http://www.adressit.com/allekirjoitukset/seppolehto/
Tule mukaan tukemaan Seppo Lehto Turun hovioikeuden oikeusmurhatuomion
2 v 4 kk ehdotonta vankeutta jäljiltä
Paluu viimeisimpiin kirjoituksiin:
http://muhammed-caricatures-1.blogspot.com/
Suomi suomalaisille terveisin
Voiko jostain vaatia lis�� istumista?
Seppo-neiti nyt vain vastaa tekemisist��n, ja lopettaa tuon itkemisen.
Jestas mik� vellihousu.
Olisi se nyt enemmänkin istumista voinut saada. Skotlannissa
hirtettiin 1600-luvulla yksi tyyppi tuomiolla "ei-toivottu yleinen
riesa." Sopisi tasan Lehdonkin tapaukseen.
Itkemisen syy lienee se, ettei Seppo ole tehnyt mit��n mik� oikeuttaisi
h�nelle tilatun tuomion. Jos muutamalle poliitikolle, virkamiehelle ja
muinaiselle harhoja kuulleelle kamelikuskille naureskelusta tulee
enemm�n linnaa kuin raiskauksesta, ei kaikki tosiaankaan ole ihan kunnossa.
--
That's tight.
Suomessa nyt kuitenkin on voimassa erilaiset kunnianloukkausta koskevat
lait, ja hyv� niin. Vaikka itsekin niihin tullut tutustuneeksi kaikkien
vellihousu-nurmisten ansiosta, niin silti hyv� ett� ne on olemassa ja
jollakin tapaa edes rajoittavat noiden vellihousu-seppojen sekoilua. Uho
on kova mutta sitten kun pit�isi vastata sanoistaan niin itket��n
adressien kanssa armoa. Hohhoijaa.
Pid�tk� siis muutamalle poliitikolle naureskelua pahempana kuin lapsen
raiskaamista (Seppo vs. lapslen raiskannut poliisi)? Eip� silti,
kyll�h�n sellainen mielipide taitaa olla oikeuslaitoksen sis�ll�kin
aikas yleinen.
--
That's tight.
6. heinäkuuta 2009
Ali Qassim update: shit hits the fan
http://suomaliansanomat.blogspot.com/
Ali Qassim, somalialaistaustainen huippuosaaja
Kirjoitin puolisentoista vuotta sitten Ali Qassim-nimisen Suomessa
asuvan n. 40-vuotiaan somalin tekemisistä tällaista:
Somalian väestöstä n. 75 % on lukutaidottomia YK:n tilastojen
mukaan. Miten Somaliasta tulleiden lukutaidottomien vuohipaimenien tai
kalashnikovia heiluttavien öyhöttäjien "osaamiselle" voisi olla
kysyntää Suomen työmarkkinoilla?
Vastaus: ei sille tietenkään olekaan mitään kysyntää. Siksi
somaleista yli 90 % onkin työmarkkinoiden ulkopuolella.
Loput somalit ovat "töissä" enimmäkseen julkisella sektorilla
suomalaisten veronmaksajien rahoilla tai julkisen sektorin
rahoittamissa "kansalaisjärjestöissä" niin ikään suomalaisten
veronmaksajien rahoilla.
Malliesimerkki näistä huippuosaajista on Ali Qassim, joka sai
344.650 euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa hankkiakseen
kahdellekymmenelle maahanmuuttajalle töitä tai täydennyskoulutusta.
Siis maahanmuuttajalle maksetaan suomalaisten veronmaksajien
rahoista palkkaa siitä, että hän hankkii töitä tai koulutusta toisille
maahanmuuttajille.
Tätä on se huippuosaaminen, joka poistaa Suomen työvoimapulan.
Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin henk.koht.
pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien vuoksi.
Tämä on se sama Ali Qassim, joka aikaisemmin esitettiin
monikulttuurisuususkontoa edustavassa valtamediassa malliesimerkkinä
menestyvästä maahanmuuttajasta, Suomen hirveän työvoimapulan
poistavasta huippuosaajasta.
Ali Qassim oli pitkään kaikkien sädekehä päänsä päällä
poseeraavien kukkahattutätien eli Suvaitsevaiston eli
monikulttuurisuusfanaatikkojen lempilapsi. Qassimia haastateltiin
vähän väliä sanomalehdissä, tv-ohjelmissa, radio-ohjelmissa ja
internet-julkaisuissa Suomen kulttuuria ja yhteiskuntaa rikastuttavana
monikulttuurisena huippuosaajana. Hänet kutsuttiin vähän väliä
esitelmöimään poliitikoille ja virkamiehille monikulttuurisuuden
ihanuudesta.
Jussi Halla-aho kommentoi jo tuolloin, että tämän somalin
osaaminen koostuu suomalaisten veronmaksajien rahoilla pyöritettyjen
huuhaaprojektien lypsämisestä:
Hän työskentelee Maahanmuuttajien tuki ry:n hallituksen
puheenjohtajana, Euroopan rasismin vastaisen verkoston ENAR:n Suomen
puheenjohtajana sekä työministeriön alaisessa valtakunnallisessa
etnisten suhteiden neuvottelukunnassa (ETNO). Lisäksi hän on mukana
maahanmuuttajien asioita edistävässä Helsingin kaupungin
sosiaaliviraston Sisu-Integra-projektissa ja Etelä-Suomen läänin
syrjinnän vastaisessa JOIN-hankkeessa. Lisäksi Ali Quassim on
työskennellyt tutkijana ulkomaalaisvaltuutetun toimistossa. (nyk.
vähemmistövaltuutetun toimisto, Mikko Ellilä huom.) On vaikea kiistää,
että nämä ovat eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta
tuikitarpeellisia ja niihin sijoitettujen veroeurojen väärttejä
toimenkuvia. Kukakohan nämäkin työt olisi tehnyt, ellei meillä olisi
monikulttuurisuutta ja siirtolaisuutta Afrikan sarvesta?
Vitsi on tietysti siinä, että nuo ovat täysin tarpeettomia töitä.
Somaleille räätälöidään sellaisia "työpaikkoja", joita ei olisi
olemassakaan ilman somaleita.
Somalit eivät siis tule Suomeen tekemään mitään olemassaolevia
töitä. Somalit ovat kyvyttömiä ja/tai haluttomia tekemään niitä töitä,
joille Suomessa todellisuudessa on kysyntää. Siksi heille keksitään
tuollaisia suojatyöpaikkoja, joissa he eivät tee mitään hyödyllistä.
Ilman somalien palkkaamista noihin suojatyöpaikkoihin kukaan ei
olisi tehnyt noita samoja töitä, koska nuo suojatyöpaikat ovat vain
somalien todellisen työttömyysasteen peittämiseksi keksittyjä
näennäistyöpaikkoja. Ketään muuta ei olisi palkattu noihin turhiin
töihin, koska noita turhia työpaikkoja ei olisi edes perustettu ketään
muita kuin somaleja varten.
Qassimin tapa lypsää veronmaksajien rahoja kävi pikkuhiljaa
selväksi viranomaisillekin, kun Qassimin saama yli kahden miljoonan
mummonmarkan suuruinen avustus meni laittomasti Qassimin omaan
lompakkoon projektin julkilausutun tavoitteen eli kahdenkymmenen muun
maahanmuuttajan työllistämisen sijasta.
Jostain syystä Qassimin nimeä ei ole koskaan mainittu hänen
rikoksiaan koskevan uutisoinnin yhteydessä. Aiemmin Qassimin nimeä ja
naamaa esiteltiin joka paikassa malliesimerkkinä ihanaa
monikulttuurisuutta edustavasta afrikkalaisesta herrasmiehestä. Kun
Qassim nyt on syytteessä vakavista rikoksista, jostain syystä hänen
nimensä ja naamansa ovat kokonaan kadonneet julkisuudesta. Niin kauan
kuin Qassim on monikulttuurisuuden mannekiini, hän sai valtavasti
julkisuutta. Kun hän paljastui rikolliseksi, "tiedotusvälineet" ovat
tyystin vaienneet hänestä. Miksi? Eikö valtamedia halua kansan saavan
totuudenmukaista tietoa siitä, millaisia nämä kulttuuriamme
rikastuttavat huippuosaajat ovat?
Jouduin toteamaan vielä pari kuukautta sitten, että Ali Qassimin nimeä
ei vieläkään mainittu hänen tekemiään suuria rikoksia koskevassa
uutisoinnissa:
Maahanmuuttajien tuki -järjestön entisiä johtajia syytetään
entistä kovemmista avustusrikoksista. Syyttäjä Jaakko Tapala ja
ulkoministeriö aikovat vaatia oikeudessa heille rangaistusta 148 000
euron avustuspotin käyttämisestä väärään tarkoitukseen.
Syytteet avustusten väärinkäytöstä ja kirjanpitorikoksesta on
nostettu toiminnanjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimineita
miehiä vastaan. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Poliisitutkinnan mukaan johtajat käyttivät ulkoministeriön
kehitysyhteistyöhön 2001–2003 myöntämät 20 000–30 000 euroa omiin
palkkoihinsa, verovelkojen maksuun ja yhdistyksen yleisiin kuluihin.
Kehitysyhteistyörahat oli määrä käyttää orpojen ja pakolaisten
kouluttamiseen Somaliassa sekä prostituoitujen ja hyväksikäytettyjen
nuortentukemiseen Filippiineillä.
Syyttäjä Tapala lähti alkuperäisessä syytteessään siitä, että vain
12 000 euroa olisi mennyt väärään tarkoitukseen. Ulkoministeriö nosti
kuitenkin oman syytteen 148 000 euron väärinkäytöksestä, ja syyttäjä
on yhtynyt syytteeseen.
Oikeudenkäynti järjestetään aikanaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Pääkäsittelyn oli määrä alkaa jo tänään torstaina, mutta sitä on
siirretty syytettyjen lisäselvityspyynnön vuoksi.
Helsingin Sanomat pyrkii siis peittelemään suurrikollisten
henkilöllisyyttä mahdollistaakseen näille ammatti- ja taparikollisille
suuren luokan rikosten tekemisen jatkossakin.
Älkää koskaan tilatko tai ostako Helsingin Sanomia, jos ette halua
tukea rikollisia.
HS oli kirjoittanut Ali Qassimista useita kertoja nimeltä mainiten
silloin, kun hän oli vielä median lempilapsi, somalialaistaustainen
huippuosaaja, työvoimapulan poistaja, maahanmuuttajien malliesimerkki,
monikulttuurisuuden mannekiini jne.
Ks. esim.:
*
Pääministeri Matti Vanhanen tervehti Caisan uussuomalaisia
*
Mitä mieltä olette maahanmuuttoasioiden keskittämisestä?
*
Maahanmuuttajien puolestapuhuja
*
Maahanmuuttajia syrjitään Suomessa
*
Ali Qassim: Maahanmuuttajien työttömyys pitää puolittaa
*
Näytelmä kohautti somaliyhteisöä
*
Perhe sitoo Suomenkin somalit kaukaisiin sukulaisiin
*
Valtaväestön aika näyttää valtansa
*
Rikosten yleistäminen pelottaa somaleita
Kun Ali Qassim paljastui rikolliseksi, HS yhtäkkiä lakkasi
kirjoittamasta hänestä nimeltä mainiten.
HS siis suojelee ammatti- ja taparikollisia, jotta nämä voisivat
jatkossakin tehdä rikoksia, pelkäämättä huonon maineensa tulemista
yleiseen tietoisuuteen.
Ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä. HS yrittää nimenomaan estää
ammatti- ja taparikollisten nimien tulemisen julkisuuteen, jotta nämä
rikolliset voisivat jatkossakin helposti tehdä rikoksia omalla
nimellään, hyväuskoisten hölmöjen tietämättä ko. henkilön olevan
tunnettu ammatti- ja taparikollinen. HS siis estää lainkuulisia
kansalaisia varomasta rikollisia. HS on rikollisten puolella
rehellisiä ihmisiä vastaan.
Älkää siis koskaan tilatko tai ostako Helsingin Sanomia, jos ette
halua tukea rikollisia.
Tämä talousrikollinen Ali Qassim on itsekin pyrkinyt sensuroimaan
häneen kohdistuvaa rikosuutisointia uhkailemalla hänestä
kirjoittaneita henkilöitä kunnianloukkausoikeusjutuilla. Qassim
yrittää siis pelotella ihmisiä hiljaiseksi uhkaamalla heitä sakoilla
ja vahingonkorvausvaatimuksilla "kunnianloukkauksesta".
Poliisille 2.12.2008 tekemässään väärässä ilmiannossa Qassim on
väittänyt minun, Jussi Halla-ahon ja Seppo Lehdon syyllistyneen
kunnianloukkaukseen häntä vastaan.
Qassimin tekemä tutkintapyyntö oli lyhykäisyydessään tällainen:
Helsingin poliisi attn / tutkija Juha Hirvonen
Pyydän tutkimaan ja saattamaan rangaistavaksi seuraavat kolme
minua koskevaa julkaistua perätöntä loukkausta.
Helsinki 2.12.2008 Ali Qassim
Tämän perässä oli kolme sitaattia, joista yksi oli tämä:
http://suomaliansanomat.blogspot.com/2008/02/somaleille-maksetaan-palkkaa.html
Lähettänyt Mikko Ellilä klo 18:39 21. helmikuuta 2008
Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta
"Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin henk.koht.
pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien vuoksi."
"Qassimin saama yli kahden miljoonan mummonmarkan suuruinen
avustus meni laittomasti Qassimin omaan lompakkoon."
Muut kaksi olivat ilmeisesti sitaatteja Jussi Halla-ahon ja Seppo
Lehdon kirjoituksista. Itse en ole nähnyt poliisin minulle
forwardoimasta Qassimin viestistä, mitä spesifejä kohtia Halla-ahon ja
Lehdon kirjoituksista Qassim on siteerannut. Halla-aho on kuitenkin
julkaissut omassa blogissaan ko. kohdat:
"Suomessa 15 vuotta asuneen Ali Quassimin... Somaliasta tulee
Suomeen tietotaitoa, jota ilman ei pitkälle pötkittäisi."
"...somaliyhteisön lippulaivasta, moniosaaja Ali
Qassimista... ...kymmenen prosenttia Suomessa asuvista somaleista,
joka käy töissä, työllistyy pääasiassa aloille, joita ei olisi edes
olemassa ilman somalivähemmistön olemassaoloa... ...Ali Qassimin
huippuosaamisprojektista... Teksti vaikuttaa erehdyttävästi
tietokoneohjelman generoimalta pupulta... ...epäselvyyksiä mm.
avustusten käytössä ja kirjanpidossa... ...hankkeeseen, jonka sisältö
on silkkaa puutaheinää... ...Alin kämmäykset... ...aliqassimit ovat
tietyssä mielessä nykyaikainen versio Sarumanista ja
Auervaarasta... ...rahat, joita Maahanmuuttajien Tuki ry huijaa..."
"...Ali "Synergian Silta" Qassim aukoi taas ärsyttävällä tavalla
päätään... Ali Qassim, joka on koko Suomessa oleskelunsa ajan
roikkunut erilaisissa julkisrahoitteisissa höpöhöpöviroissa..."
"...puuhamiehenä kuin Ali Qassim Somaliasta... Kassi-Ali, tai ehkä
pikemmin Massi-Ali, tuo tekijämies, joka on kohta 20 vuoden ajan
onnistunut työllistämään itsensä pelkällä somaliudellaan..."
"Kysykää vaikka Alilta. Syyttäjän näkemyksen mukaan koko firma on
humpuukia..."
"...Ali Qassimille... ...miksi aleilla ja rachideilla on tendenssi
päätyä erilaisiin julkisrahoitteisiin mannekiinimaahanmuuttaja- ja
kotouttajavirkoihin."
"Alia ja hänen kaveriaan syytetään TE-keskukselta,
ulkoministeriöltä ja Ray:ltä erilaisiin hyviin tarkoituksiin
pumpattujen satojen tuhansien eurojen käyttämisestä vähemmän hyviin
tarkoituksiin kuten Alin palkkoihin ja verovelkoihin."
"...nyttemmin leivättömän pöydän ääreen päätynyt Ali "Synergian
silta" Qassim..."
Kaikki lainausmerkeissä olevat sitaatit ovat siis Qassimin Halla-ahon
kirjoituksista saksimia kohtia, joiden Qassim väittää täyttävän
kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Sitaatit olivat peräisin näistä Halla-ahon kirjoituksista:
*
Huippuosaamista
*
Huippuosaamista, osa 2
*
Kultamunien kuoriutumista odotellessa
*
Huippuosaamista, osa 5
*
Huippuosaamista, osa 6
*
Huippuosaamista, osa 7
Halla-ahon kommentti Qassimin kunnianloukkausrikosilmoituksen
esitutkintaan:
Pöytäkirjassa Alilta kysytään, onko tämä "vaatinut asiassa
oikaisua", mihin Ali vastaa, ettei "pidä tällaista mitenkään
realistisena lähestymistapana asiaan".
Kuten kuulustelussa totesin, minun on vaikea kommentoida Ali
Qassimin syytöksiä, kun en ymmärrä, mikä siteeratuissa teksteissä
voisi olla rikosoikeudellisessa mielessä loukkaavaa.
Rikosoikeudellinen loukkaavuus ei kaiketi, toisin kuin Ali näyttää
kokevan, synny vielä siitä, että Alia koskevat kirjoitukseni löytyvät
googlettamalla tai että niistä voi olla haittaa Alille.
Muutoinhan minä voisin tehdä tutkintapyynnön jokaisesta verkossa
julkaistusta, itseäni koskevasta ja ei-suopeasta kirjoituksesta
(niitäkin on muutamia).
Rikollista ei, toisin kuin Ali näyttää kokevan, voine olla sekään,
että kutsun hänen toimenkuviaan "julkisrahoitteisiksi
höpöhöpöviroiksi". Muutoinhan minunkin pitää tehdä tutkintapyyntö
jokaisesta verkossa esitetystä lausunnosta, jossa julkituodaan
halventavia näkemyksiä esim. verovaroilla rahoitetusta
muinaiskirkkoslaavin tutkimuksesta.
Rikolliseksi ei voitane tulkita sitäkään, että olen käsitellyt Ali
Qassimin toimintaan kohdistuvia rikosepäilyjä ja syytteitä. Muutoinhan
voisin itse tehdä tutkintapyynnön kaikista Suomen tiedotusvälineistä
ja muutamasta tuhannesta bloginpitäjästä.
Ali kiistää kuulustelussa olevansa "julkisuuden henkilö". En
tiedä, onko tämä oleellinen seikka, mutta mielestäni julkisuuden
henkilö on sellainen, joka omasta suostumuksestaan esiintyy
toistuvasti julkisuudessa. Itse asiassa kaikki Alia koskevat
mainintani liittyvät hänen esiintymisiinsä mediassa. Niihin ei liity
omaa tutkimustyötäni.
Odotamme mielenkiinnolla syyteharkinnan valmistumista.
Mielenkiintoista ei ole niinkään se, nostetaanko syyte, koska
vallitsevassa tilanteessa ei liene mahdollista tehdä minua koskevia
syyttämättäjättämispäätöksiä, ainakaan somalin ollessa
asianomistajana. Sen sijaan kiinnostavaa on, miten saadaan kikkailtua
sellainen kunnianloukkausta koskevan lakipykälän tulkinta, johon minun
Alia koskevat mainintani istuvat mutta joka ei ole sovellettavissa
mihinkään muuhun, äkkiä katsoen vastaavaan tapaukseen.
Qassim oli esitutkinnassa kommentoinut minun, Jussi Halla-ahon ja
Seppo Lehdon kirjoituksia yhdellä kertaa, yhdessä ja samassa
viestissä, eriyttämättä vastauksiaan lainkaan. Mielestäni poliisin ei
olisi pitänyt hyväksyä tällaista epäadekvaattia vastausta, jossa
kunnianloukkausrikosilmoituksen tekijä puhuu samalla kertaa kolmen eri
henkilön täysin toisistaan erillisistä teksteistä.
Qassim on muutenkin syyllistynyt viranomaisen harhauttamiseen monin
eri tavoin.
Myös poliisi teki virheen lähettäessään minulle alun perin tällaiset
kysymykset:
Ali Qassim Mohamadin tekemä rikosilmoitus
Hei !
Mohamed on tehnyt kunnianloukkausta koskevan ilmoituksen 6070/R/
175235/08 Helsingin rikospoliisiin.
Seuraavaksi rikosilmoituksen selostusosa.
Ellilän ja Halla-Ahon epäillään loukanneen Mohamedin kunniaa
internetissä julkaisemissa kirjoituksissaan.
Mohamed ilmoitti, että netissä on sivustoja jonne on kirjoitettu
häntä loukkaavia ja mahdollisesti rasistisia kommentteja. Näitä
sivustoja ovat www.rasismi-rasismi.blogspot.com/, www.suomaliansanomat.blogspot.com/
ja www.halla-aho.com/scripta.
Viestejä ovat kirjoittaneet Mikko Ellilä ja Jussi Halla-Aho.
Mohamad vaatii tekijöille rangaistusta.
WWW.RASISMI-RASISMI.BLOGSPOT.COM/ 5. TAMMIKUUTA 2008
Rasismi rasismi rasistit eli neekerit somalit, islamistit
ympärileikkaajarikolliset Ali Qassim Somalia & Sylvain Kipre
Norsunluurannikko
Ykkönen ;) Maahanmuuttajien Tuki ry:n vetäjä somalihuijari
Maahanmuuttajien Tuki ry:n puheenjohtaja Ali Qassim - Ablodeja.
Montako satatuhatta euroa tämä onnistui laittamaan kultasormuksiinsa
ja Somalian matkoihinsa ennen kuin viranomaiset kiinnostuivat syksyllä
2007? Näitä lisää ;)?
- Miten olisi suoraan Darfurista muutama pataljoona neekereitä
murhaavia arabineekereitä?
- Olisivatko ne niitä paljon kaivattuja huippuosaajia?
WWW.SUOMALIANSANOMAT.BLOGSPOT.COM/ 21. HELMIKUUTA 2008
Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta
Malliesimerkki näistä huippuosaajista on Ali Qassim, joka sai
344.650 euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa hankkiakseen
kahdellekymmenelle maahanmuuttajalle töitä tai täydennyskoulutusta.
Siis maahanmuuttajalle maksetaan suomalaisten veronmaksajien rahoista
palkkaa siitä, että hän hankkii töitä tai koulutusta toisille
maahanmuuttajille. Tätä on se huippuosaaminen, joka poistaa Suomen
työvoimapulan. Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin
henk.koht. pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien
vuoksi. Tämä on se sama Ali Qassim, joka aikaisemmin esitettiin
monikulttuurisuususkontoa edustavassa valtamediassa malliesimerkkinä
menestyvästä maahanmuuttajasta, Suomen hirveän työvoimapulan
poistavasta huippuosaajasta.
Pyydän että vastaan minulle sähköpostilla viimeistään 13.02.2008
kello 16.00 mennessä seuraaviin kysymyksiin :
K: Oletko kirjoittanut WWW.RASISMI-RASISMI.BLOGSPOT.COM/ 5.
TAMMIKUUTA 2008 jaWWW.SUOMALIANSANOMAT.BLOGSPOT.COM/ 21. HELMIKUUTA
2008 viesteissä olevat tekstit ?
K: Mihin perustuvat väitteet siitä, että Mohamed olisi ostanut
Maahanmuuttajien Tuki ry:n saamilla avustusrahoilla kultasormuksia tai
rahoittanut niillä omia Somalian matkojaan ?
K: Mihin perustuvat väitteet siitä, että Mohamed olisi siirtänyt
Maahanmuuttajien Tuki ry:n saamia avustusrahoja omalle tililleen ?
K: Katsotko syyllistyneesi Mohamedin kunnianloukkaukseen em.
kirjoituksilla ?
K: Onko sinulla jotain lisättävää kuulusteluun ?
Juha Hirvonen
rikosylikonstaapeli
Helsingin rikospoliisi
Talous- ja omaisuusrikosyksikkö
PL 11, 00241 Helsinki
050...
Huomautin poliisille puhelimitse, että minä en ole kirjoittanut tuota
WWW.RASISMI-RASISMI.BLOGSPOT.COM-sivustoa. Poliisi sanoikin
puhelimessa, että sen sivuston on kirjoittanut ilmeisesti Seppo Lehto.
Minulle oli siis erehdyksessä lähetetty Seppo Lehdon kirjoitusta
koskevia kysymyksiä. Sittemmin poliisi korjasi virheensä ja lähetti
uudet kysymykset.
Vastaukseni poliisille oli tällainen:
2009/2/9 Hirvonen Juha HPL juha.h...@poliisi.fi:
> Hei !
>
> Tässä muokattu versio edellisestä sähköpostista. Kuten
puhelimessa kerroin,
> sinua epäillään vain suomaliansanomat -blogissa olleesta
kirjoituksesta.
Selvä.
> Mohamedin tekemässä rikosilmoituksessa kaikki kolme
blogikirjoitusta oli
> kirjattu samaan rikosilmoitukseen, mutta kustakin
blogikirjoitutukseta tullaan
> lähiaikoina kirjaamaan oma rikosilmoitus. Tiedoksi myös netissä
olleeseen
> ihmettelyyn Mohamed nimen vaihtelevista kirjoitusasuista voin
todeta, että
> kyseessä on kirjoitus/stilisointivirhe. Asianomistaja ja
ilmoituksen tekijä on
> virallisten rekisterien mukaan Ali Qassim MOHAMED.
Kyseinen henkilö on esiintynyt julkisuudessa, mm. tv-ohjelmissa ja
sanomalehdissä, jatkuvasti pelkästään nimellä Ali Qassim. Niinpä
oletan, että Qassim on hänen sukunimensä ja Ali hänen etunimensä.
Ks.
esim.http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2007_5/5766
> Mohamed on tehnyt kunnianloukkausta koskevan rikosilmoituksen
6070/R/175235/08
> Helsingin poliisiin.
> Seuraavaksi rikosilmoituksen selostusosa.
>
> Ellilän epäillään loukanneen Mohamedin kunniaa internetissä
julkaisemissa
> kirjoituksissaan.
>
> Mohamed ilmoitti, että netissä on sivustoja jonne on kirjoitettu
häntä
> loukkaavia ja mahdollisesti rasistisia kommentteja. Näitä
sivustoja ovat www.
> rasismi-rasismi.blogspot.com/, www.suomaliansanomat.blogspot.com/
ja www.
> halla-aho.com/scripta./ Mohamad vaatii tekijöille rangaistusta.
Qassimin mielipide häntä koskevien kirjoitusten rasistisuudesta ei
ole juridisesti relevantti seikka, koska kunnianloukkaus-
rikosnimikkeen tunnusmerkistöön ei kuulu rasistisuus. Suomen laissa ei
ole sellaista rikosnimikettä kuin rasismi. Minkään rikosnimikkeen
tunnusmerkistössä ei tietääkseni mainita sanaa rasismi. Niinpä
Qassimin mielipiteet häntä koskevien kirjoitusten rasistisuudesta ovat
Suomen lain kannalta täysin merkityksettömiä eikä Qassimin
mielipiteitä näin ollen voida tältä osin ottaa lainkaan huomioon hänen
tekemänsä rikosilmoituksen johdosta aloitetussa esitutkinnassa.
> WWW.SUOMALIANSANOMAT.BLOGSPOT.COM/ 21. HELMIKUUTA 2008
> Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta.
Malliesimerkki
> näistä huippuosaajista on Ali Qassim, joka sai 344.650 euroa
suomalaisten
> veronmaksajien rahaa hankkiakseen kahdellekymmenelle
maahanmuuttajalle töitä
> tai täydennyskoulutusta. Siis maahanmuuttajalle maksetaan
suomalaisten
> veronmaksajien rahoista palkkaa siitä, että hän hankkii töitä
tai koulutusta
> toisille maahanmuuttajille. Tätä on se huippuosaaminen, joka
poistaa Suomen
> työvoimapulan. Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin
henk.koht.
> pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien
vuoksi. Tämä on se
> sama Ali Qassim, joka aikaisemmin esitettiin
monikulttuurisuususkontoa
> edustavassa valtamediassa malliesimerkkinä menestyvästä
maahanmuuttajasta, Suomen
> hirveän työvoimapulan poistavasta huippuosaajasta.
>
>
>
> Pyydän että vastaan minulle sähköpostilla viimeistään 13.02.2008
kello 16.00
> mennessä seuraaviin kysymyksiin :
>
>
> K :
> Oletko kirjoittanut WWW.SUOMALIANSANOMAT.BLOGSPOT.COM/ 21.
HELMIKUUTA 2008> viestissä olevan tekstin ?
Olen.
> K :
> Mihin perustuvat väitteet siitä, että Mohamed olisi siirtänyt
Maahanmuuttajien
> Tuki ry:n saamia avustusrahoja omalle tililleen ?
Sanomalehtitietoihin ja internetissä olleisiin tietoihin.
Ks.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135240116746
Maahanmuuttajien tukiyhdistyksen johto sai rikossyytteet
10.10.2008
Lasse Kerkelä
Helsingin Sanomat
Maahanmuuttajien tuki -järjestön entiset johtajat joutuvat
käräjille.
Syyttäjä vaatii toiminnanjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana
toimineille miehille rangaistuksia avustusten väärinkäytöstä ja
kirjanpitorikoksesta.
Kaksikko on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.
Poliisitutkinnan mukaan johtajat käyttivät ulkoministeriön
kehitysyhteistyöhön 2001–2003 myöntämästä noin 100 000 eurosta 20000–
30 000 euroa omiin palkkoihinsa, verovelkojen maksuun ja yhdistyksen
yleisiin kuluihin.
Syyttäjä Jaakko Tapala ei tiettävästi syytä kaksikkoa näin suuren
summan väärinkäyttämisestä, sillä ainakin osa siitä meni lailliseen
tarkoitukseen.
Yhdistyksen kirjanpito on ollut niin puutteellista tai sekavaa,
että jälkikäteen on vaikea selvittää, mihin rahat on käytetty.
Kehitysyhteistyörahat oli määrä käyttää orpojen ja pakolaisten
kouluttamiseen Somaliassa sekä prostituoitujen ja hyväksikäytettyjen
nuorten tukemiseen Filippiineillä.
Rikossyytteet käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.
Maahanmuuttajien tuki perustettiin 1994. Se ilmoitti
tavoitteekseen "maahanmuuttajien ja maahanmuuttajaorganisaatioiden
täysivaltaistamisen sekä maahanmuuttajien työllistymisedellytysten
parantamisen".
Yhdistys lopetti toimintansa 2005.
Tukihanat olivat tuolloin ainakin osittain sulkeutuneet sotkujen
vuoksi.
Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus myönsi yhdistykselle 300
000 euroa Synergian silta -nimiseen yhteisöaloitehankkeeseen vuonna
2004.
TE-keskus ehti maksaa 27 000 euroa, mutta keskeytti tukien maksun
muunmuassa kirjanpitoepäselvyyksien vuoksi.
Raha-automaattiyhdistys tuki järjestöä 320 000 eurolla 1998–2002.
Ray ei ollut tyytyväinen asioiden hoitoon järjestössä eikä myöntänyt
rahaa enää 2003.
http://www.halla-aho.com/scripta/kultamunien_kuoriutumista_odotellessa.html
http://www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista_osa2.html
http://finlandiafoorumi.blogspot.com/2007/10/helsinki-perii-urheiluseuroilta.html
19. lokakuuta 2007
Helsinki perii urheiluseuroilta takaisin avustuksia
Helsingin liikuntavirasto palkkasi kalliin tilintarkastusyhtiön
perimään takaisin muutamien seurojen saamia aiheettomia avustuksia.
Summat vaihtelevat muutamista sadoista euroista muutamiin
tuhansiineuroihin. Ei siinä mitään, seurojenkin rahojenkäytön on
oltava läpinäkyvää ja tilinpidon on oltava kunnossa. Mutta, koskahan
Helsingin Kaupunki aikoo periä Maahanmuuttajien Tuki Ry:ltä takaisin
perusteettomasti saadut saadut avustukset, jotka ovat
satojatuhansiaeuroja ja menneet kyseisen yhdistyksen nokkamiehen, Ali
Qassimin taskuun?
http://buurhakaba.com/News%5C2007%5Cjune/ali%20qasim%20mohamed.jpg
Juttelin monen monituista kertaa hra Qassimin kanssa vuosina
2004-2005 hänen Somalian matkoistaan ja ihmettelin aina itsekseni,
miten hänellä riittää rahaa matkustaa sinne kymmenenkin kertaa
vuodessa. Sitten tajusin, että tuo yhdistys onkin hänen pääasiallinen
tulonsa, eli kaikki avustukset valuvat hra Qassimin taskuun.
Silmänlumeeksi tuo yhdistys järjesti joitain kursseja, mutta
suurimman osan aikaa sen toimitiloissa ei tapahtunut yhtään mitään.
Olin siihen aikaan samassa rakennuksessa töissä, missä tuo yhdistys
sijaitsi. Helsingin Kaupunki avusti tuota yhdistystä sadoilla
tuhansilla euroilla, siitä oli oikein linkkikin kaupungin sivuilla,
mutta nyt se on näemmä poistettu, ilmeisestikin juuri kyseisen hra
Qassimin rasismisyytösten pelossa.
http://www.hel2.fi/heke/tyollisyys/tyollistamistmk/poytakirjat/tyollistamistmknpk-2005-05.asp
Linkissä oli kiinnitetty huomiota Maahanmuuttajien Tuki ry:n
olemattomaan kirjanpitoon ja veronkiertoon. Tuolloin hra Qassim ajeli
uudehkolla Mersulla ja pukeutui kalliisiin pukuihin ja kulta kimalteli
sormissa ja ranteessa. Ei tuntunut olevan rahasta puutetta.
Samaan aikaan oli RAY myöntänyt yhdistykselle yhteensä 84000€:n
avustukset. Linkki RAY:n sivulle.
http://www.ray.fi/avustustoiminta/avustuskohteet/2002/jarjesto/3977.html
Kysymys kuuluukin, miksi näitä ei tutkita? Lue myös Uutispäivä
Demarin juttu
maahanmuuttajayhdistyksistä.
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=3249&category=11&main=11
Jokunen vuosi sitten liikuntaviraston silloinen johtajahan jäi
itse kiinni viraston rahoilla omaan käyttöön ostetuista hyödykkeistä.
Hän oli ostellut itselleen ja perheenjäsenilleen veneitä ja rakentanut
liikuntaviraston tarvikkeilla itselleen kesämökin Helsingin
saaristoon. Kaverini oli tuolloin tukityöllistettynä
liikuntavirastolla ja sai sitten käyttöönsä yhden noista veneistä
työtänsä varten, jotka oli siis saatu takaisin liikuntavirastolle.
Lähettänyt Arvo Suomalainen klo perjantai, lokakuu 19,
2007
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/01/21/strategista-karajointia-kohti-vallankumousta/
21.01.2009
Strategista käräjöintiä kohti vallankumousta
Posted by Kullervo Kalervonpoika
"Monet rasismia vastustavat kansalaisjärjestöt eivät ole yleensä
ottaneet osaa oikeusjuttuihin usein siitä yksinkertaisesta
syystä,ettei niillä ole ollut lakeja joihin vedota.
Kuitenkin Euroopan unionin rasismidirektiivin käyttöönotto ja
kansallisten lakien kehitys tarkoittavat, että nyt enemmän kuin
koskaan käräjöinnillä on mahdollisuus johtaa todelliseen muutokseen
niiden kohdalla, jotka ovat alttiina rasismille ja syrjinnälle.
Rasisminvastaisuus on melko uusi alue laeissa ja
kansalaisjärjestöjen tehtävä on kasvattaa yleistä tietoisuutta niistä
mahdollisuuksista, joita sillä on.
Tästä johtuen strategisesta käräjöinnistä on tullut hyödyllinen
asianajotekniikka, kansalaisjärjestöt voivat sekä suoranaisesti
ottaaosaa strategiseen käräjöintiin että tukea muita keräämällä
tietoa, arvioimalla mahdollisia uhreja ja ottamalla osaa
asianajamiseen.
"Strategia tai vaikutus, jota käräjöinti käyttää oikeussysteemissä
pyrkiessään luomaan laajan sosiaalisen muutoksen"
Strategisessa käräjöinnissä päähuomio on enemmän lain tai
käytännön muuttamisessa kuin yksittäisen henkilön hyvittämisessä,
vaikka nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Strateginen
käräjöinti pyrkii yksittäistapausta tai -uhria pidemmälle, se pyrkii
tuomaan laajennetun suojelun piiriin kaikki, jotka ovat syrjinnälle
alttiina. Muuttamalla lakia tai luomalla ennakkotapauksen
yksittäistapaus voi toimia pisarana, joka johtaa muutoksen aaltoon
paljon laajemmalla tasolla.
Strategisen käräjöinnin käsitteeseen kuuluu tapauksien valinta,
tapauskohtainen suunnittelu ja hallinta sekä varmistus siitä, että
suotuisat tulokset toteutuvat. Jokaisella kansalaisjärjestöllä ei ole
valtuuksia tai taitoja osallistua käräjöintiin, eikä käräjöinti liioin
ole oikea toimintatapa monissa tapauksissa. Tästä huolimatta kaikkien
rasisminvastaisten toimijoiden on tärkeää tunnistaa strategisen
käräjöinnin merkitys työkaluna, jolla luodaan muutosta"
Tämä Suomen perustus- ja rikoslain kanssa ristiriidassa oleva
teksti löytyi täältä (kiitos vinkistä Roopelle). Sen takaa löytyy Enar-
Finland ry. Ja tämän yhdistyksen takaa - puheenjohtajan asemasta-
löytyy puolestaan Ali Qassim.
Sama Ali Qassim on bongattu usein näiden kansallisvaltion ja
laillisuuden muutokseen pyrkivien ns. monikulttuuristen projektien -
ja niiden julkiseen rahoitukseen liittyvien jälkiselvittelyjen
yhteydessä.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135240116746
(Palaamme asiaan…)
Lain ja käytännön muuttamista…
Tällainen toiminta suunniteltuna ja järjestelmällisenä on erittäin
huolestuttavaa. Kyseessä on suora puuttuminen ns. kansalaistoiminnan
(tai tässä tapauksessa myös sellaisten toimijoiden kautta, jotka eivät
ole edes kansalaisia) suomalaiseen oikeuskäytäntöön ja jopa
lainsäädäntöön.
Tällaista toimintaa ei tule hyväksyä yhtään sen enempää
kuinturkistarhaiskuja, talonvaltauksia, järjestelmällistä
lastensilpomista kuin vieraiden kulttuurien lainvastaisten tapojen
hyväksymistä suomalaisessa lainsäädännössä eikä oikeuskäytännössä.
Toiminnan mallit ovat hyvin 1970-lukulaisia - samoin kuin ainakin
kantaväestöä näissä edustavat toimijatkin. Kuten tuosta lainauksesta
käy ilmi, kyse voi olla jopa suoranaisesta vallankaappauksen
valmistelusta tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamisesta.
Taistolaisten opit yhteiskunnan murentamisesta sisältäpäin ovat
saaneet uuden muodon.
Valtionsyyttäjän vastuu?
Valtionsyyttäjän tehtäviin on kirjattu lainsäädännössä näin:
Valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjän
tehtävistä
yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa.
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/05/31/rikkoiko-valtionsyyttaja-mika-illman-lakia/
Tätä nimenomaista laissa määriteltyä tehtävää vasten, tuntuu
suorastaan irvokkaalta, että esimerkiksi valtiosyyttäjä Mika
Illmanilla on aikaa ja intressiä jatkaa (henkilökohtaista?)
kampanjaansa ja ristiretkeään sananvapautta vastaan.
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2009/01/20/jussi-halla-ahon-esitutkintaan-liittyen/
Kysymys kuuluukin - mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?
Jukka Korpela kommentoi uutisryhmissä
vähemmistövaltuutettujenprioriteetteja aika osuvasti.
Valitettavasti näyttää siltä, että Suomen kaikki
vähemmistövaltuutetut nykyisin keskittyvät sanallisiin pyrkimyksiin
rajoittaa ajatusten ilmaisemista kuin vähemmistöjen ja vähemmistöihin
kuuluvien ihmisten oikeuksien puolustamiseen. Huomatkaa, mikä
yleistäväväite! Koliseeko haastemies kohta postiluukusta?
Minusta tuon saman havainnon voi liittää myös eräisiin muihin
virkamiehiin.
(Nimittäin, puuhastelu kansalaisoikeuksien kanssa joutuu vieläkin
epäilyttävämpään valoon silloin, kun näiden kaikessa rauhassa
vallankumousta tekevien enareiden takaa löytyy yleisliittolaista
puuhastelua…)
> K :
> Katsotko syyllistyneesi Mohamedin kunnianloukkaukseen em.
kirjoituksella ?
En tietenkään. Olen vain referoinut sitä, mitä mm. Helsingin
Sanomien toimittaja Lasse Kerkelä on kirjoittanut hänestä 10.10.2008
julkaistussa artikkelissaan.
Jos sanomalehdissä ja muissa tiedotusvälineissä esitetyt Ali
Qassimia koskevat tiedot eivät Qassimin itsensä mielestä pidä
paikkaansa, hän voi tehdä häntä koskevista kirjoituksista kantelun
Julkisen sanan neuvostolle (JSN).
Mikäli JSN:n päätös Qassimia koskevista kirjoituksista ei riitä
Qassimille, hän voi tehdä poliisille tutkintapyynnön hänestä
kirjoittaneista tiedotusvälineistä.
Koska Qassim ei tiettävästi ole tehnyt tutkintapyyntöä Helsingin
Sanomien em. kirjoituksesta, hänen voidaan katsoa myöntäneen siinä
esitetyt tiedot oikeiksi. Jos ja kun Helsingin Sanomien tiedot
Qassimista ovat oikeita, myös minun Qassimista kertomani tiedot
ovatoikeita. Minä en ole Suomen lain mukaan mitenkään voinut
syyllistyä kunnianloukkaukseen referoimalla Helsingin Sanomien
Qassimista kertomia tietoja, jotka Qassim itse on konkludentisti
myöntänyt oikeiksi olemalla tekemättä Helsingin Sanomista
tutkintapyyntöä poliisille tai edes kantelua Julkisen sanan
neuvostolle.
> K :
> Onko sinulla jotain lisättävää kuulusteluun ?
> Juha Hirvonen
> rikosylikonstaapeli
> Helsingin rikospoliisi
Ali Qassim on julkisuuden henkilö, jonka johtamaa Maahanmuuttajien
tuki ry:tä on käsitelty tiedotusvälineissä siihen
kohdistuvientalousrikosepäilyjen vuoksi. Sanomalehtitietojen mukaan
Ali Qassim ei ole käyttänyt yhdistyksen saamia apurahoja siihen
tarkoitukseen, johonne on myönnetty. Niinpä minun kirjoittamani kuvaus
Qassimista on täsmälleen sama kuin hänestä yleisesti
tiedotusvälineissä annettukuva. Minä en ole vastuussa sanomalehdissä
ja muissa tiedotusvälineissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä ko. tietojen luotettavuutta, koska
Qassimilla itsellään ei ole tiettävästi ollut mitään valittamista
niistä. Qassim ei voi Suomen lain mukaan vaatia minulle rangaistusta
Helsingin Sanomien julkaisemien häntä koskevien tietojen
referoimisesta, jos ja kun hän ei ole vaatinut rangaistusta Helsingin
Sanomille näiden tietojen julkaisemisesta.
Qassim on julkisuuden henkilö, joka on viime vuosina esiintynyt
useasti tv-ohjelmissa, sanomalehdissä ja internet-sivustojen
haastatteluissa osana laajaa yhteiskunnallista keskustelua
maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuusideologiasta.
Ks. esim.
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2007_5/5766
Koska Qassim on itse vapaaehtoisesti esiintynyt julkisuudessa
aktiivisesti, hänen julkista toimintaansa on voitava kritisoida. Häntä
koskeva rikosepäily ei ole hänen yksityisasiansa, jonka paljastaminen
voisi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Qassim on ollut lukuisien julkisesti toimivien ja valtion, kuntien
ja kansalaisjärjestöjen rahoitusta saavien järjestöjen ja
viranomaisorganisaatioiden palveluksessa johtavassa asemassa. Niinpä
tähän hänen julkiseen toimintaansa kohdistuva rikosepäily on
yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää tietoa, joka ei kuulu
yksityisyyden suojan piiriin. Näin ollen ko. tietojen julkaiseminen ei
voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistöä.
Qassim on käytännössä viranomainen tai viranomaiseen
rinnastettavissa oleva johtavassa asemassa oleva julkisuudessa
aktiivisesti toimiva ja julkisuuteen oma-aloitteisesti hakeutunut
henkilö. Näin ollen häntä koskevasta rikosepäilystä on voitava
uutisoida aivan samaan tapaan kuin muihinkin julkisuuden henkilöihin
kohdistuvista rikosepäilyistä.
Vakavia talousrikoksia, Qassimin tapauksessa valtion, kuntien ja
kansalaisjärjestöjen varojen väärinkäyttöä, koskeva epäily on
lähtökohtaisesti julkista tietoa. Qassim ei ole esittänyt
mitäänperustetta sille, miksi yleisistä julkisuussäädöksistä ja
oikeuskäytännöistä olisi poikettava juuri hänen kohdallaan.
Niinpä hänen tekemänsä rikosilmoitus on minua koskevalta osaltaan
perätön ilmianto, joka täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Qassim siis syyllistyy kunnianloukkaukseen minua kohtaan eikä
päinvastoin. Niinpä minä tulen vaatimaan Qassimille rikosoikeudellista
rangaistusta kunnianloukkauksesta ja korvauksia tämän
kunnianloukkauksen minulle aiheuttamasta mielipahasta ja Qassimin
tekemän rikosilmoituksen sisältämien, internetissä levitettyjen
väärien tietojen minulle aiheuttamasta haitasta.
Lisäksi pyydän poliisia välittömästi tekemään päätöksen tutkinnan
lopettamisesta minun osaltani. Poliisilla ei ole mitään syytä epäillä
minua mistään rikoksesta. Tutkintakynnys ei voi ylittyä minun
kohdallani. Poliisin on siis lopetettava minuun kohdistuva tutkinta
ilmeisen perusteettomana.
--Mikko Ellilä
Sittemmin sain postitse esitutkintapöytäkirjan, johon sisältyi Ali
Qassimin vastaukset poliisin hänelle asianomistajana esittämiin
kysymyksiin:
Hyvä Juha Hirvonen
Toistan ensin tutkintapyyntöviestini , lopussa vastaukset
kysymyksiinne :
K : Mitkä kohdat Jussi Halla-ahon / Mikko Ellilän / Seppo Lehdon
kirjoituksissa esittivät sinusta valheellisen tiedon tai vihjauksen ?
V : Katso alla tutkintapyyntö, kaikki ko. kohdat.
K : Onko sinut tuomittu em. kirjoituksissa mainittujen
rikosepäilyjen johdosta ?
V : Ei
K : Oletko ollut yhteydessä tämä asian vuoksi em. henkilöön ?
V : En näe noin pahantahtoisten kirjoituksien osalta
yhteydenotossa mitään mieltä enkä tarkoitusta.
K :Oletko vaatinut asiassa oikaisua ?
V : En pidä tällaista mitenkään realistisena lähestymistapana
asiaan.
K :Mitä vahinkoa, kärsimystä tai sinuun kohdistuvaa halveksuntaa
(henkistä tai konkreettista) em. henkilön esittämät väitteet ovat
sinulle aiheuttaneet ?
V : Olen saanut useita kommentteja ja kysymyksiä ihmisiltä, jotka
ovat netissä lukeneet ko. tekstejä esim. googlatessaan minua,
varsinkin Halla-ahon väitteistä. Vahinkoa on niin yksityis- kuin
työsuhteissani sekä tästä johtuvaa tarpeetonta stressiä puolustella ja
oikoa jo vuosia jatkunutta solvaamista.
K :Katsotko olevasi julkisuuden henkilö?
V : En
K :Onko sinulla jotain oma-aloitteista lisättävää tähän
kunnianloukkausasiaan ?
V: Ihmisten taustoja tutkitaan nykyisin googlaamalla, se on
keskeinen profilointiväline uusien suhteiden alkaessa. Lisääntyvä
rasistijoukko klikkailee toistensa kirjoituksia, jolloin ne
frekvenssinsä perusteella sijoittuvat googlen kärkisaiteiksi ennen
asiallisempaa tietoa.
Jokainen em. vastaus on sama kaikille kolmelle.
Terveisin Ali Qassim
Helsingin poliisi attn / tutkija Juha Hirvonen
Pyydän tutkimaan ja saattamaan rangaistavaksi seuraavat kolme
minua koskevaa julkaistua perätöntä loukkausta.
Helsinki 2.12.2008
Ali Qassim
1. http://suomaliansanomat.blogspot.com/2008/02/somaleille-maksetaan-palkkaa.html
Lähettänyt Mikko Ellilä klo 18:39 21. helmikuuta 2008
Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta
"Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin henk.koht.
pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien vuoksi."
"Qassimin saama yli kahden miljoonan mummonmarkan suuruinen
avustus meni laittomasti Qassimin omaan lompakkoon."
Kommentoin tätä Qassimin alkuperäisen tutkintapyynnön tekstiä ja hänen
esitutkintavaiheessa antamaansa asianomistajalausuntoa seuraavasti:
2009/7/2 Hirvonen Juha POL HPL :
>
> Hyvä Juha Hirvonen
>
>
> Toistan ensin tutkintapyyntöviestini , lopussa vastaukset
kysymyksiinne :
>
>
> K :
> Mitkä kohdat Jussi Halla-ahon / Mikko Ellilän / Seppo Lehdon
kirjoituksissa
> esittivät sinusta valheellisen tiedon tai vihjauksen ?
> V : Katso alla tutkintapyyntö, kaikki ko. kohdat.
Ks. allaoleva kommenttini tutkintapyynnössä mainittuihin kohtiin.
> K :
> Onko sinut tuomittu em. kirjoituksissa mainittujen
rikosepäilyjen johdosta ?
> V : Ei
Eipä tietenkään ole vielä tuomittu, kun asiaa koskeva
rikosoikeudenkäynti ei ole vielä päättynyt.
Nähdäkseni Ali Qassim syyllistyy viranomaisen harhauttamiseen
jättämällä mainitsematta, että hän on syytteessä vakavista
talousrikoksista.
Se, että hän on syytteessä näistä talousrikoksista, on olennaisen
tärkeää tietoa. Minun kirjoitukseni koski hänen tekemiään
talousrikoksia. Hän sanoi tutkintapyynnössään olevansa sitä mieltä,
että minun kirjoitukseni oli "perätön loukkaus". Tällä hän ilmeisesti
tarkoitti sitä, että kirjoitukseni täyttää hänen mielestään
kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Tämän rikosnimikkeen tunnusmerkistön täyttymisen arvioinnin
kannalta on ratkaisevan tärkeää, ovatko minun väitteeni hänen
talousrikoksistaan paikkansapitäviä. Qassim sanoo, että häntä ei ole
TUOMITTU kyseisistä rikoksista; hän jättää tahallaan mainitsematta sen
olennaisen seikan,että hän on SYYTTEESSÄ kyseisistä rikoksista.
Salaamalla asiaan kuuluvan seikan ilman laillista syytä
tutkintapyyntönsä johdosta suoritetussa esitutkinnassa, vastatessaan
asianomistajana poliisin hänelle esittämiin kysymyksiin, Qassim
syyllistyy perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä rikoslain 15
luvun 2 § mukaisella tavalla.
> K :
> Oletko ollut yhteydessä tämä asian vuoksi em. henkilöön ?
> V : En näe noin pahantahtoisten kirjoituksien osalta
yhteydenotossa mitään
> mieltä enkä tarkoitusta.
Qassimin väite kirjoitukseni pahantahtoisuudesta on perätön.
Kirjoitukseni perustuu tiedotus välineissä julkaistuihin kiistattomiin
faktatietoihin, joiden siteeraaminen ei osoita mitään
pahantahtoisuutta.
Qassimin mielipide minun kirjoitukseni pahantahtoisuudesta on
merkityksetön sen kannalta, olisiko hänen pitänyt vaatia oikaisua
vääriksi kokemiinsa tietoihin. Yleisen journalistisen käytännön mukaan
tiedotusvälineissä julkaistuihin tietoihin on esitettävä
oikaisupyyntö, mikäli ne ovat perättömiä. Tähän ei vaikuta
asianomistajan mielipide tietojen julkaisijan hyvän- tai
pahantahtoisuudesta.
> K :
> Oletko vaatinut asiassa oikaisua ?
> V : En pidä tällaista mitenkään realistisena lähestymistapana
asiaan.
Oikaisuvaatimus on nimenomaan vallitseva käytäntö. Asianomistaja
ei siis pidä vallitsevaa käytäntöä ja yleisiä hyviä tapoja
"realistisena lähestymistapana". Näin ollen on katsottava, että
asianomistaja on tietoisesti ja tahallisesti toiminut yleisten tapojen
ja käytäntöjen vastaisesti.
Asianomistaja on asunut Suomessa lähes 20 vuotta (lehtitietojen
mukaan hän on muuttanut Suomeen vuonna 1990) ja puhuu suomea erittäin
hyvin ja on täysi-ikäinen ja oikeustoimikelpoinen Suomen kansalainen.
Asianomistaja ei siis voi olla tuntematta Suomessa vallitsevia
yleisiä tapoja ja käytäntöjä. Asianomistajan tietoinen ja tahallinen
yleisten hyvien tapojen ja käytäntöjen vastainen menettelytapa
osoittaa tutkintapyynnön perättömyyden ja epäasiallisuuden.
> K :
> Mitä vahinkoa, kärsimystä tai sinuun kohdistuvaa halveksuntaa
(henkistä tai
> konkreettista) em. henkilön esittämät väitteet ovat sinulle
aiheuttaneet ?
> V : Olen saanut useita kommentteja ja kysymyksiä ihmisiltä,
jotka ovat
> netissä lukeneet ko. tekstejä esim. googlatessaan minua,
varsinkin
> Halla-ahon väitteistä. Vahinkoa on niin yksityis- kuin
työsuhteissani sekä
> tästä johtuvaa tarpeetonta stressiä puolustella ja oikoa jo
vuosia
> jatkunutta solvaamista.
Halla-ahon väitteistä asianomistajalle esitetyt kysymykset ja
kommentit ja niistä asianomistajalle mahdollisesti aiheutunut vahinko
tai kärsimys ovat merkityksettömiä minun kirjoitukseni kannalta.
Koska asianomistajan oman lausuman mukaan kommentteja ja
kysymyksiä ja niistä mahdollisesti aiheutunutta vahinkoa on tullut
"varsinkin" Halla-ahon väitteistä, asianomistaja itsekin katsoo minun
kirjoitukseni hänelle aiheuttaman vahingon hyvin vähäiseksi.
Kaikki minun kirjoituksessani esitetyt väitteet asianomistajasta
ovat sanomalehtitietoihin ja viranomaislähteisiin perustuvaa
kiistatonta faktatietoa. Jos näiden tietojen julkaisemisen johdosta on
asianomistajalle esitetty kysymyksiä ja kommentteja, tämä ei mitenkään
osoita asianomistajan kärsineen minun kirjoitukseni vuoksi
minkäänlaista vahinkoa.
Mikäli asianomistaja katsoo kokeneensa henkistä kärsimystä hänen
tekemiensä talousrikosten tulemisesta julkisuuteen, tämä ei tietenkään
ole laillinen peruste hänen tekemälleen rikosilmoitukselle
kunnianloukkauksesta eikä hänen esittämilleen
vahingonkorvausvaatimuksille. Asianomistajan tekemät vakavat, useiden
satojentuhansien eurojen suuruiset talousrikokset ovat
lähtökohtaisesti julkista tietoa. Asianomistaja ei ole esittänyt
mitään perustetta, miksi hänen tekemänsä suuret talousrikokset
olisivat salassapidettävää tietoa.
Koska asianomistaja on vieläpä julkisuuden henkilö ja useiden
järjestöjen johtotehtävissä sekä korkeissa julkishallinnon viroissa
toiminut, poliittisesti aktiivinen henkilö, häntä koskevien
rikosepäilyjen totuudenmukainen uutisointi on erityisen tärkeää
kansalaisten oikeusturvan ja yhteiskunnan yleisen julkisuusintressin
kannalta. Asianomistaja on käytännössä viranomainen ja poliitikko; n
ehdottoman tärkeää viranomaisten toimintaan kohdistuvan
laillisuusvalvonnan kannalta ja perustuslaillisen demokraattisen
päätöksenteon ja yleisen mielipiteenmuodostuksen kannalta, että
johtavassa asemassa olevien viranomaisten ja poliitikkojen tekemistä
rikoksista uutisoidaan mahdollisimman laajalti ja kattavasti.
On mahdotonta kuvitellakaan sellaista tilannetta, jossa
virkamiehen tai poliitikon tekemistä satojentuhansien eurojen
suuruisista talousrikoksista kirjoittaminen ei olisi sallittua. Suomen
oikeusjärjestelmä ei tunne ainuttakaan perustetta moisen vakavan ja
yhteiskunnallisesti merkittävän rikosvyyhdin salaamiselle.
Asianomistajan vaatimus hänen tekemiensä suurten talousrikosten
salaamisesta kunnianloukkaustuomion ja vahingonkorvausvaatimusten
uhalla on siis täysin perusteeton ja täysin ristiriidassa Suomen
oikeusjärjestelmän julkisuusperiaatteiden kanssa.
Asianomistajanvaatimus on siis hylättävä lakiin perustumattomana.
Asianomistaja sanoo tutkintapyynnössä mainitsemiensa kirjoitusten
aiheuttaneen hänelle turhaa stressiä ja tarvetta puolustella itseään
ja oikoa "jo vuosia jatkunutta solvaamista". Koska asianomistaja on
antanut tämän lausuntonsa sähköpostitse poliisille 13.5.2009, hänen
mainitsemansa "jo vuosia jatkunut solvaaminen" ei voi tarkoittaa minun
21.2.2008 julkaistua kirjoitustani. Asianomistaja on tehnyt
tutkintapyyntönsä 2.12.2008, jolloin on kulunut vasta reilut yhdeksän
kuukautta kirjoitukseni julkaisusta. Asianomistajan em. lausunto
esitutkinnassa on annettu reilu vuosi kirjoitukseni julkaisun jälkeen.
Asianomistajan käyttämä ilmaisu "jo vuosia jatkunut solvaaminen"
tarkoittaa selvästi useita vuosia. Näin ollen asianomistaja ei voi
tarkoittaa minua puhuessaan häneen kohdistuneesta solvaamisesta.
Asianomistaja siis itsekin katsoo, että minä en ole solvannut
häntä.
Asianomistaja syyllistyy viranomaisen harhauttamiseen puhumalla
yhdessä lausunnossaan samalla kertaa kolmesta eri henkilöstä, jotka
ovat laatineet kolme eri kirjoitusta asianomistajasta, kukin yhden
kirjoituksen. Asianomistaja ei spesifioi, ketä hänen väitteensä "jo
vuosia jatkuneesta solvaamisesta" koskee.
Tämä on asiaan kuuluvan seikan salaamista ilman laillista syytä,
joten tässäkin kohdin asianomistaja Qassim syyllistyy perättömään
lausumaan viranomaismenettelyssä rikoslain 15 luvun 2 § mukaisella
tavalla.
Puhumalla samalla kertaa kolmen eri henkilön kirjoituksien hänelle
muka aiheuttamista haitoista, spesifioimatta erikseen kunkin
kirjoituksen aiheuttamaa haittaa, asianomistaja pyrkii antamaan
asiasta harhaanjohtavan kuvan selvästi mala fide.
Asianomistaja pyrkii tietoisesti ja tahallisesti siihen, että
minua epäiltäisiin ja syytettäisiin toisten henkilöiden laatimista
kirjoituksista.
Tulen tekemään tästä aikanaan erillisen tutkintapyynnön ja
vaatimaan Qassimille rangaistusta rikoslain 15 luvun 6 § mukaisesta
väärästä ilmiannosta ja vaatimaan tästä vahingonkorvausta.
> K :
> Katsotko olevasi julkisuuden henkilö?
> V : En
Kuten olen aiemmassa lausunnossani todennut, Ali Qassim on useasti
esiintynyt tiedotusvälineissä: sanomalehdissä, tv-
ohjelmissa,internetissä ja viranomaisten julkaisuissa. Näin ollen
Qassim syyllistyy perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä
rikoslain 15luvun 2 § mukaisella tavalla väittäessään, että hän ei
muka olisi julkisuuden henkilö.
Lisäksi Qassim on lukuisten julkishallinnollisten virkojensa ja
yhteiskunnan rahoittamien järjestötoimiensa vuoksi viranomaistaho tai
viranomaiseen rinnastettavissa oleva toimija.
Jussi Halla-ahon 3.10.2005 julkaisemassa kirjoituksessa (http://
www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista.html) siteerataan Helsingin
Sanomia, jonka mukaan Qassim työskentelee Maahanmuuttajien tuki ry:n
hallituksen puheenjohtajana, Euroopan rasismin vastaisen verkoston
ENAR:n Suomen puheenjohtajana sekä työministeriön alaisessa
valtakunnallisessa etnisten suhteiden neuvottelukunnassa (ETNO).
Lisäksi hän on mukana maahanmuuttajien asioita edistävässä Helsingin
kaupungin sosiaaliviraston Sisu-Integra-projektissa ja Etelä-Suomen
läänin syrjinnän vastaisessa JOIN-hankkeessa. Lisäksi Ali Qassim on
työskennellyt tutkijana ulkomaalaisvaltuutetun toimistossa.
Nämä tiedot ovat luettavissa Helsingin Sanomien arkistossa
olevasta artikkelista:
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Maahanmuuttajien+puolestapuhuja/HS20051003SI1YO02kpc
Toinen Ali Qassimin haastattelu Helsingin Sanomissa:
Ensimmäinen Helsingin Sanomien artikkeli Ali Qassimin
talousrikoksista on julkaistu 18.12.2005:
Kuka tahansa näin monissa julkishallinnollisissa viroissa ja
viranomaisorganisaatioiden rahoittamissa järjestöissä johtavassa
asemassa toiminut henkilö on ilman muuta automaattisesti julkisuuden
henkilö.
Koska Qassimin talousrikoksista on uutisoitu laajalti mm.
Helsingin Sanomissa jo vuonna 2005, on täysin mahdotonta epäillä minua
kunnianloukkauksesta minun vuonna 2008 referoimieni
sanomalehtitietojen ym. tiedotusvälineissä julkaistujen tietojen
perusteella.
Qassimin väite minun syyllistymisestäni kunnianloukkaukseen on
siis rikoslain 15 luvun 6 § mukainen väärä ilmianto. Tulen vaatimaan
tästä Qassimille rangaistusta ja vaatimaan tästä vahingonkorvausta.
Qassimin tekemä väärä ilmianto ja hänen lukuisat perättömät
lausumansa viranomaismenettelyssä on nähtävä osana samaa
talousrikollisuutta, johon kuuluvat hänen tekemänsä satojentuhansien
eurojen suuruiset määrärahojen väärinkäytökset. Hänen motiivinsa tähän
väärään ilmiantoon ja siihen liittyviin perättömiin lausumiin
asianomistajana esitutkintavaiheessa on mitä ilmeisimmin pyrkimys
saada vilpillisin perustein korvauksia kunnianloukkauksista
harhauttamalla poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ja käräjäoikeuden
tuomarit ja lautamiehet uskomaan siihen, että hän olisi muka kokenut
taloudellista vahinkoa ja henkistä kärsimystä häneen kohdistuneiden
muka perättömien syytösten vuoksi.
Qassim on aikaisemmin pyrkinyt tavoittelemaan perusteetonta
taloudellista etua saamalla käyttöönsä satojentuhansien eurojen
suuruisia määrärahoja valheellisin apurahahakemuksin ja nyttemmin hän
selvästi pyrkii hankkimaan itselleen lisää rahaa vilpillisin keinoin,
vaatimalla perusteettomia vahingonkorvauksia häneen muka
kohdistuneista kunnianloukkauksista.
Qassim on ammatti- ja taparikollinen, joka on jo lähes neljän
vuoden ajan (vuoden 2005 lopulta asti) ollut jatkuvasti kahnauksissa
viranomaisten kanssa systemaattisten, jatkuvien, toistuvien,
tahallisten ja tarkkaan suunniteltujen suuren mittakaavan
talousrikostensa vuoksi.
Qassim vaatii näistä hänen rikoksistaan kirjoittaneille
henkilöille rangaistusta kunnianloukkauksista paitsi saadakseen väärin
perustein vahingonkorvauksia häneen muka kohdistuneista
kunnianloukkauksista, myös estääkseen hänen tekemiään vakavia
talousrikoksia koskevan tiedon tulemisen julkisuuteen.
Qassim on vuosien ajan systemaattista talousrikollisuutta
harjoittanut ammatti- ja taparikollinen, joka mitä ilmeisimmin aikoo
jatkossakin väärinkäyttää viranomaistahojen ja/tai
kansalaisjärjestöjen hänelle tai hänen mahdollisille
bulvaanijärjestöilleen myöntämiä määrärahoja.
Koska hänen aiempien talousrikostensa tuleminen yleiseen
tietoisuuteen haittaisi hänen mahdollisuuksiaan saada lisää
määrärahoja käytettäväkseen, hän pyrkii kunnianloukkaussyytöksillä
uhkaamalla poistamaan hänen talousrikoksiaan koskevat tiedot
julkisuudesta voidakseen jatkossakin höynäyttää sinisilmäisiä,
hyväuskoisia viranomaisia ja järjestötoimijoita.
Nämä väärät ilmiannot kunnianloukkauksista kuuluvat siis
saumattomasti hänen jo vuosien ajan systemaattisesti harjoittamaansa
talousrikollisuuteen ja sen peittelyyn.
> K :
> Onko sinulla jotain oma-aloitteista lisättävää tähän
kunnianloukkausasiaan ?
> V: Ihmisten taustoja tutkitaan nykyisin googlaamalla, se on
keskeinen
> profilointiväline uusien suhteiden alkaessa. Lisääntyvä
rasistijoukko
> klikkailee toistensa kirjoituksia, jolloin ne frekvenssinsä
perusteella
> sijoittuvat googlen kärkisaiteiksi ennen asiallisempaa tietoa.
Qassimin käyttämä ilmaisu "lisääntyvä rasistijoukko" on solvaus,
joka täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Qassim siis
syyllistyy kunnianloukkaukseen minua kohtaan rikoslain 24 luvun 9
§:ssä tarkoitetulla tavalla sanoessaan, että minä kuuluisin
johonkin"lisääntyvään rasistijoukkoon".
Solvaavuutta korostaa se, että Qassim sanoo tämän "lisääntyvän
rasistijoukon" kirjoitusten sijoittuvan googlehauissa "ennen
asiallisempaa tietoa": Qassim siis väittää minun esittämieni tietojen
olevan muka epäasiallisia, vaikka minun tietoni perustuvat mm.
Helsingin Sanomien julkaisemiin artikkeleihin ja viranomaistahojen
(ulkoministeriö, työministeriö, Helsingin kaupunki) tiedottamiseen.
Qassim on täysin oikeassa siinä, että ihmisten taustoja tutkitaan
nykyisin googlaamalla. Tämä on juuri se syy, miksi hän yrittää
väärillä ilmiannoillaan ja muilla väärillä lausumillaan harhauttaa
poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ja käräjäoikeuden tuomarit ja
lautamiehet sensuroimaan hänen tekemiään talousrikoksia koskevia
tietoja.
Qassim ei tietenkään halua, että hänen talousrikoksiaan koskevat
tiedot löytyvät helposti internetistä. Juuri kuten Qassim sanoo,
googlettaminen on keskeinen profilointiväline uusien suhteiden
alkaessa. Koska tiedot Qassimin talousrikoksista löytyvät nykyisin
googlella, Qassimin on jatkossa entistä hankalampi huijata
viranomaistahoja ja järjestötoimijoita myöntämään hänelle lisää
määrärahoja väärinkäytettäväksi.
Qassim on ammatti- ja taparikollinen, joka haluaa jatkaa
talousrikoksiaan. Hänen aikaisempi toimintansa ei kestä päivänvaloa,
joten hän haluaa poistattaa aiempia rikoksiaan koskevat tiedot
julkisuudesta voidakseen tehdä samanlaisia rikoksia jatkossakin,
käyttäen hyväkseen kaikenlaisia määrärahoja myöntävien
viranomaistahojen ja järjestötoimijoiden tietämättömyyttä ja
herkkäuskoisuutta.
> Jokainen em. vastaus on sama kaikille kolmelle.
>
> Terveisin
>
> Ali Qassim
Kuten totesin, kolmen eri henkilön kirjoituksia koskevien
kommenttien tahallinen sekoittaminen toisiinsa samassa
poliisiviranomaiselle lähetetyssä asianomistajalausumassa osoittaa
Qassimin syyllistyneen väärään ilmiantoon rikoslain 15 luvun 6 §
mukaisesti ja perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä rikoslain
15 luvun 2 § mukaisesti.
> Helsingin poliisi
>
> attn / tutkija Juha Hirvonen
>
> Pyydän tutkimaan ja saattamaan rangaistavaksi seuraavat kolme
minua koskevaa
> julkaistua perätöntä loukkausta.
>
> Helsinki 2.12.2008
>
> Ali Qassim
>
> 1.
>
> http://suomaliansanomat.blogspot.com/2008/02/somaleille-maksetaan-palkkaa.html
>
> Lähettänyt Mikko Ellilä klo 18:39 21. helmikuuta 2008
>
> Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta
Tämä lause on siis vain kirjoitukseni otsikko eikä koske Ali
Qassimia millään tavalla.
Minä: "Espoon kaupungin tiedotuslehden uusimman numeron kannessa
on nuorehkon somalimiehen pärstä, joka on varustettu otsikolla
Unelmaduunissa. Tekstistä käy ilmi, että kyseessä on kirjaston
vahtimestari."
Espoon kaupungin tiedotuslehti: "Virallisesti Yassin Mohamedin
tehtävä Sellon kirjaston vahtimestarina on ylläpitää järjestystä.
Käytännössä hän pelaa, juttelee ja pitää seuraa kirjastossa aikaansa
viettävien nuorten kanssa."
Minä: "Nämä "asiakkaat" ovat toisia somaleja, jotka ottavat
varmasti hyvin vastaan suomalaisten veronmaksajien kustantamia
tietokonepelejä heidän kanssaan pelaavan heimoveljen. (Tämä siis ei
ole minun tulkintani, vaan näkyy selvästi ko. artikkelin kuvituksesta.
Vahtimestarin vieressä sohvalla istuu kolme "nuorison" edustajaa eli
n. 20-vuotiasta somalia gangstarapper-releet päällä
pelaamassapleikkarilla.)"
Kaikki tämä siis koski vain tätä Yassin Mohamed-nimistä Sellon
kirjaston vahtimestaria eikä liity Ali Qassimiin millään tavalla.
> "Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin henk.koht.
pankkitilille,
> koska projekti keskeytettiin laittomuuksien vuoksi."
>
> "Qassimin saama yli kahden miljoonan mummonmarkan suuruinen
avustus meni
> laittomasti Qassimin omaan lompakkoon."
Kuten edellä on todettu, nämä ovat tiedotusvälineissä julkaistuja
ja viime kädessä viranomaislähteisiin perustuvia tietoja. Näin ollen
näiden tietojen julkaisu ei mitenkään voi täyttää kunnianloukkauksen
tunnusmerkistöä.
Aikaisemmassa viestissäni antamieni tietojen lisäksi oheistan
tämän kopion Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen
työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirjasta:
Työllistämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja nro 5/2005
Aika: Keskiviikko 26.10.2005 klo 8.40 - 9.40.
Paikka: Neuvotteluhuone 624 - 625, henkilöstökeskus, Kaikukatu 2
C, 6. krs.
Läsnä:
Malinen Jouko
Alatalo Hermann
Lauttanen Helena
Laine Reino
Varila Anu
Lehmussaari Merja
Björklund Ilkka-Christian
Tulensalo Hannu
Taskinen Tarja
Hulkkonen Helinä
Mickwitz Leena
Svedlin Rebecka
Hanni Eija
Koski Merja
Maahanmuuttajien Tuki ry:lle myönnetyn avustuksen keskeyttäminen
Maahanmuuttajien Tuki ry:lle, jonka puheenjohtaja on Mohamed Ali
Qassim, kaupunki on myöntänyt avustusta työllistämisvaroista 27 000 €
vuodelle 2005 käytettäväksi vuokriin ja sähköön, tiedotukseen,
toimistokuluihin, kirjanpitoon ja tilintarkastukseen. Avustuksesta on
maksettu kahdessa erässä puolet eli 13 500 €. Henkilöstökeskus on
pyytänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:ltä selvityksen avustuksen käytöstä.
Syyskuussa saapuneen selvityksen mukaan Hitsaajankadulla
sijaitsevan tilan vuokra on maksettu kesäkuun loppuun.
Henkilöstökeskus on keskeyttänyt 3. ja 4. maksuerän suorittamisen
allaolevista syistä.
Maahanmuuttajien Tuki ry ei verottajalta saatujen tietojen mukaan
ole maksanut työnantajamaksujaan ainakaan vuosilta 2004 ja 2005.
Uudenmaan Te-keskus on myöntänyt Maahanmuuttajien Tuki ry:lle
rahoitusta runsaat 300 000 € Equal – yhteisöaloitehankkeeseen
Synergian Silta. TE-keskus on keskeyttänyt avustuksen, koska on
ilmennyt epäselvyyksiä mm. avustusten käytössä ja kirjanpidossa.
Yhdistyksen kirjanpidosta on meneillään erityistilintarkastus.
Synergian Silta – hankeen kumppaneilla on Helsingin käräjäoikeudessa
vireillä oikeudenkäynti Maahanmuuttajien Tuki ry:tä vastaan.
Sampo-pankki ja Nordea ovat sulkeneet yhdistyksen tilit
epäselvyyksien vuoksi, jotka liittyvät nimenkirjoittajien
toimivaltaan.
Henkilöstökeskus ryhtyy asian vaatimiin toimiin, sen jälkeen kun
erityistilintarkastus on loppuun saatettu.
Henkilöstökeskus on konsultoinut kaupungin oikeuspalveluja
Maahanmuuttajien Tuki ry:n asiassa.
Osastopäällikkö Eija Hanni esitteli.
(Eija Hanni puh. 310 43980)
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
Mainittakoon lisäksi, että aikaisemman poliisille antamani lausunnon
johdosta syyttäjä käski poliisin tehdä lisäselvityksiä Ali Qassimin
talousrikoksista ja Qassimin asemasta julkisuuden henkilönä.
Lähettänyt Mikko Ellilä klo 17:09
Tunnisteet: Ali Qassim, Hesari, Jussi Halla-aho, moraalisäteilijät,
rasismi, rikollisuus, Seppo Lehto, somalit, Streisand-efekti
9 kommenttia:
lmm / jukka kirjoitti...
Olikohan tuo kovinkaan järkevää kutsua omassa, poliisille
toimitettavassa vastineessa Qassimia ammatti- ja taparikolliseksi?
Kuten Qassim itsekin totesi, häntä ei ole vielä tuomittu eli
todettu rikokseen syylliseksi eli todettu rikolliseksi. Vaikka häntä
todennäköisin syin epäillään rikoksesta (ja todennäköisesti tulee
tuomionsa myös saamaan), kyseessä on kuitenkin käsittääkseni epäily
ennen tuomiota, joka lopullisesti vahvistaa asian.
Nähdäkseni ihmisen kutsuminen rikolliseksi ennen tuomiota
saattaisi juurikin täyttää nuo kunnianluokkauksen tunnusmerkit. Kyllä
minua ainakin loukkaisi, jos minut leimattaisiin rikolliseksi jo ennen
tuomion julistamista.
Noin ohimennen mainiten, olethan itsekin saanut tuomion, ja nyt
olet syyteharkinnassa jo toisesta rikoksesta. Jos pelkkä vahva epäily,
syyte ja oikeusprosessi tekee ihmisestä mielestäsi taparikollisen,
luokittelisitko itse itsesi ko. määritelmän mukaan taparikolliseksi
yhden tuomion ja yhden syyteharkinnan perusteella?
Jukka
6. heinäkuuta 2009 21:43
Mikko Ellilä kirjoitti...
Qassimin talousrikoksissa ei ole kyse yksittäistapauksesta, vaan
vuosia jatkuneesta systemaattisesta ja laaja-alaisesta,
ammattimaisesta rikollisesta toiminnasta.
Qassim on kavaltanut määrärahoja satojatuhansia euroja mm.
Helsingin kaupungilta, Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselta,
ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolta, Raha-
automaattiyhdistykseltä jne.
6. heinäkuuta 2009 22:03
Cpt. D.River kirjoitti...
Linkitettyjä Hesarin artikkeleita ei voi lukea ilman kirjautumista
ja salasanaa. Mistä ne saa...
7. heinäkuuta 2009 20:21
Cpt. D.River kirjoitti...
Perun edellisen kysymyksen. Käyttäjätunnuksen saa
rekisteröitymällä (ilmeisesti olen rekisteröitynyt jo muutaman kerran,
joska en meinannut löytää sähköpostiosoitetta, joka ei olisi jo
käytössä). Mutta artikkelien lukeminen maksaa... enkä halua tukea
Helsingin Sanomia ylimääräisillä maksuilla.
Pääasia on, että juttuja kirjoituksessa mainitusta henkilöstä on
ollut Hesarissa - sehän tässä on oleellista.
7. heinäkuuta 2009 20:40
lot kirjoitti...
Tärkeää asiaa, mutta näin pitkänä pötkönä tavattoman vaikeasti
luettavaa sellaista.
Vähän palastellummin, maybe?
8. heinäkuuta 2009 11:22
Mikko Ellilä kirjoitti...
Ehkä julkaisen saman tekstin lähiaikoina paloiteltuna pieniin,
helppolukuisiin osioihin.
Halusin kuitenkin nyt laittaa kaiken relevantin materiaalin tähän
kerralla.
8. heinäkuuta 2009 16:14
Mikko Ellilä kirjoitti...
Allekirjoittanut oli tietoinen siitä että Ali Qassim Mohamedia
epäillään kyseisestä talousrikoksesta, koska olen itse ollut
tutkimassa kyseistä juttua. Samoin syyttäjä on tietoinen asiasta ja
häneltä on tullut lisätutkintapyyntö, jossa yhtenä kohtana on mm. se,
että lisätutkintapöytäkirjaan tulee liittää päätös ko.
talousrikosjutusta, koska tällä päätöksellä on olellinen merkitys
sille meneekö kunnianloukkausjuttu (jutut) oikeuteen vai tehdäänkö
tässä jutussa syyttämättäjättämispäätös.
Juha Hirvonen
rikosylikonstaapeli
050 - 456 1017
071 - 877 5546
8. heinäkuuta 2009 16:20
Mikko Ellilä kirjoitti...
http://hommaforum.org/index.php/topic,9463.msg149951.html#msg149951
Ali Qassimin putiikki ENAR vetosi vaalien jälkeen julkaistussa
tiedotteessaan Euroopan Parlamentin muihin puolueisiin, että ne
estäisivät mm. Suomen (PS), Tanskan (DF) ja Hollannin (Wildersin
Vapauspuolue) vaaleissa voittaneita äärioikeistolaisia puolueita
muodostamasta parlamenttiin uutta ryhmittymää. Ja vetosivat
kieltopuuhassaan puolueiden allekirjoittamaan rasisminvastaiseen
julistukseen, aivan kuten RKP Suomessa.
Demokratia se vaan ei sovi EU:hun, ainakaan Euroopan
Rasisminvastaisen Verkoston mielestä.
Tämä sama ENAR myös ohjeisti lehtisessään ns. rasisminvastaisiin
strategisiin oikeudenkäynteihin. Qassim noudatti firmansa ohjeita
hyökkäämällä saamistaan rikossyytteistä kirjoittaneiden kimppuun
kunnianloukkaussyytteillä. On kummallista, ettei Qassim ole oikonut
lehdissä uutisoituja kavallustietoja, vaan perää menetettyä kunniaansa
takaisin vain blogikirjoittajilta.
ENAR’s bureau is composed of seven members elected by the
Board, which have the task of monitoring the managerial aspects
of the network.
Chair:
Mr. Mohammed Aziz, United Kingdom
Vice-Chairs:
Ms. Clara Lopez de Letona, Spain
Dr. Chibo Onyeji, Austria
Treasurer:
Mr. Ali Qassim, Finland
Representative of the northern region:
Mr. Andreas Hieronymus, Germany
Representative of the southern region:
Ms. Andriana Mardaki, Greece
Representative of the eastern region:
Mr. William Ejalu, Hungary
8. heinäkuuta 2009 17:40
TeTeAr kirjoitti...
Ei itse tekstin pituus ole mikään ongelma, vaan muotoilu! Jutun
paloittelu pienempiin osiin ei juurikaan auta tämän blogin
luettavuutta.
Teksti on kapealla alalla, ja siinä on tarpeettoman paljon
välilyöntejä. Niinpä lukeminen on yhtä alaspäin selaamista.
Aivan hirveää luettavaa kun kappaleiden välissä on viisi
välilyöntiä.
Lisäksi muualta lainatut tekstit (toiset blogit ja sähköpostit)
olet jo nyt laittanut sisennettynä, joten älä laita lainauksien alkuun
enää hirveästi välilyöntejä. Lainaukset voisit laittaa erilaisella
fontilla niin olisi vielä parempi.
10. heinäkuuta 2009 12:21
21. helmikuuta 2008
Somaleille maksetaan palkkaa tietokonepelien pelaamisesta
Espoon kaupungin tiedotuslehden uusimman numeron kannessa on nuorehkon
somalimiehen pärstä, joka on varustettu otsikolla Unelmaduunissa.
Tekstistä käy ilmi, että kyseessä on kirjaston vahtimestari.
Virallisesti Yassin Mohamedin tehtävä Sellon kirjaston
vahtimestarina on ylläpitää järjestystä. Käytännössä hän pelaa,
juttelee ja pitää seuraa kirjastossa aikaansa viettävien nuorten
kanssa.
Tällaisia siis ovat ne monikulttuuriset huippuosaajat, jotka
rikastuttavat yhteiskuntaamme ja poistavat työvoimapulamme
työskentelemällä julkisella sektorilla suomalaisten veronmaksajien
rahoilla.
Yassin Mohamed ei ole kohdannut ennakkoluuloja työpaikallaan
Sellon kirjastossa. ”Sekä työtoverit että asiakkaat ovat ottaneet
minut hyvin vastaan.”
Nämä "asiakkaat" ovat toisia somaleja, jotka ottavat varmasti hyvin
vastaan suomalaisten veronmaksajien kustantamia tietokonepelejä heidän
kanssaan pelaavan heimoveljen.
(Tämä siis ei ole minun tulkintani, vaan näkyy selvästi ko. artikkelin
kuvituksesta. Vahtimestarin vieressä sohvalla istuu kolme "nuorison"
edustajaa eli n. 20-vuotiasta somalia gangstarapper-releet päällä
pelaamassa pleikkarilla.)
"Työtoverit" ovat suomalaisia kukkahattutätejä, joiden mielestä
kirjastossa työskentelevä yomuthafucka-ghettoblaster edustaa ihqua
toiseutta.
”Työn lisäksi opiskelen oppisopimuksella nuorisonohjaajaksi.
Työnantaja kertoi tällaisesta mahdollisuudesta ja esimies auttoi
hakemuksenteossa. On hienoa, että sain tällaisen mahdollisuuden.”
Et siis osaa suomea edes sen vertaa, että osaisit itse täyttää
oppisopimuskoulutuksen hakemuskaavakkeen.
Kauanko olet asunut Suomessa? 15 vuotta? Miksi et ole siinä ajassa
oppinut suomea? Jos oppimiskapasiteettisi on noin huono, miten voit
"opiskella" nuoriso-ohjaajaksi?
Mitä hyötyä Suomelle on tällaisista "huippuosaajista"?
Somalian väestöstä n. 75 % on lukutaidottomia YK:n tilastojen mukaan.
Miten Somaliasta tulleiden lukutaidottomien vuohipaimenien tai
kalashnikovia heiluttavien öyhöttäjien "osaamiselle" voisi olla
kysyntää Suomen työmarkkinoilla?
Vastaus: ei sille tietenkään olekaan mitään kysyntää. Siksi somaleista
yli 90 % onkin työmarkkinoiden ulkopuolella.
Loput somalit ovat "töissä" enimmäkseen julkisella sektorilla
suomalaisten veronmaksajien rahoilla tai julkisen sektorin
rahoittamissa "kansalaisjärjestöissä" niin ikään suomalaisten
veronmaksajien rahoilla.
Malliesimerkki näistä huippuosaajista on Ali Qassim, joka sai 344.650
euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa hankkiakseen
kahdellekymmenelle maahanmuuttajalle töitä tai täydennyskoulutusta.
Siis maahanmuuttajalle maksetaan suomalaisten veronmaksajien rahoista
palkkaa siitä, että hän hankkii töitä tai koulutusta toisille
maahanmuuttajille.
Tätä on se huippuosaaminen, joka poistaa Suomen työvoimapulan.
Rahat ilmeisesti menivät suoraan Ali Qassimin henk.koht.
pankkitilille, koska projekti keskeytettiin laittomuuksien vuoksi.
Tämä on se sama Ali Qassim, joka aikaisemmin esitettiin
monikulttuurisuususkontoa edustavassa valtamediassa malliesimerkkinä
menestyvästä maahanmuuttajasta, Suomen hirveän työvoimapulan
poistavasta huippuosaajasta.
Ali Qassim oli pitkään kaikkien sädekehä päänsä päällä poseeraavien
kukkahattutätien eli Suvaitsevaiston eli
monikulttuurisuusfanaatikkojen lempilapsi. Qassimia haastateltiin
vähän väliä sanomalehdissä, tv-ohjelmissa, radio-ohjelmissa ja
internet-julkaisuissa Suomen kulttuuria ja yhteiskuntaa rikastuttavana
monikulttuurisena huippuosaajana. Hänet kutsuttiin vähän väliä
esitelmöimään poliitikoille ja virkamiehille monikulttuurisuuden
ihanuudesta.
Jussi Halla-aho kommentoi jo tuolloin, että tämän somalin osaaminen
koostuu suomalaisten veronmaksajien rahoilla pyöritettyjen
huuhaaprojektien lypsämisestä:
Hän työskentelee Maahanmuuttajien tuki -ry:n hallituksen
puheenjohtajana, Euroopan rasismin vastaisen verkoston ENAR:n Suomen
puheenjohtajana sekä työministeriön alaisessa valtakunnallisessa
etnisten suhteiden neuvottelukunnassa (ETNO). Lisäksi hän on mukana
maahanmuuttajien asioita edistävässä Helsingin kaupungin
sosiaaliviraston Sisu-Integra-projektissa ja Etelä-Suomen läänin
syrjinnän vastaisessa JOIN-hankkeessa. Lisäksi Ali Quassim on
työskennellyt tutkijana ulkomaalaisvaltuutetun toimistossa. (nyk.
vähemmistövaltuutetun toimisto, Mikko Ellilä huom.)
On vaikea kiistää, että nämä ovat eurooppalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan kannalta tuikitarpeellisia ja niihin
sijoitettujen veroeurojen väärttejä toimenkuvia. Kukakohan nämäkin
työt olisi tehnyt, ellei meillä olisi monikulttuurisuutta ja
siirtolaisuutta Afrikan sarvesta?
(Kursivoinnit ja lihavoinnit minun.)
Vitsi on tietysti siinä, että nuo ovat täysin tarpeettomia töitä.
Somaleille räätälöidään sellaisia "työpaikkoja", joita ei olisi
olemassakaan ilman somaleita.
Somalit eivät siis tule Suomeen tekemään mitään olemassaolevia töitä.
Somalit ovat kyvyttömiä ja/tai haluttomia tekemään niitä töitä, joille
Suomessa todellisuudessa on kysyntää. Siksi heille keksitään
tuollaisia suojatyöpaikkoja, joissa he eivät tee mitään hyödyllistä.
Ilman somalien palkkaamista noihin suojatyöpaikkoihin kukaan ei olisi
tehnyt noita samoja töitä, koska nuo suojatyöpaikat ovat vain somalien
todellisen työttömyysasteen peittämiseksi keksittyjä
näennäistyöpaikkoja. Ketään muuta ei olisi palkattu noihin turhiin
töihin, koska noita turhia työpaikkoja ei olisi edes perustettu ketään
muita kuin somaleja varten.
Qassimin tapa lypsää veronmaksajien rahoja kävi pikkuhiljaa selväksi
viranomaisillekin, kun Qassimin saama yli kahden miljoonan
mummonmarkan suuruinen avustus meni laittomasti Qassimin omaan
lompakkoon projektin julkilausutun tavoitteen eli kahdenkymmenen muun
maahanmuuttajan työllistämisen sijasta.
Jostain syystä Qassimin nimeä ei ole koskaan mainittu hänen rikoksiaan
koskevan uutisoinnin yhteydessä. Aiemmin Qassimin nimeä ja naamaa
esiteltiin joka paikassa malliesimerkkinä ihanaa monikulttuurisuutta
edustavasta afrikkalaisesta herrasmiehestä. Kun Qassim nyt on
syytteessä vakavista rikoksista, jostain syystä hänen nimensä ja
naamansa ovat kokonaan kadonneet julkisuudesta. Niin kauan kuin Qassim
on monikulttuurisuuden mannekiini, hän sai valtavasti julkisuutta. Kun
hän paljastui rikolliseksi, "tiedotusvälineet" ovat tyystin vaienneet
hänestä. Miksi? Eikö valtamedia halua kansan saavan totuudenmukaista
tietoa siitä, millaisia nämä kulttuuriamme rikastuttavat huippuosaajat
ovat?
Qassimin ja muiden maahanmuuttajajärjestöaktiivien tekemät
suoranaisesti laittomat väärinkäytökset ovat kuitenkin vain pisara
meressä verrattuna täysin laillisiin suomalaisten veronmaksajien
rahoilla ylläpidettyihin maahanmuuttajille räätälöityihin
suojatyöpaikkoihin.
Suorastaan loistava esimerkki viimeksimainitusta on suomalaisten
veronmaksajien kustantamalla palkalla tietokonepelejä toisten somalien
kanssa työkseen pelaava somalialaistaustainen kirjaston vahtimestari,
joka opiskelee suomalaisten veronmaksajien rahoilla nuoriso-ohjaajaksi
voidakseen sittemmin saada palkkaa suomalaisten veronmaksajien
rahoista somalinuorten paimentamisesta suomalaisten veronmaksajien
kustantamassa nuorisotalossa.
Summa summarum: somalit tulevat Suomeen opiskelemaan suomalaisten
veronmaksajien rahoilla saadakseen julkiselta sektorilta tai sen
rahoittamista kansalaisjärjestöistä suomalaisten veronmaksajien
rahoilla kustannettuja työpaikkoja, jossa heidän toimenkuvaansa kuuluu
toisten somalien palveleminen, edelleen suomalaisten veronmaksajien
rahoilla.
Täytyy olla aika helvetin tyhmä, jos luulee tällaisesta maahanmuutosta
olevan jotain hyötyä Suomelle.
Todellisuudessa tällainen suomalaisten veronmaksajien rahojen
tuhlaaminen somaleille ja muille maahanmuuttajille tarkoitettuihin
palveluihin tietysti vähentää niitä määrärahoja, jotka ovat
käytettävissä suomalaisille tarkoitettuihin julkisiin palveluihin.
Jokainen euro somaleille ilmaiseksi annettuihin tietokonepeleihin,
somaleille ilmaiseksi annettuihin somaliankielisiin lastentarhoihin,
somaleille ilmaiseksi annettuihin somaliankielisten kätilöiden
palveluihin, somaleille ilmaiseksi annettuun islaminopetukseen
kouluissa ym. maahanmuuttajille suomalaisten veronmaksajien kukkarosta
kustannettuihin palveluihin on euro pois sinun julkisesta
terveydenhoidostasi, sinun kirjastosi kirjavalikoimasta ja sinun
lastesi kouluopetuksesta.
On 18 heinä, 21:20, Jukka Pakkanen <jukka.pakka...@poista.qnet.fi>
wrote:
> Muhammedkarikatyrer i Finland kirjoitti:
>
> > Tule mukaan tukemaanSeppoLehtoa ja allekirjoita nettiadressi Free
> >SeppoLehto
>
> Seppo-neiti nyt vain vastaa tekemisistään, ja lopettaa tuon itkemisen.
> Jestas mikä vellihousu.
kuten vastaava Jukka Pakkanen jolla ei ole syvällisempää sanottavaa
kuin että idiootti lausumiensa perusteella?
Jukka Pakkanen lienee Ali Qassim tapainen itkupilli - Seppo Lehto
tosimies
On 18 heinä, 21:45, Dragonblaze <dragonbl...@apexmail.com> wrote:
> On Jul 17, 3:16 pm, Muhammedkarikatyrer i Finland
>
> <muhammed.karikaty...@gmail.com> wrote:
> > Tule mukaan tukemaanSeppoLehtoa ja allekirjoita nettiadressi Free
> >SeppoLehto
>
Profeetta Tero on ymmärtänyt pointit suhteellisuus, yhdenvertaisuus,
tasavertaisuus, liikkumisvapaus pitää koskea myös Seppo Lehtoa, eikä
vain häntä herjaavia ja hänelle tappouhkailujaan lähettäviä erilaisia
muslimeita tai neekereitä
On 19 heinä, 00:21, Jukka Pakkanen <jukka.pakka...@poista.qnet.fi>
wrote:
> _Profeetta T kirjoitti:
>
> > Jukka Pakkanen wrote:
> >> Muhammedkarikatyrer i Finland kirjoitti:
> >>> Tule mukaan tukemaanSeppoLehtoa ja allekirjoita nettiadressi Free
> >>>SeppoLehto
>
> >>Seppo-neiti nyt vain vastaa tekemisistään, ja lopettaa tuon itkemisen.
> >> Jestas mikä vellihousu.
>
> > Itkemisen syy lienee se, etteiSeppoole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi
> > hänelle tilatun tuomion. Jos muutamalle poliitikolle, virkamiehelle ja
> > muinaiselle harhoja kuulleelle kamelikuskille naureskelusta tulee
> > enemmän linnaa kuin raiskauksesta, ei kaikki tosiaankaan ole ihan kunnossa.
>
> Suomessa nyt kuitenkin on voimassa erilaiset kunnianloukkausta koskevat
> lait, ja hyvä niin. Vaikka itsekin niihin tullut tutustuneeksi kaikkien
> vellihousu-nurmisten ansiosta, niin silti hyvä että ne on olemassa ja
> jollakin tapaa edes rajoittavat noiden vellihousu-seppojen sekoilua. Uho
> on kova mutta sitten kun pitäisi vastata sanoistaan niin itketään
> adressien kanssa armoa. Hohhoijaa.
Siis mik� ihmeen "siis"? En ole verrannut itkupilli-sepon juttuja
yht��n mihink��n.
Min� taas vertasin. Lain on oltava sama kaikille sek� oikeudenmukainen,
muutoin sit� ei kannata noudattaa.
--
That's tight.
Vertaile sin� mit� haluat mutta �l� laita niit� toisten vertailuiksi.
Seppo on ansainnut ihan t�ysin mit� saanut. Jos joku ei ole mielest�si
saanut riitt�v�� tuomiota jostain toisesta teosta niin ei se siit� silti
miksik��n muutu.
Miksei? Tietysti niit� pit�� verrata toisiinsa, koska kyseisess�
esimerkiss� Suomalaisen oikeusk�yt�nn�n ep�kohdat korostuvat.
--
That's tight.
V��r� syyt�s voi olla huomattavasti vaarallisempi rikos kuin
kunnianloukkaus!!! Rikoshan v��r� syyt�s taitaa olla, erityisesti jos
se on raskas ja aiheuttaa vahinkoa, ja lis�ksi se on synti� (Kymmenen
k�s�y� sis�ltyv�t Exodukseen Pentateukissa!!)
Muutama p�iv� sitten seisoin kahvilan jonossa. Takana olevat henkil�t
ryhtyiv�t huutelemaan minulle:
"Munkkirinkil� -- kuin neekerin perse!" (Rinkil� oli p��llystetty
ep�tasaisella ruskealla suklaalla.)
"Haisee kuin kameli!" (Kameli on kait sitten "symbolista
tietojenk�sittely�" muslimien piiriss� -- min� en tied� siit� mit��n.)
Niin ett� joku lienee kirjoittanut minusta sellaisen "dokumentin", ett�
min� olisin ns. "neekeri".... Ei pid� paikkaansa, ei ollenkaan, ei pid�
paikkaansa laisinkaan!!!! EI SAA ESITT�� V��RI� SYYT�KSI�, SE ON
RIKOLLISTA, JA LIS�KSI SE ON SYNTI�!!!!!
DI Antti Ylikoski
Helsinki
Ai mikseik� sinun pit�isi keksi� vertailuja ja esitt�� ett� ne ovat
jonkun toisen mielipiteit� tai vertailuja? Mietip� sit�. Pikkuhiljaa
alan ymm�rt��kin miksi olet niin samaa pataa idolisi sepon kanssa.
Jaah, saatiin t�m�kin propellip�� asiaa kommentoimaan.
Voisitko tiivist�� yhteen lauseeseen ytimen, mit� yrit�t tuolla
julistuksella t�h�n asiaan liityen sanoa?
Tai �l� sittenk��n.
> Itkemisen syy lienee se, ettei Seppo ole tehnyt mit��n mik�
> oikeuttaisi h�nelle tilatun tuomion. Jos muutamalle poliitikolle,
On h�n tuomion IMO ansainnut.
> virkamiehelle ja muinaiselle harhoja kuulleelle kamelikuskille
> naureskelusta tulee enemm�n linnaa kuin raiskauksesta, ei kaikki
> tosiaankaan ole ihan kunnossa.
Mutta tuossa olen kyll� samaa mielt�, ett� tuomion ankaruus ei kyll�
ole suhteessa isompiin rikoksiin ja noita raiskaustuomioita yms
pit�isikin mielest�ni koventaa.
--
Arzka oh3mqu+...@hyper.fi - En halua follareita mailina
1. Valitse sopiva paikka, ei ihmisten tai rakennusten lahella, jossa
paukku voi aiheuttaa hairiota. - Iso-Kiinalaisen kayttoohje
Se on ollut churro?
>
> "Haisee kuin kameli!" (Kameli on kait sitten "symbolista
> tietojenk�sittely�" muslimien piiriss� -- min� en tied� siit� mit��n.)
>
>
> Niin ett� joku lienee kirjoittanut minusta sellaisen "dokumentin", ett�
> min� olisin ns. "neekeri".... Ei pid� paikkaansa, ei ollenkaan, ei pid�
> paikkaansa laisinkaan!!!! EI SAA ESITT�� V��RI� SYYT�KSI�, SE ON
> RIKOLLISTA, JA LIS�KSI SE ON SYNTI�!!!!!
>
Minun taas vihjattiin olevan "mustien yst�v�", ty�paikalla er��n
somaliv�ittelyn j�lkeen
Nyysseiss� sain kunnian, 'joutua Kuisman minkkirehumyllyyn',_siit� lienee
kopio:kin?
Puakki
>>
> Minun taas vihjattiin olevan "mustien yst�v�", ty�paikalla er��n
> somaliv�ittelyn j�lkeen
>
> Nyysseiss� sain kunnian, 'joutua Kuisman minkkirehumyllyyn',_siit� lienee
> kopio:kin?
>
Jaa kenen Kuisman, V�in�nk�?
--
That's tight.
Ilmeisesti?
On aikaa jo vuosia, mutta tallensin luultavasti korpulle..
Onko kyseisell� henkil�ll� minkkitarha?
It� Suomessa katosi henkil� j�ljett�miin, h�n ty�skenteli minkkitarhalla!
Lehdiss� kerrottiin: "asia on selvitetty, ruumista ei tulla koskaan
l�yt�m��n".
Se katosi minkkien paskaan...