne Sinkkonen
> Joissakin lähteissä Efexor ja Edronax luokitellaan SNRI:ksi, koska
> molemmat kohottavat noradrenaliinin tasoa selvästi enemmän kuin SSRI:t
> keskimäärin.
Edronax on erittäin selektiivinen noradrenaliinin takaisinoton estäjä.
Efexor on tosiaan SNRI, mutta sen vaikutukset NA:n takaisinottoon
tulevat joidenkin mukaan merkittäviksi vasta suuremmilla annoksilla
kuin 75mg. Sehän estää myös dopamiinin takaisinottoa, joka tulee
selkeästi näkyviin vasta annoksilla luokkaa 300mg. Toisaalta
esim. sertraliinillakin on pieni vaikutus dopamiinireseptoreihin.
Eipä silti, kaikki molekyylit ovat erilaisia ja Efexor etenkin, joten
mistä sitä tietää mihin Efexor vaikuttaa ja kuinka erilainen se on
pienilläkin annoksilla kuin (muut) SSRI:t.
--
Janne
outimarja
Keijo <Ke...@drrrrrr.rr> kirjoitti
viestissä:TNYH6.388$py2....@read2.inet.fi...
> Et ilmeisesti ole itse cipramilia käyttänyt ? En usko että olen ainoa
> jolla cipramil ja fontex veivät rakkauden ja ilon tunteet miltei kokonaan
> pois.
En ole käyttänyt Cipramilia koskaan. Fluoksetiinia (=Fontex) kyllä jo vuosia
bulimiani takia, isoa 60 mg annosta päivässä. "Sivuvaikutuksena" se on
parantanut depressionikin, joka tosin ei ollut niin vaikeaa missään
vaiheessa että en esim. olisi pystynyt työhön ja jotenkuten
ihmissuhteisiinkin.
Ilon tunnetta koen joka päivä. Lääkityksen aikana olen mm. rakastunut pariin
otteeseen niin rajusti että ei paremmasta väliä; ja kokenut yhden eron
surun; ja tällä hetkellä elän rakastamani miehen (ja lasteni) kanssa,
viihdyn töissä ja olen kiitollinen joka päivästä. Eli SSRI-lääke ei ole
latistanut minun tunne-elämääni. Mutta, OLEMME erilaisia, en väitä ettei
jollekin toiselle niin kävisi.
> Voi olla että depressiokin kutistaa tunteita, niinhän se ainakin itselläni
> on.
Vakavan depression pääkriteeri on "mielenkiinnon ja mielihyvän menetys".
Jotkin muut tunteet (syyllisyyden, arvottomuuden, toivottomuuden tunteet)
taas voimistuvat masentuessa.
Outi A
Sami Anttila
masennuslääkkeiden käytöstä ja yleistää kokemuksensa sitten
totuudeksi. Outimarjan kokemus on huomattavasti yleisempi kuin mitä
muut täällä kuvatut huonot kokemukset ovat. Ja tarkoitan että se on
yleisempi sekä tutkimuksiin perustuvan näytön ja käytännön kokemusten
mukaan. Yleensä siis masennuslääke vain palauttaa sen entisen olotilan
joka oli ennen sairastumista masennukseen.
Kaikki lääkkeet eivät tietenkään sovi kaikille ja yksi virhelähde voi
olla se, että on lähdetty hoitamaan persoonallisuushäiriöön liittyvää
ahdistusta lääkkeellä. Siinä ei yleensä onnistuta kovin hyvin.
Kunnolliseen hoitosopimukseen pohjautuva terapia onnistuu siinä paljon
paremmin kuin mikään lääke. Yllättävänä poikkeuksena mainittakoon
muutama hyvä kokemus pieniannosneurolepteistä ja tietysti myös
SSRI-lääkkeistä.
Mirtatsapiinia on yleensä tämäntyyppisellä palstalla haukuttu eniten.
Silloin kun se ei sovi, se ei todellakaan sovi. Ei vaikka annosta
vaihdettaisiin miten. Toisaalta se lienee meillä psykiatrien
yleisimmin aloittama masennuslääke ja sopiessaan sillä on usein
erinomaisen hyvä teho minimaalisilla sivuvaikutuksilla. Se jopa
vähentää muiden masennuslääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia ja sitä
on käytetty myös sytostaattien aiheuttaman pahoinvoinnin hoitamiseen.
Älä siis yleistä yksityisestä yleiseen.
On Thu, 3 May 2001 11:23:14 +0300, "outimarja" <outi...@iobox.fi>
wrote:
Janne Sinkkonen
> Toisaalta [mirtatsapiini] lienee meillä psykiatrien yleisimmin
> aloittama masennuslääke [...]
Noinko tosiaan on? Olen luullut että SSRI:t ovat suosituimpia, vai
onko niin että n. viittä SSRI:tä kirjoitetaan yhteensä kuitenkin
enemmän kuin Remeronia?
--
Janne
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>Noinko tosiaan on? Olen luullut että SSRI:t ovat suosituimpia, vai
>onko niin että n. viittä SSRI:tä kirjoitetaan yhteensä kuitenkin
>enemmän kuin Remeronia?
Cipramil on edelleen myydyin masennuslääke, mutta mahdollisesti on
niin että yleislääkärit määrävät mieluiten sitä.
Sk8...@hotmail.com
wrote:
>Kaikki lääkkeet eivät tietenkään sovi kaikille ja yksi virhelähde voi
>olla se, että on lähdetty hoitamaan persoonallisuushäiriöön liittyvää
>ahdistusta lääkkeellä. Siinä ei yleensä onnistuta kovin hyvin.
>Kunnolliseen hoitosopimukseen pohjautuva terapia onnistuu siinä paljon
>paremmin kuin mikään lääke.
Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
Yleinen tapa tuntuu olevan että psykiatri haluaa etsiä depression
syytä potilaan elämäntilanteesta, siten että esim. parisuhde, työ tai
muut virikkeet todetaan puutteelliseksi vaikka potilas ei itse
mielestään koe niin. Kun potilas puhuu tyhjyyden tunteesta niin
psykiatri vastaa että "lisää harrastuksia, hanki tyttöystävä jne".
Vasta kun depressiokaudet vaativat sairaalahoitoa ja ote
normaalielämästä muutenkin on jo kadoksissa, voi diagnoosiksi ilmestyä
"määrittelemätön persoonallisushäiriö". Ne jotka jaksavat jotenkin
roikkua ja pinnistellä mukana työelämässä ja muutenkin pystyvät
pitämään itsestää huolta, kärsivät psykiatrien mukaan yleensä vain
depressiosta, vaikka sen syy olisi epäselvä. Tähän sitten kokeillaan
yhä uusia ja uusia lääkkeitä, kunnes potilaan usko loppuu siihen että
mikään voisi häntä todella parantaa.
Tai siis voihan depressiolääkityksellä pitää sairauden oireettomana
melko pitkäänkin, mutta onko kokemuksia esimerkiksi kymmeniä vuosia
kestäneestä lääkityksestä jolla potilaan elämä pystytään
normalisoimaan?
Keijo
>
> Keijo <Ke...@drrrrrr.rr> kirjoitti
> viestissä:TNYH6.388$py2....@read2.inet.fi...
> > Et ilmeisesti ole itse cipramilia käyttänyt ? En usko että olen ainoa
> > jolla cipramil ja fontex veivät rakkauden ja ilon tunteet miltei
kokonaan
> > pois.
>
> En ole käyttänyt Cipramilia koskaan.
Et voi siis puhua omista kokemuksistasi, millä perusteella siis väität että
cipramil
ei muka poistaisi rakkauden ja ilon tunteita ? Asiahan on niin että silloin
kun sitä
cipramilia syö ei välitä niin paljon niistä tunteista. Sk8guy muuten kuvasi
hyvin,
on muuten mielenkiintoista että hänelläkin oli samanlaisia kokemuksia kuin
minulla.
Kyllä minä olen sitä mieltä että se on kuitenkin ihan hyvä lääke. Ei pidä
kuitenkaan
tulla väittämään ssri-lääkkeistä että ne eivät muka poistaisi "normaaleja"
rakkauden
ja ilon tunteita vain sillä perusteella mitä sinulla on omia kokemuksia.
Fluoksetiinia (=Fontex) kyllä jo vuosia
> Ilon tunnetta koen joka päivä. Lääkityksen aikana olen mm. rakastunut
pariin
> otteeseen niin rajusti että ei paremmasta väliä; ja kokenut yhden eron
> surun; ja tällä hetkellä elän rakastamani miehen (ja lasteni) kanssa,
> viihdyn töissä ja olen kiitollinen joka päivästä.
Omakehua ? No ei kannata kuitenkaan yleistää omia kokemuksia.
Eli SSRI-lääke ei ole
> latistanut minun tunne-elämääni. Mutta, OLEMME erilaisia, en väitä ettei
> jollekin toiselle niin kävisi.
>
Aivan, minun tunne-elämääni se latisti. On mielenkiintoista että MONEN
mielestä
nuo ssri-lääkkeet todellakin latistavat tunne-elämää. Melkoisella
varmuudella voin
väittää että suurin osa ihmisistä joka näitä lääkkeitä syö kokee
jonkinlaista tunne-elämän latistumista, tunteiden turtumista, apaattisuutta.
Se on sitten täysin eri asia
onko se hyvä vai huono juttu. Tämä apaattisuus, spontaanitkäyttäytymisen
väheneminen (ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin), luovan ajattelun
poistuminen,
pitkään paikalla istuminen ovat jo lähes faktoja ssri-lääkkeiden kohdalla.
>
Janne Sinkkonen
> Et voi siis puhua omista kokemuksistasi, millä perusteella siis
> väität että cipramil ei muka poistaisi rakkauden ja ilon tunteita ?
Haloo, hän kertoi syövänsä fluoksetiinia 60mg päivässä, mikä vastaa
suunnilleen 60mg Cipramil-annosta. SSRI-lääkkeet ovat vaikutuksiltaan
hyvin toistensa kaltaisia. Eikä Outi väittänyt ettei Cipramil jollain
vähentäisi em. tunteita, hänhän nimenomaan sanoi että vaikutukset voivat
olla hyvin yksilöllisiä.
--
Janne
Keijo
Janne Sinkkonen <ja...@oops.nnets.fi> wrote in message
news:m3lmodx...@kinos.nnets.fi...
outimarja kirjoitti tälläistä.
Kyllähän
> semmoisen alhon jälkeen huiput on ihania, ja voi olla että elämä ei ole
enää
> huipukasta vuoristorataa kun käyttää mielialalääkkeitä. Mutta ei ne
lääkkeet
> onnen, ilon, rakkauden ja kiitollisuuden tunteita häviämään saa. Onko
muuten
> tyylitöntä puhua tuollaisista vanhanaikaisista tunteista tällä palstalla?
Toisaalta ärsyttää selvästi harhaanjohtava tieto mitä outimarja väitti esim
bentsodia-
tsepiineista, vertasi niitä kahviin, tupakkan ja alkoholiin. Lisäksi hän
väittää että niihin
tulee jonkinlainen himo. Ihminen joille tulee bentsodiatsepiineihin himo on
aika sairas
muutenkin, enkä ole lukenut yhdestä ainoastakaan paniikkihäiriöisestä
/masentuneesta / ahdistuneesta
joka käyttäisi bentsodiatsepiineitä siksi että saisi niistä jonkinlaisen
hyvän olon
tai euforiaa kuten alkoholi ja tupakka sekä huumeet voivat aiheuttaa.
Janne Sinkkonen
> Ihminen joille tulee bentsodiatsepiineihin himo on aika sairas
> muutenkin, enkä ole lukenut yhdestä ainoastakaan
> paniikkihäiriöisestä /masentuneesta / ahdistuneesta joka käyttäisi
> bentsodiatsepiineitä siksi että saisi niistä jonkinlaisen hyvän olon
> tai euforiaa kuten alkoholi ja tupakka sekä huumeet voivat
> aiheuttaa.
Eiköhän ns. sekakäyttäjistä, jotka kuulemma ovat melkoinen riesa
terveyskeskuksissa, suuri osa ole masentuneita ja ahdistuneita?
(En halua tällä mitenkään indikoida etteikö bentsodiatsepiineja voisi
käyttää järkevästi.)
--
Janne
outimarja
Keijo <Ke...@drrrrr.rr> kirjoitti viestissä:9ctsdq$22u$1...@tron.sci.fi...
Tämä apaattisuus, spontaanitkäyttäytymisen
> väheneminen (ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin), luovan ajattelun
> poistuminen,
> pitkään paikalla istuminen ovat jo lähes faktoja ssri-lääkkeiden kohdalla.
Mielenkiintoista... Itsessäni aloin huomata moisia piirteitä vasta kun
hankin tietokoneen ja rupesin osallistumaan sähköpostiryhmiin ja
nyysseihin...
;-) nyt nousen ja alan spontaanisti siivota.
Outi A
PS anteeksi kun käytin sanaa "himo" bentsodiatsepiinien yhteydessä, osui
näköjään arkaan paikkaan ja on ruma sana tietysti. Puhukaamme siis vain
mahdollisen riippuvuuden kehittymisestä.
susanna
"Sami Anttila" <sa...@koti.tpo.fi> kirjoitti viestissä
news:3af1b424...@news.koti.tpo.fi...
Outimarjan kokemus on huomattavasti yleisempi kuin mitä
> muut täällä kuvatut huonot kokemukset ovat. Ja tarkoitan että se on
yleisempi sekä tutkimuksiin perustuvan näytön ja käytännön kokemusten
mukaan.
Jaa-a, jos niin monet kertovat huonoista kokemuksista ja niin harvat hyvistä
niin voisiko olla että se tutkimuksiin perustuva näyttö on toiminut hiukan
liian nopeiden johtopäätösten teon pohjana?
> Kaikki lääkkeet eivät tietenkään sovi kaikille ja yksi virhelähde voi
olla se, että on lähdetty hoitamaan persoonallisuushäiriöön liittyvää
ahdistusta lääkkeellä. Siinä ei yleensä onnistuta kovin hyvin.
Ihan ymmärrettävää. Outoa onkin jos henkilön sosiaalisten vaikeuksien
aiheuttama ahdistus -mikä siis hänen omalta näkökannaltaan on muiden
suvaitsemattomuuden aiheuttamaa eikä oman itsen häiriintyneisyydestä
johtuvaa- olisi hoidettavissa lääkkein. Eihän se ahdistus pillerein katoa
jos kerran henkilö kokee tulevansa jatkuvasti väärin ymmärretyksi ja -
kohdelluksi.
Ja kuka se nyt sitten edes on persoonallisuushäiriöinen, siitäkin voi olla
montaa mieltä....
Susse
susanna
> normaalielämästä muutenkin on jo kadoksissa, voi diagnoosiksi ilmestyä
"määrittelemätön persoonallisushäiriö".
Olisi tietysti psykiatrialta hienoa jos se loisi sellaisia diagnooseja
joiden sisällön se kykenee edes itse määrittelemään.
**
Ja mitä muuten tulee persoonallisuushäiriöihin voidaan tietysti kysyä
johtuvatko henkilön sosiaaliset vaikeudet persoonallisuushäiriöstä vai onko
persoonallisuushäiriö ( tai pikemminkin persoonan häiriintyminen) seurausta
sosiaalisista vaikeuksista, jotka harvemmin ovat henkilön itsensä
aiheuttamia?
**
Se mikä minusta on outoa on että jos henkilö A. tuntee että häntä syrjitään
työpaikalla eikä hänen kanssaan haluta olla vaikka hän yrittäisi normaalisti
keskustella muiden kanssa, ja henkilö A. sitten masentuu ja menee lääkäriin
se on _hänet_ joka diagnosoidaan sairaaksi ja poikkeavaksi eikä suinkaan
niitä jotka ilman syytä
syrjivät , eristävät ja mahdollisesti kiusaavat muita työyhteisönsä jäseniä.
Susse
Sami Anttila
wrote:
>> Ihminen joille tulee bentsodiatsepiineihin himo on aika sairas
>> muutenkin, enkä ole lukenut yhdestä ainoastakaan
>> paniikkihäiriöisestä /masentuneesta / ahdistuneesta joka käyttäisi
>> bentsodiatsepiineitä siksi että saisi niistä jonkinlaisen hyvän olon
>> tai euforiaa kuten alkoholi ja tupakka sekä huumeet voivat
>> aiheuttaa.
>Eiköhän ns. sekakäyttäjistä, jotka kuulemma ovat melkoinen riesa
>terveyskeskuksissa, suuri osa ole masentuneita ja ahdistuneita?
Bentsojen, alkoholin ja erilaisten huumeiden käyttäjistä huomattava
osa tuntuu olevan masentuneita. Persoonallisuushäiriöistä varsinkin
epävakaa ja asosiaalinen ovat tavallisia. Tyypillistä on että mikään
muu kuin bentso ei kelpaa ja tarvittaessa aletaan lääkäriä uhkailla
itsemurhalla yms. Ei niin kovin kauan sitten olin töissä mtt:ssä,
jossa oli ollut töissä bentsoja urakalla uusiva yleislääkäri. Olikin
mukava homma rajoittaa käytäntöä.:-(
>(En halua tällä mitenkään indikoida etteikö bentsodiatsepiineja voisi
>käyttää järkevästi.)
Suurin osa potilaista käyttää esimerkillisen asiallisesti bentsoja.
Sami Anttila
>>Kaikki lääkkeet eivät tietenkään sovi kaikille ja yksi virhelähde voi
>>olla se, että on lähdetty hoitamaan persoonallisuushäiriöön liittyvää
>>ahdistusta lääkkeellä. Siinä ei yleensä onnistuta kovin hyvin.
>>Kunnolliseen hoitosopimukseen pohjautuva terapia onnistuu siinä paljon
>>paremmin kuin mikään lääke.
>Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
>persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
Jokainen psykiatri, joka pystyy aikataulunsa puitteissa tekemään tämän
diagnoosin, varmastikin sen tekee. Miksi ei tekisi?
>Yleinen tapa tuntuu olevan että psykiatri haluaa etsiä depression
>syytä potilaan elämäntilanteesta, siten että esim. parisuhde, työ tai
>muut virikkeet todetaan puutteelliseksi vaikka potilas ei itse
>mielestään koe niin. Kun potilas puhuu tyhjyyden tunteesta niin
>psykiatri vastaa että "lisää harrastuksia, hanki tyttöystävä jne".
Tällaista en ole koskaan havainnut.
>Vasta kun depressiokaudet vaativat sairaalahoitoa ja ote
>normaalielämästä muutenkin on jo kadoksissa, voi diagnoosiksi ilmestyä
>"määrittelemätön persoonallisushäiriö". Ne jotka jaksavat jotenkin
>roikkua ja pinnistellä mukana työelämässä ja muutenkin pystyvät
>pitämään itsestää huolta, kärsivät psykiatrien mukaan yleensä vain
>depressiosta, vaikka sen syy olisi epäselvä. Tähän sitten kokeillaan
>yhä uusia ja uusia lääkkeitä, kunnes potilaan usko loppuu siihen että
>mikään voisi häntä todella parantaa.
Onpa outoja väitteitä sinulla. Löytyisikö jotain todisteita tähän
suuntaan menevistä väitteistä?
>Tai siis voihan depressiolääkityksellä pitää sairauden oireettomana
>melko pitkäänkin, mutta onko kokemuksia esimerkiksi kymmeniä vuosia
>kestäneestä lääkityksestä jolla potilaan elämä pystytään
>normalisoimaan?
On tällaisiakin potilaita nähty.
Sami Anttila
wrote:
>> Toisaalta [mirtatsapiini] lienee meillä psykiatrien yleisimmin
>> aloittama masennuslääke [...]
>Noinko tosiaan on? Olen luullut että SSRI:t ovat suosituimpia, vai
>onko niin että n. viittä SSRI:tä kirjoitetaan yhteensä kuitenkin
>enemmän kuin Remeronia?
Näin on ja se johtuu siitä, että SSRI-lääkkeitä on niin montaa eri
merkkiä, että kukaan niistä ei psykiatrien kohdalla nouse ykköseksi.
susanna
> On Fri, 04 May 2001 08:14:58 GMT, Sk8...@hotmail.com wrote:
> >Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
> >persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
> Jokainen psykiatri, joka pystyy aikataulunsa puitteissa tekemään tämän
diagnoosin, varmastikin sen tekee. Miksi ei tekisi?
Anteeksi kuinka..?
Siitäkö siinä onkin kyse? Syvä depressio ja jos psykiatrilla on kiire hän
julistaa sen syväksi depressioksi jos taas aikaa hän keksii omasta päästään
että ko. henkilöllä on persoonallisuushäiriö ja läiskäisee sen papereihinsa,
koska hänen järjenjuoksunsa mukaan
syvä depressio ei lääkityksestä huolimatta voi jatkua kauan jollei
syynä ole persoonallisuushäiriö???
Ehkä minun pitäisi ottaa johonkin yhteyttä koska tämähän alkaa kuulostaa
pelottavan yksioikoiselle...
Susse
Sami Anttila
>> >Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
>> >persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
>> Jokainen psykiatri, joka pystyy aikataulunsa puitteissa tekemään tämän
>diagnoosin, varmastikin sen tekee. Miksi ei tekisi?
>Anteeksi kuinka..?
>Siitäkö siinä onkin kyse? Syvä depressio ja jos psykiatrilla on kiire hän
>julistaa sen syväksi depressioksi jos taas aikaa hän keksii omasta päästään
>että ko. henkilöllä on persoonallisuushäiriö ja läiskäisee sen papereihinsa,
>koska hänen järjenjuoksunsa mukaan
>syvä depressio ei lääkityksestä huolimatta voi jatkua kauan jollei
>syynä ole persoonallisuushäiriö???
>Ehkä minun pitäisi ottaa johonkin yhteyttä koska tämähän alkaa kuulostaa
>pelottavan yksioikoiselle...
En tarkoittanut mitään muuta kun sen mitä kirjoitin. Sait siitä aikaan
uskomattomia kehäpäätelmiä.
Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
persoonallisuushäiriöstä. Maamme tarveydenhuolto on vaan ajettu
sellaiseen jamaan että kaikki tarpeellinen ei ole käytännössä
mahdollista.
Persoonallisuushäiriön esiintyminen masennuksne kanssa yleensä siis
muuttaa hoitoa ja siksi se on huomioitava.
Vilppu Vuorela
> Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
> persoonallisuushäiriöstä. Maamme tarveydenhuolto on vaan ajettu
> sellaiseen jamaan että kaikki tarpeellinen ei ole käytännössä
> mahdollista.
Ihan totta?
Käsittääkseni on aika paljonkin psykiatreja, jotka pitävät esim.
persoonallisuushäiriöitä liian sekavasti määriteltyinä ja hämärinä, jotta niitä
oikeasti voisi käyttää kliinisessä työssä.
Korostan edelleen että psykiatreja on moneen lähtöön, osa pystyy käsittelemään
esim. luokitusjärjestelmiä lähinnä kehyksinä, joiden avulla voi vähän jäsentää
potilaan tilaa, osa taas väittää toimivansa niin, mutta kyseessä on vain tyhjä
puhe, osa taas ei ole koskaan ymmärtänyt sellaista käsittelytapaa.
Vilppu
Vilppu Vuorela
> On Fri, 04 May 2001 08:14:58 GMT, Sk8...@hotmail.com wrote:
>
> >Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
> >persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
>
> Jokainen psykiatri, joka pystyy aikataulunsa puitteissa tekemään tämän
> diagnoosin, varmastikin sen tekee. Miksi ei tekisi?
Olisiko sinulla sitten jotain referenssejä tuon asian suhteen, että koko
psykiatrinen ammattikunta olisi samaa mieltä?
Esitit väitteen ja odotan perustelujasi.
Itse olen kuullut (face-to-face) hieman toisenlaisia näkemyksiä.
Vilppu
Sami Anttila
<vilppu....@kolumbus.fi> wrote:
>> Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
>> persoonallisuushäiriöstä. Maamme tarveydenhuolto on vaan ajettu
>> sellaiseen jamaan että kaikki tarpeellinen ei ole käytännössä
>> mahdollista.
>Ihan totta?
>Käsittääkseni on aika paljonkin psykiatreja, jotka pitävät esim.
>persoonallisuushäiriöitä liian sekavasti määriteltyinä ja hämärinä, jotta niitä
>oikeasti voisi käyttää kliinisessä työssä.
Minäkin tiedän yhden. Ben Furman on tässä ryhmässä esittänyt
tuollaisen käsityksen muutama vuosi sitten. Kysyin perusteluja ja
odotan niitä edelleen.
Sami Anttila
<vilppu....@kolumbus.fi> wrote:
>> >Mutta kuinka helposti todella halutaan laittaa diagnoosiksi
>> >persoonallisuushäiriö, eikä pelkkä depressio?
>> Jokainen psykiatri, joka pystyy aikataulunsa puitteissa tekemään tämän
>> diagnoosin, varmastikin sen tekee. Miksi ei tekisi?
>Olisiko sinulla sitten jotain referenssejä tuon asian suhteen, että koko
>psykiatrinen ammattikunta olisi samaa mieltä?
>Esitit väitteen ja odotan perustelujasi.
>Itse olen kuullut (face-to-face) hieman toisenlaisia näkemyksiä.
Kaiva esiin psykiatrian oppikirja. Katso kohta diagnoosi. Ei sen
vaikeampaa.
Vilppu Vuorela
> >Itse olen kuullut (face-to-face) hieman toisenlaisia näkemyksiä.
>
> Kaiva esiin psykiatrian oppikirja. Katso kohta diagnoosi. Ei sen
> vaikeampaa.
Väitit, että jokainen psykiatri jolla vain ajan puitteissa olisi
mahdollisuus, tekisi sen diagnoosin. Psykiatrian oppikirjasta minulle ei
selviä tuo asia, siis vastausta kysymykseen, että ovatko todella kaikki
psykiatrit tuota mieltä.
Toisaalta minua hämmästyttää, että olisi ikäänkuin olemassa "yksi
psykiatria", akateemisiin diskursseihin kuuluu erilaisia suuntauksia, yhtä
totuutta on usein vaikea löytää.
Vilppu
Vilppu Vuorela
> Minäkin tiedän yhden. Ben Furman on tässä ryhmässä esittänyt
> tuollaisen käsityksen muutama vuosi sitten. Kysyin perusteluja ja
> odotan niitä edelleen.
Miten sitten voit "kirjoittaa koko ammattikuntasi puolesta", jos itsekin tiedät
esimerkin, vai eikö Furmania enää lasketa psykiatriksi?
Persoonallisuushäiriöt on määritelty niin löysästi ja monikäsitteisesti, otetaanpa
esimerkki DSM-IV:stä:
"Histrionic Personality Disorder 301.50
A pervasive pattern of excessive emotionality and attention seeking, beginning by
early adulthood and present in a variety of contexts, as indicated by five (or more)
of the following:
1) is uncomfortable in situations in which he or she is not the center of attention
2) interaction with others is often characterized by inappropriate sexually
seductive or provocative behavior
3) displays rapidly shifting and shallow expression of emotions
4) consistently uses physical appearance to draw attention to self
5) has a style of speech that is excessively impressionistic and lacking in detail
6) shows self-dramatization, theatricality, and exaggerated expression of emotion
7) is suggestible, i.e., easily influenced by others or circumstances
8) considers relationships to be more intimate than they actually are "
Tuo on jo jotain, minkä takia voi olla vain suu auki ja kysyä, mitä jotkin
psykiatrit tekevät, mikä on ihmisen oikeus olla oma itsensä, mikä on demokratia,
mikä ihmisoikeus? Mikä on tulkintaa ja mitä tuossa on järkeä? Miten _esim._
tuollaista voi käyttää suoraan "oppikirja"-logiikalla?
Psykiatria voi joskus olla hyvinkin mielivaltaista ja poliittista.
Vilppu
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| Vilppu Vuorela wrote:
|
| >> Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
| >> persoonallisuushäiriöstä. Maamme tarveydenhuolto on vaan ajettu
| >> sellaiseen jamaan että kaikki tarpeellinen ei ole käytännössä
| >> mahdollista.
|
| >Ihan totta?
|
| >Käsittääkseni on aika paljonkin psykiatreja, jotka pitävät esim.
| >persoonallisuushäiriöitä liian sekavasti määriteltyinä ja hämärinä, jotta
niitä
| >oikeasti voisi käyttää kliinisessä työssä.
|
| Minäkin tiedän yhden. Ben Furman on tässä ryhmässä esittänyt
| tuollaisen käsityksen muutama vuosi sitten. Kysyin perusteluja ja
| odotan niitä edelleen.
Nuo vanhat keskustelut löytyy kätevästi Googlella
http://groups.google.com/advanced_group_search
Hakusanat:
Sami Anttila + Ben Furman
Sami Anttila + persoonallisuushäiriö
_____
From: Sami Anttila (Sami.A...@sll.fimnet.fi)
Subject: Epävakaa eli rajatilapersoonallisuus: Johdanto ja diagnoosi
Newsgroups: sfnet.keskustelu.psykologia
Date: 1996/06/18
> Tarvitsisin tieto ja näkemyksiä diagnoosista "epävakaa persoonallisuus".
> Mm. diagnoosin perusteet, erilaiset hoitomuodot, käytetyt lääkkeet,
ennuste
> yms. kiinnostaisi.
Sattuipas sopivasti, kun minä olen jo muutaman päivän ideoinut juuri tästä
aiheesta artikkelisarjaa.
Kyseessä on persoonallisuushäiriöihin luokiteltava tila, joka on
suhteellisen
yleinen. Sen esiintyvyys väestössä on noin 1-2% eli se on selvästi yleisempi
kuin skitsofrenia ( vähän alle 1% ). Tästä huolimatta se on saanut erittäin
vähän huomiota julkisessa sanassa, itseasiassa en ole nähnyt aiheesta
ainuttakaan artikkelia sanoma- tai aikakauslehdissä. Lääketieteellisissä
julkaisuissa siitä on ollut runsaasti kirjoituksia.
Epävakaa persoonallisuus on yleensä antanut merkittäviä oireita 20-25 vuoden
ikään mennessä ja keskeinen oire on ahdistuneisuus, joka ei ole yhteydessä
erityisesti mihinkään ahdistusta aiheuttavaan asiaan vaan on luonteeltaan
enemmäkin yleistynyttä. Ahdistuneisuus ei kuulu virallisiin diagnostisiin
kriteereihin, mutta se esiintyy käytännössä kaikilla potilailla.
Potilaista noin naisia on noin 2-4 kertaa enemmän kuin miehiä. Yleensä
oireet
vähenevät huomattavastikin iän myötä ja yli 55-vuotiailla harvemmin tapaa
tyypillistä oirekuvaa. Potilaiden ihmissuhteet ovat usein rikkonaisia ja
niitä
haittaa potilaiden kumppaniinsa asettamat suuret toiveet ja riippuvuus.
Tyypillistä on että potilas itse hakeutuu hoidon pariin, syynä on
tyypillisesti
masennus tai itsemurhayritys, myös päihdeongelmat ovat tavallisia. Potilaat
siis yleensä tunnistavat itsestään hoidon tarpeen.
Diagnostisissa kriteereissä esiintyviä ominaisuuksia ovat epävarmuus
minäkuvan
suhteen, impulsiivisuus, muiden ihmisten näkeminen voimakkaasti joko hyvinä
tai
pahoina, itsemurhakäyttäytyminen tai muu potentiaalisesti vaarallinen käytös
( esim varomattomuus liikenteessä tai holtiton rahankäyttö tai holtittomuus
sukupuolisuhteissa ), mielialojen epävakaisuus ( voimakkaat vaihtelut
normaalista masentuneisuuteen, ärtyneisyyteen tai ahdistuneisuuteen kestäen
tavallisesti muutaman tunnin ja vain harvoin pidempään kuin muutaman
päivän ),
asiaankuulumaton voimakas viha tai sen kontrollin puute ( esim toistuvat
raivokohtaukset ja tappelut ), jatkuva tyhjyyden ja ikävystyneisyyden tunne
sekä
kiihkeät yritykset välttää joko todellinen tai kuviteltu hylätyksi
tuleminen.
Epävakaa persoonallisuus on erityisen altis vakaville masennuksille, myös
alkoholismi on melko tavallista. Noin 10%:lla bulimiapotilaista on ko
häiriö.
Rajatilapotilailla on myös erityisesti heille tyypillisiä unia, joissa voi
esiintyä jonkin tärkeän elimen irtoamista, harhailua vieraassa kaupungissa,
mustia käärmeitä ja ruumisarkkuja. Myös aggressiivisuus ja insestiaines voi
tulla essin tavanomaista selvemmin. Myös heidän masturbaatiofantasiansa ovat
normaalia "villimpiä".
Jos edellä mainituista oireista yli puolet tuntuvat sopivan, on diagnoosia
pidettävä kohtalaisen todennäköisenä. Kriteereitä on olemassa kahdet
erilaiset,
aiempi DSM-IIIR ja uudempi ICD-10. Lisäksi diagnoosia voidaan lähestyä
psykodynaamisesta näkökulmasta, jossa erityisesti egon heikkous on
keskeisessä
asemassa.
----
Sami Anttila
From: Sami Anttila (Sami.A...@sll.fimnet.fi)
Subject: Re: Epävakaa eli rajatilapersoonallisuus: Johdanto ja diagnoosi
Newsgroups: sfnet.keskustelu.psykologia
Date: 1996/06/20
Ben Furman lähestyi minua sähköpostitse ja pyysi minua kirjoittamaan
psykologiapalstalle seuraavaa, koska ei sitä saanut itse tänne kirjoitettua
ja on nyt matkoilla.
Hei Sami
Suuri kiitos vastauksesta. On hienoa että tälläinen keskustelulista on
olemassa. Onko tällä listalla paljon lukijoita? Onko monet osallistuneet
keskusteluun vain vain muutamat innokkaat.
Voi kuinka kurjaa kuulla se mitä sanot Sami ja se antaa aihetta
kyllä moniin ajatuksiin. Minä yritän opetella puhumaan niin ettei synny
vaikutelmaa omahyväisyydestä eikä muiden mollaamisesta. Mutta se ei ole
helppoa kun suhtaudun kriittisesti perinteisen psykiatrian oppeihin.
Minä nimittäin uskon, että monet perinteisen psykiatrian opit ihan
oikeasti pahentavat potilaan omgelmia ja usein kun yritän selittää sitä
miten joku diagnoosi tai teoria pahentaa potilaan tilaa käytän parodiaa
tai huumoria tai liioittelua saadakseni pointini perille, mutta se tietenkin
loukkaa joitakin ihmisiä.
Esimerkiksi olen sitä mieltä, että persoonallisuushäiriödiagnooseista
yleensä ja varsinkin mainitsemastasi rajatilahäiriöstä on potilaalle
enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on monien tuohon diagnoosiin uskovien
mielestä vaikea nähdä ja siksi olen myös tätä diagnoosia kyseenalaistaessani
käyttänyt parodiaa ja ironiaa. Nyt yritän pidättäytyä siitä, mutta mitä
sinun
mielestäsi minun pitäisi tehdä jos haluaisin esimerkiksi vakuuttaa sinut
siitä,
että persoonallisuushäiriö-leima on potilaan kannalta haitallinen ja että se
hidastaa pikemminkin kuin jouduttaa potilaan paranemista. Mikä vakuuttaisi
sinut siitä, että olen oikeassa tai että mielipiteeni olisi edes vakavasti
otettava? Kehunko itseäni ja mollaanko muita jos kerron jonkin tarinan
siitä,
miten joku ihminen oli saanut tuon diagnoosin ja meni vain huononpaan
suuntaan
kun alkoi itsekin uskomaan olevansa persoonallisuudeltaan häiriintynyt ja
jos
hän vielä olisi parantunut jollakin sellaisella hoidolla, jossa hänet
saatiin
uskomaan että hänelle annettu persoonallisuushäiriö diagnoosi oli virhe,
joka
kuvasti enemmänkin hoitavan tahon furstraatiota kuin hänen
häiriintyneisyyttään?
Olisiko se toisten mollaamista ja itsekehua? Kun ollaan asioista aivan
vastakkaista mieltä keskusteleminen ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittää.
Ystävällisin terveisin
Ben Furman
_____
From: Sami Anttila (sami.a...@pp.kolumbus.fi)
Subject: Re: Psyykenlääkkeistä (oli: Re: A-Studion masennusjuttu masentaa?)
Newsgroups: sfnet.keskustelu.psykologia, sfnet.keskustelu.terveys
Date: 1996/09/23
---
Sairaalahoitoon joutuvista masennuspotilaista ehkä noin 30 %:lla on
myös persoonallisuushäiriö. Kaikista vakavaa masennusta sairastavista
eräänlainen persoonallisuuden kehitys on löydettävissä ainakin
puolelta ja sen lisäksi on sisäsyntyistä eli geneettistä alttiutta
masennukseen. Näiden käsittely hoidossa jätetään lähes
poikkeuksetta hoidon loppupuolelle, sitten kun suurin osa
masennuksen oireista on jo parantunut.
---
Sami Anttila sami.a...@pp.kolumbus.fi
huom! muuttunut emailosoite
_____
From: Sami Anttila (sami.a...@pp.kolumbus.fi)
Subject: Re: Missä on Furman?
Newsgroups: sfnet.keskustelu.psykologia
Date: 1996/09/27
fur...@cc.Helsinki.FI (Ben Furman) wrote:
>Jos kuka yst{v{llinen muistuttaa mik{ keskustelu j{i kesken olen innolla
>mukana. Muuten haluan sanoa ett{ seurasin keskustelua Rajatilah{iri|st{
>taannoin ja siihen haluan vain sanoa, ett{ en usko koko h{iri|n
>olemassaoloon. Ep{ilen vahvasti, ett{ persoonallisuush{iri|t eiv{t ole
>oikeasti olemassa vaan kyseess{ on diagnoosi joka kuvaa enemm{nkin
>terapeutin frustraation tunnetta yhteisty|ss{ asiakkaan kanssa kuin
>asiakasta IMHO.
Haluat varmaan esittää arvelusi pohjaksi muutakin kuin omat
epäilysi? Nyt kun persoonallisuushäiriö on määritelty ICD-10:n
pohjalta omaksi diagnostiset kriteerit täyttäväksi kokonaisuudeksi,
voinet hyökätä vaikka suoraan tätä määritelmää vastaan.
Etkö näe rajatilahäiriön määrittelyllä mitään etuja? Kriteereillä
se on varmasti helpompi erottaa esim pelkästä ahdistuneisuudesta
tai skitsofreniasta ja tästä saadusta hyödystä voisi potilaskin hyötyä?
Sami Anttila sami.a...@pp.kolumbus.fi
huom! muuttunut emailosoite
_____
Ben Furmanhan kirjoitti selväst, että usein kun hän yrittää selittää miten
joku diagnoosi tai teoria pahentaa potilaan tilaa, käyttää hän parodiaa tai
huumoria tai liioittelua saadakseen pointtinsa perille.
Vaikka ei käy kieltäminen että monet näistä persoonallisuushäiriöistä
kärsivät, on tuossa Furmanin epäilyssä diagnooseja kohtaan mielestäni yksi
hyvin tärkeä pointti, joka ei liioittelusta huolimatta mennyt perille:
Varmasti riippuu usein terapeutin ja asiakkaan välisen suhteen laadusta
millainen diagnoosi asiakkaalle annetaan. Tarkoitan että kaksi eri
terapeuttia ei antaisi välttämättä samalle asiakkaalle samanlaista
diagnoosia (rajatapauksia on varmasti myös rajatilapotilaitten suhteen).
Muutoin olen samaa mieltä Anttilan kanssa siinä, että rajatilahäiriön
määrittely on tärkeä asia, juuri noista hänen mainitsemistaan syistä - eikä
varmaankaan vähiten lääkityksen kannalta.
Toinen asia on että käytännön terapiatyössä noista diagnooseista ei sitten
ole juuri kovinkaan suurta apua.
Mutta miten näihin rajatilatapauksiin pitäisi suhtautua ihmisenä
(ammattiroolinsa taakse kun ei koskaan voi koskaan piiloutua - ei edes
Anttila)? Ehkä olisi parasta kysyä asiaa heiltä itseltään - kummankohan
asennoitumistapaa he suosisivat, Anttilan vai Furmanin...?
_____
Questioning Unreliable Diagnoses Of Schizophrenia.
http://www.mind-in-manchester.org.uk/forum/qudos/qudos.htm
QUDOS: a support project for anyone who believes they are wrongly diagnosed
as having schizophrenia. We will try to help those wrongly stigmatized with
this diagnosis by providing information and advice.
---
Diagnosis of psychiatric conditions is generally recognized as being one of
the more unreliable areas of modern medicine: Doctor Hans Eysenck(5),
Emeritus Professor of Psychology at the University of London, cited a study
in which psychiatrists could agree on a diagnosis in only 20% of cases.
The lack of any consistent physiological features makes schizophrenia
particularly liable to mis-identification. Instances of mis-diagnosis
occur so frequently that many mental health workers readily concur with
Doctors Colby and Spar (2) in identifying unreliability of diagnosis as
constituting one of the major difficulties facing psychiatry today.
---
_____
Epävakaa persoonallisuus (rajatilahäiriö)
http://educa.kpnet.fi/kpkeko/chydeni/kehvamm/page8.htm
Diagnostiset kriteerit:
---
_____
Rajatilapotilaan osastohoidosta
http://www.helsinki.fi/~arovasal/rajatilaosasto.html
Tämän sivun alaotsikot:
Rajatilan käsite
Rajatilapotilaan avun tarve
Mikä osastohoidossa voi auttaa?
Osastohoidon tavoite
Rajatilapotilaan lääkitys
Rajatilapotilaan ennuste
_____
http://www.seekerschurch.org/mission/learners/arms/199707.htm
"We put labels on life all the time. "Right," "wrong," "success," "failure,"
"lucky," "unlucky," may be as limiting a way of seeing things as "diabetic,"
"epileptic," "manic-depressive," or even "invalid." Labeling sets up an
expectation of life that is often so compelling we can no longer see things
as they really are. This expectation often gives us a false sense of
familiarity toward something that is really new and unprecedented. We are in
relationship with our expectations and not with life itself.
---
"In my experience, a diagnosis is an opinion and not a prediction. What
would it be like if more people allowed for the presence of the unknown, and
accepted the words of their medical experts in this same way? The diagnosis
is cancer. What that will mean remains to be seen. "Like a diagnosis, a
label is an attempt to assert control and manage uncertainty. It may allow
us the security and comfort of mental closure and encourage us not to think
about things again. But life never comes to a closure, life is process, even
mystery. Life is known only by those who have found a way to be comfortable
with change and the unknown. Given the nature of life, there may be no
security, only adventure."
_____
Tauno
Tauno
"Tauno" wrote:
|
| Questioning Unreliable Diagnoses Of Schizophrenia.
| http://www.mind-in-manchester.org.uk/forum/qudos/qudos.htm
| QUDOS: a support project for anyone who believes they are wrongly
diagnosed
| as having schizophrenia. We will try to help those wrongly stigmatized
with
| this diagnosis by providing information and advice.
| ---
| Diagnosis of psychiatric conditions is generally recognized as being one
of
| the more unreliable areas of modern medicine: Doctor Hans Eysenck(5),
| Emeritus Professor of Psychology at the University of London, cited a
study
| in which psychiatrists could agree on a diagnosis in only 20% of cases.
|
| The lack of any consistent physiological features makes schizophrenia
| particularly liable to mis-identification. Instances of mis-diagnosis
| occur so frequently that many mental health workers readily concur with
| Doctors Colby and Spar (2) in identifying unreliability of diagnosis as
| constituting one of the major difficulties facing psychiatry today.
| ---
http://showcase.netins.net/web/mikebellspage/rfp-08.htm
---
Assume that 5 percent of the population has some disease, and that the
medical test to diagnose the disease is 98 percent accurate. If you were
tested and your test came back positive, what is the likelihood that you
really do have the disease? The probability that you have the disease is
surprisingly only 20 percent. Paulos further points out that many tests (of
various kinds) are far less accurate than
the 98 percent assumed here and therefore prove even less.
---
INNUMERACY: Mathematical Illiteracy and its Consequences
by John Allen Paulos (Farrar, Straus and Giroux; 1988)
_____
Tauno
Sami Anttila
<vilppu....@kolumbus.fi> wrote:
>> Minäkin tiedän yhden. Ben Furman on tässä ryhmässä esittänyt
>> tuollaisen käsityksen muutama vuosi sitten. Kysyin perusteluja ja
>> odotan niitä edelleen.
>Miten sitten voit "kirjoittaa koko ammattikuntasi puolesta", jos itsekin tiedät
>esimerkin, vai eikö Furmania enää lasketa psykiatriksi?
Tuo tulkinta kirjoittamisesta koko ammattikunnan puolesta on sinun
tekemäsi. En ymmärrä miten olet siihen päätynyt. Eihän kukaan voi
tuolla perusteella sanoa omasta alastaan mitään, jos löytyy yksisin
vastarannan kiiski.
Onko niin ettei syöpälääkäri voi kertoa kuinka jotain syöpää
hoidetaan, jos löytyy yksikin humpuukimaakari joka hoitaa sitä
koivuntuhkalla? Jos ko kollega ei pysty sanallakaan perustelemaan
koivuntuhkan käyttökelpoisuutta, voi siitä vetää jokainen omat
johtopäätökset.
>Tuo on jo jotain, minkä takia voi olla vain suu auki ja kysyä, mitä jotkin
>psykiatrit tekevät, mikä on ihmisen oikeus olla oma itsensä, mikä on demokratia,
>mikä ihmisoikeus? Mikä on tulkintaa ja mitä tuossa on järkeä? Miten _esim._
>tuollaista voi käyttää suoraan "oppikirja"-logiikalla?
Se on sitä ammattitaitoa. Jos kaikki onnistuisi kirjaa lukaisemalla,
mihin tarvitaan erikoislääkäriä?
>Psykiatria voi joskus olla hyvinkin mielivaltaista ja poliittista.
Ikävää että olet tätä mieltä. Ikävä kyllä aikani ei riitä siihen että
yritän muuttaa mielipiteitäsi. Ja tuskin se onnistuukaan.
susanna
"Vilppu Vuorela" <vilppu....@kolumbus.fi> kirjoitti viestissä
news:3AF7FB8F...@kolumbus.fi...
> Käsittääkseni on aika paljonkin psykiatreja, jotka pitävät esim.
> persoonallisuushäiriöitä liian sekavasti määriteltyinä ja hämärinä, jotta
niitä oikeasti voisi käyttää kliinisessä työssä.
Karvojen nyppimis-häiriö, itsepintainen tietoisuus omista oikeuksista,
määrittelemätön persoonallisuushäiriö...
juu, tämä on aika erikoista...ja skitsofreenikot joilla on tietty tapa
rypistää otsaansa ja sen sellaista. Uskoisin että joskus 1000 vuoden päästä
sen hetkisillä terapeuteilla voi olla aika hauskaa psykiatrian historian
parissa...
Toisalta muuten seksuaalinen poikkeavuuskin on edelleen
persoonallisuushäiriöluokituksessa otsakkeen
...anteeksi en nyt muistakaan sitä minkä alla, mutta joka tapauksessa se
löytyy sieltä luokituksesta joten kaipa siinä olisi paljonkin korjattavaa,
noin yleisesti ottaen.
Susse
susanna
tekemäsi. En ymmärrä miten olet siihen päätynyt.
Se johtuu sinun kirjoitustavastasi.
Et esitä vallalla olevia vaihtoehtoja, vaan yhden ainoan näkemyksen.
hoidetaan, jos löytyy yksikin humpuukimaakari joka hoitaa sitä
> koivuntuhkalla? Jos ko kollega ei pysty sanallakaan perustelemaan
koivuntuhkan käyttökelpoisuutta, voi siitä vetää jokainen omat
johtopäätökset.
Siitä voi päätellä sen että koivuntuhkalla hoitaja on puoskari, muttei se
silti kerro sitä että juuri se tietty tapa millä syöpälääkäri syöpää hoitaa
on ainoa oikea.
Jos syöpälääkäri on todellinen asiantuntija hän huomaa että syöpään on
olemassa useita toimivia hoitomuotoja ja hän huomioi ja tuo esiin ne kaikki,
eikä pitäydy pelkästään solumyrkkyjen autuaaksi tekevään voimaan.
> Se on sitä ammattitaitoa. Jos kaikki onnistuisi kirjaa lukaisemalla,
> mihin tarvitaan erikoislääkäriä?
Onko teillä paljonkin käytännön harjoittelua vai oletteko te kaikki
luonnonlahjakkuuksia?
Susse
susanna
> > Kaiva esiin psykiatrian oppikirja. Katso kohta diagnoosi. Ei sen
vaikeampaa.
Eli kun tiedät että esim. narsistiseen häiriöön kuuluu
huomionhakuinen ja itsetietoinen käytös ja joku potilaasi käyttäytyy noin,
olet vakuuttunut että kyseessä todella on narsistisesti
(pysyvästi) häiriintynyt henkilö?
Psykiatrian koulutusohjelmaan eivät varmaankaan kuulu mitkään
käytännön esimerkkitapaukset, häiriöitä käsitellään/tai siis häiriötyypit
opetellaan teoreettisena ulkolukuna???
Susse
susanna
> "Sami Anttila" wrote:
> | Vilppu Vuorela wrote:
> |
> | >> Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
> | >> persoonallisuushäiriöstä.
Se mikä tässä lauseessa on minusta niin hälyyttävää ovat nuo "tottakai" ja
"_pyrkii_ tekemään".
Eikö lähtökohdan tulisi olla se että viimeiseen asti pyritään löytämään
muita syitä /tekijöitä ko. henkilön sen hetkiselle käytökselle ja vasta jos
niitä ei todellakaan löydy päädytään häiriödiagnoosin tekemiseen?
*'
Miksi sinä sotket rajatilapersoonan ja epävakaan persoonan toisiinsa????
Rajatilainen on ainakin ajoittain psykoottinen, eikö niin?
Ben:
> että persoonallisuushäiriö-leima on potilaan kannalta haitallinen ja että
se hidastaa pikemminkin kuin jouduttaa potilaan paranemista.
Saattaa tietysti olla niin että mikä tahansa sairaan leima pahentaa leimatun
ihmisen kokonaisvaltaista olotilaa. Tai ehkä homman nimi onkin siinä että
kun kroonisesti ahdistunut/masentunut henkilö joka ei kuitenkaan ole
mielisairas tulee terapiaan eikä terapia näytä auttavan ja kun terapeutti ei
edes tajua tämän ihmisen ominaislaatua koska tämä on ehkä a) vähän
epäsosiaalinen b) ympäristöä huomattavasti älykkäämpi /havaitsee erilaisia
asioita herkemmin
c) terapeutti ei ymmärrä sitä miksi joku haluaa säilyttää minuutensa
itsellään eikä ns. avautua terapeutille mikä on ihan järkevääkin joltain
kannalta katsoen d) tämä ihminen ei suostu sopeutumaan yhteiskuntaan sen
ehdoilla koska kokee sen sekä rajoittavan vapauttaan ja
itsemääräämisoikeuttaan että sotivan sitä vastaan mitä hän itse pitää
moraalisesti oikeana , terapeutti epätoivoissaan läiskäisee
persoonallisuushäiriö - diagnoosin kun ei muutenkaan osaa hommaa (itselleen)
selittää.
Eli yksinkertaistettuna: kun henkilö a ei ymmärrä henkilön b ajattelua
mutta ei voi leimata henkilöä b suoralta kädeltä sairaaksi koska tämä ei
täytä ainakaan kaikkia tietyn tunnetun sairauden kriteerejä, hän pääseen
diagnostiikan "harmaalle alueelle" eli häiriöisiin, ei siis sairaisiin.
Oletteko muuten koskaan tulleet ajatelleeksi sitä
seikkaa että kun häiriintynyt yksilö joutuu ns. terveiden ihmisten seuraan
hän alkaa kokea itsensä häiriintyneeksi ja useinhan tämän tyylinen ahdistus
puretaan suuntaamalla se epänormaaliuden tuntemus johonkin ulkoiseen , eli
vaikkapa kolmanteen osapuoleen jossa sitten "nähdään" sitä
häiriintyneisyyttä mitä tosiasiassa tunnetaan omassa itsessä kun ollaan
itseä terveemmässä seurassa.
Meneekö liian monimutkaiseksi?
No kuitenkin, voisikohan eräiden henkilöiden pakonomaisessa
terve/sairas/häiriintynyt jakojen laatimisessa itsessään olla kyse jostakin
häiriötyypistä? Vähän niinkuin Anttila sanoo että rajatilahäiriöiset jakavat
maailman hyviin ja pahoihin niin
tietyllä tavoin häiriintyneet jakavat maailman häiriintyneisiin ja ei-
häiriintyneisiin?
Susse
Vilppu Vuorela
> Eli yksinkertaistettuna: kun henkilö a ei ymmärrä henkilön b ajattelua
> mutta ei voi leimata henkilöä b suoralta kädeltä sairaaksi koska tämä ei
> täytä ainakaan kaikkia tietyn tunnetun sairauden kriteerejä, hän pääseen
> diagnostiikan "harmaalle alueelle" eli häiriöisiin, ei siis sairaisiin.
Bingo, sillä hataralla pohjalla oleva tiede yrittää väkisin olla eksakti ja
saada osin mielivaltaisen sairausluokituksensa avulla potilaalle jonkin
"sairauden" tai "häiriön", jota voidaan sitten "hoitaa". Löysiä määritelmiä
käytetään täyttämään tuo harmaa alue, olet aivan oikeassa.
Pitää vielä korostaa, että monet psykiatrit eivät toimi noin yksioikoisesti..
> No kuitenkin, voisikohan eräiden henkilöiden pakonomaisessa
> terve/sairas/häiriintynyt jakojen laatimisessa itsessään olla kyse jostakin
> häiriötyypistä? Vähän niinkuin Anttila sanoo että rajatilahäiriöiset jakavat
> maailman hyviin ja pahoihin niin
> tietyllä tavoin häiriintyneet jakavat maailman häiriintyneisiin ja ei-
> häiriintyneisiin?
*LOL*
Vilppu
Vilppu Vuorela
> Tuo tulkinta kirjoittamisesta koko ammattikunnan puolesta on sinun
> tekemäsi. En ymmärrä miten olet siihen päätynyt. Eihän kukaan voi
> tuolla perusteella sanoa omasta alastaan mitään, jos löytyy yksisin
> vastarannan kiiski.
Yksi? Hyvin monia.
Sinulla on hyvin toteava ja yksioikoinen kirjoitustyyli, jossa esität yleisiä
totuuksia. Mikäli olen ymmärtänyt väärin, se johtuu siitä, että esität asiat niin.
> Onko niin ettei syöpälääkäri voi kertoa kuinka jotain syöpää
> hoidetaan, jos löytyy yksikin humpuukimaakari joka hoitaa sitä
> koivuntuhkalla? Jos ko kollega ei pysty sanallakaan perustelemaan
> koivuntuhkan käyttökelpoisuutta, voi siitä vetää jokainen omat
> johtopäätökset.
Psykiatriset sairaudet ja häiriöt eivät ole yhtä selkeitä käsitteistä kuin esim.
katkennut jalka.
>
> >Tuo on jo jotain, minkä takia voi olla vain suu auki ja kysyä, mitä jotkin
> >psykiatrit tekevät, mikä on ihmisen oikeus olla oma itsensä, mikä on demokratia,
> >mikä ihmisoikeus? Mikä on tulkintaa ja mitä tuossa on järkeä? Miten _esim._
> >tuollaista voi käyttää suoraan "oppikirja"-logiikalla?
>
> Se on sitä ammattitaitoa. Jos kaikki onnistuisi kirjaa lukaisemalla,
> mihin tarvitaan erikoislääkäriä?
Vetoat kuitenkin aina oppikirjoihin. Kirjoitustesi mukaan uskot nimenomaan lujasti
psykiatriaan eksaktina tieteenä, vaikka se ei sitä ole. Tietysti olen voinut käsittää
asian väärin, mutta se johtuu silloin tavasta, jolla kirjoitat.
Monet psykiatrian käsitteet ovat hyvin epämääräisiä, jopa mielivaltaisia.
>
> >Psykiatria voi joskus olla hyvinkin mielivaltaista ja poliittista.
>
> Ikävää että olet tätä mieltä. Ikävä kyllä aikani ei riitä siihen että
> yritän muuttaa mielipiteitäsi. Ja tuskin se onnistuukaan.
Se on, ja lähinnä pidän ikävänä, että et pysty ymmärtämään psykiatrian
poliittisuutta ja subjektiivisuutta. Se on vakava asia ja asenteesi, jossa eriävät
mielipiteet pyritään "muuttamaan" kertoo juuri siiitä ongelmasta, vaikeuksista
kuunnella ja oppia ymmärtämään asioita muistakin näkökulmista.
Vilppu
Sami Anttila
Olipa kömpelö kommentti.
Sami Anttila
>> | >> Tottakai psykiatri pyrkii tekemään diagnoosin
>> | >> persoonallisuushäiriöstä.
>Se mikä tässä lauseessa on minusta niin hälyyttävää ovat nuo "tottakai" ja
>"_pyrkii_ tekemään".
>Eikö lähtökohdan tulisi olla se että viimeiseen asti pyritään löytämään
>muita syitä /tekijöitä ko. henkilön sen hetkiselle käytökselle ja vasta jos
>niitä ei todellakaan löydy päädytään häiriödiagnoosin tekemiseen?
>*'
Olet kirjoittanut täällä niin pitkään että uskoin sinun olevan perillä
perusasioista. Nyt kun kirjoitan tietyt asiat ohittaen tartut tähän.
En millään viitsisis selittää asioita täällä aivan juurtajaksaen. Ei
ole aikaakaan sellaiseen.
Jottet jäisi täysin ymmällesi tämän asian suhteen, seitän sitä hieman
perusteellisemmin. Muistaakseni yllä oli puhetta masennuksen ja
persoonallisuushäiriön esiintymisestä samaan aikaan samalla
potilaalla. Jos totean potilaalla olevan masennuksen oireita, pyrin
selvittämään kuinka vakava-asteista se on, kauanko sitä on ollut,
miten oireet ovat muuttuneet, onko smaanlaista ollut aiemmin. mikä
hoito on tehonnut ja mikä ei yms. Pyrin myös selvittämään onko
potilaalla samaan aikaan joku toinen psyykkinen sairaus, jonka oireet
voivat olla samoja tai samnatapaisia kuin masennuksen oireet.
Esimerkiksi pakko-oireinen häiriö voi muistuttaa masennusta, samoin
paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko yms yms. Hoidonkannalta
on merkitystä sillä mitä muita psyykkisiä oireita tai häiriöitä on
todettavissa. Masennuspotilaalla voi olla vaikea todeta
persoonallisuushäiriötä siinä tilanteessa kun masennus on
pahimmillaan. Hoidon suunnittelun kannalta täytyy tietenkin pyrkiä
selvittämään hoidon edetessä se, onko potilaalla masennuksen lisäksi
persoonallisuushäiriö. Jos potilaalla esimerkikis on epävakaa
persoonallisuus, on aika hyödytöntä yrittää hoitaa ahdistuneisuutta
lääkkeillä vaan lähteä suunnittelemaan terapiaa. Tarkoitin siis
sanalla pyrkii sitä että lääkärin täytyy hoidon eri vaiheissa olla
valmis hakemaan parsoonallisuushäiriötä, jotta hoito onnistuisi
oikein. En tarkoita että jokaiselle potilaalle täytyisi sellainen
diagnoosi saada. Käytännössä kuitenkin sairaalahoitoon asti
päätyneistä masennuspotilaista huomattavalla osalla on
persoonallisuushäiriö. Puhutaan jopa kymmenistä prosenteista.
Toisaalta lääkärin täytyy olla tarkkana tällaisen diagnoosin kanssa.
Itse muistan pari potilasta jotka käyttäytyivät erittäin
rajatilaisesti masentuneina mutta nämä oireet häipyivät täysin kun
masennus alkoi helpottaa.
Mielestäni persoonallisuusdiagnoosin kanssa ei siis pidä hätäilllä,
mutta kun sellainen on todettavissa, täytyy hoitoa suunnitella sen
mukaisesti. Viimeiseen asti muiden selitysten hakeminen voi johtaa
siihen että potilaan hoito viivästyy. Toisaalta persoonallisuushäiriön
toteamisella on erittäin suuri vakuutusoikeudellinen merkitys. Jos
potilaan oireita pidetään liian pitkään vain olosuhteista johtuvina
eikä pyritä täsmentämään ja hakemaan sen tarkempaa luonnetta, ei
sairauslomaa tai kuntoutustukea varten tehty B-todistus ehkä
sisälläkään oleellista ja potilaan oikeusturvan kannalta tärkeää
tietoa. Pahimmillaan potila svoi jäädä vaille päivärahoja, jos
diagnoosi ei ole oikein kuvattu.
>Miksi sinä sotket rajatilapersoonan ja epävakaan persoonan toisiinsa????
>Rajatilainen on ainakin ajoittain psykoottinen, eikö niin?
Nykyään niitä pidetään suurin piirtein synonyymeinä. En jaksaisi
lähteä viilaamaan pilkkua.
Vilppu Vuorela
Olipa ylimielinen vastakommentti. Uskot varmaan tekeväsi kovastikin hyvää pr:ää
psykiatrialle, mutta lienee parasta todeta (jos et itse ymmärrä) että teet
lähinnä erittäin suurta hallaa.
Kyllä niille kuuluu. Ne veivaa tapauksia kyllä läpi.
Itseasiassa psykiatria oli pitkään hyvin hyljeksitty erikoisala, sinne hakeutui
ainesta joka muualle ei välttämättä päässyt. Sinänsä on surullista, että juuri
yksi vaativimmista erikoisaloista on kerännyt sellaisia ihmisiä, joiden
resurssit ymmärtää/käsitellä asioita ovat joskus hyvin rajalliset.
Nykyään tuo on pikkuhiljaa muuttumassa. Hoitajienkaan ei (kohta) enää salaa
tarvitse lääkitä potilaita kun kaikkien yleisessä tiedossa on että jokin
psykiatri on täysin epäpätevä, vaikka omaakin tuon ammattinimikkeen.
Pikkuhiljaa psykiatriaankin on hakeutumassa ihan fiksua sakkia. Ei tietysti
päde kaikkiin, ennenkin on ollut ihan skarppia sakkia, joskus.
Psykiatrisessa hoidossa on myös huomioitavaa, että potilaiden nimetkin
muistetaan, tai ainakin miksi heitä hoidetaan. Sairaudetkin voivat mennä
sekaisin ja potilasta voidaan hoitaa täysin väärästä sairaudesta.
Potilas voidaan myös vaientaa näppärästi sanomalla, että "jos et lopeta, olet
täällä lopun ikääsi".
Henk. koht. syistä pidättäydyin tähän asti kertomasta kaikenlaista pientä
kivaa, mutta aseenteesi alkaa sen verran tökkiä, että pikkuhiljaa alkaa irrota.
Vilppu
Vilppu Vuorela
> Nykyään niitä pidetään suurin piirtein synonyymeinä. En jaksaisi
> lähteä viilaamaan pilkkua.
En minäkään, mutta on erityisen hienoa huomata, miten hyvä yleislääkäri voi
pelastaa psykiatrisen potilaan vähentämällä lääkitystä asteittain. Sitä _niinku_
rupeaa *ituttamaan kun jonkun ihmisen elämä on valunut hiekkaan, kun kymmeniä
vuosia on lääkitty väärällä diagnoosilla jotain ihan triviaalia hommaa, ja
kukaan psykiatri _ei ota mitään_ vastuuta. Pelkkiä jatkuvia vallan
väärinkäytösten tarinoita, hatusta vedettyjä banaaleja hoitoja, ylimielisyyttä
ja HENKISTÄ PAHOINPITELYÄ. Ja ennenkaikkea IATROGEENISYYTTÄ, sillä se on
psykiatrian AVAINSANA.
"mitä sä sitä skitsoa hyysäät, ei sun kannata sellaisesta välittää", siis mitä
kommentteja, *aatana ihminen sekin on!!! Hajotkaa psykiatrit.
Saattoi olla viimeinen usenet-viestini.
Vuorela
Vilppu Vuorela
> todettavissa. Masennuspotilaalla voi olla vaikea todeta
> persoonallisuushäiriötä siinä tilanteessa kun masennus on
> pahimmillaan. Hoidon suunnittelun kannalta täytyy tietenkin pyrkiä
> selvittämään hoidon edetessä se, onko potilaalla masennuksen lisäksi
> persoonallisuushäiriö. Jos potilaalla esimerkikis on epävakaa
> persoonallisuus, on aika hyödytöntä yrittää hoitaa ahdistuneisuutta
> lääkkeillä vaan lähteä suunnittelemaan terapiaa. Tarkoitin siis
> sanalla pyrkii sitä että lääkärin täytyy hoidon eri vaiheissa olla
> valmis hakemaan parsoonallisuushäiriötä, jotta hoito onnistuisi
> oikein. En tarkoita että jokaiselle potilaalle täytyisi sellainen
> diagnoosi saada. Käytännössä kuitenkin sairaalahoitoon asti
> päätyneistä masennuspotilaista huomattavalla osalla on
> persoonallisuushäiriö. Puhutaan jopa kymmenistä prosenteista.
>
> Toisaalta lääkärin täytyy olla tarkkana tällaisen diagnoosin kanssa.
> Itse muistan pari potilasta jotka käyttäytyivät erittäin
> rajatilaisesti masentuneina mutta nämä oireet häipyivät täysin kun
> masennus alkoi helpottaa.
Joo, ja aikaisemmin viime vuosisadalla perusteltiin yhtä vakuuttavin
sanankääntein vaikka mitä sairauksia ja hoitomuotoja, jotka olivat hyvin
kyseenalaisia.
Persoonallisuushäiriöt ja "epävakaa" persoonallisuus ovat edelleen hyvin
kyseenalaisia, siis voittehan te keksiä häiriöitä ja sitten hoitaa niitä, mutta
kyseessä voi olla vain banaali latistus niistä oikeista ongelmista mitä
ihmisellä on. Mitenkään hirveän yksiselitteisiä nuo asiat eivät ole.
Kirjoittelin muuten motiiveista, jotka eivät liity suoranaisesti minuun. Olen
seurannut sivusta asioita monesta perspektiivistä, mahtuupa tuntemieni ihmisten
joukkoon kymmenien vuosien sairaussaaga, jossa lopullisesti potilas alkoi
parantua olemattomasta sairaudestaan kun pätevä yleislääkäri alkoi vähentää
lääkkeitä. Diagnoosi oli alunperin ollut mitä ilmeisimmin virheellinen.
Psykiatria piti ihmistä parantumattomasti sairaana, kun diagnoosi... kaunis
kehä, eikö vain? Jokatapauksessa ihminen parantui siis psykiatrian hänelle
tuottamasta sairaudesta ja psykiatri ei sitä korjausta tehnyt. Mielenkiintoisia
sivuvaikutuksia ne lääkkeet olivat kyllä aiheuttaneet, ja hyvin ikäviä.
Saat ihmisen hoitamisen vaikuttamaan kuin makkaran tekemiseltä, ihminenhän ei
ole makkaraa, mutta arvostan pyrkimyksiäsi. Tietty ehdottomuus ja totuususko
vaikutti vain mielipiteissäsi aika negatiiviselta asialta niinkin löysästi
määritellyssä tieteessä.
Onhan minulla monia muitakin yhtymäkohtia psykiatriaan, psykiatrisena potilaana
en kuitenkaan ole ollut. Olin jossain vaiheessa niin raivona, kun en siedä
ylimielisyyttä, että melkein kirjoitin ammattikunnastanne lähinnä sisäpiirin
tietoa, siis joo, on teoria ja on käytäntö, eikö vain? Jossain vaiheessa oikein
innostuin penkomaan psykiatriaa ja sen historiaa. Aika heviä kamaa...
varsinaisesti en ole enää kiinnostunut psykiatriasta, vaikka siihen liittyvät
valta ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä asioita, ja ehkä niihin asioihin tulee
joskus vielä ajan kuluttua tartuttua, oikein tosissaan.
Päätin juuri, että en viitsi enää kirjoittaa, menetän malttini ja saatan
aiheuttaa ihmisille ongelmia, paitsi itselleni myös monille muille.
Tätä viestiä pitikin miettiä vähän aikaa, vaikka aika tajunnanvirtaa tästäkin
tuli, sitä muuttaa kaikkea... Tietyllä tavalla haikea erota
usenet-kirjoittamisen hektisyydestä, toisaalta näissä tappeluissa katoaa myös
helposti herkkyyttä.
Hyvää jatkoa muille, ja sinullekin, ;-)
Vilppu
susanna
Masennuspotilaalla voi olla vaikea todeta
> > persoonallisuushäiriötä siinä tilanteessa kun masennus on
> > pahimmillaan. Hoidon suunnittelun kannalta täytyy tietenkin pyrkiä > >
selvittämään hoidon edetessä se, onko potilaalla masennuksen lisäksi
persoonallisuushäiriö.
Jne.
..." näkyvät ominaisuutemme tulevat herkästi osaksi minäkäsitystämme.
Pituus, paino, kasvonpiirtet, ihonväri ja sukupuoli näkyvät väistämättä
ulospäin, ja vuorovaikutus muiden kanssa opettaa meille näiden
ominaisuuksien merkityksen kulttuurissamme. Varsinkin ympäristöstä
poikkeavat ominaisuudet liitetään usein minäkäsitykseemme..." "...Kun
havaitsemme eron itsemme ja muiden välillä, tietoisuutemme tästä
poikkeavasta ominaisuudesta lisääntyy...". Helkama, Myllyniemi, Liebkind:
Johdatus sosiaalipsykologiaan, s . 364.
Uskoisin siis Ben Furmanin olevan aivan oikealla linjalla hänen väittäessään
että persoonallisuushäiriödiagnoosista ( niinkuin muuten mistä tahansa
leimaamisesta ) on henkilölle itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tietoisuuden poikkeavasta ominaisuudesta lisääntyessä lisääntyy myös
itsetarkkailu ja kontrolli ja mikäli poikkeava ominaisuus eli ole suoraan
muiden nähtävissä eli si siis fyysinen ( mitä tuossa yllä tarkoitetaan) vaan
psyykinen, voisi olettaa tämän johtavan yhä enenevässä määrin ko. piirteen
salailuun ja peittelyyn.
Mitä sillä saavutetaan että kerrotaan persoonallisuushäiriöiselle ( jonka
häiriö on sidoksissa itsetunnon heikkouteen jo ennestäänkin) että tämä on
jollakin tapaa häiriintynyt (poikkeava) - kommentti joka aiheuttaisi kenelle
tahansa pahaa mieltä ja itsetunnon laskemista?
Susse
susanna
> > muutenkin, enkä ole lukenut yhdestä ainoastakaan
> > paniikkihäiriöisestä /masentuneesta / ahdistuneesta joka käyttäisi > >
bentsodiatsepiineitä siksi että saisi niistä jonkinlaisen hyvän olon tai
euforiaa kuten alkoholi ja tupakka sekä huumeet voivat aiheuttaa.
Mä en ymmärrä tätä rauhoittava- riippuvuutta ollenkaan.
Yhden pamin kun nakkaa poskeen niin olet kanttu vei koko päivän
että mitä ihmeen kiksejä siitä joku voi saada---nukkumalla????
Pameistahan tulee paremmat unet kuin unettomuuteen määrätyistä
neurolepteistä konsanaan.
> Eiköhän ns. sekakäyttäjistä, jotka kuulemma ovat melkoinen riesa
terveyskeskuksissa, suuri osa ole masentuneita ja ahdistuneita?
On ne sitten ainakin kun mättävät kaiken sekaisin suuhunsa...
**
Mä olen onneton...haluaisin rakastaa yhtä ihmistä mutta se on
saavuttamattomissa etenkin näin mt- ongelmaiselle.
Ja silti tykkään hänestä kovasti. Mitä tehdä?
Pohdiskelen usein sitäkin onko kiinnostukseni
häneen jo ylipäätänsä oire jostain sairaudesta (ei tunne rajojaan?)...siis
funtsailen usein sitä että uskaltaako sitä kenekään kanssa ruveta
seurustelmaankaan, sitten kun käy ilmi että olet masennuslääkkeitä napsiva
hiukan ahdistunut
opiskelija, niin taitaa ihastuksen kohde kadota aika liukkaasti.
Joopa, miksi aina kun kohtaa mukavan miehen se osoittautuu myöhemmin joko
rikkaaksi narsistiseksi kusipäiksi tai sitten liian korkeasti koulutetuksi
narsistiseksi kusipääksi.
Hmps.
Susse
susanna
>
> Olipa kömpelö kommentti.
Etkö sinä mitenkään voisi vastata siihen mitä kysytään?
Mitä ihmeen virkaa tuolla toteamuksellasi oikein on?
Kömpelö tai ei, tekstissäni oli kysymys ja paremmin olisit aikasi käyttänyt
jos olisit vastannut siihen sen sijaan että aloit kirjoittamaan joutavia
niin kuin tapasi kyllä muutenkin näyttää olevan.
Siis, uudelleen: millä tavoin te psykiatriksi erikoistuessanne
opitte miten persoonallisuushäiriöluokituksessa kuvatut häiriöt tunnistaa
live- elämässä? Luetteko te vain häiriöt ulkolukuna vai onko
luennoitsijoilla esittää joitakin käytännön esimerkkitapauksia? Pyydän
anteeksi mikäli kysymykseni on typerä mutta minä en todellakaan tiedä.
Susse
Susse
Keijo
Itselläni ei ole ollut himo melkein mihinkään asiaan moneen vuoteen
masennuksen
ja ahdistuksen takia. Bentsodiatsepiinit pitävät oireet jotenkuten kurissa,
mutta
eivät läheskään kokonaan poista ahdistusta. Lisäksi olen vuosien varrella
jopa
usein vähentänyt niiden annosta, kun masennuslääke on alkanut toimimaan.
susanna <mi...@dlc.fi> wrote in message news:9dds7n$5gf$5...@tron.sci.fi...
Jarno Nurminen
> Mitä sillä saavutetaan että kerrotaan persoonallisuushäiriöiselle ( jonka
> häiriö on sidoksissa itsetunnon heikkouteen jo ennestäänkin) että tämä on
> jollakin tapaa häiriintynyt (poikkeava) - kommentti joka aiheuttaisi kenelle
> tahansa pahaa mieltä ja itsetunnon laskemista?
Ilmeisesti tuo tutkittava kuitenkin on tilannut tutkimukset itselleen?
Olisiko siis reilua vain valehdella ja kehua tyyppiä maailman
mukavimmaksi ja hauskimmaksi ihmiseksi? Itse ainakin arvostaisin sitä
että jos joku minua tutkisi/hoitaisi, hän myös kertoisi minulle totuuden
siitä miten asiat kohdallani ovat.
- Jarno
Sami Anttila
>Etkö sinä mitenkään voisi vastata siihen mitä kysytään?
>Mitä ihmeen virkaa tuolla toteamuksellasi oikein on?
>Kömpelö tai ei, tekstissäni oli kysymys ja paremmin olisit aikasi käyttänyt
>jos olisit vastannut siihen sen sijaan että aloit kirjoittamaan joutavia
>niin kuin tapasi kyllä muutenkin näyttää olevan.
>Siis, uudelleen: millä tavoin te psykiatriksi erikoistuessanne
>opitte miten persoonallisuushäiriöluokituksessa kuvatut häiriöt tunnistaa
>live- elämässä? Luetteko te vain häiriöt ulkolukuna vai onko
>luennoitsijoilla esittää joitakin käytännön esimerkkitapauksia? Pyydän
>anteeksi mikäli kysymykseni on typerä mutta minä en todellakaan tiedä.
Kysymyksesi oli typerä. En viitsinyt sanoa sitä mutta kun itse
ehdotit.
Ensin luetaan, sitten asiaa käsitellään teoriaseminaarissa, sitten
työnohjauksissa, sitten omassa työssä toisen ohjauksessa. Sitten taas
luetaan... Ne siis käsitellään todella perusteellisesti ja varsin
käytännönläheisesti. Aikaa käytetään tämän asian ympärillä ainakin
oman kokemukseni mukaan satoja tunteja yhteensä teoriassa ja
käytännössä.
Jennifer Peace
"Jarno Nurminen" <jnur...@nicEIROSKATA.fi> wrote in message
news:3AFA8E2B...@nicEIROSKATA.fi...
> susanna wrote:
> > Mitä sillä saavutetaan että kerrotaan persoonallisuushäiriöiselle
> > häiriö on sidoksissa itsetunnon heikkouteen jo ennestäänkin) että tämä
on
> > jollakin tapaa häiriintynyt (poikkeava) - kommentti joka aiheuttaisi
kenelle
> > tahansa pahaa mieltä ja itsetunnon laskemista?
>
> Olisiko siis reilua vain valehdella ja kehua tyyppiä maailman
> mukavimmaksi ja hauskimmaksi ihmiseksi? Itse ainakin arvostaisin sitä
> että jos joku minua tutkisi/hoitaisi, hän myös kertoisi minulle totuuden
> siitä miten asiat kohdallani ovat.
>
> - Jarno
Totuuden voi kertoa monella tapaa. On suuri ero siinä, kutsutaanko henkilöä
rammaksi, invaliidiksi vai liikuntarajoitteiseksi. Minun mielestäni olisi
parempi, jos puhuttaisiin vaikka persoonallisuusongelmista häiriöiden
sijaan. Ongelma on paljon neuraalimpi termi, eikä se kerro, kenen ongelma se
on - yksilön vai ympäröivien ihmisten vai heidän välisen vuorovaikutuksen
ongelma. Häiriö ja sairaus - sanat kohdistuvat yksinomaan potilaaseen ja
ovat mielestäni kohtuuttomia, sillä nykyinen hoitotiedekin jo uskoo, että
ongelmat/häiriöt/sairaudet (miksi niitä sitten kutsutaankaan) ovat monien
tekijöiden summa ( intrapsyykkiset, sosiaaliset, biologiset seikat,
elämäntilanne).
Jarno Nurminen
> Totuuden voi kertoa monella tapaa. On suuri ero siinä, kutsutaanko henkilöä
> rammaksi, invaliidiksi vai liikuntarajoitteiseksi. Minun mielestäni olisi
> parempi, jos puhuttaisiin vaikka persoonallisuusongelmista häiriöiden
> sijaan. Ongelma on paljon neuraalimpi termi, eikä se kerro, kenen ongelma se
> on - yksilön vai ympäröivien ihmisten vai heidän välisen vuorovaikutuksen
> ongelma. Häiriö ja sairaus - sanat kohdistuvat yksinomaan potilaaseen ja
> ovat mielestäni kohtuuttomia, sillä nykyinen hoitotiedekin jo uskoo, että
> ongelmat/häiriöt/sairaudet (miksi niitä sitten kutsutaankaan) ovat monien
> tekijöiden summa ( intrapsyykkiset, sosiaaliset, biologiset seikat,
> elämäntilanne).
No voihan noita sanoja kaunistella/väännellä jos se potilasta helpottaa,
mutta totuus on kuitenkin sanottava. Tässähän joku ehdotti että
häiriintyneelle ei saisi sanoa (tai sitten käsitin väärin ja pahoittelen
sitä) mikä häntä vaivaa, tai edes sanoa hänen olevan jollain tapaa
häiriintynyt, se kun saattaisi pahoittaa potilaan mielen. Itselleni
tulee mieleen vertaus jossa vien auton korjaamolla ja mekanikot eivät
sitten viitsi sanoa minulle että auton pohja on täysin mätä, syynä se
että eivät halua pahoittaa minun mieltäni. Seuraavaksi istunkni sitten
maantiellä persus autonpohjan läpi menneenä ja ihmettelen että mitenkäs
tässä näin kävikään ;)
Mitä tulee tuohon kenen onglema joku häiriö on, voisin sanoa että tuskin
tuollaiset häiriöt ovat kovin haittaavia jos ihminen eläisi yksikseen
tällä maapallolla. Ongelmaksi se muodostuu vasta sitten kun häiriöt
alkavat nyppimään muita ihmisiä. Joku empaatikko voisi sanoa nyt että
sitten pitää muuttaa muiden ihmisten ajatusmalleja, mutta loogisestihan
asia on helpompi hoitaa muuttamalla sitä häiriintynyttä...
susanna
> ehdotit.
Koska en tiedä miten asiaa psykiatrin koulutuksessa lähestytään?
Ok. Olen sitten tyhmä. Tyhmä= Hlö. joka ei tiedä kaikkea.
> Ensin luetaan, sitten asiaa käsitellään teoriaseminaarissa, sitten
> työnohjauksissa, sitten omassa työssä toisen ohjauksessa.
No niin, tulihan se sieltä. Kiitos.
Susse
susanna
> > Ilmeisesti tuo tutkittava kuitenkin on tilannut tutkimukset itselleen?
Ei ilmeisestikään ole, hän voi yhtä hyvin olla mennyt terapiaan koska
hänellä on pitkäkestoinen depressio jolle ei näytä löytyvän
mitään perinteistä syytä. Tuskin hän sen halukkaampi on kuulemaan olevansa
kroonisesti häiriintynyt.
> > Olisiko siis reilua vain valehdella ja kehua tyyppiä maailman
> > mukavimmaksi ja hauskimmaksi ihmiseksi?
On. Sillä tavalla ihmisten itsetunto parantuu ja he voivat paremmin.
Itse ainakin arvostaisin sitä
että jos joku minua tutkisi/hoitaisi, hän myös kertoisi minulle totuuden
siitä miten asiat kohdallani ovat.
Aha. Mitenkä ne sitten ovat?
> Totuuden voi kertoa monella tapaa. On suuri ero siinä, kutsutaanko
henkilöä rammaksi, invaliidiksi vai liikuntarajoitteiseksi.
...tai alkoholistiksi, juopoksi tai juoppohulluksi. Yhden yön nukuttua
se on yksi ja sama asia ja itsekunnioitus ja minäkuva siinä tekee syvän
hypyn , sanoisinko , alaspäin.
Minun mielestäni olisi
parempi, jos puhuttaisiin vaikka persoonallisuusongelmista häiriöide n
sijaan.
Höpön pöpön, jos tyypillä ei ole mielisairautta vaan tiettyjä ongelmia ei
ole mikään välttämättömyys kertoa kenellekään mistään häiriöistä, etenkin
kun ainakin puolet niistä on aivan tuulesta temmattuja sairasmielisten
kyylien omasta päästä keksimiä
erottelu- ja syrjimismenetelmiä. Selkokielellä: kyylä= sairasmielinen
henkilö joka ei anna muiden ihmisten olla mitä nämä ovat. Ainoa jota kyylä
ei osaa mieltää sairaaksi on kyylä itse vaikka hän kyylääkin jatkuvasti
ympäristöä sillä silmällä mistä niitä häiriöitä putkahtaisi esille.
Häiriö ja sairaus
No kohdistuuhan se ongelmakin ihmiseen itseensä. "Sinulla on
persoonallisuusongelma"...kellä muulla se sitten voi muka olla ? Eihän se
ympäristöllä ole vaan tällä ihmisellä itsellään. Nuo terminologia- leikit
ovat myös täysin turhia. Sairas ei ole yksilö joka poikkeaa vaan ympäristö
joka pitää häntä poikkeavana ja tekee siitä itselleen ongelman.
Susse
Jennifer Peace
"susanna" <mi...@dlc.fi> wrote in message news:9dkn99$g39$2...@tron.sci.fi...
> Jarmo:
> > > Ilmeisesti tuo tutkittava kuitenkin on tilannut tutkimukset itselleen?
>
> Ei ilmeisestikään ole, hän voi yhtä hyvin olla mennyt terapiaan koska
> hänellä on pitkäkestoinen depressio jolle ei näytä löytyvän
> mitään perinteistä syytä. Tuskin hän sen halukkaampi on kuulemaan
olevansa
> kroonisesti häiriintynyt.
Tästä olen samaa mieltä. Moni psykologille menevä ihminen varmasti etsii
ymmärtäjää ja selvittelyä ongelmiinsa - ei hullun leimaa. Varsinkaan
pakkohoitopotilaat eivät tosiaankaan ole tilanneet "hoitojaan" ja
tutkimuksiaan...
>
> > > Olisiko siis reilua vain valehdella ja kehua tyyppiä maailman
> > > mukavimmaksi ja hauskimmaksi ihmiseksi?
>
> On. Sillä tavalla ihmisten itsetunto parantuu ja he voivat paremmin.
Onko valheelle perustuva itsetunto oikeaa itsetuntoa? Mielestäni valheelle
perustuva itsetunto on hyvin altis romahtamaan ensimmäisen suuremman kriisin
tultua.
>
> Itse ainakin arvostaisin sitä
> että jos joku minua tutkisi/hoitaisi, hän myös kertoisi minulle totuuden
> siitä miten asiat kohdallani ovat.
>
> Aha. Mitenkä ne sitten ovat?
>
> > Totuuden voi kertoa monella tapaa. On suuri ero siinä, kutsutaanko
> henkilöä rammaksi, invaliidiksi vai liikuntarajoitteiseksi.
>
> ...tai alkoholistiksi, juopoksi tai juoppohulluksi. Yhden yön nukuttua
> se on yksi ja sama asia ja itsekunnioitus ja minäkuva siinä tekee syvän
> hypyn , sanoisinko , alaspäin.
Varmasti ensin itsetunto alenee, kun viimein joutuu katsomaan asioita
silmästä silmään. en usko, että esim. alkoholismista voi parantua ennen kuin
on tunnustanut kärsivänsä alkoholiongelmasta. ongelman olemassaolon
tunnustamisen jälkeen voi ruveta miettimään rarkaisukeinoja ja jos niitä
löytää ja vielä niiden käytössä onnistuu, niin itsetunto voi ihan oikeasti
nousta.
>
> Minun mielestäni olisi
> parempi, jos puhuttaisiin vaikka persoonallisuusongelmista häiriöide n
> sijaan.
>
> Höpön pöpön, jos tyypillä ei ole mielisairautta vaan tiettyjä ongelmia ei
> ole mikään välttämättömyys kertoa kenellekään mistään häiriöistä, etenkin
> kun ainakin puolet niistä on aivan tuulesta temmattuja sairasmielisten
> kyylien omasta päästä keksimiä
> erottelu- ja syrjimismenetelmiä. Selkokielellä: kyylä= sairasmielinen
> henkilö joka ei anna muiden ihmisten olla mitä nämä ovat. Ainoa jota kyylä
> ei osaa mieltää sairaaksi on kyylä itse vaikka hän kyylääkin jatkuvasti
> ympäristöä sillä silmällä mistä niitä häiriöitä putkahtaisi esille.
>
> Häiriö ja sairaus
>
> No kohdistuuhan se ongelmakin ihmiseen itseensä. "Sinulla on
> persoonallisuusongelma"...kellä muulla se sitten voi muka olla ? Eihän se
> ympäristöllä ole vaan tällä ihmisellä itsellään. Nuo terminologia- leikit
> ovat myös täysin turhia. Sairas ei ole yksilö joka poikkeaa vaan ympäristö
> joka pitää häntä poikkeavana ja tekee siitä itselleen ongelman.
> Susse
Mun mielestä tuo persoonallisuusongelma -sana ei välttämättä viittaa
yksilöön itseensä. Voihan olla niinkin, että ympäristöllä on ongelmia
suhtautua erikoisiin persoonallisuuksiin..
ainut asia, mikä objektiivisesti voidaan todeta on jonkinlaisen ongelman tai
ihmisten välisen kitkan olemassaolo.
Lainaan tässä Sinkkosen huhtikuussa lähettämää viestiä :
"Niin no, jos yhteiskunnan ja yksilön välillä vallitsee
yhteensopimattomuuden tila, vain tämä yhteensopimattomuus on fakta, muu on
arvoja. Jos I ei sopeudu S:ään, tosiasia on se että I kärsii, mutta
arvoistamme riippuu onko vika I:n vai S:n."
Ongelma on mun mielestä neutraali sana, koska se kertoo, että jossain
mättää, mutta ei osoittele syyttävällä sormella I:tä eikä S:ääkään.