Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tunneli Viroon?

11 views
Skip to first unread message

Paavo Väisänen

unread,
Feb 16, 2015, 5:21:05 AM2/16/15
to
Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...
Suomeen ei USA:n tarvitse perustaa omaa sotilastukikohtaa, yhdellä
pärjätään ja Venäjä on ja pysyy saarrettuna!!

Junien käyttö sodassa opittiin jo 150-vuotta sitten Civil war:in
aikaan Valloissa.
Ajettiin jenkit löjöhön yhtäällä, armeija junaan ja toisaalla jenkit
kylveteltiin uudelleen, kertoi M. Michell Tuulen Viemää kirjassaan.
"Puolustan Atlantaa vaikka ikuisesti",lupasi kenr. Stonewall Jackson,
valtasiko Sherman junan, tai se myöhästyi, Scarlettin oli paettava
kotiinsa


--
Puakki

Junnu Kangas

unread,
Feb 16, 2015, 8:48:06 PM2/16/15
to
16.2.2015, 12:21, kiukkol...@gmail.com kirjoitti:

> Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
> Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
> Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
> Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
> Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...

Kaikkia liikenneväyliä voidaan käyttää myös sotilaallisesti, joten
niillä kaikilla on myös sotilaallinen merkityksensä - joillain väylillä
isompi, joillain pienempi.

> Suomeen ei USA:n tarvitse perustaa omaa sotilastukikohtaa, yhdellä
> pärjätään ja Venäjä on ja pysyy saarrettuna!!

Tallinna-Helsinki-tunnelin hintalappu on nyt kai jotain 10-13 miljardin
euron luokkaa ja tunnetusti tuollaisten hankkeiden hinta tapaa
vähintäänkin tuplaantua matkan varrella. Lopullinen hinta vastannee
esim. jotain 200-300 JAS-hävittäjän hintaa. Puolustuskykyä saadaan
kehitettyä huomattavasti enemmän ihan muilla jutuilla kuin tunnelilla.

Mitä Venäjän saartamiseen tulee, niin se on ihmeellistä, miten valtio,
jolla on 37000km rantaviivaa eri meriin, voisi muka olla saarrettu. Se,
että venäläiset osaavat erinomaisesti kusta omiin muroihinsa, kuten
esim. nyt Putin anneksoimalla Krimin, on sitten oma juttunsa.

> Junien käyttö sodassa opittiin jo 150-vuotta sitten Civil war:in
> aikaan Valloissa.
> Ajettiin jenkit löjöhön yhtäällä, armeija junaan ja toisaalla jenkit
> kylveteltiin uudelleen, kertoi M. Michell Tuulen Viemää kirjassaan.
> "Puolustan Atlantaa vaikka ikuisesti",lupasi kenr. Stonewall Jackson,
> valtasiko Sherman junan, tai se myöhästyi, Scarlettin oli paettava
> kotiinsa

Nykyiset junat myöhästyvät tuntikausia, kun raiteella on lumihiutale,
hiekanjyvä tai syksyinen koivunlehti.

MR2

unread,
Feb 17, 2015, 3:46:46 AM2/17/15
to
17.2.2015, 3:48, Junnu Kangas kirjoitti:
> 16.2.2015, 12:21, kiukkol...@gmail.com kirjoitti:
>
>> Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
>> Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
>> Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
>> Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
>> Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...
>
> Kaikkia liikenneväyliä voidaan käyttää myös sotilaallisesti, joten
> niillä kaikilla on myös sotilaallinen merkityksensä - joillain
> väylillä isompi, joillain pienempi.
>
Eiköhän tuollaisen tunnelin tuhoaminen onnistuisi ihan toisen
maailmansodan aikuisilla syvyyspommeilla.

MR

Heikki Heinonen

unread,
Feb 18, 2015, 10:24:01 AM2/18/15
to
On Tue, 17 Feb 2015 03:48:01 +0200, Junnu Kangas <junnu....@eitoimi.baanamail.fi.invalid> wrote:

>16.2.2015, 12:21, kiukkol...@gmail.com kirjoitti:
>
>> Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
>> Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
>> Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
>> Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
>> Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...
>
>Kaikkia liikenneväyliä voidaan käyttää myös sotilaallisesti, joten
>niillä kaikilla on myös sotilaallinen merkityksensä - joillain väylillä
>isompi, joillain pienempi.
>
>> Suomeen ei USA:n tarvitse perustaa omaa sotilastukikohtaa, yhdellä
>> pärjätään ja Venäjä on ja pysyy saarrettuna!!
>
>Tallinna-Helsinki-tunnelin hintalappu on nyt kai jotain 10-13 miljardin
>euron luokkaa ja tunnetusti tuollaisten hankkeiden hinta tapaa
>vähintäänkin tuplaantua matkan varrella. Lopullinen hinta vastannee
>esim. jotain 200-300 JAS-hävittäjän hintaa. Puolustuskykyä saadaan
>kehitettyä huomattavasti enemmän ihan muilla jutuilla kuin tunnelilla.

Minä haluan tunnelin Amerikkaan. Myöhemmin sitä voidaan jatkaa Kuuhun.

JuKu

unread,
Feb 18, 2015, 11:04:21 AM2/18/15
to
Paavo Väisänen kirjoitti:
Tunnelin päät on helppo pommittaa nykylaittein tukkoon.
JuKu

Junnu Kangas

unread,
Feb 18, 2015, 11:28:52 AM2/18/15
to
18.2.2015, 17:23, Heikki Heinonen kirjoitti:

> Minä haluan tunnelin Amerikkaan.

Jos tarkoitat Amerikalla Yhdysvaltoja, niin tuohan järjestyy helpoimmin
muuttamalla Meksikoon. Siellä tosin ei ole kuin yhdensuuntaisia
tunneleita, koska siellä ei ole tarvetta kuljettaa ihmisiä ja päihteitä
edestakaisin.

> Myöhemmin sitä voidaan jatkaa Kuuhun.

Onko kuussa vielä halvempaa kaliaa ja pilua kuin Tallinnassa?

Heikki Heinonen

unread,
Feb 19, 2015, 9:13:03 AM2/19/15
to
Marsista saisi vihreää.

Jukka K. Korpela

unread,
Feb 19, 2015, 12:40:52 PM2/19/15
to
2015-02-19, 16:12, Heikki Heinonen kirjoitti:

>> Onko kuussa vielä halvempaa kaliaa ja pilua kuin Tallinnassa?
>
> Marsista saisi vihreää.

Muutoin saaminen jäisi Marsissa yksipuoliseksi, koska siellä ei ole
lainkaan naisia: miehet Marsista, naiset Venuksesta.

--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/

Junnu Kangas

unread,
Feb 19, 2015, 1:23:41 PM2/19/15
to
19.2.2015, 19:40, Jukka K. Korpela kirjoitti:
> 2015-02-19, 16:12, Heikki Heinonen kirjoitti:
>
>>> Onko kuussa vielä halvempaa kaliaa ja pilua kuin Tallinnassa?
>>
>> Marsista saisi vihreää.
>
> Muutoin saaminen jäisi Marsissa yksipuoliseksi, koska siellä ei ole
> lainkaan naisia: miehet Marsista, naiset Venuksesta.

Tuohan on yhtä typerä väite kuin että Helsingissä ei olisi savolaisia.

Paavo Väisänen

unread,
Feb 19, 2015, 3:00:15 PM2/19/15
to
Näin kirjoitti Junnu Kangas Usenetin ryhmään
sfnet.keskustelu.maanpuolustus,sfnet.huuhaa:
> 16.2.2015, 12:21, kiukkol...@gmail.com kirjoitti:
>
>> Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
>> Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
>> Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
>> Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
>> Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...
>
> Kaikkia liikenneväyliä voidaan käyttää myös sotilaallisesti, joten
> niillä kaikilla on myös sotilaallinen merkityksensä - joillain väylillä

> isompi, joillain pienempi.
>
>> Suomeen ei USA:n tarvitse perustaa omaa sotilastukikohtaa, yhdellä
>> pärjätään ja Venäjä on ja pysyy saarrettuna!!
>
> Tallinna-Helsinki-tunnelin hintalappu on nyt kai jotain 10-13 miljardin

> euron luokkaa ja tunnetusti tuollaisten hankkeiden hinta tapaa
> vähintäänkin tuplaantua matkan varrella. Lopullinen hinta vastannee
> esim. jotain 200-300 JAS-hävittäjän hintaa. Puolustuskykyä saadaan
> kehitettyä huomattavasti enemmän ihan muilla jutuilla kuin tunnelilla.
>
Hesarissa oli suunnitelmat tunnelista Ruotsiin, Suomen päässä tietysti
kaksihaarainen

> Mitä Venäjän saartamiseen tulee, niin se on ihmeellistä, miten valtio,
> jolla on 37000km rantaviivaa eri meriin, voisi muka olla saarrettu. Se,

> että venäläiset osaavat erinomaisesti kusta omiin muroihinsa, kuten
> esim. nyt Putin anneksoimalla Krimin, on sitten oma juttunsa.

Krimin juttu meni kuten Kalle Isokallio ennusti syksyllä: "EU:n käteen
jäi Musta Pekka"
>
>> Junien käyttö sodassa opittiin jo 150-vuotta sitten Civil war:in
>> aikaan Valloissa.
>> Ajettiin jenkit löjöhön yhtäällä, armeija junaan ja toisaalla jenkit
>> kylveteltiin uudelleen, kertoi M. Michell Tuulen Viemää kirjassaan.
>> "Puolustan Atlantaa vaikka ikuisesti",lupasi kenr. Stonewall Jackson,
>> valtasiko Sherman junan, tai se myöhästyi, Scarlettin oli paettava
>> kotiinsa
>
> Nykyiset junat myöhästyvät tuntikausia, kun raiteella on lumihiutale,
> hiekanjyvä tai syksyinen koivunlehti.
>
Tämä juna kulkee tunnelissa, kiskoilla voisi olla kivensiru, tai
vesitippa
>
--
Puakki

Junnu Kangas

unread,
Feb 19, 2015, 4:22:31 PM2/19/15
to
19.2.2015, 22:00, kiukkol...@gmail.com kirjoitti:

> Hesarissa oli suunnitelmat tunnelista Ruotsiin, Suomen päässä tietysti
> kaksihaarainen

Minä, kun olen nuoruuteni Tornionjokilaaksossa viettänyt, olen tottunut
siihen, että Ruotsiin mennään siltaa tai jäätietä pitkin. Tai
varas...lainatulla veneellä. Tunnelia ei moiseen tarvita.

>> Mitä Venäjän saartamiseen tulee, niin se on ihmeellistä, miten valtio,
>> jolla on 37000km rantaviivaa eri meriin, voisi muka olla saarrettu. Se,
>> että venäläiset osaavat erinomaisesti kusta omiin muroihinsa, kuten
>> esim. nyt Putin anneksoimalla Krimin, on sitten oma juttunsa.
>
> Krimin juttu meni kuten Kalle Isokallio ennusti syksyllä: "EU:n käteen
> jäi Musta Pekka"

Krim konkretisoi länsimaiden sotilaallisen impotenttiuden. Poliittisesti
ja etenkin taloudellisesti Musta Pekka kyllä on ainakin toistaiseksi
Putinin kädessä. Krimillä on ollut kova hehtaarihinta. Toisin toimimalla
Putinin porukat olisivat voineet saada Venäjästä aikaan jotain muutakin
kuin "jättimäisen bensa-aseman", mitä ilmausta Sofi Oksanen käytti.

Paavo Väisänen

unread,
Mar 2, 2015, 7:17:41 AM3/2/15
to
Näin kirjoitti JuKu Usenetin ryhmään sfnet.keskustelu.maanpuolustus:
Tervetuloa takaisin, olin ilmeisesti "vanhin" sfnetin palstoilla,
poissaolosi ajan?
Mielestäni tunneli-ajatus kuuluu samaan sarjaan kuin Putinin
saijoittaminen
poliisien arkistoissa moottoripyöräjengiläiseksi.
Eli sitä vanhaa "ikkunoiden särkemistä"
>
--
Puakki

JuKu

unread,
Mar 31, 2015, 1:20:16 PM3/31/15
to
Paavo Väisänen kirjoitti:

>Näin kirjoitti JuKu Usenetin ryhmään sfnet.keskustelu.maanpuolustus:
>> Paavo Väisänen kirjoitti:
>>
>>>Suunnitelma Tunnelista Viroon on lienee osaltaan sotilaspoliittinen?
>>>Kustannuksiin osallistunee suomen ja Viron lisäksi EU, NATO ja USA?
>>> Kerrottiin, nopeudesta juna alittaa Suomenlahden puolessatunnissa!
>>>Rykmentti aseineen lahdentakaa Helsinkiin, ja tunnissa Tampereelle.
>>>Suunnitellaan jo nopeaa yhteyttä sinnekin saakka...
>>>Suomeen ei USA:n tarvitse perustaa omaa sotilastukikohtaa, yhdellä
>>>pärjätään ja Venäjä on ja pysyy saarrettuna!!
>>>
>>>Junien käyttö sodassa opittiin jo 150-vuotta sitten Civil war:in
>>>aikaan Valloissa.
>>>Ajettiin jenkit löjöhön yhtäällä, armeija junaan ja toisaalla jenkit
>>>kylveteltiin uudelleen, kertoi M. Michell Tuulen Viemää kirjassaan.
>>>"Puolustan Atlantaa vaikka ikuisesti",lupasi kenr. Stonewall Jackson,
>>>valtasiko Sherman junan, tai se myöhästyi, Scarlettin oli paettava
>>>kotiinsa

>> Tunnelin päät on helppo pommittaa nykylaittein tukkoon.

>Tervetuloa takaisin, olin ilmeisesti "vanhin" sfnetin palstoilla,
>poissaolosi ajan?


Joo kauan on oltu, jokos nää oli 80-luvulla? Ainakin 1996 jutuja
löysin.
JuKu
0 new messages