Google Groups no longer supports new usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Helsingin huumepoliisit murtauituivat kotiini mausteisen kakkapierun hajun takia luullen sitä huumeeksi

209 views
Skip to the first unread message

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 06:25:4324/05/2017
to
Mä aloin käyttämään mausteita kapseleissa monta vuotta sitten. Niistä on paljon apua, eli esim. flunssia olen viime vuosina sairastellut tosi vähän ja lisäksi vatsa toimii aina aamuisin tosi hyvin, niin ei tarvitse käydä seuraavan kerran p-asioilla kuin vasta seuraavana päivänä. Nuo mausteet kuitenkin jättävät aika mielenkiintoisen hajun aamuisen p-käynnin jälkeen. No, vajaa puolivuotta sitten täällä oli ilmastointihuolto ja ilmanvaihto oli suljettuna viikonlopun. Sitten tuli huoltomiehet, ja kun mulla on nämä sähkölukot, niin poikani oli pikkaisen töpännyt näiden kanssa, niin se ei pystynyt päästämään niitä heti sisään koulusta tullessaan. No, nehän oli sitten vähän kypsiä ja soittelivat mulle töihin, ja kuulostivat aika hermostuneilta, kun joutuivat odottamaan sähkölukkojen ajastuksen alkua, niin sitten kun ne pääsi sisään tänne tuulettamattomaan asuntoon, niin sehän mun aamuinen p-käynti ei ollut päässyt tuulettumaan, niin ilmeisesti joku niistä tunsi huumeita, kun sen mielestä täällä haisi kannabis eikä mausteinen kakka, niin se teki poliisille ilmoituksen. No muutaman päivän kuluttua siitä Helsingin huumepoliisit sitten murtautuikin tänne sisään, kun olin jo kerinnyt lähteä töihin. Pojan olin laittanut ulos pois kakkalemusta, kun sen olisi pitänyt muutenkin lähteä kouluun kohta. Ne poliisit sitten soittaa mulle töihin tuon murtautumisensa jälkeen, ja sanoo, että täällä haisee kannabis ja että haju tulee yläkerrasta. Jeps, eli juuri siellä yläkerran veskissä olinkin käynyt aamu-p:llä, ja tulihan siinä muutama pierukin. Eli ne murtautui tänne sen vuoksi, että ne luuli mausteisen kakkapierun hajua huumeen hajuksi. Voikohan älyttömämpää syytä keksiäkään murtautumiseen. Tälle saa Suomen masentunut kansa nauraa vuosia. Pitää ottaa johonkin lehteen tai tv-ryhmään yhteyttä, niin ne saa tehdä tästä jutun. Mä olen keksinyt jo monta sketsiä ja vitsiäkin asiasta. Meneehän siinä tietty maine, mutta hei, eihän mulla kovin kummoinen maine ole muutenkaan. Poliiseja tietysti mielellään säästäisi tällaisilta jutuilta, kun niiden työ on ohjelmoijan hommiin verrattuna superraskasta ja vaarallista, mutta ne rikko täällä vähän näitä oven karmeja, niin pitäähän rikkojan tietty maksaa. Ja tietysti ne teki lastensuojeluilmoituksen. Laitoinkin tosiaan tuon jälkeen tehokkaamman ilmanpuhdistimen. Lisäksi täällä oli juuri tuota ennen ollut ovi- ja ikkunaremontti ja siinä yhteydessä oli pitänyt siirrellä ilmanpuhdistimia, niin ne oli sitten unohtunut kytkeä päälle, mutta tuon jälkeen hoksasin tuonkin. Aloin myös käyttämään hajustetta (allergisena olen pyrkinyt välttelemään niitä vuosia). Että tällaista, keski-ikäinen mies käy paskalla, hätiin kutsutaan hajun takia poliisit ja lastensuojeluviranomaiset. Aika ahtaalle on keski-ikäiset miehet ajettu, kun ei saa käydä edes omassa kotonaan kakalla, ilman että sitä aletaan hajun takia tutkia rikoksena, joka tutkimus on ilmeisesti vieläkin kesken. Laitankin tämän sen vuoksi nettiin, koska nyt mun pitäisi hakea uusi työpaikka, niin olisi hyvä saada tämä pois alta (muuten en olisi laittanut). Olen asunut ja työskennellyt Helsingissä vajaat 20 vuotta (ohjelmoijana) ja maksanut hyvin veroja Helsingille ja Suomelle. Lapsen äitikin on ollut työelämässä jo 25 vuotta täällä pk-seudulla. Olen raittiusmies, en käytä tupakkaa, huumeita enkä juuri alkoholiakaan. Tämä tapaus järkytti varsinkin poikaani, koska hän ei pääsyt tuon jälkeen yhdestäkään kokeista läpi usean viikon aikana ja hänet erotettiin lukiosta (hän näki tuon murtautumisen). Peruskoulun päästötodistuksessa hänen keskiarvonsa oli lähelle 9:iä. Hänkään ei käytä päihteitä (ei tupakkatuotteita, huumeita eikä alkoholiakaan). Varsinkin kun tänne on muutenkin ollut häirikkömurtautumisia (googlaamalla nimeni ja wundows puhelin ymmärtää että miksi), joita poliisi ei tietenkään pitänyt rikoksena, vaikka niille on ulkopuolisia todistajiakin. Kovin merkillistä toimintaa poliisilta.

Taloyhtiössäni tämä minun huumeelle haiseva kakkapieru on jo yleisesti tiedossa ja nyt nuo nauraa meikäläisen nähdessään;)

Alla meili, jonka lähetin poliisille nagatiivisen huumausainetodistuksen kera.

Hyvä Poliisi

En löytänyt sivuiltanne muuta mahdollisuutta kuin tämän sähköpostiosoitteen, niin liittyen Rauno Seppäsen, eli minun tekemääni rikosilmoitukseen aiheettomasta huumausaine-epäilystä, ohessa negatiivinen huumausainetestitodistus. Tarvittaessa voin toimittaa tämän myös paperisena, mutta varmimman todistuksen saanette oheisen todistuksen kirjoittaneelta lääkäriltä Diacor Flamingosta, jossa on xxx työterveyshuolto. Ilmeisesti Helsingin huumepoliisin tekemä murto tapahtui kotiini 15.12.2016 aamupäivällä, jolloin he soittivat minulle, että asunnossani haisee selvästi kannabis. Selitin heti, että haju johtuu mausteista, joita käytän paljon, mutta he eivät uskoneet minua. 15.12 tullessani kotiin illalla minulla meni monta tuntia saada murrettu ovi jälleen lukittavaan kuntoon, vaikkakin se on yhä vaurioitunut. Seuraavana yönä sain flunssan, ja sitten kun aloin parantumaan siitä, niin lauantaina 17.12, aloin soittelemaan Diacorille, mutta soitin liian myöhään eli n. klo 16:30. Seuraavana päivänä sovin Diacorin Flamingon vastaanottovirkailijan kanssa puhelimitse, että laboratoriosta soittavat minulle, mutta tuskin kuitenkaan tuolloin sunnuntaina 18.12. Seuraavanakaan päivänä soittoa ei kuulunut, niin soitin heille, ja vastaanottovirkailija kävi henkilökohtaisesti viemässä soittopyynnön laboratorioon. Sieltä soitettiinkin pian ja kun en muistanut, että mistä huumeesta minua syytettiin, niin kun mainitsin laboratoriohenkilölle mausteille haisevasta huumausaineesta, niin hän tiesi heti kertoa, että kyse on kannabiksesta, jolloin itsekin sen taas muistin. Mutta hän kehotti minua ensin menemään lääkärille ja ottamaan sieltä lähetteen ja sainkin ajan heti samalle päivälle 19.12 klo 16:40 Kannelmäen Diacoriin. Laboratorioon pääsin n. klo 17:30 samana päivänä. Eli tämän vuoksi tuossa on muutama päivä väliä, kun minä luulin, että testin voi tehdä vaikka hiuksista monen kuukauden ajalle. Mutta lääkärin mukaan kannabiksen puoliintumisaika on viikko, eli siinä mielessä tuo on täysin pätevä testi. Pystyn lisäksi tuottamaan saman mausteisen kakan hajun, jota Helsingin huumepoliisit väittivät kannabiksen hajuksi, joka päivä, koska käyn joka päivä työpäivinä aina aamuisin kakalla. Tosin vain kerran päivässä, eli jo haluatte, että tulen toistamaan tuon hajun teillekin, niin teidän pitää mainita siitä 1 vrk etukäteen, että säästelen sitten mausteisen kakan teidän tutkittavaksenne. Ja voi ottaa huumetestin ennen tuota kakkaamistani sekä sen jälkeen. Voin toistaa tuon hajun 365 kertaa vuodessa eli vuoden jokaisena päivänä.

Ystävällisin terveisin
Rauno Seppänen

Ari Saastamoinen

unread,
24 May 2017, 07:46:3624/05/2017
to
rauno.s...@gmail.com writes:

> syytä keksiäkään murtautumiseen. Tälle saa Suomen masentunut kansa
> nauraa vuosia. Pitää ottaa johonkin lehteen tai tv-ryhmään yhteyttä,

Mä luulen, että Suomen kansa nauraa enemmän tällaiselle lähes
lukukelvottomalle viestille. Vähän kappalejakoja yms. parantaisi
asiasi mahdollista perillemenoa, joskaan en kyllä bongannut tuosta,
että mikä se varsinainen asia oli. Tuossa oli listattuna todella
paljon tyyppillisiä viitteitä huumeiden käytöstä, ja sitten
ihmettelet, jos epäillään huumeiden käytöstä/myynnistä/kasvattamisesta.

Tämän viestin perusteella itselleni ainakin jopa vahvistui kuva
sinusta huumeveikkona.

> juuri alkoholiakaan. Tämä tapaus järkytti varsinkin poikaani, koska
> hän ei pääsyt tuon jälkeen yhdestäkään kokeista läpi usean viikon
> aikana ja hänet erotettiin lukiosta (hän näki tuon
> murtautumisen).

Lukioikäinen poika saa oven murtamisesta noin kovat traumat? Et usko
tuota itsekään. Ja jos hän kerran oli katselemassa, niin miksi hän ei
avannut sitä ovea ilman sorkkarautaa / moottorisahaa (Tai mitä sitten
käyttivätkään)?

--
Arzka oh3mqu+...@hyper.fi - En halua follareita mailina
1. Valitse sopiva paikka, ei ihmisten tai rakennusten lahella, jossa
paukku voi aiheuttaa hairiota. - Iso-Kiinalaisen kayttoohje

Asko

unread,
24 May 2017, 13:39:2624/05/2017
to
On 24.5.2017 14:46, Ari Saastamoinen wrote:
> Mä luulen, että Suomen kansa nauraa enemmän tällaiselle lähes
> lukukelvottomalle viestille.


Ihan hauskaa ja ymmärrettävää luettavaahan tuo tarina oli.
Koitin jopa Googlata sitä toistakin tarinaa "rauno seppänen wundows
puhelin" mutta ei löytynyt minun Googlella.

-Asko

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 14:20:2124/05/2017
to
Tällaista bisnestä olen suunnitellut, että lisensioisin maustekombinaation ja sitä voitaisiin myydä maatiloille navetoiden ja sikaloiden hajustamiseen, niin noissa oleva paska alkaisi sitten haisemaan kannabikselle, jolloin pössyttelijät tulisivat työskentelemään pienellä palkalla, jos vain pääsevät hengittämään navetoiden ja sikaloiden heidän mielestään kannabikselle tuoksuvaa ihanaa ilmaa. Varmaan jotkut heistä työskentelisivät ilmaiseksikin.
Ja sitten he saisivat myös palkakseen tuota kannabikselle haisevaa maustepaskakombinaatiota, niin saavat sitten vielä kotonansakin kääriä siitä sätkiä ja tuprutella niitä. Tietystikään pössyttelijöille ei kerrottaisi, että mitä se oikeasti, vaan vain se, että on uusi laboratoriossa kehitetty kannabista muistuttava aine hajultaan ja hauskan olon luojana, ja että navetoissa ja sikaloissa sille on erityisen suotuisat kasvuolot (kyllähän tuo aine tuottaa hauskaa oloa ainakin maatilan omistajalle).

Tietty tuosta voi kehittää myös katkaisuhoitomuodonkin, jossa lopulta paljastettaisiin, että ovat tuprutelleet maustettua paskaa. Luulisi tuollaisen asian luovan negatiivisen kuvan kannabiksesta, että sen käyttö jäisi.

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 14:26:0524/05/2017
to
Ajattelin myös perustaa kannabis-kakka kahvilankin, niin pössyttelijät saisivat täysin laillisesti pössytellä kannabikselle haisevaa ainetta. Veskissä käynnin jälkeen olisi hyvä puhaltaa vessasta kannabikselle tuoksuva kakkailma baarin puolelle, etteivät asiakkaat kaikkoaisi baarista.

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 14:31:2024/05/2017
to
Tällaista tv-ohjelmaformaattia olen suunnitellut, että Koko Suomi leipoo ja vääntää. Siinä ensin leivotaan ja arvostellaan ne ja seuraavana päivänä ne edellisenä päivänä syödyt arvostellaan uudestaan väännöksen hajun ihanuuden perusteella.

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 15:01:3824/05/2017
to
Työpaikallani pomo kielsi näiden vitsien levittämisen. Lapsen äiti kielsi näiden lähettämisen lastensuojeluviranomaisille. Poika jaksoi aluksi nauraa näille jonkun verran, mutta ei hänkään enää. Niinpä minun pitää yrittää tätä kautta, josko vielä joku jaksaisi nauraa näille.

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 15:07:0824/05/2017
to
Onhan tuo nyt oikeasti aivan hillittömän hauskaa. Mieti nyt jos kakalla käyntisi jälkeen joku tulisi vessaan ja kommentoisi kakkalemua huumeeksi. Ei varmaan koskaan olisi tullut itsellesi mieleen käyttää kakkalemusta huume sanaa.

rauno.s...@gmail.com

unread,
24 May 2017, 15:11:5824/05/2017
to
wundowsit on niitä piraattimalleja. Toimii muutoin melkein samalla tavalla kuin windows puhelimet, mutta menee välillä jumiin ja kyselee vain luottokorttitietoja.

rauno.s...@gmail.com

unread,
26 May 2017, 07:45:3226/05/2017
to
Moni varmaan muistaa 80-luvun huumoriohjelman Valehtelijoiden klubin, jossa tanssiva Helge Herala toi Leo Lastumäelle ja muille jäsenille outoja esineitä, joiden merkitykselle ja käytölle edellä mainitut henkilöt keksivät selityksiä. Hieman tämän tyyppistä tv-ohjelmaformaattia ajattelin myös eli "Kannabista vai kakkaa", jossa jäsenille tuotaisiin eri muodoissa olevaa maustettua paskaa ja sen tuoksua erilaisissa astioissa, eli kuivattuna, tuoreena, sätkiin käärittynä jne. Kilpailijoiden tehtävänä olisi sitten arvuutella esim. kokeilemalla ja haistelemalla, että onko kyseessä kannabista vaiko kakkaa. Tietysti useimmiten jäsenet vastaisivat, että kannabista. Yksi jäsenistä voisi olla stereotyyppinen pössyttelijä, hänelle tuotaisiin välillä oikeaakin kannabista, jonka hän kuitenkin aina arvaisi olevan kakkaa.

rauno.s...@gmail.com

unread,
29 May 2017, 13:22:4729/05/2017
to
Kun pieraisen, niin pössyttelijät luulevat saavansa "ilmasta kamaa".

John Smith

unread,
29 May 2017, 13:36:3029/05/2017
to
rauno.s...@gmail.com wrote:
> Kun pieraisen, niin pössyttelijät luulevat saavansa "ilmasta kamaa".
>
Eiköhän tämä tullut jo kaluttua loppuun.

--
⛄الرجل الثلجي

rauno.s...@gmail.com

unread,
2 Jun 2017, 10:35:3302/06/2017
to
maanantai 29. toukokuuta 2017 20.36.30 UTC+3 John Smith kirjoitti:
>
> > Kun pieraisen, niin pössyttelijät luulevat saavansa "ilmasta kamaa".
> >
> Eiköhän tämä tullut jo kaluttua loppuun.
>
> --
> ⛄الرجل الثلجي

Niinhän sitä voisi tietty kuvitella, mutta taas toisaalta voisihan sitä tietysti keksiä muutaman vitsin lisääkin.
Entäs jos joudun oikeuteen vastaamaan kannabiksen käyttösyytteeseen. Entäs jos minulla pääsisi oikeudenkäynnin aikana kuuluva pieru. Tuomari varmaankin toteaisi sen mausteisen hajun perusteella syytten aiheettomaksi, kun syytetty tosiaankin pieree kannabiksen hajuisia pieruja. Että se olisi varnaankin sellainen vapauttava pieru, niinkuin paineista ja sakkotuomiosta.

Asko

unread,
2 Jun 2017, 10:46:1002/06/2017
to
On 2.6.2017 17:35, rauno.s...@gmail.com wrote:
> Tuomari varmaankin toteaisi sen mausteisen hajun perusteella syytten aiheettomaksi, kun syytetty tosiaankin pieree kannabiksen hajuisia pieruja.

Mistäs se tuomari kannabiksen hajun tuntee? Ettei vaan olis syytä
aloittaa esitutkinta tuomarinkin osalta, jos noin kevyin perustein niitä
tutkintoja on sinunkin kohdalla aloitettu. :)

-Asko

rauno.s...@gmail.com

unread,
6 Jun 2017, 12:40:1406/06/2017
to
Olen myös hahmotellut aiheesta Hollywood tasoista komediallista elokuvaa. Palaan käsikirjoitukseen myöhemmin, viimeistään elokuvan ensi-iltana. Sen mitä olen käsikirjoituksen ja ensiotosten perusteella etukäteisarvosteluja saanut, niin elokuva voisi olla jopa kolmen Oscarin ehdokkaana, ja yhden Jasperin. Näiden kolmen Oscarin (siis kavereitani plus tämä yksi Jasper) ehdotus oli se, että elokuvan käsikirjoitus vedettäisiin vessanpöntöstä alas, mutta siis kolmen Oscarin ehdokkaana kuitenkin. Harvoinhan sitä suomalainen elokuva pääsee kolmen Oscarin ehdokkaaksi.

rauno.s...@gmail.com

unread,
3 Jul 2017, 10:58:2903/07/2017
to
Tai miten olisi tällainen tv-ohjelma eli Yllätyskotietsintä. Ohjelmassa tehtäisiin "yllätyksenomaisesti" kotietsintä johonkin kotiin ja sieltä olevilta henkilöiltä sitten kyseltäisiin kaikenlaista sellaista, mikä olisi mahdollisesti kiinnostavaa, ja ehkä sieltä voisi löytyä jotain tavaroita, joihin myös voisi liittyä kiinnostava tarina. Ohjelmaan pitäisi tietty ilmoittautua etukäteen ja ilmoittaa, että minkälaisia tarinoita heillä olisi tarjolla henkilöihin tai tavaroihin liittyen ja mielenkiintoisimmat otettaisiin sitten mukaan.
Suomessa ehkä uppoaisi paremmin Janne Katajan tyylinen tapa tehdä "yllätyskotietsintä", mutta muualla maailmassa voisi toimia myös tuollainen kovisteleva tyyli, eli yritettäisiin löytää kaikenlaista syyllisyyttä henkilöistä sieltä löytyvien tavaroiden tai ko.henkilöiden paljastusten perusteella, joita he kertoisivat "kuulustelujen" edetessä.

rauno.s...@gmail.com

unread,
17 Feb 2018, 05:02:2817/02/2018
to
Tarvitsisin sitten oikeudenkäynnissä puhujapöntön, tai jonkinlaisen pöntön, josta voisin levittää "puolustuspuheenvuoroani", joka kumpuaa syvältä sisimmistäni. Ehkäpä pitää käydä monta oikeusastetta läpi, voihan se olla, ettei ihan heti uskota hajun lähdettä.

Kaj Stenberg

unread,
17 Feb 2018, 06:12:1617/02/2018
to
Den lördag 17 februari 2018 kl. 12:02:28 UTC+2 skrev rauno.s...@gmail.com:
> Tarvitsisin sitten oikeudenkäynnissä puhujapöntön, tai jonkinlaisen pöntön, josta voisin levittää "puolustuspuheenvuoroani", joka kumpuaa syvältä sisimmistäni. Ehkäpä pitää käydä monta oikeusastetta läpi, voihan se olla, ettei ihan heti uskota hajun lähdettä.

Ei syytä huoleen, olen vakuuttunut että jo ensimmäinen oikeusaste
ymmärtää hajun lähteen, oli sinulla sitten pönttö taikka ei.

Yleisönä saat tietenkin paikan päällä käydä katsomassa
tarvitsetko omaa "pönttöä". Vihje: et tarvitse (eikä taida edes olla mahdollista tuoda).

Mutta hyvä mies, maksa nyt ensin muutama satanen ammattilaiselle
sen sijaan että pelleilet täällä ja olet vetämässä niskoillesi(kymmenien)tuhansien eurojen velkoja!

--
Kaj

rauno.s...@gmail.com

unread,
30 Nov 2018, 12:25:5430/11/2018
to
Sinällään kuitenkin aika nopeata toimintaa "pierupoliisilta". Meillä tosiaan oli ikkuna-, ovi- ja varastoremontit meneillään eli valitettavasti vessankin ikkunan vierellä oli yli metrin verran tavaraa, niin en aivan ylettynyt aukaisemaan ikkunaa. Että muutamaksi päiväksi kun sitten joutuu sammuttamaan ilmanvaihdon, niin "pierupoliisi" sitten tulee. Aiemmin tosin ajattelin, että sana pierupoliisi olisi enempi adjektiivi ja kuvailisi joitakin ihmisiä, mutta tässä asiassa olin näemmä aivan väärässä. Harmillista sinänsä, että varsinkin poikani opiskeluja ja turvallisuutta häirinneitä häirikkömurtautujia poliisit eivät ole juuri vaivautuneet selvittämään. No, kaikenlaista muutakin ongelmaa viranomaiset ovat minulle järjestäneet Windows-kirjoitukseni jälkeen, ehkäpä palaan niihin myöhemmin.
0 new messages