muuta dataa:
- varaaja toimii yösähköllä
- termari 80 astetta, teho täysillä. ennen ekaa tapausta termarissa
oli 60 astetta ja teho 1/3:lla eikä silti lämmin vesi loppunut
edes silloin kun oli saunavieraita (kaksi vuotta asuttu)
- varaajan vastukset ovat ehjiä (mittasin)
- koko toosa on noin 3 vuotta vanha
mieleen ei tule mitään muuta kuin että varaajan termari jotenkin
jumittelee eikä kytke lämmitystä ennenkuin sitä termarin nuppia menee
käsin ropaamaan. yösähkön ohjaus tuskin mitenkään kykenee
jumittelemaan.
mitään ideoita/kommentteja?
kiitos,
--
harri
Harri Holopainen wrote:
> viimeisen parin kuukauden aikana on kahdesti kuuman veden sijaan
> tullut hanasta haaleaa vettä alkuillasta. seuraavana aamuna vesi oli
> jälleen kuumaa. lämminvesivaraaja on 300 litrainen, meitä on
> taloudessa kaksi henkeä ja kyseisinä päivinä käytiin kumpikin kerran
> suihkussa joten jossakin joku mättää.
Jos yösähkö menee päälle sähköverkosta tulevan pulssin ohjaamana, niin
vika voi piileskellä myös sillä puolella. Joskus pulssit voi jäädä
lähtemättä laiterikon tms. seurauksena, ne saattavat vaimentua
"matkalla" liikaa esim. poikkeuksellisen verkkokytkennän takia tai
sitten liittymän päässä pulsseihin reagoiva vastaanotin voi olla rikki.
Et sattumalta asu Hyrylässä tai lähialueella? Itse nimittäin törmäsin
samaan ongelmaan muistaakseni maanantai-iltana, varaaja ei selvästikään
ollut lämmennyt edellisenä yönä. Muistaakseni myös noin kuukausi sitten
oli sama tilanne. Olen pistänyt ongelmat toistaiseksi Fortumin piikkiin
enkä ole laitteita sen tarkemmin alkanut tutkia.
A
Jos et tiedä mitä mitata ja miten niin ÄLÄ mittaa.
Pertti
Muuten, 300 litran varaaja 80 astetta ja kaksi henkeä käyttämässä vähän
vettä..
Ei taida yhden yön lämmityksen väliin jäämistä edes huomata, todennäköisesti
jäänyt kaksi yötä välistä. Mulla oli nimittäin hetken aikaa varaaja ilman
kelloa,
pelkän käsiohjauksen varassa, ei yhden yön unohtaminen vielä ajanut
normaalipäivänä vettä loppuun. Toisen unohtuneen yöä jälkeen joutui sitten
tuhlaamaan päiväsähköä tai käyttämään viileää vettä..
Itä-Helsingissä...
>Muuten, 300 litran varaaja 80 astetta ja kaksi henkeä käyttämässä vähän
>vettä..
>Ei taida yhden yön lämmityksen väliin jäämistä edes huomata, todennäköisesti
>jäänyt kaksi yötä välistä. Mulla oli nimittäin hetken aikaa varaaja ilman
no niinpä, ennen ekaa insidenssiä pärjättiin hyvin 60 asteella ja
sillä että vain yksi vastus kolmesta oli päällä :)
>kelloa,
>pelkän käsiohjauksen varassa, ei yhden yön unohtaminen vielä ajanut
>normaalipäivänä vettä loppuun. Toisen unohtuneen yöä jälkeen joutui sitten
>tuhlaamaan päiväsähköä tai käyttämään viileää vettä..
tuo yösähkön ohjauksen pulssijudanssi kuulosti aika loogiselta
selitykseltä, varsinkin ottaen huomioon sen että kadulla möyrii
parhaillaan helsingin energian kaivurit sähkökaapeleita uusiksi...
periaatteessa tuon siis pitäisi näkyä myös siten että joinakin öinä
lämmityskään ei ole ollut päällä. sitäkään ei oikein tahdo näillä
keleillä huomata, eikä meillä ole normaalisti makkarin patteri
muutenkaan päällä.
jep.
>Onko varaajaa syöttävä kontaktori ehjä ?
tuo lienee taulun sisällä, jonne en mene tonkimaan...
>Tuleeko kaikkien vastusten päihin jännite ?
jep, ainakin silloin kuin mittasin ja yösähköä tuli.
>Ovatko kaikki vastukset ehjiä ?
jep.
>Tuleeko varaajan kontaktorille ohjausjännite ?
ks. yllä
>Jos et tiedä mitä mitata ja miten niin ÄLÄ mittaa.
sähkö-DI:n tutkinnolla jätän sähkötaulun avaamisen muille kun en
oikein niiden sielunelämään ole tarkemmin perehtynyt.
>Pertti
tuota ihmettelin pitkään. toosan käyttö/asennusohjeet eivät tuota
kummemmin kommentoineet. ruuvvailin sitä eestaas ja nyt se on
+-ääriasennossa. hanasta tulee nykyään julmetun kuumaa vettä.
>satunnaista käyttöveden jäähtymistä jos jumittuu ,mä olen korjannut
>"antamalla liikuntaa" ts kiertänyt joitakin kertoja ko venttiilin
>ääriasennosta toiseen ja takaisin,menee sillä noin vuoden päivät.Siinä on
>minimi 55 ja maksimi 65 astetta.
>Toki vika voi olla muuallakin,viallinen termostaatti tai katkos
>ohjaupiirissä,tehovuorottelu kiukaan kanssa voi renata,tariffikello
>sekoilee.
jep... jos tuota innostuu enemmän debuggailemaan niin pitänee laittaa
vastuksen rinnalle merkkivalo (tai oikeastaan valo sekä ennen termaria
että jälkeen) ja vahdata että palaako se öisin vai ei. kuitenniin on
niin harvinainen ilmiö ollut että ei oikein viitsi randomilla alkaa
noita termareita ja venttiilejä ja kontaktoreita ja ohjauspiirejä
vaihdattamaan :)
>Joissakin termostaateissa on kuitattava ylikuumenemissuoja ,jos termostaatti
>ei katkaise niin tuossa hiukan yli 100 asteen kohdilla ko suoja toimii
>,mutta se ei palaudu itsestään,täytyy painaa termostaatissa olevaa
>kuittauspainiketta.
tuossa ei moista liene koska käyttöohje ei asiasta mitään mainitse
eikä kuittaspainikkeita näy missään.
Jos pystyt laittamaan varoventtiilin poistoputken alle vesikipon, niin
siitäkin selviää karkeasti, kuinka kauan vettä on yöllä lämmitetty.
Jos lämmintä vettä on yleensäkin käytetty, pitäisi joka aamu olla
ainakin tilkka vettä kipossa. (Tai varaajan yksisuuntaventtiili
vuotaa..) On ehkä helpompaa kuin viritellä sähköjä..
> - varaaja toimii yösähköllä
Edellisessä kodissani heti muuton jälkeen ihmettelin, kun vesi
viileni illalla kovasti, ja kun itse käyn usein suihkussa juuri
ennen nukkumaan menoa, sain pari kertaa vain kylmän kylvyn.
Varaajassa oli yösähköasetus, ja kytkin myös oli yösähköasennossa.
Ainoa vika vaan, että tuo kytkin oli asennettu väärin päin. Varaaja
lämmitti vettä *ainoastaan* kalliin sähkön aikana ja kun illalla
siirryttiin halvempaan taksaan, varaaja sammui. Olisko käyneet
sähkölaitoksen pojat aikoinaan asentamassa pienen jullikan?
No onneksi ongelma oli pieni. Iso perhe, niin lämpimällä vedellä
lotrataan joka tapauksessa ympäri vuorokauden. Varaajan kytkin
toisessa asennossa vesi pysyi lämpimänä vuorokauden ympäri.
TVirta
> viimeisen parin kuukauden aikana on kahdesti kuuman veden sijaan
> tullut hanasta haaleaa vettä alkuillasta. seuraavana aamuna vesi oli
> jälleen kuumaa. lämminvesivaraaja on 300 litrainen, meitä on
> taloudessa kaksi henkeä ja kyseisinä päivinä käytiin kumpikin kerran
> suihkussa joten jossakin joku mättää.
Samat oli oireet täälläpäin ja syykin selvisi. Sähkötaulun sisällä pieni
varaajan ohjauskela (kontaktori?) oli tullut matkansa päähän. Olinkin jo
muutaman kerran ihmetellyt sähkötaulusta sillointällöin kuulunutta
pörinää. Yleensä varaaja lämmitti mukavasti, mutta parit raikkaat
aamusuihkut pistivät tutkimaan asian ja selvisihän se. Kela ei enää
jaksanut aina kytkeä kunnolla. Yö/päiväsähkönappulaa vekslaamalla tuon
ongelman sai toistetuksikin. 300 litran varaajalla yksi tai jopa kaksi
lämpiämätöntä yötä ei välttämättä ilmene.
--
J.
Pitäisiköhän tuosta pörinästä huolestua? Nimittäin meillä on sähkötaulu
pitänyt jo 3 vuoden ajan melkoista hurinaa. En tiedä mikä siellä pitää
meteliä, mutta verkkovirtataajuuksiselta tuo kuulostaa.
En tiedä tarvitseeko huolestua, mutta meillä tuota pörinää piti juurikin
se kela, joka ei enää jaksanut kytkeä kunnolla. Jos pörinää ei ole aina
kuulunut, niin ehkä teilläkin jokin komponentti sähkötaulussa alkaa olla
väsynyt. Jos pörinää nyt kuuluu aina, homma on tietysti ihan helppo
todentaakin avaamalla sähkötaulu ja ihmettelemällä, mikä komponentti
siellä pörisee. Vaihtoehtoisesti tietysti avaamalla sähkötaulu silloin,
kun pörinää alkaa kuulumaan. Varmaankin tyypillisesti esim. yösähkön
kytkiessä päälle.
--
Janne Janhunen
Ei ole yösähköä ja tuo pörinä on välillä aika voimakastakin, kuuluu
eteisestä olohuoneeseen välillä. Jotain pari kolme vuotta sitten aloitti
pitämään tuota ääntä. Sähkötaulussa on jonkinlainen kytkentä lämmityksen
tehon alentamiseksi sekä osan lämpöpattereiden pois kytkemiseksi kun saunan
laittaa päälle. Sähkötaulu on sinetöity joten sitä ei varmaan kannata itse
availla.
vaihda uuteen ! ... laadukkaaseen
niin pääset mokomasta pörinästä
Tuota, eikö se pörisevä kontaktori kuitenkin kannattaisi vain vaihtaa.
Uuden hinta siinä kympin, parin kieppeillä.
--
Janne Janhunen
Kenenkä vastuulla on sähkötaulussa oleva kontaktori? Sähkälaitos vaihtoi
kesäpaikalle uuden mittarin, ja kun yösähkö tulee päälle niin pörinä
kuuluu eteisestä ulos saakka 8" hirsiseinän läpi. Ja toki sisällekkin.
-VJ-