Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Re: Riihimäki asuinpaikkana eläkeläiselle?

58 views
Skip to first unread message
Message has been deleted

Esa Hämäläinen

unread,
Jul 8, 2007, 3:02:17 PM7/8/07
to
J.E. kirjoitti:
> Entisenä eteläsuomalaisena haluaisin eläkepäiviksi pois täältä Suomen
> pohjoisesta kylmästä talvesta ja sateesta.
>
> Kertokaa, olisiko esim. Riihimäki hyvä paikka asettua asumaan, jos
> olettaa, että pääkaupunkiseutu on liian kallis, mutta pitäisi olla
> riittävän lähellä kuitenkin.
>
> Kaikki sukulaiset asuvat pääkaupunkiseudulla, joten Pohjois-Suomeen ei
> käytännössä ole paljoa siteitä.
>
> Eläkeläisten terveyspalvelut ja hoidot samoinkuin muiden
> jokapäiväisten asioiden hoito tulisi olla helposti saatavilla. Kuten
> esim. päivittäistavarakaupat ja monipuolinen asioiden saatavuus jne.
> kävelyetäisyydeltä.
>
> Turha ehdotella Välimeren seutua, koska varat eivät sinne riitä.
>
> Nimimerkki "Luteennuolemasta paikasta toiselle"

http://www.riihimaki.fi/ nettisivuilta on paras aloittaa. Normaalien
nettisivujen lisäksi oikeasta sivupalkista löytyy "Perustietoja
Riihimäestä" -linkin takaa löytyy lisäinfoa ja lisäksi ppt-esitys
Riihimäen.ppt ja 50-megainen Riihimäen.wmv esittelyvideon pätkä.

Asuntojen hintataso selviää varmaan parhaiten www.etuovi.com kautta,
jossa hakusana "Riihimäki" tuotti 315 osumaa ja vuokra-asuntojen haku 9
osumaa. Riihimäen hintataso ei ole ilmeisesti lähtenyt nousuun, kuten
oikorata on tehnyt hinnoille rataosuudella Haarajoki - Mäntsälä - Lahti?

Kannattaako hankkia muutamaksi kuukaudeksi vuokra-asunto ja katsella
tarkemmin, millä alueella haluaisi asua ja mitä ympäristöltään odottaa?
En asu Riihimäellä, mutta muutama tuttava käy töissä sieltä Helsingissä
ja heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa on tullut ilmi, että jotain
erikoista ko paikkakunnassa pitää olla kun he viihtyvät siellä erittäin
hyvin;)

Heikki Heinonen

unread,
Jul 8, 2007, 8:08:09 PM7/8/07
to
On Sun, 08 Jul 2007 19:58:43 +0300, J.E. <ce...@parfl.com> höpisi että:

>EntisenƤ etelƤsuomalaisena haluaisin elƤkepƤiviksi pois tƤƤltƤ Suomen
>pohjoisesta kylmƤstƤ talvesta ja sateesta.
>
>Kertokaa, olisiko esim. RiihimƤki hyvƤ paikka asettua asumaan, jos
>olettaa, ettƤ pƤƤkaupunkiseutu on liian kallis, mutta pitƤisi olla
>riittƤvƤn lƤhellƤ kuitenkin.

Riihimäellä ei ole järveä! Eikä juuri mitään muutakaan. Ei mitään
luonnonkauniita paikkoja eikä nähtävyyksiä. Liikenneyhteydet ovat kuitenkin
hyvät radan ja moottoritien ansiosta. Palveluista en osaa sanoa mitään.

"Ruma kuin Riihimäki" on vanha lentävä lause.

Hämeenlinnassa olisi Hämeen linna, Aulanko, järviä ynnä muuta nähtävää
eläkeläiselle. Matkaa Helsinkiin noin 100km.

Rannikolla Porvoo on kai suosittu eläkeläisten keskuudessa. Muun muassa Remu
Aaltonen asuu siellä.

PLZI

unread,
Jul 10, 2007, 4:31:45 AM7/10/07
to

"J.E." <ce...@parfl.com> wrote in message
news:4t4293538tud7eulg...@4ax.com...

> Entisenä eteläsuomalaisena haluaisin eläkepäiviksi pois täältä Suomen
> pohjoisesta kylmästä talvesta ja sateesta.
>
> Kertokaa, olisiko esim. Riihimäki hyvä paikka asettua asumaan, jos
> olettaa, että pääkaupunkiseutu on liian kallis, mutta pitäisi olla
> riittävän lähellä kuitenkin.
>
> Kaikki sukulaiset asuvat pääkaupunkiseudulla, joten Pohjois-Suomeen ei
> käytännössä ole paljoa siteitä.
>
> Eläkeläisten terveyspalvelut ja hoidot samoinkuin muiden
> jokapäiväisten asioiden hoito tulisi olla helposti saatavilla. Kuten
> esim. päivittäistavarakaupat ja monipuolinen asioiden saatavuus jne.
> kävelyetäisyydeltä.


Vaikea sanoa noista palveluista, kun en ole tutustunut rakkaaseen
ex-kotikaupunkiini muuta kuin nuoren ihmisen näkökulmasta, mutta jos sopii
kehua, niin Hyvinkää on perin mukava ja varsin kauniskin kaupunki. Varsinkin
nuoruudessani Riihimäki tuntui paikkana paljon epäsosiaalisemmalta ja
jotenkin uhkaavammalta - ainoa kerta kun allekirjoittanutta on päin pläsiä
huitaistu, se tapahtui Riihimäellä, ja varsin ilman omaa syytä.

Sveitsin ulkoilupuisto on rehellisesti kovin kaunis, kaupunki on avarasti
rakennettu ja liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Ihmiset nyt välttämättä
niin kamalan kohteliaita tai avuliaita (missäpä ne suomessa olisivatkaan),
mutta tuntuvat yleensä pitävän huolen omista asioistaan eivätkä sillai hypi
nenille.

Tiedä auttoiko tämä nyt mitään, mutta pääsinpä kerrankin kehumaan. :)

- PLZI


0 new messages