On 9.8.2015 21:55, MR2 wrote:
> suurimmassa osassa etelän
> hienoistakin hotelleista on luteita, jotka sitten kulkeutuvat
> matkustajien matkatavaroiden mukana kotiin ja leviävät sitten ympäriinsä
> ja ovat melkein mahdoton hävittää.
Jossain oli noista juttua, että vakuutusyhtiötkin suhtautuvat luteisiin
eri tavoin. Siinä kerrottiin, että suurin osa kotivakuutuksista ei kata
ludevahinkoa omassa kodissa. Sen sijaan matkavakuutus korvaa vaatteet ja
tavarat, jos ne havaitaan luteiden pilaamaksi jo ennen kotiovea.
Oikein varovainen sankari siis polttaa matkalaukut roviolla omalla
takapihalla eikä vie niitä ollenkaan sisälle. Matkavakuutuksesta sitten
vaan rahat uusien vaatteiden, hammasharjojen ja matkalaukkujen ostoon.
Ja tämä siis ihan varmuuden vuoksi jokaisen etelänmatkan jälkeen,
vaikkei mitään ludehavaintoa olisikaan. :)
-Asko