\rkki
Min{ menin jopa ostamaan sen. Minusta tuntuu silt{, ett{ taisi j{{d{
viimeiseksi t{m{nkaltaiseksi kirjaksi minun kirjahyllyss{ni.
>En hirve{mmin h{mm{stynyt, kun kirja sis{lsi sit{ samaa kreationistista
>folklorea kuin esimerkiksi mainittu 'Ajankohtainen 2'. Kirja on liiankin
>uskollisesti kopioitu ulkomaisista esikuvistaan. Muuten ei voi ymm{rt{{
>kirjassa silm{{n pist{nytt{ ennen n{kem{t|nt{ sanaa 'judaismi',
>aivotoiminnalla varustetun k{{nt{j{nkin pit{isi tiet{{, ett{ suomeksi
>sanotaan 'juutalaisuus'.
No, min{ jatkan t{st{.
Osaako muuten kukaan sanoa, kuka ja mik{ t{m{ Pekka Reinikainen
oikein on ? Jotenkin tuntuu silt{ (yleisselailun ja muutaman luvun
tarkan lukemisen j{lkeen), ettei tekij{ll{ ole oikein asiat hallussaan,
esitystapa on enemm{nkin propagandistinen kuin tieteellinen, vaikka
toisin yritt{{kin v{itt{{.
Ensinn{kin vilkaisu niihin ihmisiin, joita Reinikainen kiitt{{
heti kirjan alussa.
Pystyyko kukaan kertomaan, mit{ lehte{ tiedetoimittaja (dipl.ins.)
Pertti Jotuni palvelee ?
Mink{ alan professori on Alpo Reinikainen ? Tai dosentti Matti Leisola ?
Ent{ tohtorit Lennart Saari ja Uuras Saarnivaara ?
Sitten Reinikainen kiitt{{ tohtori Duane T. Gish'i{. T{ss{ vaiheessa
talk.origins - ryhm{{ seuranneena her{si ep{ilys. Niille, jotka eiv{t
ole t.o:ta seuranneet, voin kertoa, ett{ t.o:ssa on moneen kertaan
Gish'n todettu siteeranneen l{hdeteoksia v{{rin, harhaanjohtavasti.
Muita kiitett{vi{ (materiaalia toimittaneita) ovat Ken Ham, tohtori
Per Landgren, geologi Mats Molen, tohtori Henry M. Morris ja
(biologi) tohtori Siegfried Scherer.
L{hdekirjoja :
- Denton, M., Evolution : a theory in crisis, Adler & Adler, 1985.
- Salet, G. Hasard et Certitude, Editions Scientifiques Saint-Edme, 1972.
- Morris, HM., The Long War Against God, Baker Book House, 1989.
- Bird, W.R, The Origin of Species Revisited I & II, Philosophical
Library, 1989.
- Molen, , V}rt ursprung ?, Umea FoU, 1991.
Ja aihetta k{sittelev{t lehdet (Huom !)
- Creation Research Society Quaterly (USA)
- Bible-Science Newsletter (USA)
- Genesis (Ruotsi)
Institute for Creation Research (fundamentalistien 'tieteellinen'
tutkimuslaitos/korkeakoulu USA:ssa) - laitoksen julkaisema
kiertokirje 'Acts & Facts', joka on muuten havaittu t.o:ssa
liev{sti sanottuna v{{ristelev{ksi julkaisuksi (kavereita on
saatu kiinni jopa valehtelemisesta).
Ett{ jotenkin sit{ jo t{ss{ vaiheessa aavistaa, mist{ tuuli
puhaltaa ...
Mit{ tulee asian k{sittelyyn, niin pikainen tutustuminen Reinikaisen
argumentointiin tai l{hinn{ siihen tapaan, mill{ h{n k{sittelee
evolutionisteja, antaa ymm{rt{{, ett{ takana on jotain aivan muuta
kuin 'luonnontieteellisten ja kokemusper{isten havaintojen 'puolueeton'
tulkinta'. Varsinkin kun Darwinin teoria julistetaan kaiken pahan
ja nykyajan rappion aluksi ja juureksi. Esimerkkin{ viel{ vaikka
kehitysopin ja liberaaliteologian yhteydest{ ote :
"Liberaaliteoliogit v{ittiv{t l|yt{neens{ Vanhasta testamentista
merkkej{ monijumalaisuudesta, josta yksijumalaisuus sitten olisi
kehittynyt.Heid{n mukaansa Mooseksen kirjojen kirjoittajat eiv{t
olleet my|hemmin onnistuneet h{vitt{m{{n tekstist{ n{it{ johtolankoja.
....
Liberaalitoelogit eiv{t ilmeisesti viel{k{{n ole huomanneet, ett{
evoluutioteorian muokkaama Tylorin k{sitys uskontojen synnyst{ on
jo hyl{tty virheellisen{. Tilanne on jokseenkin samanlainen kuin
0-luvun biologian oppikirjoissa, joissa edelleen v{itet{{n, ett{
ihmisalkioilla on kidusten surkastumat.
Kehitysopin aikaansaama vahinko oli jo tapahtunut ja omaksuttua
virheelllist{ k{sityst{ ei en{{ saatu korjatuksi. T{llaisen virheiden
hedelmin{ syntyiv{t mm. natsismi ja kommunismi. Natsien evolutionistiset
erehdykset on jo yleens{ tajuttu, kommunismin kaaos on vasta nyt
selvi{m{ss{ ihmisille". s. 34-35.
Toiseksi, kun jossakin on jonkun sanottu sanoneen jotain, niin
hyvin harvassa kohdassa on annettu l{hde. Ei tunnu vakuuttavalta ...
Reinikainen v{itt{{ ett{ :
"Kehitysoppia ei tietenk{{n voi syytt{{ kaikista maailman ongelista,
mutta kaikki tied{mme mink{lainen v{kivalta ja terrorismi on
oolut seurauksena kehitysopillisesta ajattelusta. T{llainen ajattelu
on ly|nyt leimansa kaikkialle. Jopa uusia koneita tai laitteita
rakennettaessa saatetaan puhua koneiden uuden sukupolven evoluutiosta,
vaikka t{llainen toiminta ei mit{{n evoluutiota olekaan. Koneet eiv{t
kehity itsest{{n, vaan ihmis{ly suunnittelee ja 'luo' ne. Kehitysopin
mukaisella evoluutiollahan ei voi olla suunnitelmaa eik{ p{{m{{r{{.
Kehitysoppia pidet{{n kiistattomana luonnonlakina, jota ei voi asettaa
kyseenalaiseksi. Kehitysoppia pidet{{n tieteen{ ja luomisn{kemyst{
taruna eli mytologiana. Harva on kuitenkaan tullut ajatelleeksi, ett{
yll{oleva v{itekehitysopista ja luomisesta kaipaa tieteellist{
tarkastelua. Kokeellinen luonnontiede ei nimitt{in ole esimerkiksi
osoittanut, ett{ el{v{ solu voisi synty{ itsest{{n kuolleesta
aineesta tai ett{ sattuma kykenisi suunnittelemaan ja rakentamaan
monimutkaisia uusia elimi{ ja fysiologisia toimintoja. T{llaiset
ajatukset ovat luonnontieteellisen tiedon valossa mahdottomia.
Toisaalta luomistapahtuma kest{{ hyvin teiteellisen tarkastelun
esimerkiksi seuraavin perustein:
- Fossiilien tutkimus osoittaa, ett{ uudet lajit ilmestyv{t aina
{kisti maakerrostumiin ja ett{ kuvitellusta kehitysketjusta ei
l|ydy v{limuotoja
- Biokemiallinen tutkimus on vahvistanut, ett{ lajien v{list{
"puuttuvat renkaat" todella puuttuvat
- Fossiileina l|ydetyt eli|t muistuttavat paljon nyky{{n el{vi{
muotoja, ja lajit vaihtukuttavat hyvinkin vakailta.
- Eli|iden sis{lt{m{ valtava informaatiom{{r{, jota ilman niiden
eri elinten yhteistoiminta ei ole mahdollista, viittaa luomiseen.
- Ekologisten kokonaisuuksien harmonia, eri eli|lajien yhdysel{m{,
monimutkaisesti rakentuneet molekyylit, aineenvaihdunnan ja
elinten hienoudet sek{ el{m{nmuodosta toiseen tapahtuneeksi
oletettuun kehitykseen liittyv{t maatemaattisen todenn{k|isyyden
mahdottomuudet tukevat ajatusta luomisesta."
(Unohdettu Genesis, s. 13 -14)
N{in Reinikainen sananmukaisesti lainattuna. Sitten Reinikainen
l{htee haukkaamaan tosi isoa palaa kumotakseen mm. t{htitieteen
tuloksia (maailmankaikkeuden i{st{ ja laajuudesta), geologian
tuloksia (maapallon ik{, maakerrostumat).
Kuitenkin kaverilla on otsaa kysy{ t{htien ja planeetojen synnyn
yhteydess{ (maailmankaikkeuden alussa kaikki aina oli l{hinn{
vety{ ja muita kevyit{ alkuaineita, BigBang, [minun sanojani]) :
"T{m{ kaasupilvi ja "siit{ tiivistynyt maailmankaikkeus" on
p{{asiassa vety{ ja heliumia aivan kuten aurinkomekin, muita
aineita on alle 1 %. Kuinka on sitten mahdollista, ett{ maapallolla
on vety{ ja heliumia vain 1% sen massasta jos kaikki kerran on
tiivistynyt samasta p|lypilvest{ ?" (sivu 421, viittaus 35 tekstist{
sivulta 192).
Tiet{{k| t{m{ mies ollenkaan mist{ on puhumassa ? Mies k{ytt{{
termodynamiikan toista s{{nt|{ kuin asiantuntija, mutta ainakin
t{htitieteest{ h{n ei taida tiet{{ juuri mit{{n perusteellisempaa.
Jo t{ll{ perusteella t{m{ kirja on kyll{ kaukana tieteellisyydest{.
Mutta p{{kohde on evoluutioteoria. Reinikaisella (et. kumpp.) taitaa
olla se k{sitys, ett{ jos evoluutioteoriasta l|ydet{{n (joku) virhe,
niin se automaattisesti todistaa luomisteorian paikkansapit{vyyden.
Mit{h{n tuostakin pit{isi sitten ajatella ...
Reinikainen k{y omaa sotaansa v{h{n joka rintamalla. T{m{ nyt ei
murskaa kyll{ yht{{n mit{{n.
T{m{ oli jonkinn{k|ist{ esimakua t{st{ kirjasta. Mit{ mielt{
olette, kannattaisiko minun tiivist{{ t{st{ kirjasta jonkinn{k|inen
'kreationistinen' teoria ? En voi luvata sit{ kovin lyhyen ajan
sis{{n, t{m{ kirja on enemm{n tai v{hemm{n sekava t{lt{ osin.
terv. k@ (krnau)
--
ks5...@cs.tut.fi Kyll{ mies kissan nostaa,
ki...@cortex.sai.vtt.fi jos h{nt{ kest{{. - san. lasku Jaalasta
Ainakin Morriksesta l|ytyi heti k{ttelyss{ infoa...
--snippetisnappeti--
} - Lunar dust--only 1 to 3 inches, not 54 feet.
The calculation you refer to is given by Henry Morris on pp.
151-153 of _Scientific Creationism_. It is based on a grossly erroneous
figure of 14 million tons of meteoritic dust per year, quoted by Petterson
in 1960. Morris misinterpreted Petterson's article. Petterson published a
figure of 15 (not 14) million tons per year as an _upper limit_. In
other words, Petterson said that the value is _not more than_ 15 million
tons per year. He was not able to measure an actual value. Morris
erroneously chose to interpret it to mean it was _equal_ to 14
million tons per year. Accurate values were measured in the late
1960's. The actual value is much lower than 15 million tons per year.
Dalrymple gives the value of 22,000 tons per year, nearly 700 times
smaller than your figure. That changes your 54 foot figure into about
2 cm, which is quite consistent with the amount of surface soil the
astronauts found on the Moon (it was considerably more than 1-2 mm).
My copy of "Everyman's Astronomy" indicates that the earth collects
about 9000 kg per day from meteors of visual magnitude 5.0 or brighter.
Assuming a typical rock density of 3 g/cc, this corresponds to an
accumulation rate of one inch per 10 billion years. Unfortunately no
data is presented for fainter meteors. I wouldn't be surprised to find
that the actual rate is one or two orders of magnitude higher, but "1
inch in 8000 years" is off by six orders of magnitude.
A dust accumulation rate of "one inch per 8000 years" should should
create a spectacular yearround meteor shower, and cause severe pitting
of the space shuttle windshields in just a single orbit. My quick estimates
give values far higher than have been actually observed.
--snippetisnappeti--
>- Denton, M., Evolution : a theory in crisis, Adler & Adler, 1985.
Dentonkin osoittautuu varsin tunnetuksi. Taitaa olla samanlainen
biologi kuin rakas Anttimme.
--snippetisnappeti--
One more thing. I think it unfair to list Denton with other respected
biologists. Denton is not a biologists and, while not religious either,
had his own philosophical axe to grind against what he felt are the
dehumanizing implications of evolution. A recent review of Denton's
book appears in the July-August Issue of the NCSE Reports (published by
the national center for science education ). The review, by biologists
William M. Thwaites, points out the numerous errors, misintepretations
and misrepresentations in Denton's book. Denton, as do many religious
creationists, relies on outdated material often quoted out of context,
and does not seem to understand the implications of the examples he
uses, especially those using biochemical evidence. Thwaite concludes:
"...Denton's book is just another typical anti-evolution tract. It
shows that Dento is motivated, not by a desire to understand the
workings of nature, but by apparent fear of "agnostic," "materialistic,"
and "skeptical outlook of the twentieth centure."
--snippetisnappeti--
>N{in Reinikainen sananmukaisesti lainattuna. Sitten Reinikainen
>l{htee haukkaamaan tosi isoa palaa kumotakseen mm. t{htitieteen
>tuloksia (maailmankaikkeuden i{st{ ja laajuudesta), geologian
>tuloksia (maapallon ik{, maakerrostumat).
Jep, tuo on kreationistien vakiotavaraa. L{hinn{ tuollaisen
debunkkaamiseen minulta l|ytyy noin parisataa kiloa teksti{,
suurimmassa osassa my|s viitteit{ eri tutkimuksiin... Vaan en aina
jaksaisi ty|nt{{ sit{ nettiin, kun sen vaikutus tuntuu olevan
plus miinus nolla.
--
Napo $ Today I am / a small blue thing / Made of china / made of glass
(leon) $ I am cool and smooth and curious / I never blink / I am turning
$ in your hand / Turning in your hand / small blue thing
$
Suomen IBM:n tiedotusosasto, h{n toimittaa IBM Katsaus -nimist{
IBM:n yrityskuvaa kiilloittavaa lehte{, jossa on ihan kunnollisiakin
juttuja. Vaikka tuo IBM Systems Journal onkin ko. firman
ns. tiedejulkaisu.
>"Kehitysoppia ei tietenk{{n voi syytt{{ kaikista maailman ongelista,
> mutta kaikki tied{mme mink{lainen v{kivalta ja terrorismi on
> oolut seurauksena kehitysopillisesta ajattelusta.
Ehk{ joku kirjoittajan kaveri kertoo, ett{ mist{ me kaikki, joihin
varmaan min{kin kuulun, oikein tied{mme millainen v{kivalta yms.
liittyy koko ajatteluun?
Tuo lienee hyv{ esimerkki ns. huuhaa -argumentoinnista, ja my|s
huonosta retoriikasta.
Edeleenkin viides{isyys, new age-jengi, vartiotornilahko yms.
l|yt{v{t toisensa yll{tt{viss{ yhteyksiss{.
- jarmo salmela
>In article <1992Feb15...@cc.helsinki.fi> aa...@cc.helsinki.fi (Erkki '\rkki' Aalto, University of Helsinki) writes:
>>Pl{r{ilinp{ kirjakaupassa t{{ll{kin mainostettua kirjaa 'Unohdettu Genesis'.
>Min{ menin jopa ostamaan sen. Minusta tuntuu silt{, ett{ taisi j{{d{
>viimeiseksi t{m{nkaltaiseksi kirjaksi minun kirjahyllyss{ni.
...
>Ensinn{kin vilkaisu niihin ihmisiin, joita Reinikainen kiitt{{
>heti kirjan alussa.
>Pystyyko kukaan kertomaan, mit{ lehte{ tiedetoimittaja (dipl.ins.)
>Pertti Jotuni palvelee ?
>Mink{ alan professori on Alpo Reinikainen ? Tai dosentti Matti Leisola ?
>Ent{ tohtorit Lennart Saari ja Uuras Saarnivaara ?
Pertti Jotuni ja Matti Leisola ovat opiskelleet ja valmistuneet TKK:n
kemian osastolta. Edellinen on siis kemisti-DI ja j{lkimm{inen tekniikan
tohtori.
Jotuni ei ole toiminut kait p{iv{{k{{n kemistini{, vaan
oli yhteen aikaan varsin tunnettu tieteen ja tekniikan popularisoija
ja melkoisen ansiokaskin. Kirjoituksia varmaan oli kaikenlaisissa
lehdiss{, mm. Insin||riuutisissa ja my|hemmin tiedett{ popularisoivissa
lehdiss{ ja sanomalehdiss{kin. Ensiintyi ahkerasti my|s radiossa ja
televisiossa tiedett{ sivuavissa ohjelmissa. Oli mm. radion Viisasten
kerhon j{sen. Yhteen aikaan esiintyi asiantuntijana avaruuustutkimuksessa,
joista asioista usein antoi televisiossa lausuntoja. Varsin tunnettu
henkil| siis. En tied{, mit{ lehti{ nykyisin avustaa (ellei jo ole
el{kkeell{, itse asiassa en ole kuullut mit{{n pitk{{n aikaan). Ainakin
vanhemmiten rupesi puhumaan uskonnosta (en tied{ oliko aikaisemmin).
Taisi menn{ my|s Uri Gellerin Suomen TV:ss{ tekemien temppujen retkuun.
Leisolan ala on biokemiaa tai biotekniikkaa (en tied{ tarkkaan). H{n
on varmasti p{tev{ mies n{iss{ asioissa ja h{nen pit{isi kyll{ tiet{{
mist{ puhuu. Oli jonkun aikaan mm. Sveitsiss{ jonkun suuren l{{ketehtaan
palveluksessa ja nyky{{n lienee Cultorin tutkimuskeskuksessa Kantvikissa
tutkimusjohtajana. T{st{ huolimatta jo TKK:ssa olonsa aikana oli jotenkin
sekaantunut n{iden kreationistien ympyr|ihin. Ihmettelen. Uskonnollisuus
ehk{ ..
Muista en tied{ mit{{n. Mutta ei ne tutkinnot mit{{n ratkaise, kun
uskonnosta on kysymys. Henkil| voi olla vaikka kuinka p{tev{ omalla
tieteenalallaan, mutta silti sekoilee n{iss{ uskontojutuissa.
Mutta kertomastasi p{{tellen t{ll{ Reinikaisella ainakaan ei ole
arvostelemansa luonnontieteen tulokset hallinnassa.