Kirjoitin kohteliaan sähköpostin Fotonettiin heidän kotisivuillaan
ilmoitettuun osoitteeseen. Kun vastausta ei kuulunut muutamassa
päivässä, yritin soittaa heidän puhelinpalveluunsa. Joka kerta
puhelu menee joko suoraan vastaajaan ("palvelussamme on ruuhkaa")
tai sitten puhelin hälyyttää 6 kertaa minkä jälkeen vastaajaan.
Eivät siis vastaa puhelimeen.
Seuraavaksi kirjoittelin toisen sähköpostin, jossa pyysin
kohteliaasti vastausta ensimmäisen sähköpostini kohteliaaseen
kysymykseen ("Mikä on mennyt pieleen? Miten pitäisi toimia,
että jatkossa teiltä tilatut kuvat eivät olisi liian tummia?")
Jälleen on kulunut muutamia päiviä, Fotonetistä ei kuulu
pihaustakaan. Edelleen puhelinpalvelu samassa jamassa. Seuraava
askel lienee tappion nieleminen, toimittajan vaihtaminen ja
nyysseissä itkeminen.
Taitaa olla aika vähissä nämä nettikuvapalvelut? IFI:llä ei
ole tarjota riittävän isoja kuvakokoja. Onko vielä muita
joita voisi kokeilla, vai pitääkö jatkossa asioida
perinteiseen tapaan valokuvausliikeessä, jonne voi ainakin
mennä myyjää kiusaamaan jos kuvat ei miellyttäneet?
Jatkot .kuluttajaan
Hyvä palvelu, hyvät kuvat. Palvelun omituisuus on se että ICC profiilille
säädetyt kuvat täytyy lähettää niin, että jokainen jpg sisältää itse
profiilin. Kasvattaa tiedostokokoa ja siirrettävää datan määrää melkoisesti.
--
Juho Vuotila
Oliko siis pikkukuvat samoja kuvia kuin isot ja samoilla asetuksilla? Jos
näin oli, niin sitten on aika erikoista, jos ne suuremmat on liian tummia.
> Jälleen on kulunut muutamia päiviä, Fotonetistä ei kuulu
> pihaustakaan. Edelleen puhelinpalvelu samassa jamassa. Seuraava
> askel lienee tappion nieleminen, toimittajan vaihtaminen ja
> nyysseissä itkeminen.
Puhelimella olen saanut sieltä palvelua, kun muutaman kerran olen tarvinnut,
mutta silloin jouduin jokusen kerran soittamaan. Ei taida kovin suurta
porukkaa Fotonetissä olla valjastettuna asiakaspalveluun.
HK
>> Tilasin Fotonetistä (www.fotonetti.fi) kahden kokoisia kuvia.
>> Kuvat toimitettiin luvatusti muutamassa päivässä. Pettymys
>> iski kuitenkin pakettia avatessa - kaikki isompikokoiset kuvat
>> olivat mahdotoman paljon liian tummia, siis pilalla.
>
> Oliko siis pikkukuvat samoja kuvia kuin isot ja samoilla asetuksilla?
> Jos näin oli, niin sitten on aika erikoista, jos ne suuremmat on liian
> tummia.
Eivät ne samoja (siis identtisiä) kuvia olleet, mutta samalla
tavalla PhotoShopissa käsiteltyjä. Kalibrodulla näytöllä
katsoen pikkukuvien ja isojen kuvien valoisuus on samaa
luokkaa. Paperikuvissa taas isot olivat huomattavasti
tummempia kuin pienet.
Mitään lisää en Fotonetistä kyllä uskalla tilata, ennenkuin
tämän ongelman aiheuttaja on minulle riittävän uskottavasti
selvitetty.
Luulisi että sähköpostiin vastaisivat, edes jotain. Puhelimella
läpipääsyä yrittäen en viitsi enää työaikaani enempää tuhlata
tämän asian vuoksi.
Itse joskus aikoinaan tilasin muutamia testikuvia Fotonetin kautta
myös, ICC-profiililla etc.
Kuvista oli aivan järkyttävän tummia kun ne minulle viimein tulivat.
Lähetin samat kuvat myös IFIlle, heidän omalla ICC-profiilillaan
ja yllättäen kuvat tulivat sellaisena kuin oli tarkoituskin.
Vaikea sanoa mikä meni pilalle Fotonetin kanssa, mutta enpä
sieltä ole enää mitään tilannut tuon jälkeen. Kerta riittää.. =)
--
Pasi Sjöholm
Laita seuraavaksi kuvat Fujille. Itsellä ei ole koskaan ollut mitään
valittamista. Labrana olen käyttänyt Aero-kuvaa. Ainoa ihme oli viimeksi
ennen joulua niin se koneelle ladattava siirto-ohjelma ei toiminut vaan
jouduin laittamaan kuvat menemään verkon java-sovelluksella.
Suomalaiset palvelut ovat kaikki todella huonoja ja kalliita. Itse
yritän aina ostaa kotimaista, mutta juuri kuvapalveluissa (kokeiltu
monta eri firmaa) on seuraavat ongelmat:
1. Kuvat tulee ryttyisenä kotiin
2. Kuvissa naarmuja tms
3. Kun valittaa/huomauttaa/kysyy/kohteliaistaa asiasta, vastaus on
tyly "joo joo, pidä sä turpas kiinni niin saat uudet kuvat viikon
päästä"
4. Asiakaspalvelun taso hyvin lähellä nollaa.
Tämän takia käytän ainoastaan pixumia (www.pixum.de) koska se ei
ikinä ole pettänyt: halvemmat kuvat, mukava asiakaspalvelu,
tarjouksia, halvat postikulut ja NOPEA toiminta.
M
Paitsi jos kyseessä on asiakkaan tilauksen mukaisesti valmistettava tuote
(kuten vaikkapa valokuvat tai silmälasit).
Tässä kuluttajansuojan tietoa:
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6476&lmf=6541&id=18971&mode=readdoc
Käytitkö muuten kuvanvalmistajan ICC-profiilia kuvissasi? Jos et, siinä voi
olla syy kuvien tummuuteen.
ICC-profiilia käyttämällä muunnat kuvat omalla koneellasi kuvanvalmistajan
laitteille sopiviksi.
Jouko
Turha nyt on pelkästään suomalaisia kuvavalmistamoja haukkua. Suomessa on
tiukka hintakilpailu - ja silti hinnat ei pärjää Keski-Euroopan
valmistamoille tai edes Ruotsille. Miksi?
Siksi, että tukut repii kemikaaleista, papereista ym. sikahintaa Suomessa.
Täällä on perinteisesti saatu maksaa valokuvatarvikkeista luxusta ja perinne
jatkuu.
Tää on näitä hintadifferoinnin kummajaisia. Jossain toisissa tuotteissa
puolestaan meillä on Euroopan halvimmat tukkuhinnat. Esim. autovaraosat on
kai sellainen tuoteryhmä.
> Turha nyt on pelkästään suomalaisia kuvavalmistamoja haukkua. Suomessa on
> tiukka hintakilpailu - ja silti hinnat ei pärjää Keski-Euroopan
> valmistamoille tai edes Ruotsille. Miksi?
> Siksi, että tukut repii kemikaaleista, papereista ym. sikahintaa Suomessa.
> Täällä on perinteisesti saatu maksaa valokuvatarvikkeista luxusta ja perinne
> jatkuu.
Tässähän olisikin sitten oman maahantuonnin paikka.
Taitaa olla tehtaiden intressissä pitää harmaatuonnit kurissa.
> Taitaa olla tehtaiden intressissä pitää harmaatuonnit kurissa.
Voi olla, mutta milläs sen voi tehokkaasti estää.
Esim. takuu / korjaus / tuki yms. saarrolla jne.
Siinä voi olla jälleenmyyjät vähissä, jos se uusi harmaatuoja ei pysty
tarjoamaan takuuta. Ja täysin itse ei maahantuojan kannata takuuta lähteä
kustantamaan. Yleensä ne hoidetaan valmistajan kanssa yhdessä (monesti
50/50)
Viallisen tuotteen voi palauttaa aina. Voi silti olla syytä jollain
keinolla saada yhteys.
Soita kunnan kuluttajaneuvojalle ja kysy mikä on hyväksyttävä
vastausaika liikkeen puoelelta. Neuvoja voi myös ottaa yhteyttä
liikeeseen ja vähän "keskustella"
1. miksi kommunikointi tökkii
2. mitä vialliselle tuotteelle tehdään
Marko
> Esim. takuu / korjaus / tuki yms. saarrolla jne.
> Siinä voi olla jälleenmyyjät vähissä, jos se uusi harmaatuoja ei pysty
> tarjoamaan takuuta. Ja täysin itse ei maahantuojan kannata takuuta lähteä
> kustantamaan. Yleensä ne hoidetaan valmistajan kanssa yhdessä (monesti
> 50/50)
Eikös kyse ollut kemikaaleista ja papereista? Jos EU-markkinoilta
ostaa samat kemikaalit ja paperit, mutta halvemmalla, miten takuu- ja
korjausasioissa voisi tulla ongelmia? Ja jos tulee, Kilpailuvirasto
tai Markkinatuomioistuin kyllä pistää aisoihin.
Muuten hyvä, mutta mistä ostat? Ei noita romppeita liiku ohi tehtaiden
agenttien.
> Muuten hyvä, mutta mistä ostat? Ei noita romppeita liiku ohi
> tehtaiden agenttien.
Pyytää tarjouksia niiltä agenteilta muissa maissa. Jos käy niin, ettei
tarjouksia tule tai hinnat ovat säännönmukaisesti korkeammat kuin
muille, valitusta kilpailuviranomaisille. Tai sitten bulvaani ostamaan
niitä kohdemaassa. Niin kauan kun toimitaan EU:n sisällä, tällaisen
toiminnan vaikeuttamisyritykset kiinnostavat kilpailuviranomaisia.
Hohhoijaa, haukotus. Mistäs *tiedät* mitä muut siinä maassa maksaa? Siis
kyllä arvella voi, mutta näytäpä toteen. Lisäksi, tehtaan on niin helppo
perustella eri hintojaan per asiakas esim. volyymieroilla. Se on sallittua.
Kaikille ei tartte samalla hintaa myydä, sellaista pakkoa ei ole B2B
kaupassa.
>Tai sitten bulvaani ostamaan
> niitä kohdemaassa. Niin kauan kun toimitaan EU:n sisällä, tällaisen
> toiminnan vaikeuttamisyritykset kiinnostavat kilpailuviranomaisia.
Haukotus. Näkis vaan. Bulvaanit haistetaan herkästi tossa bisneksessä koska
myyjät tuntee alan toimijat tarkkaan. Pienethän ne piirit on.
Säkö oikeesti meinaat, että eu:n kilpailuvirastoa kiinnostaa paskan vertaa
saiko möttösen firma neuvoteltua vaan 1pv (tai 10% laatutakuun) takuun
suomeen viemilleen tuotteille, vaikka virallinen maahantuoja on sanut
neuvoteltua valmistajan kanssa vaikkapa 1v (tai 100% laatutakuun) takuun
(josta maahantuoja maksaa vaikka 50% ja valmistaja50%) jne.
Eli kerros ny missä ihmeessä se kilpailuvirasta / markkinatuomioistuin
pistää aisoihin. Onko EU:ssa joku "minimi sopimusehdot" direktiivi, tai
"maksimihinta" direktiivi ?
Entäs kun valmistaja X myy möttöselle suomen maahantuojan hintaan niitä
papruja, vaikka se koittaa niitä tilailla saman maahantuojan saksan
toimistosta jne. ??
> "Antti Louko" <a...@iki.fi> wrote in message
> news:op64ap8...@alo99.louko.com...
> > Pyytää tarjouksia niiltä agenteilta muissa maissa. Jos käy niin, ettei
> > tarjouksia tule tai hinnat ovat säännönmukaisesti korkeammat kuin
> > muille, valitusta kilpailuviranomaisille.
> Hohhoijaa, haukotus. Mistäs *tiedät* mitä muut siinä maassa maksaa? Siis
> kyllä arvella voi, mutta näytäpä toteen. Lisäksi, tehtaan on niin helppo
> perustella eri hintojaan per asiakas esim. volyymieroilla. Se on sallittua.
> Kaikille ei tartte samalla hintaa myydä, sellaista pakkoa ei ole B2B
> kaupassa.
Sinähän juuri muutama viesti aikaisemmin tiesit:
"Siksi, että tukut repii kemikaaleista, papereista ym. sikahintaa Suomessa.
Täällä on perinteisesti saatu maksaa valokuvatarvikkeista luxusta ja perinne
jatkuu."
Kilpailluviranomaisille sitten on pakko kertoa hinnoittelusta.
> Haukotus. Näkis vaan. Bulvaanit haistetaan herkästi tossa bisneksessä koska
> myyjät tuntee alan toimijat tarkkaan. Pienethän ne piirit on.
Kyllä. Myönnän, että asiassa on käytännön hankaluuksia. Ja näillä
hankaluuksilla saadaan aikaan jonkin verran hintaeroa maiden
välillä. Mutta jossain tulee raja vastaan ja sen rajan jälkeen
vaivannäkö differoinnin kielrtämiseksi alkaa kannattaa. Siinä
aikaisemmassa viestissäsi annoit ymmärtää, että hintaero on jo kovin
iso, mistä päättelin rajan jo ehkä olevan käsillä.
Ehkä siten, että yleensä ne koneet, joihin ne kemikaalit ja aineet
yhteensopivia on samanmerkkisiä. Olen itse ollut näkemässä, miten
tälläinen hieno ja huippukallis kone "ihan pikkuisen spragaa".
Valtuutettu huoltomies käy sitä säätämässä tunteroisen ja laskuttaa yli
4300 euroa. Vaihtoi jonkun pienen sähkökomponentin, Voi vain kuvitella
miten he suhtautuvat takuu- ja huoltoasioissa jos huomaavat että
kemikaalit ja paperittulevat maahan muuta kuin heidän kauttaan.
> Voi vain kuvitella miten he suhtautuvat takuu- ja huoltoasioissa jos
> huomaavat että kemikaalit ja paperittulevat maahan muuta kuin heidän
> kauttaan.
Oletus koko ajan oli, että kemikaalit ja aineet ovat niitä ihan samoja
valtuutetun, vaikkakin eri kanavan kautta hankittuja, ei piraatti,
tarvikkeita.
Juuri tuollaiseen puuttumisesta kilpailuviranomaiset eivtä tykkää, se
kun on kilpailun rajoittamista.
Se, että käyttää jotain muuta kuraa laitteissa, saattaa aiheuttaa
vahinkoa, kuluja tms. Mutta sitä kuraa saa varmaan ihan Suomestakin.
Pistäisin itsekin pystyyn valtuutetun huollon erään merkin laitteille
ja kemikaleille jos se olisi tässä vapaan kilpailun maassa mahdollista.
> Tilasin Fotonetistä (www.fotonetti.fi) kahden kokoisia kuvia.
> Kuvat toimitettiin luvatusti muutamassa päivässä. Pettymys
> iski kuitenkin pakettia avatessa - kaikki isompikokoiset kuvat
> olivat mahdotoman paljon liian tummia, siis pilalla.
Tässä on digikuvissa näköjään "prosessi" muuttunut, ennen negatiivien
valotusta ja värejä korjattiin automaattisesti vedostaessa, nykyisin
digiprinteissä sitä ei näköjään tehdä.
Ja kun ei ole ollenkaan itsestään selvää, että asiakkaan näyttö on
kalibroitu ja profiilit hallinnassa, niin syntää helposti "roskistavaraa"
eli saa käyttökelvottomia vedoksia.
Minulle on käynyt samoin IFI:llä, printeistä tuli liian tummia.
IFI:n käyttöehdoissa on onneksi selvästi mainittu:
"Peruutusoikeus:
Kuvatuotteilla on 14 päivän palautusoikeus. Palautuksen voit jättää
merkinnällä ASIAKASPALAUTUS postin kuljetettavaksi, jolloin me maksamme
postimaksun puolestasi. Lisäksi pyydämme ilmoittamaan palautuksen syyn."
Eli ei ongelmia palautuksen kanssa.
Terv.
Ville
Käyttääkö Fotonetti kuvien mukana olevia kameran tallentamia EXIF-tietoja
valotuksen yms. korjailuun? Entä jos kuvaa on editoitu esim. Photoshop
Elements:llä ja mukana on EXIF-tiedot / tai ei ole EXIF-tietoja?
Itsekin olen havainnut Fotonetillä teetetyissä kuvissa pienoista tummuutta,
mutta oletan (aikakien vielä) sen johtuneen omasta LCD-näytöstä jolla kuvat
näyttävät liian kirkkailta. Toisaalta editoimaton suoraan kameran
käsittelemätön kuva yleensä on ollut parempi kuin itseni editoima (yleensä
olen lisäännyt kirkautta).
-Jukka
"Ville" <ville@-invalid-.com> wrote in message
news:H%Xvh.47199$Nb2.8...@news1.nokia.com...
Ja mitähän mahdat kertoa? Että Ruotsissa/Saksassa on halvempaa? Arvaa
monessako tuotteessa näitä eroja on ja tekeekö em. viranomainen mitään.