Seisaalla, istualla, makuulla
Jukka Aho
kuin "seisaalla", "istualla" tai "makuulla"?
Näyttäisi siltä, että ne taipuvat kaikissa ulkopaikallissijoissa ja
omistusliitettäkin niiden kanssa voi käyttää, mutta mistä varsinaisesti
on kyse ja millä hakusanalla aiheesta löytyisi lisää tietoa?
Kuuluvatko myös "hereillä" ja "jalkeilla" samaan kategoriaan? Jos, niin
onko näitä vielä paljon lisääkin?
--
znark
Jukka K. Korpela
> Mikä on kieliopin mukainen nimitys tai luokittelu sellaisille sanoille
> kuin "seisaalla", "istualla" tai "makuulla"?
Sanaluokaltaan ne ovat adverbeja, muoto-opillisesti taas nominien
sijamuotoja. Kantasanat "*seisaa" ja "istua" eivät esiinny sellaisinaan
ainakaan nykykielessä, joten voidaan puhua vaillinaisesti taipuvista eli
vajaaparadigmaisista nomineista. "Iso suomen kielioppi" käyttää nimitystä
"taivutusmuotoiset adverbit". Sana "makuulla" on tulkinnanvarainen: onko se
vain normaalisti taipuvan nominin "makuu" sijamuoto?
> Näyttäisi siltä, että ne taipuvat kaikissa ulkopaikallissijoissa ja
> omistusliitettäkin niiden kanssa voi käyttää, mutta mistä
> varsinaisesti on kyse ja millä hakusanalla aiheesta löytyisi lisää
> tietoa?
Nettilähteistä en osaa sanoa, mutta "Iso suomen kielioppi" sisältää
laajahkon kuvauksen (s:lta 376 alkaen).
> Kuuluvatko myös "hereillä" ja "jalkeilla" samaan kategoriaan?
Niitäkin voi pitää taivutusmuotoisina adverbeina.
> Jos, niin onko näitä vielä paljon lisääkin?
On, ja aika monia tyyppejä, myös sisäsijoissa taipuvia, esimerkiksi
"eksyksissä".
Erikoisimpia ovat ehkä sellaiset sanat kuin "rannempana". Sehän on
muoto-opillisesti substantiivin (!) komparatiivin essiivi, mutta
merkitykseltään se on lokaalinen (paikkaa ilmaiseva). Tiukan muodollisesti
sitä voisi pitää vain nominin "rannempi" muotona, mutta koska tällaista
nominia ei juuri käytetä muissa muodoissa, ollaan aika lähellä taipuvaa
nominia. Erikoisuudestaan huolimatta tyyppi on aika produktiivinen. Lisää
erikoisuutta siihen tuo, että lokaalisen tulosijan merkityksessä ei käytetä
illatiivia kuten voisi olettaa vaan joko translatiivia (rannemmaksi) tai
s-loppuista muotoa (rannemmas), jossa siis tavallaan on säilynyt vanha
sijamuoto latiivi, joka muutoin elää vain täysin epäproduktiivisena
joissakin adverbeissa (ulos, alas jne.).
Yucca
Jukka Aho
>> Mikä on kieliopin mukainen nimitys tai luokittelu sellaisille
>> sanoille kuin "seisaalla", "istualla" tai "makuulla"?
> Sanaluokaltaan ne ovat adverbeja, muoto-opillisesti taas nominien
> sijamuotoja. Kantasanat "*seisaa" ja "istua" eivät esiinny
> sellaisinaan ainakaan nykykielessä, joten voidaan puhua
> vaillinaisesti taipuvista eli vajaaparadigmaisista nomineista. "Iso
> suomen kielioppi" käyttää nimitystä "taivutusmuotoiset adverbit".
Kiitokset. Sanojen keskinäinen samankaltaisuus ja ainakin näennäinen
verbeistä "seisoa", "istua" ja "maata" johtuminen pani ajatukset sille
uralle, että taustalla saattaisi olla jopa jonkinlainen unohdettu
infinitiivimuoto, sen kaltainen valmiste tai muu historiallinen
erikoisuus, mutta näköjään nämä eivät sentään niin erikoislaatuisia
olleet.
--
znark
anss...@hotmail.com
Tämä ei kuitenkaan liene sama asia kuin rakenne "meneillään",
"suunnitteilla", "tekeillä", jotka liittyvät aina olla-verbiin. Onko
näille muuta nimitystä kuin adverbiaali? (Edellämainituista lisäksi
ensimmäinen tuntuu tarvitsevan omistusliitteen, muut eivät.)
Jukka K. Korpela
> T�m� ei kuitenkaan liene sama asia kuin rakenne "meneill��n",
> "suunnitteilla", "tekeill�", jotka liittyv�t aina olla-verbiin. Onko
> n�ille muuta nimityst� kuin adverbiaali? (Edell�mainituista lis�ksi
> ensimm�inen tuntuu tarvitsevan omistusliitteen, muut eiv�t.)
Ei ole sama asia, mutta Iso suomen kielioppi luokittelee nekin
taivutusmuotoisiksi adverbeiksi, vaikka merkitys ja k�ytt� onkin
erikoistunut - mutta niinh�n on muidenkin taivutusmuotoisten adverbien.
Tosin vastoin sen kuvausta ja vastoin sinun lausumaasi n�m� muodot
esiintyv�t muutenkin kuin olla-verbin kanssa. Jopa Nykysuomen sanakirjasta
l�ytyy t�st� esimerkkej�, mm. s. v. "hereill�": "ravistaa joku hereille".
T�ss�h�n t�ytyy pysy� hereill� :-) ja todeta, ett� n�iden adverbien
k�ytt�yhteys on kieliopillisessa mieless� eksistentiaalinen, joten
_tavallisesti_ ne esiintyv�t olla-verbin kanssa, mutta eiv�t yksinomaan.
Esim. "pysy� hereill�", "panna tekeille".
Yucca
Jukka Kohonen
>Tosin vastoin [Ison suomen kieliopin] kuvausta ja vastoin sinun
>lausumaasi nämä muodot esiintyvät muutenkin kuin olla-verbin
>kanssa. Jopa Nykysuomen sanakirjasta löytyy tästä esimerkkejä,
>mm. s. v. "hereillä": "ravistaa joku hereille".
Näyttääpä taas kerran siltä, että ISK:n deskriptioihin on syytä
suhtautua suurehkon suolahipun kera.
--
Jukka....@iki.fi
* Parempi kyy povessa kuin kymmenen poskella.
Petri Nurminen
"Jukka Aho" <jukk...@iki.fi> kirjoitti
viestissä:1lutk.56971$_03....@reader1.news.saunalahti.fi...
> Jukka K. Korpela wrote:
>
>>> Mikä on kieliopin mukainen nimitys tai luokittelu sellaisille
>>> sanoille kuin "seisaalla", "istualla" tai "makuulla"?
>
>> Sanaluokaltaan ne ovat adverbeja, muoto-opillisesti taas nominien
>> sijamuotoja. Kantasanat "*seisaa" ja "istua" eivät esiinny
>> sellaisinaan ainakaan nykykielessä, joten voidaan puhua
Seisaan osalta olen samaan mieltä, mutta kuka tuolla mahtaa istua?
Jukka K. Korpela
>>> Sanaluokaltaan ne ovat adverbeja, muoto-opillisesti taas nominien
>>> sijamuotoja. Kantasanat "*seisaa" ja "istua" eivät esiinny
>>> sellaisinaan ainakaan nykykielessä, joten voidaan puhua
>
> Seisaan osalta olen samaan mieltä, mutta kuka tuolla mahtaa istua?
"Istua" on toki verbinä olemassa, mutta se ei ole sanan "istualla"
kantasana. Verbikantaiset johdokset eivät suomen kielessä koskaan perustu
ns. perusmuotoon eli yksikön I infinitiivin lyhyeen muotoon kuten "istua"
vaan verbin vartaloon kuten "istu-" tai partisiippeihin (kuten "istuva").
Niinpä "istualla" voisi kyllä olla verbin "istua" (vartalon "istu-") johdos,
johtimena "-alla", mutta ei nominin "istua" adessiivi.
Yucca