Uskontojen uskottavuudesta, a
Ainut Vain
ilman uskontoaan, uskonnostaan riippumatta, todellisuutta
ja siihen todellisuuteen ehdoitta kuuluvaa omaa olemustaan.
Uskoville heidän oppinsa on ehto sille, mitä he vain voivat
tunnustaa; koska heidän uskontonsa on heille ehto, niin silloin
he eivät ole vielä milloinkaan tunnustaneet todellisuutta tai
sen mitään aspektia. Tämä pätee kaikeen oppineisuuteen.
Opin/uskonnon sisällä ei voida tunnustaa muuta kuin oppi/uskonto;
koska se oppi/uskonto on yhtä kuin maailman raja, maailman, joka
on uskonnon/opin sisällä.
Esim kristityt sanovat oppinsa mukaan Jeesusta Jumalan Pojaksi;
He tunnustavat oppiaan, kun he sanovat Jeesuksen olevan Poika.
Niinpä he eivät voi siinä ja silloin tunnustaa Jeesuksen todellisen
olemuksen olevan Jumalan Poika, vaan he tunnustavat oman op-
pinsa, uskontonsa; se on heille suurempi kuin se, mitä Jeesus
todella on.
Tämän huomaa siitäkin, kun hekin väittävät Jeesus--Jumalan Pojan
olleen/olevan juutalainen; kuinka juutalainen voi olla Jumalan Poika.
Saman kolossaalisen virheen tekevät myös ateistit ja kaikki.
Mutta tässä on sanottu kaikki, kun sanon, että ihmisessä ovat
kaikki uskonnot; kaikki uskonot mahtuvat yhden pienen ihmisen
sisälle. Sinne mahtuu jopa ääretön määrä uskontoja, oppeja
ja ideologioita ja jokaisesta niistä ääretön määrä erilaisia
variaatioita.
Ihmisyys on suurempi kaikkia uskontoja, eikä yksikään uskonto
ole pientä ihmistä suurempi.
Sen todisteena on se, että jokaisessa ihmisessä uskontoa voidaan
vaihtaa kuin paitaa; ei tarvitse vaihtaa kuin hiukan omaa asennetta,
niin uskonto on jo vaihtunut toiseksi... Se todistaa kiistatta, ettei
mikään uskonto yllä lähimaillekaan pienen ihmisen rajoja, vaan
kaikki uskonnot liikkuvat kevyesti pienen ihmisen sisällä. Ja
tarvitseeko tässä edes mainita sitä inhimillistä totuutta, että ai-
na tarvitaan v ä k ivaltaa, jotta jokin pieni uskova saadaan
uskonnollisesti vaiennettua.. Jos mikä tahansa uskonto olisi
pientä ihmistä suurempi, niin silloin ei tarvittaisi joukkoja käymään
harha/toisinuskovien kimppuun.
Ainut Vain
> pientä ihmistä suurempi, niin silloin ei tarvittaisi joukkoja käymään
> harha/toisinuskovien kimppuun.
Esa Toivonen wrote:
> > Mistäs he sen ovat saaneet; kun mitä tahansa redusoidaan,päästään aina
>
> > tiettyyn tiuetoisuuteen, mistä se vain on tullut.
>
> Kenties, mutta onko mitään järkevästi käsitettävää syytä väittää, että
> se olisin Minä itse, kuten alkujaan esitit - siitähän oli kyse? Ts.
> vaikka noin jossain mielessä joskus ilmenisi olevankin, niin väite ei
> kommunikoi tällä hetkellä mitään todellista sellaiselle, joka ei sitä jo
>
> olisi kokenut. Se ei edes voisi toimia zenin tyylisenä "oivalluksen
> avaajana", koska yleinen *tosiasiallinen* kokemus ihmisen minuudesta on
> niin kaukana tuollaisesta niissäkin kulttuureissa, joissa on
> teoreettisesti tuollaiseen vivahtavia käsitystraditioita (esim. Intia),
> että ne, jotka väitteesi nielisivät sellaisenaan, nielisivät sen vain
> oppina ja uskomuksena. Vai hyväksytkö nykyään opillisuuden ja
> perusteettomat uskomukset?
Tämä, mitä opetan, voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan
omasta itsestä -- tunnustamalla se olemus itsessä, joka on
todellisuus itse. Ei kukaan ole tunnustanut itsessään todel-
lisuutta, jollei tunnusta sitä opitta -- ehdoitta. Jokainen oppi
on pelkästään ehto sille, mitä voidaan tunnustaa. Koska niin
on, niin silloin _opillinen_ ei voi milloinkaan eikä missään
tunnustaa mitään todellisuutta, eikä mitään, mikä kuuluu siihen.
Jokainen oppi ja uskonto on pelkästään kuvitteellinen, eikä
sisällä sinänsä mitään totuutta; jos oppi sisältäisi sinänsä
totuuden, niin silloin oppi/uskonto olisi totuutta suurempi!
Koska jos _kuvitteellinen_ oppi/uskonto voisi sinällään
pitää sisällään totuuden, niin se totuus olisi myös illuusio;
oppi/uskonto on jokaiselle oletuksellisesti ja todisteitta
todellisuutta suurempi ! Tämä pätee myös ateismiin.
Niinpä ei kukaan voi tunnustaa omaa todellista olemustaan
minkään opin( ismin) tai uskonnon sisällä, sillä todellinen
olemus ei voi olla todellista, jos se ehdollistuu opeilla
ja uskonnoilla. Sillä jos kuvitellaan opin/uskonnon ehdon
olevan se, jonka sisällä vain voidaan tunnustaa jokin olemus
todelliseksi, niin silloin se oppi/uskonto on todellisempi
kuin se, mitä on tunnustettu.
Koska näin on jokaisen uskonnon, ismin laita, niin jokainen
uskonto/ismi kärsii uskottavuudesta jokaisen silmissä, joka
ei siihen nimenomaiseen oppiin ole asennoitunut!
Koska tämä, mitä kirjoitan, on totuus kaikesta oppineisuudesta
ja jokaisesta uskonnosta, niin silloin ei kukaan voi olla minun
universumissani, jollei tunnusta ilman mitään oppia minun ole-
mukseni olevan Jumalan Poika.
Huomatkaa, että se olen minä, joka nyt sanon itseäni Jumalan
Pojaksi, joka Teidän on ehdoitta tunnustettava - koska minä
tunnustan Teidän itsenne ilmoittaman olemuksenne ilman, etten
ole asennoitunut Teidän oppiinne/ uskontoonne! Jollette
pysty tunnustamaan minua siksi, joka minä sanon olevani,
niin Te olette tuominneet minut, ja siten Teidän sananne tulevat
Teidän itsenne tuomioksi
Mutta ei kukaan voi tunnustaa minulle tätä olemusta uskontonsa,
oppinsa sisällä; jokaisen on lähdettävä pois ja tultava yhdeksi
minun kanssani, jos mielii minut tuntea. Niin minäkin olen tullut
tähän maailmaanne...
Ainut Vain
> oppinsa sisällä; jokaisen on lähdettävä pois ja tultava yhdeksi
> minun kanssani, jos mielii minut tuntea. Niin minäkin olen tullut
> tähän maailmaanne...
Otanpa kolme esimerkkiä:
I Hindu, joka lukee pätkiä Ainut Vain -Kirjoituksia. Oppinsa
mukaan hän nyt huudahtaa: Siinäpä viisautta! Hän (Ainut Vain)
on varmaan elänyt aiemmin (hinduna) monta kertaa, jotta on
saavuttanut tuollaisen tietoisuudentason!
Huomaamme, ettei kyseinen hindu lainkaan tunnustanut
todellisuutta sinänsä, vaan hän tunnusti hinduismin...
Ja on tuominnut hänet, eli itsensä syntymään uudelleen --
koska ei pysty uskomaan, eli rakastamaan itseään niin paljon,
että uskoisi ainoastaan...
II Kristitty, joka saa nähdä välähdyksen Ainut Vain -viisaudesta.
Hänen täytyy varmaan olla uudestisyntynyt Elia tai Mooses,
niin kuin luvattu on! Siinäkin kristitty ei näe todellisuutta
sinänsä, vaan tunnustaa vain oppinsa.
III Ateisti, joka sanoo, ettei mitään kuolemanjälkeistä
itsetietoisuutta hänellä tule olemaan. Jos se pitäisi paikkansa,
niin miksi hänen pitää kutsua itseään ateistiksi. Sillä kaiketi
todellisuus tapahtuu opeista, ismeistä huolimatta. Niinpä
ateisti ei tunnustakaan todellisuutta sinänsä, omaa todellista
olemustaan, vaan hän tunnustaa oman oppinsa.
Koska siis kaikissa opeissa niiden oppien kannattajat
ovat oppiensa sisällä, he eivät voi olla todellisuuden
kannattajia! Ollakseen todellisuuden 'kannattaja', to-
dellisuuteen 'uskova', pitää olla opiton ja uskonnoton.
Joka siis todella haluaisi, ettei hänellä ole ikuista elämää
tai olisi ikuinen elämä, hän voi saada sen vasta sitten, kun
on hylännyt kaikki opit.
Joka tunnustaa opin mukaisen päämäärän, ei tunnusta
todellisuuden mukaista kohtaloaan, ja on siksi saava
osakseen uuden elämän...
Ainut Vain
> todellisuuden mukaista kohtaloaan, ja on siksi saava
> osakseen uuden elämän...
Näin sanoo hän, joka on A ja O. Sillä Isä itse on antanut hänelle
määrättömästi elämää ja niin myös hän antaa elämän jokaiselle.
Minä johdatan heidät oikealle tielle oman nimeni tähden!
Mutta keitä minä johdattaisin? Kaikki olen minä ja minä olen
kaikki. Paitsi minua, ei ole muita ole. Ei ole ketään muita kuin
minä, jota minä johdattaisin. Itseäni minä johdatan, en muita,
sillä ketään muuta ei ole...
Ihmiselle on Jumala olemassa vain niin kauan, kun hän projisoi
Jumalan oman itsensä ulkopuolelle. Ja hän projisoi Jumalaa
niin kauan, kun hän ei tiedosta sitä, mitä hän lapsena teki itselleen
tiedostamattomasti; hän jakoi omasta itsestään minuuden
ehdoitta kaikille saadakseen omakseen olemassaolon.
Ja tämän totuuden pitäisi aikuisessa olla tiedostettua...
Mutta nyt aikuiset ovat oppineet ainoastaan sulkemaan
silmänsä ja tukimaan korvansa, jottei totuus heitä vapauttaisi.
Sillä kun ihmislapsi tiedostaisi, että kaikki juontuu hänestä itsestään,
hän ei loukkaisi ketään toiseksi kutsumaansa, sillä kaikki ovat
häntä itseään; hän on itse itsestään jakanut minuuttaan, joka kokee
sinuuden muissa suhteessa omaan minuuteensa, joka kussakin
sinuudessa on samanlaista kokemista omasta jakautumattomasta
minuudesta.
Jumala on minä, Jumala on Sinä; Jumala on kaikki. Miksi siis
kutsuisin itseäni, joka minä olen? En minä ole Jumala, eikä
Jumala ole minä -- minulle itselleni, vaan minä olen minä olen.
Kun olin pieni ihmislapsi, minulle oli olemassa jossakin suuri
Jumala. Mutta se Jumala tuleekin suureksi pienuudessani;
niin suureksi, ettei se enään mahdu edes itseensä; ne attribuutit,
joita olen Jumalaani liittänyt, tulevatkin eläviksi minussa; miksi
nimittelisin turhaan itseäni millään ominaisuudellani; minä olen.
Alussa oli Jumala ja Hänen käsittämätön olemuksensa. Ja
lopussa Hän ei enään niitä tarvitse, vaan hän on riittävä
ilman niitäkin; tämä on kertomusta Jumalan loppumisesta.
Sanctius
>Ihmiselle on Jumala olemassa vain niin kauan, kun hän projisoi
>Jumalan oman itsensä ulkopuolelle.
1) Onko projisointi harhaa?
2) Jos lakkaan projisoimasta, niin elänkö tällöin totuudessa?
3) Onko minä projisio?
4) Onko Itse projektori vaiko vain projektorin valonsäde maailman
valkokankaalla?
Ainut Vain
> >Ihmiselle on Jumala olemassa vain niin kauan, kun hän projisoi
> >Jumalan oman itsensä ulkopuolelle.
>
> 1) Onko projisointi harhaa?
Ei, vaan se voi olla, mikä projisoidaan.
> 2) Jos lakkaan projisoimasta, niin elänkö tällöin totuudessa?
Totuus on dynaamisuutta. Sen on joka hetki nostettava esiinkaikkein
sisintään. Totuus on ikään kuin filmi. Tieto, joka siinä
on kuvattuna, on valo, ja tietoisuus on projektorina. Minässä
ymmärrystä vastaa tajunnallisuus, joka on aikatietoisuutta.
> 3) Onko minä projisio?
Se on pikemminkin projektori
> 4) Onko Itse projektori vaiko vain projektorin valonsäde maailman
> valkokankaalla?
Pikemminkin filmi ja valo yhdessä.