Suomalaiset kielitermit
Timo Kaikumaa
Ilmeisesti suomen kielessä on joskus (koskahan?) ollut käytössä kotoperäiset
nimitykset erilaisille kielitermeille, kuten kerake (konsonantti), olento
(inessiivi?), mahtomuoto (potentiaali) yms.? Mahtaisikohan kattavaa luetteloa
löytyä jostain? Vai muistaisiko joku termit muutenkin?
--
- TimoK - http://www.cs.tut.fi/~timok/
Vesa Jarva
Timo Kaikumaa wrote:
>
> Ilmeisesti suomen kielessä on joskus (koskahan?) ollut käytössä kotoperäiset
> nimitykset erilaisille kielitermeille, kuten kerake (konsonantti), olento
> (inessiivi?), mahtomuoto (potentiaali) yms.? Mahtaisikohan kattavaa luetteloa
> löytyä jostain? Vai muistaisiko joku termit muutenkin?
Jostain vanhasta kieliopista varmaan löytyisi, esim. E.N. Setälän
kieliopista.
Jarva
Laura Kataja
Setälä taitaa olla liian tuore. Joku 30-luvulta (myöhäisintään) oleva
teos olisi hyvä.
Mutta tässä se mitä minä muistan:
nominatiivi nimentö
essiivi olento
genetiivi omanto
partitiivi osanto
translatiivi tulento
inessiivi sisäolento
elatiivi sisäeronto
illatiivi sisätulento
adessiivi ulko-olento
ablatiivi ulkoeronto
allatiivi ulkotulento
abessiivi vajanto
komitatiivi seuranto (ei siis keranto ;-) )
instruktiivi keinonto
Ja lauseessa "Alus uppoaa" 'alus' on alus uja 'uppoaa' on maine.
Muita lauseenjäseniä en muista kuulleeni.
Vokaali on ääntiö.
Tapamuodot:
Indikatiivi tositapa
potentiaali mahtotapa
konditionaali ehtotapa
Äh. enempää ei tule mieleen.
Laura Kataja -- kiukkuinen kissa
Vesa Jarva
Laura Kataja wrote:
>
> In article <34D2F3...@tukki.jyu.fi>, Vesa Jarva wrote:
>
> >Jostain vanhasta kieliopista varmaan löytyisi, esim. E.N. Setälän
> >kieliopista.
>
> Setälä taitaa olla liian tuore. Joku 30-luvulta (myöhäisintään) oleva
> teos olisi hyvä.
Setälän "Suomen kielen lauseopin" ensimmäinen painos on muistaakseni
vuodelta 1880. On siitä toki otettu uusia painoksia, varmaan
1960-luvulle asti, mutta silti... liian tuore?
Vai tarkoitatko 1830-lukua?
Jarva
Pasi Ryhanen
lka...@cc.helsinki.fi (Laura Kataja) writes:
> Setälä taitaa olla liian tuore. Joku 30-luvulta (myöhäisintään)
> oleva teos olisi hyvä.
Ainakin Nykysuomen sanakirjasta löytyy omaperäiset vastineet, samoin
Nykysuomen sivistyssanakirjasta.
--Pasi
Jukka Korpela
On 31 Jan 1998 08:16:39 GMT, lka...@cc.helsinki.fi (Laura Kataja)
wrote:
>Mutta tässä se mitä minä muistan:
>
>nominatiivi nimentö
>essiivi olento
>genetiivi omanto
jne.
Muistelen samoin. Muistelen, että minun kouluaikoinani nuo
suomenkieliset nimet vielä esitettiin oppikirjassa, mutta
"latinalaisia" opettaja käytti ja vaati. Muutama kommentti:
Taannoin eräs ulkomailla suomea opiskeleva kysyi minulta noita
suomenkielisiä nimiä, koska muisteli sellaisista kuulleensa ja koska
minun Web-sivullani kuvataan suomen sijat noilla tavallisemmilla
nimityksillä. Hän mainitsi, että sijat olisi ehkä helpompi oppia, jos
niillä olisi helpommin ymmärrettävät nimet - ja piti nimentöä yms.
ihan hyvinä!
Arvelen, että "nimentö" ym. eivät tulleet yleiseen käyttöön etenkään
siksi, että "olento", "sisäolento" jne. olivat huonoja, koska kielessä
on vanhastaan sana "olento" ihan eri merkityksessä. Lisäksi
"sisäolento" on hassu muodoste - suomalaisempi olisi ollut esim.
"sisässäolosija", jolloin kyseisen sijan pääte olisi sen nimessä
mukana! Toisaalta "ulkonaolosija" tms. häiritsisi, koska siinä taas
olisi taivutuspääte mutta väärän sijan pääte. (Tämähän johtuu siitä,
että adverbissa "ulkona" essiivin päätteellä on vanha lokatiivinen
merkityksensä.)
"Latinalaiset" nimet ovat lähinnä munkkilatinaa. Osa niistä, esim.
"nominatiivi", on otettu latinan kieliopista, vain nimen muoto suomeen
sovittaen. Mutta suurin osa nimistä on sepitetty erikseen - Suomessa
suomen kieltä varten mutta latinan aineksia käyttäen. Ja tässä on
sitten otettu melkoisia vapauksia. Esim. "essiivi" on muodostettu
verbin infinitiivistä ("esse"), mitä oikeassa latinassa ei koskaan
tapahdu, vaan -ivum-päätteiset johdokset perustuvat verbin passiivin
partisiippiin. (No esse-verbillä ei sellaista ole, joten nimi olisi
pitänyt johtaa jostain ihan muusta sanasta.)
Käytännössä parasta olisi, jos sijamuodoista voitaisiin puhua
nimityksillä, jotka eivät ota kantaa sijan _merkitykseen_. Se merkitys
kun ei ole kovinkaan nasevasti kuvattavissa. Esimerkiksi adessiivi ei
suinkaan ole vain "ulko-olento"; itse asiassa sen käytöstä suuri osa
on sellaista, jossa ei ole kyse paikallisuudesta lainkaan. (Esim.
"minulla on", "lyödä vasaralla", "tällä tavalla" ja kielenhuollon
tuomitsema "kahvi kermalla".)
Mutta valitettavasti sijamuotojen _päätteitä_ ei yleisesti ottaen voi
käyttää nimitysten muodostamiseen. Essiiviä voisi toki kutsua
na-sijaksi (vaikka päätteestä on myös variantti nä) mutta mikä olisi
inessiivin saati illatiivin vastaavalla tavalla muodostettu nimi? :-)
--
Yucca, http://www.hut.fi/u/jkorpela/
Matti Grönroos
Vesa Jarva wrote:
>
> Timo Kaikumaa wrote:
> >
> > Ilmeisesti suomen kielessä on joskus (koskahan?) ollut käytössä kotoperäiset
> > nimitykset erilaisille kielitermeille, kuten kerake (konsonantti), olento
> > (inessiivi?), mahtomuoto (potentiaali) yms.? Mahtaisikohan kattavaa luetteloa
> > löytyä jostain? Vai muistaisiko joku termit muutenkin?
>
> kieliopista.
>
Sijamuodot:
nominatiivi nimentö
essiivi olento
partitiivi osanto
translatiivi tulento
genetiivi omanto
inessiivi sisäolento
elatiivi sisäeronto
illatiivi sisätulento
adessiivi ulko-olento
ablatiivi ulkoeronto
allatiivi ulkotulento
abessiivi vajanto
instruktiivi keinonto
komitatiivi seuranto
Matti
--
----------------------------------------------------
Matti Grönroos, WKL a.p.r. -- http://www.iki.fi/mjg
Please, remove the "remove_this" part of the address
if replying by e-mail.
Jyrki Heikkinen
Jukka Korpela:
> "sisäolento" on hassu muodoste - suomalaisempi olisi ollut esim.
> "sisässäolosija", jolloin kyseisen sijan pääte olisi sen nimessä
> mukana! Toisaalta "ulkonaolosija" tms. häiritsisi, koska siinä taas
> olisi taivutuspääte mutta väärän sijan pääte.
Adessiivi olisi tietysti ulkosallaolosija.
Jukka Kohonen
Jukka....@hut.fi (Jukka Korpela) wrote:
% Mutta valitettavasti sijamuotojen _päätteitä_ ei yleisesti ottaen voi
% käyttää nimitysten muodostamiseen. Essiiviä voisi toki kutsua
% na-sijaksi (vaikka päätteestä on myös variantti nä) mutta mikä olisi
% inessiivin saati illatiivin vastaavalla tavalla muodostettu nimi? :-)
Liitetään ne tiettyyn vakiovartaloon. Nimetään sijat vaikka talo-sijaksi,
talon-sijaksi (heh), talossa-sijaksi, taloon-sijaksi jne...
--
Jukka....@iki.fi
* "Your Honor, I will show first, that my client never borrowed the Ming vase
* from the plaintiff; second, that he returned the vase in perfect condition;
* and third, that the crack was already present when he borrowed it."
Ville Saari
In-reply-to: Jukka....@hut.fi's message of Sat, 31 Jan 1998 22:40:13 GMT
In article <34d37574...@news.cs.hut.fi> Jukka....@hut.fi (Jukka Korpela) writes:
> "sisäolento" on hassu muodoste - suomalaisempi olisi ollut esim.
> "sisässäolosija", jolloin kyseisen sijan pääte olisi sen nimessä
> mukana! Toisaalta "ulkonaolosija" tms. häiritsisi, koska siinä taas
> olisi taivutuspääte mutta väärän sijan pääte.
Päälläolosija?
--
Ville Saari EMail: v...@iki.fi
Tallbergin puistotie 7 B 21 Phone: +358 9 682 2226
00200 Helsinki
FINLAND /dev/null: write failed, file system is full
Panu Makinen
Jukka Kohonen <j...@iki.fi> wrote:
: Jukka....@hut.fi (Jukka Korpela) wrote:
: % Mutta valitettavasti sijamuotojen _päätteitä_ ei yleisesti ottaen voi
: % käyttää nimitysten muodostamiseen. Essiiviä voisi toki kutsua
: % na-sijaksi (vaikka päätteestä on myös variantti nä) mutta mikä olisi
: % inessiivin saati illatiivin vastaavalla tavalla muodostettu nimi? :-)
: Liitetään ne tiettyyn vakiovartaloon. Nimetään sijat vaikka talo-sijaksi,
: talon-sijaksi (heh), talossa-sijaksi, taloon-sijaksi jne...
No joo.. Jos nyt on tarvetta keksiä sijamuodoille suomenkieliset
nimitykset, ne voisi muodostaa kätevästi kysymyssanan avulla. Eipä
taritsisi ainakaan pohtia, mikä mahtaa olla sen ja sen sijamuodon pääte,
kun sen näkee suoraan sijamuodon nimestä.
nominatiivi mikäsija
genetiivi minkäsija
essiivi minäsija
translatiivi miksisija
partitiivi mitäsija
inessiivi missäsija
elatiivi mistäsija
loput kotitehtäväksi...
Näin ainakin saksan kielessä:
nominatiivi Werfall
genetiivi Wesfall
akkusatiivi Wenfall
datiivi Wemfall
-pm
Jukka Kohonen
Panu Makinen <pama...@itu.st.jyu.fi> wrote:
% No joo.. Jos nyt on tarvetta keksiä sijamuodoille suomenkieliset
% nimitykset, ne voisi muodostaa kätevästi kysymyssanan avulla.
Totta. Luonteva tapa.
Abessiivi, instruktiivi ja komitatiivi on sitten aika hauskoja...
(mittäsija, minsija ja minesija?)
Matti Grönroos
Laura Kataja wrote:
>
> In article <34D2F3...@tukki.jyu.fi>, Vesa Jarva wrote:
> >Timo Kaikumaa wrote:
>
> >> Ilmeisesti suomen kielessä on joskus (koskahan?) ollut käytössä kotoperäiset
> >> nimitykset erilaisille kielitermeille, kuten kerake (konsonantti), olento
> >> (inessiivi?), mahtomuoto (potentiaali) yms.? Mahtaisikohan kattavaa luetteloa
> >> löytyä jostain? Vai muistaisiko joku termit muutenkin?
>
> >Jostain vanhasta kieliopista varmaan löytyisi, esim. E.N. Setälän
> >kieliopista.
>
> teos olisi hyvä.
Ehei. Ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan. Kävin tuossa malek-
simassa paikallisessa kirjastossa ja hyllyssä oli parikin kirjaa,
joissa oli sulkeissa suomennetut nimitykset termeille: Pirkko Lei-
non "Suomen kielioppi" (1989) ja Osmo Ikolan "Nykysuomen käsikir-
ja" (1987).
>
> Mutta tässä se mitä minä muistan:
>
> nominatiivi nimentö
[...]
> instruktiivi keinonto
Kumpikin mainitsemistani lähteistä luettelee sijamuotojen jouk-
koon myös akkusatiivin (kohdanto). Silloin, kun minä 60-70-lu-
kujen vaihteen tienoilla jouduin pänttäämään kielioppia, sitä
ei oikein kunnon sijamuotona pidetty.
Vesa Jarva
Matti Grönroos wrote:
> Kumpikin mainitsemistani lähteistä luettelee sijamuotojen jouk-
> koon myös akkusatiivin (kohdanto). Silloin, kun minä 60-70-lu-
> kujen vaihteen tienoilla jouduin pänttäämään kielioppia, sitä
> ei oikein kunnon sijamuotona pidetty.
Akkusatiivi onkin sijamuotona melko kyseenalainen. Sehän tarkoittaa
objektin sijaa, joka on lähes aina jonkin muun sijan (nominatiivi,
genetiivi tai partitiivi) kaltainen. Ainoat varsinaiset
akkusatiivimuodot ovat persoonapronominien "minut, sinut, hänet; meidät,
teidät, heidät". Ja näissäkin tapauksissa on vanhassa kirjasuomessa
käytetty
(länsimurteiden mukaisesti) n-päätteisiä muotoja eli "genetiivin
kaltaisia akkusatiiveja": "Hän näki minun."
Akkusatiivi kuitenkin roikkuu sitkeästi kieliopeissa, ehkä osittain
siksi, että sillä on perinteitä ja indoeurooppalaisia esikuvia, osittain
siksi, että suomen kielen esihistoriaan on rekonstruoitu -m-päätteinen
akkusatiivi. Käytännön kielen kuvauksessa akkusatiivia ei kyllä
mielestäni tarvita, nuo em. persoonapronominit voidaan selittää
poikkeuksiksi.
Jarva
Jukka Korpela
On Wed, 04 Feb 1998 23:18:00 -0800, Vesa Jarva <vej...@tukki.jyu.fi>
wrote:
>Akkusatiivi onkin sijamuotona melko kyseenalainen. Sehän tarkoittaa
>objektin sijaa, joka on lähes aina jonkin muun sijan (nominatiivi,
>genetiivi tai partitiivi) kaltainen.
Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta eikös akkusatiivi ole (kun
mainitsemiasi persoonapronomineja lukuun ottamatta) aina joko
nominatiivin tai genetiivin kaltainen? Objektin sija voi toki olla
suomessa partitiivi, mutta se sitten _on_ partitiivi, ei mikään
partitiivin kaltainen akkusatiivi.
--
Yucca, http://www.hut.fi/u/jkorpela/
Vesa Jarva
jotain muuta, jota voidaan joko nimittää akkusatiiviksi, "genetiivin tai
nominatiivin kaltaiseksi" akkusatiiviksi, tai sitten reilusti
genetiiviksi tai nominatiiviksi. Ja mitä minäkin tässä selitän, kun sinä
jo totesit asian harvinaisen selkeästi.
Jarva