Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

"NATO-vaalit"?

6 views
Skip to first unread message

Paavo Väisänen

unread,
Apr 11, 2015, 1:44:46 PM4/11/15
to
"Pelko on aseeni" oli jokun sarjan mottona! Viime sodan jäkeisen
"kylmän sodan ajan" USA käytti Pelkoasetta kokoajan.
Sillä oli titetty tarkoitus, Valtio rakensi sotateollisuutta ja lähjoi
kaikki edustajat ja senaattorit mukaan. Rebuplikaaninen pres, kenr.
Eisenhower varoitti viimeisessä puheessaan: Sotateollinen kompleksi
tulee kaappaamaan vallan, ellei kansa pidä varaansa!
Hänen seuraajansa Kennedy oli haluton aloittamaan sotaa Vietnamissa,
Hänet poistettiin tieltä,ja Glyndon Johnsson täytti Aseteollisuuden
toiveet. "Tonkinin lahden konfliktiä verukkeena käyttäen", aloitettiin
sotatoimet Vietnamissa,ilman sodanjulistusta sodittiin Laosissa ja
Kambudseassa. (NYT myönnetään, ettei mitään konfliktiä ollutkaan)
Tärkeintä oli pomittaa mahdollisimman paljon, Vietnamissa Agents
Orangella
tuhottiin kavustoja. Konnuutensa USA ilmoittaa, osallistumalla nyt
puhdistukseen. Kmabudzeassa "pommitettiin käytännössä jokaista kylää",
Silti Jenkkien Laähettiläs joutui pakenemaan. Laosissa Rukkujentasankoa
pommitettiin 8 min välein B 52 pommittajilla.(3500 kansansa kavaltanutta
evakuoittiin usa:han)
Kotirintamilla harjoiteltiin Atomisodalta suojautumista, pöytien alle!
NYT, meillä oikeisto on aloittanut pelotuskampanjan vanhalla Napoleonin
aikaisella julistuksella "Venäjän uhka"! vielä 5-vuotta sitten pilkatiin-
"Venäjän teollinen tuotanto ei yllä edes Hollannin tasolle", nyt se on
nostettu sentään jo Italian tasoon.
Erään tutkimuksen mukaan Kokoomuksen edustajista noin 70% pelkää Venäjän
uhkaa! Seuraavina Ruotsalaiset, entisistä asevelisosialisteista vain noin

puolet pelkää.
Sotaministerimme Hagler on "kävellyt" presidentin ylitse, sopiessaan
pohjolan kolleegoiden kanssa yhteisen suunnitelman. Myös hän möläytti:
Ehkä NATO ei meitä huolikaan? Kyllä huolii, NYT EU;n-NATOn rintamassa
on Suomen pituinen aukko.
--
Puakki
0 new messages