Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Toimikaamme neekerien ja ählämien kohdalla luonnonsuojelulain näyttämällä mallilla

55 views
Skip to first unread message

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 7, 2005, 12:57:06 PM9/7/05
to
Toimikaamme neekerien ja ählämien kohdalla luonnonsuojelulain
näyttämällä mallilla

Miksipä ei oltaisi neekereitä kohtaan yhtä suvaitsevaisia kuin
luonnonsuojelulain perusteella ollaan vieraangeenikannan omaavia
kiljuhanhia kohtaan? Eli potku persiisiin sinne mistä ovat tulleet?

Yhteenvetona: Ei neekerin neekeriä tai afgaanin afgaania maleksimaan
kaduillemme. Hoidetaan oma kansa ensin periaateenamme. Ählämeihin
sijoitetuilla varoilla olisi oma kansa paljon paremmassa kunnossa
hammashuoltoa myöden.

Kaikki eduskunnan ja SPR:n jäsenet syytteeseen luonnonsuojelulain
rikkomisesta vieraan geenikannan istuttamisesta suomalaisten
keskuuteen?

Seppo Lehto suosittelen tutustumaan http://www.kavkaz.fi sivujen
aluepalautusinformaatioon:)


Ohessa Kaleva-lehdestä malli kuinka syytteitä luetaan jos vierata
lajeja ympätään luontoomme:

Keskiviikko 7.9.2005

Kiljuhanhien istutuksen rikossyytteet nurin

Lapin käräjäoikeus on hylännyt syytteen luonnonsuojelurikkomuksesta
tapauksessa, jossa tarhattuja kiljuhanhia oli istutettu luontoon.

Tapaus sattui Enontekiöllä viime vuoden heinäkuussa. Muoniossa
istutut käräjät antoi tuomionsa keskiviikkona.

Oikeuden mukaan ei ollut riittävää näyttöä siitä, että
kyseessä olisi ollut vierasperäinen laji, josta voisi syntyä pysyvä
kanta.

Käsivarren kihlakunnan nimismies Ossi Hyvönen kertoo, että
oikeudessa kuultiin kahta asiantuntijaa, jotka olivat lintujen
vierasperäisyydestä eri mieltä.

Eteläsuomalainen mies päästi neljä tarhattua kiljuhanhea
enontekiöläisen tunturijärven läheisyyteen.

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan tarhattuja kiljuhanhia ei saa
istuttaa, koska ne eivät geneettisesti edusta Pohjolan luonnonvaraista
kantaa.

Enontekiölle istutetuista kiljuhanhista yksi on tiettävästi nähty
myöhemmin Hollannissa, Hyvönen kertoo.

Lauri Tischler

unread,
Sep 7, 2005, 12:59:21 PM9/7/05
to
Kokonainen Suomi wrote:
> Toimikaamme neekerien ja ählämien kohdalla luonnonsuojelulain
> näyttämällä mallilla
>
> Miksipä ei oltaisi neekereitä kohtaan yhtä suvaitsevaisia kuin
> luonnonsuojelulain perusteella ollaan vieraangeenikannan omaavia
> kiljuhanhia kohtaan? Eli potku persiisiin sinne mistä ovat tulleet?

Vesikauhuisille supikoirille annetaan myrkkysyötti,
kelpais varmaan somalillekkin.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 7, 2005, 1:05:33 PM9/7/05
to
En pane .. somalia ... enkä ehdotustasi sivuun, vaan puollan
lausuntosi myönteisiä arvoja kansakuntamme säilymisen puolesta.

Lieksassa oli annettu somalille 7.9.2005 Aamulehden mukaan kunnolla
turpaan. Kiitoksia Lieksaan. Tuonkaltaista tietotaitoa kaivattaan
muullakin Suomessa ja EU:ssa.
HS:n mukaan Lahdessa oli ammuttu ryssäläisyydellään ylpeilevää
päin läsiä. Edelleen kannatettavaa toimintaa. Kiitoksia kaikille
hankkeisiin osallistuneille.

Seppo Lehto - Isänmaan Asialla - Tampere

Helge.Eskelinen

unread,
Sep 7, 2005, 1:55:46 PM9/7/05
to
Lauri Tischler wrote:

> Vesikauhuisille supikoirille annetaan myrkkysyötti,
> kelpais varmaan somalillekkin.

Paskat annetaan.
Ainoa syötti mitä niille annetaan on sellainen joka sisältää
rabies-rokotetta.
Niiden antamista olet sinäkin maksamassa koska rokotesyöttien levityksen
maksaa valtio.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 7, 2005, 2:13:09 PM9/7/05
to
Minulla olisi muutama iskukoukku ... menisiköhän somali iskukoukkuun?
... Kysymys: Mitä iskukoukkuun, jotta somali menisi halpaan; )?

Seppo Lehto Tampere Isänmaan Asialla

Helge.Eskelinen

unread,
Sep 7, 2005, 2:22:29 PM9/7/05
to
Kokonainen Suomi wrote:
> Minulla olisi muutama iskukoukku ... menisiköhän somali iskukoukkuun?
> ... Kysymys: Mitä iskukoukkuun, jotta somali menisi halpaan; )?


Valkonaaman lompakko???

Marko Koivuniemi

unread,
Sep 8, 2005, 12:31:17 AM9/8/05
to

Vastasitkin jo itse. Eli koukkuun voisi laittaa vaahtosuisen
kiihkoisänmaallisen pellen.

--
T:pi Marko, ~~~ http://marko.koivuniemi.info/ ~~~

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 8, 2005, 2:22:37 AM9/8/05
to

Marko Koivuniemi kiihkoisänmaallisena alkaa laittamaan nyt sitten
niitä koukkuja omaan poskeensa:)? Ryssätäkyiksi:)? ... jotta voimme
tulla pelastamaan sinut miehittäjä-Ryssän saastaisten
sotarikollisten kourista?

Seppo Lehto - pelkkää asiaa Tampere
http://www.kavkaz.fi Kumpujen yöstä, kätköstä maan:
http://miehitetytalueettakaisin.blogspot.com/ Vladimir Putin
sotarikollinen hirteen

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 8, 2005, 2:56:40 AM9/8/05
to
Elämme toivossa parempaan miehittäjä-Ryssän vetäytymisen suhteen:

Ulkoasiainministeriön erillislausunnollaan hyväksymät tavoitteemme:

Yhdistyksen nimi:

Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation
kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. pj. Seppo
Lehto Tampere

http://www.kavkaz.fi/tavoitteet.html

http://www.kareliaforum.net/forum/Forum1/HTML/002369.html

http://www.kareliaforum.net/forum/Forum1/HTML/002372.html

rauhantutkimusdosentti
Member posted 08-09-2005 09:23 Click Here to See the Profile for
rauhantutkimusdosentti Edit/Delete Message Reply w/Quote Noita
elokuvia ja muuta totuudenmukaista materiaalia pitäisi todella
kääntää venäjäksi ja jakaa laajalti.

Suosittelen ohessa helppoa jokamiehen valistusmetodia. Jos jokainen
Venäjälle matkaaja kopioi ja jakelee vaikka parikymmentä tätä
venäjänkielistä infoa (sivu 1), niin vuodessa se on jo aika paljon
www.rescordis.net/lentolehtiset.pdf

IP: Logged
Vesilintu
Member posted 08-09-2005 08:24 Click Here to See the Profile for
Vesilintu Edit/Delete Message Reply w/Quote Juhanin sinänsä
paikkansa pitävästä huomautuksesta huolimatta Markuksen
näppituntuma tilanteesta Karjalassa pitänee silti paikkansa.
Suomalaiset ja ennen kaikkea Suomen hallitus on aina pihalla ja
ajastaan jäljessä kun puhutaan käsillä olevista muutoksista
Venäjän kohdalla. Sen sijaan paikallinen rahvas oivaltaa tilanteen
vaistonvaraisesti ajoissa. Näin kävi Baltian asukkaiden kohdalla jo
80-luvun puolivälistä alkaen, kun tuleva itsenäisyys alkoi nuorison
keskuudessa tuntua jo itsestään selvyydeltä. Samoin olen kuullut
joiltakin Karjalassa viime aikoina käyneiltä, että siellä
paikallisen väestön keskuudessa pitkälti kytee ilmapiiri, jonka
mukaan on vain ajan kysymys milloin alue siirtyy Suomen hallintaan. Ei
niin, että tämä olisi Moskovan lanseeraama ajatus tai edes tukema,
mutta jotenkin ruohonjuuritasolla ymmärretään tilanteen
väistämättömyys eikä siellä ennenkään ole totuttu Moskovaan
luottamaan.

IP: Logged
Juhani Putkinen
Member posted 08-09-2005 07:26 Click Here to See the Profile for
Juhani Putkinen Edit/Delete Message Reply w/Quote Ne (laittomat)
DVD:t on vain rikollinen keino hankkia rahaa suomalaisilta.

Jos kyseiset elokuvat olisi varustettu venäjänkielisellä
tekstityksellä ja laillisessa myynnissä Pietarissa ja Moskovassa,
niin se olisi positiivista.

IP: Logged
Markus Lehtipuu
Member posted 08-09-2005 02:04 Click Here to See the Profile for
Markus Lehtipuu Edit/Delete Message Reply w/Quote Venäjällä on
jo pitkään eletty Karjalan palautusta myötäilevissä tunnelmissa.
Jevgeni Balasov vetää historian todellistamisprojekteja, Viipurin
paikallislehti julkaisi palautukselle myönteisen gallupin, Sortavalan
nuorisosta "kaikki" kannattaa palautusta jne.

Eräs pieni, mutta symbolinen, merkkipaalu on Enson (laittomien)
DVD-kopioiden myyntipiste, josta bongasin muutamia tunteja sitten
seuraavat nimikkeet:

Talvisota

Viipuri sodan jaloissa

Muistojen Karjala

Tuntematon Sotilas

Suomen sodat - torjuntavoitto 1944

Etulinjan edessä

Neuvostoaikainen sensuuri, valhe ja rötöstely on historiaa. Kaikki on
avointa, ja vapaata.

Mainittakoon myös, että rajanylitys helpottuu koko ajan ja Venäjä
on laskenut vuosiviisumin hintaa roimasti.

Avoimessa ilmapiirissä on suomalaisten suorastaan velvollisuus puhua
Karjalan palautuksesta realistisena tulevaisuudenvisiona. Kaikki
elementit ovat koossa, Venäjä ei aseta esteitä sellaisena kuin
Venäjä on tuolla kentällä, ruohonjuuritasolla. Suurimmat esteet
löytyvät Suomesta.

Curry85

unread,
Sep 8, 2005, 3:20:03 AM9/8/05
to
Seppo on tainnut aikanaan saada pakit Tatjanalta ja sai siitä
elinikäisen trauman.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 8, 2005, 4:14:10 AM9/8/05
to
Minulla on oma "tatjana", jonka pakeista ole tykännyt niin että on
saatu 4 mukulaakin; )

clo...@japo.fi

unread,
Sep 8, 2005, 6:03:50 AM9/8/05
to
Miksipä ei oltaisi neekereitä kohtaan yhtä suvaitsevaisia kuin
luonnonsuojelulain perusteella ollaan vieraangeenikannan omaavia
kiljuhanhia kohtaan? Eli potku persiisiin sinne mistä ovat tulleet?


Yhteenvetona: Ei neekerin neekeriä tai afgaanin afgaania maleksimaan
kaduillemme. Hoidetaan oma kansa ensin periaateenamme. Ählämeihin
sijoitetuilla varoilla olisi oma kansa paljon paremmassa kunnossa
hammashuoltoa myöden.

Onpa huikeaa tekstiä! Suvaisemattomuus on meidän suomalaisten pahin
sairaus. Eivät "neekerit" tulleet vapaaehtoisesti asuttamaan
Yhdysvaltoja. Heitä tuotiin laivalasteittain ja myytiin suurtiloille
orjiksi. Se oli liiketoimintaa vapaassa markkinataloudessa. Heidän oli
jäätävä asumaan sinne, mihin heidät tuotiin. Heillä ei ollut
paluulippua taskussaan. 1950-luvun alusta alkaen on suomalaisia
muuttanut esim. Ruotsiin satoja tuhansia. Pitäisikö heidänkin palata
takaisin? Samoin on muuttanut Amerikkaan suomalaisia ja tehneet siitä
vauraan maan muitten mukana.

Afgaanien kulttuuri on noin 5000 vuotta vanhempi kuin suomalainen
kansallinen kulttuuri. Heiltä voisi jotain oppiakin.

Timo J. Rinne

unread,
Sep 8, 2005, 2:56:38 PM9/8/05
to

Eikö sinua vieläkään ole saatu suljettua mihinkään hoitolaitokseen?

//Rinne

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 8, 2005, 3:26:25 PM9/8/05
to
Helsingiläiset, turkulaiset, tamperelaiset jne tuntevat kyllä mitä
on neekerien, somalien ja afgaanien kulttuuri: Ympärileikkauksia,
naiskauppaa, orjuuttamista, silpomisia, kunniattomia murhia jne, sekä
nyt Suomessa katuryöstelyitä ja raiskauksia

Helsingiläiset somalien ja neekerien uhrit varmasti vetänetävät
Erkka Murron ymt: mutaperseiden nuolijat narunjatkoiksi koska ovat
altistaneen kansamme ko. kuraperseiden armoille

Seppo Lehto - Isänmaan asiaa Tampere

Saastaiset vaaralliset rikolliset hengeämme uhkailevat neekerit ja
somalit pitää karkoittaa Afrikkaan, kokeilkoon siellä jatkaa
katuryöstelyään niin roikkuvat äkkiä hirressä

Somalien ja neekereiden perheidenyhdistämisohjelmille loppu ja koko
afrikkalaisperäiset saatanan äkkiä yksipohjarunkoisilla tankkereilla
kohti mikä -mikä maataan.

Poliisi varoittaa somalien ( neekerien? ) katuryöstöistä
Helsingissä 8.9.2005
Julkaistu klo 14:02

http://neekeroinnillestop.blogspot.com/

Somalivaara Helsingissä - Miksi poliisi ei ilmaise saatanan
ryöstäjien kansallisuutta, eihän kyseessä ole mustalaiset,
intialaiset tai arabit vaan ihka aidot neekerit ja somalit, mitä
puskaradiot kertovat


Helsinki. Helsingin poliisi varoittaa keskustan alueella ilta- ja
yöaikaan liikkuvia katuryöstöistä. Reilun kahden viikon aikana
poliisin tietoon on tullut yli kymmenen katuryöstöä keskustan
alueella.

http://noniggerlovers.blogspot.com/

Ryöstöissä uhreja joko uhattiin väkivallalla tai sitä käytettiin.
Valtaosa ryöstöistä tapahtui Kaisaniemessä ja Kaivopuistossa
illalla tai yöllä. Kaikki uhrit olivat miehiä, suurin osa
ala-ikäisiä poikia. Heiltä vietiin esimerkiksi lompakko ja
matkapuhelin.
Osa uhreista kertoi, että ryöstäjät käyttivät väkivaltaa
varoittamatta. Joissakin tapauksissa ryöstäjät pyysivät ensiksi
tupakkaa ja sen jälkeen alkoi pahoinpitely ja ryöstäminen.
Yleensä uhrin luo on tullut vain muutama ryöstäjä, mutta
nopeasti paikalle on kerääntynyt suuri joukko samaan seurueeseen
kuuluvia.

Poliisille tehtyjen ilmoitusten mukaan epäillyt ovat 15-22-vuotiaita
tummaihoisia miehiä.
Poliisi pyytää ryöstöjen mahdollisia silminnäkijöitä
ilmoittamaan havainnoistaan Helsingin poliisin Keskustan poliisipiirin
tutkintayksikköön numeroon 09-189 41 75. Ryöstön uhreiksi
joutuneiden tulisi ilmoittaa tapauksesta heti poliisin hätäkeskukseen
numeroon 10022.

stt

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 9, 2005, 12:05:37 AM9/9/05
to
Ei ole somalit, neekerit, eikä afgaanit onnistuneet telomaan ja
ryöstämään, toisin kuin niin monia suomalaisia. Ehkä sinä et ole
niin onnekas ja pääset ko. ryhmien jäljiltä hoitoon?

Seppo Lehto Isänmaan Asialla Tampere

Kai Ruuska

unread,
Sep 9, 2005, 1:15:37 AM9/9/05
to
Kokonainen Suomi kirjoitti:

> Ei ole somalit, neekerit, eikä afgaanit onnistuneet telomaan ja
> ryöstämään, toisin kuin niin monia suomalaisia.

Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka.

--
Kai

"Always be yourself. Unless you suck."

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 9, 2005, 4:14:07 AM9/9/05
to
Kai Ruuska - http://alastontotuushalosesta.blogspot.com/

Ole hyvä ja mene wc-paperia täynnä olevan lompakkosi kanssa
imitoimaan Tarja Halosta Helsingin keskeiselle ählämipaikalle
ryöstettäväksi pikkuhameessasi, niin saat molempiin päihisi mitä
ansaitset. Kenties maailmasi on somalitapahtumien jälkeen
oikeudenmukaisempi paikka ; )?

Seppo Lehto - Tampere http://www.kavkaz.fi/tavoitteet.html

Marko Koivuniemi

unread,
Sep 9, 2005, 5:36:37 AM9/9/05
to
Kokonainen Suomi wrote:
> Marko Koivuniemi kiihkoisänmaallisena alkaa laittamaan nyt sitten
> niitä koukkuja omaan poskeensa:)? Ryssätäkyiksi:)? ... jotta voimme
> tulla pelastamaan sinut miehittäjä-Ryssän saastaisten
> sotarikollisten kourista?

Isänmaallisuuskin voi olla ylpeyden aihe - ylpeyttä Suomesta ja
suomalaisuudesta. Mutta Seppo Lehdon kaltaiset pilaavat suomalaisten
maineen ja seurauksena yhä harvempi uskaltaa sanoa olevansa
isänmaallinen. Minun suomalaisuuteni ei ole niin rajoitettua että sitä
uhkaisi muut kulttuurit - päinvastoin maahanmuuttajat rikastuttavat
näyttämällä mitä muualla ajatellaan.
(Korostan muuten sitä, että suvaitsevaisuudellakin on rajansa -
kulttuurilla ei tule perustella naisten alempiarvoisuutta tai muuta
ihmisoikeuksia loukkaavaa kuten suvaitsemattomuutta. Tämä pätee niin
joihinkin ulkomaisen kulttuurin edustajiin, mutta myös Seppo Lehdon
kaltaisiin puhdistusajatuksiin. Vääryyttä ei tule korjata vääryydellä.)

Seppo Lehto toimii varmasti esikuvana monelle teini-skinille, jotka
uskaltavat uljaasti joukolla potkia vähemmistöjen edustajia. Heidän
toimensa ovat yhtä raukkamaisia kuin herra Lehdon julkilausumat ja teot.
Yhtäältä hän provosoi ja vaatii aktiivisia toimia ja herjaa ja haukkuu
ja toisaalta itkee poliisille kohtaloaan - lapsellisuuden huippu.

Sääliksi käy hänen lapsiaan - toivottavasti heistä kasvaa järkeviä
ihmisiä - ihan vain isänsä kiusaksi.

> Seppo Lehto - pelkkää asiaa Tampere
> http://www.kavkaz.fi Kumpujen yöstä, kätköstä maan:
> http://miehitetytalueettakaisin.blogspot.com/ Vladimir Putin
> sotarikollinen hirteen

Seppo Lehto - tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 9, 2005, 6:26:37 AM9/9/05
to
Lex neekereille ja afgaaneille = Käänteisrasismille on saatava loppu
ja alkuperäkansojen oikeudet turvattava vierasperäisten
mädätykseltä

Marko Koivuniemi kirjoitti puhdasta sheissea isänmaallisuudestaan. Ei
Seppo Lehdon isänmaallisuus ole rajoittunutta, vaan nimenomaan mitä
sillä on alunperinkin tarkoitettu. Ei mitään vesitettyä tsuhna
yya-henkeä tai kikkarapäiden nuoleskelua mitä Marko Koivuniemi
edustaa.

Nykysuomalaisuudessa ei ole mitään ihailemista, kun sillä pyritään
tarkoittamaan oman kansakuntansa tuhoa mm. käänteirasismilla eli
vierasperäisten suosimisella alkuperäkansan kustannuksella.

Jos / kun on tietty määrä rahaa valtion budjetissa, niin sillä
pitää hoitaa ensin kotimaan velvollisuudet, eikä rasittaa
kansantalouttamme uudella joutoväen luokalla ( ennen niitä sanottiin
loisiksi ).

Oman kansan hampaat, kirurgia, jne kaikki terveydenhoito ja koulutus on
etusijalla tiemäärärahojen ymv:n kanssa. Jos jtkn jää yli niin
siirrettäköön tuleville vuosille kansakuntaamme varten.

Jos joku haluaa ählämeitä tai neekereitä avustaa lisääntymään
tai rahoittaa ählämi- ja neekerivaltioiden korruptoitunutta
byrokratiaa, tehköön sen omista varoistaan, eikä kansakuntamme
varallisuudesta.

Mitä on ns. maahanmuuttajien rikastuttava vaikutus? Jo itse sana on
käännöslaina pakkoruotsista. Jos kyse vaurastuttamisesta, niin
sellaista maahamme tullutta vierasperäistä neekeriä tai ählämiä
ei ole joka tätä kansakuntaa olisi vaurastuttanut tai luonut
hyvinvointia. Kaaoksen ja sosiaaliturvamenojen kasvattamisessa tämä
n. 100 000 rypäle kyllä kunnostautuu tulevina vuosina yhä kasvavassa
määrin ja siinä että suomalaiset maksavat kun he saavat leikkiä
yrittäjää eri säännöillä kuin alkuperäkansan edustajat ( mm.
vakuudettomat luotot jne ).

Seppo Lehto ei itke, vaan vaatii ählämeille ja neekereille vastuuta
tekemisistään, kuten he olisivat suomalaisia, ei mitään armoa,
saati ko. tahojen suojelua vastaavista teoista kuin suomalaisille.
Nyt näyttää pahasti siltä että jos / kun vastakkain valehteleva
neekeri / ählämi, niin automaattisesti syyllinen on suomalainen. Ei
edes epäillä että asia voisi olla toisinpäin, saati tutkita
vastaavalla lailla syytteenä ja tuomioistuinmenettelyssä, kuin
suomalaiseen kohdistetut epäilyt.

Kun tuomitaan niin suomalaiseen kohdistetaan lain oikeuskäytännöstä
poikkeavia määräyksiä rikkoen yhdenvertaisuusperiaatetta "syytön
kunnes todistetaan syylliseksi", todistajia ei kuulla,
todistusaineistoa hylätään, vierasperäinen puhuu aina totta ( =
mikä on iso vale ) jne.

Vedä sinä marko koivumäki KGB:n arvoja edustava tuhkamuna vaikka
kanaa edelleen, jottet vaan saa jälkikasvua vahingossakaan jatkamaan
kaltaistesi kansakunnan mädättämistä. ( Tämä oli vastine
jälkikasvuni herjaamiseesesi ).

Seppo Lehto - pelkkää asiaa Tampere
http://www.kavkaz.fi Kumpujen yöstä, kätköstä maan:
http://miehitetytalueettakaisin.blogspot.com/ Vladimir Putin
sotarikollinen hirteen

Marko Koivumäki KGB:n valheenpalko = tyhjät ja tyhmät kgb-tynnyrit
kumisevat eniten.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 9, 2005, 9:27:27 AM9/9/05
to
Neekeriuutisia Portugalista - neekerit ryöstivät satoja ihmisiä
aurinkorannalla

Seppo Lehto - totuus maahanmuuttajista arkipäivää Portugalissa

Mustanahalised röövisid rannas tuhandeid inimesi
LES toimetus , 13.06.2005"

...............Mustanahkaiset röystivät uimarannalla tuhansia
ihmisiä.


"Reede pärastlõunal langesid Lissaboni lähistel asuvas Carcavelose
rannas tuhanded inimesed mustanahaliste noorukite röövretke
ohvriteks. Enam, kui 500 12-20-aastasest noormehest ja neiust kosnev
bande ründas rannas suvitajaid, röövides neilt ehteid, raha ja
mobiiltelefone."

............... Perjantaina iltapäivällä joutuivat Lissabonin
lähistöllä olevalla Carcavelosen uimarannalla olevat tuhannet
ihmiset mustanahkaisten nuortenmiesten ryöstöretken kohteeksi.
Enemmän kuin 500 kpl. 12-20 -vuotiasta nuorukaista ja tyttöä
ryntäsi laumana rannassa aurinkoaottavien kimppuun, ja ryöstivät
heiltä koruja, rahaa ja matkapuhelimia.

"Carcavelose rand. (Foto: Correio da Manhã)"

.......www.lisest.org/2005/carcavelos.jpg

"Röövlite esimeseks ohvriks osutus Ida-Euroopast pärit immigrant,
kellelt võeti jõuga ära kullast kaelakee. Seejärel tulistas üks
gängi liige õhku kaks lasku, mis oli märguandeks teistele bande
liikmetele, misjärel nad sööstsid inimeste kallale, röövides neilt
vägivalda kasutades neile kuuluvaid esemeid ja raha. Inimesi haaras
tõeline paanika ja hirm, mida rohkearvuline bande oli teadagi ka
oodanud. Vastuhakkajate suhtes kasutati toorest vägivalda - löödi
ja tõugati."

................. Ryöstelyn ensimmäisiksi uhreiksi joutui
Itä-Euroopasta peräisin oleva maahanmuuttaja, jolta joukko ryösti
kultaisen kaulaketjun. Sen jälkeen ampui yksi jengin jäsen ilmaan
kaksi laukausta, mikä oli merkki muille jengin jäsenille, jotka
tämän jälkeen syöksyivät ihmisten kimppuun, ryöstivät näiltä
väkivaltaa käyttäen näille kuuluvia esineitä ja rahaa.

Ihmiset joutuivat kauhun valtaan, ja alkoi paniikki, mitä jengi oli
tiennyt odottaakin. Vastaanhangoittelevia kohtaan käytettiin karkeaa
väkivaltaa.

"Rannabaari Windsurf Café omaniku Helder Gabrieli sõnul puudub
Carcavelose supelrannas regulaarne politseipatrull. Alates kella
15.00-st hakkas politsei saama telefonikõnesid rannas toimuva kohta,
teiste seas teatas ka baari omaniku abikaasa Carla Gabriel
võimuorganitele rannas asetleidvast barbaarsusest."

.................. Rantabaari "Windsurf-Cafén" omistaja Helder
Cabrieli kertoi, että Carcavelosen uimarannalta puuttuu
säännöllinen poliisipartiointi. Klo. 15.00 alkaen poliisille alkoi
tulla puhelinilmoituksia rannan tapahtumista. Myös baarinpitäjän
vaimo soitti poliisille rannalla tapahtuvista barbaarisuuksista.


"Abi paluti ka Lissaboni märulipolitseilt ja merepolitsei jõududelt.
Cascaisi politseijuhi Gonçalves Pereira sõnul tulistas politsei lasud
õhku, püüdes sellega olukorda kontrolli alla saada."

............Apua pyydettiin myös Lissabonin mellakkapoliisilta ja
merivartiostolta. Cascaisin poliisipäällikön Goncalves Pereiran
mukaan poliisit ampuivat ilmaan saadakseen tilanteen kontrolliin.

"Löömingus sai viga viis inimest, neist kaks korravalvurit. Politsei
sõnul saadi olukord Carcavelose rannas kontrolli alla kella viieks ja
vahistada suudeti vaid neli röövlit. Rüüstajad pärinevad Lissaboni
vaesematest eeslinnadest, kus valdavas osas on elanikeks immigrandid
Portugali kunagistest koloniaalmaadest Aafrikast."

............Mellakassa loukkaantui viisi henkilöä, näistä kaksi
järjestyspoliisia. Poliisi kertoo tilanteen Carvelosessa saadun
hallintaan kello viiten mennessä, ja pidätetyksi saatiin vain neljä
ryöstelijää. Ryöstelijät pakenivat Lissabonin kurjaliston
esikaupunkeihin, missä valtaosa heistä onkin asunut laittomina
maahanmuuttajina Portugalin entisistä siirtomaista Afrikasta.

"Pärast kuritegevuse toimumist nähti paljusid bande liikmeid
Lissabon-Cascais rongijaamade perroonidel, kus nad peitusid
tavareisijate sekka ja sisenesid rongidesse. Mustanahelistest koosneva
bande liikumist ja huligaanitsemist on varem toimunud mõnel korral
Lissabon-Sintra liinil, kus on samuti ette tulnud reisijate
röövimist."

................Kauheuksien tapahtumisen jälkeen nähtiin suuria
joukkoja Lissabonin-Cascaisin junaseisakkeen laiturialueella, missä
nämä kätkeytyivät tavallisten matkustajien sekaan ja katosivat
juniin. Mustanahkaisista koostuvien jengien liikkumisia ja huliganismia
on sattunut Lissabonin-Sintran linjalla useita kertoja, ja niiden
yhteydessä on tapahtunut matkustajien ryöstelyä.

"Portugali siseminster Marques Mendes teatas laupäeval, et politsei
valvet suvituspiirkondades tuleb tõhustada. Politsei sõnul
alustatakse juhtunu osas uurimine ja korravalvurite sõnul oli tegemist
organiseeritud kuritegevusega."

................Portugalin sisäministeri Marques Mendes tiedotti
lauantaina, että poliisivalvontaa kesänviettopaikoissa tullaan
tehostamaan. Poliisi tutkii tapahtunutta... plaa plaa...

"Taolised grupiviisilised röövretked supelrandadesse on väga levinud
Brasiilia suvituspiirkondades, kuid Portugali ei ole varem taoliste
juhtumitega kokku puutunud."

................ Tälläiset joukkomittaiset ryöstöretket
uimarannoille ovat yleisiä Brasilian lomanviettoalueilla, mutta niitä
ei ole aikaisemmin sattunut Portugalissa.

Eestiksi: http://www.lisest.org/2005/Carcavelos.htm

Tämä tapaus paljastaa maahanmuuttajien rikollisista tavoista
sellaista, mitä meidän ei haluta tietävän. Portugalin poliisi
toimet olivat myös riittämättömiä portugalilaisten suojelemikseksi
terrorilta.

"Mustanahalised" (muuten hauska sana, ja aivan laillinen koska se on
Suomi-Viro -sanakirjassa! Hmmm...) käyttäytyvät laumana niin, että
kun suurella joukolla hyökätään, juuri ketään ei jää kiinni,
eivätkä nekään saa länsimaiselta oikeuslaitokselta mitään.
Siitä pitävät huolta ihmisoikeus-juristit.

Tälläistä alkaa ilmeisesti sattumaan HETI kun "mustanahalisten"
määrä ylittää jonkun "kriittisen massan" rajan?

Tämä tapaus, jonka saimme Suomessa tietää Viron lehdistön kautta,
onkin meille varoitus siitä tulevaisuudesta, jonka omat johtajamme
ovat meille valmistelleet ja suunnitelleet.

Jo niinkin lähellä kuin Ruotsissa, jonka "maahanmuuttajat" ovat osin
samoja henkilöitä kuin Suomessa, on sattunut "mustanahalisten" lauman
hyökkäyksiä puistojen tms. nurmikoilla aurinkoa-ottavien nuorten
tyttöjen kimppuun melkein brasilialaisella metodilla:

1. Suuri joukko valuu uhrien läheisyyteen,
2. ympäröi heidät ja peittää näkyvistä,
3. ja käy kimppuun, raiskaus alkaa ja jatkuu jatkuu....

Tytöillä ei ole poispääsyä ennenkuin koko "mustanahalisten" joukko
on päässyt toteuttamaan aikeensa.

Että sellailsta "monikulttuuria" meille tarjotaan. Muistakaa nimi:
Tarja Halonen. Äänestäkää häntä, niin saatte edellä kerrotun
ihanuuden nopeammin Suomeenkin!

(Tätä viestiä saa postata edelleen, kunhan ei kerro lähdettä.)

Jukka Pakkanen

unread,
Sep 9, 2005, 11:21:49 AM9/9/05
to
Etkö vieläkään ole päässyt sinne hinkumaasi ohjelmaan, kun jaksat jatkaa
näitä juttuja?

Olis varmaan hyvä että näihin Sepon trolleihin ei mentäisi syvemmin
kommentoimaan, nyt viime päivien viestien tarkoitus lähinnä kai ollut
esittää tarpeeksi "persoonallisia" näkökohtia asiaan kuin asiaan, että
pääsisi telkkarin uuteen keskusteluohjelmaan jonne Sepolla kova hinku.
Valitettavan moni tuohon kuitenkin haksahtanut.


"Kokonainen Suomi" <lehto...@gmail.com> kirjoitti
viestissä:1126272447.6...@o13g2000cwo.googlegroups.com...


Neekeriuutisia Portugalista - neekerit ryöstivät satoja ihmisiä
aurinkorannalla

Seppo Lehto - totuus maahanmuuttajista arkipäivää Portugalissa

Mustanahalised röövisid rannas tuhandeid inimesi
LES toimetus , 13.06.2005"

...............Mustanahkaiset röystivät uimarannalla tuhansia
ihmisiä.


"Reede pärastlõunal langesid Lissaboni lähistel asuvas Carcavelose
rannas tuhanded inimesed mustanahaliste noorukite röövretke
ohvriteks. Enam, kui 500 12-20-aastasest noormehest ja neiust kosnev
bande ründas rannas suvitajaid, röövides neilt ehteid, raha ja
mobiiltelefone."

............... Perjantaina iltapäivällä joutuivat Lissabonin
lähistöllä olevalla Carcavelosen uimarannalla olevat tuhannet
ihmiset mustanahkaisten nuortenmiesten ryöstöretken kohteeksi.
Enemmän kuin 500 kpl. 12-20 -vuotiasta nuorukaista ja tyttöä
ryntäsi laumana rannassa aurinkoaottavien kimppuun, ja ryöstivät
heiltä koruja, rahaa ja matkapuhelimia.

"Carcavelose rand. (Foto: Correio da Manhć)"

.......www.lisest.org/2005/carcavelos.jpg

Cascaisi politseijuhi Gonēalves Pereira sõnul tulistas politsei lasud

S.T. Suikkanen

unread,
Sep 9, 2005, 12:32:27 PM9/9/05
to
Jukka Pakkanen wrote:
> Etkö vieläkään ole päässyt sinne hinkumaasi ohjelmaan, kun jaksat jatkaa
> näitä juttuja?
>
> Olis varmaan hyvä että näihin Sepon trolleihin ei mentäisi syvemmin
> kommentoimaan, nyt viime päivien viestien tarkoitus lähinnä kai ollut
> esittää tarpeeksi "persoonallisia" näkökohtia asiaan kuin asiaan, että
> pääsisi telkkarin uuteen keskusteluohjelmaan jonne Sepolla kova hinku.
> Valitettavan moni tuohon kuitenkin haksahtanut.


Asioilla on eri tasoja. Kaikki ei ole aina miltä näyttää.

Näin haluamatta loukata ketään asianosaista, henkilö jonka tekstiä
allaoleva henkilö lainaa, on ymmärtänyt lainaajansa vaikuttimia seu-
raavalla sivulla kuvatun mallin mukaisiksi.

http://www.anarkiaa.150m.com/poliittinen1.htm

Kuten kuitenkin ehkä huomaatte, molemmille toimijoille on yhteistä
melko pidäkkeetön ilmaisutyyli. Päätelkää itse uskottavuus.

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 9, 2005, 4:29:15 PM9/9/05
to
Komujen viimeinen puolustus ; ) disinfo ... tunnetaan "Mainilan
laukauksista Dudajevin ja Mashadovin teloituksiin ; )

bolsujen polvet sano klunx, klunx ... ; )

Anarkistikomut yrittävät hämmentää soppaa vaikka lusikka ei pysy
kourassa; )

Seppo Lehto Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y. Tampere

Ryssä helvettiin Suomen alueilta ja somalit Somaliaan, )

Eino leino

unread,
Sep 10, 2005, 4:00:46 AM9/10/05
to

Eikö sinulla riitä kavereita siellä missä olet?


Kokonainen Suomi

unread,
Sep 10, 2005, 4:34:25 AM9/10/05
to
Timo Rinne lienee joku Niuvasta ryssäläisten persepanojen jäljiltä
toipumaan päässyt ryssykkä, joka kärsii pahasta suomettuneisuudesta
ja Suomen taudista ( Martti Siiralan terminologian mukaan )

Eino Leino nimimerkki - ole hyvä ja käytä sinäkin loppuun saakka
vanhaa suomalaista sanaa neekeri ja ryssä, äläkä ujostele. Ethän
voi vaatia ympäristöäsi käyttämään ko. terminologiaa, jos siitä
itse laistat?

Presidentinvaalissa 2006, eduskunnassa, eduskunnan oikeusasiamiehellä,
oikeuskanslerilla, valtakunnansyyttäjillä, sanomalehdistössä,
tiedostusvälineissä, kouluopetuksessa jne niin arki-, kuin
virkakäytössä on muistettava että neekereistä ja ryssistä pitää
käyttää niiden vanhaa nimeä, eikä puhua vierasperäisistä
millään kremnologian muunnelmilla venäläinen ( ryssä ) ,
mustanahkainen ( mustanahkatakki päällä? ) häivyttäen
kansallisuuksilta niiden luontaiset ominaisuudet ja ilmiasut

Suomen turvallisuusvaje saadaan ratkaistua kun Natojoukot sijoitetaan
Krondstadtiin ( nimikin viittaa saksankieleen ) ja Suomen lahden
ulkosaarien demilitarisointi poistetaan myös Suomen puolelta, sillä
onhan siellä nyt Ryssän miehittäjäsotilaat, niin miksipä ei sitten
aluepalautusten myötä myös Natojoukot?

Samoin Kalastajasaarentoon ja Litsavuonoon Natojoukot, koska
pitäähän Suomen saada aluepalautusten myötä hieman korkoa
lisäalueina laittomasta miehitysajasta.

Seppo Lehto pj. http://miehitetytalueettakaisin.blogspot.com/
http://suursuomalaisuudesta.blogspot.com/ ; )

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 10, 2005, 4:46:38 AM9/10/05
to
Mahdollista on että S.T.Suikkanen on oman kommentointinsa perusteella
perustellusti epäiltävissä ko. anarkistilinkin kuvailemaksi tahoksi
; )?

Tomi Jaskari, Timo Rinne lienevät vain näitä Niuvasta ryssäläisten
persepanojen jäljiltä toipumaan päässeitä ryssykköitä, jotka
kärsivät pahasta suomettuneisuudesta ja Suomen taudista ( Martti
Siiralan terminologian mukaan )

Tämä Suomen tauti ja ryssäläisyys aiheuttaa heille psykoosiin
samaistua miehittäjän ja vierasperäisten arvoihin, vaikka ne
loukkaisivat alkuperäkansojen oikeuksia

Eino Leino nimimerkki ja monet muut - olkaa hyvä ja käyttäkää

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 10, 2005, 2:07:59 PM9/10/05
to
jokohan Timo. J. Rinne on päässyt lomalle Niuvasta?

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 10, 2005, 2:11:19 PM9/10/05
to
Timo. J. Rinne on tainnut vyöriä Niuvan rinnettä pitkin jorpakkoon;
)?

... kaverit ovat Murasesta alkaen murahdelleet että turpa kii
ryssykkä; )`?

Olli

unread,
Sep 12, 2005, 10:45:05 AM9/12/05
to
Jukka Pakkanen wrote:
> Etkö vieläkään ole päässyt sinne hinkumaasi ohjelmaan, kun jaksat jatkaa
> näitä juttuja?
>
> Olis varmaan hyvä että näihin Sepon trolleihin ei mentäisi syvemmin
> kommentoimaan, nyt viime päivien viestien tarkoitus lähinnä kai ollut
> esittää tarpeeksi "persoonallisia" näkökohtia asiaan kuin asiaan, että
> pääsisi telkkarin uuteen keskusteluohjelmaan jonne Sepolla kova hinku.
> Valitettavan moni tuohon kuitenkin haksahtanut.

Onko jo niin kaistapäinen ohjelma olemassa? Mikä se muuten on?

Olli

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 15, 2005, 6:40:30 AM9/15/05
to
Suorana 19.9.2005 klo 13 Tampereen käräjäoikeus

Rikoksen uhri Seppo Lehto jota syytetään päällekarkaajansa
pahoinpitelystä

Vastapuolena öykkäröivä afgaaninuori Waisullah Namdar, joka
tunnetaan vapaaottelijana ja ramin sohrabin ohjattavana

Seppo Lehto Tampere

Profeetta Tero

unread,
Sep 15, 2005, 8:12:10 AM9/15/05
to
Kokonainen Suomi wrote:

Eipä ole tainnut Waisullahiin oppi upota, kun kerran iäkkäänpuoleinen
herramieskin häntä syytteen arvoisesti pystyi läksyttämään.

--
Tero
-----------------------------------
All Christians must burn for Satan
All Christians must burn for Me
All Christians must burn for Satan
All the Christians must burn...

Project Hate MCMXCIX - Burn

Miikka Lahti

unread,
Sep 15, 2005, 9:32:10 AM9/15/05
to
Profeetta Tero wrote:
> Kokonainen Suomi wrote:
>
>> Suorana 19.9.2005 klo 13 Tampereen käräjäoikeus
>>
>> Rikoksen uhri Seppo Lehto jota syytetään päällekarkaajansa
>> pahoinpitelystä
>>
>> Vastapuolena öykkäröivä afgaaninuori Waisullah Namdar, joka
>> tunnetaan vapaaottelijana ja ramin sohrabin ohjattavana
>>
>>
> Eipä ole tainnut Waisullahiin oppi upota, kun kerran iäkkäänpuoleinen
> herramieskin häntä syytteen arvoisesti pystyi läksyttämään.

Minkähän ikäinen tämä Waisullah on? 12 v?

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 15, 2005, 12:25:03 PM9/15/05
to
Totuus afgaaneista ja kulttuureistaan

Afgaanien oppi lienee nykyään se miten rikotaan vanhoja
muinaismuistoja, häpäistään ja murhataan naisia, joukkomurhataan
ihmisiä, viljellään huumekasveja ymv.

Seppo Lehto - Tampere

Kokonainen Suomi

unread,
Sep 15, 2005, 1:01:13 PM9/15/05
to
Mutiaisten viralliset iät ovat oikeusjärjestelmällemme kummajainen
ja kaikkea muuta kuin totta

Mutiaisten eli vierasperäisten tummahipiäisten iästä ja niiden
luotettavuudesta on useita versioita mm. KKO:ssa on asioita käsitelty
tässä hiljattain vierasperäisten ikien osalta - On yleisessä
tietoisuudessa, että vierasperäisten iät on mitä on kirjattu ovat
yleensä miten sattuu eli kaikkea muuta paitsi oikeat

Poliisikuulusteluun kutsun tehnyt poliisi esitti että ko. afgaani on
17 v. Kuulusteluissa kun katsottiin ilmoittamaansa ikää (huomio
ilmoittamaansa) niin olisi juuri muutamaa viikkoa alle 15 v.

Olen jättänyt asianajaja Pauli Kiviharjulle valmisteltavaksi pyynnön
tämän öykkärin oikean iän paljastamiseksi. Ymmärtääkseni se on
mahdollista hampaasta nähdä mikä on oikea ikä.

Sujuvasti osallistui keväällä Figh Night-kisaan Pyynikillä vielä
juuri karvan alle 15 v. ( ikänsä lienee edelleen iso ? )
vapaaottelukisaan yhtä ärhäkästi kuin minua yrittäessään, mutta
vielä surkeammalla tuloksella kun lensi kehän nurkkaan kolvi auki
verta naamaltaan haroen. - On harvinaisen tyhmä idiootti tämä
Waisullah Namdar, havaitessaan minut ottelunsa alla yritti vielä
minullekin haastaa riittaa kun menin juttelemaan ohjaajansa Sohrabin
kanssa ja toivottamaan onnea otteluunsa.

Epäilen, että Miikka Lahti varmaan olisi vierasperäisten
nuoleskeluinnossaan ottanut kyseisen häirikön nyrkistä mieluummin
kuin torjunut ko. tyypin päällekarkausta. Mahdollisesti olisi ottanut
mielihyvin vielä potkun päähänsäkin, kuten tämä väkivaltainen
vapaaottelua harjoitteleva Waisullah Namdar yritti kohdallani. Minä
vaan en ota vittuiluja, enkä päällekarkauksia keneltäkään
ilmaiseksi, jos mahdollista ne välttää. Väistin maassa kierähtäen
ko. idiootti Waisullah Namdarin törkeän pahoinpitely-yrityksen eli
potkun päähäni kierähtäen ja potkunsa sivuun ohjaten ..
onnellisella lopputuloksella että tämä idiootti lensi omaan
potkuunsa ja mätkähti alas. Sen jälkeen totesin, että eipä
tässä mitään noustessani ja lähdin pois.

Mitenkähän muut palstalaiset olisivat toimineet ko. tapauksessa.
Ottaneet mutiaiselta nyrkkiä ja monoa turpaan vai torjuneet?

Lycka till Miikka Lahti ymv:lle jotka ovat niin idiootteja että
kuvittelevat ko. vierasperäisiä joiksikin enkeleiksi. Tiedoksi, että
mm. Hkissä on poliisi joutunut juuri somalinuorten väkivaltaisuuksien
ja ryöstöjen takia perustamaan poliisille erityisen somalipartion.
Asiasta lisää http://www.suomensisu.fi palstalla
http://www.suomensisu.org/content/view/185/9/lang,fi/ ja
http://www.suomensisu.org/content/view/186/9/lang,fi/.

Seppo Lehto Tampere - joka ei ole yhtä helppo kohde vierasperäisille,
eikä kotoperäisille idiooteille kuin moni muu:

VU: Poliisi varoittaa tummaihoisista ryöstäjistä
Sähköposti
08.09.2005

Helsingin poliisi varoittaa keskustan alueella ilta- ja yöaikaan
liikkuvia katuryöstöistä. Reilun kahden viikon aikana poliisin
tietoon on tullut yli kymmenen katuryöstöä keskustan alueella.

Ryöstöissä uhreilta on viety omaisuutta. Heitä joko uhattiin


väkivallalla tai sitä käytettiin. Valtaosa ryöstöistä tapahtui
Kaisaniemessä ja Kaivopuistossa illalla tai yöllä. Kaikki uhrit

olivat miehiä, suurin osa ala-ikäisiä. Heiltä vietiin esimerkiksi
lompakko ja matkapuhelin.

Osa uhreista kertoi, että ryöstäjät käyttivät väkivaltaa
varoittamatta. Joissakin tapauksissa ryöstäjät pyysivät ensiksi
tupakkaa ja sen jälkeen alkoi pahoinpitely ja ryöstäminen.

Yleensä uhrin luo on tullut vain muutama ryöstäjä, mutta nopeasti
paikalle on kerääntynyt suuri joukko samaan seurueeseen kuuluvia.

Poliisille tehtyjen ilmoitusten mukaan epäillyt ovat 15-22-vuotiaita
tummaihoisia miehiä.

Poliisi pyytää ryöstöjen mahdollisia silminnäkijöitä
ilmoittamaan havainnoistaan Helsingin poliisin Keskustan poliisipiirin
tutkintayksikköön numeroon 09-189 41 75. Ryöstön uhreiksi
joutuneiden tulisi ilmoittaa tapauksesta heti poliisin hätäkeskukseen
numeroon 10022.

« »

ja toinen:

IS: Poliisi perusti erikoisryhmän somalijengejä varten Tulosta
Sähköposti
07.09.2005
Helsingin ydinkeskustaan on perustettu erikoisryhmä katuryöstöjä
torjumaan, vahvistaa Keskustan poliisipiirin päällikkö, ylikomisario
Göran Wiksten. Voimia on saatu kasaan yhdistelemällä piirin
tutkinta- ja kenttäjoukkoja keskenään
- Silloin kun katuväkivalta ja lähiliikkeiden ryöstely alkaa
yleistyä, kyse on vaarallisista ennakkotapauksista, joihin on nopeasti
puututtava. Jopa menetetyn omaisuuden määrä ei ole ratkaiseva
perusta vaan rikosten nopea torjuminen.

Vaikka virallisesti erikoisryhmän nimi on ryöstöryhmä, se voisi
olla yhtä hyvin somalinuorten tekemien rikosten torjuntaryhmä, kertoo
eräs poliisi IS:lle. Poliisit ovat näet havainneet somalinuorten
tekemiä rikosbuumeja eri puolilla kantakaupunkia. Ryöstäjät ovat
olleet liikkeellä muutaman henkilöiden ryhmissä, mutta niitä on
ollut useita. Samalla ilmiö täyttää järjestäytyneen rikollisuuden
esiasteen. Tiettävästi poliisi paljasti jo kesällä Kaivopuiston
konsertissa kolme varastelevaa ja ryöstelevää somaliryhmää.

Ylikomisario Wikstenin mukaan asioista pitää puhua oikeilla nimillä,
vaikka viranomaisia syytettäisiinkin rasismista.
- Nyt on selvästi havaittu missä väestönosassa nuoria ryöstäjiä
on ollut tavallista enemmän. Vanhat suvun jäsenet ovat selvästi
menettäneet otteensa nuoriin, toteaa Wiksten.
Poliisin mukaan nuorille täytyy viestittää, ettei katuryöstely
Helsingissä ole hyväksyttävää missään muodossa.

Keskustele uutisesta (0 Viestiä)


IS: Poliisi perusti erikoisryhmän somalijengejä varten

0 new messages