Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Näin jaettiin "karhun taljaa" 1941

8 views
Skip to first unread message

Paavo Väisänen

unread,
Nov 14, 2001, 2:07:58 PM11/14/01
to
Karhun metsästys on tältä syksyltä taas ohi, mutta halusinkin kertoa
miten jaettiin "venäjän karhun taljaa", hamassa nuoruudessani, ja voin
mainita,
ne olivat ikimuistettavia aikoja
Eli, Suomi 1941 ! (T. S. 15. 7.1991./ Veli Junttila )
"Neuvostoliiton sortumisen näyttäessä varmalta Adolf Hitler piti 16. 7.
päämajassaan neuvottelun Eurooopan olojen uudelleenjärjestelystä.
Suomelle Hitler lupasi lisää maata Karjalasta.
Kuitenkin samalla --kuten prof T. Polvinen kertoo --Hitler antoi käskyn
aloittaa vaivihkaa valmistelut Suomen liittämiseksi osavaltiona
Suur-Saksaan.
Suomi saisi toivomansa Itä-Karjalan Kuolan aluetta lukuunottamatta (!!!)
(nähtävästi siksi Airon suunnitelmasta luovuttiin,_ohoh !?)
Suurpiirteinen Hitler lupasi Suomelle myös Leningradin alueen, tosin sen
jälkeen kun kaupunki on hävitetty maan tasalle. (eli V. Tannerin toivomaan
tilaan )
Saksa halusi pitää itse pääosan voiton hedelmistä. Ukraina ja Krim
asutetaan uudelleen saksalaisella väestöllä ja liitetään saksaan.
Baltiasta tulee saksan protektoraatti.(noin viatonta sotaa, siihen
puna-armeijan saksan toimiin nähden )
Suomen tavoin Romania saisi takaisin Bessarabian (eli Moldova)
-Tutkija Ohto Mannisen mukaan...Hitler ajatteli suomen mahdolliseksi
osaksi Suur-Saksan liittoa, tai Saksa liittolaiseksi. Hitler käytti
termiä Bundestaat.......
Myös Inkerinmaan ja Suomen sukuyhteys tuli samana kesänä hyvin voimakkaana
esille. Itsenäisyyden liiton puh.joht. Martti J. Mustakallio esitti
Inkerille omaa vapaata aluetta Rajajoelta Narvaan. Venäläiset olisi
evakuoitava (likvitoitava, tarkoitti Himler) inkeriläisten mailta ja
siirrettävä tilalle noin 200 000 Tverin karjalaista.
Suomessa heinäkuussa 1941 pidetyssä inkeriläisten kokouksessa
pohdittiin Inkerin liittämistä Suomeen.
Erityinen Inkerin asian hoitokunta suunnitteli, että Viro laajennetaan
Peipus-järven itäpuolelle ja liitetään autonomisena alueena Suomeen.
Inkeri liitetään suomeen Ruotsin vallan aikaisen rajan mukaisesti.
Karjala liitetään suomeen siten että myös vepsäläisalue tulee mukaan.
Saksa saisi (vain) Pietarin ja Kuolan. (! nähtävästi enklaavina ?)
Inkerin asiain hoitokunta jätti liitosaikeita koskevan kirjelmän
pääministeri
Rangelille syyskuun alussa 1941.....R. Ryti ja ulkoministeri Witting
kuitenkin epäröivät Inkerin liittämistä (!) , koska Suomen rajana pidettiin
NEVAA. (!, tietenkin sitten kun kaik' olis viedyh', tapettu ja talot
tasattu )
Viron ja Inkerin kysymys poltti Suomen poliitikkojen hyppysissä,
koska alueet olivat saksan voittomaata, josta Saksalla oli omat
suunnitelmansa.
Ilmeisesti tämän takia Saksan lähettiläs Kivimäki pohti VIROLAISTEN
siirtämistä Suur-Suomeen : "Me mielellämme näkisimme että
virolaiset tulevat meitä auttamaan Itä-Karjalan kolonisoimisessa
muuttamalla sinne, tai Suomeen uudisasukkaiksi.
Suomi joutui myöhemmin virallisesti sanoutumaan irti Viron ja Inkerin
suunnitelmistaan....että myöhään syksyllä -41 saksalaiset pyrkivät jopa
estämään virolaisia kuuntelemasta suomalaisia radiolähetyksiä, (!) jotta
mielenkiinto suomeen herpaantuisi.
-Martti J. Mustakallio alkoi myös suunnitella Komin tasavaltaa.
Se ulottuisi Objoelta Vienanjokeen ja asukkaiksi tulisivat komit eli
syrjäänit,
ostjakit, vogulit, samojedit ja votjakit.
Asukkaita tällä alueella olisi noin miljoona ja keskuspaikka Arkangel.
Koska alueen väestö oli kehittymätöntä, Suomi toimisi sen suojelijana
ja samalla maan RIKKAITA metsä- öljy- ja suolavaroja (!!!!)
Puhuttiin myös kolme miljoonaa ihmistä käsittävän mordvalaisvaltion
perustamisesta Pohjois-Venäjälle. (nämä sen jälkeen kun 40 miljoonaa
venäläistä olisi likvidoitu, suomessa on näköjään tunnettu Himlerin koplan
suunnitelma !)
Presidentti R. Ryti ei lämmennyt hankkeille liittää laajoja Pohjois-Venäjän
alueita Suomeen. Lähinnä hän ajatteli Itä-Karjalan liittämistä asuttamista
suomalaisilla, myös Kuolaa presidentti kaavaili Suomelle (O. Manninen)
- Suomalaisten haihatteluun kuuluivat myös vaatimukset Pohjois-Norjan
eli Ruijan liittämisestä suomeen sodan jälkeen.
Sotamenestyksen alkuhuumassa Saksa ei lupaillut Suomelle liikoja, mutta
jo syksyllä -41 hyökkäyksen pysähtyessä Suomen toiveita kasvatettiin.
Jotkut "pikkuhitlerit" syksyllä 1941 lupailivat Ruijan Suomelle.
Kuolaa ja Pohjois-Norjaa koskevaan keskusteluun liittyi huoli Petsamon
menetyksestä Saksalle tai Vidkun Quislingin johtamalle natsi-Norjalle.
Syksyllä 1941 Quisling vielä haaveili Norjalle elintilaa Atlantilta
Englannin
ja USA:n kukistuessa. Tässä tilanteessa suomi saisi Karjalan.
Myöhemmin Suur-Norjan toiveet kääntyivät myös itään. Saksalta toivottiin
Pohjois-Suomen ja Kuolan liittämistä Norjaan. Pohjois-Venäjää haaveiltiin
Norjan protektoraatiksi.
Kun edut Suomen haihattelijoiden kanssa kanssa menivät näin pahasti ristiin,
Quisling kiristi otettaan ja kiisti myös Suomen historiallisen oikeutuksen
Karjalaan. (Mitä tarkoittaa "historiallinen oikeutus "?
Norjan natsit astuivat suomalaisten varpaille myös ryhdyttyään ajattelemaan
Pohjois-Venäjää Norjan protektoraatiksi.
Quisling kiisti myös Suomen oikeutuksen Kuolaan.
Pohjoisen hyökkäyksen pysähtyessä marraskuun lopulla1941 Hitler lupasi
ulkoministeri Wittingille, että Suomi saa Kuolan niemimaan.
Se edellytti että suomi varmistaa tuon alueen......halusi oikeuden alueen
nikkelivarojen hyödyntämiseen.
Hitlerin Suomi-ystävällisyydestä kuvastui myös suuttumus Norjaan ja sen
alamaisten kapinointiin."

Simmottos, "nahkaa jaettiin", vaikka ei oltu nallea saatu edes nurin.
vertaa Caesar "Callian Sota" : "Caesar palkitsi uskollisia, ja rankaisi
pettureita"
-Toisin sanoen, patriootit oli pettureita, valloittajan nuoleskelijat
pettureita.
Norjalaiset sentään teloitti Quislingin

Saksalaisia on ihmetyttänyt 1941 ennen sotaa käydyissä neuvotteluissa
suomalaisten pienet tavoitteet !, "kunhan nyt Moskovan rauhassa menetetyt
alueet, ja Itä-Karjala, kauemmas ei riittänyt mielenkiintoa".

Tuossa asenteessa piili tuhon siemen, saksalaiset oletti Talvisodan
perusteella että suomesta ei tule Italian kaltaista kiviriippaa, ("onneton
tilanne mihin Italia saattoi itsensä Balkanilla" -Hitler marskin
synttäreillä)
Selvät taktiset ohjeet on annettu kuin pikkulapsille :"emme tarvitse
mitään verisiä hyökkäysoperaatioita, vain sitova hyökkäys Laatokan
länsipuolelta".
Noin yksityiskohtaisesti Barbarossan kulku oli kaavailtu etukäteen
("saksa oli taktisesti koko sodan ajan edellä", väitti eräs ? kirjoittaja
pari vuotta sitten, on ollutkin alussa 1942-3 tilanne on tasaantunut)
Suomen armeijan 6. -7 divisioonaa hyökkäsi Laatokan länsipuolitse,
mutta pysähtyi Rajajoen ylitettyään, eikä osallistunut sen jälkeen
hyökkäyksiin, 75? kilometrin pituisella rintamalla !
Tilanteen oivallettuaan (tai se oli sovittu ?) Zukov irrotti lähes kaiken
muille Leningradin rintamille, varmistukseen jäi, "rauhan ajan miehitys"

Suomalaisten "poliittiset mielipiteet Leningradin suhteen", joista Heinrich
oli Zossenissa kertonut puoli vuotta aikaisemmin, olivat tuhoisampia
saksan sodankululle, kuin italialaisten.
Saarrettu Leningrad sitoi 20 saksan divisioonaa, noin 200 000 miestä

Puakki


Markku Herd

unread,
Nov 15, 2001, 3:01:48 AM11/15/01
to
Vähän niinkuin itäistä Eurooppaa parisen vuotta aikaisemmin?

- MJH

Paavo Väisänen

unread,
Nov 16, 2001, 4:02:12 PM11/16/01
to

Markku Herd kirjoitti viestissä <9svspc$7...@boa.cc.lut.fi>...

>Vähän niinkuin itäistä Eurooppaa parisen vuotta aikaisemmin?
>
Ja yritetään jakaa taas, hiljan eräs "toiveajattelija" esitti: Entiset
takaisin ja
vähän päälle.
Mutta sitten on tietysti myös ruatti, jonka on saatava myös jotain,
ehkä annamme Ahvenanmaan ja Östrä Cothian, eli Närpiön seudun.
Norja rikkaampana ja USA:n ystävänä vie Lapin ja Kuolan.

Puakki

Lauri Tischler

unread,
Nov 16, 2001, 4:06:10 PM11/16/01
to
Vedetään viiva tosta Vaasasta Äänisjärvelle sitten Stalinin kanavaa
alas ja Suomenlahdelle, yläosa annetaan sitten vaihtokaupassa ryssille.
Ei siinä menetä kun muutaman tyhjänpäiväisen hiihtomäen.

Perttu Brännare

unread,
Nov 19, 2001, 5:32:06 PM11/19/01
to

"Lauri Tischler" <lauri.t...@iki.fi> kirjoitti
viestissä:3BF57FF0...@iki.fi...

Tyypillinen stadilainen (tai ainakin etelän asukin) mielipide...
Valitettavasti.

p. brännare


Paavo Väisänen

unread,
Nov 20, 2001, 12:37:36 PM11/20/01
to
Tuollainen pessimisti !!,_kohta alkaa uusjako?
Esko Seppänen manasi toissa pyhänä, että suomessa on vain
kaksi kansanedustajaa, jotka eivät ole mukana yhteisessä koohotuksessa
EU:hun ja NATOon, _Vitsbacka, "jonka tunnen" ja "Suti"
Puakki

Lauri Tischler kirjoitti viestissä <3BF57FF0...@iki.fi>...

0 new messages