Puheenjohtaja ehdottaa, että yhdistyksen tilinkäyttöoikeus annetaan
vain ja ainoastaan yksin sille, jolla on talousasiat hanskassaan, ja
se ei ole edes hän itse, vaan todennäköisesti minä, jos hallitus minut
siihen tehtäväään valitsee, ja itse olen vain hallituksen rivijäsen,
ja sihteeri, ja hallituksen päätöksellä myös yhdistyksen
nimenkirjoitusoikeuden saava henkilö.
Onkos muilla kokemuksia, lähinnä pienissä yhdistyksissä, siitä, että
pitääkö tilinkäyttöoikeudellisia olla enemmän kuin vain yksi, toki se
on suositeltavaa, mutta onko se (pankkiryhmästä riippuen)
pakollistakin, vai riittääkö tuo yksi? Muistan vaan aiemmilta eri
pienissä yhdistyksissä toimimisen ajoiltani, että tilinkäyttöoikeus
oli myös yleensä ainakin puheenjohtajalla ja joskus myös
varapuheenjohtajalla, ja että pankki halusi sekä siitä että
nimenkirjoitusoikeudesta hallituksen pöytäkirjaotteen ja yhdistyksen
säännöt. Eli voiko tässä nyt käydä niin, että tilinkäyttöoikeutta ei
edes voi antaa vain yhdelle, vai onko se vain suositeltavaa etät
enemmän kuin yksi?
---Jacke---
Itse olen ollut viime vuosina mukana parissa noin tuhannen jäsenen
yhdistyksessä ja molemmissa tapauksissa tilinkäyttöoikeus on annettu
erityisesti nimettynä taloudenhoitajalle ja se on kyllä riittänyt.
Nimenkirjoitusoikeuden omaavillahan on lainkin mukaan automaattisesti
oikeus käyttää tiliä säännöissä määritellyn mukaisesti, siksi pankki
niitä päätöksiä ja sääntöjä kyselee.
--
Jussi
:: Te audire no possum. Musa sapientum fixa est in aure.
:: I can't hear you. I have a banana in my ear.
>Itse olen ollut viime vuosina mukana parissa noin tuhannen jäsenen
>yhdistyksessä ja molemmissa tapauksissa tilinkäyttöoikeus on annettu
>erityisesti nimettynä taloudenhoitajalle ja se on kyllä riittänyt.
Hjuva sitte, eli tuo onnistuu oikein hyvin siinä tapauksessa.
>Nimenkirjoitusoikeuden omaavillahan on lainkin mukaan automaattisesti
>oikeus käyttää tiliä säännöissä määritellyn mukaisesti, siksi pankki
>niitä päätöksiä ja sääntöjä kyselee.
Kerros muuten ihan mielenkiinnosta lainkohta, johon tuo automaattinen
tilinkäyttöoikeus nimenkirjoitusoikeudellisilla perustuu? Tämä
samainen kaveri, joka haluaa vapaaehtoisesti tilinkäyttöoikeudestaan
luopua, vaikka onkin pj, ei nääs usko, että jonkun suuren järjestön
pj:llä olisi tosta vaan oikeus nostaa rahaa järjestön tililtä, vaan
siitä pitää olla hallituksen päätös, vaikka ko. pj oliskin sääntöjen
mukaan nimenkirjoitusoikeudellinen. Eli kiinnostaa nyt tuo
nimenkirjoitusoikeuden ja tilinkäyttöoikeuden juridinen
automaattikytkös.
---Jacke---
Eräässä pienessä yhdistyksessä - joka tosin ei ole ry vaan Tampereen
teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan alayhdistys, jonka tosin
ylioppilaskunta velvoittaa noudattamaan yhdistyslain pykäliä - jossa
vaikutan, tilinkäyttöoikeudet on myönnetty aina puheenjohtajalle,
varapuheenjohtajalle ja rahastonhoitajalle.
--
Antti Alhonen.
> Kerros muuten ihan mielenkiinnosta lainkohta, johon tuo automaattinen
> tilinkäyttöoikeus nimenkirjoitusoikeudellisilla perustuu? Tämä
Eikös se perustu siihen että nimenkirjoitusoikeus antaa oikeuden tehdä
oikeustoimia yhdistyksen puolesta ja tilinkäyttöoikeus kuuluu näihin
oikeustoimiin... Sinäänsä erikoinen tilanne että puheenjohtaja ei halua
tilinkäyttöoikeutta, luulisi että selkeyden vuoksi pj:llä olisi hyvä
oikeus olla koska yleensä on tarpeellista että pj voi esimerkiksi tehdä
sopimuksia ja tilata palveluita, ja jos tällainen valta annetaan niin
eikai se tilin käyttökään kovin paha asia ole. En tiedä voisiko tuon
säännöissä määrätä vaikkapa niin että yhdistyksen hallitus nimeää
tilinkäyttöoikeuden omistavat henkilöt.
-ka
> Nimenkirjoitusoikeuden omaavillahan on lainkin mukaan automaattisesti
> oikeus käyttää tiliä säännöissä määritellyn mukaisesti, siksi pankki
> niitä päätöksiä ja sääntöjä kyselee.
>
Tilinkäyttöoikeus ei käsitykseni mukaan ole lailla säädetty, vaan se on
sopimusasia pankin ja asiakkaan välillä. Automaatioon en ole tuossa
mielessä törmännyt, vaan yleensä pankki on pyytänyt yhdistyksen
hallituksen pöytäkirjaa, josta kävisi ilmi, ketkä yhdistys valtuuttaa
tilejä käyttämään, ja sen pohjalta tehdään sitten pankin kanssa sopimus
tilien käytöstä.
--
=8^#D# "Vee are too soon oldt und too late schmart."
Olen asioinut yhdistysasioissa Nordean, OP-ryhmän, Sampopankin ja
Ålandsbankenin kanssa, eikä näistä kellään ole mitään alarajoja
tilinkäyttöoikeuksien haltijoille. Yksi on riittänyt hyvin jokaiselle.
Asiaa pitää katsoa yhdistyksen näkökulmasta. Kuinka todennäköistä on,
että taloudenhoitaja katoaa tietämättömiin, ja tulee lasku, joka pitää
maksaa pois? Jos tällaista ei luultavasti tapahdu, riittää ihan hyvin
se, että tilinkäyttöoikeudet ovat vain taloudenhoitajalla.
Hallitushan pystyy hyvinkin nopealla aikataululla tarvittaessa
lisäämään tilinkäyttöoikeuksia.
--
* Sufficiently advanced magic is indistinguishable from technology (T.P) *
* PGP public key available @ http://www.iki.fi/killer *
>> Kerros muuten ihan mielenkiinnosta lainkohta, johon tuo automaattinen
>> tilinkäyttöoikeus nimenkirjoitusoikeudellisilla perustuu? Tämä
> Eikös se perustu siihen että nimenkirjoitusoikeus antaa oikeuden tehdä
> oikeustoimia yhdistyksen puolesta ja tilinkäyttöoikeus kuuluu näihin
> oikeustoimiin...
Joo, mutta useinhan yhdistyksen nimen saa kirjoittaa vain kaksi yhdessä.
Sopimushan on pätevä ja sitoo yhdistystä, jos nimenkirjoittajat sen ovat
allekirjoittaneet ja toinen osapuoli on toiminut vilpittömässä mielessä, eli
ei ole tiennyt mahdollisesta äkillisestä nimenkirjoittajien muutoksesta.
Näin ollen pankeillakaan ei voine olla mitään *velvollisuutta* vaatia
pöytäkirjanotetta, vaikka pankit niin aina tekevätkin. Miksi näin?
Onko esimerkiksi tällöin huijarin pakko tehdä isompi väärennysrikos ja
ottaa riski isommasta rangaistuksesta? Vai johtuuko tuo vain siitä,
että usein tilinkäyttöoikeudet vaihtuvat ennenkuin yhdistysrekisteriin
merkitään uudet nimenkirjoittajat? Tyypillisestihän pian kokouksen
jälkeen uusi pj käy samalla matkalla pankissa ja viemässä
nimenkirjoittajien muutosilmoituksen.
--
"muuttumistendenssit ovat kuitenkin valtaosaltaan uskottavasti selitettävissä
johtuviksi pukeutuvan subjektin itsensä kokemasta miellyttävyydestä,
motoristen toimintojen joustavoittamisesta ja tähän verrattavissa
pragmaattisista näkökohdista." -- s.k.kieli, aiheena naisten pukeutuminen.
Näinhän ne tekevät. Itse olen parinkin yhdistyksen ja yhteisön kohdalla
joutunut jopa muuttamaan pöytäkirjan sanamuotoa, jotta pankki on suostunut
tilinkäyttöoikeudet siirtämään. Siis muotoon: "Yhdistyksen
tilinkäyttöoikeus myönnetään NN laajoin tilinkäyttöoikeuksin, sisältäen
verkkopankin käytön." Tämä on vaadittu (Oulussa) ainakin Osuuspankille ja
Sampopankille ennen kuin tilinkäyttöoikeutta on suostuttu muuttamaan.
V-M
--
Vesa-Matti Sarenius, M.Sc. * * * * * * * * * * * * * * * * *
mailto:sare...@koivu.oulu.fi * Music seems to help the pain *
Lecturer, mathematics education * R.I.P. Syd, my hero *
University of Oulu, Finland * * * * * * * * * * * * * * * * *