Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

X-Files visa

31 views
Skip to first unread message

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 2:49:54 AM1/30/01
to
Tässä tulee nyt yleisön pyynnöstä ;-) laajahko X-files aiheinen visa:
Jokaisesta 1 piste

Ensin 10 helppoa:

1. Kuka on luonut sarjan?
2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
3. Entä naispääosaa?
4. Ketä esittää Nicholas Lea?
5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
10.Entä Suomessa?

Sitten 10 hieman vaikeampaa
11. Mikä on Savukemiehen nimi?
12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
14. Mitä Mulder napostelee usein?
15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
20. Entä Mulderin?

Sitten 10 pahaa:
21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
jaksossa 731?
22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
24. Ketä näytteli Laurie Holden?
25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
me shall never die"?
26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
28. Ketä esitti Brittany Tiplady
29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
jaksossa?
30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu

Siinähän niitä
Tapzu


Sent via Deja.com
http://www.deja.com/

Ari Seppi

unread,
Jan 30, 2001, 3:04:11 AM1/30/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter.

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duts[muminaa], Fox Mulder.

> 3. Entä naispääosaa?

[Tämä pitäisi tietenkin muistaa, mutta nimi ei tule mieleen], Dana Scully.

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Skinneriä.

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1993.

> 10.Entä Suomessa?

1996.

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

Alimmassa.

--
Ari Seppi (ma...@sci.fi)
Erittäin fanaattinen Disney-sarjakuvien ja Harry Potter -kirjojen palvoja:
http://www.sci.fi/~mani/

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 3:26:25 AM1/30/01
to
Ari Seppi <ma...@sci.fi> wrote:
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter.
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
>
> David Duts[muminaa], Fox Mulder.
>
> > 3. Entä naispääosaa?
>
> [Tämä pitäisi tietenkin muistaa, mutta nimi ei tule mieleen], Dana
Scully.
>

> > 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
>
> 1993.
>


> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
>
> Alimmassa.
>

Nuo enemmän tai vähemmän oikein, pisteitä 4,5/30 ja ylivoimainen johto!!

Jyrki Takala

unread,
Jan 30, 2001, 4:06:51 AM1/30/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Krychekia?

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Eihän tämä vain ollut Chris Carter?

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1991

> 10.Entä Suomessa?
1994

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

pohjakerros

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Kyniä heitellyt?

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Salainen merkki, kun hän halusi tavata sen neuvonantajan.

Jyrki

Petri Nieminen

unread,
Jan 30, 2001, 3:57:22 AM1/30/01
to
> 1. Kuka on luonut sarjan? Chris Carter
> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä? David Duchovny,

Fox Mulder
> 3. Entä naispääosaa? Gillian Anderson, Dana Scully
> 4. Ketä esittää Nicholas Lea? Skinner.

> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi? Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa? 1992
> 10.Entä Suomessa? 1996

>
> Sitten 10 hieman vaikeampaa
> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> 14. Mitä Mulder napostelee usein? Auringonkukan siemeniä

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n? Kutsuakseen salaisen tukijansa
kohtaamiseen

> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
> 20. Entä Mulderin?
>
> Sitten 10 pahaa:
> 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
> jaksossa 731?
> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
> 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?
> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
> me shall never die"?
> 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there. Ei ole
oikeasti kirjoitettu kieli

> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?
> 30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu
Petri


J.A.K

unread,
Jan 30, 2001, 5:24:15 AM1/30/01
to
>1. Kuka on luonut sarjan?
Ccccccchris Ccccccccccarter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
David Duchovny, Fox Mulder
>3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully
>4. Ketä esittää Nicholas Lea?
Krycek, se tupakkamiehen oikea käsi :)

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
Frohike, Langley ja joku muu.

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
Samantha

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
Hitto.... jotain future jotain se oli. En koskaan katsonu kun se oli
kuulemma paska :)

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
en muista musiikeista tiedä, mutta itse tunnari on lumimiehen, eli mark
snowin käsialaa

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
höh....öööö...1994
>10.Entä Suomessa?
1996

>11. Mikä on Savukemiehen nimi?
C.G.E. eli....Charles Garbandi Electrolux :)

>12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
Sen systerin nimi varmaan, eli kai se oli sitten samantha

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
kellarissa

>14. Mitä Mulder napostelee usein?
heh.... en kyllä muista mutta sanotaan pähkinöitä

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
koska.............ööööööööööööö.....siellä oli joskus tulitaistelu? :)

>16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
merkiksi halutessaan tavata syväkurkun tai sen bushmanniseuraajan sille

>17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
onko sillä koirakin? ööö.... puff daddy? :)

>18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
no smoking jos oikein arvaan

>19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
Katherine
>20. Entä Mulderin?
Hmm....tätä en muista. Bill ;)

>21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
>jaksossa 731?
believe? :D

>22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
se oli joku tuomiopäivän jae

>23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
höh. :D

>24. Ketä näytteli Laurie Holden?
tiedän tän näyttelijättären, mutten kyllä muista hänen esiintyneen sarjassa.
Varmaan joku FBI -agentti tai asiantuntija on ollu roolina

>25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
>he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
>me shall never die"?
Heh. Se jakso jossa oli se lahko jossa oli taas ihmeparantajia. Kuka
hemmetti tällasten jaksojen _nimiä_ muistaisi. Jos joku muistaa, niin
kerätään kolehti ja hankitaan hänelle elämä ;)

>26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
Erehttu osiht urteht.:)

>27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
W jotain ;)

>28. Ketä esitti Brittany Tiplady
Täähän on Lance Henriksenin muksu :)

>29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
>jaksossa?
Scullyn isän?

>30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu
Ekan?

Hemmetisti arvauksia, mutta sinne päin ainankin.

-J-


Mika Vallinen

unread,
Jan 30, 2001, 5:24:05 AM1/30/01
to

"Tapani Aulu" <au...@mbnet.fi> kirjoitti

> Tässä tulee nyt yleisön pyynnöstä ;-) laajahko X-files aiheinen visa:
> Jokaisesta 1 piste
>
> Ensin 10 helppoa:
>
> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?

Gillian Anderson, Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Cancer Mania

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1993

> 10.Entä Suomessa?

1994

> Sitten 10 hieman vaikeampaa
> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?

Cancer Man! Vai onko sillä joku muukin nimi..

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

Kellarissa, alin kerros

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

Auringonkukan siemeniä

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Mulder haluaa apua siltiä mustalta hemmolta, en muista nimeä

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

No smoking

> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?

Oliskohan toi joku vitsaus heinäsirkoista

> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?

Foxin äiti

> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady

Arvataan uudestaan, Foxin äitiä

> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?

Sen pojan jonka nenästä löytyy pieni metalliesine. Haudassahan oli pienen
apinan kokoinen ruumis

En ole koskaan seurannut sarjaa telkkarista, mutta ne videoina ilmestyneet
osat olen kerännyt.

- Mika Vallinen


Hannu T. Tiberius Pajunen

unread,
Jan 30, 2001, 6:00:42 AM1/30/01
to
Tulipa totisesti mieliinpainuva Tue, 30 Jan 2001 07:49:54 GMT,
kun au...@mbnet.fi julisti:

>1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny. Fox Mulder

>3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson. Dana Scully

>4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Krycek on sukunimi.

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Frohike, Langly, Byers

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the future

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1993

>10.Entä Suomessa?
1995

>11. Mikä on Savukemiehen nimi?

C.B.G.Spender

>12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

pohjakerroksessa

>14. Mitä Mulder napostelee usein?

popcornia

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Hän on ammuskellut siihen

>16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Jotta herra X ymmärtäisi ottaa yhteyttä.

>28. Ketä esitti Brittany Tiplady

Frank Blackin tytärtä


--
/http : Cruel, but composed and bland; dumb, inscrutable and grand;
ha...@utu.fi : so Tiberius might have sat, had Tiberius been a cat.
: -- Matthew Arnold

Sini Makela

unread,
Jan 30, 2001, 6:53:23 AM1/30/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:
> 1. Kuka on luonut sarjan?
Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny - Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson - Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Krycekia... etunimestä en ole varma, veikataan Alex

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

ensimmäinen? X files - Fight the future

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1993

>10.Entä Suomessa?
1993

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

TruthIsOutThere ;)

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kolmannessa

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

tavatakseen Syväkurkun

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

no smoking

Loput ovatkin sitten ihan liian vaikeita.

:sini

Ruism{ki Juha-Heikki

unread,
Jan 30, 2001, 6:58:10 AM1/30/01
to
In article <955rn2$fi7$1...@nnrp1.deja.com>, Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

>1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

>3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

(Walter?) Frohike taisi olla se vanhempi mies.

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha, lunttasin alempaa. :-)

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark White

>Sitten 10 hieman vaikeampaa
>11. Mikä on Savukemiehen nimi?

Melkein Mannerheimin kaima G.C.E. Spender.

>14. Mitä Mulder napostelee usein?

M&M

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Heittelee kyniä kattoon kiinni.

Juha

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 6:52:19 AM1/30/01
to
Jyrki Takala <jyta...@verso.st.jyu.fi> wrote:
> Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
> > 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krychekia?
> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> trustno1
> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> pohjakerros
> > 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> Kyniä heitellyt?
> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> Salainen merkki, kun hän halusi tavata sen neuvonantajan.

Nämä oikein, yhteensä 9/30, ihan kohtuusuoritus
Näkee että olet seuraillut sarjaa.

Petri Kanninen

unread,
Jan 30, 2001, 7:25:04 AM1/30/01
to
On Tue, 30 Jan 2001, Tapani Aulu wrote:

> Ensin 10 helppoa:
>
> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
Skinneriä?

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Taistelu tulevaisuudesta

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1991

> 10.Entä Suomessa?
1994

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kellarikerros

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

auringonkukan siemeniä

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Hän heittelee jotain terävää kattoon, en muista mitä

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Hän halusi apua Syväkurkulta.

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

Don't have a cow, man!

> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
> me shall never die"?

Olisikohan vastikään tullut käärmekulttijakso


--
Petri Kanninen (pkan...@cc.hut.fi)
"Elämä muodostaa komplekseja."
Aku Ankan taskukirja -tietokanta:
http://www.perunamaa.net/taskarit/

Jari Tomppo

unread,
Jan 30, 2001, 7:40:22 AM1/30/01
to
>1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchowny, Fox Mulder

>3. Entä naispääosaa?

Gillian Anderson, Dana Scully

>4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Kryzcek, kessumiehen poika

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Frohike, Langley, ?

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Figth the Future

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1994

>10.Entä Suomessa?

1995

>Sitten 10 hieman vaikeampaa
>11. Mikä on Savukemiehen nimi?

C.G.E. Spender

>12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustnoone

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kellarissa

>14. Mitä Mulder napostelee usein?

jotain pastilleja

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

harrastaa kynien heittelyä kattoon työajalla

>16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

joku merkki jollekin se oli

>17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

Poochie

>18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

No Smoking

>19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
>20. Entä Mulderin?
>
>Sitten 10 pahaa:
>21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
>jaksossa 731?


>22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
>23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
>24. Ketä näytteli Laurie Holden?

agenttia jonka nimeä en nyt muista

>25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
>he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
>me shall never die"?
>26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
>27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
>28. Ketä esitti Brittany Tiplady
>29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
>jaksossa?
>30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu

Aika pahoja oli sarjaa satunnaisesti katselevalle

--
JT

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 8:49:08 AM1/30/01
to
"Mika Vallinen" <mika.v...@pp.inet.fi> wrote:
>
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> > Chris Carter
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> > David Duchovny, Fox Mulder
>
> > 3. Entä naispääosaa?
> > Gillian Anderson, Dana Scully

> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?


> > Samantha
>
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> > Fight the Future
>
> > 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> > Mark Snow
>
> > 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
> > 1993

> > 11. Mikä on Savukemiehen nimi?


> > Cancer Man! Vai onko sillä joku muukin nimi..

On toki C.G.B Spender


> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> > trustno1
>
> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> > Kellarissa, alin kerros
>
> > 14. Mitä Mulder napostelee usein?
> > Auringonkukan siemeniä
>
> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> > Mulder haluaa apua siltiä mustalta hemmolta, en muista nimeä

> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
>
> No smoking

Annetaan puoli pistettä, oikea on Thank You for not smoking.


>
> > 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> > jaksossa?
>
> Sen pojan jonka nenästä löytyy pieni metalliesine. Haudassahan oli
pienen apinan kokoinen ruumis

Nimeä kaipasin


>
> En ole koskaan seurannut sarjaa telkkarista, mutta ne videoina
ilmestyneet
> osat olen kerännyt.

Kyllä olet kasettisi hyvin kolunnut tähän mennessä parhaat pisteet: 11,5

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 8:45:36 AM1/30/01
to
"J.A.K" <al...@dlc.fi> wrote:
> >1. Kuka on luonut sarjan?
> Ccccccchris Ccccccccccarter
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
> >3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
> >4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycek, se tupakkamiehen oikea käsi :)
> >5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Frohike, Langley ja joku muu. 0,66 pistettä

> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
> >7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Hitto.... jotain future jotain se oli. En koskaan katsonu kun se oli
> kuulemma paska :)

Hyvä elokuva on kannatta katsoa, ja nimi Fight The Future - taistelu
tulevaisuudesta

> >8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> en muista musiikeista tiedä, mutta itse tunnari on lumimiehen, eli
mark snowin käsialaa
> >9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
> höh....öööö...1994
> >10.Entä Suomessa?
> 1996

Molemmat yhden aikaisemmin


> >11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> C.G.E. eli....Charles Garbandi Electrolux :)

Annetaan 0,33 kun oikea on C.G.B. Spender


> >13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> kellarissa

> >16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> merkiksi halutessaan tavata syväkurkun tai sen bushmanniseuraajan
sille

> >18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> no smoking jos oikein arvaan

Tästä 0,5 kun se on Thank you for not smoking


> >19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
> Katherine
> >20. Entä Mulderin?
> Hmm....tätä en muista. Bill ;)

0,5 oikea olisi William, mutta kuitenkin


> >25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me,

thoughhe were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and
believeth inme shall never die"?


> Heh. Se jakso jossa oli se lahko jossa oli taas ihmeparantajia. Kuka
> hemmetti tällasten jaksojen _nimiä_ muistaisi. Jos joku muistaa, niin
> kerätään kolehti ja hankitaan hänelle elämä ;)

Tämä oli kyllä jakso Millennium, ja voit alkaa kerätä minulle kolehtia


> >28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> Täähän on Lance Henriksenin muksu :)

Ja hän esitti Millennium jaksossa Frank Blackin tytärtä mutta olen
ankara ja annan vaan puolikkaan


>
> Hemmetisti arvauksia, mutta sinne päin ainankin.

Toki, monta pistettä tuli, yhteensä 11,5/30 Hyvä suoritus!

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 8:54:22 AM1/30/01
to
ha...@utu.fi (Hannu T. Tiberius Pajunen) wrote:

> >1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny. Fox Mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson. Dana Scully
>
> >4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycek on sukunimi.
>
> >5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Frohike, Langly, Byers
>
> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
>
> >7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the future
>
> >8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
>
> >9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
> 1993
>
> >10.Entä Suomessa?
> 1995
>
> >11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> C.B.G.Spender

C.G.B. muuta hyväksytään

> >12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> trustno1
>
> >13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> pohjakerroksessa
>

> >16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> Jotta herra X ymmärtäisi ottaa yhteyttä.
>
> >28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> Frank Blackin tytärtä

Nämä oikein, ja tässä hyvä esimerkki niistä mainitsemistasi turhista
palauteviesteistä, mutta tykkään tehdä näitä =) Ja toisaalta kun ei ole
päättymisaikaa on vaikea tehdä lopputuloksia

Pisteitä sait yhteensä loistavat 15/30 ja selvään johtoon

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 8:56:55 AM1/30/01
to
sini....@helsinki.fi (Sini Makela) wrote:
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny - Fox Mulder
>
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson - Dana Scully
>
> > 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycekia... etunimestä en ole varma, veikataan Alex
>
> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
>
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> ensimmäinen? X files - Fight the future
>
> > 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
>
> > 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
> 1993

> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> TruthIsOutThere ;)
Aika lähelle: trustno1

> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> tavatakseen Syväkurkun

0,5 koska ei ollut kyse syväkurkusta vaan X:stä


> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> no smoking

0,5 tarkka on Thank You for not smoking

Ihan hyvät pisteet 8

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 8:59:48 AM1/30/01
to
jr8...@naakka.cs.tut.fi (Ruism{ki Juha-Heikki) wrote:
> >1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
>
> >5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> (Walter?) Frohike taisi olla se vanhempi mies.
0,33

>
> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha, lunttasin alempaa. :-)
>
> >7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the Future
>
> >8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark White
0,5 Mark Snow

> >Sitten 10 hieman vaikeampaa
> >11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> Melkein Mannerheimin kaima G.C.E. Spender.
Niin siis melkein C.G.B mutta 0,66

>
> >15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> Heittelee kyniä kattoon kiinni.

Yhteensä 7,5/30 ei hassummin

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 9:02:42 AM1/30/01
to
Petri Kanninen <pkan...@cc.hut.fi> wrote:

> > Ensin 10 helppoa:
> >
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully

> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?


> Samantha
>
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Taistelu tulevaisuudesta
>
> > 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow

> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?


> trustno1
>
> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> kellarikerros
>
> > 14. Mitä Mulder napostelee usein?
> auringonkukan siemeniä
>
> > 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> Hän heittelee jotain terävää kattoon, en muista mitä

Kyniä mutta 0,5


> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> Hän halusi apua Syväkurkulta.

0,5 koska halusi herra Xltä


> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> Don't have a cow, man!

;-)


Kohtalaiset pisteet 10/30

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 9:07:41 AM1/30/01
to
j...@iki.fi (Jari Tomppo) wrote:
> >1. Kuka on luonut sarjan?
> > Chris Carter
>
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> > David Duchowny, Fox Mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> > Gillian Anderson, Dana Scully
>
> >4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> > Kryzcek, kessumiehen poika
>
> >5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> > Frohike, Langley, ?
> 0,66 Byers

> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> > Samantha
>
> >7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> > Figth the Future
>
> >8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> > Mark Snow
>

> >10.Entä Suomessa?
>
> 1995
>
> >Sitten 10 hieman vaikeampaa
> >11. Mikä on Savukemiehen nimi?>
> C.G.E. Spender

> C.G.B mutta hyväksytään

> >12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> > trustnoone

ei ihan toimisi on trustno1 mutta annetaan piste

> >13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> > kellarissa
>

>> >15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> > harrastaa kynien heittelyä kattoon työajalla
>
> >16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> > joku merkki jollekin se oli

annetaan puoli oli herra X.lle

> >18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> > No Smoking

0,5 oikea on Thank You for not smokin

No silti ihan mukavat 13,66/30

Reunamo Noora

unread,
Jan 30, 2001, 9:29:19 AM1/30/01
to
aziaa...
siis X-filesh{n on niiin hyva sarja
ma katon sen aina ku muistan et mulla on
TV.

>Ensin 10 helppoa:
>
>1. Kuka on luonut sarjan?

riippuu mink{ sarjan.
Fourier'n sarjan loi Fourier,
Fibonaccikin loi oman sarjansa, johon kuuluu Fibonaccin luvut.

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

Fox - Mulder

>3. Entä naispääosaa?
ai onkse paaosassa muka se scully?

>4. Ketä esittää Nicholas Lea?

erittain hyva kysymys.

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Purb Gurb ha Surb
(pakko mainos: http://jedi.ton.tut.fi/~kyy/joulu.html)

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

miss mulder

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

X-files

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

beethoven savelsi aika lailla putkeen.
sanotaan beethoven.

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen teksasilaiskylan
niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha kovia kokenut cowboy
Bob Marshall oli juuri aikeista painua yopuulle tahtitaivaan alle kun han
kuuli outoa sirinaa kauempaa preerialta...

>10.Entä Suomessa?
samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen savolaiskylan
niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha metallityomies Pekka
Virtanen oli juuri aikeista painua yopuulle sahkolammitteiseen
YIT-taloonsa kun han kuuli 3-kerroksisen ikkunalasinsa lapi outoa sirinaa
kauempaa sysimethasta...

>Sitten 10 hieman vaikeampaa
eih....

>11. Mikä on Savukemiehen nimi?

Marlboro-man

>12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

ImTheBest

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

jos puhutaan Oikeista X-fileista niin kerros 7, d-kaytava.
heti siina sen siivouskomeron vasemmalla puolen on ovi.

>14. Mitä Mulder napostelee usein?

pikkulapsia. josset ole kiltti niin mulder tulee ja syo

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

se yritti hirttaytya kerran kun kasikirjotus oli niiiin surkea.
mut ei se ottanu huomioo etta lavasteet oli tehty liitulevysta
ja se mureni se ruuvi pois.

>16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

se halus hehkuttaa silla etta se sai lukee X-fileja.

>17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

eiko scully ollu se koira?

>18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

no sex, drucks or rock'n roll

>19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

koulussa sita haukuttiin aina paviaaniks, mutta
yliopistossa ne sano sita dollyks silla se o
oikeesti geenimanipuloitu ja kloonattu.

>20. Entä Mulderin?
oikeesti se on Murder, mutta sen aiti oli r-vikanen ja
sano sita Mulkuks ja sit siita vaannettiin aina
vahan sivistyneempi eli Mulder.

>Sitten 10 pahaa:
piis maan... parhaani yritan

>21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
>jaksossa 731?

"sesam aukene"

>22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?

ne on hyvin uskonnollisia, puritaaneja.
pakko sita raamattuakin o ympata sinne.

25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
>he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
>me shall never die"?

se on myos raamatusta. jaetta en muista. enka kirjaa.

>26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there

O ->
(totuuden ympyra on tuolla)

>27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?

Bones

>29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
>jaksossa?

se oli se vanha cowboy joka nukhti autuaan tietamattomana siita etta
selkansa takana oli vierailijat juuri laskeutuneet maan pinnalle...

olisko sita pitany koko aika ajatella jotai ku sita sarjaa seuraa?

nimim. pikakelauksella suurimman osan lapikatsonut

--
jatka.
kyy http://jedi.ton.tut.fi/~kyy
osittainen toimivuus taattu

Rantala Tero

unread,
Jan 30, 2001, 10:59:13 AM1/30/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:
> Tässä tulee nyt yleisön pyynnöstä ;-) laajahko X-files aiheinen visa:
> Jokaisesta 1 piste

> Ensin 10 helppoa:

> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter


> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny Fox Mulder
> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson Dana Scully


> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Krycek


> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Frohike, Byers, Langly etunimiä en muista


> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha


> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the future


> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow


> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1991
> 10.Entä Suomessa?
1994

> Sitten 10 hieman vaikeampaa
> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1


> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kellarissa


> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

auringonkukan siemeniä


> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

tykkää heitellä kyniä sinne


> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

tahtoi tavata X:n


> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

Queequeg

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

Thank you for not smoking

> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

Katherine
> 20. Entä Mulderin?
William

> Sitten 10 pahaa:
> 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
> jaksossa 731?

27182


> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
> 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?
> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
> me shall never die"?
> 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?

Sergei


> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?
> 30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu


--
-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!
Tero Rantala Havumetsänkatu 27A20 33820 Tampere
e-mail:r15...@cs.tut.fi puh. 0405724502
-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!

Markus Lauttia

unread,
Jan 30, 2001, 11:01:56 AM1/30/01
to
Kokeillaanpas, en ole kylläkään viime aikoina enää sarjaa seurannut

> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny - Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson - Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Alex Krycek

> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Frohike, Langley ja Byers

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future - Taistelu tulevaisuudesta

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1993?

> 10.Entä Suomessa?
1995

> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?

C.G.B. Spender

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

Alimmassa, kellarissa

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

Auringonkukan siemeniäköhän se popsi?

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Se heittelee lyijykyniä kattoon

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Se oli salainen koodi, jolla Mulder kutsui tietolähteensä Mister X:n
luokseen

> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

"Thank you for not smoking".. tää jäi päähän, kun Skinner aina silloin
tällöin gonahtelee Cancer Manille ;)

> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

Catherine

> 20. Entä Mulderin?
Oliskohan saanut isänsä nimen, eli William

>
> Sitten 10 pahaa:
> 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
> jaksossa 731?
> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?
> 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?

Olikohan tää se YK:n joku sihteeri tms .. Marita jotain.. joka auttoi
Mulderia X:n kuoltua?

> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
> me shall never die"?
> 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?
> 30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu

No nää viimeiset olikin sitten tosi killereitä..


-M

Juha Suvanto

unread,
Jan 30, 2001, 12:20:26 PM1/30/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

>1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter


>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

DAvid Duchovny/Fox Mulder
>3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson/Dana Scully


>4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Veikataan Skinneriä


>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha


>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Ei tule nimi mieleen, Nick White tjsp

Haastetta ainakin piisasi.

--
JSuvanto, GoA
http://www.jsuvanto.com/

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:43:44 PM1/30/01
to
Petri Nieminen wrote:

> > 1. Kuka on luonut sarjan? Chris Carter
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä? David Duchovny,
> Fox Mulder
> > 3. Entä naispääosaa? Gillian Anderson, Dana Scully

> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi? Samantha

> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n? Kutsuakseen salaisen tukijansa
> kohtaamiseen
> > Sitten 10 pahaa:


> > 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there. Ei ole
> oikeasti kirjoitettu kieli

Ei taida olla mutta fileissä lause oli kirjoitettu EI AANIIGOO 'AHOOT'E

Yhteensä pisteitä 5
Tapzu


Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:50:13 PM1/30/01
to
Reunamo Noora wrote:

> aziaa...
> siis X-filesh{n on niiin hyva sarja
> ma katon sen aina ku muistan et mulla on
> TV.

Lloistavaa,

>
> >Ensin 10 helppoa:
> >
> >1. Kuka on luonut sarjan?
> riippuu mink{ sarjan.
> Fourier'n sarjan loi Fourier,
> Fibonaccikin loi oman sarjansa, johon kuuluu Fibonaccin luvut.

Totta

> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> Fox - Mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> ai onkse paaosassa muka se scully?
>
> >4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> erittain hyva kysymys.
>
> >5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Purb Gurb ha Surb
> (pakko mainos: http://jedi.ton.tut.fi/~kyy/joulu.html)

D'oh ei toimi linkki!!!

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

> beethoven savelsi aika lailla putkeen.
> sanotaan beethoven.

Täältä se tieto löytyy

> >9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
> samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen teksasilaiskylan
> niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha kovia kokenut cowboy
> Bob Marshall oli juuri aikeista painua yopuulle tahtitaivaan alle kun han
> kuuli outoa sirinaa kauempaa preerialta...

No siis näin on mutta kysyin vuosilukua

> >10.Entä Suomessa?
> samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen savolaiskylan
> niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha metallityomies Pekka
> Virtanen oli juuri aikeista painua yopuulle sahkolammitteiseen
> YIT-taloonsa kun han kuuli 3-kerroksisen ikkunalasinsa lapi outoa sirinaa
> kauempaa sysimethasta...

2-kerroksinen, ei Pekalla ollut varaa kolmeen

> >Sitten 10 hieman vaikeampaa
> eih....
>
> >11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> Marlboro-man
>
> >12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> ImTheBest
>
> >13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> jos puhutaan Oikeista X-fileista niin kerros 7, d-kaytava.
> heti siina sen siivouskomeron vasemmalla puolen on ovi.

ei puhuttu

>
> >14. Mitä Mulder napostelee usein?
> pikkulapsia. josset ole kiltti niin mulder tulee ja syo

Hö, olen jo 19 (tai no tietysti 187/93 on pieni)

> >15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> se yritti hirttaytya kerran kun kasikirjotus oli niiiin surkea.
> mut ei se ottanu huomioo etta lavasteet oli tehty liitulevysta
> ja se mureni se ruuvi pois.

Siitä tulee vasta se toinen reikä....

MUAHHAAHHHH Tämä on yksi parhaista vastauksista mitä olen koskaan nähnyt
tästä on Pakko antaa kunniamerkki XXX+++

>
> >27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
> Bones
>
> >29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> >jaksossa?
> se oli se vanha cowboy joka nukhti autuaan tietamattomana siita etta
> selkansa takana oli vierailijat juuri laskeutuneet maan pinnalle...
>
> olisko sita pitany koko aika ajatella jotai ku sita sarjaa seuraa?
> nimim. pikakelauksella suurimman osan lapikatsonut

No siis tämähän vain todisti että olet seurannut sarjaa intensiivisesti,
koska ei ole jäänyt aikaa tietulvan prosessointiin ja tallennukseen

pisteitä 1

Tapzu

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:53:37 PM1/30/01
to
Rantala Tero wrote:> Ensin 10 helppoa:

>
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny Fox Mulder
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson Dana Scully
> > 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycek
> > 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Frohike, Byers, Langly etunimiä en muista
> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the future
> > 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
>

> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> trustno1
> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> kellarissa
> > 14. Mitä Mulder napostelee usein?
> auringonkukan siemeniä
> > 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> tykkää heitellä kyniä sinne
> > 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> tahtoi tavata X:n
> > 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
> Queequeg
> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> Thank you for not smoking
> > 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
> Katherine
> > 20. Entä Mulderin?
> William
>
> > Sitten 10 pahaa:

> > 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
> Sergei

Näillä 18 oikealla vastauksella selvään johtoon ja aika tietäjä saa olla joka tämän
ohittaa

Tapzu


Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:55:21 PM1/30/01
to
Markus Lauttia wrote:

> Kokeillaanpas, en ole kylläkään viime aikoina enää sarjaa seurannut

Mikset?

> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> "Thank you for not smoking".. tää jäi päähän, kun Skinner aina silloin
> tällöin gonahtelee Cancer Manille ;)
>
> > 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
> Catherine
>
> > 20. Entä Mulderin?
> Oliskohan saanut isänsä nimen, eli William
>
> >
> > Sitten 10 pahaa:

> > 24. Ketä näytteli Laurie Holden?
> Olikohan tää se YK:n joku sihteeri tms .. Marita jotain.. joka auttoi
> Mulderia X:n kuoltua?

Hyväksytään Marita Covarrubias

> No nää viimeiset olikin sitten tosi killereitä..

Jep, mutta silti äärimmäiset 20 pistettä jota on melko mahdoton voittaa
Tapzu

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:55:59 PM1/30/01
to
> Näillä 18 oikealla vastauksella selvään johtoon ja aika tietäjä saa olla joka tämän
> ohittaa

No ei siihen sitten mennyt kuin 2 minuuttia, mutta olet toisena kuitenkin
Tapzu

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 1:56:38 PM1/30/01
to
Juha Suvanto wrote:

> >1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> DAvid Duchovny/Fox Mulder
> >3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson/Dana Scully
>

> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha

> Haastetta ainakin piisasi.

Niin pitikin.
Ylläolevat oikein eli 4 pistettä
Tapzu


Liisa Sarakontu

unread,
Jan 30, 2001, 2:30:59 PM1/30/01
to
On Tue, 30 Jan 2001 07:49:54 GMT, Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

>Tässä tulee nyt yleisön pyynnöstä ;-) laajahko X-files aiheinen visa:

Aina mua syytetään kaikista. Teillä ilkiöillä on varmaan salaliitto
minua vastaan. Kehtaatkin kirjoitetella moisia viestejä, nyt minun
täytyy polttaa päreeni ja syytellä sinua hurjasti.

Sitäpaitsi minä en tule edes pärjäämään tässä visassa, sillä aloin
seurata sarjaa vasta useamman seasonin jälkeen, ja nukun tai nyysin
useimpien jaksojen aikana... Mutta ei se mitään, luonnollisestikin
tähän on aivan pakko osallistua.

>1. Kuka on luonut sarjan?
Chris Carter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

>3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully

>5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Narc, se pitkä vaalee rillipää, se lyhyt tumma rillipää

>6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
Samantha

>7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
X-Files the Movie

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

Veikataan 1992

>10.Entä Suomessa?
1995?

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kellarissa?

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

se heittelee sinne lyijykyniä

Liian vaikeita, oi voi voi. Tarttee varmaan katsoa sarjaa
huolellisemmin tästä lähtien.

Liisa

Reunamo Noora

unread,
Jan 30, 2001, 3:08:48 PM1/30/01
to
>> (pakko mainos: http://jedi.ton.tut.fi/~kyy/joulu.html)
>
>D'oh ei toimi linkki!!!

auch, siis yks kirjain liikaa,
http://jedi.ton.tut.fi/~kyy/joulu.htm
piti sanomani.

>> beethoven savelsi aika lailla putkeen.
>> sanotaan beethoven.
>
>Täältä se tieto löytyy

mutta totuus on yha ulkona.

>> >9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
>> samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen teksasilaiskylan
>> niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha kovia kokenut cowboy
>> Bob Marshall oli juuri aikeista painua yopuulle tahtitaivaan alle kun han
>> kuuli outoa sirinaa kauempaa preerialta...
>
>No siis näin on mutta kysyin vuosilukua

ai. no, 1993, koska se on kiva luku.

>> >10.Entä Suomessa?
>> samana vuonna kun ufot laskeutuivat eraan syrjaisen savolaiskylan
>> niittymaille. ehtoo oli juuri laskeutunut ja vanha metallityomies Pekka
>> Virtanen oli juuri aikeista painua yopuulle sahkolammitteiseen
>> YIT-taloonsa kun han kuuli 3-kerroksisen ikkunalasinsa lapi outoa sirinaa
>> kauempaa sysimethasta...
>
>2-kerroksinen, ei Pekalla ollut varaa kolmeen

pekka oli sillon voittanu totossa ku se uusi ikkunat taloonsa.
sulla o vanhaa tietoa.

>> >15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
>> se yritti hirttaytya kerran kun kasikirjotus oli niiiin surkea.
>> mut ei se ottanu huomioo etta lavasteet oli tehty liitulevysta
>> ja se mureni se ruuvi pois.
>
>Siitä tulee vasta se toinen reikä....

se toinen reika tulee kun se yritti uusiks.
epatoivosesti.

>> >26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
>> O ->
>> (totuuden ympyra on tuolla)
>
>MUAHHAAHHHH Tämä on yksi parhaista vastauksista mitä olen koskaan nähnyt
>tästä on Pakko antaa kunniamerkki XXX+++

kiiiiitosh.
muista mainita kunniataulukossa.
olen kunnia-fanaatikkokiihkoilia

>pisteitä 1

1, niinkun ensimmainen, nninkun paras.
thank uu, ja nysseuraamaan seuraavaa jaksova.

Tapani Aulu

unread,
Jan 30, 2001, 3:15:18 PM1/30/01
to
> Aina mua syytetään kaikista. Teillä ilkiöillä on varmaan salaliitto
> minua vastaan. Kehtaatkin kirjoitetella moisia viestejä, nyt minun
> täytyy polttaa päreeni ja syytellä sinua hurjasti.

Jaahas, sillälailla ensin itse pyytää visaa, ja sitten alkaa haukkua.
Ja en todellakaan ole missään salaliitossa kenenkään kanssa, ja ei se
pitäisi haitata muita mitä viestejä tänne kirjoitan.

> Sitäpaitsi minä en tule edes pärjäämään tässä visassa, sillä aloin
> seurata sarjaa vasta useamman seasonin jälkeen, ja nukun tai nyysin
> useimpien jaksojen aikana... Mutta ei se mitään, luonnollisestikin
> tähän on aivan pakko osallistua.

Mitäs pyysit visaa jos et ole kiinnostunut
En arvostele visaasi

> >1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully

> >6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha

> >10.Entä Suomessa?


> 1995?
>
> >13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> kellarissa?
>
> >15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> se heittelee sinne lyijykyniä
>
> Liian vaikeita, oi voi voi. Tarttee varmaan katsoa sarjaa
> huolellisemmin tästä lähtien.

"Kuulostiko" joltain henkilöltä tuo yläosa, toivottavasti hermosi kesti
tähän asti
sillä tietysti se oli vitsi. Mitä enkö huomannut hymiöitä? Oho, no
laitetaan tähän heti muutama ;-) ;-) =)
Ja siis tietysti ymmärsin sarkasmisi tuolla ylhäällä vaikka tuntuu että
jotkut(joku) ei täällä aina ymmärräkään. Eli jätin tuohon oikeat
vastauksesi, ja täytyy myöntää että en itsekään olisi saanut kuin 23-24
pistettä vaikka melkoinen friikki olenkin. Oli muuten hyvä idea tämä
X-files, voisin pistää vaikka toisenkin tässä päivänä muutamana, täytyy
muutenkin alkaa postailla jotain visoja, kun taas pääsin tähän visarytmiin
kiinni reilun vuoden tauon jälkeen. Jos muistat vielä ensimmäisen
Ultimaanisen Visakisan, jolloin Terra Lupuskin vielä oli tämän ryhmän
hengissäpitäkä, nythän täällä on todella hyvin porukkaa.

Ainiin, pisteesi ihan hyvät 7, ja sitten täytyykin mennä että ehtii nähdä
illan jakson =)

Tapzu


Kartastenpää Kai

unread,
Jan 31, 2001, 3:16:21 AM1/31/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:
: 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter
: 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
David duchovny, Fox Mulder

: 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully
: 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
Krycekia
: 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
Byers, Langley ja Frohike
: 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
Samantha
: 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
Fight the Future
: 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
Mark Snow
: 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
1992
: 10.Entä Suomessa?
1994?
: 11. Mikä on Savukemiehen nimi?
C.G.B. Spender
: 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
Pohjakerroksessa
: 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
Tavatakseen herra X:n
: 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
Do not smoke
: 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
Catherine
: 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
Frank Blackin tytärtä

--
Kai Kartastenpää

Tapani Aulu

unread,
Jan 31, 2001, 8:13:39 AM1/31/01
to
=?ISO-8859-1?Q?Kartastenp=E4=E4?= Kai <kai...@cc.tut.fi> wrote:
> : 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
> : 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David duchovny, Fox Mulder
> : 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
> : 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycekia
> : 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Byers, Langley ja Frohike
> : 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
> : 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the Future
> : 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
> : 11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> C.G.B. Spender
> : 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> Pohjakerroksessa
> : 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> Tavatakseen herra X:n
> : 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> Do not smoke
0,5 Oikea on Thank You for not smoking

> : 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?
> Catherine
> : 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> Frank Blackin tytärtä
>
> --
> Kai Kartastenpää
>
Yhteensä hyvät 13,5 pistettä

Eeva Heikkonen

unread,
Jan 31, 2001, 8:50:35 AM1/31/01
to
Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:
: Tässä tulee nyt yleisön pyynnöstä ;-) laajahko X-files aiheinen visa:
: Jokaisesta 1 piste

: Ensin 10 helppoa:

: 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

: 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

: 3. Entä naispääosaa?

Gillian Anderson, Dana Scully

: 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Alec Krycekiä

: 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

: 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future

: 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

: 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

Veikataan 1992

: 10.Entä Suomessa?

Arvataan vaikka 1994

: 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

Trustno1

: 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

Kellarissa

: 14. Mitä Mulder napostelee usein?

Auringonkukansiemeniä

: 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Mulder heittelee kyniä kattoon

: 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Kun halusi tavata salaisen neuvonantajansa

: 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

Öö.. liittyikös tämä jollain tavalla Moby Dickiin?
Sanotaan Ahab
Tai sitten kyse oli jostain muusta sarjasta tai kirjasta
tai jostain...

: 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

No Smoking

: 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
: jaksossa 731?

Veikataan 731


--
Eeva Jahkola (s.)
Heikkonen Päätös, jota ei millään saada tehdyksi,
tre...@uta.fi koska asia on molemmille osapuolille "ihan sama".
- Elimäen perimmäinen tarkoitus

Olavi Stenroos

unread,
Jan 31, 2001, 9:13:18 AM1/31/01
to

> 1. Kuka on luonut sarjan?
Chris Carter
> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
David Duchovny, Fox Mulder
> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully
> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
Krycekiä

> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
Frohike, Langly, Byers

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
Samantha
> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
The X-Files Movie

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
Mark Snow
> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
1993
> 10.Entä Suomessa?
1995

> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?

CGB Spender


> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
Trustno1
> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
Kellarissa
> 14. Mitä Mulder napostelee usein?
Auringonkukan siemeniä

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

Sinne on heitelty kyniä


> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

Kutsui salaliittokontaktiaan nimeltä X


> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

Queegueq


> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

Thank you for not smoking


> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

Katherine
> 20. Entä Mulderin?
William

> 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
> jaksossa 731?
Sitä ei tiedetä, ovi oli jo auki kun Mulder meni sisään.
Sisältä päin koodi oli 111471.


> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?

-


> 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?

17.11.1973


> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?

Marita Covarrubiasta


> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though
> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in
> me shall never die"?

Millennium


> 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there

El Aaneigo Ahoote (suunnilleen)


> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
Sergei

> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady

Jordan Blackiä


> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?

Billy Milesin


> 30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu

-

Olavi Stenroos
olavi.s...@pp.inet.fi
http://www.txffin.net/

Liisa Sarakontu

unread,
Jan 31, 2001, 10:26:55 AM1/31/01
to
On Tue, 30 Jan 2001 22:15:18 +0200, Tapani Aulu <au...@mbnet.fi> wrote:

>toivottavasti hermosi kesti tähän asti
>sillä tietysti se oli vitsi.

Kesti, ja vitsiksi arvasin jo lukiessa. Et sinä ihan noin tosikko
ole, ethän... Minulla on tapana lukea viestit varmuuden vuoksi
loppuun asti ja pohtia asiaa jonkun aikaa ennen kuin alan kirjoitella
tulenpalavia vastineita - mutta toki siitä huolimatta olen onnistunut
turauttamaan sekä tähän ryhmään että muualle turhan kiukkuisia ja
täysin tarpeettomiakin kommentteja.

>pistettä vaikka melkoinen friikki olenkin. Oli muuten hyvä idea tämä
>X-files, voisin pistää vaikka toisenkin tässä päivänä muutamana, täytyy

Pistä siihenkin edes pari helppoa kysymystä, joohan... Nyt nyppii
pahiten kun en muistanut Lonely Riderien ja Tupakkamiehen nimiä, enkä
edes trustno1 -salasanaa.

>muutenkin alkaa postailla jotain visoja, kun taas pääsin tähän visarytmiin
>kiinni reilun vuoden tauon jälkeen. Jos muistat vielä ensimmäisen
>Ultimaanisen Visakisan, jolloin Terra Lupuskin vielä oli tämän ryhmän
>hengissäpitäkä, nythän täällä on todella hyvin porukkaa.

Minä seurasin tätä ryhmää puolella silmällä jo joskus silloin, kun se
perustettiin. Myöhemmin poistin sen tilaamieni ryhmien listalta
(vuodeksi? pariksi?), ja otin sen uudelleen juuri kun tuo visarysäys
oli käynnistymässä. Koska vuodenaika oli kesä, meillä oli pari
pidempää reissua suunnitelmissa ja koska en ollut ehtinyt osallistua
vielä tavallisiin visoihin, en ilmoittautunut isoon visarysäykseen
vaikka seurasinkin sitä sivusta koko kisan ajan. Ryhdyin
aktiivivisailijaksi vasta jonkun aikaa Visakisan jälkeen.

Visa viikossa -systeemi varmaan sopii joillekin, mutta tuottaa
vaikeuksia monille. Eikös siinäkin visassa pari visailijaa kadonnut
kesken kaiken ja aikatauluja jouduttiin muuttelemaan?

>Ainiin, pisteesi ihan hyvät 7, ja sitten täytyykin mennä että ehtii nähdä
>illan jakson =)

Minäkin katsoin. Se oli jotenkin vähän pimee. Mutta saas nähdä
tuleeko tämän innoittamana ensi kesänä entistä hienompi peltokuvio
tuohon lähinurkille Finnoontien varteen. Siellä on parina kesänä
ollut jotain ihan perusympyröitä.

Liisa

MC Kauhava

unread,
Jan 31, 2001, 1:37:51 PM1/31/01
to
enpä ole katsonut sarjaa moneen vuoteen, mutta pisteen saan ainakin!

>1. Kuka on luonut sarjan?

chris carter

>2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

david duchovny - fox mulder

>3. Entä naispääosaa?
gillian anderson - dana scully

>4. Ketä esittää Nicholas Lea?

onkos se se skinner

>8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

mark snow

>9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1994

>10.Entä Suomessa?
1996

>Sitten 10 hieman vaikeampaa


>12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

i believe (tjsp.)

>13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

neljännessä

>14. Mitä Mulder napostelee usein?

keksejä

>15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

mulderilla on pora

>16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

paikatakseen lasia

>17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

bernard

>18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

ei saa poltaa

>20. Entä Mulderin?
en tiedä, mutta saanko pisteen jos sanon että mulder on kirjoittanut
kolumnin johonkin lehteen anagrammi-nimellä m. luder?

>
>Sitten 10 pahaa:


>21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
>jaksossa 731?

seesam aukene

>22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?

sitä toistellaan usein sarjassa

>23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?

6.3. 1976

>29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
>jaksossa?

kennedyn

>30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu

sen missä oli se äijä mikä meni sinne yhteen paikkaan ja sit se scully
tuli sieltä ja ne meni poliisiasemalle


- MC Kauhava - www.mckauhava.com

"Jolla on hattu, ei voi olla hansikkaita."


Tapani Aulu

unread,
Feb 1, 2001, 3:50:19 AM2/1/01
to
Eeva Heikkonen <tre...@uta.fi> wrote:
>
> : 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> : 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> : 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
>
> : 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Alec Krycekiä
>
> : 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
>
> : 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the Future
>
> : 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
>
> : 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> Trustno1
>
> : 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> Kellarissa
>
> : 14. Mitä Mulder napostelee usein?
> Auringonkukansiemeniä
>
> : 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> Mulder heittelee kyniä kattoon
>
> : 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> Kun halusi tavata salaisen neuvonantajansa

> : 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> No Smoking
0,5 tarkka on Thank You for not smoking


Pisteitä hyvät 12,5

Tapani Aulu

unread,
Feb 1, 2001, 3:55:36 AM2/1/01
to
"Olavi Stenroos" <olavi.s...@pp.inet.fi> wrote:
> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson, Dana Scully
> > 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Krycekiä
> > 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
> Frohike, Langly, Byers
> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
> Sisältä päin koodi oli 1111471.
Olen kyllä melko varma että se oli tuo koodi juuri ulkopuolelta ja
sisältä joku muu, mutta kun ei ole tuota jakso nauhalla niin en voi
mennä vannomaan, itselläsi varmaan on joten jos pystyt tarkistamaan?


> > 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?
> 17.11.1973

0,9 pistettä 27.11.1973

> > 24. Ketä näytteli Laurie Holden?
> Marita Covarrubiasta
> > 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me,
though he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and
believeth in me shall never die"

> Millennium
> > 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there
> El Aaneigo Ahoote (suunnilleen)
> > 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?
> Sergei
> > 28. Ketä esitti Brittany Tiplady
> Jordan Blackiä

Uskomattomat 25,9 pistettä

Tapani Aulu

unread,
Feb 1, 2001, 4:00:27 AM2/1/01
to
kau...@spamifyoucan.hotmail.com (MC Kauhava) wrote:
> enpä ole katsonut sarjaa moneen vuoteen, mutta pisteen saan ainakin!
>
> >1. Kuka on luonut sarjan?
> chris carter
>
> >2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> david duchovny - fox mulder
>
> >3. Entä naispääosaa?
> gillian anderson - dana scully
>
> >8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> mark snow
>

> >18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> ei saa poltaa
0,5 mutta tarkka on Thank You for not smoking


Yhteensä pisteitä 4,5

Pertti Ruismäki

unread,
Feb 1, 2001, 7:03:23 AM2/1/01
to
Tapani Aulu wrote:

> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?

Gillian Anderson (roolinimi Dana Scully, vaikkei sitä kysyttykään)

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Alex Krycek

> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Frohike, ?, ?

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

1990

> 10.Entä Suomessa?

1991

> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?

G. B. Spender

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?

trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

kellarissa

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

auringonkukansiemeniä

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

tylsistyessään heittelee lyijykyniä ilmaan, joskus kattoon asti

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

oli salainen kutsumerkki, jolla Mulder pyysi mustaihoista korkean tason
virassa olevaa, sittemmin murhattua yhteysmiestä ottamaan yhteyttä

> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

Queequeech

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

No Smoking

> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

> 20. Entä Mulderin?

En tiedä, mutta Aku Ankan toinen nimi on Fauntleroy.

> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?

Seymour

-Pertti Ruismäki


Kimmo Åström

unread,
Feb 1, 2001, 1:15:44 PM2/1/01
to
Tapani Aulu wrote:

> Ensin 10 helppoa:


>
> 1. Kuka on luonut sarjan?

Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?

David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?

Gillian Andersson, Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Veikkaan tupakkamiestä

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?

Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

X-Files, Fight the Future

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?

Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?

-92

> 10.Entä Suomessa?

-94

> Sitten 10 hieman vaikeampaa


> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat

Kellarissa

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

Pähkinöitä?

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

No Smoking?


Kimmo

Tapani Aulu

unread,
Feb 2, 2001, 10:24:35 AM2/2/01
to
Pertti Ruismäki wrote:

> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Anderson (roolinimi Dana Scully, vaikkei sitä kysyttykään)
>
> > 4. Ketä esittää Nicholas Lea?
> Alex Krycek
>
> > 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

> Frohike, ?, ?

Byers, Langley 0,33 pistettä

> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
>
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> Fight the Future
>

> > 11. Mikä on Savukemiehen nimi?
> G. B. Spender

Hyväksytään vaikka onkin C.G.B

> > 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
> trustno1
>
> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> kellarissa
>
> > 14. Mitä Mulder napostelee usein?
> auringonkukansiemeniä
>
> > 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?
> tylsistyessään heittelee lyijykyniä ilmaan, joskus kattoon asti
>

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
> oli salainen kutsumerkki, jolla Mulder pyysi mustaihoista korkean tason
> virassa olevaa, sittemmin murhattua yhteysmiestä ottamaan yhteyttä
>
> > 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?
> Queequeech

Hyväksytään vaikka on Queequeg

> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> No Smoking

0,5 pistettä, oikea on Thank You for not smoking

> En tiedä, mutta Aku Ankan toinen nimi on Fauntleroy.

totta


Yhteensä varsin kelvolliset 13,83
Tapzu

Tapani Aulu

unread,
Feb 2, 2001, 10:24:40 AM2/2/01
to
Kimmo Åström wrote:

> > 1. Kuka on luonut sarjan?
> Chris Carter
>
> > 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
> David Duchovny, Fox Mulder
>
> > 3. Entä naispääosaa?
> Gillian Andersson, Dana Scully
>
>

> > 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
> Samantha
>
> > 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?
> X-Files, Fight the Future
>
> > 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
> Mark Snow
>

> > 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
> Kellarissa
>

> > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> No Smoking?

0,5 pistettä koska täsmällinen on Thank You for not smoking


Yhteensä pisteitä 7,5
Tapzu

Kimmo Åström

unread,
Feb 2, 2001, 11:46:40 AM2/2/01
to
Tapani Aulu wrote:

> >
> > > 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?
> > No Smoking?
>
> 0,5 pistettä koska täsmällinen on Thank You for not smoking

Haa! Mutta silloinhan se ei ole kysytty _kielto_lappu. Siinä ei kielletä
mitään vaan vain kiitetään niitä jotka viitsivät olla polttamatta :-)

Kimmo


Jukka Koskinen

unread,
Feb 5, 2001, 7:09:44 PM2/5/01
to
Tapani Aulu wrote:
> 1. Kuka on luonut sarjan?
Chris Carter

> 2. Kuka esittää miespääosaa ja mikä on hänen roolinimensä?
David Duchovny, Fox Mulder

> 3. Entä naispääosaa?
Gillian Anderson, Dana Scully

> 4. Ketä esittää Nicholas Lea?

Alex Kryzekia

> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet

Byers, Frohike ja Langley(?)

> 6. Mikä on Mulderin sisaren nimi?
Samantha

> 7. Minkä niminen on ensimmäinen X-files elokuva?

Fight the Future

> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
Mark Snow

> 9. Minä vuonna X-files alkoi USA:ssa?
Syyskuu -93

> 10.Entä Suomessa?
Tammikuu -95

> 11. Mikä on Savukemiehen nimi?

C.G. Spender

> 12. Mikä on Mulderin tietokoneen salasana?
trustno1

> 13. Missä kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
kellarissa

> 14. Mitä Mulder napostelee usein?

pähkinöitä

> 15. Miksi Mulderin työhuoneen katossa on reikiä?

?

> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?

kutsui x:ää, tiedonantajaa

> 17. Mikä oli Scullyn koiran nimi?

queeque tms..?

> 18. Mitä Lukee Skinnerin pöydällä olevassa kieltolapussa?

don't smoke tms. älä tupakoi

> 19. Mikä on Scullyn toinen nimi?

catherine

> 20. Entä Mulderin?
?

> 21. Millä salasanalla junavaunun 82517 oven sai auki ulkopuolelta
> jaksossa 731?

> 22. Miten Raamatun jae "Johannes 52:54" liittyy sarjaan?

> 23. Mikä oli päivämäärä, jolloin Samantha kaapattiin?

> 24. Ketä näytteli Laurie Holden?
Marita Covarrubias

> 25. Mikä jakso: "And so saith the lord, he who believeth in me, though


> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth in

> me shall never die"?


> 26. Miten kirjoitetaan Navajon kielellä The Truth is out there

> 27. Mikä on Skinnerin toinen nimi?

Skinnest?-)

> 28. Ketä esitti Brittany Tiplady

Mulderin äitiä

> 29. Kenen haudan Scully ja Mulder kaivauttavat auki ensimmäisessä
> jaksossa?

> 30. Minkä jakson alkuperäinen nimi oli Eth Snafu


--
Yucca,
Jukka Koskinen
-Give a man a fish and you feed him for a day;
teach him to use the Net and he won't bother you for weeks.-

Tapani Aulu

unread,
Feb 14, 2001, 11:08:24 AM2/14/01
to
<!doctype html public "-//w3c//dtd html 4.0 transitional//en">
<html>
Erno Simila wrote:
<blockquote TYPE=CITE>Tapani Aulu &lt;au...@mbnet.fi> wrote:
<br>> 1. Kuka on luonut sarjan?
<p>Chris Carter
<p>> 2. Kuka esitt&auml;&auml; miesp&auml;&auml;osaa ja mik&auml; on h&auml;nen
roolinimens&auml;?
<p>David Duchovny - Fox Mulder
<p>> 3. Ent&auml; naisp&auml;&auml;osaa?
<p>Gillian Anderson (Dana Scully)
<p>> 5. Luettele Lone Gunmenin hahmojen nimet
<p>Frohike, Nerdhike &amp; Hitch-hike ( 2 j&auml;lkimm&auml;ist&auml;:
;-)&nbsp; )</blockquote>
0,33
<blockquote TYPE=CITE>&nbsp;
<br>> 6. Mik&auml; on Mulderin sisaren nimi?
<p>Samantha
<p>> 7. Mink&auml; niminen on ensimm&auml;inen X-files elokuva?
<p>Fight the Future
<p>> 8. Kuka on tehnyt musiikit sarjaan?
<p>Mark Snow
<p>> 9. Min&auml; vuonna X-files alkoi USA:ssa?
<p>1993
<p>> 10.Ent&auml; Suomessa?
<p>1995
<p>> 11. Mik&auml; on Savukemiehen nimi?
<p>Spender</blockquote>
0,5
<br>> 12. Mik&auml; on Mulderin tietokoneen salasana?
<blockquote TYPE=CITE>&nbsp;
<br>trustno1
<p>> 13. Miss&auml; kerroksessa FBI-toimitaloa X-arkistot sijaitsevat
<p>Kellarikerroksessa
<br>&nbsp;</blockquote>

<blockquote TYPE=CITE>> 15. Miksi Mulderin ty&ouml;huoneen katossa on reiki&auml;?
<p>Mulder heittelee sinne kyni&auml;.
<p>> 16. Miksi Mulderin teippasi ikkunaansa X:n?
<p>H&auml;n ilmoitti siten salaper&auml;iselle hyypi&ouml;neuvonantajalleen
haluavansa
<br>tavata t&auml;m&auml;n.
<p>> 18. Mit&auml; Lukee Skinnerin p&ouml;yd&auml;ll&auml; olevassa kieltolapussa?
<br>"Don't smoke!"</blockquote>
0,5
<blockquote TYPE=CITE>> 25. Mik&auml; jakso: "And so saith the lord, he


who believeth in me, though

<br>> he were dead, yet shall he live, and whosoever liveth and believeth
in
<br>> me shall never die"?
<p>Millennium
<p>> 28. Ket&auml; esitti Brittany Tiplady
<br>Frank Blackin tyt&auml;rt&auml;</blockquote>

<p><br>Yhteens&auml; pisteit&auml; 15,33
<br>Tapzu
<br>&nbsp;</html>

0 new messages