Potilas on Motonetistä hankittu Lexa OH-12 1000W 9 ripaa.
- Markus
Joskus öljytäytteinen lämpöpatteri voi pitää pientä ääntä riippuen öljymäärästä.
Se ei voi olla aivan täynnä koska öljy laajenee. Ääni voi olla pulputuksen tai
pikemminkin pienen ripsahtelun kaltaista. Luulen, ettei mihinkään huoleen ole
jos patteri ei kuumene liikaa eikä siitä tule käryä. Voit ottaa yhteyttä esim.
laitteen huoltoon ja kysyä asiaa sekä pyttää öljyn täyttämistä. Itse sitä ei
pidä tehdä koska täyttömäärä on tarkka ja öljynkin on syytä olla oikeanlaista.
Lexxan maahantuoja on SRS FENNO-EL joka sijaitsee Vantaalla. Motonetkin hoitaa
asian jos patterin vie sinne. Et kertonut laitteen ikää. Jos siinä on takuuta
jäljellä niin asia on helppo ja jos se on, sanokaamme alle kolmen vuoden ikäinen,
myyjä huolehtinee asian kuntoon. Jos se on ihan uusi niin voisi käydä vaihtamassa
sen toiseen jos Motonetti on lähellä ja sitä on heillä myymälässään. Koska merkki
on vähän sellainen halpa niin ääntä voi toki tulla kaikistakin.
Lexxa -merrki on ollut vähän heikoilla sähköturvallisuuden kannalta katsottuna
mutta ainaikaan toisteiseksi tuota öljylämmityspatteria ei ole Tukesin sivuilla.
Seuraava mittalaite sinne ehkä jossain vaiheessa ilmestyy:
http://www.mattikaki.fi/sahkoturvallisuus/bestest8.htm
--
Matti Kaki at iki dot fi http://www.mattikaki.fi
=========== Location: 60.414 N 25.097 E ===========
Navigare Necesse Est - Vivere Non Est Necesse
Asiasta kerrotaan laitteen käyttöohjeissa. Piruuttani en vain sano mitä. :)
Olen niin kypsynyt ihmisiin jotka eivät ikinä lue käyttöoheita mutta
edellyttävät sitä muilta ja tulevat kyselemään tyhmiä. Niin ja käyttöohjetta ei
saa hukata.
Samaa mieltä. Minulla on ihan kaikki käyttöohjeet tallella. Niistä on oikeasti
hyötyä aina jossain vaiheessa. Mutta käyttöohje siis kertoo porinasta. Merkinnee
sitä, ettei laite ole niitä kaikkein laadukkaimpia koska se kerrotaan ennakkoon.
Ei voi sitten takuuna "korjauttaa".
No minä paljastan. Siinä käyttöohjeessa kerrotaan että ennen käyttöönottoa
patteri pitää kääntää minuutiksi ylösalaisin juuri tuon porinan poistamiseksi.
Mitään vikaa siinä siis ei luultavasti ole. Kuplat ovat vaan väärässä paikassa.
Kertoisitko vaikka piruuttasi missä kohtaa ohjetta? En toiseenkaan
kertaan lukemalla löytänyt mitään kysymyksiini liittyvää mainintaa.
Vehkeen mukana tosin tuli vain yksi ohjeläppyrä, monikosta päätellen
niitä vissiin pitäisi olla muutakin kuin yksi ison postikortin kokoinen
lappu.
- Markus
> Kuuluuko öljytäytteisen patterin olla täynnä öljyä?
Täynnä ne eivät ole. Ainakin jonkinverran on jätetty öljylle
laajenemisvaraa. Tämän huomaa kun kääntelee laitetta esim. ylösalaisin ja
takaisin.
> Uskaltaako käyttää,
> jos ei ole? Tovi virran kytkemisen jälkeen alkoi kuulua porinaa, hiukan
> samantapaista kuin rasvakeittimestä ranskisten lisäämisen jälkeen.
Kaikki tähän mennessä vastaatulleet ovat olleet hiljaisia, tosin mikään
niistä ei ole ollut kovin halpaa mallia.
En osaa sanoa kyseistä mallista onko tuo OK vai ei.
<juhani>
Mulla ei ole nyt tässä sitä ohjetta mutta muistan että ennen käyttöönottoa
patteri pitää kääntää hetkeksi ylösalaisin juuri tuon porinan poistamiseksi.
Eipä ole tuommoista mainintaa täkäläisessä ohjeessa. Eikä toimenpide
auttanut porinaan. (Ohje kylläkin käskee asentaa jalat ennen
käyttöönottoa, jota varten patteri on käännettävä ylösalaisin.)
Motonettiä kiusaamaan siis seuraavaksi, kun sinnepäin on asiaa.
- Markus