Mitä mahtaa kustantaa likakaivojen tyhjennys noin yleensä? Jos loka-auto
tulee 40 kilometrin päästä se tietenkin vaikuttanee hintaan mutta onko
jollain referenssiä tai muuten vaan hinta-arviota?
Kysyin eräästä jätehuoltofirmasta ja meinasin lentää selälleni kuultuani
hinnan: 140 euroa/kerta + 11 euroa/kuutio. Tämä jos tehdään 2-3 kertaa
vuodessa niin onpa hauskat summat. Kaivoja on kaksi ja molemmat neljän
kaivonrenkaan syvyisiä eli mitäköhän siitä sitten tulee kuutioita.
Kun hintaa miettii ja laskeskelee mitä jätevesimaksut olisivat, jos
olisimme kunnallisen jätevesiverkoston piirissä, niin tuo kuulostaa aika
suolaiselta hinnalta. Edellä mainittu 11 euroa on siis
jätteenkäsittelymaksu joka vastannee siis jätevesimaksua, kun ollaan
verkoston piirissä (tosin ei taida jätevesimaksu olla ihan noissa
hintaluokissa).
Mistähän sitten kysyisi kaivojen tyhjennystä? Minulla oli eräs
paikallinen maatalon isäntä, joka aikaisemmin tyhjensi kaivot kahdesti
vuodessa alle neljällä kympillä kerta mutta sanoi vast'ikään, että uudet
EU-määräykset pakottaisivat hänen kuskaamaan minun jätteeni yleiselle
jätteenkäsittelylaitokselle ja siihen hän ei kuulemma ala
(todennäköisesti kustannuskysymys). Pitääkö tässä aloittaa paskalakko
vai mikä? Kunnallinen siirtoviemäri ei näille seuduille kuulemma tule
ainakaan kymmeneen vuoteen.
Kale
Kokonaislaskut meillä vaihteli 60,49 - 72,00 - 103,50. Kokemusta vain
kolmesta hakukerrasta.
Ai että mistä? Soita kunnan ympäristönvalvontaan ja kysy, mitkä yritykset
teillä päin tätä tekevät. Pimeitä isäntiä tuskin enää on.
Rankkaa sarkasmia !
Meilläpäin 70 euroa/kerta ja siinä kaikki.
Terv: Harri
-Antti-
"Kale K" <kal...@oulu.fi> wrote in message news:do9k2h$e57$1...@news.oulu.fi...
>
> Mistähän sitten kysyisi kaivojen tyhjennystä? Minulla oli eräs paikallinen
> maatalon isäntä, joka aikaisemmin tyhjensi kaivot kahdesti vuodessa alle
> neljällä kympillä kerta mutta sanoi vast'ikään, että uudet EU-määräykset
> pakottaisivat hänen kuskaamaan minun jätteeni yleiselle
> jätteenkäsittelylaitokselle ja siihen hän ei kuulemma ala (todennäköisesti
> kustannuskysymys). Pitääkö tässä aloittaa paskalakko vai mikä? Kunnallinen
> siirtoviemäri ei näille seuduille kuulemma tule ainakaan kymmeneen
> vuoteen.
>
Paikallisesta jätehuoltoyritykseltä, keltaiset sivut auttaa monesti.
asko