Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Re: Kuristuksen ennätyskö?

1 view
Skip to first unread message

Juhana Välimäki

unread,
Nov 8, 2008, 10:55:44 AM11/8/08
to
01.05.2008 Jää historian kirjoihin erityispäivämääränä josta alkaa ydinalan
vaikeudet kasautumaan aivan erityisesti myös Suomessa. Jo siitä asti kun
puollisentoista vuotta sitten Krister Fuuglesangin NASA:n
avaruusionisaatioraportin tiedot maapalloa kohtaavasta vääjäämättömästä
ydinvoimapäästöjen megatuhosta vuodettiin maailman päättäjille ydinalan
alasajon välttämättömyys on ollut tiedossa. Samasta pohjasta jopa IPCC
ennakoi koko ilmastojärjestelmän tuhoa 10v sisällä. Mutta toukokuusta alkaa
myös tietomuruja mainiyusta maailmanhistorian suurimmasta
ydinkatastrofitulemisesta vuotaa, esim. kauttani viimein suuren kansanmassan
tietoisuuteen. Mistä tarkemmin on kyse. Maailman metastabiilinen
perustaustataso on 10-kertaistunut totaalisen tuhoisaan suuntaansa
romahdellen. Luonto itsessään viestittää katastrofaalisista
mehiläistuhoviesteistä ja vastaavantyyppisistä
ydinkampamaneetti-invaasioista kiihtyvästi. Einsteinin 5v
mehiläishäviämisnäytöistä ennakoima ionosfäärituho on vyöryämässä kaikin
merkein ihmiskunnan kohtaloksi.

Onnistuin saamaan ydinalan silkaksi kauhuksi YVA 4/TEM tiedostoihin
maininnat siitä, että tulevat sukupolvet voivat myös arkistofaktojen
perusteella tuomita nykyiset ydintoimitsijat, firmat ja päättäjät ydinalan
kansainväliseen Nyyrbergin oikeudenkäyntiin päättäjiemme nyttemmin kiistatta
tietämistä rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan. Niin pitkälle on prosessi
edennyt, että Sisäministeriö jo panikoi tämän tulevan faktan tietäen!
YLE-teksti-TV kirjoitti, miten vähin äänin oli muutettu maamme lakia
rajusti: " Rikoksista ihmisyyttä vastaan on toimee

Antero Saimi

unread,
Jun 3, 2009, 8:55:13 AM6/3/09
to
Kun Nikolai Tesla about 20-luvulla kehitteli el�m�ns� t�rkeint� keksint���n,
eli arkista loistevaloaan USA:n k�ytt��n h�n tuotatti markkinoille ns.
"kylm�katodiloisteputken".

Jonka peruspiirre on toimia kuten mm. neonvalo, eli
suoral�pisy�tt�sytytyksell�. Laitteessa siis EI odes ole sytytint�
lainkaan!***

En tarkoin tied� miten laajalti maailmalla t�m� tekniikka on k�yt�ss�, mutta
maassiivisesti jo n. vuosisadan. Ilmeisesti systeemi sitoutettiin sik�l�isen
110v ja 60Hz kantaverkkon tarpeisiin. K�tev� laite kaikkineen kyll�. Mutta
vaatii elohopeah�yryionisaatiot sis�lleen my�s ja tosiaan my�s loisteaineet.

0 new messages