Mitäs Pekka de Jood näihin sanoo?
x x x clip1 x x x
Kansainvälisen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja Jewish Telegraphic
Agency kirjoittaa, että "kaikki neljä juutalaisuuden tärkeintä suuntausta
ovat edustettuna juutalaisryhmässä, joka tukee demokraattien ja
republikaanien yhteistä päätöslauselmaa, jossa hallitusta vaaditaan
puuttumaan matalaan syntyvyyteen".
Juutalaisryhmien mukaan erityisesti Itä-Euroopasta saapuneet
askenasijuutalaiset ja "Lähi-idästä peräisin olevat ihmiset" (eli
sefardijuutalaiset) "ovat yliedustettuina" matalaan syntyvyyteen liitettyjen
tautien ja vaivojen tilastoissa. Juutalaisten mukaan julkisen sektorin on
ratkaistava ongelma.
Toisin sanoen juutalaisryhmät vaativat veronmaksajilta ilmaista rahaa, jolla
juutalaisten korkea syntyvyys voitaisiin taata esimerkiksi kustantamalla
lapsettomuushoitoja. Juutalaiset pelkäävät, että muuten heidän rotunsa
tulevaisuus on uhattu.
x x
Kongressissa asiaa ajaa juutalainen demokraatti Debbie Wasserman Schultz
Floridasta. Schultz on jo aiemmin synnyttänyt kuohuntaa, kun julkisuuteen
vuosi ääninauha, jossa hän totesi rodunsekoituksen olevan uhka
juutalaisuudelle.
Tästä huolimatta juutalainen Schultz kutsuu valkoisten kansanmurhaa ja
valkoisiin kohdistuvaa väestönvaihtoa "vaaralliseksi ja tappavaksi
salaliittoteoriaksi". Keskustelu syntyvyydestä, väestötilastoista ja rotujen
tulevaisuudesta onkin jälleen yksi esimerkki politiikan huipulla
vallitsevasta juutalaisesta kaksinaismoralismista ja ylivalta-ajattelusta.
x x x clop1 x x x
https://www.partisaani.com/news/zionism/2022/04/29/yhdysvaltojen-juutalaisjohtajat-huolissaan-rotunsa-matalasta-syntyvyydesta/
x x x clip2 x x x
Juutalaiset eri maissa ovat ilmaisseet hätänsä siksi, että Tesla-miljardööri
Elon Musk on päättänyt hankkia Twitterin itselleen. Juutalaisten mukaan on
huolestuttavaa, että Musk on ilmoittanut tahtovansa lisätä sananvapautta
sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä Twitter sensuroi aggressiivisesti
Israel-kriitikoita ja valkoisia nationalisteja.
Sananvapaus on ollut juutalaisille perinteisesti punainen vaate, sillä
vapaan puheen ja mielipiteenmuodostuksen nähdään johtavan väistämättä
juutalaisvastaisuuden kasvuun yhteiskunnassa. Sionistien mukaan juutalaiset
itse eivät kuitenkaan ole syypäitä juutalaisvastaisuuteen, vaan vika on aina
muissa - tällä kertaa Elon Muskissa.
Yhdysvalloissa toimiva juutalainen lobbausjärjestö Anti-Defamation League
(ADL) varoittaa, että Muskin omistajuus voi "tehdä Twitteristä
antisemitistisemmän". ADL kannattaa monikulttuurisuutta ja liberalismia
länsimaissa mutta rotuerottelua ja juutalaista ylivaltaa Israelissa.
x x x clop2 x x x
https://www.partisaani.com/news/zionism/2022/04/27/juutalaiset-huolissaan-elon-muskin-twitter-kaupoista-sananvapaus-johtaa-antisemitismiin/
x x x clip3 x x x
Euroopan unionin antisemitismin torjunnan koordinaattori, juutalainen
äärisionisti Katharina von Schnurbein linjaa, että Suomen valtion tulisi
puuttua aiempaa rajummin ottein juutalaisvastaisuuteen. Ylen haastatteleman
von Schnurbeinin mukaan ensimmäinen askel oikeaan suuntaan olisi niin
sanottujen vihapuhelakien kiristäminen eli kansallismielisiin kohdistuva
vaino.
Juutalaisaktivistin mukaan Suomen tulee myös näyttää vihreää valoa eläinten
rituaaliteurastukselle siksi, että juutalaisille eläinrääkkäys on pyhä
rituaali.
Haastatteluartikkelissaan Yleisradio "unohti" mainita, että von Schnurbein
on militantti sionisti, joka kannattaa aseellista väkivaltaa
palestiinalaisia vastaan. Hän on saanut aiemmin palkintoja esimerkiksi
laitonta siirtokuntapolitiikkaa ajavalta B'nai B'rith -järjestöltä. EU:n
juutalaispäällikkö vaatii kansallismielisiin kohdistuvaa vainoa Euroopassa
mutta väkivaltaista rotuerottelupolitiikkaa Israelissa.
x x x clop3 x x x
https://www.partisaani.com/news/zionism/2022/04/27/eun-juutalaiskoordinaattori-rituaaliteurastusten-vastustaminen-on-rasismia/
Viimeksimainitutussa lähteenä mm
https://yle.fi/uutiset/3-12411179
jota itse Kuru kävi ateistitoverinne kanssa läpi Monon jaksossa 319:ssä, ja
YLEn artikkelissa olevaa linkkiä
https://hum.fi/antisemitismi/
Siis HUM aka Holokaustin uhrien muisto ry, siis pesä jota Pekka de Groot ei
suostunut siivoamaan, eikä teitä muitakaan holocaustiin uskovia näytä oman
pesän siivoaminen kiinnostavan... Siellä valehdellaan EDELLEENKIN
z z z
Majdanek
Puolassa Lublinin lähellä sijaitseva keskitys- ja tuhoamisleiri.
Perustettiin lokakuussa 1941. Puna-armeija vapautti Majdanekin 23.
heinäkuuta 1944. Uhreja oli yhteensä n. 360 000.
z z z
Tuo lukuhan korvattiin luvulla 235 000 jo vuonna 1992, siis ennen HUMin
perustamista! Ja tuo luku puolestaan luvuilla 170 000, 110 000 jne, ja
nykyinen luku on alle 80 000 joista noin 50 000 juutalaista (joista
niistäkin suurin osa olisi ammuttu, vaikka alunperin väititte että peräti 7
kaasusammiota, siis enemmän kuin Ausvitseissa...) JA KIMMO SASI MYÖNSI JO
VUOSIA SITTEN että virallinen historiankirjoitus sanoo 80 000 !!! Siis HUM
ry:n puheenjohtaja on tunnustanut, että HUM ry valehtee täysin tietoisesti
Majdanekin väitetyn uhriluvun monta kertaa suuremmaksi kuin mitä se on
virallisenkin historian mukaan!!!
MIKSI tuo Kimmo Sasin johtaman yhdistyksen valehtelu ei häiritse teitä
ollenkaan??? MIKSI ette laita palautetta?? Sivustolla on palautelomake, tai
oikeammin paleutelomakkeen ja jäsenhakemuksen yhdistelmä, mutta niistä
"haluan liittyä" ruuduista voi jättää rastit pois
https://hum.fi/yhdistys-liity-jaseneksi/
Kaj Stenberg, huomasithan että HUMinkin mukaan Majdanek VAPAUTETTIIN, ei
avattu, ja vuonna 1944, ei vuonna 1945. Ja lisätietona, että Majdanekissa ei
käytetty dieselpakokaasua, vaan siellä, virallisen historiankirjoituksen
mukaan, harrastettiin sivutouhua käyttämällä pullotettua CO:ta, siis
hiiliMONOksidia. Pulloissa tosin lukee CO2, siis hiiliDIoksipulloja... Ja
lisäksi niiden jopa kuuden kaasusammion, jotka eivät enää nykyään
virallisenkaan historiankirjoituksen mukaan kaasusammioita, katoissa
tietysti nähtiin Zyklonbiin tiputusaukot, siis kaasu olikin vetysyanidia...
--
--TJT--
Kukaan ei ole väittänyt että dieselpakokaasulla olisi tapettu merkittävä
määrä niistä miljoonista ihmisistä jotka "katosivat". On kyllä tiedostettu
että kyseessä lähinnä oli (sairas) sivutouhu.
- Kaj Stenberg, 8.2.2021