Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Hästens sängyn omistajille, kysely!

274 views
Skip to first unread message

Marha

unread,
Mar 20, 2006, 6:42:47 PM3/20/06
to
Mitä mieltä olette sängystänne?
Onko se vastannut odotuksianne?
Oliko vanha sänkynne parempi kuin nykyinen Hästens sänkynne?
Kannattiko rahallinen sijoitus?

Itselläni on ollut Hästens sänky nyt kuukauden. Olen ollut siihen
erityisen tyytyväinen.

T: Marha

Miika Oja

unread,
Mar 20, 2006, 11:37:09 PM3/20/06
to

Sänkyä voi tunata ostamalla villaisen sijauspatjan ja peitot. Hintaa
näille tulee jotain 1000(?) euroa. En muista merkkiä mutta emäntä
löysi ne täällä Tampereella Aleksanterinkadulla toimivasta
lastentarvikkeita myyvästä liikkeestä. Hästens -kauppurit eivät
tällaisten olemassaolosta edes tienneet.

Ensi mielikuva oli kudotusta intin villapeitosta, mutta nähtyäni en
voi kuin nauraa. Näistä tosiaan on tehty petauspatjoja ja peittoja
kutomatta. Idea tuntui ainakin aluksi täysin pökkelöltä, mutta nyt puoli
vuotta moisia käyttäneenä uskallan suositella. En edes ymmärrä miten
ilman näitä on voinut nukkua.

Villa on lämmin eikä siinä silti hikoile samalla tavalla kuin
keinokuituisissa täkeissä.

Kruunaa punkan.

Petri Kekkonen

unread,
Mar 21, 2006, 5:42:48 AM3/21/06
to
"Miika Oja" <miika+...@ojan.net> wrote:
> Villa on lämmin eikä siinä silti hikoile samalla tavalla kuin
> keinokuituisissa täkeissä.

Mihinkähän väliin untuva sitten menee?


- Petri


Miika Oja

unread,
Mar 21, 2006, 6:07:11 AM3/21/06
to

Emmäävaantiä. Mää vaan nukun siinä.

Matti Kaki

unread,
Mar 21, 2006, 7:20:49 AM3/21/06
to
In article <pan.2006.03.21....@ojan.net>, miika+...@ojan.net says...

>
>
>Tue, 21 Mar 2006 01:42:47 +0200, Marha kirjoitti:
>
>> Mitä mieltä olette sängystänne?
>> Onko se vastannut odotuksianne?
>> Oliko vanha sänkynne parempi kuin nykyinen Hästens sänkynne? Kannattiko
>> rahallinen sijoitus?
>>
>> Itselläni on ollut Hästens sänky nyt kuukauden. Olen ollut siihen
>> erityisen tyytyväinen.
>
>Sänkyä voi tunata ostamalla villaisen sijauspatjan ja peitot. Hintaa
>näille tulee jotain 1000(?) euroa. En muista merkkiä mutta emäntä
>löysi ne täällä Tampereella Aleksanterinkadulla toimivasta
>lastentarvikkeita myyvästä liikkeestä. Hästens -kauppurit eivät
>tällaisten olemassaolosta edes tienneet.

Liekö http://www.riedeck.com ?

Lähettivät minullekin kutskukortit ilmaiseen paivällä klo 14.00
tarjottavaan "ilalliseen" mutten sitten mennyt kun olisi pitänyt
olla pariskunta ennen kuin olisivat antaneet lahjan ja vaimo oli
kyseiseen aikaan töissä. Olisi myös pakko kuunnella esitelmä.

Markkinoidaan samaan tapaan kuin lomaosakkeitakin.

--
Matti Kaki at iki dot fi http://www.sci.fi/~oh2bio
=========== Location: 60.414 N 25.097 E ===========
Navigare Necesse Est - Vivere Non Est Necesse

G.K

unread,
Mar 21, 2006, 8:03:45 AM3/21/06
to

"Matti Kaki" <oh2bio...@sci.fi.invalid> wrote in message
news:dvoral$k4k$4@phys-> Liekö http://www.riedeck.com ?

>
> Lähettivät minullekin kutskukortit ilmaiseen paivällä klo 14.00
> tarjottavaan "ilalliseen" mutten sitten mennyt kun olisi pitänyt
> olla pariskunta ennen kuin olisivat antaneet lahjan ja vaimo oli
> kyseiseen aikaan töissä. Olisi myös pakko kuunnella esitelmä.
>
> Markkinoidaan samaan tapaan kuin lomaosakkeitakin.

Samanlainen kutsu tuli tänään postissa "ykkösosoitteeton" tunnuksilla
varustettuna ja sisältä paljastui, että ovat henkilökohtaisia :)

Perjantaina klo: 18 olisi illallinen tarjolla, jätän varmaan menemättä, kun
ravintola ei ole mikään ns. kunnon ravintola.


Lu-lu

unread,
Mar 21, 2006, 8:22:14 AM3/21/06
to
"Matti Kaki" <oh2bio...@sci.fi.invalid> kirjoitti
> Lähettivät minullekin kutsukortit ilmaiseen, päivällä klo 14.00

> tarjottavaan "ilalliseen" mutten sitten mennyt kun olisi pitänyt
> olla pariskunta ennen kuin olisivat antaneet lahjan ja vaimo oli
> kyseiseen aikaan töissä. Olisi myös pakko kuunnella esitelmä.
> Markkinoidaan samaan tapaan kuin lomaosakkeitakin.


olisit nyt vaan mennyt ... ja syönyt ( ja JUONUT! )

ko' mäkään en viitsiny mennä; - mutta arvaatkos miksi ?

no kun mä en sais' enää ollenkaan unta käpälään
kun tietäisin, ettäs maksoin - mainoksen "uhrina" -
3000 ... 5000 egee pelkästä SÄNGYSTÄ!


Kim Fallström

unread,
Mar 21, 2006, 8:40:40 AM3/21/06
to
Lu-lu wrote:

> no kun mä en sais' enää ollenkaan unta käpälään
> kun tietäisin, ettäs maksoin - mainoksen "uhrina" -
> 3000 ... 5000 egee pelkästä SÄNGYSTÄ!

Mietipä hetken aikaa kuinka paljon maksaa parisängyn
viemät neliömetrit nykyisellä asuntojen hintatasolla.
Kerrostalossa Vantaalla sängyn aloitushinnaksi tulee
noin 5000 euroa.

Kim

Lu-lu

unread,
Mar 21, 2006, 8:59:02 AM3/21/06
to
"Kim Fallström" <kfa+...@iki.fi> kirjoitti viestissä
news:vnTTf.183$ms5....@ns2.gip.net...

> Mietipä hetken aikaa kuinka paljon maksaa parisängyn
> viemät neliömetrit nykyisellä asuntojen hintatasolla.
> Kerrostalossa Vantaalla sängyn aloitushinnaksi tulee
> noin 5000 euroa.

hm ... et kai sä vaan yritä esittää
jollekin aivan sika-kalliille perusteluna
että
jokin toinenkin on jo aivan sika-kallista

ei mee läpi ... ei ainakaan mulle

esim.:
sika-kallis tiiseli-haisulikin hankitaan vain sen vuoksi, ettäs
sitten voidaan (ehkä) ajella ympäriinsä paljon enemmän
ja paljon vähemmällä ja paljon halvemmalla polttoaineella ...

... eikä suinkaan sun käsittämättömän perustelusi vuoksi:
tykätään sen moottorin tuottamasta hajusta tai melusta


Kim Fallström

unread,
Mar 21, 2006, 9:47:58 AM3/21/06
to
Lu-lu wrote:
> "Kim Fallström" <kfa+...@iki.fi> kirjoitti:

>
>>Mietipä hetken aikaa kuinka paljon maksaa parisängyn
>>viemät neliömetrit nykyisellä asuntojen hintatasolla.
>>Kerrostalossa Vantaalla sängyn aloitushinnaksi tulee
>>noin 5000 euroa.
>
> hm ... et kai sä vaan yritä esittää
> jollekin aivan sika-kalliille perusteluna
> että jokin toinenkin on jo aivan sika-kallista

Ihmisillä on kalliit harrasteensa. Joku laittaa
rahaa auton lisävarusteisiin tai veneeseen, toinen
taulutelkkariin, kolmas sänkyyn. Se sänkyynsä
sijoittanut ainakin pääsee viettämään sijoituksensa
seurassa runsaasti laatuaikaa.

Ja ei, en ole ostanut H-s sänkyä eikä sellaisen
hankkiminen ole suunnitteilla.

Kim

Marha

unread,
Mar 21, 2006, 4:08:45 PM3/21/06
to
Kim Fallström wrote:

Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen. Ihminen nukkuu elämästään 25
vuotta, näin on. "Hyvä yöuni parantaa vastustus- ja paranemiskykyä,
mielialaa, muistia, kuntoa ja oppimiskykyä." Lainaus Hastensin esitteestä.
Ostin oman sänkyni pitkän harkinnan jälkeen. Säästin rahaa puolitoista
vuotta. Ensin tarkoitukseni oli ostaa tauluTV, mutta päätin toisin. 25
vuoden kuluttua tauluTV:tä ei enää olisi ollut todennäköisesti olemassa,
mutta hyvä sänky voisi hyvinkin olla.

T: Marha

JK. En ole Hästensin palveluksessa, enkä myy sänkyjä työkseni.

Miika Oja

unread,
Mar 22, 2006, 12:27:29 AM3/22/06
to
Tue, 21 Mar 2006 15:03:45 +0200, G.K kirjoitti:

> Samanlainen kutsu tuli tänään postissa "ykkösosoitteeton" tunnuksilla
> varustettuna ja sisältä paljastui, että ovat henkilökohtaisia :)

nå kollapådethär:

http://www.posti.fi/kohdistaja/index.php

Miika Oja

unread,
Mar 22, 2006, 12:31:37 AM3/22/06
to
Tue, 21 Mar 2006 23:08:45 +0200, Marha kirjoitti:

> Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen. Ihminen nukkuu elämästään 25
> vuotta, näin on. "Hyvä yöuni parantaa vastustus- ja paranemiskykyä,
> mielialaa, muistia, kuntoa ja oppimiskykyä." Lainaus Hastensin
> esitteestä. Ostin oman sänkyni pitkän harkinnan jälkeen. Säästin
> rahaa puolitoista vuotta. Ensin tarkoitukseni oli ostaa tauluTV, mutta
> päätin toisin. 25 vuoden kuluttua tauluTV:tä ei enää olisi ollut
> todennäköisesti olemassa, mutta hyvä sänky voisi hyvinkin olla.

Minullakin oli 42" TFT olohuoneen lattialla puoli vuotta. Alkuperäinen
aie oli kiinnittää seinään ja tiirailla siitä verkkokaupan käppyröitä.
Aika ei riittänyt. Katsoin siitä kolme elokuvaa.

Nyt tuo näyttö on yhden suomen vilkkaimman verkkopaikan ylläpidon
toimistossa tuottamassa viihdykepalvelua työntekijöille.

Parrunpätkä

unread,
Mar 22, 2006, 12:40:26 AM3/22/06
to
Tuunaus onnistuu myös vaikkapa retkipatjalla tai räsymatolla; turhan vetelää
voi jämäköittää matolla petauspatjan alla. Sopivalla asettelulla voi
simuloida vyöhykkeitä jne...mutta ei ole kallista, pahus.

t xx


Lu-lu

unread,
Mar 22, 2006, 12:50:37 AM3/22/06
to
"Marha" <poist...@suomi24.fipoistamyos> kirjoitti

> Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen.

Höpsistä !

parhaat yöunet saa mun mielestäni sillon (vaikka retkipatjalla)
kunhan itse tietää ettei mikään ahne ja härski sänkykauppias
ole onnistunut typerillä mielikuva-mainoksillaan pahemmin
kusettamaan, sillä

on nääs ihan yks'-ja-lysti millasen (ja minkä hintasen) puu- tai
teräs-lavitsan päälle tuon HYVÄN joustinpatjansa nakkaa ...
olo ja unet on siinä juuri täsmälleen samanlaisia, eli

sillä alustalla ei loppujen lopuksi ole unen ja nukkumisen kannalta
mitää merkitystä ... kunhan se hökötys ei vaan kylkeä kääntessä
kitise


"hyvä sänky" on tietysti "hieno asia" ... ja joillekin snobbareille
se on ehkä lähes yhtä hieno (tai jopa hienompikin) kuin iso
kokoseinä-taulu-TV

mutta esim. mulle on tollanen sika-kallis taulu-TV vain aivan
samanlaista humbuugia ja markkina-kusetusta kuin mitä on
joku vajaa sadantonnia (vanhaa) maksava sänkykin;
joita kumpaakaan en ole onnekseni vielä kertaakaan kaivannut
saati sitten tarvinnut

fakta kuitenkin on, että erinomaisen joustinpatjan saa nykyään
mistä kaupasta tahansa jo vajalla kahdellasadalla (200) eurolla,
eikä ne yöunet siitä voi enää millään konstilla parantua

ei vaikka kullalla pinnottaisi sänkynsä jalat ja päätypinnat,
jotta voisi kavereilleen joskus kaljapäissään kehuskella
- tuon sänky"tuunauksen"sa ansiosta - sen jo aivan älyttömäksi
äitynyttä hintaa

niinpä
tollane' sika-kallis - auton hintainen - sänky on mun mielestäni
vain yks' typerä lisä-"sijoitus" ... jo ennestäänkin ilmeisesti
aivan liian isoksi pullistuneeseen kusipäisyyteen

PS:
en ole Hästens:in kilpailijan (jollasta tuskin edes on olemassa)
palveluksessa, mutten myöskään pyri itseäni harhaanjohtavasti
kuvittelemaan että mitkään, 200 mm paksun joustinpatjani alla
sijaitsevat rimpulat tai kapulat kykenisivät vaikuttamaan mun
yöuntani ainakaan parantavasti


jp

unread,
Mar 22, 2006, 1:57:21 AM3/22/06
to
"Lu-lu" <pure.b...@kolumbus.fi> wrote in news:dvqoan$joh$1@phys-
news4.kolumbus.fi:

> "hyvä sänky" on tietysti "hieno asia" ... ja joillekin snobbareille
> se on ehkä lähes yhtä hieno (tai jopa hienompikin) kuin iso
> kokoseinä-taulu-TV

Niinpä. Sängyn avulla on vain vaikeampi snobbailla kuin autolla, jonka näkee
naapuritkin, tai telkkarilla. Sängyn huomaa vain vakituinen tai ei-niin-
vakituinen petikumppani. Tai voihan arvostusta kohottaa viemällä vieraat aina
makuuhuoneeseen ja vilauttaa päiväpeiton reunan alta siniruutua.

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 3:18:39 AM3/22/06
to
In article <pan.2006.03.22....@ojan.net>, miika+...@ojan.net says...

Nå just så....

"A2 Varakkaita edelläkävijöitä rivitaloissa (32411)"

Minä kun olen yhtiössämme ainoa sellainen "köyhä" kun muut
ovat tuollaisia "varakkaita edelläkävijöitä". . Varmaan
siksi tuli tuo ykkösosoitteeton. Vähän jo ihmettelinkin. :-)

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 3:28:47 AM3/22/06
to
In article <Cw5Uf.1895$sV6...@reader1.news.jippii.net>, e...@ei.tuu says...

>
>
>Tuunaus onnistuu myös vaikkapa retkipatjalla tai räsymatolla; turhan vetelää
>voi jämäköittää matolla petauspatjan alla. Sopivalla asettelulla voi
>simuloida vyöhykkeitä jne...mutta ei ole kallista, pahus.

Yksi erittäin hyvä ratkaksiu on ilmapatja. Niitä saa paksujakin jotka
on tarkoitettu joko varavuoteiksi tai vaikka oikeaan nukkumiseen. On
kalliitakin mutta itse olen raahannut mukanani sellaista englannista
joskus ostamaani joka maksoi siellä alle 100 FIM. Ensin pumppaa täyteen
ja sitten menee päälle ja päästää ilmaa pois kunnes on hyvä ja tukeva
asento. Erittäin hyvin tukee eikä jää lillumaan kuten vesisänky.

Ainoa huono puoli on sen hiostavuus kun se ei hengitä mutta siihen
voi toki laittaa jobkinlaisen petarin jolloin tilanne paranee.

Kun tuollaista on hankkimassa, kannattaa kiinnittää huomiota reunojen
antamaan tukeen. Jos se on huono niin ilmapatjalta tahtoo kieriä pois.

En tiedä ovatko nämä hintansa väärtejä mutta voivat olla ihan OK:

http://www.vapaa-aika.com/aspsivut/419G.asp

Kuvissa patjat on pumpattu aivan liian täyteen jotta näyttäisivät
ryhdikkäiltä mutta nukuttaesa ilmaa pitää siis poistaa niin paljon,
että se alkaa selkeästi tukea vartaloa. Kokeilu kannattaa siis
tehdä alhaisella paineella jotta patjan todellinen tukevuus selviää.
Käännyttäessä ei saa tulla tunneta, että on vierimässä pois patjalta.

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 3:56:37 AM3/22/06
to
In article <vnTTf.183$ms5....@ns2.gip.net>, kfa+...@iki.fi says...

Mutta niiden neliöiden hinta nousee koko ajan eli on hyvä
rahallinen sijoitus mitä sänky ei suoraan laskettuna ole.

Hyvä sänky toki saa aikaan rahallistakin säästöä monella
tapaa kuten vaikka selkäkipujen vähenemisenä ja pirteämpänä
olona jolloin jaksaa puurtaa töissä sillä tarmolla mitä
nykyään vaaditaan jokaiselta eteenpäin pyrkivältä ja
dynaamiselta työntekijältä. Onko muunlaisia olemassakaan?

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 3:59:34 AM3/22/06
to
In article <dvpq0t$3ud$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, poist...@suomi24.fipoistamyos says...

>Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen. Ihminen nukkuu elämästään 25
>vuotta, näin on. "Hyvä yöuni parantaa vastustus- ja paranemiskykyä,
>mielialaa, muistia, kuntoa ja oppimiskykyä." Lainaus Hastensin esitteestä.
>Ostin oman sänkyni pitkän harkinnan jälkeen. Säästin rahaa puolitoista
>vuotta. Ensin tarkoitukseni oli ostaa tauluTV, mutta päätin toisin. 25
>vuoden kuluttua tauluTV:tä ei enää olisi ollut todennäköisesti olemassa,
>mutta hyvä sänky voisi hyvinkin olla.

No kerro onko se todellakin _niin_ hyvä? Katsottiinko patja
jotenkin juuri sinulle sopivaksi jne?

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 4:01:45 AM3/22/06
to
In article <dvqsgh$v0$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, j...@jp.com says...

Voisiko näkyvässä paikassa oleva "Hästens" -kyltti auttaa asiaa?
Sen verran tunnettu tuote telkkarista. Tosin niissä mainioksissa
ei kerrota, että sänky maksaa pienen auton verran mutta kuitenkin.

Matti Kaki

unread,
Mar 22, 2006, 4:16:45 AM3/22/06
to
In article <dvqoan$joh$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, pure.b...@kolumbus.fi says...

>
>
>"Marha" <poist...@suomi24.fipoistamyos> kirjoitti
>> Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen.
>
>Höpsistä !
>
>parhaat yöunet saa mun mielestäni sillon (vaikka retkipatjalla)
>kunhan itse tietää ettei mikään ahne ja härski sänkykauppias
>ole onnistunut typerillä mielikuva-mainoksillaan pahemmin
>kusettamaan, sillä
>
>on nääs ihan yks'-ja-lysti millasen (ja minkä hintasen) puu- tai
>teräs-lavitsan päälle tuon HYVÄN joustinpatjansa nakkaa ...
>olo ja unet on siinä juuri täsmälleen samanlaisia, eli

Itselläni oli kaksi Ikean joustinpatjaa ja alussa olivat ihan
hyviä mutta kalliimpi niistä meni huonoksi kolmessa kuukaudessa.
Joka kerta vaihtoivat mukisematta ja viimeiseksi otin sitten
vaahtomuovipatjan ja Ikean moottoroidun, säädettävän sälepohjan.

Siinä meni jonkin aikaa ennen kuin löysin sopivat asetukset
mutta nyt on hyvä. Itse vaahtomuovipatja sellaisenaan on liian
heppoinen minulle ja se vaatii sälepohjan alleen.

Koska painoni on 150 kg niin epäilin suuresti halvan sälepohjan
kestävyyttä moottoreineen päivineen mutta ihmeeksi täytyy todeta,
että on toista vuotta jo toiminut moitteetta. Joka päivä käytän
moottoristoa eikä mitään ongelmaa. Sälepohja on tehty ruotsissa.

Patjana Sultan Forestad (tukevampi kuin kallein): http://dy.fi/d8t
Sälepohjana Sultan Landön 199 e http://dy.fi/d86


>en ole Hästens:in kilpailijan (jollasta tuskin edes on olemassa)
>palveluksessa, mutten myöskään pyri itseäni harhaanjohtavasti
>kuvittelemaan että mitkään, 200 mm paksun joustinpatjani alla
>sijaitsevat rimpulat tai kapulat kykenisivät vaikuttamaan mun
>yöuntani ainakaan parantavasti

Unikulma voi kuvitella sellainen olevansa mutta heidän mainoksensa
antaa viitteitä siitä, etteivät itsekään oikein tiedä mitä kauppaavat.

Mitä tulee tuohon sängyn pohjaan niin huonosti tai/ja väärin
säädetty pohja voi olla erittäin huonokin asia ja nukkuma-asento
on hyvästä patjasta huolimatta huono. Kyllä hyvä patja pystyy
muotoutumaan kovalla ja tasaisella alustalla ihan riittävästi.

Marha

unread,
Mar 22, 2006, 4:49:54 AM3/22/06
to
Matti Kaki wrote:
> In article <dvpq0t$3ud$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, poist...@suomi24.fipoistamyos says...
>
>
>>Hyvä sänky on sijoitus tulevaisuuteen. Ihminen nukkuu elämästään 25
>>vuotta, näin on. "Hyvä yöuni parantaa vastustus- ja paranemiskykyä,
>>mielialaa, muistia, kuntoa ja oppimiskykyä." Lainaus Hastensin esitteestä.
>>Ostin oman sänkyni pitkän harkinnan jälkeen. Säästin rahaa puolitoista
>>vuotta. Ensin tarkoitukseni oli ostaa tauluTV, mutta päätin toisin. 25
>>vuoden kuluttua tauluTV:tä ei enää olisi ollut todennäköisesti olemassa,
>>mutta hyvä sänky voisi hyvinkin olla.
>
>
> No kerro onko se todellakin _niin_ hyvä? Katsottiinko patja
> jotenkin juuri sinulle sopivaksi jne?
>
Vietin sänkykaupassa yli kaksi tuntia, jonka aikana koemakasin useita
erimerkkisiä sänkyjä, Hästens mielytti eniten.
Ensin testasin useita erilaisia Hästensin jousituskovuuksia ja kun
löytyi sopiva, valitsin sen. Sen jälkeen valitsin sopivan Hästensin
petauspatjan useista vaihtoehdoista. Kun valintaprosessi oli valmis,
kirjattiin tulokset tilauslistaan ja maksoin sängyn käsirahan. Tilaamani
sänky saapui minulle noin neljän viikon kuluttua, jonka jälkeen maksoin
lopun hinnan sängystäni. Tilaamani sänky oli Hästensin halvin malli
hieman paremma petauspatjalla. Kokonaisuus maksoi 1820 euroa. Ei siis
tuhansia euroja, vaikka senkin hintaisia Hästensiltä löytyy. Kallein
Hästens maksaa 30840 euroa. Se on pyöreä(läpimitta 245 cm) Hästens
Excelsior(mannermainen sänky) + BJX jouhipatja.
Täytyy sanoa, että valitsemani Hästens on todella hyvä sänky,
suosittelen. Käykää koemakaamassa Hästens sänky, sängyissä on todella eroja.

T: Marha

Risto Lankinen

unread,
Mar 22, 2006, 5:18:46 AM3/22/06
to

"Miika Oja" <miika+...@ojan.net> wrote in message
news:pan.2006.03.22....@ojan.net...

Jännä lelu!

Pääkaupunkiseudulla on sen mukaan 10 korkeampaan
keskituloluokkaan kuuluvaa, omakotitalossa kouluikäisen
lapsen kanssa asuvaa ruotsinkielistä 18-25 vuotiasta
miesopiskelijaa. Löytääkö joku [pääkaupunkiseudulta]
vielä pienemmän kohderyhmän?

- Risto -


Mika Iisakkila

unread,
Mar 22, 2006, 5:39:30 AM3/22/06
to
"Risto Lankinen" <rlan...@hotmail.com> writes:
> Pääkaupunkiseudulla on sen mukaan 10 korkeampaan
> keskituloluokkaan kuuluvaa, omakotitalossa kouluikäisen
> lapsen kanssa asuvaa ruotsinkielistä 18-25 vuotiasta
> miesopiskelijaa. Löytääkö joku [pääkaupunkiseudulta]
> vielä pienemmän kohderyhmän?

No HEVK-alueelta ei löytynyt yhtään 18-25 -vuotiasta ruotsinkielistä
ylimmän tuloluokan naiseläkeläistä, vaikka jätin lapsiasiat ja
asumismuodonkin avoimeksi. Vaikuttaisi tuo talouksien lukumäärän
granulariteetti olevan 10, joten luultavasti tuo löytämäsi on pienin
mitä voi saada.

Mielenkiintoinen tulos on se, että tuolta ikäväliltä ei löydy
ainoatakaan yrittäjää.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.

--Pauli--

unread,
Mar 22, 2006, 11:54:05 AM3/22/06
to
jp wrote:

Hmph. Tuon pelkän arvostuksenhan siis saisi teetättämällä siniruutuisia
helmalakanoita. Or even better, teetättämällä Hässintä-kankaasta
soffatyynyjä olkkarin soffalle ja brassailemalla vieraille "joo nää
saatiin sängyn kanssa kaupanpäälle"
!!rojaltit mulle kiitos hyvästä businessideasta!!!

Miika Oja

unread,
Mar 22, 2006, 4:19:53 PM3/22/06
to
Wed, 22 Mar 2006 11:01:45 +0200, Matti Kaki kirjoitti:

> In article <dvqsgh$v0$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, j...@jp.com says...
>>
>>
>>"Lu-lu" <pure.b...@kolumbus.fi> wrote in news:dvqoan$joh$1@phys-
>>news4.kolumbus.fi:
>>
>>> "hyvä sänky" on tietysti "hieno asia" ... ja joillekin snobbareille
>>> se on ehkä lähes yhtä hieno (tai jopa hienompikin) kuin iso
>>> kokoseinä-taulu-TV
>>
>>Niinpä. Sängyn avulla on vain vaikeampi snobbailla kuin autolla, jonka
>>näkee naapuritkin, tai telkkarilla. Sängyn huomaa vain vakituinen tai
>>ei-niin- vakituinen petikumppani. Tai voihan arvostusta kohottaa
>>viemällä vieraat aina makuuhuoneeseen ja vilauttaa päiväpeiton reunan
>>alta siniruutua.
>
> Voisiko näkyvässä paikassa oleva "Hästens" -kyltti auttaa asiaa? Sen
> verran tunnettu tuote telkkarista. Tosin niissä mainioksissa ei kerrota,
> että sänky maksaa pienen auton verran mutta kuitenkin.

Minulla ei ole televisiota enkä tiedä mainoksista mitään.

Jotkut vehkeet ovat parempia kuin toiset. Jotkut autot lähtevät
aamulla käyntiin tekemättä siitä sen isompaa numeroa. Joissain sängyissä
nukkuu paremmin. Jotkut vaatteet kestävät ryhdikkäinä paremmin kuin
jotkut toiset. Minulle maailma on opettanut että vehje on hyvä jos sitä
ei huomaa. Se tekee sen mitä sen pitää tehdä.

Maailman koko diversiteetin voi nähdä ja ymmärtää elämällä.
Todella rikas on jossain elämänsä vaiheessa todella köyhä.
Upporikas on se joka tajuaa ettei näiden ero ole merkittävä.

--
Pikkuporvarin ahdas maailma mahtuu hyvin Stockmannille.

Lu-lu

unread,
Mar 22, 2006, 11:43:14 PM3/22/06
to
"Miika Oja" <miika+...@ojan.net> kirjoitti viestissä
news:pan.2006.03.22....@ojan.net...
> Joissain sängyissä nukkuu paremmin.


vilkasta mielikuvitusta !

kyllä se on tasan-ja-tarkkaan vain (joustin)PATJA
joka sen nukkumisen paremmuudenkin ratkasee

sängyllä - eli patjan alustalla (=kannattimella) - sinänsä
ei ole nukkumisen paremmuuteen mitään vaikutusta tai
merkitystä ... saati sen patjan alustan hinnallakaan

koettakaa nyt keksiä edes hiukka parempia selityksiä ja
perusteluja jollekin ylihinnoitellun sängyn hankinnalle

tulee ihan mieleen satu prinsessasta jolla oli jäänyt
herne kymmenen patjansa alle ... huh - huh :

ei tullu uni - oliskohan mahtanu auttaa jos hän olis
hankkinu Hästens:in ... vielä sen herneen alle


Kim Fallström

unread,
Mar 23, 2006, 3:14:32 AM3/23/06
to
Lu-lu wrote:
> "Miika Oja" <miika+...@ojan.net> kirjoitti:

>
>> Joissain sängyissä nukkuu paremmin.
>
> vilkasta mielikuvitusta !

Kuten jo sanottu: Ylimääräisten rahojensa tuhlaaminen
kalliiseen sänkyyn ei ole sen hölmömpää kuin rahan
tuhlaaminen mihin tahansa muuhun kalliiseen harrasteeseen.
Jos rahan sijoituksesta seuraa paremmat yöunet niin
sijoittaja on saanut vastinetta rahoilleen - oli syynä
sitten mielikuvat (placebo - vaikutus) tai todellinen
olosuhteiden paraneminen.

Hermostutko samalla lailla silloin, kun joku väittää
ajomukavuutensa paranevan auton hinnan kasvaessa?
Onko rahan syytäminen kalliimpaan autoon tai parempiin
hifilaitteisiin jotenkin miehekkäämpää? Mielikuva-
markkinoinnilla niitäkin myydään.

Kim

Matti Kaki

unread,
Mar 23, 2006, 3:54:39 AM3/23/06
to
>Jotkut vehkeet ovat parempia kuin toiset. Jotkut autot lähtevät
>aamulla käyntiin tekemättä siitä sen isompaa numeroa. Joissain sängyissä
>nukkuu paremmin. Jotkut vaatteet kestävät ryhdikkäinä paremmin kuin
>jotkut toiset. Minulle maailma on opettanut että vehje on hyvä jos sitä
>ei huomaa. Se tekee sen mitä sen pitää tehdä.

Tämä oli muuten hyvin todettu! Noinhan se juuri on.

Lu-lu

unread,
Mar 23, 2006, 5:23:02 AM3/23/06
to
"Kim Fallström" <kfa+...@iki.fi> kirjoitti

> Hermostutko samalla lailla silloin, kun joku väittää
> ajomukavuutensa paranevan auton hinnan kasvaessa?


heh - heh ... ja varmaanpa se mukavuus tuolloin paraneekin
(eikä pelkästään mielikuvituksessa)

... muttei sen herneen alla enää mikään mitään vaikuta

muuten:

se se kai hermostunu' on, joka joutuu ekaks' käyttään "Hitler"-
... sorry ... eiku: "ookkonä-jo-noin-hiton-hermostunu" -korttia


Kim Fallström

unread,
Mar 23, 2006, 7:34:25 AM3/23/06
to
Lu-lu wrote:
> "Kim Fallström" <kfa+...@iki.fi> kirjoitti
>
>>Hermostutko samalla lailla silloin, kun joku väittää
>>ajomukavuutensa paranevan auton hinnan kasvaessa?
>
> heh - heh ... ja varmaanpa se mukavuus tuolloin paraneekin
> (eikä pelkästään mielikuvituksessa)

Konjakin maku kuulemma paranee hinnan noustessa. Mulle riittää
että juoma on *tarpeeksi* hyvää, joku toinen taas haluaa nauttia
viimeisen päälle. Onko se joku toinen aivan hölmö kun se tuhlaa
rahaansa ylimainostettuun ja sikakalliiseen juomaan? Kultakorvat
ovat kullan arvoisia hifikauppiaalle ja nukkumista oikein tosissaan
harrastavat raahaavat rahansa sänkykauppaan H-s osastolle.

Kyseessä on mielikuvamainonta ja tarpeet, joiden tyydyttämiseen
tarvitaan muutakin kuin kaurapuuroa ja lenkkimakkaraa. Jos joku
haluaa ostaa sinun mielestäsi ylikalliin mööpelin niin anna ostaa
vaan. Eihän se raha ole sinulta pois.

Kaiken kaikkiaan ei välttämättä olisi ollenkaan huono asia,
jos ihmiset mieluummin sijoittaisivat rahaansa laadukkaisiin
(lue: kalliisiin) huonekaluihin kuin näihin kasaa-itse
lastulevyihmeisiin ja jo parin vuoden päästä nitiseviin
joustinpatjoihin.

Kim

Soili

unread,
Mar 23, 2006, 9:00:59 AM3/23/06
to

Lu-lu wrote:

>"Miika Oja" <miika+...@ojan.net> kirjoitti viestissä
>news:pan.2006.03.22....@ojan.net...
>
>
>> Joissain sängyissä nukkuu paremmin.
>>
>>
>
>
>vilkasta mielikuvitusta !
>
>kyllä se on tasan-ja-tarkkaan vain (joustin)PATJA
>joka sen nukkumisen paremmuudenkin ratkasee
>
>
>

Ei kovin hyvä ratkaisu allergikolle. Joka tapauksessa minusta
rahan käyttäminen hyvän sängyn hankkimiseen on todella järkevä ratkaisu.
Sen sijaan en tajua niitä jotka ostavat jostain Sotkasta laatuunsa
nähden kallista lastulevyä.

t. Soili

Lu-lu

unread,
Mar 23, 2006, 11:42:11 AM3/23/06
to
"Soili" <f.b.v...@ikiotapois.fi> kirjoitti


> >kyllä se on tasan-ja-tarkkaan vain (joustin)PATJA
> >joka sen nukkumisen paremmuudenkin ratkasee
> >


> Ei kovin hyvä ratkaisu allergikolle. Joka tapauksessa minusta
> rahan käyttäminen hyvän sängyn hankkimiseen on todella järkevä
> ratkaisu.
> Sen sijaan en tajua niitä jotka ostavat jostain Sotkasta laatuunsa
> nähden kallista lastulevyä.

kyll'mää oon tähän asti AINA (joustin)patjan päällä nukkunnu
enkä maannut pelkkien sängyn kapuloiden kannattamana
enkä oo' vielä ikkään mistään allergiasta kärsinny

yks' sänky on halpaa umpipuuta ja toinen "kallista" lastulevyä,
muttei kumpikaan oo kuitenkaan kalliimpi kuin ne kalliinpuoleiset
patjat ( į < 200 egee )

kerran mä erehyin kokeileen viikon yhtä (kamalaa) superlon-
muovipatjaa ... enkä (ees' kokkeile) semmosta enää ikäpäivänä
olisevaan niin karmee makoilu-hikoilu-selkä-kipee-kokemus

mullon muuten vielä petauspatjakin ... ja lakanat - sekä alla
että päällä

ja mä en tajuu ollenkaan, että joku voi sekoittaa keskenään
sängyn ja patjan ... ellei sänkynä ole RUNKO(joustin)patja


B.Wisser

unread,
Mar 23, 2006, 3:20:39 PM3/23/06
to
Olisikohan tämä sitä hopotusta? Me ostettiin Maskusta Masku III:set.
Ne vasta onkin hyviä sänkyjä. Pää ei vaan käänny aamulla
vasemmalle :-)

Matti Kaki

unread,
Mar 24, 2006, 4:11:11 AM3/24/06
to
In article <dvuisc$9ge$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, pure.b...@kolumbus.fi says...
>

>"Soili" <f.b.v...@ikiotapois.fi> kirjoitti

>> >kyllä se on tasan-ja-tarkkaan vain (joustin)PATJA
>> >joka sen nukkumisen paremmuudenkin ratkasee
>> >
>> Ei kovin hyvä ratkaisu allergikolle. Joka tapauksessa minusta
>> rahan käyttäminen hyvän sängyn hankkimiseen on todella järkevä
>> ratkaisu.
>> Sen sijaan en tajua niitä jotka ostavat jostain Sotkasta laatuunsa
>> nähden kallista lastulevyä.

>kyll'mää oon tähän asti AINA (joustin)patjan päällä nukkunnu
>enkä maannut pelkkien sängyn kapuloiden kannattamana
>enkä oo' vielä ikkään mistään allergiasta kärsinny

Oot varmaan eläny tynnyrissä kun et oo kuullut, että allergioita
on erilaisia ja erivoimakkuuksia. Tuskin joustinpatja kovin helposti
allergisoi, eli aiheuttaa allergiaa, mutta taatusti se toimii aika
tehokkaana pölyn pumppaajana edestakaksin ja kerää sisäänsä vaikka
kuinka paljon pölypunkkeja.

Nyt oli kyse valmiiksi allergisesta ihmisestä.

Matti Kaki

unread,
Mar 24, 2006, 4:21:11 AM3/24/06
to
In article <nBwUf.196$ms5....@ns2.gip.net>, kfa+...@iki.fi says...

>
>
>Lu-lu wrote:
>> "Kim Fallström" <kfa+...@iki.fi> kirjoitti
>>
>>>Hermostutko samalla lailla silloin, kun joku väittää
>>>ajomukavuutensa paranevan auton hinnan kasvaessa?
>>
>> heh - heh ... ja varmaanpa se mukavuus tuolloin paraneekin
>> (eikä pelkästään mielikuvituksessa)
>
>Konjakin maku kuulemma paranee hinnan noustessa. Mulle riittää
>että juoma on *tarpeeksi* hyvää, joku toinen taas haluaa nauttia
>viimeisen päälle. Onko se joku toinen aivan hölmö kun se tuhlaa
>rahaansa ylimainostettuun ja sikakalliiseen juomaan? Kultakorvat
>ovat kullan arvoisia hifikauppiaalle ja nukkumista oikein tosissaan
>harrastavat raahaavat rahansa sänkykauppaan H-s osastolle.

Halpa konjamiini maistuu minun mielestäni partavedeltä kun taas
laatuaine on pehmeää. Ihan kuin viskeissäkin. Joku tykkää esim.
Single Malt -viskistä koska se on "puhdasta" ja toinen taas haluaa
blendattua jossa on monia eri lajeja. Suositus: Glenfiddich. Nam.

http://www.glenfiddich.com/

Marha

unread,
Mar 26, 2006, 3:30:08 PM3/26/06
to
Matti Kaki wrote:
> In article <dvuisc$9ge$1...@phys-news4.kolumbus.fi>, pure.b...@kolumbus.fi says...
>
>
>>"Soili" <f.b.v...@ikiotapois.fi> kirjoitti
>
>
>>>>kyllä se on tasan-ja-tarkkaan vain (joustin)PATJA
>>>>joka sen nukkumisen paremmuudenkin ratkasee
>>>>
>>>
>>>Ei kovin hyvä ratkaisu allergikolle. Joka tapauksessa minusta
>>>rahan käyttäminen hyvän sängyn hankkimiseen on todella järkevä
>>>ratkaisu.
>>>Sen sijaan en tajua niitä jotka ostavat jostain Sotkasta laatuunsa
>>>nähden kallista lastulevyä.
>
>
>>kyll'mää oon tähän asti AINA (joustin)patjan päällä nukkunnu
>>enkä maannut pelkkien sängyn kapuloiden kannattamana
>>enkä oo' vielä ikkään mistään allergiasta kärsinny
>
>
> Oot varmaan eläny tynnyrissä kun et oo kuullut, että allergioita
> on erilaisia ja erivoimakkuuksia. Tuskin joustinpatja kovin helposti
> allergisoi, eli aiheuttaa allergiaa, mutta taatusti se toimii aika
> tehokkaana pölyn pumppaajana edestakaksin ja kerää sisäänsä vaikka
> kuinka paljon pölypunkkeja.
>
> Nyt oli kyse valmiiksi allergisesta ihmisestä.
>
Hästensin sängyt on pölysuojattu. Mutta silti Hästensin sängyt
hengittävät. "Ymmärrät, miten tärkeä ominaisuus sängyn hengittävyys on,
jos yrität kuivata pyykkiä muovipussissa." Puhtaista jouhista tehdyt
pehmusteet tekevät Hästens-sängyistä hengittäviä. Jouhet toimivat
luonnollisen ilmastoinnin tavoin. Jokainen jouhi on kuin pieni putki,
jonka kautta kosteus pääsee haihtumaan ja tilalle tulee raitista ilmaa."
"Hästens on saanut ainoana sängynvalmistajana kaikille malleilleen
Joutsen- ja Öko-Tex 100 -merkinnän. Ne todistavat, että sänkymme ovat
ympäristöystävällisiä ja ettei niissä ole käytetty lainkaan haitallisia
aineita."
Lainaukset Hästensin esitteestä.

T: Marha

Henri R Helanto

unread,
Mar 27, 2006, 6:38:13 AM3/27/06
to
"Marha" <poist...@suomi24.fipoistamyos> wrote in message
news:dvneln$qa6$3...@phys-news4.kolumbus.fi...
> Mitä mieltä olette sängystänne?
> Onko se vastannut odotuksianne?
> Oliko vanha sänkynne parempi kuin nykyinen Hästens sänkynne?
> Kannattiko rahallinen sijoitus?

Käytössä viimeisen ~15v aikana:
Dux 3003 (2kpl)
Dux 7007
Hästens 2000T
Hästens Excel
Ekornes Svane Hilton

Viimeksimainittu vei noista pisteet kotiin kaikin puolin, swedut on
kierrätetty mökeille ja vierashuoneeseen, vaikkeivät nekään objektiivisesti
ottaen huonoja olleet. IMO Hästens ei tarjoa rahalle enää samaa vastinetta
kuin ennen, hintataso on karannut taivaisiin ja huomattavasti huokeammat
kilpailijat ovat ajaneet laadussa jo ohi. Vasta kun per$tuntuma oli tehnyt
päätöksen Ekornesin sängyn hankinnasta ja tilaus sisällä, tuli vastaan
(ruotsalainen?) testi jossa ko. malli pöllytti Hästensistä jouhet ja ruudut
pihalle alle kolmasosaan hintalapusta.

Ekornesissa miinuslistalle meni lopulta ainoastaan se että maksimileveys
mitä on saatavilla on 200cm jos sängyn haluaa yhtenäisellä patjalla
täyspitkänä (210cm).

-Henri
--
Life IS a game. Money is how you keep score.


0 new messages