Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

(fi-lib) pseudo-objektivismista intiaanien elintasoon

1 view
Skip to first unread message

Anssi Kristian Kullberg

unread,
Jul 25, 1999, 3:00:00 AM7/25/99
to
< Tuo on tietysti luonnollinen johtopäätös subjektivistisemmasta
< lähtökohdastasi, jossa korostetaan materiaalisten tekijöiden sijasta
< psyykkisiä tekijöitä.
< Maailmanhistorian analyysissä pitäisi kuitenkin olla varovainen siinä
< mielessä, ettei sotke siihen moraalisia arvostuksia. Esimerkiksi
< taloustieteellinen lähestymistapa pyrkii tutkimaan historiaa mahdollisimman
< arvovapaasti eli löytämällä vastauksen kysymykseen: Miksi?, ei siis, Menikö
< oikein?


Tämä on juuri sellaista pseudo-objektivismia, johon en luota. Tuskinpa
Hayekin ja Northin analyysit olivat vapaita heidän (täysin oikeasta) etiikastaan.
Samoin sinun analyysisi on vahvasti arvolatautunut lähtökohtiaan myöten.
Minun analyysini niinikään, vaikka se onkin nähtävä ennen kaikkea
kyseenalaistavana vastauksena sinun analyysiisi.

Vastaus kysymykseen 'miksi' johtaa väistämättä toisiin kysymyksiin.
Se, onko jokin asia 'oikein', on esitettävä yhdessä eksplikoitujen arvojen
kanssa, jotta se olisi mielekäs, koska oikea ja väärä ovat suhteellisia.


< Tietysti voi kysyä, että jos metsästäjä-keräilijöillä on niin korkea
< elintaso, miksi Ehrenberg ei itse muuta perheineen esim. Namibin aavikolle
< tai Amazonin viidakkoon? Oletettavasti syynä on, että hän on jo niin
< voimakkaasti nykyisen länsimaisen kulutusyhteiskunnan "aivopesemä", ettei
< kykenisi nauttimaan keräilijäelämästään vaan haaveilisi edelleen
< sellaisista "turhista" ylellisyyksistä kuin vaatteista, talosta, autosta,
< hammastahnasta, lääkkeistä, terveyspalveluista, lehdistä, internetistä,
< kirjoista, jne.


Metsästäjä-keräilijöiden puolustaminen tiettyä historiallista tilannetta ajatellen
ei tarkoita, että minä tai Ehrenberg tai kukaan muukaan haluaisi nykyisessä
tilanteessa palata tuon historiallisen tilanteen mukaiseen metsästys-keräilyyn.
Vaikka genesis-teoriani ei viimeksi vielä edennytkään porvarien syntyä
pidemmälle, näen nyky-yhteiskunnassa saman vastakkainasettelun. Tässä
mielessä mm. minä (ja kaikki muut, jotka halajavat palkkaorjuudesta ja
strukturoidusta työelämästä vapaaseen elinkeinonharjoittamiseen) olen
tämän päivän metsästäjä-keräilijä. Ilman kollektivistista tyranniaa minä
ja muut metsästäjä-keräilijät voisinkin kohottaa elintasoni hyvin korkeaksi
hyvin vähällä työllä - tosin siinä olisi riskejä ja joka tapauksessa olisin oman
itseni, onneni ja kykyjeni varassa ja niiden seppä.

Mutta koska metsästäjä-keräilijät ja nykypäivän yksilöt ovat jatkuvasti
kollektivistien hyökkäysten, tyrannian, sääntelyn ja tyrannian kohteina,
on vapaa yrittäminen mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Meidät yritetään
pakottaa sopetumaan palkkaorjuusyhteiskuntaan samoin kuin metsästäjä-
keräilijät kerran pakotettiin maatalousyhteiskuntaan maaorjiksi. Vaihtoehtona
on tietysti, että kuten metsästäjä-keräilijät aikoinaan suljettiin reservaatteihin
aavikoille, tundralle ja vuoristoihin, myös nykymaailman metsästäjä-keräilijät
ahdistetaan yhteiskunnan laitamille...


< Toisin sanoen, nähtävästi Ehrenbergin mielestä ainoa ratkaisu on
< *yhdessä* siirtyä takaisin keräilijäyhteiskuntaan. Kunhan vain "oikealla"
< vihreällä talouspolitiikalla moderni teollisuus- ja informaatioyhteiskunta
< puretaan ja saavutetaan luonnontila, voidaan vihdoinkin palata < korkeamman
< elintason omaavaan keräilijäyhteiskuntaan.


Jne. Tässä vaiheessa Ehrenbergistä tietenkin on tullut kollektivisti ja
totalitaristi, jonka ratkaisut vaativat kaikkien pakottamista samaan.
Tätä minä en tietenkään kannata.


< Väite, että "intiaanit elättivät itsensä ja perheensä" on melko
< yllättävä. Intiaanithan elivät jatkuvasti nälkärajalla, lapsikuolleisuus
< oli valtava, elinikä alhainen


Mihin vertaat?


< ja nälänhätä iski heti kun ilmasto, eläinten
< vaellusreitit tai muut luonnonilmiöt muuttuivat epäsuotuisiksi. Tämän
< vuoksi koko Pohjois-Amerikan (nykyinen USA ja Canada) alueella eli vain
< pari miljoonaa ihmistä ja väestönkasvua ei juuri ollut.


Väestönkasvua ei ollut, koska resurssit olivat käytössä eikä väestönkasvua
tarvittu. Keski-Amerikassa sen sijaan oli kehittyneitä kaupunkikulttuureita
ja myös militaristisia territoriaalivaltioita. Pueblojen kulttuuri taas oli tyypillinen
agraarikulttuuri.

Rutto, nälänhädät yms. vaivasivat myös Eurooppaa.

AKK


0 new messages