Lääkkeet ja alitajunta (Prozac vs. Noronen)
Tommi Olanne
sisältävältä kirjalta, mutta se ihmetytti, kun siinä sanottiin että
mielialalääkkeet mukamas vaikeuttaisivat todellisten syiden tiedostamista ja
pelkojen käsittelyä. Kuulisin mieluusti mielipiteitä asiasta, etenkin
Sinkkoselta.
Sami Anttila
Tämä käsityshän on psykiatrin arkipäivää. Melkein joka päivä tulee
vastaanotolle potilaita, jotka fraaseja käyttäen kertovat haluavansa
päästä ongelmien alkulähteille. Oireena on yleensä voimakas
ahdistuneisuus ja masennus ja näille potilaille on aika turha
selittää, etten usko heidän tapauksessaan terapian olevan ensisijainen
hoitotapa. Jos lääkäriin tullaan sillä asenteella että pillerireseptin
kanssa ei pois lähdetä, niin sitähän ei mikään käännä.
Mikä tämä ilmiö on? Mikä saa ihmiset niin vakaasti uskomaan, että
heitä auttaa nimenomaan terapia? Yleinen mielipideasenne kai.
Tutkimustiedon merkitykseen en niinkään usko, koska nämä
ihmiset eivät tiedä mitään psykoterapiatutkimuksesta. Eivätkä siitä
mikä on lääkityksen osuus erilaisten psyykkisten ongelmien hoidossa.
Tämä vuodatus ei tarkoita sitä että olisin terapiahoitoja vastaan.
Useamman kerran viikossa tapaan potilaan, jolle korostan että hänen
ongelmiaan ei ratkaista lääkkeillä vaan terapialla. Näitä potilaita on
itseasiassa paljon enemmän kuin niitä joille suositan tarmokkaasta
vastaanlaittamisesta huolimatta lääkkeitä.
Kai nämä tunteet ovat tavallisia kaikille lääkäreille. Kaikilla
erikoisaloilla on potilaita, jotka mielestään tietävät paremmin mikä
hoito on heille parasta. Syöpäpotilaat pumppaavat itsensä täyteen
koivuntuhkaa ja diabetes tainnutetaan kovilla Kuhne-kylvyillä. Jotkut
ovat riippuvaisia homeopatiasta tai colonic-hoidoista. Voi jopa olla
että primaaliterapia tekee pysyviä muutoksia äänijänteisiin tai
tärykalvoihin.
Usein potilaat ovat tietysti oikeassa. Potilas saattaa tulla kertomaan
jostain ihan muusta kuin todellisesta vaivastaan lääkärille. Jos
ahdistaa, on usein helpompi puhua rintakivusta. Eikä lääkärin sovi
pahastua, jos potilas valitsee sydämen ultraäänen sijasta hieronnan.
Joskus potilaan asenne johtaa henkilökohtaiseen tragediaan. Jos
haetaan apua liian pitkään väärästä osoitteesta, voi mennä terveys,
työkyky ja henki. Tästä syystä tehottomia hoitoja mainostavat tahot
toimivat eettisesti heikolla pohjalla. Vaihtoehtoisten hoitojen
tarjoajilta odottaisi parempaa koulutusta ja tietämystä sellaisista
tilanteista, joissa hoito voi mennä mönkään. Jos lähdetään
rummuttamaan terapian autuutta sillä perustella että se on todellisten
syiden paljastamista ja hoitoa, täytyisi olla kanttia lyödä pöytään
tieteelliset validit tutkimukset.
Yksi keskeinen syy, miksi lähdin tänne keskustelemaan, oli tuttuni
kommentti, että Norosen kirjoitukset tuntuvat järkeviltä. Se tuntui
oudolta, kun olin huomannut miten kritiikittömästi Noronen lainaa
lähteitään ja mielipiteet ovat usein ristiriidassa vankankin
tutkimustiedon kanssa. No, olen periaatteessa sitä mieltä, etä
psykologiaryhmä voi paremmin jos Noronen on riittävän moenn
aktiivikirjoittajan kill-fileessä. Eihän mielipiteiden pönkittäminen
oikeusjuttu-uhkausten kera vie keskustelua eteenpäin. Toivottavasti
tilanne jatkuu tällaisena.
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| Useamman kerran viikossa tapaan potilaan, jolle korostan että hänen
| ongelmiaan ei ratkaista lääkkeillä vaan terapialla. Näitä potilaita on
| itseasiassa paljon enemmän kuin niitä joille suositan tarmokkaasta
| vastaanlaittamisesta huolimatta lääkkeitä.
Kuinka suuri prosenttimäärä mielenterveydellisistä ongelmista kärsivistä
(tarkoitan lähinnä sellaisia henkilöitä jotka tulevat hakemaan apua yleisen
sairaanhoidon piiristä) tarvitsee käsityksesi mukaan terapiaa ja kuinka
monelle lääkehoito on parempi vaihtoehto? Ja kuinka suurelle osalle terapian
ja lääkehoidon yhdistelmä voisi olla paras ratkaisu. Voisitko myös kertoa
minkälaisia terapiamuotoja pidät tehokkaina ja mitkä ovat tehottomia (tai
jopa vaarallisia)?
Voisitko myös yrittää jotenkin kuvailla sellaisen henkilön jolle terapiasta
ei ole apua?
| Jos lähdetään
| rummuttamaan terapian autuutta sillä perustella että se on todellisten
| syiden paljastamista ja hoitoa, täytyisi olla kanttia lyödä pöytään
| tieteelliset validit tutkimukset.
Riksföreningen PsykoterapiCentrum (RPC)
http://www.riksforeningenpsykoterapicentrum.se/hurbra.htm
Hur bra är psykoterapi?
---
Professor Bengt-Åke Armelius, Umeå, har gjort en sammanfattning av det
aktuella forskningsläget beträffande psykoterapiresultat i INSIKTEN 1992:2.
Utifrån ett stort antal undersökningar kommer han fram till följande
sammanfattning av resultat av psykoterapi: C:a 90% blir mycket eller ganska
mycket bättre, c:a 10% blir oförändrade varav c:a 2% sämre.
---
Tauno
Janne Sinkkonen
> Ja kuinka suurelle osalle terapian ja lääkehoidon yhdistelmä voisi
> olla paras ratkaisu.
Vaikeaa on kuvitella tapausta jossa jonkinlainen yhdistelmä ei olisi
paras, olettaen että hyvää terapiaa on automaattisesti ja ilmaiseksi
saatavilla. Voin ymmärtää että käytännössä päädytään pelkkään
lääkehoitoon kun terapia kuitenkin vie resursseja ja vaihteleva
ammattitaito voi dilutoida periaatteessa hyvänkin tehon.
> | Jos lähdetään rummuttamaan terapian autuutta sillä perustella että
> | se on todellisten syiden paljastamista ja hoitoa, täytyisi olla
> | kanttia lyödä pöytään tieteelliset validit tutkimukset.
>
> Riksföreningen PsykoterapiCentrum (RPC)
> http://www.riksforeningenpsykoterapicentrum.se/hurbra.htm
> Hur bra är psykoterapi?
Luulen ettei Sami tuossa kyseenalaistanut terapian tehoa vaan kritisoi
väitteitä todellisten syiden paljastamisesta ja hoidosta.
--
Janne
Janne Sinkkonen
Väsään tähän nyt jotain kun kerran mainitsit nimeni. :)
En ole lukenut Norosen kirjaa, ja vaikka olisinkin tuntisin itseni
jotenkin jääviksi kommentoimaan sitä.
Haja-ajatuksia asiasta:
Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
yhtä selkeää syytä. Pikemminkin löytyy joukko altistavia
tekijöitä. Altistavat tekijät voivat olla biologisia tai muita, eli
persoonallisuuteen, kokemuksiin, elämäntilanteeseen
jne. liittyviä. Prosessiin kehittyy vähitellen kumpikin komponentti
vaikka alunperin tilanne olisi selkeä, ainakin jos kyse on vaikeasta
ongelmasta. Siis esim. peritty maanis-depressiivisyys johtaa
hoitamattomana traumatisoitumiseen ja elämänhallinnan
menettämiseen. Vastaavasti taas vaikea elämäntilanne voi toisinaan
johtaa biologiseen masennukseen.
Lääkkeet auttavat biologiseen komponenttiin. Tämä nostaa ihmisen
toimintakykyä, jolloin kyky selvittää elämäntilannetta ja psyykkistä
tilaa paranee. Toisaalta, jos olo helpottuu lääkkeillä, motivaatio
asioiden selvittämiseen muilla keinoin voi vähentyä. Voivatko
mielialalääkkeet jotenkin muuten kuin motivaation kautta vaikeuttaa
asioiden käsittelyä? Enpä tiedä, mutta jos pitäisi jotain sanoa, niin
väittäisin etteivät ne vie kykyä "kuunnella itseä", tai jos jossain
tapauksessa vievät niin silloin ne kyllä vaikuttavat kognitiivisiin
kykyihin muutenkin selkeästi.
Lääkkeet voivat ehkä myös johtaa puolustusmekanismien vähittäiseen
purkautumiseen (toistaiseksi) tarpeettomina, jos puolustusmekanismit
ovat kehittyneet oman sairauden aiheuttamien negatiivisten ilmiöiden
kestämiseksi. Mutta toisaalta terapia voi johtaa muutoksiin
sairausprosessin niissä piirteissä joita lääkkeet hoitavat.
Kukaan ei tietenkään ole täydellinen ja aina voi "integroitua lisää",
mutta jossain vaiheessa ihminen on riittävän terve, jolloin terapian
rooliksi jää tavallaan vain itsensä kehittäminen huvin vuoksi ja
harrastuksena. Jos lääkkeillä pääsee tähän tilaan, ei muuta halua ja
on tyytyväinen, voidaan kysyä onko enää mitään todellisia syitä joita
pitäisi selvittää, jos alunperinkään ei ollut mitään selvää
yksittäistä syytä.
Toisaalta, lääkkeet voivat auttaa vain osittain, ne ovat kalliita ja
niillä on usein sivuvaikutuksia, joten vaihtoehtoinen ratkaisu olisi
tehostaa sensuuntaista integoitumista tai muuta psyykkistä muutosta
joka johtaisi lääkkeen tarpeen vähenemiseen. Ja varmasti jotkut
haluavat tulla toimeen ilman lääkkeitä myös muista kuin käytännön
syistä.
Mielestäni lääkkeiden vaikutus voi siis olla kaksisuuntainen, ja
kyse on lopulta omista preferensseistä.
Jos asia vaivaa, voit kysyä itseltäsi myös tätä: jos hoidan
masennukseni onnistuneesti kalaöljyllä ja päivittäin juoksemalla,
vähentääkö tämä "todellisten syiden" tiedostamista ja pelkojen
käsittelyä, ja jos vähentää, onko asialla loppujenlopuksi mitään
väliä? Entä miten lääkkeiden käyttö periaatteellisesti eroaa näistä
em. biologisista hoitomuodoista, siis muussa mielessä kuin siten että
lääkkeitä pidetään epäluonnollisina.
--
Janne
Sami Anttila
wrote:
>> Ja kuinka suurelle osalle terapian ja lääkehoidon yhdistelmä voisi
>> olla paras ratkaisu.
>Vaikeaa on kuvitella tapausta jossa jonkinlainen yhdistelmä ei olisi
>paras, olettaen että hyvää terapiaa on automaattisesti ja ilmaiseksi
>saatavilla. Voin ymmärtää että käytännössä päädytään pelkkään
>lääkehoitoon kun terapia kuitenkin vie resursseja ja vaihteleva
>ammattitaito voi dilutoida periaatteessa hyvänkin tehon.
Tutkimukseen perustuva näyttö siitä, että paras tulos saadaan
yhdistämällä terapia ja lääkehoito, taitaa olla aika vakuuttava
monenkin psyykkisen häiriön osalta. Käytännössä asiat eivät ole niin
yksinkertaisia. Moni potilas kieltäytyy jommasta kummasta. Monen
potilaan sairaushistoriaa katsoen, kohtalaisen hyvä tulos on saatu
usein pelkällä lääkehoidolla. Ja varsinkin rajatiloissa, usein hyvään
tulokseen on päästy pelkällä terapialla. Epäilen että tutkimuksissa
potilaat ovat kaikkineen olleet motivoituneempia eri hoitomuotoihin.
Tämä ilmiö muuten tuli esiin tässäkin ryhmässä komentoidussa
tutkimuksessa, jonka mukaan trisykliset ja SSRI-lääkkeet aiheuttivat
yhtä paljon sivuvaikutuksia. Vakuuttavaa tutkimustulosta kritisoitiin
erittäin voimakkaasti alan lehdissä, koska se oli niin toisenlainen
kuin mitä käytännössä on havaittu. Selittäväksi tekijäksi esitettiin
itse tutkimusta. Siinä potilaat olivat motivoidumpia lääkehoitoon ja
jatkoivat ilmeisesti trisyklisten käyttöä tilanteessa, jossa moni muu
potilas sen lopettaa liiallisten sivuvaikutusten takia.
>Luulen ettei Sami tuossa kyseenalaistanut terapian tehoa vaan kritisoi
>väitteitä todellisten syiden paljastamisesta ja hoidosta.
Jotain tällaista ajoin takaa. Ja katsopa vielä kirjoitushetkeä,
perjantai-ilta. Ehkä mielipiteet ovat alkuviikosta toisenlaisia.
Sami Anttila
wrote:
>Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
>yhtä selkeää syytä.
Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
>Lääkkeet auttavat biologiseen komponenttiin. Tämä nostaa ihmisen
>toimintakykyä, jolloin kyky selvittää elämäntilannetta ja psyykkistä
>tilaa paranee.
Lääkehoidon vaikutus muistuttaa usein itse terapiaa. Potilas saattaa
huomata, mitkä oireet johtuivat esimerkiksi masennuksesta tai
psykoosista ja moni puhuu varsinkin toisella ja kolmannella käynnillä
jonkinlaisesta parantuneesta itsetuntemuksesta. Siis aika
samanlaisesta, mistä potilas tavallisesti puhuu oltuaan useamman
kuukauden tai pitempään terapaissa. Tätä ilmiötä voisi korostaa
enemmän ja hoidossakin käyttää paremmin hyväksi. Ainakin itse korostan
sitä aina masennuslääkettä aloittaessani ja usein se toimiikin.
Keskustelu lähtee aivan uudelta tasolta. Jos potila son ollut
huomattvan osan elämästään masentuneena, voi muutos olla jopa
järkytys: Tällaistäkö se elämä olisi voinut olla, jos olisin lhtenyt
hoitoon aikaisemmin.
Mutta kuten yllä todetaan. masennuslääkkeet eivät potilaissa aiheuta
tunnetta että ajatukset turtuisivat tai tunteet vietäisiin pois.
Mieliala palaa entiseksi ja pystyy käsittelemään ongelmiaan
realistisemmin.
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| Janne Sinkkonen wrote:
| >Luulen ettei Sami tuossa kyseenalaistanut terapian tehoa vaan kritisoi
| >väitteitä todellisten syiden paljastamisesta ja hoidosta.
|
| Jotain tällaista ajoin takaa. Ja katsopa vielä kirjoitushetkeä,
| perjantai-ilta. Ehkä mielipiteet ovat alkuviikosta toisenlaisia.
Mitä ja kenen mielipiteitä tarkoitat? Pyydän sinua ystävällisesti
osoittamaan nuo mielipiteet joihin viittaat.
Tauno
Janne Sinkkonen
> | >Luulen ettei Sami tuossa kyseenalaistanut terapian tehoa vaan
> | >kritisoi väitteitä todellisten syiden paljastamisesta ja
> | >hoidosta.
> |
> | Jotain tällaista ajoin takaa. Ja katsopa vielä kirjoitushetkeä,
> | perjantai-ilta. Ehkä mielipiteet ovat alkuviikosta toisenlaisia.
>
> Mitä ja kenen mielipiteitä tarkoitat? Pyydän sinua ystävällisesti
> osoittamaan nuo mielipiteet joihin viittaat.
Siis kyse oli tästä Samin kirjoittamasta lauseesta:
< Jos lähdetään rummuttamaan terapian autuutta sillä perustella että
< se on todellisten syiden paljastamista ja hoitoa, täytyisi olla
< kanttia lyödä pöytään tieteelliset validit tutkimukset.
Ei se viitannut ainakaan kenenkään meidän kolmen mielipiteisiin, vaan
kaiketi Tommille tästä tietystä kirjasta syntyneeseen käsitykseen.
--
Janne
Tauno
"Janne Sinkkonen" wrotw:
Saattaa olla. Joten täytyy tarkistaa vielä kerran minä päivänä Tommi
kirjoitti viestinsä ;).
Tauno
Tauno
"Tommi Olanne" kirjoitti:
"Jos henkilölle, joka ei ole masentunut, annetaan masennuslääkettä, se ei
yleensä vaikuta häneen mitenkään."
Mielialalääkkeitä on monenlaisia. Sellaiset mielialalääkkeet jotka
vaikuttavat turruttavasti ajatuksiin, tunteisiin tai kehollisiin
tuntemuksiin vähentävät varmasti kykyä tiedostaa itsensä. (Sellaisia aineita
joilla on päinvastainen vaikutus ei Suomessa kutsuta lääkkeiksi.)
Alitajunnasta (subconscious) sen verran että se on aika hassu käsite (aivan
kuin se olisi jossain tietyssä paikassa). Yleensä on parempi käyttää sanaa
tiedostomaton (unconscious).
___
Mielekäs
http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/mi_touko_1999_7.htm
Klotsapiini - omaleimainen antipsykootti pitkäaikaishoitoon
Antipsykoottiset lääkkeet jaetaan usein kahteen tai kolmeen eri ryhmään: (a)
nk. perinteiset antipsykootit eli neuroleptit, jotka kehitettiin
50-60-luvulla, (b) nk. epätyypilliset antipsykootit, joihin lasketaan
70-luvun lopulla kehitetty klotsapiini ja aivan viime vuosina käyttöön
tulleet uudet antipsykootit. Vaikka klotsapiini onkin ollut uusien
antipsykoottien kehityksen esikuva, klotsapiini eroaa hoitovaikutuksiltaan
kaikista muista käytössä olevista antipsykooteista.
Klotsapiini poikkeaa antipsykoottisena lääkkeenä muista neurolepteista sekä
teholtaan että haittavaikutuksiltaan. On arvioitu, että 1/5 - 1/6 osa
skitsofreniaa sairastavista potilaista ei hyödy lainkaan ainakaan
perinteisten neuroleptien käytöstä. Merkittävä osa - ainakin noin puolet -
näistä perinteisille neurolepteille "hoitoresistenteistä" potilaista hyötyy
olennaisella tavalla klotsapiinin käytöstä, osa heistä hoitovaikutus on
erittäin merkittävä.
Klotsapiinin käyttöä on rajoittanut se tosiasia, että n. 1/200:lle sitä
käyttävistä potilaista kehittyy valkosolukato, joka diagnosoimattomana voi
johtaa kuolemaan.
---
Pitkäaikaishoidossa n. 20 %:lle perinteisiä neuroleptejia käyttävistä
potilaista kehittyy lähinnä suun seudun lihaksissa ilmenevä krooninen
pakkoliikehdintä. Klotsapiini ei myöskään aiheuta potilailla Parkinsonin
tautia muistuttavia muita motorisia sivuvaikutuksia.
Vaikka klotsapiini eroaakin sivu- ja haittavaikutuksiltaan selvästi muista
antipsykooteista, voi myös sen käytön yhteydessä ilmetä erilaisia
sivuvaikutuksia. Yleisimmät klotsapiinin haittavaikutukset ovat väsyneisyys,
syljen eritys, painon nousu ja lisääntyvä alttius epileptisiin
kouristuksiin.
M.O. Huttunen
Dosentti
___
NEUROPSYKOLOGIAN KURSSI
http://www.utaj.fi/koulu/psykologia/levottomat/neuro.html
---
Neurolepti on skitsofreniassa käytettävä lääkeaine. Ensimmäinen neurolepti
otettiin käyttöön vuonna 1952. Ne hillitsevät tunnekuohuja, aistiharhoja ja
muita harhakuvitelmia.
Haittavaikutuksia: lähes kaikkien neuroleptien käyttöön liittyy
sivuvaikutuksena masennusta ja sulkeutuneisuutta. Vaikeimpia
sivuvaikutuksista ovat pakkoliikkeet. Hoitoon pyritään löytämään annos, joka
ei aiheuta haitallisia sivuvaikutuksia, mutta hallitsee skitsofrenian
oireita. Lääkehoidon tueksi tarvitaan myös psyykkisiä ja sosiaalisia
toimenpiteitä. Monet potilaat haluavat keskeyttää neuroleptilääkityksen
haittavaikutusten takia. Neuroleptit ovat tärkeitä ennen kaikkea psykoosien
akuuttien vaiheiden hoidossa ja usein myös pitkäaikaislääkityksenä, mutta
suuria annoksia on vältettävä.
(Terveys Fakta, WSOY 1998)
---
Neuroleptit vaikuttavat hoidon alussa unettavasti ja rauhoittavasti. Ne
eivät varsinaisesti poista alttiutta psykoottisiin oireisiin, mutta tekevät
potilaan välinpitämättömäksi niitä kohtaan. Vaikutuksen ilmaantumiseen menee
aikaa muutama viikko. 80-90% skitsofrenikoista hyötyy lääkityksestä.
(Suomalainen lääkärikeskus 3, Weilin+Göös 1990)
_____
http://www.apimall.com/mononjavaar.html
Dosentti Hannu Vanhanen
HYKS Sisätautien klinikka
---
Uudet serotoniinin takaisinoton estäjät ovat tässä suhteessa turvallisia ja
aiheuttavat muutenkin vähemmän sivuvaikutuksia kuin ns. vanhat
masennuslääkkeet.
Neuroleptit voivat puolestaan aiheuttaa Parkinsonin taudin kaltaisia
ekstrapyramidaalioireita sivuvaikutuksena. Monet lääkkeet kuten kipulääkkeet
ja psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa antikolinergisiä sivuvaikutuksia
(ummetus, virtsaumpi, silmänpaineen kohoaminen jne.). Psyykenlääkkeitä
käytetään meillä laitoshoidossa kaksi kertaa useammin kuin esimerkiksi
Englannissa, vastaavasti hoitohenkilökunnan määrä on meillä puolet pienempi.
Avohoidossa psyykenlääkkeet ja unilääkkeet jäävät tarpeettomasti pysyviksi,
vaikka tarve on saattanut olla tilapäinen.
---
___
Näkökulmia lääkärinä eräistä kansantaudeistamme
http://www.uta.fi/~latevu/terveys.htm
Teppo Olavi Vuorenmaa
Lääketieteen lisensiaatti
---
Kysymyksiä ja vastauksia masennuslääkkeistä
[Tässä artikkelissa käsitellään nimenomaan moderneja masennuslääkkeitä,
vaikka se ei tekstistä käy ilmi.]
Aiheuttavatko masennuslääkkeet riippuvuutta?
- Masennuslääkkeiden ei ole todettu aiheuttavan riippuvuutta. Toisin on
bentsodiatsepiinien laita, joita käytetään rauhoittavina lääkkeinä ja
unilääkkeinä.
Huumaavatko masennuslääkkeet?
Huumaavatko masennuslääkkeet?
- Eivät. Sen sijaan ne normalisoivat masentuneen mielialan. Ne eivä lamauta
eivätkä yleensä kohota mielialaa tarpeettoman korkealle. Jos henkilölle,
joka ei ole masentunut, annetaan masennuslääkettä, se ei yleensä vaikuta
häneen mitenkään.
Mikä on masennuslääkkeiden vaikutusmekanismi?
- Tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta. Tiedetään, että masentuneilla
henkilöillä on aivoissa puutetta mm. serotoniini-nimisestä
välittäjäaineesta. Muita masennukseen liittyviä välittäjäaineita ovat mm.
noradrenaliini ja dopamiini, joiden puutos aivoissa voi liittyä
masennukseen. Useimmat masennuslääkkeet (SSRI, nefatsodoni, mirtatsapiini)
lisäävät serotoniinin pitoisuutta aivoissa, jotkut lääkkeet noraderaliinin
(reboksetiini), jotkut molempien (TCA) ja jotkut näiden lisäksi dopamiinin
(venlafaksiini, moklobemidi) määrää. Masennuslääkkeet ilmeisesti korjaavat
masennukseen liittyvää aivojen kemiallisen tasapainon häiriintymistä.
Uusimpien tutkimusten mukaan masennukseen saattaa liittyä hermosolujen
välisten yhteyksien tuhoutumista ja toisaalta serotoniinin on todettu
edistävän uusien hermosoluyhteyksien kasvua. Ja kuten sanottu, useimmat
masennuslääkkeet lisäävät serotoniinin määrää aivoissa.
---
___
Masentunut kaipaa vertaistukea
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19981212/ajas/981212aj02.html
Vieraskynä: Ilka Kangas
Kirjoittaja on Suomen Akatemian tutkijatohtori Helsingin yliopiston
sosiologian laitoksella.
---
Haastatellessani masennuksesta kärsiviä maallikoiden sairaustulkintoja
käsittelevää tutkimusta varten kävi ilmi, etteivät tarjottavat
mielenterveyspalvelut aina mahdollista siedettävää elämää.
Masennuksesta kärsivä saattaa saada ajan mielenterveystoimistosta kerran
viikossa, vaikka kokee tarvitsevansa tukea päivittäin. Kelan myöntämä
kuntoutustuki pitkäkestoiseen terapiaan jää joidenkin kohdalla liian
lyhyeksi, jolloin terapian päättymisestä saattaa olla vuosia ja masennus
edelleen jatkuu. Psykiatrisille osastoille ei välttämättä mahdu, vaikka
masennus synnyttäisi itsetuhoajatuksia.
---
Keskustelu vilkastui
lääkkeiden lisääntyessä
Julkinen keskustelu masennuksen yleisyydestä ja vakavuudesta vilkastui
Suomessa samaan aikaan kun markkinoille tuli uusia masennuslääkkeitä. Samoin
kävi Yhdysvalloissa muutamaa vuotta aiemmin. Lääkärien
diagnosointivalppauden voikin olettaa johtuvan osittain myös
lääketeollisuuden markkinoinnista. Mielenterveyspalvelujen leikkausten
kannalta ns. SSRI-lääkkeet tulivat otolliseen aikaan: yhä useammalle
masentuneelle oli tarjolla lääkehoitoa.
Masennus on masentuneiden kokemana kuitenkin ennen kaikkea sosiaalinen
sairaus riippumatta sen fysiologisista tai yksilöpsykologisista piirteistä.
Sairaudestaan kertoessaan masentuneet tarkastelevat yleensä itseään
suhteessa yhteisöön ja sen normeihin. Masennus eristää muista, ja
sosiaalinen noidankehä on valmis.
Masennuslääkkeet eivät siksi välttämättä paranna masennusta. Ne
mainittiin usein ongelmallisiksi, koska ne hoitavat oireita, ei syitä.
Tarjottu apu ei siis välttämättä kohdennu masentuneen kokemiin ongelmiin
eikä riitä niitä korjaamaan. Masennuksen medikalisointi tai psykologisointi
saattaa sivuuttaa masentuneen kannalta olennaisia kysymyksiä.
---
_____
[Eli Ilka Kankaan mukaan masennus on ensisijaisesti sosiaalinen sairaus,
jonka syyt eivät ole välttämättä yksilöpsykologisia vaan johtuvat
yhteiskunnasta.]
Kuinka monelle avautuu mahdollisuus saada psykoterapiaa riippuu KELAn
määrärahoista, ja se on todellisuus johon psykiatrienkin alistuttava.
Psykiatreilla onkin tapana sanoa että KELAn määrärahat ovat täsmälleen
psykoterapian tarvetta vastaavia ja lopuille on lääkehoito paras ratkaisu.
Ja onkin ehkä viisasta että he sanovat niin (jotta kansa rauhoittuisi).
Lopuksi epäsuora vastaus varsinaiseen kysymykseesi: Kun ihminen jolla on
hyvin typerä ja rutiininomainen työ tuntee itsensä masentuneeksi ja saa
vaivaansa masennuslääkettä jonka johdosta aivojen seretoniinipitoisuus
nousee... niin sitten vaan takaisin töihin :-).
Tauno
Olavi Noronen
<tommi....@luukku.com>, <9aigfd$4o1$1...@nntp.teliafi.net>,wrote:
Ehkä kyseisen kirjan kirjoittajana voin kommentoida asiaa lyhyehkösti.
Kirjoitin: "Psyykenlääke vaikuttaa tietoisuuteen siten, että
tiedostaminen vaikeutuu, hämärtyy."
Ajatellaanpa esimerkiksi masennusta. Usein sen alla on tukahdutettu
viha. Vihan alla on pelko. Pelon takana on tuska/kipu. Jos siis
älyllisesti ymmärrämme, että masennus johtuu joidenkin aggressioiden
tukahduttamisesta tai jopa niiden takana olevista peloista, se ei
takaa sitä, että pelko/pelot olisi tunteena tiedostettu saatika että
henkilö olisi mitenkään tietoinen pelon takana olevasta tuskasta.
Tämä mielipiteeni ei pohjaudu mihinkään tutkimukseen, vaan kokemuksiin
omasta psyykestäni ja kokemuksiin toisten ihmisten psyykkisistä
prosesseista. Kirjoitin mielipiteeni jo kirjani v. -86 ilmestyneeseen
painokseen. Samaan ajatukseen olen nähnyt muutamien muidenkin
päätyneen:
"Underneath depression there is always anger; under the anger, there
is always fear; and under the fear there is always hurt. All along the
spiritual path, these feelings, layer after layer of them, must be
encountered, felt, and released."
- Marion, Jim: Putting on the Mind of Christ; The Inner Work of
Christian Spirituality. Hampton Roads 2000. (p. 159)
Tietysti on niin, että monissa tapauksissa psyykenlääkkeiden käyttö on
alussa tärkeää, sillä olotila voi ilman niitä olla niin musertava,
että edes älylliseen lähestymiseen ei riitä voimia.
On kuitenkin syytä huomioida se, että syvällä olevien tunteiden ja
erilaisten rakenteiden tiedostaminen (kohtaaminen) on kokonaan eri
asia kuin niiden älyllinen ymmärtäminen.
Olli
Olavi Noronen
olavi....@scorpitos.com
http://www.scorpitos.com
Olavi Noronen
<Ap%z6.3630$e04....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>Lopuksi epäsuora vastaus varsinaiseen kysymykseesi: Kun ihminen jolla on
>hyvin typerä ja rutiininomainen työ tuntee itsensä masentuneeksi ja saa
>vaivaansa masennuslääkettä jonka johdosta aivojen seretoniinipitoisuus
>nousee... niin sitten vaan takaisin töihin :-).
"Eräs asiakkaani, joka oli käyttänyt masennukseensa psykiatrin hänelle
määräämiä uusia serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä,
kertoi: "Työkykyni kohentui nopeasti. Olin tarmokkaampi ja
tehokkaampi. Aamumasennukset katosivat. Samoin katosivat muutkin
tunteet. Oloni oli jotenkin putkimainen. Elin jossakin tunteettomassa
putkessa. Mikään ei tuntunut koskettavan minua. Varsinaisen hälytyksen
koin, kun olin tilanteessa, jossa normaalisti olisin itkenyt. En
tuntenut surua. Silloin tajusin, että nyt on jotakin vinossa; lääke
tekee tehokkaaksi, mutta tappaa tunteet."
Noronen, Olavi: Jännittäjän kirja (s. 111)
Janne Sinkkonen
> Kirjoitin: "Psyykenlääke vaikuttaa tietoisuuteen siten, että
> tiedostaminen vaikeutuu, hämärtyy."
Kuten jo pidemmässä artikkelissani esitin, tuollainen käsitys on
varsin yksioikoinen. Myös esim. masennuksen hoidossa lääkkeen ja
terapian yhdistelmällä saadut hyvät tulokset eivät tue ajatusta.
> Ajatellaanpa esimerkiksi masennusta. Usein sen alla on tukahdutettu
> viha.
Varmasti masentunut ihminen voi olla vihainen ennen masennusta, sen
aikana tai sen jälkeen.
Masennus saattaa ilmiönä olla eräänlainen pitkittynyt luovutusreaktio.
Mielialan vaihtelut sinänsä lienevät funktionaalisia, siis hyödyllisiä.
Apinoilla on havaittu mielialan laskua sen jälkeen kun ne ovat
hävinneet jonkinlaisen kiistan tai taistelun. Mielialan lasku johtaa
eristäytymiseen ja passiivisuuteen, joka suojaa lisäyhteenotoilta ja
vahingoittumiselta. Tilaan liittyy stressihormonitasojen nousu.
Tämä reaktio menee normaalisti ohi, mutta olisi houkuttelevaa ajatella
että masentuneilla ihmisillä se on ikäänkuin jäänyt päälle. Tähän
mahdollisuuteen viittaa myös masentuneilla tai masennuksesta
parantuneilla joissain tutkimuksissa havaittu taipumus pitkittyneeseen
kortisolireaktioon stressaavan tilanteen jälkeen. Masentuneilla voisi
siis usein esiintyä tietynlainen geneettinen tai varhaislapsuudessa
hankittu taipumus jäädä "kroonisiksi luovuttajiksi". Ideaan sopivat
viimeaikaiset tulokset kortisolin aiheuttamasta solutuhosta
hippokampuksessa ja antidepressanttien käänteinen vaikutus.
Kyseessä voi olla joukko merkityksettömiä analogioita, mutta jos
ihmisillä osan depressioista laukaisee samanlainen symbolinen tai
konkreettinen taistelun häviäminen, on helppo ymmärtää mistä
psykoanalyytikkojen käsitys tukahdetuista vihan tunteista on syntynyt.
Vaikka vihaa prosessissa varmasti esiintyykin, ainakin ennen
luovuttamista ja myös ehkä parantumisen jälkeen, ei voida sanoa että
tukahdutettu vihan tunne olisi jotenkin masennuksen syy: pikemminkin
biologinen taipumus ja laukaiseva vaikea tilanne olisivat syitä. Ei
ole myöskään selvää miten akuutti tila tai krooninen taipumus
hoidettaisiin terapialla tulkitsemalla tilanne tukahdutetuksi vihaksi.
--
Janne
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| Janne Sinkkonen wrote:
|
| >Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
| >yhtä selkeää syytä.
|
| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon avulla
voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
Tauno
Olavi Noronen
<HKbA6.3718$e04....@nntpserver.swip.net>,wrote:
Jostakin syystä Jippiin uutisserveri tökkelöihtelee. Siksi lähetin
äskettäin pinon samaa postia. Tätä Sami Anttilan
"narsistioletustakaan" en ole nähnyt.
Voitaisiinko Anttilan sanoja käytäen vetää seuraava ajatus: "Käsitys
lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta ajatuksesta että
ennen jotain traumaa ihmisen käsi oli täysin tai lähes täysin terve.
Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni."
Olli
Olavi Noronen
<HKbA6.3718$e04....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>
Terveydenhuolto ja lastensuojeluviranomaiset eivät ilmoita tapauksia
poliisille, koska avohoidon tukitoimet ja perheen tukeminen on
etusijalla."
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010409KO17&pvm=20010409
Olli
Olavi Noronen
<HKbA6.3718$e04....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>
Tampereen yliopistollisen keskussairaalan lastenkirurgian ylilääkäri
Juhani Merikanto sanoo, että lasten pahoinpitelyistä vain jäävuoren
huippu tulee esiin. "Meillä pitää olla vahva epäily ennen kuin teemme
lastensuojeluilmoituksen."
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010409KO12&pvm=20010409
"Koirien kaltoin kohtelu huolestuttaa enemmän kuin lasten"
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010409KO18&pvm=20010409
Olli
Janne Sinkkonen
> Mielialalääkkeitä on monenlaisia.
Mielialalääkkeillä tarkoitetaan yleensä masennuslääkkeitä eli
antidepressantteja. Näitä ovat selektiiviset serotoniinin ja
noradrenaliinin takaisinoton estäjät, trisykliset antidepressantit
(nortriptyliini ym.), MAO-inhibiittorit (mm. moklobemidi), sekä
ainakin mirtatsapiini, nefazodoni, venlafaksiini, ja bupropioni.
> Sellaiset mielialalääkkeet jotka vaikuttavat turruttavasti
> ajatuksiin, tunteisiin tai kehollisiin tuntemuksiin vähentävät
> varmasti kykyä tiedostaa itsensä. (Sellaisia aineita joilla on
> päinvastainen vaikutus ei Suomessa kutsuta lääkkeiksi.)
Antipsykootit, joista kirjoitit jotain (mm. allaolevan) ja
bentsodiatsepiinit eivät ole mielialalääkkeitä.
> Klotsapiini - omaleimainen antipsykootti pitkäaikaishoitoon
> Neurolepti on skitsofreniassa käytettävä lääkeaine. Ensimmäinen
> neurolepti otettiin käyttöön vuonna 1952. Ne hillitsevät
> tunnekuohuja, aistiharhoja ja muita harhakuvitelmia.
--
Janne
Janne Sinkkonen
> >Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
> >yhtä selkeää syytä.
>
> Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
> ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti
> täysin tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus,
> mielestäni.
Nimenomaan. Ihmiset yksinkertaistavat ja yliyleistävät.
Esim. lapsena päähän potkittu ja ihminen voi jossain mielessä eheytyä
aikuisena, ja ellei paremmasta ole tietoa, kuvitella sitten kaikkien
ongelmien olevan samanlaisia kuin mistä itse on kärsinyt.
--
Janne
Tommi Olanne
ymmärtämään asiaa!
>Lääkkeet auttavat biologiseen komponenttiin. Tämä nostaa ihmisen
>toimintakykyä, jolloin kyky selvittää elämäntilannetta ja psyykkistä
>tilaa paranee. Toisaalta, jos olo helpottuu lääkkeillä, motivaatio
>asioiden selvittämiseen muilla keinoin voi vähentyä. Voivatko
>mielialalääkkeet jotenkin muuten kuin motivaation kautta vaikeuttaa
>asioiden käsittelyä? Enpä tiedä, mutta jos pitäisi jotain sanoa, niin
>väittäisin etteivät ne vie kykyä "kuunnella itseä", tai jos jossain
>tapauksessa vievät niin silloin ne kyllä vaikuttavat kognitiivisiin
>kykyihin muutenkin selkeästi.
Minä olen yrittänyt itse pohtia asioita ja myös tehdä pelkäämiäni asioita,
mutta siitä huolimatta sitä ymmärrystä ei ole siunaantunut. Eli vaikka olen
yrittänyt altistaa itseäni tilanteisiin, menen aina "lukkoon" ja
disassosioin tunteeni pois ja näen itseni toisen ihmisen näkökulmasta. Tämä
siis sosiaalisissa tilanteissa, joissa pitää pidempään keskustella jostain
asiasta. Vielä siihen liittyy häpeää, että myös pelkään pelkäämiseni
näkyvän. Tämän olen ajatellut tulleen vuosikausia jatkuneista tilanteista,
jolloin olen ajatellut tunteideni kokemisen ja näyttämisen pahentavan
olosuhteita.
8-9 vuotiaanakin sain vielä todistuksiin merkintöjä siitä, kuinka jonkin
verran häiritsin ryhmässä toisia, olin siis vilkas. Sitten sen jälkeen aloin
pikku hiljaa menemään kuoreeni, enkä uskaltanut enää samassa määrin tuoda
ilmi aggressiotani. Sen taas olen katsonut tulleen osittain uskonnollisesta
kasvatuksestani, joka vieläkin vaikka en enää siihen uskokaan, vaikuttaa
vieläkin rajoittavasti elämääni.
En ole halunnut tutustua vastakkaiseen sukupuoleenkaan ongelmieni takia,
koska minusta tuntuu että menetän aina senkin vähäisen identiteettini mikä
minulla on, kun yritän antaa toiselle jonkin kuvan itsestäni. Ehkä lääkkeet
antaisivat sen verran hyvää oloa ja itsearvostusta (yhdessä terapian kanssa)
että sitten voisi ajatella ihmissuhdettakin jossain vaiheessa, mikä voisi
olla ihan terapeuttista kun se olisi kyllin tasapainoinen. Enää en halua
eron jälkeen masentua niin pahasti kuin viimeksi.
>Kukaan ei tietenkään ole täydellinen ja aina voi "integroitua lisää",
>mutta jossain vaiheessa ihminen on riittävän terve, jolloin terapian
>rooliksi jää tavallaan vain itsensä kehittäminen huvin vuoksi ja
>harrastuksena. Jos lääkkeillä pääsee tähän tilaan, ei muuta halua ja
Joo tämäkin on hyvä pointti. Ettei terapian tarkoituksena ole saavuttaa
kuvitelma itsestä jotenkin kokonaisena ja täydellisenä. Uskon että mä tiedän
milloin menee "kyllin hyvin" että voi alkaa harkita vaikka lääkinnän
vähentämistä tai terapian lopettamista. Voihan sitä itekseenkin ja vaikka
samoista asioista kiinnostuneiden ystävienkin kanssa pohtia näitä.
>Jos asia vaivaa, voit kysyä itseltäsi myös tätä: jos hoidan
>masennukseni onnistuneesti kalaöljyllä ja päivittäin juoksemalla,
>vähentääkö tämä "todellisten syiden" tiedostamista ja pelkojen
>käsittelyä, ja jos vähentää, onko asialla loppujenlopuksi mitään
>väliä? Entä miten lääkkeiden käyttö periaatteellisesti eroaa näistä
No kalaöljyä aloin syömään ja foolihappoa myös ja juoksemassakin kävin.
Mulla on ollu ahdistukseni ja masennukseni pitkään tunne
epänormaaliudesta/erilaisuudesta, ja nyt olen välillä päässyt kiinni siihen
fiilikseen hetkeksi yksin ollessani, että mä oon mä ja se on ihan ok. Sitten
joskus ehkä tulee myös se vaihe, että tunnen myös että sä oot ok.
Tommi Olanne
>että masentuneilla ihmisillä se on ikäänkuin jäänyt päälle. Tähän
>mahdollisuuteen viittaa myös masentuneilla tai masennuksesta
>parantuneilla joissain tutkimuksissa havaittu taipumus pitkittyneeseen
>kortisolireaktioon stressaavan tilanteen jälkeen. Masentuneilla voisi
>siis usein esiintyä tietynlainen geneettinen tai varhaislapsuudessa
>hankittu taipumus jäädä "kroonisiksi luovuttajiksi". Ideaan sopivat
>viimeaikaiset tulokset kortisolin aiheuttamasta solutuhosta
>hippokampuksessa ja antidepressanttien käänteinen vaikutus.
No joo tämä kyllä kuulostaa todella hyvältä tekstiltä. En ole nähnyt mitään
tietä ulos ongelmistani vuosien taistelun aikana, ja välillä olen huijannut
itsenikin uskomaan että olen ihan ok ja että se mitä esitän on todella minä,
vaikka olenkin tilanteen jälkeen saattanut tuntea helpotusta kun olen
"selvinnyt" siitä. Siis olen ajatellut ja ajattelen paljon vieläkin
elämästäni vielä selviytymistaisteluna, jossa taistelen valitettavasti myös
itseänikin vastaan ("vihaan että olen tällainen"). No tähän liittyy myös
eksistentiaalista ahdistusta, eli olen kyllä taistellut maailmankuvanikin
kanssa mutta kyllä musta sellainen jees jees -mies on tullut, joka ei
lopulta tiedä kovinkaan paljoa mitä haluaa. Jos joku jotain ehdottaa, saatan
hyväksyä ensimmäisen ehdotuksen, jne.
Olavi Noronen
<tommi....@luukku.com>, <9aigfd$4o1$1...@nntp.teliafi.net>,wrote:
>Selasin Akateemisessa Norosen Jännittäjän kirjaa. Vaikutti ihan asiajuttuja
Kuten aiemmin kirjoitin, todelliset syyt voivat olla hyvin syvällä -
esimerkiksi masennuksen kyseessä ollen.
Research also suggests that depression is associated with a decreased
capacity to perceive the emotional expressions of others.' The
impaired ability to perceive facial expressions has been correlated
with alterations in the activity of the parts of the brain responsible
for such perceptual capacities.;' Studies of dyads with a depressed
parent reveal significant effects on the emotional development of the
child." The experience of expressing one's emotional state and having
others perceive and respond to those signals appears to be of vital
importance in the development of the brain. Such sharing of primary
emotions does not merely allow the child to feel "good"; it allows the
child to develop normally.
Primary emotions are expressed in a unique manner in the moment, just
as an individual's state of mind at a particular time is a
one-of-a-kind state. The flow of states moves forward in time and
never repeats itself. This flow of states is unique. Vitality affects
are the external expressions of primary emotions. In contrast, the
external expressions of categorical emotions may reflect the very
specific routes through which the physical body is able to reveal
certain aspects of these differentiated internal states. The
mechanisms facilitating this movement toward these different forms of
categorical emotions, such as the differentiation of sadness, anger,
or fear from one another, are not fully understood at this time. The
view proposed here is that the process from primary to categorical
emotions is influenced directly by the unique components of neural
processes that form a state of mind. In other words, the mental state
active at a given time may shape the elaboration of arousal and
meaning from primary to categorical emotions. More often, however, our
changing states of activation within the mind, our primary emotions,
may ebb and flow without necessarily becoming intense, entering
consciousness, or becoming further differentiated into categorical
emotional. states.
- Siegel, Daniel J.: The Developing Mind; Toward Neurobiology of
Interpersonal Experience. The Guilford Press 1999. (s. 129-130)
... ja kun "primary emotions" ovat hyvin varhaisilta elämänvaiheilta,
ei niihin liittyvän tunnemekanismin tiedostaminen ole pitkälläkään
uurastuksella saavutettavissa, jos henkilö samanaikaisesti käyttää
psyykenlääkkeitä, jotka vaikuttavat tunteita tukahduttavasti.
The term "primary" emotions can be used to describe the textures of
the shifts in brain state that are the results of both initial
orientation and elaborative appraisal-arousal processes. This concept
is distinct from that of "basic" or "discrete" emotions, sometimes
also called "categorical," which refers to differentiated emotional
states. The use of the term "primary" is suggested here to emphasize
the initial, core, and ubiquitous quality of these essential emotional
features. As in "primary" colors, the term also implies that various
combinations of primary emotional elements may constitute a wide range
of textures within the spectrum of emotional experience.
These primary emotional sensations of the mind's state are without
words and can exist without consciousness. They reflect the nonverbal
sensation of shifts in the flow of activation and deactivationthe flow
of energy and evaluations of information-through the system's changing
states. Primary emotions directly reflect the changes in states of
mind. These changes may be subtle or intense; they may be fleeting or
persistent; they may continue as gentle sensations, like waves lapping
on a shore, or they may evolve into larger, global changes, like a
storm pounding on the beach. Primary emotions are dynamic processes of
change; again, they are not packets of something, but rather are
fluctuations in the energy and informational flow of the mind. As
such, the idea of primary emotions is congruent with Ross Thompson's
notion of "emotion dynamics," which involve the timing/immediacy,
magnitude, and specificity of emotional response."
When an event has meaning for an individual, because it is discrepant
from prior experiences or because other evaluative processes label it
with significance, the brain is alerted to focus attention: "This is
important! Pay attention!" At this point, the orientation serves as a
kind of jolt to the system. The primary emotional experience is one of
increased energy and alertness. Second, the brain must further
appraise the meaning of the stimulus and of the aroused state itself.
At this moment, primary emotions are now being experienced as
developing "hedonic tone" or "valence." For example, the elaborative
appraisal and arousal processes may create a sensation such as "This
important thing is bad. Watch out! There is danger here," and the flow
of energy through the system becomes channeled toward a cautious,
hypervigilant stance. At this point, the rush of energy has now been
directed to a fearful, unpleasant state reflected in a high primary
emotional intensity with a sense of danger. In contrast, elaborative
appraisal and arousal may assess the initial orientation as good,
something to seek more of; this creates a primary emotional state of
eager anticipation. In this way, appraisal and arousal create a state
of mind that is predisposing the individual to act in a certain
fashion. At the most basic level, valence can be labeled as good and
involve approach, or can be labeled as bad and involve withdrawal."
Primary emotions themselves, in addition to the stimulus itself, can
be appraised by the value systems of the brain. This evaluation of
primary emotions reflects the basic flow of emotions from initial
orientation to elaborated appraisal-arousal processes. In this manner,
the mind begins to assess the value of its own evaluative and
activation processes. The recursive nature of such a continuing
"appraisal of appraisals" is actually quite common in the complex
system of the mind (we shall return to this characteristic in Chapter
6). This also raises the issue of how both temperament and learning
directly affect core emotional responsiveness .z4 Some individuals may
react to their own intense arousal with a negative appraisal and a
tendency to withdraw both behaviorally and cognitively from the
further elaboration of their own emotional states, as in the case of
shy individir als." Others may have learned that certain intense
emotional states are not tolerated by others." Such lack of attunement
to intense states may lead to the sense that they are "out-of-control"
states, and thus "bad" and to be avoided. Such individuals learn to
avoid emotional intensity. In contrast, Jerome Kagan has demonstrated
that parents who support and encourage shy children to explore novel
situations actually enhance the children's capacity to tolerate new
experiences." In either of these examples, the appraisal of states of
arousal is influenced by interpersonal experience and leads to further
elaboration of appraisal-arousal circuits, which directly influence
the unfolding primary emotional states.
- Siegel, Daniel J.: The Developing Mind; Toward Neurobiology of
Interpersonal Experience. The Guilford Press 1999. (s. 125-127)
Olli
Olavi Noronen
<HKbA6.3718$e04....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>
Monet kuvittelevat niin. He uskovat, että löytämällä riittävä määrä
täsmälääkkeitä, pystytään niillä poistamaan kaikki trauman seuraukset.
The effects of unresolved loss or trauma in relation to specific
overwhelming events can be powerfully disorganizing and often hidden
from conscious awareness. At the most fundamental level, such a lack
of resolution involves disturbances in the flow of energy and
information in the mind. As the mind emerges at the interface of
neurophysiological processes and interpersonal relationships, such
disturbances can be seen within neural pathways and within dyadic
communication. Knowledge of impaired resolution of grief or trauma is
crucial, given its devastating effects on the individual and its
potential to impair attachment with future offspring. Attachment
disturbances in the children of parents with lack of resolution result
directly from the impairments to contingent, collaborative
communication. As suggested above, the flow of energy and information
between parent and child-the essence of attuned relationships-is
disturbed in cases of parental unresolved trauma or loss.
Prospective memory allows us to "remember the future." In
memory-related terms, lack of resolution means that the mind has a
tendency to create repeated patterns of disorganizing states, often
without conscious awareness of their origin. These states may be
created by sudden and unwanted activations of implicit elements of
memory, such as flashbacks of traumatic events or mental models of a
deceased attachment figure as if the figure were still alive. These
activations can seriously impair functioning, especially in the realms
of response flexibility, emotional modulation, and contingent
communication with others. Unresolved trauma or loss leaves the
individual with a deep sense of incoherence in autonoetic
consciousness, which tries to make sense of the past, organize the
present, and chart out the future. This lack of resolution can produce
lasting effects throughout the lifespan and influence
self-organization across the generations.
Making the connection within psychotherapy between these aspects of
memory and past experiences allows patients to understand the origins
of their disturbances. Such reflections must take place within the
therapeutic attachment setting, which allows the mind to experience
intensely dysregulated states and learndyadically at first-how to
tolerate them, then to reflect on their nature, and eventually to
regulate them in a more adaptive manner. Much of this emotional
processing is in its essence nonverbal and is probably mediated via
right-hemisphere processes (both those within the patient and those
between patient and therapist).
- Siegel, Daniel J.: The Developing Mind; Toward Neurobiology of
Interpersonal Experience. The Guilford Press 1999. (s. 296-297)
Olli
Tauno
"Olavi Noronen" wrote:
| "Tauno" wrote:
| >"Sami Anttila" wrote:
| >| Janne Sinkkonen wrote:
| >|
| >| >Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
| >| >yhtä selkeää syytä.
| >|
| >| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
| >| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
| >| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
| >
| >Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon
avulla
| >voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
|
| Monet kuvittelevat niin. He uskovat, että löytämällä riittävä määrä
| täsmälääkkeitä, pystytään niillä poistamaan kaikki trauman seuraukset.
Kuinkahan monella prosentilla suomalaisista on psykiatrien mukaan sellainen
synnynnäinen (geneettinen) aivovika jota ei ole mahdollista korjata millään
muulla keinoin kuin onnellisuuspillereillä?
Olen aikaisemmin maininnut että psykiatrit ovat pragmaatikkoja, joiden on
alistuttava KELAn sanelemaan todellisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista
tietää mikä on sellaisten henkilöiden käsitys jotka noita lääkkeitä
määräävät. Toisaalta tässä kysellään taas syitä ja se alahan ei
psykiatreille oikeastaan kuulu, joten taitaa olla parasta löytää vastaus
tuohon kysymykseen joltain muulta taholta.
Oletko koskaan muuten kuullut kenenkään psykiatrin sanovan että terapia
olisi useimmiten parempi ratkaisu kuin lääkehoito, mutta asianmukaista
terapiaa ei valitettavasti ole tarjolla muille kuin harvoille ja valituille.
Tauno
Janne Sinkkonen
> Ja masennuslääkkeillä tarkoitetaan antidepressantteja.
> - Usein kuulee puhuttavan nykyaikaisista, uudemmista tai moderneista
> masennuslääkkeistä, sillä nämä masennuslääkkeet ovat aika uusi keksintö.
> Vanhempia masennuslääkkeitä ei oikeastaan ole olemassakaan (paitsi litium
> jonka lasketaan kuuluvan antidepressantteihin).
Litium on mielialaa tasaava lääke, ei varsinainen
antidepressantti. Litiumia käytetään lähinnä maanis-depressiivisyyden
hoitoon ja joskus myös tavallisessa depressiossa tehostamaan "oikean"
masennuslääkkeen vaikutusta (jota se jostain syystä tekee).
Vanhat antidepressantit tarkoittavat pääasiassa trisyklisiä ja
MAO-estäjiä. Trisykliset keksittiin 1940-luvulla, MAO-inhibiittorit
1950-luvulla, ainakin tämän mukaan:
http://medocs.ucdavis.edu/pha/400b/protected/fischer-01/depression/sld001.htm
--
Janne
Tauno
"Tauno" wrote:...
|
| "Janne Sinkkonen" wrote:
| | "Tauno" writes:
| |
| | > Mielialalääkkeitä on monenlaisia.
| |
| | Mielialalääkkeillä tarkoitetaan yleensä masennuslääkkeitä eli
| | antidepressantteja. Näitä ovat selektiiviset serotoniinin ja
| | noradrenaliinin takaisinoton estäjät, trisykliset antidepressantit
| | (nortriptyliini ym.), MAO-inhibiittorit (mm. moklobemidi), sekä
| | ainakin mirtatsapiini, nefazodoni, venlafaksiini, ja bupropioni.
|
| - Usein kuulee puhuttavan nykyaikaisista, uudemmista tai moderneista
| masennuslääkkeistä, sillä nämä masennuslääkkeet ovat aika uusi keksintö.
| Vanhempia masennuslääkkeitä ei oikeastaan ole olemassakaan (paitsi litium
| jonka lasketaan kuuluvan antidepressantteihin).
| Ja noista ylläolevista ainoastaan masennuslääkkeet eivät vaikuta
| tiedostamistoimintoihin heikentävästi (yleensä).
Huhhuh - sattuipas minulle järkyttävä moka: osoittautuikin että vanhemmat
masennuslääkkeet ovat kovaa myrkkyä!
Korjauksia ja tarkennuksia:
http://users.utu.fi/mannonen/depression/vanhemmat.htm
---
Trisykliset depressiolääkkeet (tricyclic antidepressants, TCAs) ovat
perinteisiä masennuksen hoitoon määrättäviä lääkkeitä. Uudet
masennuslääkkeet ovat näitä vanhoja turvallisempia, mikä on parantanut
erityisesti riskiryhmien hoitomahdollisuuksia.
---
Trisykliset lääkkeet [---]. Kaikki tämän ryhmän lääkkeet vaikuttavat
haitallisesti sydämeen ja verenkiertoelimistöön, eikä niitä tulisi antaa
sydänvaivoista kärsiville. Tämän vaikutuksensa vuoksi nämä lääkkeet ovat
myös hyvin vaarallisia yliannoksina otettuina.
http://www.apimall.com/apinet/neurologia15.html
Aivotoimintoja lamaavista aineista tavallisimpia ovat alkoholi, rauhoittavat
lääkeaineet, trisykliset antidepressantit, opiaatit, liuottimet ja uusi
muotihuume gamma-hydroksibutyraatti (GHB). [---] Kuolemaan johtava prosessi
kestää yleensä alkoholi- ja bentsodiatsepiinimyrkytystapauksissa useita
tunteja, kun taas trisykliset antidepressantit ja dekstropropoksifeeni sekä
jotkut liuottimet (trikloorietyleeni) saattavat aiheuttaa hetkessä kuolemaan
johtavan rytmihäiriön.
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Trisyklisten masennuslääkkeiden sivuvaikutukset ovat tavallisia.
Tärkeimmät ovat erilaiset keskushermostovaikutukset,
muskariini-reseptorisalpauksesta johtuvat antikolinergiset vaikutukset sekä
sydänvaikutukset. Joillakin aineilla, kuten doksepiinilla, on myös
kohtalaisen voimakas histamiinireseptoreita salpaava vaikutus.
Keskushermoston sivuvaikutuksina ilmenee joskus (etenkin vanhuksilla)
liiallista kiihottumista, kuten hypomaniaa tai sekavuutta.
Delirium saattaa liittyä antikolinergisiin vaikutuksiin, koska kolinergisia
synapseja stimuloiva fysostigmiini saattaa auttaa. Hoidon aikana REM-unen
osuus vähenee, ja hoidon päättyessä se voi vastavaikutuksena
lisääntyä. Muita keskushermoston sivuvaikutuksia ovat hienojakoinen vapina
sekä harvoin esiintyvät parkinsonismi ja konvulsiot.
*****
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Vilkas tutkimus masennuslääkkeiden kehittämiseksi on tuottanut lukuisia
yhdisteitä. Uusilta lääkkeiltä puuttuvat monet vanhoille lääkkeille
tyypilliset sivuvaikutukset. Kliinisessä työssä masennuslääkkeet
jaotellaan
a) trisyklisiin masennuslääkkeisiin, jotka ovat ei-selektiivisiä
monoamiinien takaisinoton estäjiä,
b) selektiivisiin serotoniinin takaisinoton estäjiin (SSRI),
c) monoamiinioksidaasi A:n (MAO-A) estäjiin sekä
d) uudemman polven masennuslääkeisiin, joilla on suhteellisen selektiivisiä
vaikutuksia joko noradrenaliinin tai noradrenaliinin ja serotoniinin
takaisinottoon tai jotka toimivat sekä serotoniinin takaisinoton estäjinä
että 5-HT 2-reseptoreita salpaavina lääkeaineina
Litium eroaa yllämainituista masennuslääkkeistä vaikutusmekanismiltaan
ja käytöltään. Litium on tarkoitettu erityisesti manian ja kaksisuuntaisen
mielialahäiriön hoitoon.
*****
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Muut uudemmat masennuslääkkeet
Tratsodoni on rakenteeltaan triatsolopyridiinijohdos. Se estää serotoniinin
takaisinottoa presynaptiseen hermosoluun. Lisäksi sillä on a 1-reseptoreita
salpaavia ominaisuuksia ja antihistamiinivaikutuksia.
Tratsodonin metaboliitti, m-kloorifenyylipiperatsiini (m-CPP), on toisaalta
postsynaptisten serotoniinireseptorien agonisti, jonka on kuvattu olevan mm.
anksiogeeninen ihmisessä. Tratsodonin sivuvaikutuksia ovat sedaatio,
asentohypotensio, huimaus, päänsärky ja pahoinvointi. Antikolinergisia
vaikutuksia ei ole, ja liika-annoksina tratsodoni on trisyklisiä lääkkeitä
turvallisempi. Tratsodoni on aiheuttanut harvinaisena sivuvaikutuksena
priapismia, ja myös kammioärtyvyyden lisääntymistä sydämessä on raportoitu.
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Myös eräillä neurolepteillä on depressiolääkevaikutuksia. Sulpiridin pienet
antidepressiiviset ja disinhibitoriset annokset salpaavat presynaptisia
dopamiinireseptoreita, ja sitä voidaan käyttää masennuslääkkeenä lievässä ja
keskivaikeassa depressiossa.
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Moklobemidi on kontrolloiduissa tutkimuksissa ollut tehokas sekä endogeenis-
että neuroottistyyppisessä depressiossa. Sivuvaikutukset ovat kliinisissä
kokeissa olleet selvästi vähäisempiä kuin trisyklisillä masennuslääkkeillä.
Muutamalla prosentilla moklobemidia saaneista potilaista on sivuvaikutuksina
esiintynyt lievää verenpaineen laskua ja huimausta sekä myös unihäiriöitä,
pahoinvointia ja päänsärkyä, mutta nämä oireet ja tuntemukset eivät ole
yleensä olennaisesti poikenneet lumelääkityksen aikaisista tuntemuksista.
Uusilta MAO:n estäjiltä puuttuu sedaatiovaikutus, ja levottomuutta ja
sekavuuttakin sekä muita keskushermoston ärtyneisyysoireita voi joskus
esiintyä. m sivuvaikutukset
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Depression osalta rajanveto normaalin ja patologisen välille on usein vielä
vaikeampaa kuin monissa muissa psyykkisissä sairauksissa. Siksi ei ole
suinkaan selviö, että masennusta tulisi aina hoitaa
masennuslääkkeillä. Lievissä depressioissa psykoterapia ja muut hoitokeinot
ovat usein ensisijaisia, koska masennus menee ohi usein myös itsestään.
Toisaalta masennuslääkkeet ovat osoittautuneet kiistatta tehokkaiksi etenkin
vakavan masennustilan hoidossa.Vaikean depression tehokas hoito on tärkeää,
sillä subjektiivisten oireiden vakavuuden ja itsemurhavaaran takia ei ole
eettisesti oikein odottaa
depression ohimenoa.
*****
Eli nykyinen kantani on että noista aiemmin mainitsemistani lääkkeistä
*ainoastaan* UUDET masennuslääkkeet eivät _yleensä_ vaikuta tietoisuuden
toimintoihin heikentävästi. Mutta kokemuksiini perustuen saattaa olla että
olen taas väärässä, joten tähänkin näkemykseen kannattaa suhtautua
varauksellisesti.
Tauno
Sami Anttila
wrote:
>"Tauno" <tauno.l...@swipnet.se> writes:
>> Mielialalääkkeitä on monenlaisia.
>Mielialalääkkeillä tarkoitetaan yleensä masennuslääkkeitä eli
>antidepressantteja. Näitä ovat selektiiviset serotoniinin ja
>noradrenaliinin takaisinoton estäjät, trisykliset antidepressantit
>(nortriptyliini ym.), MAO-inhibiittorit (mm. moklobemidi), sekä
>ainakin mirtatsapiini, nefazodoni, venlafaksiini, ja bupropioni.
>> Sellaiset mielialalääkkeet jotka vaikuttavat turruttavasti
>> ajatuksiin, tunteisiin tai kehollisiin tuntemuksiin vähentävät
>> varmasti kykyä tiedostaa itsensä. (Sellaisia aineita joilla on
>> päinvastainen vaikutus ei Suomessa kutsuta lääkkeiksi.)
>Antipsykootit, joista kirjoitit jotain (mm. allaolevan) ja
>bentsodiatsepiinit eivät ole mielialalääkkeitä.
Tätä minäkin ihmettelin. Mitä tekemistä neurolepteillä on
mielialalääkkeiden kanssa?
>> Klotsapiini - omaleimainen antipsykootti pitkäaikaishoitoon
>> Neurolepti on skitsofreniassa käytettävä lääkeaine. Ensimmäinen
>> neurolepti otettiin käyttöön vuonna 1952. Ne hillitsevät
>> tunnekuohuja, aistiharhoja ja muita harhakuvitelmia.
Neuroleptejä voidaan tarvita vakavimmassa masennuksen muodossa eli
psykoottisessa masennuksessa. Tätä esiintyy kuitenkin vain muutamalla
prosentilla jos silläkään kaikista masennuspotilaista.
Sami Anttila
wrote:
>| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
>| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
>| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
>Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon avulla
>voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
En tarkoittanut tuota, kuten huomasit. Asiallisia kommentteja, kiitos!
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| Janne Sinkkonen wrote:
|
|
| >> Mielialalääkkeitä on monenlaisia.
|
| >Mielialalääkkeillä tarkoitetaan yleensä masennuslääkkeitä eli
| >antidepressantteja. Näitä ovat selektiiviset serotoniinin ja
| >noradrenaliinin takaisinoton estäjät, trisykliset antidepressantit
| >(nortriptyliini ym.), MAO-inhibiittorit (mm. moklobemidi), sekä
| >ainakin mirtatsapiini, nefazodoni, venlafaksiini, ja bupropioni.
|
| >> Sellaiset mielialalääkkeet jotka vaikuttavat turruttavasti
| >> ajatuksiin, tunteisiin tai kehollisiin tuntemuksiin vähentävät
| >> varmasti kykyä tiedostaa itsensä. (Sellaisia aineita joilla on
| >> päinvastainen vaikutus ei Suomessa kutsuta lääkkeiksi.)
|
| >Antipsykootit, joista kirjoitit jotain (mm. allaolevan) ja
| >bentsodiatsepiinit eivät ole mielialalääkkeitä.
|
| Tätä minäkin ihmettelin. Mitä tekemistä neurolepteillä on
| mielialalääkkeiden kanssa?
http://www.medicina.fi/fato/23.pdf
Myös eräillä neurolepteillä on depressiolääkevaikutuksia. Sulpiridin pienet
antidepressiiviset ja disinhibitoriset annokset salpaavat presynaptisia
dopamiinireseptoreita, ja sitä voidaan käyttää masennuslääkkeenä lievässä ja
keskivaikeassa depressiossa.
___
(Vai eikö masennuslääkkeillä ole mitään tekemistä mielialalääkkeiden
kanssa?)
Tauno
Olavi Noronen
<3ad202eb...@news.koti.tpo.fi>,wrote:
On Sat, 07 Apr 2001 10:50:18 GMT sa...@koti.tpo.fi (Sami Anttila),
<3aceeec1...@news.koti.tpo.fi>,wrote:
>Jotain tällaista ajoin takaa. Ja katsopa vielä kirjoitushetkeä,
>perjantai-ilta. Ehkä mielipiteet ovat alkuviikosta toisenlaisia.
Voisiko tähän saada asiallisen kommentin, joka selventäisi, mihin
kahdella viimeisellä virkkeellä viitataan?
Olli (maanantai-iltana klo 22.50)
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
| "Tauno" wrote:
|
| >| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
| >| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
| >| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
|
| >Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon
avulla
| >voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
|
| En tarkoittanut tuota, kuten huomasit. Asiallisia kommentteja, kiitos!
Tuo piikki oli vastaus tuohon kommenttiisi jota en oikein ymmärtänyt.
Voisitko selittää mitä oikein tarkoitat? Sitäkö etteikö psyykkisesti
jotakuinkin terveelle ihmiselle voisi aiheutua traumaa?
Jos oletamme että esimerkiksi jokin henkiinjäänyt Estonia-onnettomuuden uhri
sai tuon tapahtuman johdosta henkisen trauman, ja hän väittää että ennen
onnettomuutta hän oli lähes täysin terve, onko se mielestäsi narsistinen
lähtöoletus?
Ahaa, tuo oli liian konkreettinen esimerkki. Sinä siis tarkoitit että
silloin kun jokin trauma laukaisee psyykkisen kriisin on taustalla aina
jotain epäselkeitä taustatekijöitä, jotka osoittavat että tuo ihminen ei
voinut olla aikaisemminkaan terve.
Vai tarkoititko että kukaan ihminen ei voi koskaan olla psyykkisesti täysin
terve, josta luonnollisesti seuraa että ennen traumaakaan kukaan ei voinut
olla täysin terve.
Mutta joka tapauksessa, en usko että pelkän lääkehoidon avulla voi koskaan
parantua jostain traumasta.
Tauno
P.S. Viime viikolla tapasin erään psykiatrin jonka kanssa keskusteltiin
terapiasta ja lääkehoidosta. Hänen vastauksensa oli nöyrä: "Jag kan inte
offra patienten för att det är fel i samhället."
Janne Sinkkonen
> En ole halunnut tutustua vastakkaiseen sukupuoleenkaan ongelmieni
> takia, koska minusta tuntuu että menetän aina senkin vähäisen
> identiteettini mikä minulla on, kun yritän antaa toiselle jonkin
> kuvan itsestäni. Ehkä lääkkeet antaisivat sen verran hyvää oloa ja
> itsearvostusta (yhdessä terapian kanssa) että sitten voisi ajatella
> ihmissuhdettakin jossain vaiheessa, mikä voisi olla ihan
> terapeuttista kun se olisi kyllin tasapainoinen.
Kannattaa kokeilla, sekä lääkkeitä, suhdetta että terapiaa. :)
Jos kognitiivinen terapia kiinnostaa yhtään, hanki tämä
self-help-kirja:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0380731762/
Siinä on myös 200-sivuinen liite antidepressanteista. Kansi on
jenkkityyliin "bestsellermäinen", mutta sisältö on täyttä asiaa
viitteineen päivineen.
Sosiaalinen fobia ei tietenkään ole ihan sama asia kuin depressio,
mutta osittain samat lääkkeet (SSRI:t, MAOI:t) auttavat kumpaankin, ne
esiintyvät usein yhdessä, ja samantyyppiset ajattelutavat altistavat
kummallekin.
--
Janne
Janne Sinkkonen
> (Vai eikö masennuslääkkeillä ole mitään tekemistä mielialalääkkeiden
> kanssa?)
Eiköhän tämä nimenomainen threadi ole saavuttanut mielekkään
keskustelun pään, mutta mainitaan nyt vielä että alkuperäinen kysymys
(johon otsikkokin viittaa) oli mielialalääkkeiden vaikutuksista
"todellisten syiden tiedostamiseen ja pelkojen
käsittelyyn". Masennuslääke eli mielialalääke tarkoittaa tiettyä
lääkkeiden ryhmää ja neuroleptit toista. On olemassa sulpiridi joka on
jossain näiden kahden välimaastossa, mutta sulpiridin olemassaolo ei
vaikuta sen enempää (tyypillisten) masennuslääkkeiden kuin
(tyypillisten) neuroleptienkaan ominaisuuksiin.
Muitakin vaikutuksiltaan heterogeenisia molekyylejä on, alkaen
vaikkapa kaikille tutusta VIINASTA. :)
--
Janne
Vilppu Vuorela
> P.S. Viime viikolla tapasin erään psykiatrin jonka kanssa keskusteltiin
> terapiasta ja lääkehoidosta. Hänen vastauksensa oli nöyrä: "Jag kan inte
> offra patienten för att det är fel i samhället."
Minulla on muuten ihan samanlaisia kokemuksia, jotkin tuon ammattikunnan jäsenet
tiedostavat tuon asian, ymmärtävät jopa yskän kun kysyy, että eivätkö
mielialalääkkeet vain jarruta yhteiskunnallisia muutoksia, kun pahoinvointia
lievitetään.
Psykiatrin kannalta tuo on problemaattinen kysymys, jättääkö auttamatta vai
pistääkö vielä kerran laastaria yhteiskunnallisista syistä pahoinvoivien
ihmisten tuskaan... josta voisi kuitenkin ponnistaa muutos. Tuollaiset eettiset
ristiriidat eivät ole kovin helppoja, ja vaativat aika syvää näkemystä ja
harkintaa, hoitamattakaan ei voi jättää! Ei tuo helppo kysymys ole.
Mielenkiintoista miten yksilökeskeiseksi keskustelu on muutenkin mennyt, nykyään
kaikki nähdään yhden ihmisen sisäisenä ongelmana (tai tuntuu riippuvan
koulukunnasta), ihmisellä on omat ongelmansa, jotka pitää ratkaista, mutta
saadaanhan sitä suksi luistamaan vaikka soratiellä, mikäli laitetaan tarpeeksi
paksu kerros luistovoidetta pohjaan; mitä järkeä siinä on, - se on sitten ihan
hyvä kysymys. Tietysti voidaan neuvoa ettei tarvitse hiihtää soralla, mutta
osalla ihmisistä ei välttämättä ole valinnan mahdollisuutta. Vertauskuva on
vähän surkea, mutta jatkan vielä: lattiassa on pystyssä naula ja siihen astuu
sata ihmistä päivässä, voidaan lääkitä siitä aiheutuvaa kipua kipulääkkeillä (ja
kukaan ei enää edes huomaa astuvansa nauloihin) tai sitten maalaisjärjellä
varustettu ihminen taas yksinkertaisesti vain repii naulan (yhteiskunnalista
pahoinvointia aiheuttava tekijä) pois.
Tässä tympeässä naulametaforassa on tietysti huomattava, että naulaan astumista
voidaan pitää ihmisen omana syynä (psykiatria) tai ympäristöstä aiheutuvana
(antipsykiatria).
On täysin sama hoidetaanko tuollaista asiaa (traumaa) lääkkeillä vai terapialla,
alkuperäinen ongelma ei poistu, mikäli se on yhteiskunnallista alkuperää.
Ihminen voi oppia olemaan astumatta naulaan (esim. psykoanalyysi) tai esim.
kiertämään sen, mutta problemaattiseksi oireen hoitamisen tekee vain sokeus olla
näkemättä laajempaa mittakaavaa, ongelman latistaminen (pelkästään) yksittäisen
ihmisen ongelmaksi, vaikka kysymys ei ole kumpaankaan suuntaan mustavalkoisesta
asiasta. Ainahan ihminen voi mukautua, mutta tarvitseeko kaikkien jatkuvasti
mukautua kaikkeen? Maailma on ihmisten...
Voidaan vielä kuvata naulaa rauta-atomien muodostamana kasautumana ja todeta,
että on se ihmiskudos pehmeämpää kuin rauta, mallintaa rautanaula ja laittaa
kaikille oikein kovasta materiaalista valmistetut kengät jalkaan (tuon
kemiallisen suuntauksen vertauskuva). Mikä siinä, mutta se ***tanan naula vaan
pysyy siinä lattiassa.
Oletaan vielä, että naula on niin tiukassa, että sen repimiseen tarvitaan
vähintään 5000 vihaista ihmistä samaan aikaan, mutta kun poppoo napsii vaan
aspiriinia purkista, niin ... ja edelleen naula jöpöttää keskellä lattiaa. Tämä
sitten näistä naulametaforista.
Toinen ongelma liittyy suorituskykyä nostaviin lääkkeisiin, jos määritellään
optimaalinen vireystaso ja ihminen kokee olevansa alle sen, hän voi kompensoida
alempaa vireystasoaan lääkkeillä. Lopulta kaikkien olisi käytettävä sellaisia
lääkkeitä, pärjätäkseen yhä kovenevassa kamppailussa työmarkkinoilla, parin
päivän alennustila selityksellä lemmikkikoiran kuolemisesta ei kohta enää
kelpaa. Pahimmassa skenaariossa tulevaisuuden ihmiset ovat jo ennen 30
ikävuottaan revitty loppuun työssään, osaksi kemiallisesti, he olisivat kuin
sieniä, joista on puristettu kaikki mehut irti, 20 tuntia vuorokaudessa, 10
vuotta putkeen, jos et jaksa, saat potkut, olet kadulla... "uusi löytyy tilalle
jos ei homma kiinnosta".
Tiedä noista skenaarioista, mutta tiedän ainakin että on olemassa fiksuja
psykiatreja, jotka ymmärtävät tekojensa yhteiskunnalliset vaikutukset, ne jotka
jo ovat olemassa (kuten syyn etsiminen yksityisten ihmisten psyykestä) ja ne
jotka ovat jo vähän näkyvissä (lisääntynyt mielialalääkkeiden käyttö) ja ne
jotka ovat vasta tulossa (ehkäpä vaikka tuo "mehut irti").
Sellaista. Sori että väänsin rautalangasta, mutta joskus on ihan pakko.
Vilppu Vuorela
Tauno
"Janne Sinkkonen" wrote:
| "Tauno" wrote:
|
| > (Vai eikö masennuslääkkeillä ole mitään tekemistä mielialalääkkeiden
| > kanssa?)
|
| Eiköhän tämä nimenomainen threadi ole saavuttanut mielekkään
| keskustelun pään,
Olet oikeassa, taidamme olla tämän keskustelun häntäpäässä. Minulle on
alkanut selvitä että on mielialalääkkeitä jotka heikentävät
tiedostamisprosessia (kognitiivista, emotioonaalista ja fyysistä) ja on
toisia joilla ei ole siihen kovin suurta vaikutusta (yleisesti ottaen
sivuvaikutuksia on vähän).
Jos aivojen kemiallinen tasapaino saadaan korjattua esimerkiksi
masennuslääkkeillä, saattaa se jopa joissain tapauksissa lisätä
tiedostamiskykyä, jolloin parantunut vointi ei perustuisi vain ahdistuksen
tai masennuksen turruttamiseen (kuten esimerkiksi alkoholilla ja tupakilla
on tapana vaikuttaa).
Onnenpillereitä popsitaan myös sosiaalisiin ongelmiin
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19970719/koti/970719ko15.html
---
Lääkäri Palva tyrmää ajatuksen, että niin sanotuilla kevyimmillä perusteilla
määrättyä mielialalääkitystä voitaisiin verrata huumeiden käyttöön, jolla
ihmiset häivyttävät tavalliseen elämään kuuluvat ristiriidat ja
vastoinkäymiset.
"Masennuslääkkeillä ei ole huumeiden ominaisuuksia. Jos psyykkinen tila
on suhtkoht normaali, lääkkeet ovat lähinnä epämiellyttäviä. Vaikea sanoa,
miten suurta intressiä niitä olisi käyttää tällaiseen tarkoitukseen."
---
___
Eli Lääkelaitoksen tutkimusjohtaja Erkki Palvaa mukaillen: jos joku pitää
masennuslääkkeiden vaikutusta miellyttävänä, hänen psyykkinen tilansa on
tuskin normaali.
Tauno
Janne Sinkkonen
> On täysin sama hoidetaanko tuollaista asiaa (traumaa) lääkkeillä vai
> terapialla, alkuperäinen ongelma ei poistu, mikäli se on
> yhteiskunnallista alkuperää.
Niin no, jos yhteiskunnan ja yksilön välillä vallitsee
yhteensopimattomuuden tila, vain tämä yhteensopimattomuus on fakta,
muu on arvoja. Jos I ei sopeudu S:ään, tosiasia on se että I kärsii,
mutta arvoistamme riippuu onko vika I:n vai S:n.
Mutta luulen ymmärtäneeni pointtisi ja olen kanssasi samaa mieltä
siitä että yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna nyt tai
tulevaisuudessa saattaa olla käynnissä muutakin kuin ihmisten
parantamista.
Jos ajatellaan häiriötiloja jotka tappavat, vallitsee vähän
erimielisyyttä siitä milloin on kyse sairaudesta. On vaikea kuvitella
yhteiskuntaa jossa diabetes tai syöpä olisi hyvää sopeutumista.
Kummatkin ovat hoitamattomina letaaleja, ja evoluutio on ehtinyt
juurruttaa elämänhalumme niin syvälliseksi biologiseksi piirteeksi
ja yhteiskunnalliseksi arvoksi ettei kuolemaa arvostavia kulttuureja
tai yksilöitä laajemmin esiinny. :)
Useimmat pitävät myös vakavaa masennusta tai psykoosia sairautena,
koska ne johtavat usein kuolemaan tai ainakin kyvyttömyyteen huolehtia
perustarpeista.
Mutta mitä lievempiin häiriöihin siirrymme tästä elämänhalun
asettamasta ehdottomasta normista, sitä hämärämmiksi asiat
muuttuvat. Sairaudesta tulee vähitellen yhä suhteellisempi käsite -
siitä tulee _eettinen_ käsite, koska enää ei ole selvää onko vika
yksilössä I vai yhteiskunnassa S.
Meillä voi jo olla rajatapauksia näkyvissä. Vakava sosiaalinen fobia
lienee selvä sairaus, mutta introverttius on lievänä persoonallisuuden
piirre johon voi ajatella liittyvän myös positiivisia puolia. Missä
raja kulkee ja koska asiaan pitäisi puuttua? Käytännössä siihen
puututtaneen silloin kun ihminen itse niin haluaa, ja jos
puuttumiskeinojen kielteisen vaikutukset vielä ratkaisevasti
vähenevät, intro- vs. ekstroverttiuden manipuloinnin voi olettaa
yleistyvän.
Tai hetkinen... tavallaanhan alkoholi on ollut tähän jo käytössä iät
ja ajat. :)
> Pahimmassa skenaariossa tulevaisuuden ihmiset ovat jo ennen 30
> ikävuottaan revitty loppuun työssään, osaksi kemiallisesti, he
> olisivat kuin sieniä, joista on puristettu kaikki mehut irti, 20
> tuntia vuorokaudessa, 10 vuotta putkeen, jos et jaksa, saat potkut,
> olet kadulla... "uusi löytyy tilalle jos ei homma kiinnosta".
Olen itsekin tuota ajatellut.
En kyllä välttämättä usko yhteiskunnan "tiukkenemiseen"
kokemusmielessä. Mutta varmasti työtehtävien spesialisoituessa ja
tiedon lisääntyessä löydetään uusia deviaatioita optimaalisesta,
niihin opitaan puuttumaan ja joitain niistä ehkä aletaan kutsutaan
sairauksiksi (medikalisaatio). Ja kun ihmiset alkavat korjauskeinoja
käyttää, muuttuu hoidosta kieltäytyvän elämä yhä hankalammaksi.
Mutta näinhän se nytkin on. Tarkkaavaisuushäiriöksi kutsutulla
ilmiöllä ei ollut niin paljon merkitystä silloin kun lapsuus
vietettiin ei-formaalisti oppien. Nykyisin on koulu, mutta on myös
hoitokeinot, ja hoidosta kieltäytyminen ei ole kovin järkevää.
Ja ihmisillä on "luonnollisia epäsopeumia" joita he korjaavat
erilaisilla kemiallisilla tai psyykkisillä interventioilla. Uusista
sopeutumiskeinoista, jos ne eivät medikalisoidu, voi tulla samalla
tavalla jokapäiväisiä: ihmiset viihdyttävät itseään televisiolla,
kuluttavat pornoa, juovat viinaa, syövät särky- ja unilääkkeitä,
polttavat tupakkaa, harrastavat mietiskelyä, käyvät
kauneusleikkauksissa.
Osa pärjää aina heikommin, osa paremmin, ja kaikkein heikoimmin
pärjäävät tarvitsevat vahvimpia korjauskeinoja. Järeimmät aseet ovat
lääkärien tai muiden asiantuntijoiden hallussa. Ristiriita
sopeutumisen ja rauhassa omana itsenään olemisen välillä on ikuinen. :)
> Tiedä noista skenaarioista, mutta tiedän ainakin että on olemassa
> fiksuja psykiatreja, jotka ymmärtävät tekojensa yhteiskunnalliset
> vaikutukset, ne jotka jo ovat olemassa (kuten syyn etsiminen
> yksityisten ihmisten psyykestä) ja ne jotka ovat jo vähän näkyvissä
> (lisääntynyt mielialalääkkeiden käyttö) ja ne jotka ovat vasta
> tulossa (ehkäpä vaikka tuo "mehut irti").
Jeps. Ei kukaan halua tehdä potilaastaan tai itsestään marttyyria
vaikka tiedostaisikin laajemman kontekstin. Korni esimerkki, mutta
tilanne on vähän sama kuin yksityisautoilun ja sen ekologisten
vaikutusten kanssa. :)
--
Janne
Janne Sinkkonen
> Eli Lääkelaitoksen tutkimusjohtaja Erkki Palvaa mukaillen: jos joku pitää
> masennuslääkkeiden vaikutusta miellyttävänä, hänen psyykkinen tilansa on
> tuskin normaali.
Heh, ihan hyvin sanottu. :)
--
Janne
Vilppu Vuorela
> Olen aikaisemmin maininnut että psykiatrit ovat pragmaatikkoja, joiden on
> alistuttava KELAn sanelemaan todellisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista
> tietää mikä on sellaisten henkilöiden käsitys jotka noita lääkkeitä
> määräävät. Toisaalta tässä kysellään taas syitä ja se alahan ei
> psykiatreille oikeastaan kuulu, joten taitaa olla parasta löytää vastaus
> tuohon kysymykseen joltain muulta taholta.
>
> Oletko koskaan muuten kuullut kenenkään psykiatrin sanovan että terapia
> olisi useimmiten parempi ratkaisu kuin lääkehoito, mutta asianmukaista
> terapiaa ei valitettavasti ole tarjolla muille kuin harvoille ja valituille.
Tämä on ollut mielenkiintoinen threadi.
Ei tuohon tarvitse syytä kauempaa etsiä kuin koulutuksesta, siis lääketiede
(joka muuten on ihan erinomainen tiede) nyt luo sellaisen mallin, että tässä
meillä on sairaus ja tässä parannuskeino, eri asia, että psykiatriassa on
väljempää määritellä "terve" ja "sairas", siihen voivat vaikuttaa
kulttuuriperintö ja vallitsevat arvot paljon enemmän.
Ja onhan niitä valtaan, perinteeseen, tilaan, jne liittyviä juttuja...
Minuakin vähän rassaa se, että eettiset ongelman kuitenkin painetaan usein
villaisella, logiikalla: "tässä meillä on tieteellisesti tutkittu hoitomuoto ja
minä olen psykiatri, minä tiedän". Insuliinishokkihoito oli joskus
tieteellisesti todistettu, lobotomialeikkaus oli joskus tieteellisesti... ja
miten vain, se ei kuitenkaan selitä miksi murrosikäisiä piti lobotomialeikata
kilteiksi, tai miten insuliinishokkien aiheuttama aivovaurio saattoi vaikuttaa
parantumiselta.
Nuo asiat ymmärtää vain pohtimalla, mikä mielletään terveeksi, ennen se oli
esim. k i l t t e y s, nykyään vaikkapa t y ö k y k y i s y y s.
Ainahan voi spekuloida miten kävisi Siddharta Gautamalle tai Nasaretin miehelle
tänä päivänä, molemmat hakeutuivat sosiaaliseen isolaatioon, molemmat näkivät
harhoja, mutta ovat varsin suuria filosofeja ihmiskunnan historiassa. Myös voisi
spekuloida miten kävisi patentti-insinöörille, joka laatii erillään muusta
tieteellisestä yhteisöstä mullistavaa teoriaa aika-avaruudesta ja kokee
aistiharhoja? Mutta ainahan voi olla ihan normaali ja juoda symbolista verta (=
symbolista kannibalismia) kidutuslaitteen alla sunnuntaisin. Kaikki on
suhteellista.
Esitit retorisen kysymyksen ja vastaukseni oli varmasti sinulle triviaa, mutta
ei kai se ihan kaikille vielä ole?
Vilppu Vuorela
Sami Anttila
wrote:
>| >| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
>| >| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
>| >| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
>| >Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon
>avulla
>| >voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
>| En tarkoittanut tuota, kuten huomasit. Asiallisia kommentteja, kiitos!
>Tuo piikki oli vastaus tuohon kommenttiisi jota en oikein ymmärtänyt.
>Voisitko selittää mitä oikein tarkoitat? Sitäkö etteikö psyykkisesti
>jotakuinkin terveelle ihmiselle voisi aiheutua traumaa?
Psyykkisesti täysin terve ihminen voi joutua sellaiseen tilanteeseen,
jossa äärimmäinen stressi aiheuttaa merkittävää psyykkistä oireilua,
kyllä. Ihmiset kuitenkin kokevat stressiä ja traumoja hyvin eri
tavoin. Kaikki eivät sairastu traumaattiseen stressireaktioon.
Sotalapsilla ei voitu osoittaa yhtään enempää psyykkistä oireilua kuin
verrokeilla, vaikka taustalla on varmuudella on traumaattinen kokemus
varhaislapsuudessa: ero vanhemmista, uusi ympäristö, kieli ja
kulttuuri. Viitettä tutkimukseen en enää muista.
Tarkoitin tässä yhteydessä tavallisempaa tilannetta, sellaista mitä
töissä tapaa vähän väliä Potilas tulee vastaanotolle jo etukäteen
päättäneenä, että lapsuuden ja nuoruuden traumat ovat oireiden
taustalla. Mukana on usein narsistinen lataus. Sellainen että ei
minulla voi mitään muuta olla kuin tämä trauma. Yllättävän usein
potilas kuitenkin tuo esiin hyvin tavanomaisia vastoinkäymisiä, joita
lähes jokainen kohtaa elämässään. Potilaan reaktio näihin tuntuu siis
suhteettoman suurelta ja siksi mieleen tulee taustalla olevat muut
syyt. Yksinkertaisin mutta pitkälti näin ajatukseni kulkee.
>Jos oletamme että esimerkiksi jokin henkiinjäänyt Estonia-onnettomuuden uhri
>sai tuon tapahtuman johdosta henkisen trauman, ja hän väittää että ennen
>onnettomuutta hän oli lähes täysin terve, onko se mielestäsi narsistinen
>lähtöoletus?
Ei tietenkään ole. Asiallisuutta kommentteihin, kiitos!
>Ahaa, tuo oli liian konkreettinen esimerkki. Sinä siis tarkoitit että
>silloin kun jokin trauma laukaisee psyykkisen kriisin on taustalla aina
>jotain epäselkeitä taustatekijöitä, jotka osoittavat että tuo ihminen ei
>voinut olla aikaisemminkaan terve.
Ei aina, mutta kokemukseni mukaan usein. Ks yllä.
>Vai tarkoititko että kukaan ihminen ei voi koskaan olla psyykkisesti täysin
>terve, josta luonnollisesti seuraa että ennen traumaakaan kukaan ei voinut
>olla täysin terve.
Terveen määritelmä on vain määritelmä. Mutta usein tapaa vastaanotolla
hyvinkin terveitä potilaita. Hyvä esimerkki ovat nuoret burn out
-potilaat. Ulkoiset syyt voivat ajaa psyykkisesti terveeeltä
vaikuttavan ihmisen aika huonoon kuntoon.
>Mutta joka tapauksessa, en usko että pelkän lääkehoidon avulla voi koskaan
>parantua jostain traumasta.
Järkeenkäypä ajatus, mutta todellisuus ei aina ole järkeenkäypää.
Muistan psykiatrian emeritusprofessori Pekka Niskasen kerran sanoneen,
kuinka ihmettelee sitä, että ihmiset väittävät masennuslääkkeiden
olevan epäluonnollista hoitoa masennukseen. Hän esitti
vasta-argumentin, millä perusteella näin voidaan väittää ja sali oli
hiljaa.
Olavi Noronen
<tbkA6.73$qr....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>Eli nykyinen kantani on että noista aiemmin mainitsemistani lääkkeistä
>*ainoastaan* UUDET masennuslääkkeet eivät _yleensä_ vaikuta tietoisuuden
>toimintoihin heikentävästi. Mutta kokemuksiini perustuen saattaa olla että
>olen taas väärässä, joten tähänkin näkemykseen kannattaa suhtautua
>varauksellisesti.
Monella asiakkaallani on toisenlainen näkemys, joka heidän kertomansa
mukaan perustuu kokemukseen.
Useat siirtävät lääkkeen ottamisen terapian jälkeen. He kertovat
olevansa lääkkeen vaikutuksen alaisena tunnekokemuksissaan enemmän tai
vähemmän "turtana". He sanovat olevansa aivan varmoja siitä, että
näiden uudempienkin lääkkeiden käyttö estää heitä tiedostamasta
monisyisiä ja erityisesti hienovivahteisia tunneprosessejaan.
Olli
Olavi Noronen
<tauno.l...@swipnet.se>,
<15rA6.255$qr....@nntpserver.swip.net>,wrote:
> Jos aivojen kemiallinen tasapaino saadaan korjattua esimerkiksi
>masennuslääkkeillä, saattaa se jopa joissain tapauksissa lisätä
>tiedostamiskykyä, jolloin parantunut vointi ei perustuisi vain ahdistuksen
>tai masennuksen turruttamiseen (kuten esimerkiksi alkoholilla ja tupakilla
>on tapana vaikuttaa).
Kun olen kirjoittanut psyykenlääkkeiden tietoisuuttaa turruttavasta
vaikutuksesta, en suinkaan tarkoita, etteikö niillä alkuun voisi olla
tiedostamista lisäävääkin vaikutusta.
Jos henkilöllä on musertavia tunnekokemuksia, jotka estävät häntä
tiedostamasta itseään, niin lääkkeiden käyttö varmaankin alussa
palvelee tiedostamiskykyä lisäävästi. Kun sen sijaan tarvitaan tai
halutaan syvempää tiedostamiskykyä, niin siinä yhteydessä
psyykenlääkkeet ovat epämielekkäitä; ne ehkäisevät tarvittavaa
tiedostamista.
Olavi Noronen
<vilppu....@kolumbus.fi>, <3AD24382...@kolumbus.fi>,wrote:
>Mielenkiintoista miten yksilökeskeiseksi keskustelu on muutenkin mennyt, nykyään
>kaikki nähdään yhden ihmisen sisäisenä ongelmana (tai tuntuu riippuvan
>koulukunnasta), ihmisellä on omat ongelmansa, jotka pitää ratkaista, mutta
>saadaanhan sitä suksi luistamaan vaikka soratiellä, mikäli laitetaan tarpeeksi
>paksu kerros luistovoidetta pohjaan; mitä järkeä siinä on, - se on sitten ihan
>hyvä kysymys. Tietysti voidaan neuvoa ettei tarvitse hiihtää soralla, mutta
>osalla ihmisistä ei välttämättä ole valinnan mahdollisuutta. Vertauskuva on
>vähän surkea, mutta jatkan vielä: lattiassa on pystyssä naula ja siihen astuu
>sata ihmistä päivässä, voidaan lääkitä siitä aiheutuvaa kipua kipulääkkeillä (ja
>kukaan ei enää edes huomaa astuvansa nauloihin) tai sitten maalaisjärjellä
>varustettu ihminen taas yksinkertaisesti vain repii naulan (yhteiskunnalista
>pahoinvointia aiheuttava tekijä) pois.
Ehkäpä tuo huomion kiinnittäminen yksilöön johtuu siitä, että
yksilössä kuitenkin, hänen sisällään, sijaitsevat ne tekijät, joista
hänen käyttäytymisensä ja reaktionsa johtuvat.
Kun yksilössä tapahtuvat tai hänen kohtaamansa hienovaraiset asiat
jäävät huomioimatta, voidaan päätyä esimerkiksi seuraavaan:
"Länsimaiselle ajattelulle on vierasta - jopa loukkaavaa - se, että
ilmiöiden ajatellaan olevan pelkästään sattuman tulosta. Länsimaiseen
ajatteluun näyttää sisältyvän kirjoittamaton sopimus, jonka mukaan
asioiden selittäminen sattumaksi loukkaa tiedettä. Tieteen
tarkoituksenahan näyttää olevan osoittaa, että kaikki, mikä maailmassa
tapahtuu, noudattaa jotakin lainalaisuutta.
Kuitenkin joskus myös luonnontieteiden alueella sattumaa
kunnioitetaan. On tunnettua, että yhteensattuma, satunnaisuus,
umpimähkäisyys ja vahinko on näytellyt suurta osaa lajien
kehityksessä. Luonnossa uusien muotojen syntyminen on paljolti
riippuvaista satunnaisesta geenien muuttumisesta (mutaatio) ja
uudelleen yhdistymisestä (rekombinaatio).
Seuraavassa kuvitteellisessa esimerkissä keskustelevat isä ja
terapeutti, jonka ajattelua ohjaavat aksidentalismin ideat.
Isä: Miksi lapsestani tuli psykoottinen?
Terapeutti: Sitä ei kukaan koskaan voi sanoa.
Isä: Miksi sanot niin? Siksikö että en kestäisi kuulla
totuutta?
Terapeutti: Ei, vaan siksi että sitä on mahdotonta tietää.
Isä: Mutta on kai olemassa edes joitakin olettamuksia?
Terapeutti: On toki, mutta mikään niistä ei kerro, miksi juuri sinun
pojastasi tuli psykoottinen.
Isä: Miksei?
Terapeutti: Koska pohjimmiltaan on kyseessä silkka huono onni,
sattuma, siinä kaikki."
- Furman, Ben & Ahola, Tapani: Taskuvarkaat nudistileirillä.
Mieli-kirjat 1998. (s. 34-35)
Kun taas toisaalla yksilössä tapahtuvat tai hänen kohtaamansa
hienovaraiset asiat huomioidaan, voidaan päätyä esimerkiksi
seuraaviin:
"So, it is worth asking, for example, what it was like with the
parents:
- How was their way of looking at the child (warm, straight
eye-contact vs. cold, aggressive, avoidance of eye contact)?- What was
their manner and tone of speech like (friendly, open, trustworthy vs.
cool, impatient or angry)?
- What was their way of touching like (gentle, tender vs.
unresponsive, teasing, avoiding closeness and touching)?
- What was their way of scolding like (just and well-grounded vs.
immoderate, shouting, degrading, mocking or satirizing)?
- What about the nature of setting limits physically (reasonable
holding or blocking vs. smacking, pulling hair, beating or whipping)?
- What was the nature of punishments (just and well-grounded vs.
physical punishment, immoderate, causing shame and fear or causing
unjust emotional pain and distress)?
- How about their general interest in the child's opinions, interests,
how the child was doing at school (discussing, listening, paying
attention, supporting, encouraging vs. neglect, depreciation or
contempt etc. in the manner "Mum / Dad is busy at the moment", "Don't
disturb me now")?
- Were parents listening to the child's opinions or ignoring them?
- What about the quality of reliability and protection (open, honest,
trustworthy, patient vs. dishonest, withdrawn, uncommunicative,
threatening with rejection or abandonment, and putting the threat into
practice)?
One becomes appalled by what kind of stories are told when one starts
asking for detailed descriptions of the childhood of any patient
suffering from a neurosis. I personally was shocked by the
uncomprehensible amount of cruelty and remorselessness my patients had
lived with: tyrant fathers, some with a heavy drinking problem,
unbelievably cruel and sadistic mothers, fanatically religious
grandmothers with their constant threats of God's revenge. And all
this among the nice and peaceful Finns! I wonder what it is like in
other countries."
- Paloheimo, Martti: Is Psychiatry Lying ?
http://www.scorpitos.com/articles/paloheim.htm
"The primary ingredient of secure attachment experiences is the
pattern of emotional communication between child and caregiver. This.
finding raises the fundamental question of why emotion is so important
for the evolving identity and functioning of a child, as well as in
the establishment of adult relationships."
- Siegel, Daniel J.: The Developing Mind; Toward Neurobiology of
Interpersonal Experience. The Guilford Press 1999. (s. 6)
"The amygdala is a cluster of neurons that serves as a receiving and
sending station between input from the outer world and emotional
response. As a coordinating center within the brain, the amygdala,
along with related areas such as the orbitofrontal cortex and anterior
cingulate, plays a crucial role in coordinating perceptions with
memory and behavior. These regions are especially sensitive to social
interactions. They nonconsciously assign significance to stimuli;
their actions influence a wide array of mental processes without the
involvement of conscious awareness. These circuits are widely
connected to other regions that directly influence the functioning of
the entire brain as a whole system."
- Siegel (s. 132)
"From a neuroscientific view of emotion as a socially mediated set of
processes affecting all other mental processes, one can look to our
basic elements of the mind as composed of the flow of energy and of
information within the brain for insights into this dilemma of
multiple theories. Primary emotional states are often directly
expressed via nonverbal components of communication, including facial
expressions and tones of voice. Primary emotional states are directly
shaped by bodily response and directly influence bodily responses.
These two basic somatic functions of primary emotions have been
demonstrated to be mediated and perceived by the right hemisphere of
the brain. Furthermore, in studies of patients with blocked
communication between the two hemispheres, the left brain appears
unable to register the facial expression of others. The right brain
both perceives and sends messages through facial expressions and tone
of voice. It may therefore be fair to propose that the nonverbal right
hemisphere may be the location for the subjective awareness and
expression of primary emotions as we have defined them. The processing
of such emotions, however, is likely to be mediated by both
hemispheres."
- Siegel (s. 151-152)
"The orbitofrontal cortex-the part of the brain just behind the eyes
and located at a strategic spot at the top of the emotional limbic
system, next to the 'higher' associational cortex responsible for
various forms of thought and consciousness-plays an important role in
affect regulation. This area of the brain is especially sensitive to
face-to-face communication and eye contact. Because it serves as an
important center of appraisal, it has a direct influence on the
elaboration of states of arousal into various types of emotional
experience. Schore's detailed conceptualization of this region's role
in attachment relationships helps describe the steps involved between
emotional attunement and affect regulation."
- Siegel (s. 280)
Lyhytterapioissa ja lyhyissä psykiatrisissa konsultaatioissa ei ole
mitään mahdollisuutta ohjata asiakasta tiedostamaan hienovaraisia,
psyykkiseen kokemiseen vaikuttavia asioita tai tapoja.
Olli
L.Grohn
> Minuakin vähän rassaa se, että eettiset ongelman kuitenkin painetaan usein
> villaisella, logiikalla: "tässä meillä on tieteellisesti tutkittu hoitomuoto ja
> minä olen psykiatri, minä tiedän". Insuliinishokkihoito oli joskus
> tieteellisesti todistettu, lobotomialeikkaus oli joskus tieteellisesti... ja
"Tieteellinen" todistaminen ei tarkoita mitään absoluuttista, vaan
että asiasta on perusteltua näyttöä tai että teoria on parempi
kuin jokin kilpaileva teoria. Kun teoria osoittautuu virheelliseksi
tai löytyy parempi, vanha hylätään. Kun maasto ja kartta eroavat,
tiede hylkää kartan. Huuhaa sensijaan hylkää maaston ja
jatkaa touhuaan virheellisen kartan perusteella. Tiedettä
ei pidä halveksia sen vuoksi, että se korjaa itseään...
--
lauri...@skynet.be
http://users.skynet.be/belgia/
http://personal.eunet.fi/pp/ske/
Olavi Noronen
<olavi....@scorpitos.com>,
<iv85dt0brbos5tjm5...@4ax.com>,wrote:
"Medication is generally discouraged for treating spiritual emergency,
but it need not be ruled out. The danger is that medication will
simply suppress the process and leave it unfinished, denying the
person the healing potential of a complete resolution. But sometimes
the process is so forceful, the person is being shaken so powerfully,
or the person's anxiety is so great, that it is helpful to slow the
process down or reduce the person's anxiety without stopping the
process altogether. Small amounts of alcohol or minor tranquilizers
can often alleviate some of the most distressing feelings and allow
the person to better assimilate the experience instead of being
overwhelmed by it. This should be monitored carefully to see that it
is not overdone, for some people will seek immediate relief through
obliteration rather than ride the crisis out (most notable in people
for whom substance abuse can be a problem)."
- Cortright, Brant: Psychotherapy and Spirit; Theory and Practice in
Transpersonal Psychotherapy. State University of New York Press 1997.
(s. 176)
Olavi Noronen
<olavi....@scorpitos.com>,
<iv85dt0brbos5tjm5...@4ax.com>,wrote:
>On Tue, 10 Apr 2001 00:57:18 +0200 "Tauno"
"Medication is generally discouraged for treating spiritual emergency,
Tauno
| "Tieteellinen" todistaminen ei tarkoita mitään absoluuttista, vaan
| että asiasta on perusteltua näyttöä tai että teoria on parempi
| kuin jokin kilpaileva teoria. Kun teoria osoittautuu virheelliseksi
| tai löytyy parempi, vanha hylätään. Kun maasto ja kartta eroavat,
| tiede hylkää kartan. Huuhaa sensijaan hylkää maaston ja
| jatkaa touhuaan virheellisen kartan perusteella. Tiedettä
| ei pidä halveksia sen vuoksi, että se korjaa itseään...
Hienosti sanottu. Vielä 500 vuotta sitten vallinneen tieteellisen käsityksen
mukaan aurinko teki rataa maapallon ympäri. Galileo Galilei horjutti silloin
vallitsevaa maailmankuvaa ja hänen huomioitaan pidettiin pelkkänä huuhaana.
- Eli jos vanhat merkit pitävät paikkansa tulee varmasti kestämään vielä
kauan aikaa ennen kuin tämän päivän pioneereja tullaan kunnioittamaan.
Tauno
Tauno
"Olavi Noronen" wrote:
| Useat siirtävät lääkkeen ottamisen terapian jälkeen. He kertovat
| olevansa lääkkeen vaikutuksen alaisena tunnekokemuksissaan enemmän tai
| vähemmän "turtana". He sanovat olevansa aivan varmoja siitä, että
| näiden uudempienkin lääkkeiden käyttö estää heitä tiedostamasta
| monisyisiä ja erityisesti hienovivahteisia tunneprosessejaan.
Minulla on muutama kaveri jotka ovat kokeilleet noita aineita ja he ovat
kertoneet vastaavanlaisista kokemuksista. En osaa sanoa tarkkaa määrää
kuinka monelle käyttäjälle näistä uusista masennuslääkkeistä on tullut vähän
zombimainen olo, mutta lienee kiistatonta että aika monelle. Mistään
prosenttimääristä en ole kuitenkaan kuullut.
"Masennuslääkkeillä ei ole huumeiden ominaisuuksia. Jos psyykkinen tila on
suhtkoht normaali, lääkkeet ovat lähinnä epämiellyttäviä."
- Lääkelaitoksen tutkimusjohtaja Erkki Palva.
Olen sitä usein epäillyt, mutta jos tuohon ylläolevaan lainaukseen on
uskomista, taitavat kaverini kuitenkin olla suhtkoht normaaleja.
Monet haluavat kokeilla ja testata noita onnellisuuspillereitä vaikka mitään
merkkejä siitä että aivokemia olisi epätasapainossa ei ole. Tuntuu että
usein niitä määrätään vain varmuuden vuoksi, koska mitään pahempia
sivuvaikutuksia niillä ei ole todettu. Vähän samaan tapaan kuin
kalanmaksaöljyä. Saa nähdä minkälainen tilanne on joskus kymmenen vuoden
päästä kun tämä muotivillitys on mennyt ohi.
Tauno
Tauno
"Olavi Noronen" wrote:
|
| Useat siirtävät lääkkeen ottamisen terapian jälkeen. He kertovat
| olevansa lääkkeen vaikutuksen alaisena tunnekokemuksissaan enemmän tai
| vähemmän "turtana". He sanovat olevansa aivan varmoja siitä, että
| näiden uudempienkin lääkkeiden käyttö estää heitä tiedostamasta
| monisyisiä ja erityisesti hienovivahteisia tunneprosessejaan.
A BRIEF HISTORY OF MENTAL THERAPY
http://home.earthlink.net/~openbook/History.mental.therapy.html
Robert Meinsma
1990. A series of lawsuits are filed against Eli Lilly & Co., the drug
company that manufactures Prozac (fluoxetine), a widely prescribed
antidepressant. The suit accuses the drug company of not warning strongly
enough of the drug's tendency to precipitate suicidal and violent behavior.
In a period of a few months, the FDA receives over 10,000 reports of adverse
effects of the drug. (A study by the Rand Corporation later shows primary
health care physicians prescribe Prozac to their patients after an interview
lasting an average of three minutes.)
___
Tauno
L.Grohn
Suosittelen tutustumaan S-käyriin liiallisen ekstrapolointi-innon
laimentamiseksi.
Tauno
"Vilppu Vuorela" wrote:
| Minuakin vähän rassaa se, että eettiset ongelman kuitenkin painetaan usein
| villaisella, logiikalla: "tässä meillä on tieteellisesti tutkittu
hoitomuoto ja
| minä olen psykiatri, minä tiedän". Insuliinishokkihoito oli joskus
| tieteellisesti todistettu, lobotomialeikkaus oli joskus tieteellisesti...
ja
| miten vain, se ei kuitenkaan selitä miksi murrosikäisiä piti
| lobotomialeikata
| kilteiksi, tai miten insuliinishokkien aiheuttama aivovaurio saattoi
| vaikuttaa parantumiselta.
On tieteellisesti todistettu mitä seuraa jos joutuu sähkötuoliin. Se miten
tuollaista tietoa käytetään ei kuitenkaan ole tieteellinen (poikkeuksena
tilastotiede) vaan lähinnä poliittinen ja eettinen ongelma. Aivan kuten
atomipommi. Ei se tarkoita sitä että atomipommia on käytettävä siihen asti
kunnes jokin tehokkaampi ase keksitään.
Eikä kaikki mikä on lainmukaista tarkoita sitä etteikö se voisi olla
rikollista. Onneksi monilla lääkäreillä on lakia korkeampi moraali.
*****
A BRIEF HISTORY OF MENTAL THERAPY
http://home.earthlink.net/~openbook/History.mental.therapy.html
Robert Meinsma
1949 Egas Moniz receives the Nobel prize for the discovery of the lobotomy.
1950s William Freeman performs more than 4,000 lobotomies. (Over 100,000
lobotomies are performed in North America between 1944 and 1960 roughly the
same amount in Europe; tens of thousands in Japan and India.)
["Redan 1951 hade Stalin förbjudit lobotomin och dömt ut metoden som
kvacksalveri." http://www.dn.se/DNet/articles/38500-38599/38525/lobo.html -
(mycket läsvärd artikel)]
1972 The congressional record shows the following testimony: ì...in the
several hundred published articles by lobotomists and psychosurgeons, there
are few if any that qualify as 'scientific' three followup studies...showed
that the surgery was no help and tended to produce severe sideeffects,
including lethargy, loss of interest in the world and intellectual
deterioration."
1974 In an interview, Dr. Pribram (psychiatrist and neurologist) states,
"I'd rather have a small lobotomy than a series of electroconvulsive
shocks...I just know what the brain looks like after a series of shocks and
it's not very pleasant to look at."
*****
Kvinnor var försöksobjekt
http://www.dn.se/DNet/articles/38400-38499/38475/lobo.html
Lobotomi. 3 000 svenskar opererades på 40- och 50-talen.
Av Johan Nilsson
08-738 22 03
Kvinnorna användes som försöksobjekt när lobotomin, som gick ut på att skära
av nervbanorna till pannloben, introducerades i Sverige. Över 80 procent av
dem som opererades först på de olika sjukhusen i Sverige var kvinnor.
Många som lobotomerades hade inte diagnosen kronisk schizofreni eller svår
ångest, som ofta har hävdats. Melankoli, hypokondri och depressioner förekom
också som skäl för lobotomin, inte minst hos kvinnor. Även kriminella och
homosexuella lobotomerades.
---
*****
En sammanställning av debatten i Dagens Nyheter augusti-oktober 1997 om
steriliseringspolitiken i Sverige åren 1935-1976.
http://www.umea.fub.se/kunskapsmappar/mapp3-97/MAPP3972.shtml
Vad säger de som tillämpade steriliseringslagarna?
"Jag gjorde ingen illa" är rubriken på en artikel av Elsa Hahne (1/9) där
hon återger synpunkter från några av dem som hade att tillämpa lagen. De
flesta läkare, som genomförde steriliseringar mellan trettio- och
sjuttiotalet, menar att de agerade som samhällets förlängda arm och känner
ingen skuld. Vägrade man att operera bröt man mot lagen
*****
Dagens Nyheter 980308
Psykiatrins stora spöke skrämmer politikerna
http://www.dn.se/DNet/articles/38500-38599/38525/psyk.html
1996 beslöt det Norska Stortinget att ge 100 000 norska kronor i skadestånd
till de som drabbades av lobotomin i Norge. Norrmännen visade återigen sitt
mod och vågade röka ut en garderob där det i åratal hade gömt sig en fråga
som berörde och väckte starka känslor.
Den 8 oktober 1997 beslutade Sveriges Riksdag om en motion för en eventuell
ersättning till de lobotomerade. 276 ledamöter, av 306 närvarande, röstade
ner förslaget.
*****
Lobotomia
Taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969
http://www.stakes.fi/tietovarannot/ai2197.htm
21/1997, Risto Vataja
"Suomessa tehtiin suurimmissa mielisairaaloissa ja Töölön sairaalassa
lobotomia arviolta yhteensä 1 500 potilaalle ja elossa heistä on edelleen
noin 350. Elossa olevien potilaiden keski-ikä on noin 75 vuotta."
En svart fläck i landets medicinska historia
Ett program om naziläkare i Finland
http://www.yle.fi/mot/070998/sweden1.htm
"Speak: Vården av psykiskt sjuka var rå, delvis rena tortyren. Många metoder
var hämtade från Tyskland. Insulinchocken var en mycket använd metod i
schizofrenivården. Patienten fick en dos insulin. Några timmar senare sjönk
patienten i koma och fick våldsamma epileptiska anfall. Man föreställde sig
att epilepsi och schizofreni var varandras motsatser. Man trodde att man
genom att på konstgjord väg ulösa ett epileptiskt anfall kunde bota
schizofreni. Det var fullständig humbug, men metoden praktiserades hos oss
ännu på 1960-talet. Också handikappade patienter som förflyttades från
krigsområden till andra delar av Finland blev illa behandlade."
Suomessa on sterilisoitu vuodesta 1935 lähtien noin 57 000 henkilöä.
http://www.taurnet.se/godstat.htm [på svenska]
*****
Tauno
Tommi Olanne
>olevansa lääkkeen vaikutuksen alaisena tunnekokemuksissaan enemmän tai
>vähemmän "turtana". He sanovat olevansa aivan varmoja siitä, että
Haluan kertoa vielä omista kokemuksistani tunteiden suhteen, minulla ei ole
kunnon tunteita ollut kuin satunnaisesti. Useimmiten olen melko turtana.
Joten siinä mielessä lääkkeet eivät ainakaan hirveästi sitä voi lisätä. En
ainakaan usko.
Vilppu Vuorela
> Vilppu Vuorela wrote:
>
> > Minuakin vähän rassaa se, että eettiset ongelman kuitenkin painetaan usein
> > villaisella, logiikalla: "tässä meillä on tieteellisesti tutkittu hoitomuoto ja
> > minä olen psykiatri, minä tiedän". Insuliinishokkihoito oli joskus
> > tieteellisesti todistettu, lobotomialeikkaus oli joskus tieteellisesti... ja
>
> "Tieteellinen" todistaminen ei tarkoita mitään absoluuttista, vaan
> että asiasta on perusteltua näyttöä tai että teoria on parempi
> kuin jokin kilpaileva teoria. Kun teoria osoittautuu virheelliseksi
> tai löytyy parempi, vanha hylätään. Kun maasto ja kartta eroavat,
> tiede hylkää kartan. Huuhaa sensijaan hylkää maaston ja
> jatkaa touhuaan virheellisen kartan perusteella. Tiedettä
> ei pidä halveksia sen vuoksi, että se korjaa itseään...
No, en tarkoittanut ihan tuota (tuo on itsestäänselvää), vaan sitä mihin seuraavaksi
siteeraamassasi viestissäni tulin:
"Nuo asiat ymmärtää vain pohtimalla, mikä mielletään terveeksi, ennen se oli
esim. k i l t t e y s, nykyään vaikkapa t y ö k y k y i s y y s."
Käsitys teorian tai hoidon oikeellisuudesta varmasti muuttuu, mutta se mitä hoidetaan
ja minkä vuoksi, sitä ei välttämättä aina pohdita tarpeeksi. Tiede on työkalu, sitä
voi käyttää monin tavoin. Mielestäni tuo usein kuultu vastaus tuollaiseen kysymykseen
"se on tieteellisesti todistettu", on vastaus joka ei vastaa itse kysymykseen. Olet
samoilla linjoilla kuin minä... en minä tiedettä tai tieteellistä ajattelutapaa
vastusta, vice versa, minä vastustan tieteen väärinkäyttöä.
Vilppu Vuorela
Vilppu Vuorela
> Mutta mitä lievempiin häiriöihin siirrymme tästä elämänhalun
> asettamasta ehdottomasta normista, sitä hämärämmiksi asiat
> muuttuvat. Sairaudesta tulee vähitellen yhä suhteellisempi käsite -
> siitä tulee _eettinen_ käsite, koska enää ei ole selvää onko vika
> yksilössä I vai yhteiskunnassa S.
>
> Meillä voi jo olla rajatapauksia näkyvissä. Vakava sosiaalinen fobia
> lienee selvä sairaus, mutta introverttius on lievänä persoonallisuuden
> piirre johon voi ajatella liittyvän myös positiivisia puolia. Missä
> raja kulkee ja koska asiaan pitäisi puuttua? Käytännössä siihen
> puututtaneen silloin kun ihminen itse niin haluaa, ja jos
> puuttumiskeinojen kielteisen vaikutukset vielä ratkaisevasti
> vähenevät, intro- vs. ekstroverttiuden manipuloinnin voi olettaa
> yleistyvän.
Tuo on hyvä kysymys, toisaalta voi ajatella ihmisten erilaisille
luonteenpiirteille on biologiasta ja ympäristöstä juontuvia syitä, joita ei
ehkä liikaa kannata manipuloida.
Jos muurahaispesän päälle laittaa talvella lämpölampun, ja poppoo lähtee
liikkeelle, niin saadaan ehkä armeija lumeen pakastettuja muurahaisia.
Tosiasiassa en tiedä käyttäytyvätkö muurahaiset noin, mutta se oli vain
vertauskuva. Uskoisin, että joitain riskejä kaikkeen manipulointiin
liittyy, vaikka muurahaistenkin kohdalla kyse oli positiivisesta asiasta;
vaikka kesä saapui talven keskelle, niin silti ilo jäi lyhytaikaiseksi...
Nykyään niin hirveän herkästi unohdetaan ideaalia tavoitellessa se, että
ihmiselämään voi kuulua tiettyä vuoristorataa, nousua ja laskua, vireyttä
ja masennusta, ainakin lievässä mittakaavassa. En tiedä miksi asia muuttuu,
jos kaikkia negatiivisiksi miellettyjä piirteitä lähdetään poistamaan:
voiko olla aitoa positiivisuutta ilman sitä paljon parjattua
negatiivisuutta? Minä en tiedä...
> Tai hetkinen... tavallaanhan alkoholi on ollut tähän jo käytössä iät
> ja ajat. :)
Aidon suomalaisen positiivisuuden ytimeen ;-) Siitä tulee sentään krapula.
> En kyllä välttämättä usko yhteiskunnan "tiukkenemiseen"
> kokemusmielessä. Mutta varmasti työtehtävien spesialisoituessa ja
> tiedon lisääntyessä löydetään uusia deviaatioita optimaalisesta,
> niihin opitaan puuttumaan ja joitain niistä ehkä aletaan kutsutaan
> sairauksiksi (medikalisaatio). Ja kun ihmiset alkavat korjauskeinoja
> käyttää, muuttuu hoidosta kieltäytyvän elämä yhä hankalammaksi.
Niinpä, ja saa nähdä mitä tapahtuu.
> Mutta näinhän se nytkin on. Tarkkaavaisuushäiriöksi kutsutulla
> ilmiöllä ei ollut niin paljon merkitystä silloin kun lapsuus
> vietettiin ei-formaalisti oppien. Nykyisin on koulu, mutta on myös
> hoitokeinot, ja hoidosta kieltäytyminen ei ole kovin järkevää.
Toisaalta formaalilla oppimisellakaan ei tänä päivänä tee kohta juuri
mitään, jos nyt peruslukutaitoa ja laskutaitoa ei oteta lukuun, enemmän
ratkaisee ihmisen kyky itse oppia ja etsiä tietoa. En nyt kuitenkaan ala
keskustella koulujärjestelmästä tässä yhteydessä... (tietyt perustaidotkin
voi oppia myös vähän vapaammin). Ehkä ihmisten luontaisia resursseja ja
taipumuksia voisi hyödyntää enemmän, ja olla pakottamatta väkisin muottiin.
> Jeps. Ei kukaan halua tehdä potilaastaan tai itsestään marttyyria
> vaikka tiedostaisikin laajemman kontekstin. Korni esimerkki, mutta
> tilanne on vähän sama kuin yksityisautoilun ja sen ekologisten
> vaikutusten kanssa. :)
Johon voidaan puuttua lähinnä lainsäädännöllä ja valvonnalla... jolloin
kenenkään ei tarvitse tehdä itsestään ja potilaastaan marttyyriä, tosin
edelleen kärsimysten lievittäminen vs. puututaanko oikeasti kärsimyksen ja
ahdistuksen syyhyn, eli pysyykö kivi kengässä tai naula lattiassa....
Toisaalta veikkaan, että tuo typerähkö "muurahaisten kesä talven
keskellä"-vertauskuvani saattaa sisältää jonkin pointin... ihmisen
käyttäytymiseen vihamielisessä ympäristössä voi olla logiikka, stressaa,
jne, ja siihen puuttuminen voi ehkä altistaa ihmisen joillekin asioille
väärin, mutta jokatapauksessa...
... sci-fi-trilleri nimeltä suomalainen yhteiskunta jatkuu. Tietty voishan
sitä barrikadeille itsensä vielä vääntää, mikäli tiukka paikka tulee.
Vilppu Vuorela
Olavi Noronen
<VdjA6.36$qr...@nntpserver.swip.net>,wrote:
>
>"Olavi Noronen" wrote:
>| "Tauno" wrote:
>| >"Sami Anttila" wrote:
>
>| >| Janne Sinkkonen wrote:
>| >|
>| >| >Masennus tai muu psyykkinen kriisi on prosessi, jolla ei useinkaan ole
>| >| >yhtä selkeää syytä.
>| >|
>| >| Yllämainittu käsitys lähtee ymmärtääkseni jostain tiedostamattomasta
>| >| ajatuksesta että ennen jotain traumaa ihminen oli psyykkisesti täysin
>| >| tai lähes täysin terve. Aika narsistinen lähtöoletus, mielestäni.
>| >
>| >Niin minunkin mielestäni. Aika narsistista kuvitella että lääkehoidon
>avulla
>| >voisi parantua jostain traumasta ja tulla terveeksi.
>|
>| Monet kuvittelevat niin. He uskovat, että löytämällä riittävä määrä
>| täsmälääkkeitä, pystytään niillä poistamaan kaikki trauman seuraukset.
>
>Kuinkahan monella prosentilla suomalaisista on psykiatrien mukaan sellainen
>synnynnäinen (geneettinen) aivovika jota ei ole mahdollista korjata millään
>muulla keinoin kuin onnellisuuspillereillä?
>
>Olen aikaisemmin maininnut että psykiatrit ovat pragmaatikkoja, joiden on
>alistuttava KELAn sanelemaan todellisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista
>tietää mikä on sellaisten henkilöiden käsitys jotka noita lääkkeitä
>määräävät. Toisaalta tässä kysellään taas syitä ja se alahan ei
>psykiatreille oikeastaan kuulu, joten taitaa olla parasta löytää vastaus
>tuohon kysymykseen joltain muulta taholta.
>
>Oletko koskaan muuten kuullut kenenkään psykiatrin sanovan että terapia
>olisi useimmiten parempi ratkaisu kuin lääkehoito, mutta asianmukaista
>terapiaa ei valitettavasti ole tarjolla muille kuin harvoille ja valituille.
Kyllä olen kuullut, mutta heitä on jostakin syystä ollut harvassa.
Tähän threadiin on näköjään osallistunut eräs tamperelainen psykiatri.
Voisin kuvitella, että häneltä saisit asiallisen vastauksen, jos
kysyt, kuinka usein hän ja hänen kollegansa selvittävät potilaittensa
lapsuustausta ja mahdollisen traumataustan sekä missä määrin ja
minkälaista terapiaa hän/he suosittelevat näille potilailleen.
Olli
Tauno
"Olavi Noronen" wrote:
| Tähän threadiin on näköjään osallistunut eräs tamperelainen psykiatri.
| Voisin kuvitella, että häneltä saisit asiallisen vastauksen, jos
| kysyt, kuinka usein hän ja hänen kollegansa selvittävät potilaittensa
| lapsuustausta ja mahdollisen traumataustan sekä missä määrin ja
| minkälaista terapiaa hän/he suosittelevat näille potilailleen.
Olen jo saanut tuohon kysymykseen ihan riittävän vastauksen:
Sami Anttila 6/4 -01:
"Tämä vuodatus ei tarkoita sitä että olisin terapiahoitoja vastaan.
Useamman kerran viikossa tapaan potilaan, jolle korostan että hänen
ongelmiaan ei ratkaista lääkkeillä vaan terapialla. Näitä potilaita on
itseasiassa paljon enemmän kuin niitä joille suositan tarmokkaasta
vastaanlaittamisesta huolimatta lääkkeitä."
Sami Anttila 10/4 -01:
"Tarkoitin tässä yhteydessä tavallisempaa tilannetta, sellaista mitä
töissä tapaa vähän väliä Potilas tulee vastaanotolle jo etukäteen
päättäneenä, että lapsuuden ja nuoruuden traumat ovat oireiden
taustalla. Mukana on usein narsistinen lataus. Sellainen että ei
minulla voi mitään muuta olla kuin tämä trauma. Yllättävän usein
potilas kuitenkin tuo esiin hyvin tavanomaisia vastoinkäymisiä, joita
lähes jokainen kohtaa elämässään. Potilaan reaktio näihin tuntuu siis
suhteettoman suurelta ja siksi mieleen tulee taustalla olevat muut
syyt. Yksinkertaisin mutta pitkälti näin ajatukseni kulkee."
___
Tauno
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
|"Tauno" wrote:
| >Tuo piikki oli vastaus tuohon kommenttiisi jota en oikein ymmärtänyt.
| >Voisitko selittää mitä oikein tarkoitat? Sitäkö etteikö psyykkisesti
| >jotakuinkin terveelle ihmiselle voisi aiheutua traumaa?
|
| Psyykkisesti täysin terve ihminen voi joutua sellaiseen tilanteeseen,
| jossa äärimmäinen stressi aiheuttaa merkittävää psyykkistä oireilua,
| kyllä. Ihmiset kuitenkin kokevat stressiä ja traumoja hyvin eri
| tavoin. Kaikki eivät sairastu traumaattiseen stressireaktioon.
| Sotalapsilla ei voitu osoittaa yhtään enempää psyykkistä oireilua kuin
| verrokeilla, vaikka taustalla on varmuudella on traumaattinen kokemus
| varhaislapsuudessa: ero vanhemmista, uusi ympäristö, kieli ja
| kulttuuri. Viitettä tutkimukseen en enää muista.
Käsittääkseni mikään tapahtuma tai kokemus ei sinänsä ole traumaattinen
ellei se aiheuta traumaa. Traumalla ymmärrän nimenomaan traumaa psyykkisenä
oireena enkä mitään ulkoista tapahtumaa.
(Esimerkiksi jos joku menettää jossain onnettomuudessa jalkansa, saattaa tuo
tapahtuma olla jollekin ihmiselle hyvin traumaattinen kokemus, kun taas joku
toinen vain hyväksyy kovan kohtalonsa sitä sen suuremmin murehtimatta.)
| Tarkoitin tässä yhteydessä tavallisempaa tilannetta, sellaista mitä
| töissä tapaa vähän väliä Potilas tulee vastaanotolle jo etukäteen
| päättäneenä, että lapsuuden ja nuoruuden traumat ovat oireiden
| taustalla. Mukana on usein narsistinen lataus. Sellainen että ei
| minulla voi mitään muuta olla kuin tämä trauma. Yllättävän usein
| potilas kuitenkin tuo esiin hyvin tavanomaisia vastoinkäymisiä, joita
| lähes jokainen kohtaa elämässään. Potilaan reaktio näihin tuntuu siis
| suhteettoman suurelta ja siksi mieleen tulee taustalla olevat muut
| syyt. Yksinkertaisin mutta pitkälti näin ajatukseni kulkee.
Muistaakseni kirjoitit joskus että joillakin on tavallista herkempi
perinnöllinen alttius tai herkkyys haavoittua psyykkisesti. Tietenkin tämä
altistumisherkkyys von sellainen "muu" tekijä, mutta se ei poista sitä asiaa
että joku ulkoinen tekijä on saattanut laukaista tuon trauman. Mielestäni
tuollaisessa tapauksessa ei ole narsistista jos väittää että trauma on
saattanut aiheutua jostain lapsuuden tai nuoruuden traumasta.
[Narsistinen: itsekeskeinen, itserakas, itseriittoinen, egosentrinen,
minäkeskeinen]
| >Jos oletamme että esimerkiksi jokin henkiinjäänyt Estonia-onnettomuuden
uhri
| >sai tuon tapahtuman johdosta henkisen trauman, ja hän väittää että ennen
| >onnettomuutta hän oli lähes täysin terve, onko se mielestäsi narsistinen
| >lähtöoletus?
|
| Ei tietenkään ole. Asiallisuutta kommentteihin, kiitos!
|
| >Ahaa, tuo oli liian konkreettinen esimerkki. Sinä siis tarkoitit että
| >silloin kun jokin trauma laukaisee psyykkisen kriisin on taustalla aina
| >jotain epäselkeitä taustatekijöitä, jotka osoittavat että tuo ihminen ei
| >voinut olla aikaisemminkaan terve.
|
| Ei aina, mutta kokemukseni mukaan usein. Ks yllä.
Ja noissa tapauksissa lääkehoito on mielestäsi ainut oikea ratkaisu.
| >Vai tarkoititko että kukaan ihminen ei voi koskaan olla psyykkisesti
täysin
| >terve, josta luonnollisesti seuraa että ennen traumaakaan kukaan ei
voinut
| >olla täysin terve.
|
| Terveen määritelmä on vain määritelmä. Mutta usein tapaa vastaanotolla
| hyvinkin terveitä potilaita. Hyvä esimerkki ovat nuoret burn out
| -potilaat. Ulkoiset syyt voivat ajaa psyykkisesti terveeeltä
| vaikuttavan ihmisen aika huonoon kuntoon.
Ja minkälaista apua tarjoat yleensä näille nuorille burn-out-potilaille?
Lääkehoitoa, terapiaa, sairaslomaa vai niiden yhdistelmää?
| >Mutta joka tapauksessa, en usko että pelkän lääkehoidon avulla voi
koskaan
| >parantua jostain traumasta.
|
| Järkeenkäypä ajatus, mutta todellisuus ei aina ole järkeenkäypää.
Tarkoitat siis että pelkän lääkehoidon avulla voi useimmiten parantua
traumasta?
| Muistan psykiatrian emeritusprofessori Pekka Niskasen kerran sanoneen,
| kuinka ihmettelee sitä, että ihmiset väittävät masennuslääkkeiden
| olevan epäluonnollista hoitoa masennukseen. Hän esitti
| vasta-argumentin, millä perusteella näin voidaan väittää ja sali oli
| hiljaa.
Muistatko mikä oli tuon vasta-argumentin pääsisältö?
Tauno
Janne Sinkkonen
> 1990. A series of lawsuits are filed against Eli Lilly & Co., the
> drug company that manufactures Prozac (fluoxetine), a widely
> prescribed antidepressant. The suit accuses the drug company of not
> warning strongly enough of the drug's tendency to precipitate
> suicidal and violent behavior.
Lääketehtailla alkaa olla enemmän kuin riittävästi valtaa, ja ne
kannattaakin pitää aisoissa.
Mitä tuohon yllämainittuun tapaukseen tulee, itsemurha-alttiuden
lisääntyminen masennuksesta toivuttaessa on tietääkseni ollut
tunnettua jo ennen fluoksetiiniakin. Siihen vain haluttiin nyt
kiinnittää huomiota, eikä ihan vähäinen syy liene skientologien
"ihmisoikeuskomission" aktiivisuus asiassa:
TIME Magazine, May 6, 1991:
"The disingenuously named Citizens Commission on Human Rights
is a Scientology group at war with psychiatry, its primary
competitor. The commission typically issues reports aimed at
discrediting particular psychiatrists and the field in
general. The CCHR is also behind an all-out war against Eli
Lilly, the maker of Prozac, the nation's top-selling
antidepression drug. Despite scant evidence, the group's
members -- who call themselves psychbusters" -- claim that
Prozac drives people to murder or suicide. Through mass
mailings, appearances on talk shows and heavy lobbying, CCHR
has hurt drug sales and helped spark dozens of lawsuits
against Lilly."
(Löysin tuon sivulta http://www.demon.co.uk/castle/fronts/cchr.html)
Nyt 11 vuotta myöhemmin fluoksetiini on edelleen käytetyimpien
antidepressanttien joukossa, ja lääkeryhmä johon se kuulu (SSRI:t) on
eräs maailman käytetyimpiä ellei käytetyin.
Arvaan että tulemme tulevaisuudessa näkemään entistä katkerampia
yhteenottoja erilaisten uskonnollisten tai puoliuskonnollisten
järjestöjen ja tulenarkaa bioteknologiaa edustavien tahojen välillä.
--
Janne
Janne Sinkkonen
> Tuo on hyvä kysymys, toisaalta voi ajatella ihmisten erilaisille
> luonteenpiirteille on biologiasta ja ympäristöstä juontuvia syitä,
> joita ei ehkä liikaa kannata manipuloida.
Näin on. Näen tuon vaaran, mutta lähitulevaisuuden osalta olin siitä
ennen enemmän huolissani kuin nykyään - ehkä siksi että ajattelen nyt
ettei mitään kovin radikaalia ole kuitenkaan keksitty ja että
manipulointia on harrastettu iät ja ajat erilaisilla huumeilla ja
muilla keinoilla.
Hieman pitemmän aikavälin skenaario on kuitenkin mielenkiintoinen.
> Nykyään niin hirveän herkästi unohdetaan ideaalia tavoitellessa se,
> että ihmiselämään voi kuulua tiettyä vuoristorataa, nousua ja
> laskua, vireyttä ja masennusta, ainakin lievässä mittakaavassa. En
> tiedä miksi asia muuttuu, jos kaikkia negatiivisiksi miellettyjä
> piirteitä lähdetään poistamaan: voiko olla aitoa positiivisuutta
> ilman sitä paljon parjattua negatiivisuutta? Minä en tiedä...
Positiivinen ajattelu onkin popularisoiduimmassa muodossaan puuta
heinää.
(Tämä oli enemmän tällainen kannatusartikkeli - mitään keskusteluahan
ei synny jos ollaan samaa mieltä. :))
--
Janne
Janne Sinkkonen
> Hienosti sanottu. Vielä 500 vuotta sitten vallinneen tieteellisen
> käsityksen mukaan aurinko teki rataa maapallon ympäri. Galileo
> Galilei horjutti silloin vallitsevaa maailmankuvaa ja hänen
> huomioitaan pidettiin pelkkänä huuhaana.
>
> - Eli jos vanhat merkit pitävät paikkansa tulee varmasti kestämään
> vielä kauan aikaa ennen kuin tämän päivän pioneereja tullaan
> kunnioittamaan.
Mutta emme tiedä ketkä ovat oikeassa. Vääriä profeettoja on aina
hirmuinen lauma yhtä oikeaa kohti, ja jokaisen opetuslapset ovat
omasta mielestään yhtä oikeassa. :)
Varmaa on vain että myöhemmin tiedämme paremmin.
--
Janne
Janne Sinkkonen
> Tähän threadiin on näköjään osallistunut eräs tamperelainen
> psykiatri. Voisin kuvitella, että häneltä saisit asiallisen
> vastauksen, jos kysyt, kuinka usein hän ja hänen kollegansa
> selvittävät potilaittensa lapsuustausta ja mahdollisen traumataustan
> sekä missä määrin ja minkälaista terapiaa hän/he suosittelevat
> näille potilailleen.
Taitaa olla niin että vaikka vaikean lapsuuden onkin todettu
korreloivan myöhemmän iän psyykkisiin häiriöihin, ei ole selvää miten
vaikean lapsuuden tulisi vaikuttaa hoitotapoihin.
Emmehän edes tiedä kuinka pitkälle lapsuuden traumoja ja aikuisuuden
patologioita yhdistää kausaliteetti ja kuinka pitkälle vanhempien
kanssa yhteinen geeniperimä. Mm. Samin maininta traumaattisen
lapsuuden kokeneiden sotalapsien suhteellisesta normaaliudesta
aikuisena pistää epäilemään kausaalisen vaikutuksen voimakkuutta.
On siis mahdollista että vaikkapa lastaan pahoinpitelevä
alkoholisti-isä ei siirrä patologiaansa lapselle pelkästään trauman
muodossa vaan myös geeneinä - eikä periytyvän ominaisuuden tarvitse
välttämättä olla itse patologia vaan patologialle altistava
luonteenpiirre.
--
Janne
jus...@hotmail.com
wrote:
>Ihmiset kuitenkin kokevat stressiä ja traumoja hyvin eri
>tavoin. Kaikki eivät sairastu traumaattiseen stressireaktioon.
>Sotalapsilla ei voitu osoittaa yhtään enempää psyykkistä oireilua kuin
>verrokeilla, vaikka taustalla on varmuudella on traumaattinen kokemus
>varhaislapsuudessa: ero vanhemmista, uusi ympäristö, kieli ja
>kulttuuri. Viitettä tutkimukseen en enää muista.
En tunne tutkimusta, mutta tuskinpa sotalapseksi lähetettiin alle
3-vuotiaita. Kuitenkin juuri paria, kolmea ensimmäistä ikävuotta
pidetään yleisesti yksilön kehityksen ja myöhemmin elämässä
selviytymisen kannalta keskeisen tärkeinä (sivuutan sikiöajan, josta
siitäkin on viime aikoina saatu paljon uutta tietoa).
Usein kuulee puhuttavan, miten joku on selvinnyt vaikeista
lapsuudenoloista, menestynyt elämässään jne. Toki ihmiset ovat
erilaisia. Täydellistä selvitystä jonkun elämästä on kuitenkin vaikea
saada, tutkijan pitäisi seurata häntä jatkuvasti hetkestä toiseen ja
lisäksi pystyä eliminoimaan oma vaikutuksensa tutkimuskohteeseen.
Toisaalta lapsuuden amnesia, joka valitettavasti kattaa juuri
kriittisimmän ikäkauden, vaikeuttaa henkilön omaa muistamista.
Voidaan lisäksi kysyä, missä määrin vaikeista oloista selviäminen on
jonkinlainen normaaliuden mitta - niin kuin näytettäisiin usein
otaksuttavan, ehkä tiedostamattakin - vai onko kysymys esim.
jonkinlaisesta synnynnäisestä tunteettomuudesta. Tai kuvastaako
selviäminen ehkä sopeutumistapaa, jolla henkilö on näennäisesti
säilyttänyt terveytensä ja kykynsä selvitä elämässä. Esim. psykopaatti
voi olla ulkoisesti hyvinkin menestyvä, vaikka hänen läheisensä
joutuisivat elämään helvetissä. Selviytymistutkimusten pitäisikin
mielestäni ulottua ainakin seuraavaan sukupolveen, jolloin niiden
antama kuva saattaisi olla totuudenmukaisempi.
Olavi Noronen
<tauno.l...@swipnet.se>,
<ITJA6.431$qr....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>
>
>"Sami Anttila" wrote:
>|"Tauno" wrote:
>| >Ahaa, tuo oli liian konkreettinen esimerkki. Sinä siis tarkoitit että
>| >silloin kun jokin trauma laukaisee psyykkisen kriisin on taustalla aina
>| >jotain epäselkeitä taustatekijöitä, jotka osoittavat että tuo ihminen ei
>| >voinut olla aikaisemminkaan terve.
>|
>| Ei aina, mutta kokemukseni mukaan usein. Ks yllä.
>
>Ja noissa tapauksissa lääkehoito on mielestäsi ainut oikea ratkaisu.
"Traumaattisen kokemuksen, esimerkiksi pahoinpitelyn seuraukset
voidaan poistaa vain, jos kokemuksen kaikki traumaattiset puolet
voidaan elää lävitse, artikuloida ja tuomita hellävaroen paljastavassa
terapiassa."
- Miller, Alice: Murra vaikenemisen muuri. WSOY 1991.
Olli
Olavi Noronen
<3ad26eed...@news.koti.tpo.fi>,wrote:
>Psyykkisesti täysin terve ihminen voi joutua sellaiseen tilanteeseen,
>jossa äärimmäinen stressi aiheuttaa merkittävää psyykkistä oireilua,
>kyllä. Ihmiset kuitenkin kokevat stressiä ja traumoja hyvin eri
>tavoin. Kaikki eivät sairastu traumaattiseen stressireaktioon.
>Sotalapsilla ei voitu osoittaa yhtään enempää psyykkistä oireilua kuin
>verrokeilla, vaikka taustalla on varmuudella on traumaattinen kokemus
>varhaislapsuudessa: ero vanhemmista, uusi ympäristö, kieli ja
>kulttuuri. Viitettä tutkimukseen en enää muista.
Olivatko tämän tutkimuksen tekijät selvittäneet tutkittavien
varhaiset, ennen sotalapseksi joutumista edeltäneet traumat? Jos
olivat, niin miten ne selvitettiin? Jos niitä ei selvitetty, oliko
tämä seikka huomioitu tutkimuksessa? Kysymykseni taustaksi oheistan
MediUutiset-ledessä olleen lyhyen kirjoitukseni:
- - -
Jälkipuinti voi laukaista piilevän ja tiedostamattoman trauman
Kritiikki trauman jälkipuintia kohtaan on noussut esille myös tällä
palstalla. Puuttumatta kritiikin yksityiskohtiin haluan nostaa esille
seikan, johon minun nähdäkseni ei ole kiinnitetty huomiota
jälkipuintia ja sen mielekkyyttä arvioitaessa; äskettäin tapahtunut
trauma tai sen jälkipuinti voivat pintauttaa hyvinkin varhaisilta
ikävuosilta olevan trauman, joka on aikaisemmin ollut tunnistettavia
oireita aiheuttamaton sekä tiedostamaton.
Traumaterapian tuomien kokemusten ja traumatutkimuksen kautta
tiedetään, että jopa pienikin ulkoinen tai sisäinen ärsyke saattaa
pintauttaa traumaattisen kokemuksen. Laukaisijana voi toimia jokin
näkö-, kuulo-, haju- tai makuaistimuskin. Ohi ajavan auton pakoputken
pamahdus saattaa vaikuttaa Vietnamin sodan veteraaniin niin, että
hänen kontaktinsa sen hetkiseen ympäristöön katoaa, ja hän ajautuu
täysin siihen kuolemanpelkoon, jonka hän koki Vietnamissa.
Eräällä Internetin keskustelualueella (trauma) kirjoitettiin
hiljattain esimerkki paniikkikohtauksesta, joka syntyi naiselle
silloin tällöin hänen juututtuaan liikenneruuhkaan: "Olen taas myöhään
kotona." Myöhemmin kohtauksen alkujuureksi selvisi ne lapsuuden
tilanteet, joissa tämän naisen, silloin 8-vuotiaan tytön, täytyi
rynnätä koulusta kotiin "estääkseen isäänsä tappamasta äitiä".
Kahdenkymmenenviiden vuoden terapiakokemuksen aikana olen lukuisia
kertoja havainnut sen, kuinka jokin nykyinen elämäntilanne - jopa
miellyttäväkin - alkaa pintauttaa varhaisia, aikaisemmin
muistamattomia traumoja. Näin ollen pidän hyvinkin mahdollisena, että
äskettäin koettu trauma ja/tai sen jälkipuinti voi aktivoida varhaisen
trauman liikkeelle, ja silloin saatetaan virheellisesti olettaa, että
psyykkisen tilan ennallaan pysyminen tai "paheneminen johtuu
jälkipuinnista.
Varhaisten traumojen vaikutuksista ja pintautumisesta myöhempien
traumojen yhteydessä on toistaiseksi varsin vähän tietoa. Yhtenä
"pioneerina" tällä alueella voidaan pitää Clancy McKenzietä, jonka
luomaan käsitteeseen "two trauma mechanism" on alettu kiinnittää
huomiota. Muun muassa Sarnoff Mednick (University of Southern
California) oli McKenzien teoriaa kohtaan hyvin kriittinen, kunnes hän
kävi läpi 6000 suomalaisen skitsofreniapotilaan data-aineiston, ja
huomasi, että tilastollisesti merkittävällä osalla sairastuneista oli
syntynyt sisar alle kahden vuoden ikää.
http://www.drmckenzie.com/article3.html
http://www.aaets.org/arts/art33.htm
Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
Ruotsalaistutkijoiden (Jacobson et al.) v. -98 British Medical
Journalissa julkaisema tutkimus antaa vakavaa aihetta pohtia
mahdollisuutta, että aikuisuuden traumassa ja/tai sen jälkipuinnissa
voi tapahtua jopa perinataalitrauman pintautuminen. Obstetric Care and
Proneness of Offspring to Suicide as Adults: Case-control Study:
http://www.bmj.com/cgi/content/full/317/7169/1346
- - -
Olli
Olavi Noronen
<tauno.l...@swipnet.se>,
<HTJA6.430$qr....@nntpserver.swip.net>,wrote:
Kiitos Tauno vastauksista.
Osaisitko sinä selittää tai arvioida tuosta jälkimmäisestä, mitä siinä
tarkoittaa tuon "narsisitinen lataus"? Jos nimittäin potilaan reaktio
tavanomaisiin vastoinkäymisiin tuntuu suhteettoman suurelta, niin eikö
silloin ole luvallista ajatella, että tuo reaktio voisi johtua
vaikkapa varhaisemmasta traumasta? Jos tällainen ajattelu on
luvallista, miten se on silloin "narsisitisesti latautunutta"?
Soveltuisiko tilanteeseen mitenkään Alice Millerin pohdinta:
- - - lainauksen alku - - -
Sellaista, mikä on tiedostamatonta, ei voida hävittää julistusten tai
kieltojen avulla. Ihminen voi vain herkistyä sitä kohtaan
tunnistaakseen sen, kokeakseen sen tietoisesti ja saadakseen sen siten
hallintaansa. Äiti ei voi kunnioittaa lastaan niin kauan kuin hän ei
oivalla, kuinka hän häpäisee lasta esimerkiksi lausuessaan jonkin
ironisen huomautuksen, jonka on määrä vain peittää hänen oma
epävarmuutensa. Hän ei kuitenkaan voi kokea, kuinka nöytyytetyksi,
halveksituksi ja väheksytyksi hänen lapsensa itsensä hänen rinnallaan
tuntee, jos hän itse ei ole koskaan tietoisesti tuntenut näitä
tunteita, vaan on yrittänyt puolustautua niitä vastaan ironian avulla.
Vastaavaa voidaan havaita useimpien psykiatrien, kliinisten
psykologien ja terapeuttien kohdalla. He eivät tosin käytä vanhempien
tavoin sellaisia sanoja kuin tuhma, likainen, ilkeä, itsekäs,
turmeltunut, mutta he puhuvat keskenään "narsistisista",
"ekshibitionistisista", "destruktiivisista", "regressiivisistä" tai
rajatilassa olevista potilaista eivätkä huomaa, että samalla antavat
noille sanoille kielteisen ja vähättelevän sävyn. On mahdollista, että
heidän abstraktilla sanastollaan, objektivoivalla asenteellaan, jopa
heidän teorianmuodostuksellaan ja intohimoisella diagnostisoimisellaan
on jotakin yhteyttä halveksiviin katseisiin, joita äiti oli luonut
heihin, kun he olivat olleet hyvin sopeutuneita kolmivuotiaita tyttöjä
tai poikia.
Ei ole harvinaista, että terapeutti lankeaa potilaan joskus ilmaiseman
halveksunnan takia suojaamaan omaa ylemmyyttään teorioiden avulla.
- - - lainauksen loppu - - -
- Miller, Alice: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen
etsintä. WSOY 1996. (s. 164-165)
Vielä mieleeni kumpuaa hivenen pohdintaa siitä, saattaisiko joku
narsistiseksi leimaaminen olla joissakin tapauksessa jonkun leimaajan
omaa ojassa olevaa lehmää.
"Menneisyyden pakeneminenhan on iät ja ajat ollut suosittua, ja
menneisyyden salaamista, oli se kuinka silmiinpistävää hyvänsä,
miljoonat ihmiset sietävät, elleivät suorastaan hyväksy sitä
kiitollisina, koska jokainen haluaisi mieluiten välttää omaa
historiaansa niin pitkälle kuin se on mahdollista."
- Miller, Alice: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen
etsintä. WSOY 1996. (s. 38)
Olli
Vielä yksi kysymys Tauno: Oletko näitten löytämiesi vastausten lomassa
löytänyt viitettä siihen, millaista terapiaa tämä psykiatri ja hänen
kollegansa suosittelevat?
Olavi Noronen
Kirjoitin:
>>Useat siirtävät lääkkeen ottamisen terapian jälkeen. He kertovat
>>olevansa lääkkeen vaikutuksen alaisena tunnekokemuksissaan enemmän tai
>>vähemmän "turtana". He sanovat olevansa aivan varmoja siitä, että
On Tue, 10 Apr 2001 17:55:21 +0300 "Tommi Olanne"
<tommi....@luukku.com>, <9av6kr$7b9$1...@nntp.teliafi.net>,wrote:
>Haluan kertoa vielä omista kokemuksistani tunteiden suhteen, minulla ei ole
>kunnon tunteita ollut kuin satunnaisesti. Useimmiten olen melko turtana.
>Joten siinä mielessä lääkkeet eivät ainakaan hirveästi sitä voi lisätä. En
>ainakaan usko.
Kuten aiemmin totesin, uskon psyykenlääkkeiden voivan helpottaa
pahassa turtauksessa, mutta ne vaikuttavat kuitenkin tietoisuutta
tukahduttavasti, kaventavasti. Tuo kavennuksen tai tukahtumisen
havaitseminen peittyy pahan olon alle.
Olli
Olavi Noronen
<tauno.l...@swipnet.se>,
<d5EA6.337$qr....@nntpserver.swip.net>,wrote:
>Monet haluavat kokeilla ja testata noita onnellisuuspillereitä vaikka mitään
>merkkejä siitä että aivokemia olisi epätasapainossa ei ole. Tuntuu että
>usein niitä määrätään vain varmuuden vuoksi, koska mitään pahempia
>sivuvaikutuksia niillä ei ole todettu. Vähän samaan tapaan kuin
>kalanmaksaöljyä. Saa nähdä minkälainen tilanne on joskus kymmenen vuoden
>päästä kun tämä muotivillitys on mennyt ohi.
Mikäli nykyinen suuntaus, jossa ihmiset eivät halua tarkastella
epämielekkäitä käyttäytymisiään ja ajatusmallejaan, jatkuu edelleenkin
tuolloin, silloin on odotettavissa jokin uusi muotivillitys, jonka
nämä "itsensäsokeuttajat" ovat keksineet.
Olli
Tommi Olanne
>pahassa turtauksessa, mutta ne vaikuttavat kuitenkin tietoisuutta
>tukahduttavasti, kaventavasti. Tuo kavennuksen tai tukahtumisen
>havaitseminen peittyy pahan olon alle.
Siitä, että näin oikeasti tapahtuisi, ei liene olemassa mitään tieteellistä
tutkimusta vai kuinka?
Tommi Olanne
>epämielekkäitä käyttäytymisiään ja ajatusmallejaan, jatkuu edelleenkin
>tuolloin, silloin on odotettavissa jokin uusi muotivillitys, jonka
>nämä "itsensäsokeuttajat" ovat keksineet.
Kehottaisin varsinkin sinua ja toki muitakin lääkehoitoa ja ylipäätänsä
aineiden käyttöä vastustavia tutustumaan sivustoon www.hedweb.com
(Hedonistic Imperative). Tuo muutti omaa kantaani aineiden käyttöä kohtaan
huomattavasti myönteisemmäksi. Jos sinulla on esittää jotain hyviä
argumentteja tuota suunnitelmaa vastaan, joihin siinä vastausosassa ei
vastattu, mieluusti kuulisin niistä.
Janne Sinkkonen
> Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
> että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
> ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
Onneksi ihminen ei voi muistaa syntymäänsä.
Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa. Olisi perin
ihmeellistä jos muuten toimintakykyiset yksilöt vammautuisivat
säännöllisesti syntymässään.
> Ruotsalaistutkijoiden (Jacobson et al.) v. -98 British Medical
> Journalissa julkaisema tutkimus antaa vakavaa aihetta pohtia
> mahdollisuutta, että aikuisuuden traumassa ja/tai sen jälkipuinnissa
> voi tapahtua jopa perinataalitrauman pintautuminen. Obstetric Care and
> Proneness of Offspring to Suicide as Adults: Case-control Study:
> http://www.bmj.com/cgi/content/full/317/7169/1346
Olet ehkä ymmärtänyt tuon artikkelin jotenkin väärin. Siinä ei puhuta
prenataalitrauman pintautumisesta. Prenataaliajalta ei voi pintautua
mitään, koska siltä ajalta ei ole muistoja.
Artikkelissa tuodaan esiin se mahdollisuus että syntymää edeltävät ja
syntymänaikaiset lääketieteelliset toimenpiteet aiheuttaisivat vaurion
(trauma) josta seuraisi myöhemmin ongelmia. Siinä ei puhuta piiloon
jäävistä muistoista.
Äidille synnytyksen aikana annetut opiaatit vaikuttivat syntyneeseen
vaurioon lieventävästi. Kivun tms. aiheuttama stressi lienee ilmeinen
välittävä tekijä.
--
Janne
Janne Sinkkonen
Ei varmasti. :) Olisi äärimmäisen vaikea laatia tutkimus joka mittaisi
jonkun lääkkeen aiheuttamaa "tietoisuuden tukahtumista ja
kaventamista" - jo sen takia että tuollaiset käsitteet on lähes
mahdoton määritellä operationaalisesti eli pukea tutkimusasetelmaksi.
Kyseessä on myös melkoinen yliyleistys, kun lääkkeitä tai
psykoaktiivisia aineita yleensä on kuitenkin ziljoonaa ei laatua,
kahvista alkaen.
--
Janne
Olavi Noronen
<tommi....@luukku.com>, <9b11mj$f8d$1...@nntp.teliafi.net>,wrote:
Tietääkseni ei ole. Se ei kuitenkaan muuta tuossa yllä mainitsemaani
uskoa, joka perustuu noin kahdenkymmenenviiden vuoden aikana saatuihin
havaintoihin, kokemuksiin ja kertomuksiin.
Terapiat ovat pitkälle uskon asioita. Monissa asioissa nämä uskomukset
ovat aikanaan osoittautuneet oikeaksi.
Ehkä voimme vain todeta olevamme asiasta eri mieltä.
Olli
Olavi Noronen
<tommi....@luukku.com>, <9b11ia$f7e$1...@nntp.teliafi.net>,wrote:
>>Mikäli nykyinen suuntaus, jossa ihmiset eivät halua tarkastella
>>epämielekkäitä käyttäytymisiään ja ajatusmallejaan, jatkuu edelleenkin
>>tuolloin, silloin on odotettavissa jokin uusi muotivillitys, jonka
>>nämä "itsensäsokeuttajat" ovat keksineet.
>
>Kehottaisin varsinkin sinua ja toki muitakin lääkehoitoa ja ylipäätänsä
>aineiden käyttöä vastustavia tutustumaan sivustoon www.hedweb.com
>(Hedonistic Imperative).
Olet jostakin syystä laittanut minut "lääkehoitoa vastustavien"
laatikkoon, johon en omasta mielestäni kuulu. Ihmettelin jo alunperin
otsikkoasi, jossa minä ja Prozac olimme vastakkain.
Mielestäni särkylääke auttaa hammassärkyyn, mutta ei paranna säryn
aiheuttajaa. Mielestäni tämä mielipiteeni ei tee minusta
särkylääkkeiden käyttöä vastustavaa.
"Ylipäätänsä aineet" on taas sen verran laaja valikoima lähdevedestä
mämmiin, että siihen en osaa ottaa kantaa.
>Tuo muutti omaa kantaani aineiden käyttöä kohtaan
>huomattavasti myönteisemmäksi. Jos sinulla on esittää jotain hyviä
>argumentteja tuota suunnitelmaa vastaan, joihin siinä vastausosassa ei
>vastattu, mieluusti kuulisin niistä.
Kiitos v/linkistä. Käyn jossakin vaiheessa vilkaisemassa sanotaanko
siellä mämmistä jotakin.
Tauno
"Olavi Noronen" wrote:
| "Tauno":
Narsismilla tarkoitetaan sairaalloista kohonnutta itsetehoisuutta tai
itsekeskeisyyttä.
| Jos nimittäin potilaan reaktio
| tavanomaisiin vastoinkäymisiin tuntuu suhteettoman suurelta, niin eikö
| silloin ole luvallista ajatella, että tuo reaktio voisi johtua
| vaikkapa varhaisemmasta traumasta?
Narsistististen persoonallisuushäiriöiden on todettu usein johtuvan
varhaislapsuudessa tapahtuneesta välinpitämättömästä suhtautumistavasta
lapseen.
| Jos tällainen ajattelu on
| luvallista, miten se on silloin "narsisitisesti latautunutta"?
Kyllä se voi hyvinkin olla narsistisesti latautunutta, sillä narsismilla
yritetetään konpensoida heikkoa itsetuntoa (joka johtuu
rakkaudettomuudesta). Narsistisella ihmisellä on hyvin vakaa käsitys siitä
että ei hänessä mitään vikaa ole, vika on muissa (tällaiset henkilöt
suhtautuvat yleensä nihkeästi terapioihin koska terapeutit eivät ymmärrä
heidän "todellista" arvoaan). Mutta vielä ole kuullut että narsistisia
häiriöitä olisi menestyksekkäästi hoidettu pelkällä lääkehoidolla.
No jos vastaan tuohon lainaamalla itseäni:
"Narsistisella ihmisellä on hyvin vakaa käsitys siitä että ei hänessä mitään
vikaa ole, vika on muissa (tällaiset henkilöt suhtautuvat yleensä nihkeästi
terapioihin koska terapeutit eivät ymmärrä heidän "todellista" arvoaan)."
| "Menneisyyden pakeneminenhan on iät ja ajat ollut suosittua, ja
| menneisyyden salaamista, oli se kuinka silmiinpistävää hyvänsä,
| miljoonat ihmiset sietävät, elleivät suorastaan hyväksy sitä
| kiitollisina, koska jokainen haluaisi mieluiten välttää omaa
| historiaansa niin pitkälle kuin se on mahdollista."
| - Miller, Alice: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen
| etsintä. WSOY 1996. (s. 38)
|
| Olli
|
| Vielä yksi kysymys Tauno: Oletko näitten löytämiesi vastausten lomassa
| löytänyt viitettä siihen, millaista terapiaa tämä psykiatri ja hänen
| kollegansa suosittelevat?
Vaikuttaa että ainakin Samin mukaan olisi hyvin harvinaista että lapsuuden
aikaisilla kokemuksilla voisi olla jokin syy-yhteys aikuisiän ongelmiin.
Luulisin että hän suosittelee lähinnä sellaista terapiaa missä lapsuuden
aikaiset kokemukset jätetään pääasiassa rauhaan. Muista en tiedä, mutta
minulla on kuitenkin sellainen käsitys että myös psykiatrien joukosta löytyy
paljon henkilöitä jotka eivät vastusta terapioita jotka perustuvat
psykodynaamiseen ihmiskäsitykseen.
Tauno
Tauno
Ei toki. Ne ovat täysin harmittomia ja vaarattomia ja niitä voi popsia
mielensä mukaan. Toistaiseksi ei ole tieteellisesti kyetty osoittamaan että
niillä olisi jotain sivuvaikutuksia. Ne poistavat masennuksen, terävöittävät
mielen ja jopa lisäävät älykkyyttä - mitään muuta vaikutusta niillä ei ole
:).
*****
Lääkkeistä miljoonavahingot
http://www.terveyskaupat.net/terveys/tolonen/miljoonavahingot.htm
Tohtori Matti Tolonen
Lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston dosentti.
Joka vuosi 50 000 suomalaista joutuu lääkkeiden sivuvaikutusten vuoksi
sairaalahoitoon ja moninkertainen määrä lääkehaittoja hoidetaan avohoidossa.
Lääkkeisiin kuolee meillä vuosittain 2400 ihmistä. Se on enemmän kuin
liikenne- ja hukkumiskuolemat yhteensä. Lääkärit ja sairaalat jättävät
lääkkeiden aiheuttamia haittoja raportoimatta, joten Lääkelaitoksen tilastot
eivät ole ajan tasalla.
---
Lääkehaittojen 10 kärjessä
klotsapiini (psyyken lääke)
fluoksetiini (masennuslääke)
nitrofurantoini (virtsatietulehduslääke)
olantsapiini (psyykenlääke)
varfariini (verenohennuslääke)
amoksisilliini (penisilliini)
losartaani (verenpainelääke)
fluvastatiini (kolesterolilääke)
terbinafiini (sienilääke)
mianseriini (masennnuslääke)
---
Yli 250 000 suomalaista syö lääkkeitä masennukseen ja stressiin. Silti
asiantuntijat arvioivat, että masennus on alidiagnosoitu. Psyykenlääkkeiden
käyttö ilmeisesti yleistyy vielä nykyisestä, ja samalla ilmenee lisää
sivuvaikutuksia.
Lääkehaittojen kymmenen kärjessä -listassa on peräti kolme psyykenlääkettä.
Eikö tuntuisi järkevämmältä käyttää mieluummin mäkikuismauutetta ainakin
lievän ja keskivaikean masennuksen hoitoon kuin listan lääkkeitä? Mäkikuisma
kun on todistetusti yhtä tehokasta kuin psyykenlääkkeet, eikä sillä ole
lainkaan lääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia.
---
*****
Tauno
Janne Sinkkonen
> "Lääkehaittojen kymmenen kärjessä -listassa on peräti kolme
> psyykenlääkettä. Eikö tuntuisi järkevämmältä käyttää mieluummin
> mäkikuismauutetta ainakin lievän ja keskivaikean masennuksen hoitoon
> kuin listan lääkkeitä? Mäkikuisma kun on todistetusti yhtä tehokasta
> kuin psyykenlääkkeet, eikä sillä ole lainkaan lääkkeille ominaisia
> sivuvaikutuksia."
Muuten hyvä mutta hypericumillakin _on_ sivuvaikutuksia. Sillä on myös
tehoa, ja vaikutusmekanismi on epäselvä. NIMH tekee isoa
mäkikuismatutkimusta.
--
Janne
Tommi Olanne
>mielensä mukaan. Toistaiseksi ei ole tieteellisesti kyetty osoittamaan että
>niillä olisi jotain sivuvaikutuksia. Ne poistavat masennuksen,
terävöittävät
>mielen ja jopa lisäävät älykkyyttä - mitään muuta vaikutusta niillä ei ole
Luit varmaan Norosen vastauksen viestiini, jossa hän vastasi kysymykseeni
juuri siltä kannalta kuin olin tarkoittanutkin. Tämä taisi olla tarkoitettu
vitsiksi, koska sivuvaikutukset eivät kai ole yhtä kuin "tietoisuuden
kaventuminen"?
Tommi
Tauno
"Janne Sinkkonen" wrote:
Varmasti. Jään odottamaan tutkimustuloksia suurella mielenkiinnolla.
Hypercumin (mäkikuisma, johannesört) yksi tunnetuista sivuvaikutuksista on
väsymys, ja monet käyttävätkin sitä vaihtoehtoisena unilääkkeenä juuri tuon
mieltä turruttavan vaikutuksen vuoksi. (Perinteisesti sitä on käytetty myös
pontikan maustamiseen:)
*****
Öppna landskap
Jag trivs bäst i öppna landskap
nära havet vill jag bo
några månader om året
så att själen kan få ro.
Jag trivs bäst i öppna landskap
där vindarna får fart.
Där lärkorna står högt i skyn
och sjunger underbart.
Där bränner jag mitt brännvin själv
och kryddar med Johannesört
och dricker det med välbehag
till sill och hembakt vört.
Jag trivs bäst i öppna landskap
nära havet vill jag bo.
---
- Ulf Lundell
*****
Tässä pari sivua joilta voi löytää informaatiota tavallisimmista lääkkeistä
ja niiden sivuvaikutuksista:
Lääkeopas 2001
http://www.tohtori.fi/laakeopas/
Internet Mental Health - Medications
http://www.mentalhealth.com/drug/
*****
Internet Mental Health - Medications
http://www.mentalhealth.com/drug/
---
Fluoxetine - Fontex
Adverse Effects
Commonly Observed:
In clinical trials, the most commonly observed adverse events associated
with the use of fluoxetine and not seen at an equivalent incidence among
placebo treated patients were: CNS complaints, including headache,
nervousness, insomnia, drowsiness, fatigue or asthenia, anxiety, tremor, and
dizziness or lightheadedness; gastrointestinal complaints, including nausea,
diarrhea, dry mouth and anorexia; and excessive sweating.
Adverse Events Leading to Discontinuation of Treatment:
Fifteen percent of approximately 4000 patients who received fluoxetine in
North American clinical trials discontinued treatment due to an adverse
event. The more common events causing discontinuation included: Psychiatric,
primarily nervousness, anxiety, and insomnia; digestive, primarily nausea;
nervous system, primarily dizziness, asthenia and headaches; skin, primarily
rash and pruritus. In obsessive compulsive disorder studies, 12.1% of
fluoxetine treated patients discontinued treatment early because of adverse
events. Anxiety, and rash, at incidences of less than 2%, were the most
frequently reported events. In bulimia nervosa studies, 10.2% of fluoxetine
treated patients discontinued treatment early because of adverse events.
Insomnia, anxiety and rash, at incidences of less than 2%, were the most
frequently reported events.
Serious Adverse Reactions:
Suicidal thoughts and acts are far more common among depressed patients than
in the general population. It is estimated that suicide is 22 to 36 times
more prevalent in depressed persons than in the general population. A
comprehensive meta-analysis of pooled data from 17 double blind clinical
trials in patients with major depressive disorder compared fluoxetine
(n=1765) with a tricyclic antidepressant (n=731) or placebo (n=569), or
both. The pooled incidence of emergence of substantial suicidal ideation was
1.2% for fluoxetine, 2.6% for placebo, and 3.6% for tricyclic
antidepressants.
In countries where the drug has already been marketed, the following
potentially serious adverse reactions have been reported: Interactions with
MAO inhibitors and possibly other drugs, allergic reactions, cardiovascular
reactions, syndrome of inappropriate ADH secretion, and grand mal seizure.
Death and life-threatening events have been associated with some of these
reactions, although causal relationship to fluoxetine has not been
established.
Postmarketing experience also confirms the profile of adverse reactions
commonly reported during clinical trials with fluoxetine, including allergic
skin reactions.
---
*****
Lääkeopas 2001
http://www.tohtori.fi/laakeopas/tuotelisa.php3?laakeID=518&teksti=fontex
Fontex
Haittavaikutukset:
Tavallisimpia, joskaan ei kovin yleisiä haittavaikutuksia ovat mm.
vilunväristykset, haukottelu, pahoinvointi, suun kuivuminen, makumuutokset,
painon lasku, ruokahaluttomuus, lihasnykäykset, unihäiriöt ja mielialan
erilaiset vaihtelut. Lääke voi heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä. Se
ei sovi käytettäväksi samanaikaisesti joidenkin muiden lääkkeiden kanssa.
Yhteisvaikutusten mahdollisuus kestää vielä 2 - 3 viikkoa lääkityksen
loputtuakin. Muiden lääkkeiden käytöstä Fontex-lääkityksen aikana onkin
syytä neuvotella lääkärin kanssa.
Lääkeopas 2001
http://www.tohtori.fi/laakeopas/tuotelisa.php3?laakeID=248&teksti=cipramil
Cipramil
Haittavaikutukset:
Haittavaikutuksia ilmaantuu yleisimmin hoidon alkaessa, ja ne lieventyvät
usein myöhemmin hoidon jatkuessa. Tavallisimpia ovat suun kuivuminen,
päänsärky, unettomuus tai uneliaisuus, voimattomuus, pahoinvointi, huimaus
ja sydämen tiheälyöntisyys.
*****
Ruotsissa tehty itsemurhia turvallisena pidetyllä masennuslääkkeellä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19960907/koti/960907ko00.html
Kuusi ihmistä on onnistunut tekemään Ruotsissa itsemurhan ottamalla
yliannoksen turvallisena pidettyä sitalopraami-masennuslääkettä.
Britanniassa kuoli kaksi ihmistä sitalopraamin yliannostukseen. Sittemmin
selvisi, että kyseessä olikin eri lääkkeiden yhteisvaikutus, joka aiheuttaa
Suomessa sata ja Britanniassa 800 kuolemantapausta vuosittain.
*****
Tauno
Janne Sinkkonen
> Varmasti. Jään odottamaan tutkimustuloksia suurella mielenkiinnolla.
> Hypercumin (mäkikuisma, johannesört) yksi tunnetuista sivuvaikutuksista on
> väsymys, ja monet käyttävätkin sitä vaihtoehtoisena unilääkkeenä juuri tuon
> mieltä turruttavan vaikutuksen vuoksi. (Perinteisesti sitä on käytetty myös
> pontikan maustamiseen:)
Kaikki unilääkkeet eivät "turruta mieltä". Esim. melatoniini ei ole
mitenkään erityisen turruttava, enkä ole kenenkään (muun) kuullut
kuvaavan mäkikuismaakaan sellaiseksi. Mäkikuisma on pikemminkin
lievästi rauhoittava kuin turruttava - kokeileminen itse on
suhteellisen turvallista, ja suosittelen sitä jos olet kiinnostunut
mäkikuisman vaikutuksista.
Kalaöljy on mäkikuisman ohella toinen lupaava ei-synteettinen
masennuksen kemiallinen hoito.
Sivuvaikutuksista kannattaa jenkkien osalta huomata se, että lain
mukaan lääkepakkauksissa pitää luetella kaikki poskiontelontulehdukset
ym. mitä kliinisissä kokeissa on sattunut ihmisille
tulemaan. Kannattaa siksi kiinnittää huomiota lähinnä kokeissa
tilastollisesti merkittäviin sivuvaikutuksiin - mutta toisaalta ja
valitettavasti lääketehtaiden omat väitteet sivuvaikutuksista (tai
niiden vähäisyydestä) kannattaa aina lukea suolahipun kera, koska
tulokset ovat suhteessa mm. siihen mitä on potilailta kysytty.
--
Janne
Tauno
"Tommi Olanne" wrote:
| Tauno:
Joo, vitsiksi se oli lähinnä tarkoitettu.
*****
Lääkeopas 2001
http://www.tohtori.fi/laakeopas/
Internet Mental Health - Medications
http://www.mentalhealth.com/drug/
*****
On vähän väljä käsite mitä tarkoitetaan mielen kaventumisella, mutta jos
jonkun lääkeaineen sivuvaikutuksia on esimerkiksi väsymys, unihäiriöt tai
tarkkaavaisuuden heikentyminen kyllä ainakin minä luokittelisin sen mielen
kaventumiseksi. Ja kun tähän lisää vielä ne usein esiintyvät tavalliset
pelkästään fyysiset sivuvaikutukset, kyllä niilläkin on vaikutusta siihen
mihin huomio kiinnitetään. Esimerkiksi jos jonkin lääkkeen vaikutuksesta
ruokahalu vähenee, saattaa se epäsuorasti vaikuttaa veren sokeripitoisuuteen
jonka johdosta keskittymiskyky heikkenee - tietoisuuden kaventumista sekin.
Eli kysymys on lähinnä siitä mihin haluaa vetää rajan.
Mutta jos joku henkilö saa masennuslääkettä depressioonsa, kyllä tuolla
lääkkeellä saattaa sellaisessa tapauksessa olla jopa mieltä avartava
vaikutus. Eikä pidä väheksyä sitä tosiasiaa että Ruotsissa itsemurhien määrä
on vähentynyt 25% eli siellä nämä uudet masennuslääkkeet pelastavat
vuosittain noin 500 ihmishenkeä! Voisi kysyä kuinka monta henkilöä
voitaisiin pelastaa asianmukaisella terapialla, mutta kysymykseen on vaikea
vastata koska asianmukaiseen terapiaan ei ole tarpeeksi resursseja.
Vaikeissa tapauksissa tehokkain yhdistelmä on lääkehoito ja terapia, ja
ainakin yleensä itsemurha-altteille henkilöille tarjotaan myös terapiaa.
Lievemmistä depressioista, masennuksista ja ahdistuksista kärsiville
terapiamahdollisuus on useimmiten tuurista kiinni. Loput saavat kustantaa
itse oman terapiansa (kuten esimerkiksi minä olen tehnyt).
*****
Allt färre självmord
http://www.svt.se/nyheter/2000/000409/sjalv.htm
De senaste tio åren har antalet självmord i Sverige minskat med 25 procent.
Enligt forskarna är den troligaste förklaringen till nedgången den nya
sortens antidepressiva mediciner.
---
Men de nya preparaten har också mötts av kritik. De är mycket dyra, en
kostnad som till allra största del betalas med skattepengar. Kritikerna
menar också att läkemedlen i många fall fått ersätta terapi eller annan
traditionell behandling.
-Kapaciteten att ge sån behandling är ganska liten i Sverige. Den är inte
säkrare än medicinering och inte billigare. Det bästa är en kombination av
båda behandlingarna, säger [överläkare] Göran Isacsson.
****
TUTKIMUS LUO PERUSTAN ITSEMURHIEN EHKÄISYLLE
http://www.stakes.fi/tiedote/vuosi99/29C.htm
Tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist, Kansanterveyslaitos:
---
Valtakunnallinen itsemurhatilanne muuttuu jatkuvasti heijastaen niitä
psyykkisiä, sosiaalisia, ruumiilliseen terveyteen ja kulttuuriin liittyviä
tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksesta itsemurhariski kaiken aikaa muuttuu
väestöryhmästä toiseen ja alueelta toiselle. Tutkimusta tarvitaan jatkuvasti
itsemurhatilanteen muutosten seuraamiseksi, riskiryhmien tunnistamiseksi ja
uusien itsemurhien ehkäisymenetelmien käyttöön ottamiseksi.
---
Itsemurhat heijastavat käänteisesti väestöryhmien ja maan eri alueiden
hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä.
---
_____
Tauno
Sami Anttila
>On siis mahdollista että vaikkapa lastaan pahoinpitelevä
>alkoholisti-isä ei siirrä patologiaansa lapselle pelkästään trauman
>muodossa vaan myös geeneinä - eikä periytyvän ominaisuuden tarvitse
>välttämättä olla itse patologia vaan patologialle altistava
>luonteenpiirre.
Tästä tulee mieleen vanha väittämä: skitsofrenian taustalla on
90%:ssa tapauksia patologinen äitisuhde. Tämä on tietysti nykyään
jo todettu vääräksi mutta joskus tällaisellakin on ihmisiä
syyllistetty.
Nykyään ollaan enemmänkin sitä mieltä, että lapsi vaikuttaa jollain
tavalla poikkeavalta jo lapsuudessa. Voi olla tunneköyhyyttä ja
eristäytymistä yms. Tällöin äiti alkaa suhtautua lapseen erilailla ja
tämän tutkijat siis huomasivat.
Nykyään on tehty tutkimuksia joissa maallikotkin erottivat vanhoista
lapsuutta kuvaavista kotivideoista kuka lapsista tuli sairastumaan
myöhemmin skitsofreniaan. Käytös oli niin erilaista kuin muilla
lapsilla.
Sami Anttila
>[Narsistinen: itsekeskeinen, itserakas, itseriittoinen, egosentrinen,
>minäkeskeinen]
Narsistinen lataus viittaa johonkin ihan muuhun kuin narsistiseen
persoonallisuushäiriöön.
>| >Vai tarkoititko että kukaan ihminen ei voi koskaan olla psyykkisesti
>täysin
>| >terve, josta luonnollisesti seuraa että ennen traumaakaan kukaan ei
>voinut
>| >olla täysin terve.
>| Terveen määritelmä on vain määritelmä. Mutta usein tapaa vastaanotolla
>| hyvinkin terveitä potilaita. Hyvä esimerkki ovat nuoret burn out
>| -potilaat. Ulkoiset syyt voivat ajaa psyykkisesti terveeeltä
>| vaikuttavan ihmisen aika huonoon kuntoon.
>Ja minkälaista apua tarjoat yleensä näille nuorille burn-out-potilaille?
>Lääkehoitoa, terapiaa, sairaslomaa vai niiden yhdistelmää?
Riippuu tapauksesta. Yleisin hoito on sairasloma liitettynä
selventäviin alku- ja loppukeskusteluihin. Yritän välttää lääkkeitä,
koska niillä tilanne ei yleensä parane vaan pahenee. Varsinkin
keskustelua jälkikäteen, muutaman viikon sairasloman jälkeen ovat
potilaat pitäneet hyvänä.
>| >Mutta joka tapauksessa, en usko että pelkän lääkehoidon avulla voi
>koskaan
>| >parantua jostain traumasta.
>| Järkeenkäypä ajatus, mutta todellisuus ei aina ole järkeenkäypää.
>Tarkoitat siis että pelkän lääkehoidon avulla voi useimmiten parantua
>traumasta?
Vrt jannen kirjoitus siitä että lapsuuden trauma on voinut aiheuttaa
aivoihin vaurion ja SSRI-lääkkeiden on todettu jopa lisäävän
hermosolujen määrään. Yksiselitteistä vastausta tuskin voi antaa.
>| Muistan psykiatrian emeritusprofessori Pekka Niskasen kerran sanoneen,
>| kuinka ihmettelee sitä, että ihmiset väittävät masennuslääkkeiden
>| olevan epäluonnollista hoitoa masennukseen. Hän esitti
>| vasta-argumentin, millä perusteella näin voidaan väittää ja sali oli
>| hiljaa.
>Muistatko mikä oli tuon vasta-argumentin pääsisältö?
Niskanen siis sanoi että ihmiset puhuvat usein siitä että on
luonnotonta hoitaa masennusta lääkkeillä. Niskanen kysyi, miten niin
se on luonnotonta?
Yhtä luonnotonta olisi kai hoitaa kariesta poraamalla ja paikkaamalla,
refluksitautia mahahapon eritystä vähentävillä lääkkeillä jne .Listaa
voi jatkaa loputtomiin. Miksi juuri masennuksessa lääkehoito olisi
luonnotonta ja jossain muussa ei?
Tauno
"Sami Anttila" wrote:
Hei Sami, tässä oli kysymys alkoholisoituneesta isästä joka pahoinpitelee
lastaan, jolla on mahdollisesti perinnöllinen patologialle altistava
luonteenpiirre. Haluaisin kysyä mitä sinulle tulee asiasta mieleen.
Tauno
Janne Sinkkonen
> Kas kun melatoniini ei olekaan mikään lääke vaan kehon oma hormoni
> jonka (yhtenä) tehtävänä on uni/valverytmin säätely.
> Oisko muita?
Mainittakoon vielä, jos et satu tietämään, että melatoniinia
kuitenkin käytetään lääkkeen tavoin, eli sitä voidaan nauttia suun
kautta tarvittaessa.
--
Janne
Tauno
"Janne Sinkkonen" wrote:
| Kaikki unilääkkeet eivät "turruta mieltä". Esim. melatoniini ei ole
| mitenkään erityisen turruttava, enkä ole kenenkään (muun) kuullut
| kuvaavan mäkikuismaakaan sellaiseksi. Mäkikuisma on pikemminkin
| lievästi rauhoittava kuin turruttava - kokeileminen itse on
| suhteellisen turvallista, ja suosittelen sitä jos olet kiinnostunut
| mäkikuisman vaikutuksista.
Minä nyt satun olemaan niin tasaisen rauhallinen tyyppi että
ginseng-tuotteet sopisivat minulle varmasti paremmin. Kiva kuitenkin kun
olet alkanut suositella luontaistuotteita.
Luulenpa silti että esimerkiksi meditaatio- ja hengitysharjoitukset ovat
paljon tehokkaampia välineitä mielen manipulointiin.
Meditaatio
http://www.scand-yoga.org/suomeksi/galleri/dhyan.html
____
[---] What those peak experiences can do - and what meditation can do - is
to help people disidentify with whatever stage they are at, and thus move to
next stage. And in fact, we have considerable evidence that meditation does
exactly that. It has been showv, for example, that meditation increases the
percentage of the population who are at second tier from less than 2 percent
to an astonishing 38 percent (see 'The Eye of Spirit', chap. 10). Thus,
meditation is an important part of a truly integral practice. [---]
Ken Wilber: A Theory of Everything
- An Integral Vision for Business, Politics, Science, and Spirituality
Shambhala, 2000. p.139.
____
Tauno
Janne Sinkkonen
> Jäi vain hämäämään että onko unilääkkeitä, jotka eivät turruta mieltä?
En tiedä. Mäkikuisma on hyvä kandidaatti, mutta vaikutus ei ole kovin
voimakas ja sille kehittyy huhujen mukaan toleranssi.
Jos taas ajatellaan lääkkeitä jotka todella vievät tajun kankaalle,
lienee vaikea välttää lievää kognitiivisten kykyjen heikkenemistä
sivuvaikutuksena. :)
--
Janne
Sami Anttila
wrote:
>> Jäi vain hämäämään että onko unilääkkeitä, jotka eivät turruta mieltä?
>En tiedä. Mäkikuisma on hyvä kandidaatti, mutta vaikutus ei ole kovin
>voimakas ja sille kehittyy huhujen mukaan toleranssi.
Mistä olet kuullut mäkikuisman aiheuttavan toleranssia?
Sami Anttila
>Sami Anttila 6/4 -01:
>"Yksi keskeinen syy, miksi lähdin tänne keskustelemaan, oli tuttuni
>[Tommi Olanne] kommentti, että Norosen kirjoitukset tuntuvat järkeviltä.
>Se tuntui oudolta, kun olin huomannut miten kritiikittömästi Noronen
>lainaa lähteitään ja mielipiteet ovat usein ristiriidassa vankankin
>tutkimustiedon kanssa."
>Sami Anttilasta ei taida olla paljon olla keskustelijaksi kun hän ei kykene
>perustelemaan omia käsityksiään. Hänellä on tapana jättää keskustelut kesken
>kun huomaa että on jäämässä niissä toiseksi. Luulen kuitenkin että Samin
>ihmisnäkemys on tässä vaiheessa käynyt suurimmalle osalle tämän ryhmän
>lukijoista selväksi, ja että voimme varmasti ainakin suurin piirtein
>ennakoida minkä tyyppisiä mielipiteitä häneltä mahdollisesti on tulossa.
Tauno, mistä sinä oikein puhut? En tunne ketään Tommi Olannetta.
Nyt vain järkevä selitys pelastaa sinut nyt ikuiselta
kill-fileeraukselta.
Vilppu Vuorela
> Yksi keskeinen syy, miksi lähdin tänne keskustelemaan, oli tuttuni
> kommentti, että Norosen kirjoitukset tuntuvat järkeviltä. Se tuntui
> oudolta, kun olin huomannut miten kritiikittömästi Noronen lainaa
Minä mietin hetken tuota "poliisiteoriaa", mutta hylkäsin sen pelkkänä intuitiona
ja oletuksena, mutta näköjään en ollut väärässä. Tämä on vapaa keskusteluryhmä,
mielenkiintoista tuo pelko, että tieteestänne levitetään väärää sanaa, sillä tämä
on _keskusteluryhmä_, eikä mikään psykoterapian tai psykiatrisen hoidon keskus,
ns. Neuvostosensuurilla ja psykiatrialla tuntuu kuitenkin olevan jotain yhteistä,
VAI?
Vuorela
Olavi Noronen
<m3itkbe...@kinos.nnets.fi>,wrote:
>Olavi Noronen <olavi....@scorpitos.com> writes:
>
>> Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
>> että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
>> ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
>
>Onneksi ihminen ei voi muistaa syntymäänsä.
??
Onneksi?? Kenen onneksi?
Eikö voi??
"Implicit memory relies on brain structures that are intact at birth
and remain available to us throughout life."
>Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
>miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa.
Ihminen on sorkkinut monia asioita luonnonvastaisiksi. Länsimainen
synnyttäminen on monilta kohdin ollut yksi näitä seikkoja.
> Olisi perin
>ihmeellistä jos muuten toimintakykyiset yksilöt vammautuisivat
>säännöllisesti syntymässään.
Säännöllisesti?? Missä on kirjoitettu tai puhuttu säännöllisestä
vammautumisesta?
>> Ruotsalaistutkijoiden (Jacobson et al.) v. -98 British Medical
>> Journalissa julkaisema tutkimus antaa vakavaa aihetta pohtia
>> mahdollisuutta, että aikuisuuden traumassa ja/tai sen jälkipuinnissa
>> voi tapahtua jopa perinataalitrauman pintautuminen. Obstetric Care and
>> Proneness of Offspring to Suicide as Adults: Case-control Study:
>> http://www.bmj.com/cgi/content/full/317/7169/1346
>
>Olet ehkä ymmärtänyt tuon artikkelin jotenkin väärin. Siinä ei puhuta
>prenataalitrauman pintautumisesta. Prenataaliajalta ei voi pintautua
>mitään, koska siltä ajalta ei ole muistoja.
Mihin tällaiset väitteet mahtavat perustua??
"Implicit memory relies on brain structures that are intact at birth
and remain available to us throughout life."
- Siegel
Ehkä kerrot lukijoillesi ne perusteet, joilla kumoat Siegelin
näkemykset. Jos hänen käyttämänsä sanonta "nonverbal recall"
(alempana) on jotakin hyvin erilaista kuin minun sanontani
"pintautuminen", niin kertonet senkin perusteet.
Ehkä sinä Janne olet tykönäsi ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää väärin
- ja tätä väärinymmärrystäsi saattaa siivittää minua kohtaan tuntemasi
pelko tai vihamielisyys.
Kuten olet huomannut, en ole paljoa ryhtynyt mielipiteiden vaihtoon
kanssasi. Tämä siksi, että pidän sinua hyvin epäluotettavana. Sinun
moraalisi näkyi jokunen päivä sitten antavan myöten levittää minusta
valheellista tietoa. Kuinka näin ollen voidaan olettaa sinun olevan
havainnoissasi, mielipiteissäsi ja kannanotoissasi rehellinen ja
objektiivinen?
Olet nyt muutaman päivän kirjoittanut asiallisesti, joka on myönteinen
asia, mutta käyttäytymisesi on kaiken kaikkeaan ollut siinä määrin
poukkoilevaa - asiallisuudesta häpeämättömään ivallisuuteen ja jopa
valheellisuuteen - että en ensinnäkään sen vuoksi ryhdy kanssasi
mielipiteitten vaihtamiseen.
Toiseksi, en muutoinkaan tullut tänne jatkamaan tiiviitä keskusteluja.
Näin ollen en siis käy tätä 'ajatustenvaihtoa' kanssasi tämän
pidempään. Laitan tähän ainoastaan kirjoituksia, jotka eivät käy
yksiin sinun mielipiteittesi kanssa.
From the first days of life, infants perceive the environment around
them. Research has shown that infants are able to demonstrate recall
for experiences in the form of behavioral, perceptual, and emotional
learning." Examples of these forms of memory are numerous and
demonstrate how active infants are in perceiving and learning about
their environment. Babies can turn their heads to a learned stimulus.
They can perceive visual patterns and can even relate these to other
perceptual modalities, such as touch or sound. If they become
frightened by a loud noise associated with a particular toy, they will
get upset when shown that toy in the future. These forms of memory are
called "implicit." They are available early in life and, when
retrieved, are not thought to carry with them the internal sensation
that something is being recalled. An infant who sees that toy just
gets upset; the infant doesn't sense, "Oh, yes, I remember that toy.
It made a loud noise before. Perhaps it will make one again. Oh, no!"
Instead, the neural net/Hebbian associations automatically link the
visual input of the toy with an internal emotional response of fear.
Implicit memory involves parts of the brain that do not require
conscious processing during encoding or retrieval." When implicit
memory is retrieved, the neural net profiles that are reactivated
involve circuits in the brain that are a fundamental part of our
everyday experience of life: behaviors, emotions, and images. These
implicit elements form part of the foundation for our subjective sense
of ourselves: We act, feel, and imagine without recognition of the
influence of past experience on our present reality.
Implicit memory relies on brain structures that are intact at birth
and remain available to us throughout life. These structures include
the amygdala and other limbic regions for emotional memory, the basal
ganglia and motor cortex for behavioral memory, and the perceptual
cortices for perceptual memory. Though research has not explored
somatosensory (bodily) memory as a part of implicit processes, one
could imagine that this form of nonverbal recall might meet the
criteria for implicit memory and possibly be mediated by the
somatosensory cortex, the orbitofrontal cortex, and the anterior
cingulate-regions responsible for bodily representations.
- Siegel, Daniel J.: The Developing Mind; Toward Neurobiology of
Interpersonal Experience. The Guilford Press 1999. (s. 28-29)
Kaikesta huolimatta toivon, että jaksat tulevaisuudessakin säilyttää
nykyisen suuntaista asiallista linjaa.
>Artikkelissa tuodaan esiin se mahdollisuus että syntymää edeltävät ja
>syntymänaikaiset lääketieteelliset toimenpiteet aiheuttaisivat vaurion
>(trauma) josta seuraisi myöhemmin ongelmia.
Huolellisemmalla lukemisella et ehkä olisi päätynyt noin yksioikoisiin
väitteisiin.
Objective: To investigate any long term effects of traumatic birth and
obstetric procedures in relation to suicide by violent means in
offspring as adults.
Kuten huomaat, tuossa on lähtöoletuksena sekä 'obstetric procedures'
että 'traumatic birth'.
"We based our predictions on the hypothesis (presented to the ethics
committee of the Karolinska Institute in advance) that, through a
process of imprinting, certain individuals might subconsciously create
a traumatic situation during the act of suicide that produces a
sensation similar to that experienced during birth."
Ehkä haluat uudelleen miettiä tutkijoiden hypoteesissaan ilmaisemaa
"imprint" sanan merkitystä yhdistettynä sanoihin "subconsciously
create a traumatic situation during the act of suicide".
> Siinä ei puhuta piiloon
>jäävistä muistoista.
Tietääkseni en MediUutisen julkaisemassa kirjoituksessani kirjoittanut
muistoista, vaan mahdollisesti pintautuvasta traumasta.
Jos sinun mielestäsi tunnemuistot eivät ole muistoja, jotkut lukijat
varmaankin kuulisivat perustelusi.
Olli
Olavi Noronen
<m3itkbe...@kinos.nnets.fi>,wrote:
>Olavi Noronen <olavi....@scorpitos.com> writes:
>
>> Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
>> että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
>> ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
>
>Onneksi ihminen ei voi muistaa syntymäänsä.
??
Onneksi?? Kenen onneksi?
Eikö voi??
"Implicit memory relies on brain structures that are intact at birth
and remain available to us throughout life."
>Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
>miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa.
Ihminen on sorkkinut monia asioita luonnonvastaisiksi. Länsimainen
synnyttäminen on monilta kohdin ollut yksi näitä seikkoja.
> Olisi perin
>ihmeellistä jos muuten toimintakykyiset yksilöt vammautuisivat
>säännöllisesti syntymässään.
Säännöllisesti?? Missä on kirjoitettu tai puhuttu säännöllisestä
vammautumisesta?
>> Ruotsalaistutkijoiden (Jacobson et al.) v. -98 British Medical
>> Journalissa julkaisema tutkimus antaa vakavaa aihetta pohtia
>> mahdollisuutta, että aikuisuuden traumassa ja/tai sen jälkipuinnissa
>> voi tapahtua jopa perinataalitrauman pintautuminen. Obstetric Care and
>> Proneness of Offspring to Suicide as Adults: Case-control Study:
>> http://www.bmj.com/cgi/content/full/317/7169/1346
>
>Olet ehkä ymmärtänyt tuon artikkelin jotenkin väärin. Siinä ei puhuta
>prenataalitrauman pintautumisesta. Prenataaliajalta ei voi pintautua
>mitään, koska siltä ajalta ei ole muistoja.
Mihin tällaiset väitteet mahtavat perustua??
>Artikkelissa tuodaan esiin se mahdollisuus että syntymää edeltävät ja
>syntymänaikaiset lääketieteelliset toimenpiteet aiheuttaisivat vaurion
>(trauma) josta seuraisi myöhemmin ongelmia.
Huolellisemmalla lukemisella et ehkä olisi päätynyt noin yksioikoisiin
väitteisiin.
Objective: To investigate any long term effects of traumatic birth and
obstetric procedures in relation to suicide by violent means in
offspring as adults.
Kuten huomaat, tuossa on lähtöoletuksena sekä 'obstetric procedures'
että 'traumatic birth'.
"We based our predictions on the hypothesis (presented to the ethics
committee of the Karolinska Institute in advance) that, through a
process of imprinting, certain individuals might subconsciously create
a traumatic situation during the act of suicide that produces a
sensation similar to that experienced during birth."
Ehkä haluat uudelleen miettiä tutkijoiden hypoteesissaan ilmaisemaa
"imprint" sanan merkitystä yhdistettynä sanoihin "subconsciously
create a traumatic situation during the act of suicide".
> Siinä ei puhuta piiloon
>jäävistä muistoista.
Tietääkseni en MediUutisen julkaisemassa kirjoituksessani kirjoittanut
Olavi Noronen
<m3itkbe...@kinos.nnets.fi>,wrote:
>Olavi Noronen <olavi....@scorpitos.com> writes:
>
>> Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
>> että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
>> ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
>
>Onneksi ihminen ei voi muistaa syntymäänsä.
??
Onneksi?? Kenen onneksi?
Eikö voi??
"Implicit memory relies on brain structures that are intact at birth
and remain available to us throughout life."
>Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
>miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa.
Ihminen on sorkkinut monia asioita luonnonvastaisiksi. Länsimainen
synnyttäminen on monilta kohdin ollut yksi näitä seikkoja.
> Olisi perin
>ihmeellistä jos muuten toimintakykyiset yksilöt vammautuisivat
>säännöllisesti syntymässään.
Säännöllisesti?? Missä on kirjoitettu tai puhuttu säännöllisestä
vammautumisesta?
>> Ruotsalaistutkijoiden (Jacobson et al.) v. -98 British Medical
>> Journalissa julkaisema tutkimus antaa vakavaa aihetta pohtia
>> mahdollisuutta, että aikuisuuden traumassa ja/tai sen jälkipuinnissa
>> voi tapahtua jopa perinataalitrauman pintautuminen. Obstetric Care and
>> Proneness of Offspring to Suicide as Adults: Case-control Study:
>> http://www.bmj.com/cgi/content/full/317/7169/1346
>
>Olet ehkä ymmärtänyt tuon artikkelin jotenkin väärin. Siinä ei puhuta
>prenataalitrauman pintautumisesta. Prenataaliajalta ei voi pintautua
>mitään, koska siltä ajalta ei ole muistoja.
Mihin tällaiset väitteet mahtavat perustua??
>Artikkelissa tuodaan esiin se mahdollisuus että syntymää edeltävät ja
>syntymänaikaiset lääketieteelliset toimenpiteet aiheuttaisivat vaurion
>(trauma) josta seuraisi myöhemmin ongelmia.
Huolellisemmalla lukemisella et ehkä olisi päätynyt noin yksioikoisiin
väitteisiin.
Objective: To investigate any long term effects of traumatic birth and
obstetric procedures in relation to suicide by violent means in
offspring as adults.
Kuten huomaat, tuossa on lähtöoletuksena sekä 'obstetric procedures'
että 'traumatic birth'.
"We based our predictions on the hypothesis (presented to the ethics
committee of the Karolinska Institute in advance) that, through a
process of imprinting, certain individuals might subconsciously create
a traumatic situation during the act of suicide that produces a
sensation similar to that experienced during birth."
Ehkä haluat uudelleen miettiä tutkijoiden hypoteesissaan ilmaisemaa
"imprint" sanan merkitystä yhdistettynä sanoihin "subconsciously
create a traumatic situation during the act of suicide".
> Siinä ei puhuta piiloon
>jäävistä muistoista.
Tietääkseni en MediUutisen julkaisemassa kirjoituksessani kirjoittanut
Janne Sinkkonen
> >En tiedä. Mäkikuisma on hyvä kandidaatti, mutta vaikutus ei ole
> >kovin voimakas ja sille kehittyy huhujen mukaan toleranssi.
>
> Mistä olet kuullut mäkikuisman aiheuttavan toleranssia?
Ei mitään kovin painavaa evidenssiä: tutun kokemus, ja ehkä omakin nyt
kun ajattelen, siis siinä mielessä ettei se auta nukahtamista yhtä
hyvin muutaman päivän käytön jälkeen.
--
Janne
Tauno
"Janne Sinkkonen" wrote:
| Olavi Noronen writes:
|
| > Kuinka varhaiset traumat voivat meissä vaikuttaa? Onko mahdollista,
| > että jopa syntymätrauma, josta Otto Rank, Stanislav Grof ja monet muut
| > ovat kirjoittaneet, voisi vaikuttaa aikuisen psyykeen?
|
| Onneksi ihminen ei voi muistaa syntymäänsä.
Re-Living Birth and Before Birth Trauma In the Regression Therapies
http://home.att.net/~jspeyrer/birthart.htm
Indexed Articles From the Primal Psychotherapy Page
| Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
| miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa.
Ruotsalaislapsista noin 15% syntyy tänään keisarinleikkauksen avulla. Suurin
osa jo 22:lla raskausviikolla syntyneistä lapsista selviytyy nykytekniikan
avulla. Se on sitä nykyisyyden optimointia. Minkälainen on mielestäsi
luonnollinen synnytys?
Tauno
Janne Sinkkonen
> Sinun moraalisi näkyi jokunen päivä sitten antavan myöten levittää
> minusta valheellista tietoa.
Nyt en ymmärtänyt.
Tarkoitatko ettet olekaan alemman luokan sähköttäjän tutkinnolla
terapiaa harrastava ja asiakkaita makaava puoskari?
Mikä meni väärin? Olisiko sinulla ylemmän luokan sähköttäjän tutkinto?
--
Janne
Janne Sinkkonen
> | Syntymä voi toki olla stressaavaa, mutta luonnolla on ollut 4
> | miljardia vuotta aikaa optimoida tätäkin asiaa.
>
> Ruotsalaislapsista noin 15% syntyy tänään keisarinleikkauksen
> avulla. Suurin osa jo 22:lla raskausviikolla syntyneistä lapsista
> selviytyy nykytekniikan avulla. Se on sitä nykyisyyden
> optimointia. Minkälainen on mielestäsi luonnollinen synnytys?
Ok, on ihan totta että syntymä voi nykyään olla varsin
epäluonnollinen.
--
Janne
jus...@hotmail.com
houkutus on suuri, mutta tuloksena on vain loputon kehä, joka ei johda
mihinkään. Jos joku välttämättä haluaa Norosta kommentoida, ehdotan,
että kirjoittaa samasta aiheesta uuden threadin aloittavan artikkelin.
Kuluttajavalistuksen vuoksi Norosen taustasta voitaisiin silloin
tällöin julkistaa erillinen tiedote. On mielestäni sivistysvaltiolle
häpeäksi, että terapeutti, jolla oman ilmoituksensa mukaan on 1970- ja
1990-luvuilla ollut seksisuhteita asiakkaisiinsa, voi edelleen jatkaa
ammatissaan vieläpä vailla sanktioita. Ns. villille terapeutille tämä
näyttäisi Suomessa olevan mahdollista.
Ehdotan siis edelleen Norosen killaamista. Itse olen killannut myös
Taunon.