On 9.3.2018 19:07, MStr wrote:
> Minusta sinne mentiin siinä kohtaa kun ei enää kehdattu ajaa pidemmälle
> jonon ohitse. Ja siihen tyyliin, että varmasti tiedettiin tilanne
> etukäteen.
Kyllä minäkin olen täällä muutamaan otteeseen todennut, että röyhkeitä
sinkoilijoita ja ryntäilijöitä on työmatkaliikenteessä nykypäivänä ihan
riittävästi. Onneksi sentään about puolet jengistä ajaa vielä ihan
asiallisesti ja muut huomioiden, mutta tuntuu että sitä mukaa kun
perheautojen tehot kasvavat, niin niitä myös hyödynnetään. Mitähän siitä
sitten tulee, kun halvassa perheautossakin kaikilla neljällä nurkalla
raapii 50 kW sähkömoottorit? Luultavasti nopeuserot kasvavat ja
hetkelliset ylinopeudet ryöstäytyvät huimiksi.
> Todennäköisesti saisit ajaa ihan raukassa oikeaa kaistaa 80km/h siellä
> ykköselläkin.
Joo, tuskin olisi montaa ohitettavaa edessäni, jos köröttelisin
ykköstiellä 80 km/h. Siitä huolimatta saisin sydän kurkussa varoa
peräänajoa, siis peräänajetuksi tulemista, kun liian monilla on tapana
siirtyä sinne ohituskaistalle vasta sitten kun turvaväli on kutistunut
alle 10 metriin. Ja kyllä ne osaavat palatakin siihen mun eteeni 10 m
päähän, vaikka 40 m päähän palaaminenkaan ei montaa sekuntia pidempää
ohitusta vaatisi sellaisella 20 - 60 km/h nopeuserolla.
> Jännästi oli talvirajoituksen poisto toteutettu, kun oli todella
> pitkälle 100km/h ulospäin vaikka 120km/h rajoitus oli toiseen suuntaan
> koko Muurla-Kehä-III välillä tunneleita lukuun ottamatta.
Kyllä siitä ihan on tiedotettu, että toistaiseki 100 km/h pysyy pimeän
aikaan, huonossa kelissä ja ruuhka-aikana. Yleensä ruuhka on enimmäkseen
vain yhteen suuntaan, joten minä ymmärrän ihan hyvin, että toiseen
suuntaan on 120 km/h. Kun välissä on keskikaide, en näe tässä mitään
ongelmaa.
Mun mielestä saisi kesälläkin enemmän käyttää sitä 100 km/h rajoitusta,
nimenomaan yöllä, vesisateella ja ruuhkassa. Yöt ovat läpeensä valoisia
ykköstiellä vain n. kuukauden verran, mutta kesärajoitus taitaa olla
voimassa puolisen vuotta.
> Kun nopeuden aiheuttama putkinäkö on päällä, niin ihan riittävän
> leveästi ne valot valaisevat.
Riippuu nopeudesta. Mitä hitaammin ajaa, sitä enemmän ehtii katsella
sinne metsän reunaankin.
> Ei sieltä puiden siimeksestä lymyävää
> huomaa valoisaankaan aikaan.
Paikallaan olevaa eläintä on vaikea huomata, se tuli koettua juuri pari
viikkoa sitten, kun peura seisoi alle 100 m päässä piennarviivalla.
Mutta jos elukka vähänkin kävelee tai kumartelee, niin kyllä se sieltä
ojan ja metsän rajalta on helpohko huomata, jos valoa on riittävästi ja
ajonopeus maltillinen.
> Turha siellä on ajaa alle rajoituksen vain
> sen vuoksi, että aurinko on laskenut.
Tapansa kullakin. Minä ajan rajoitusnopeutta vain hyvissä olosuhteissa,
mutta vähänkin huonommissa olosuhteissa alle rajoitusnopeuden.
No okei, tunnustettakoon tässä nyt julkisesti, että eilen tuli tapojeni
vastaisesti ajettua pitkät matkat 90 km/h matkanopeutta, vaikka rajoitus
oli 80 km/h. Ajelin nimittäin pe-la Kittilästä Lohjalle, niin siellä
Kittilä - Rovaniemi - Kemi hujakoilla oli jo pitkälti 100 km/h
rajoitusta, vaikka oli vielä hieman jääpolannettakin kuivien ajourien
ulkopuolella. Mutta sitten kun lasketeltiin Oulusta Jyväskylään päin,
niin alkumatka oli leveää suoraa tietä, täysin kuiva ja aurinkoinen
keli, niin siinä oli vähän turhauttavaa körötellä 80 km/h
talvirajoituksen mukaan rekkojen tukkeena. Noin tunnin verran
köröteltyäni rajoituksen mukaan, nostin matkavauhdin siihen
yhdeksäänkymppiin, säädin navigaattorin niin että 8" ruudulla näkyy 1 -
2 minuuttia eteenpäin ja jos näytöllä näkyi tulossa olevia risteyksiä
tai kyliä, niin niiden kohdalla ajoin 80 km/h, mutta muualla 90 km/h.
Aika rauhassa sain ajella, ei rekat saavuttaneet eikä tarvinut itse
montaakaan autoa ohitella ennen Jyväskylää.
Pitkästä aikaa piti ihan kameroitakin varoa, kun normaalisti en juuri
ylinopeuksia ajele. Eikä mulla nytkään muuten mihinkään kiire ollut,
mutta ajattelin että on turvallisempaa ajaa 6 h auringonvalossa lievää
ylinopeutta, kuin kasvattaa pimeässä ja väsyneempänä ajettavaa aikaa
puoli tuntia.
-Asko