Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Edes taloyhti� ei pysty puuttumaan asukkaan grillaamiseen,

7 views
Skip to first unread message

uusinikki

unread,
May 4, 2014, 12:11:53 PM5/4/14
to
Edes taloyhti� ei pysty puuttumaan asukkaan grillaamiseen, vaikka se
kielt�isikin ohjeissaan parvekegrillaamisen.

Is�nn�intiliiton mukaan grillaaminen on sallittua kerrostaloasuntojen
parvekkeilla, kunhan noudattaa turvallisuusohjeita huolella. Edes taloyhti�
ei pysty puuttumaan asukkaan grillaamiseen, vaikka se kielt�isikin
ohjeissaan parvekegrillaamisen.

- Taloyhti�n pit�isi siis pysty� osoittamaan, ett� parvekegrillaamisessa
olisi jonkinlainen turvallisuusriski. Normaalitilanteissa turvallisuusriski�
ei ole, Is�nn�intiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm kertoo
Ilta-Sanomille.

H�nen mukaansa parvekkeella saa siis grillata niin kaasugrillill�,
s�hk�grillill� kuin jopa hiiligrillill�kin.

- Avotulta tai kertak�ytt�grilli� parvekkeella ei saa kuitenkaan k�ytt��,
koska n�iss� on turvallisuusriski, Furuhjelm t�hdent��.

Edes naapuria h�iritsev� grillin savu ei ole perusteena grillauskieltoon.

- Grillauksessa syntyv� savu ei ole terveydelle haitallista, vaikka haju
voikin olla ik�v�, Furuhjelm selvitt��.

H�nen mukaansa yh� useampi taloyhti� onkin ruvennut poistamaan
j�rjestyss��nn�ist��n grillaamiskiellon. Ne korostavat asukkailleen
turvallisuusohjeiden noudattamista.
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288684655852.html

Asiasta uutisoi ensimm�isen� Helsingin Sanomat. Lehden haastattelema
sis�ministeri�n ylitarkastaja Jarkko H�yrinen harkitsisi tarkkaan ennen kuin
ryhtyisi grillaamaan mill��n v�lineill� parvekkeella.

- Ihan talorauhan vuoksi kannattaa ensin katsoa ymp�rilleen ja harkita.
Grillin katku levi�� helposti parvekkeelta toiselle. Paras grillauspaikka on
ehdottomasti pihalla, jos sielt� l�ytyy varta vasten tehty grillikatos,
H�yrinen suosittelee Helsingin Sanomien haastattelussa.

--
....................../��/)
...................,/�../
................../..../
............/��/'...'/���`.�
........./'/.../..../......./��\
.......('(...�...�.... �~/'...')
........\.................'.../
.........''...\.......... _..�
...........\..............(
.............\.............\....


Asko Ikävalko

unread,
May 4, 2014, 1:01:44 PM5/4/14
to
uusinikki wrote:
> Edes naapuria h�iritsev� grillin savu ei ole perusteena grillauskieltoon.
>
> - Grillauksessa syntyv� savu ei ole terveydelle haitallista, vaikka haju
> voikin olla ik�v�, Furuhjelm selvitt��.


Riippuu kyll� ihan grillist� ja grillin k�ytt�j�st�. Kaasu- ja
hiiligrilleill� on mahdollista muodostaa aikamoinen katku, jos grillin
sytytysvaiheessa siell� on edellisen grillauskerran j�ljilt� marinaadia
runsaasti palamassa.

Jos tuollaista katkua muodostetaan p�ivitt�in, niin kyll� siin�
jonkinlainen haitta muodostuu yl�kerran naapurille, varsinkin jos
asuntoon vedet��n korvausilmaa ikkunan yl�reunassa olevan venttiilin kautta.

-Asko

0 new messages