Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tuntematon sotilas -visa

191 views
Skip to first unread message

Pertti Ruismäki

unread,
Dec 22, 2000, 3:59:57 AM12/22/00
to
Mikko Iltanen wrote:

> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1953

> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani

> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine (-55) ja Rauni Mollberg (-85)

> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Hietanen: Heikki Savolainen ('55), Pirkka-Pekka Petelius ('85)
Rokka: ??? ('55), Paavo Liski ('85)

> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Kalevalan ja Sinuhen jälkeen kolmantena.

> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Rahikainen

> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto

> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
> (1 p.)

Hietanen

> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.

Rokka puhuu Lammiolle

> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> viejä naapuria tukka suorasa.
> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.

Vanhala kehuu, Lahtinen vastaa

> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Paloaukean syntyhistoriasta siinä puhutaan.

-Pertti Ruismäki


VJS

unread,
Dec 22, 2000, 4:09:48 AM12/22/00
to

Mikko Iltanen wrote in message <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>...

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
1951

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine, Rauni Mollberg

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Heikki Savolainen ja PPP näyttelivät Hietasta
Paavo Liski oli uudemmassa Rokka

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)


5.

>Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
>kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).


>
>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Rahikainen

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

alik Lehto

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietanen

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)


>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka puhuu ltn lammiolle

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

"Niinkuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias ja kaukaa viisas..." (tai
jotain sinnepäin)

Jari Tomppo

unread,
Dec 22, 2000, 4:16:12 AM12/22/00
to
Mikko Iltanen wrote:

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani -nimellähän "sensuroimaton" versio juuri julkaistiin
joten olisiko ollut se sitten.

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edwin Laine (1955), Rauni Mollberg (1985)

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Hietanen: Heikki Savolainen ('55), Pirkka-Pekka Petelius ('85)
Rokka: Reino Tolvanen ('55), Paavo Liski ('85)

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

olisikohan toiseksi käännetyin

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Rahikainen

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietanen

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka Lammiolle

>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)


>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

kohtauksen kyllä muistan mutta kuka pahus olikaan se intoilija tuossa,
Lahtinen kuitenkin pudottaa hänet maan pinnalle

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Niin kuin hyvin tiedetään on jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä
ja kaukaa viisas.

--
JT

Ruism{ki Juha-Heikki

unread,
Dec 22, 2000, 4:20:23 AM12/22/00
to
In article <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>,

Mikko Iltanen <mikko....@pp.inet.fi> wrote:
>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
1952

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani on ainakin tämän uuden "director's cut"-version nimi.

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine ja Rauli Mollberg.

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Heikki Savolainen,P-P Petelius,?,?

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Olisiko 3. Kalevalan ja Sinuhen jälkeen?

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Lahtinen.

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto.

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietanen kiittelee Mäkilää.

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka esittelee itsensä Koskelalle.

>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Vanhala ja Lahtinen?

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Olikos se jotain tyyliin "Jumala on kaukaa viisas" tmv.

Juha

Kimmo Lahtinen

unread,
Dec 22, 2000, 4:20:44 AM12/22/00
to
>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954?

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro


>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

E. Laine & R. Mollberg

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Pirkka-Pekka Petelius uudempi Hietanen (perhana, kun ei muista niin ei
muista)

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

2.

>Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
>kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Rahikainen

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietanen

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)


>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka Lammiolle

>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Salo? ja Lahtinen

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)


Niinkuin hyvin tiedetään on Jumala kaikkitietävä, kaikkivaltias ja kaukaa
viisas niinpä hän oli antanut metsäpalon...

kammo


Tapio Ranta-aho

unread,
Dec 22, 2000, 5:31:30 AM12/22/00
to
In article <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi> "Mikko Iltanen" <mikko....@pp.inet.fi> writes:
>Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
1952

>
>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
Ristejä Karjalassa

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine ja Rauni Molberg


>
>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Savolainen HL
Riuttu RL
Karen RM


>
>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Varmaan Sinuhen ja Muumipeikon jälkeen kolmonen.

>
>Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
>kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>
>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
Rahikainen
>
>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
Lehto
>
>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hiatanen


>
>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.
Rokka Lammiolle
>
>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Salo (Vuoristoneuvos Tuura) ja Lahtinen

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Aamu nousi yli Paloaukean..


Lahtista ja konekivääriä mää kaipasi.

Tapio Ranta-aho

unread,
Dec 22, 2000, 5:34:23 AM12/22/00
to
In article <91vai2$e95$1...@nntp.hut.fi> ra...@alpha.hut.fi (Tapio Ranta-aho) writes:
>In article <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi> "Mikko Iltanen" <mikko....@pp.inet.fi> writes:
>>Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se
>>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
>Savolainen HL
>Riuttu RL
>Karen RM

Ähh.. Petelius HM jäi kirjuuttamatta.

Hannu T. Tiberius Pajunen

unread,
Dec 22, 2000, 4:54:04 AM12/22/00
to
Tulipa totisesti mieliinpainuva Fri, 22 Dec 2000 08:45:49 GMT,
kun mikko....@pp.inet.fi julisti:

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine, Rauni Mollberg

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Hietanen: Heikki Savolainen, Pirkka-Pekka Petelius
Rokka: Reino Tolvanen, Paavo Liski

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Toiseksi käännetyin.

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Lahtinen

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
Lehto

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.

Hietanen

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka Sarastielle

>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Vanhala ja Koskela

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Kuten hyvin tiedetään, on Luoja ... ... ja kaukaa viisas.


--
/http : "Auribus teneo lupum"
ha...@utu.fi : - Tiberius

Jarno Laivola

unread,
Dec 22, 2000, 5:24:19 AM12/22/00
to
: 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
Arvataan 1952.

: 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
Sotaromaani

: 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
: kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine ja Rauni Mollberg

: 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin


: teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Veikataan kolmanneksi käännetyintä (arvelisin Kalevalan ja Kante-
lettaren kiilaavan edelle).)

: 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
No, se Å. Lindmannin esittämä tyypi...olisko ollut Lehto.

: 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
: (1 p.)
Hietanen

: 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap


: sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
: mies ko mie.

Rokka puhuu sille yksikön vääpelille, kun joukot olivat kasarmi-
majoituksessa. En vain satu muistamaan sen vääpelin nimeä.

Huonostipa muistan nuo hahmot, vaikka monet tilanteet ja dialogit
tuttuja ovatkin.
--
t: Jarno

"Kids, just because I don't care doesn't mean I'm not listening!"

Homer J. Simpson

Zappis

unread,
Dec 22, 2000, 6:19:56 AM12/22/00
to
In article <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>,
"Mikko Iltanen" <mikko....@pp.inet.fi> wrote:
> Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se
> pääsi unohtumaan, joten julkaisen sen nyt. Visa käsittelee Tuntematon
> Sotilas kirjaa ja elokuvia, joiden pitäisi olla ainakin jollain
> tavalla tuttuja kaikille suomalaisille. Muistivisa ja vastausaikaa
> siihen asti kun tulokset julkaistaan. Ja tuo aika saattaa venyä ensi
> vuoden puolelle...

>
> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
1951

> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
Sotaromaani
> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
Edwin Laine

Rauni Mollberg
> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
- -
Petelius se karjalainen äijä

> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)
kolmanneksi

> Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>
> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
Koskela

> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
Lehto

> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
> (1 p.)
Hietanen
> Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.
Rokka Lammiolle

> Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> viejä naapuria tukka suorasa.
Lehto

> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.
Kaarioja

> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> onkaan ensimmäinen?(2 p.)
Joskus jumala..
>


Sent via Deja.com
http://www.deja.com/

Erkka Leppanen

unread,
Dec 22, 2000, 7:05:45 AM12/22/00
to

Mikko Iltanen <mikko....@pp.inet.fi> wrote:

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1951


>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani


>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine ja Rauli Mollberg


>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Laineen näyttelijöitä en muista.
Mollen versiossa Hietasta näytteli Pirkka-Pekka Petelius, Rokkaa
muistaakseni joku Liski (Paavo?).


>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Kolmanneksi?


>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Muistan sitaatin mutta en sen lausujaa. Rahikainen?


>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietanen


>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka puhuu upseerille. Lammiolle?


>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.

>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Vanhala ja Lahtinen?


>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Koska Jumala on kaukaa viisas ja kaikkitietäväinen (selitystä siihen, miksi
metsän keskelle oli palanut juuri sotilasleirin kokoinen aukio).


--
******Erkka Leppänen****** "Maailma ei ole oikeudenmukainen"
*******ste...@uta.fi****** sanovat ne, joiden takia
*******040 500 6048******* maailma ei ole oikeudenmukainen.
http://www.uta.fi/~sterle/

Jari Hakalax

unread,
Dec 22, 2000, 7:19:53 AM12/22/00
to
Mikko Iltanen wrote in message <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>...

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954.

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani.

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine, Rauni Mollberg.

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Ekassa Heikki Savolainen ja Reino Tolvanen, tokassa ???

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Kolmanneksi.

>Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
>kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Ylen sankia priha.

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto.

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
>(1 p.)

Hietasen akan poika.

>Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
>sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
>mies ko mie.

Rokka Lammiolle.
(Pakollinen Juice-sitaatti: "Mitä Lammio inhosi Rokassa? Twistin
ylivoimaa...")

>Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
>viejä naapuria tukka suorasa.
>Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
>puolella.

Määttä ja Lahtinen.

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
>onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Niin on Jumala kaikkitietävä ja kaukaa viisas,


L.A.X.

Risto Vähäkainu

unread,
Dec 22, 2000, 7:36:28 AM12/22/00
to

Mikko Iltanen wrote:

> Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se
> pääsi unohtumaan, joten julkaisen sen nyt. Visa käsittelee Tuntematon
> Sotilas kirjaa ja elokuvia, joiden pitäisi olla ainakin jollain
> tavalla tuttuja kaikille suomalaisille. Muistivisa ja vastausaikaa
> siihen asti kun tulokset julkaistaan. Ja tuo aika saattaa venyä ensi
> vuoden puolelle...
>

> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954

>
>


> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani (sillä nimellä ainakin tätä uutta sensuroimatonta painosta nyt
myydään).

>
>
> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edvin Laine 1955, Rauni Mollberg 1985

>
>
> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Hietasena Heikki Savolainen ja Pirkka-Pekka Petelius, Laineen Rokkaa en
nyt saa päähäni (hän taisi kuolla tänä tai viiem vuonna?), Mollbergin
Rokkana tais olla Paavo Liski.

>
>
> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Sanon, että toinen (Kalevalan jälkeen).

>
>
> Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>
> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Se on Määttä tai Vanhala, sanon, että Määttä.

>
>
> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto

>
>


> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
> (1 p.)

Hietanen

>
>
> Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.

Rokka Lammiolle

>
>


> Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> viejä naapuria tukka suorasa.

Salo tämä taitaa olla

>
> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.

Lahtinen

>
>
> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> onkaan ensimmäinen?(2 p.)

Jumalan kaukoviisauteen se liittyy, jotain tännepäin:

"Kuten tiedetään, on Jumala kaikkivaltias ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli
aikaa sitten antanut polttaa pienen paloaukean..."

Risto Vähäkainu

PS: oma muistelo: päästyäni vänrikkinä armeijasta pelasin eräässä
porukassa lentopalloa ja toimin myös joukkueen kapteenina. Miettiessäni
erään pelin alkaessa, kenet jätän vaihtoon ja kenet laitan kentälle
saapui eräs pelaaja luokseni ja ilmoitti "kuuleha sie vänskä, sanos miss
sie tarviit oikeen hyvvää miestä, täss siul ois sellainen". Olihan poika
kentälle pistettävä, ilmoitus oli sen verran hyvä.

mikko_...@my-deja.com

unread,
Dec 22, 2000, 8:51:18 AM12/22/00
to
In article <3a4346f0$1...@news.utu.fi>,

"Jari Hakalax" <jah...@utu.fi> wrote:
> >1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
>
> 1954.
1 p.

> >2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
>
> Sotaromaani.
1 p.

> >3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> >kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
>
> Edvin Laine, Rauni Mollberg.
1 p.

> >4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> >yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
>
> Ekassa Heikki Savolainen ja Reino Tolvanen, tokassa ???
1 p.

> >5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> >teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)
>
> Kolmanneksi.
1 p.

> >Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> >kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
> >
> >6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän
herne
> >toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
>
> Ylen sankia priha.
Ei ollut Vanhala vaan Rahikainen

> >7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
>
> Lehto.
1 p.

> >8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian
pal.
> >(1 p.)
>
> Hietasen akan poika.
1 p.

> >Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> >9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> >sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> >mies ko mie.
>
> Rokka Lammiolle.
> (Pakollinen Juice-sitaatti: "Mitä Lammio inhosi Rokassa? Twistin
> ylivoimaa...")
2 p. (minkä takia heti kerroit vastuksen, mä olisin halunnut vastata...)

> >Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> >10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> >viejä naapuria tukka suorasa.
> >Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> >puolella.
>
> Määttä ja Lahtinen.
1 p. Salo ja Lahtinen

> >BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> >onkaan ensimmäinen?(2 p.)
>
> Niin on Jumala kaikkitietävä ja kaukaa viisas,
No niin kyllähän mä tietysti virkettä tarkoitin, mutta ei tuo
lauseenakaan aivan oikein ole, mutta saat 1,5 p. Saat korjata jos
haluat koko virkkeen kirjoitta, mutta täysiin pisteisiin vaaditaav
täysin oikea virke.
Yhteensä 11,5 pistettä.

mikko_...@my-deja.com

unread,
Dec 22, 2000, 8:56:07 AM12/22/00
to
In article <3A434ACC...@helsinki.fi>,
Risto =?iso-8859-1?Q?V=E4h=E4kainu?= <Risto.V...@helsinki.fi>
wrote:

> > 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
>
> 1954
1 p.

> > 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
>
> Sotaromaani (sillä nimellä ainakin tätä uutta sensuroimatonta
painosta nyt
> myydään).
1 p.

> > 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> > kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
>
> Edvin Laine 1955, Rauni Mollberg 1985
1 p.

> > 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> > yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
> Hietasena Heikki Savolainen ja Pirkka-Pekka Petelius, Laineen Rokkaa
en
> nyt saa päähäni (hän taisi kuolla tänä tai viiem vuonna?), Mollbergin
> Rokkana tais olla Paavo Liski.
1,5 p. Laineen Rokka oli Reino Tolvanen

> > 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi
käännetyin
> > teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)
>
> Sanon, että toinen (Kalevalan jälkeen).
kolmanneksi, Seitsemän Veljestä tulee vielä väliin

> > Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> > kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
> >
> > 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän
herne
> > toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
>
> Se on Määttä tai Vanhala, sanon, että Määttä.
Rahikainen

> > 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
>
> Lehto
1 p.

> > 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian
pal.
> > (1 p.)
>
> Hietanen
1 p.

> > Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> > 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> > sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> > mies ko mie.
>
> Rokka Lammiolle
2 p.

> > Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> > 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> > viejä naapuria tukka suorasa.
>
> Salo tämä taitaa olla
1 p.

> > Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> > puolella.
> Lahtinen
1 p.

> > BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> > onkaan ensimmäinen?(2 p.)
>
> Jumalan kaukoviisauteen se liittyy, jotain tännepäin:
>
> "Kuten tiedetään, on Jumala kaikkivaltias ja kaukaa viisas. Niinpä
hän oli
> aikaa sitten antanut polttaa pienen paloaukean..."
1,5 p. melko lähellä mutta hieman puutetta
> Risto Vähäkainu
Yhteensä 12 pistettä.

> PS: oma muistelo: päästyäni vänrikkinä armeijasta pelasin eräässä
> porukassa lentopalloa ja toimin myös joukkueen kapteenina.
Miettiessäni
> erään pelin alkaessa, kenet jätän vaihtoon ja kenet laitan kentälle
> saapui eräs pelaaja luokseni ja ilmoitti "kuuleha sie vänskä, sanos
miss
> sie tarviit oikeen hyvvää miestä, täss siul ois sellainen". Olihan
poika
> kentälle pistettävä, ilmoitus oli sen verran hyvä.
Näin on.

Kari Salminen

unread,
Dec 22, 2000, 9:14:24 AM12/22/00
to
Mikko Iltanen <mikko....@pp.inet.fi> wrote:
: Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se
: pääsi unohtumaan, joten julkaisen sen nyt. Visa käsittelee Tuntematon
: Sotilas kirjaa ja elokuvia, joiden pitäisi olla ainakin jollain
: tavalla tuttuja kaikille suomalaisille. Muistivisa ja vastausaikaa
: siihen asti kun tulokset julkaistaan. Ja tuo aika saattaa venyä ensi
: vuoden puolelle...

: 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954.

: 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani.


: 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro


: kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edwin Laine ja Rauni Mollberg.


: 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis


: yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Mollberh-Hietanen Pirkka-Pekka Petelius.


: 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin


: teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)


Kalevala lienee käännetyin ja sitten 7 veljestä joten 3.


: Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on


: kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).

: 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
: toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)


Hietanen.


: 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto.

: 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
: (1 p.)

Rahikainen.


: Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)


: 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
: sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
: mies ko mie.

Rokka Lammiolle.

: Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)


: 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
: viejä naapuria tukka suorasa.

: Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
: puolella.

Mielonen Lahtiselle.


: BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
: onkaan ensimmäinen?(2 p.)


Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala
kaikkivaltias.


K.

Jari Hakalax

unread,
Dec 22, 2000, 10:19:16 AM12/22/00
to
mikko_...@my-deja.com wrote in message <91vm8l$6oj$1...@nnrp1.deja.com>...

>In article <3a4346f0$1...@news.utu.fi>,
> "Jari Hakalax" <jah...@utu.fi> wrote:

>> (Pakollinen Juice-sitaatti: "Mitä Lammio inhosi Rokassa? Twistin
>> ylivoimaa...")
>2 p. (minkä takia heti kerroit vastuksen, mä olisin halunnut vastata...)

Se oli se kuuluisa retorinen kysymys...

>> Niin on Jumala kaikkitietävä ja kaukaa viisas,
>No niin kyllähän mä tietysti virkettä tarkoitin, mutta ei tuo
>lauseenakaan aivan oikein ole, mutta saat 1,5 p. Saat korjata jos
>haluat koko virkkeen kirjoitta, mutta täysiin pisteisiin vaaditaav
>täysin oikea virke.

Hyötysuhde taitaa olla sen verran heikko, etten yritäkään enää jatkaa.


L.A.X.


tuomas_la...@my-deja.com

unread,
Dec 22, 2000, 12:06:24 PM12/22/00
to
In article <1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>,
"Mikko Iltanen" <mikko....@pp.inet.fi> wrote:
>
> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
>

Inhoan vuosilukuja... Olisiko ollut 1953?

> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
>

Varmaankin Sotaromaani.

> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
>

Edvin Laine, Rauni Mollberg

> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
>

Rokkana oli vanhassa Reino Tolvanen, uudessa Paavo Liski; Hietasta
esitti uudessa Pirkka-Pekka Petelius, mutta vanhan version näyttelijän
nimi on päässyt unohtumaan.

> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)
>

Hmm... Olisikohan Kalevalan ja Sinuhen kintereillä kolmantena? Tosin
Muumi-kirjoja on suomennettu niin paljon, etten ole tästä mitenkään
varma.

> Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>
> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
>

Olisiko tämä ollut Rahikainen?

> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
>

Lehto

> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
> (1 p.)
>

Hietanen

> Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.
>

Rokka puhuu Lammiolle.

> Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> viejä naapuria tukka suorasa.
> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.
>

Lahtinen taitaa olla toinen puhuja, mutta kuka olisi toinen? Arvaan
Koskelaa.

> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> onkaan ensimmäinen?(2 p.)
>
>

"Niinkuin kaikki hyvin tietävät, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä
ja kaukaa viisas."

--
TL
"Veri on hyvää kun yksin juo, on jaettu ilo puolet vähemmän."

Liisa Sarakontu

unread,
Dec 22, 2000, 2:40:56 PM12/22/00
to
On Fri, 22 Dec 2000 08:45:49 GMT, "Mikko Iltanen"
<mikko....@pp.inet.fi> wrote:

>1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1952

>2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Sotaromaani

>3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
>kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
Edvin Laine, Rauni Mollberg

>4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
>yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Hietanen: Heikki Savolainen, Pirkka-Pekka Petelius

Rokka: Reijo Tolvanen, jokutoinen

>5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
>teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Viidenneksi

>6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
>toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)

Rahikainen?

>7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Se Åke Lindman, mikä sen nimi leffassa olikaan - Lehto?

>8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.

Hietanen

>9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap

Rokka puhuu Koskelalle

>10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän

Vanhala sille nuorelle kaverille, joka ammuttiin ekassa
vartiovuorossa?

>BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä

Jotain paloaukeaan liittyvää varmaan

Liisa, joka on lukenut Tuntemattoman monta kertaa mutte viima kerrasta
onkin jo aikaa.

Matti Salminen

unread,
Dec 22, 2000, 5:27:23 PM12/22/00
to

Mikko Iltanen <mikko....@pp.inet.fi> kirjoitti artikkelissa
<1xE06.50$Xt3....@read2.inet.fi>...


>
> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)

1954


>
> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)

Onkohan se tämä "Sotaromaani" jonka juuri luin.


>
> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)

Edwin Laine ja Rauni Mollberg


>
> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)

Laine: Heikki Savolainen ja Reino Tolvanen
Mollberg: Pirkka-Pekka Petelius ja Paavo Liski

> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)

Olisikohan se toiseksi eniten käännetty Sinuhen jälkeen vai meneeköhän
Sillanpää edelle?


>
> Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>

> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
Rahikainen
>

> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)

Lehto


>
> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
Hietanen
>

> Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)

> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap

> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.

Rokka Lammiolle


>
> Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)

> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän

> viejä naapuria tukka suorasa.
> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.

Salo Lahtiselle


>
> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä

> onkaan ensimmäinen?(2 p.)
"Niinkuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkitietävä ja kaikkinäkevä."...

Matti

>
>
>
>

Timo Luostarinen

unread,
Dec 25, 2000, 1:28:53 PM12/25/00
to
Mikko Iltanen wrote:
>
> Minun piti julkaista tämä visa itsenäisyyspäivän aikoihin, mutta se
> pääsi unohtumaan, joten julkaisen sen nyt. Visa käsittelee Tuntematon
> Sotilas kirjaa ja elokuvia, joiden pitäisi olla ainakin jollain
> tavalla tuttuja kaikille suomalaisille. Muistivisa ja vastausaikaa
> siihen asti kun tulokset julkaistaan. Ja tuo aika saattaa venyä ensi
> vuoden puolelle...
>
> 1. Minä vuonna kirja julkaistiin? (1 p.)
1950?
> 2. Mitä nimeä Väinö Linna alun perin suunnitteli kirjalle? (1 p.)
Sotilaan tarina

> 3. Kirjasta on tehty kaksi filmatisointia (1955 ja 1985). Kerro
> kummankin ohjaajan nimi. (1 p.)
Edvin Laine ja Rauni Mollberg

> 4. Entäpä ketkä näyttelivät Hietasta ja Rokkaa elokuvissa (siis
> yhteensä neljä nimeä)? (2 p.)
Hietasta P-P Petelius ja Heikki Savolainen

> 5. Teos tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Kuinka monenneksi käännetyin
> teos on suomalaisista kirjoista? (1 p.)
Kolmanneksi?

> Loput viisi kysymystä ovat sitaatteja kirjasta ja tehtävänäsi on
> kertoa minkä niminen henkilö ne sanoo (jokaisessa eri henkilö).
>
> 6. Ois tässä ollu päivä aikoo keittee se kypseks asti. Siellähän herne
> toverii ehtii, mutta turha on työnsä. ( 1p.)
Rahikainen
> 7. Minä en lähde mihinkään. Minä seison kovennettua. (1 p.)
Lehto
> 8. Tattis. No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.
> (1 p.)

Hietanen
> Seuraavassa tarvitsee tietää kuka puhuu kenelle. (2 p.)
> 9. Eihä myö olla, mut tehhää pois. Anteroha mie oon. minnuu saap
> sinutella ain. Miehä sinuttelen sinnuu ilmankii ko sie oot nuoremp
> mies ko mie.
Rokka Lammiolle
> Ja seuraavassa keskustelee kaksi henkilöä. Ketkä? (2 p.)
> 10. Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumahan, niin eiköhän
> viejä naapuria tukka suorasa.
> Pieniä ne on silakat joulukaloiksi. Kyllä sitä on kuule tuollakin
> puolella.
Salo ja Lahtinen

> BONUS: Teoksen viimeinen lausehan on Aika velikultia. Mutta mikä
> onkaan ensimmäinen?(2 p.)
Kuten tiedetään, on Jumala kaikivaltias ja kaukaa viisas
0 new messages