Niinpä marssin Giganttiin osatamaan verkkolauturia. Siellä oli paljon
gps-laitteita, joita ladattiin Cellyn laturilla, joka on suunniteltu
eräitä Motorolan kännyköitä varten. Laturin mallikoodi on Celly CBRV3.
Kun aprikoin, käykö laturi Mio 510:eeni, myyjä sanoi sen mielestään
käyvän, koska hekin lataavat kaikki esillä olevat Miot ja muutkin GPS-
laitteet ko. laturilla, joihin liitäntä vain käy. Ja jos laturi ei
toimi, sen saa palauttaa kuukauden ajan takaisin.
Otin laturin ja hyvinhän se toimi, eli akku tuli täyteen niin kuin
pitikin.
Mion manuaalissa varoitellaan käyttämästä muuta kuin sellaista
laturia, jossa lukee + 5 V dc / 1.0 A". Cellyn laturissa sen sijaan
lukee 5 V / 700mA. Eikös tämä tarkoita sitä, että periaatteessa Mioon
pitäisi olla vähän voimakkaampi lautri kuin mitä Celly on, mutta ei
kai liian "heikosta" laturista haittaakaan ole? Eikö se vain tarkoita,
että pitää ladata pidempään, jotta Mion akku täyttyy? Ladataanhan
Nokian puhelimiakin vaikka millä Nokian latureilla, joihin pistoke
vain sopii.
Cellyn laturi vaikuttaa hyvältä, hinta oli 19 euroa, Mio latautuu eikä
kuumene tai muutenkaan oireile, joten kai sen käyttö on aivan OK
pidemmänkin päälle, vaikka periaatteessa se ei manuaalin speksejä ei
täytäkään.
Mitä mieltä olette? Eikö ongelma voisi olla vain se, että koettaisin
ladata Mioa liian voimakkaalla laturilla?
Mikäli laturin pienemmän antovirran tähden se menee
virtarajoitukselle, lataa se kuitenkin todennäköisesti.
Varoitukset tarkoittavat erityisesti sitä, että jännite pitää olla 5V,
savu nousee todennäköisesti, jos sinne laittaa vaikka 9 V tai 12V. Eli
omalla vastuulla voit käyttää pienempivirtaista laturia. Pääasia on
että liittimet sopivat yhteen ja JÄNNITE on tarkalleen sama, eli 5V ja
virta on edes lähes sama, joka nyt riittää tässä tapauksessa. Asia on
niin, että vasta kun akku on tyhjä voi se otta enemmän latausvirtaa ja
ottaa vain vähän latausvirtaa, kun akku on melko täysi.
Itse latailen GPS laitetta vielä USB:llä ja tietokone on melkein aina
päällä ja (ei yöllä kuitenkaan) ja GPS on aina kiinni USB;ssä siksi,
että säästän laitteen sisäistä akkua. Ainakin sen reaaliaikakello käy
akulla, ja esim minun laite näyttää CMOS laitteelta, joka salaman
nopeasti virran kytkemisen jälkeen näyttää sen näytön, johon jäätiin.
Eli se on "aina päällä sisäisesti" ja prosessorin kellotaajuus on vain
sammutettu, jolloin se kuluttaa hyvin vähän virtaa. On oletettavaa
että GPS kuluttaa pikkuisen akkua, vaikka ei ole päälläkään tämän
tähden. Mutta hyvää tekniikkaa se on.
Toden totta on tarve USB latureista. Meinasin jo laitaa yhden PC
raadon käyntiin sitä varten, että lataus on aina päällä, mutta ostettu
USB on parempi.
Vastaan siis elektroniikka-alan kysymykseen elektroniikka
asiantuntijana siten, että olen toiminut kymmeniä vuosia
elektroniikkasuunnittelu ja mikroprosessori-, teollisuusautomaatio ja
ATK-ohjelmointitehtävissä, sekä toisen palveluksessa, että yrittäjänä.
Itse olen ajatellut varustautua kesän luontomatkoille siten, että otan
mukaan n. 12 akkupaketin, jollaisia minulla on joissa on 8 tai 10
kappaletta ladattavia AA akkuja "nyrkin kokoisessa" muovikotelossa,
joita saa esim ELFA:sta. kotelossa on ns. 9V neppariliitin. Tarkoitus
on tehdä lisävirta ja lisäkäyttöaika tai varakäyttöaika GPS laitteelle
seuraavasti. Teen välijohdon 9V neppariliittimestä katkaistuun tupakan
sytkän johtoon siten, että voin käyttää AUTOLATURIA, joka syötetään
taskuun menevällä akkupaketilla.
Silloin kun käytetään tupakansytkään laitettavaa autolaturia, ei ole
nin väliä, minkä jäänniteeen se saa tupakansytkäliittimen puolelta, se
voinee olla vähän yli 12 tai alle 12V. Todennäköisesti laturi on
hakkuri, ja toimii myös alle 12V:lla. joka selviää sitten. Tästä ei
ole vielä valokuvaa, kun sitä ei ole vielä tehty.
Mutta kotilataukseen valmis laturi on kaikkein paras, jossa on USB
liitin, josta aloitit tämän keskustelun.
Aivan saman tekee joskus LIDLissä myynnissä ollut Power Cube, jossa on
7Ahn akku sisällä ja siinä on valmiiksi tupakansytytinpistoke. Eli se
on raskas kannettavaksi repussa, mutta se soveltuisi esim
kesämökkikäyttöön, jos ei ole sähköjä, tai luontomatkalle, jossa
varusteet saa painaa esim 2kg lisää.
Powercubessa on hyytelöakku, jossa on itsepurkautuminen suurta, ne
pitää ladata kerran kuussa niin että vihreä ledi syttyy ja valvoa ITSE
latausaika, jossa voi käyttää turva-ajastinta ja antaa puoli tuntia
kerrallaan latausta, ettei kiehuta akkua turhaan. Power Cube on
maksanut 20 EUR aikoinaan. Punainen, n. tiiliskiven kokoinen ja
näköinen laite, joka ladataan 230 VAC verkosta omalla pienellä
laturillaan.
Hyytelöakut, kuten power cube purkautuvat itse melko paljon, ja niitä
ei saisi ajaa ollenkaan tyhjiksi. Tämä ei nyt siis koske GPS
laitteita, vaan tuollaisia "välikoon" akkuja, kuten Power Cube.
Asiasta toiseen mittasin eilen GPS:llä suurkapungin paikallisjunan
ajavan 161 km/h, jota vauhtia ei mitenkään huomaa, vaan se on vain
kiva kyyti. Junat ovat sisälle hyvin äänettömiä, ja siten parempia
kuin esim Suomen Intercity-junat.
>Cellyn laturi vaikuttaa hyvältä, hinta oli 19 euroa, Mio latautuu eikä
>kuumene tai muutenkaan oireile, joten kai sen käyttö on aivan OK
>pidemmänkin päälle, vaikka periaatteessa se ei manuaalin speksejä ei
>täytäkään.
>Mitä mieltä olette? Eikö ongelma voisi olla vain se, että koettaisin
>ladata Mioa liian voimakkaalla laturilla?
Kun ajatellaan, että GPS laitetta voi ladata USB:n virrasta on asia
niin, että sieltä saa korkeintaan sen ampeerin ulos tai ei sitäkään,
niin minusta sinun latauksessa ei ole mitään ongelmaa 0.7A laturilla.
Riippuu mitä muita laitteita on ja mikä on USB-kortin tai äitikortin
speksit. Muistelen että standardi on jossakin ampeerin paikkeilla,
mutta en mene sanomaan varmasti.
Tässä on yksi google nettihaku USB antovirrasta.
For the typical bus powered device, it can not drain any more than
500mA which is not unreasonable. So what is the complication you ask?
Perhaps Suspend Mode?
joka löytyy tältä sivulta.
http://www.beyondlogic.org/usbnutshell/usb2.htm
Tänne voisi listata www kaupoista lisää valmiita USB latureita, jotka
antavat n. 0.5A eli 500 mA tai enemän virtaa ulos. USB tapauksessa
"laturi" on ennnemminkin vakiojännitelähde, ilman latausajan
rajoitusta tms. Eli se on jännitelähde ja sen tähden lähes mikä
tahansa USB liitin käy lataukseen, jossa on virrat päällä.
Ja koska USB on vakiojännitelähde, niin silloin latauselektroniikka on
GPS laitteessa, joka osaa lopettaa sen ajallaan, joka on hyvä.
Suosittelen lämpimästi Cellyn tai muun verkkopistoke-USB-laturin
hankintaa gps-käyttöön. Edullista ja toimivaa.
-hese
> GPS laitteessa, joka osaa lopettaa sen ajallaan, joka on hyvä.- Piilota siteerattu teksti -
>
> - Näytä siteerattu teksti -
Silloin kun oltiin NICD aikakaudella akuissa 10 vuotta sitten oli
niissä tämä muistiefekti.
Mutta sitä ei enää ole NiMH eikä LiIon akuissa.
Minä olen vuosia pitänyt kännykkää joka yö latauksessa ja uskon että
akun käyttöikä on siitä pidentynyt. Nimittäin sen yöajan n. 8 tuntia
laite ei sitten kuormita akkuaan ollenkaan, ja päinvastoin saa pientä
ylläpitovarausta sen mukaan mitä puhelimen prosessori päättää. Kyllä
joskus on hyvä ajaa kännykän akku tyhjäksi. Mutta minulle ei ole ollut
ongemia tästä käyttötavastani.
Ja sama on siis GPS navigaattorin kanssa, koska se vähän kuluttaa
virtaa kun ei ole päällä (reaaliaikakello, ja sitä ei ole oikeasti
saamutettu, vaan sen prosessori on pysäytetty vain, kun se on
sammutettu, jonka tietää siitä että kuva välähtää heti iman mitään
viivettä), niin laite syö akkuaan, vaikka se on pimeänä. joten
jatkuvalla laturissa pitämisellä saavutetaan lisää käyttöaikaa, akkua
ladataan vähemmän, kun se on aina päällä, tai siis niitä purkaus
lataus syklejä tulee vähemmän. Tämä on kuitenkin vain pieni etu, mutta
on kuitenkin. Parempi parkkipaikka on verkko USB laturi, jossa mikä
tähansa USB liittimiestä virtaa antava yleensä käy. Olen aikeissa
tehdä sen itse, koska olen elektroniikkasuunittelija, mutt tällöin
pitää tietää mitä tekee, joten sitä ei voi yleismaailmallisesti
suostella rakentamista. Yleensä elektroniikkarakentaminen ei enää
kannata. Se oli 1970 ja 1980 luvun elektroniikan kulta-aikaa, kun
elektroniikaa tekemällä sai kaikkea uutta, kun osaa. Vaikka nyt
rytmikoneen ja siitä tuli minulle yksi ammatti
elektroniikkasuunnittelija. Nykyisin elektroniikka kannattaa ostaa
valmiina laitteina spekseineen ja käyttöojeineen ja takuineen.
Minun Packard Bell Compasseo 600 GPs laitteesta voi sanoa,että se on
"torkkutilassa", kun se on sammutettu virtakytkimestä. Koska se on
salaman nopeasti päällä ja samassa näytössä toimivana heti virran
kytkemisen jälkeen, tarkoittaa se sitä, että prosessori oli vain
nukutettu ja muisti ja elektroniikka vie kuitenkin vähän
ylläpitovirtaa sinäkin aikana.
Kiitos hyvästä palautteesta kahdessa viestissäsi.
Saahan korjata sen verran, että kännykkälaturi ei sovellu GPS
laturiksi, koska GPS USB jännite on 5V ja kännykkälaturi on taas "mitä
sattuu" raakajännitettä, jossa jännitettä olennaisempaa on virta,
jonka se antaa. Kännykässä on sittensäädin, joka säätää latauksen
akulle sopivaksi.
Mutta siis tietokone tai erikseen ostettu laturi, jossa on USB liitin
on hyvä laturi GPS laitteelle. Sitten toinen havainto, kun talvellakin
on GPS mukana, niin pieni sisäkäyttö lämmittää laitteen ja poistaa
kosteuden sen elektroniikasta. Tuskin se autossa ehtii kostua, mutta
kylläkin kädessä, kun kävelee pakkasessa sen kanssa. Niin aina lenkin
tai kaupunki GPS matkan jäkeen itse laitan digikameran puoleksi
tunniksi tietokonen monitorin päälle, ettei kosteus jää laitteeseen ja
se lämpenee käden lämpöiseksi ja vähän enemmänkin. Ei kuitenkaan
liikaa saa lämmittää. Lämpö lisää myös kuvan lämpökohinaa mutta
jähtyyhän se siitä.
Ja sitten GPS:n laitan tietokoneen USB:hen kiinni ja päälle, niin
ainakin tuo Packard Bell lämpenee sen verran että se kuivattaa sen.
Näyttö se on joka vie virtaa ja lämmittää laitteen. Nämä ovat
sellaisia hyvä hoitovinkkejä.
Seppo
Eli tarkoittaako tämä, että normaali kännykkälaturi (siis juuri
Cellyni) ei ole Mion lataukseen sopiva LPS-laturi, koska kännykässä on
elektoniikka, joka huolehtii siitä, että känny saa itselleen sopivaa
virtaa, ja tämän takia ei sittenkään olisi gps-laitteelleni hyväksi
käyttää kännykkälaturia? Kännykkälaturitko eivät koskaan ole LPS-
latureita?
Tarkoittaako LPS juuri sitä, että laturin on oltava sellainen, että
laturissa itsessään on elektroniikka, joka huolehtii siitä, että
kännykkään verrattuna "tyhmä" gps-laite saa oikeaa virtaa akkunsa
lataukseen? Eli LPS gps-laturissa on oikean latausvirran takaava
elektroniikka, mutta kännyköissä se on itse puhelimessa eikä kännykän
laturissa?
Tämä tietysti muuttaa sittenkin arveluttavaksi Celly-kännykkälaturin
käyttämisen Mion lataukseen. Toisaalta maallikkona kyselee, voiko
kännykkälaturin syöttämä 5 V / 700mA olla niin pahaa kauraa, että gps
kärsisi siitä. Onhan kännykkälaturi tehty tiettyjen laitteeseen
painettujen speksien mukaiseksi, joten käytännössä ongelmaa tuskin
tulisi.
-hese
Tarkoitan, että yleensä vaikka nyt Nokian GSM kännykkälaturi ei sovi
sellaisen GPS:n laturiksi, joka kuuluu ladata USB liittimestä, joka on
5VDC. Eikä noiden liittimetkään sovi yhteen.
Näin voi sanoa, että jos jossakin laturissa on USB lähtö, voi sillä
ladata lähes mitä tahansa USB laitetta.
Mutta niin ei voi tehdä, että otetaan Nokian kännykälaturi ja
kotkataan ja kytketään siitä vain itse johdot USB liittimeen. Riippuen
jänniteestä, se ei toimi tai tulee vaihinkoa. (Vain elektroniikka-
asiantuntija voi tehdä tai kytkeä USB latureita yms itse).
Eli valmiiden USB liittimellisten laturien ja laitteiden kanssa
toimiminen on turvalista. Niillekin on ilmoitettu antovirta. Voi
ajatella, että seinäpistorasiassa roikkuva pieni USB MP3 soittimen
laturi ei ekä anna 1A latausvirtaa ja se tuskin jaksaa ladata GPS
laitetta silloin.
Eli lataaminen on turvallista, kun käytetään USB liittimillä
varustettua valmista laturia ja laturin antovirta on suunnilleen sitä
luokkaa, kuin mitä alkuperäisen powerin tai laitekilven virta on.
Nämähän olivat 1A alkuperäinen ja 0.7 se jolla lataat.
Vielä kerran alkuperäiselle kysyjälle vastaus.
Hain sitten netistä mainitsemaasi tyyppiä ja löysin mm tämän.
>CELLY VERKKOLATURI MOTOROLA V3/A780/E680 MINI USB
>Käy myös useampiin Navigaattoreihin
>Uutuudet
>Hinta: 8.90 €
>Varastossa: 112
>Tuotenumero: CBRV3
>Valmistaja: CELLY
>Päivitetty: 2007-03-09 08:17
Se on mini USB laturi, joka käy useampiin navigaattoreihin, ja vielä
edullinen.
Eli kaikki OK.
Se löytyy tältä sivulta.
http://www.netville.fi/product_details.php?p=5390