Edellisistä visailuista poiketen nyt pitää keksiä sellainen kysymys, jonka
arvelet mahdollisimman HARVAN kysyvän. Joka kohdasta saa yhtä paljon
pisteitä kuin on samanlaisen kysymyksen esittäjiä, mutta pisteet ovat
virhepisteitä! Vähiten pisteitä saanut voittaa.
Määrittelen itse, milloin kysymys on riittävän samankaltainen. On turha
kikkailla tekemällä liian monimutkaisia kysymyksiä, sillä lasken
kysymyksen samaksi, mikäli kysymys on pohjimmiltaan ihan sama kuin mitä
joku toinen on kysynyt.
Jos kysymys ei ole kelvollinen, siitä saa virhepisteitä yhtä paljon kuin
koko kilpailuun on osallistujia.
Jos jätät kohdan tyhjäksi, silloin saat virhepisteitä vain yhden enemmän
kuin mitä saavat ne, jotka ovat saaneet hyväksytyllä kysymyksellään eniten
virhepisteitä kyseisestä kohdasta. Kannattaa siis mieluummin jättää kohta
tyhjäksi kuin kysyä epäkelpo kysymys.
Edellisiin visailuihin on kaksi muutakin eroa. Toinen helpottaa ja toinen
vaikeuttaa kysymysten tekoa.
Helpotukseksi kysymyksessä ei ole pakko esiintyä Aku Ankka -termiä.
Riittää, että kysymys liittyy jollain tavalla Aku Ankkaan. Pelkkä
Disneyn maailmaan kuuluminen ei välttämättä riitä - ei edes Mikki Hiiri -
joten varmuuden vuoksi kannattaa sisällyttää Aku Ankka mukaan
kysymykseen, jos on vähänkin epävarma kysymyksen kelvollisuudesta. Liian
kaukaa haetut kysymykset hylätään.
Vaikeutukseksi määrään, että VASTAUKSESSA ESIINTYVÄ SANA EI SAA ESIINTYÄ
KYSYMYKSESSÄ! Tosin jos vastauksessa on yhdyssana tai useampia sanoja,
sana saa olla kysymyksessä mukana osittain mutta ei kokonaan.
Muutoin vaatimukset kysymyksille ovat entisen kaltaiset. Kysymyksestä,
johon annettu vastaus on väärä tai johon olisi muitakin yhtä oikeita
vastauksia, saa pelkästään virhepisteitä. Kysymyksen tulee olla myös
sellainen, että jos se esitettäisiin "oikeassa" tietokilpailussa, siihen
olisi mahdollista vastata yksiselitteisesti, joten mielipidekysymyksiä
ja vitsejä ei kelpuuteta.
Jos vastaus on "Hannu", hyväksytty kysymys olisi esimerkiksi "Minkä
niminen on Akun onnekas serkku? (etunimi riittää)" tai "Kuka hanhi on
Ankkalinnan onnekkain ja laiskin asukas?". Hylättyjä kysymyksiä olisivat:
"Mikä on Akun veljen nimi?"
"Mainitse joku Aku Ankassa esiintyvä hanhi?"
"Kumpi on onnekkaampi: Aku vai Hannu?"
"Kuka on ärsyttävin Aku Ankassa esiintyvä hahmo?"
"Jos Aku Ankka lukisi Juhannustansseja, mikä olisi sen
kirjoittajan etunimi?"
Lähteitä saa käyttää. Vastausaikaa ensi tiistaihin.
Vastaukset:
1) Carl Barks
2) 313
3) Buuri
4) Tyrannosaurus
5) Kolmipyörä
6) Tuomenmarjat
7) mr. Jones
8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
9) Vihonviimeinen rotankolo
10) Kultainen kypärä
--
******Erkka Leppänen****** Hanki elämä, ne sanovat
*******ste...@uta.fi****** mutta eivät kerro
*******040 500 6048******* mistä sellainen downloadataan.
http://www.uta.fi/~sterle/
Myönnettäköön, että muutama kysymys on erittäin kaukaa haettuja ja muutenkin
typeriä. ;) Mutta jos jokin jää epäselväksi, niin lähteitä olen käyttänyt ja
ne voin kertoa tarvittaessa...
> 1) Carl Barks
Kuka Aku Ankka piirtäjä juhli syntymäpäiviään 1997 Floridan Disney Worldissa
250:n ystävänsä kanssa?
> 2) 313
Mailman hauskin sarjakuvalehti -kirjan hinta on nyt 259mk, mutta mikä on sen
normaali hinta Aku Ankan nro. 43 mukaan?
> 3) Buuri
Ylen ääni levy arkistosta löytyy levyt Aku Ankka ja ??? Johannesburgista.
Mikä sana tulee ??? tilalle? (okei meni ehkä vähän ohi sääntöjen?)
> 4) Tyrannosaurus
Mitä otuksia Olli Arnberg kutsui Heurekassa Aku-Ankka-dinoiksi? (Ja taas...)
> 5) Kolmipyörä
Mikä Aku Ankka otti tietovisa palkinnokseen rahatynnyrinsijasta?
> 6) Tuomenmarjat
Yhtenä päivänä Kajaanilaiset vartionjohtajat Keränen, Tolonen ja Widgren
päättivät perustaa kisavartion ja nimesivät sen Aku Ankasta tutun ryhmän
mukaan. Mikä tästä vartiosta tuli?
> 7) mr. Jones
Aku Ankan taskukirjan Rakkaat Viholliset alkuperäisessä nimessä on eräs nimi
ja sen edessä titteli. Ja nämä ovat englanniksi?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Miten kuuluu Hojo levyltä löytyvän kappaleen "Itkevä Merimies" kertosäe,
jota Akukin lauloi riipaisevasti iskelmänikkarina.
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Tähän en nyt millään keksi yhtään mitään kysyttävää...
> 10) Kultainen kypärä
Eräs Aku Ankka -kirja on nimeltään Aku Ankka ja jotain. Kirjaa voisi
esitellä näin: Näköispainos vuosikerrasta 1995. Yhteensä 19 Aku
Ankka -lehteä yksissä kansissa. Esipuheet: Jarkko Laine, Kari Salminen ja
Markku Kivekäs. Suomentanut Sirkka Ruotsalainen. Mikä on tuon nimen
loppuosa?
Kuka Aku Ankka taitelilija oli ensimmäinen joka nousi Suomessa
suureen tietoisuuteen Walt Disney anonyymin takaa?
>1) Carl Barks
Akun auton rekkari?
>2) 313
Miten Kulta-Into-Pii esittäytyi Roopelle ensimmäisen kerran. "Olen ?"
>3) Buuri
Mikä myöskin T-Rexiksi kutsuttu ajaa Akua takaa hänen paetessaan kielletystä
laaksosta ampiaisia mukanaan. ? Rex.
>4) Tyrannosaurus
Mitä Aku saa palkinnoksi tiedettyään montako ämpärillistä vettä virtaa
paikallisen sillan alitse määräajassa?
>5) Kolmipyörä
Mikä partiojäjestö on Akun mielestä huomattavasti Sudenpentuja parempi?
>6) Tuomenmarjat
Kuka onkan esikuvana Aku Ankan taskukirjoissa esiintyvälle Laiska
Napa Hessulle? Sukunimi riittää.
>7) mr. Jones
Mitä kuuluu lumirotkosta seikkailun "Itkevä merimies" viimeisessä ruudussa.
>8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Mikä on nimeltään se paikka, jossa kanat munivat nelikulmaisia munia?
>9) Vihonviimeinen rotankolo
Mikä on albumin Aku Ankan parhaat 45 nimi?
>10) Kultainen kypärä
Kuka kuuluisa Aku Ankka -piirtäjä työskenteli uransa alussa ensimmäisenä
sarjakuvatyönään sarjakuvapiirtäjänä Calgary Eye-Opener -lehdessä?
> 1) Carl Barks
(http://stp.ling.uu.se/~starback/dcml/creators/carl-barks.html)
Montako arkisarjaa (sanomalehtisarjaa) on Helsinki Median
1994 julkaisemassa kokoelmassa "Aku Ankka - päivästä päivään 1944"?
> 2) 313 (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/aku-strp.html)
Mikä on sen Sudenpentuja vastaavan yhdistyksen nimi, johon Aku Ankka
sanoo nuorena kuuluneensa?
> 6) Tuomenmarjat
Mikä on Aku Ankan riitaisan naapurin (Teppo Tulpun) englanninkielinen
nimi?
> 7) mr. Jones
Miten jatkuu esimerkiksi Aku Ankassa 11/1952 esiintyvä kappale "Itkevä
merimies" (kappaleen aloittavan ja-sanan jälkeen)?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren" (http://www.sci.fi/~mani/trivia.htm)
Mikä on Aku Ankan parhaat -sarjakuvakirja numero 45:n nimi?
> 10) Kultainen kypärä
Aika paljon jouduin ottamaan virhepisteitä..
Jyrki
> 1) Carl Barks
Kuka tunnettu ankkapiirtäjä keksi Roopen siskolle nimen Hortensia McAnkka
(Hortense McDuck)?
> 2) 313
Aku Ankan auton rekisterinumero?
> 3) Buuri
Mitä eteläafrikkalaista kansanheimoa edustaa Kulta-Into Pii?
> 4) Tyrannosaurus
Minkälajinen dinosaurus on Sue, jonka luurangon entisöintiä Aku Ankankin
taustalla oleva Disney-yhtiö on tukenut?
> 5) Kolmipyörä
Mikä oli Akun valitsema palkintovaihtoehto suuressa tietokilpailussa, jossa
Aku tiesi Ankkajoen virtaaman ämpäreinä?
> 6) Tuomenmarjat
Mikä oli se partionkaltainen järjestö, johon Aku kuului lapsuudessaan?
> 7) mr. Jones
Me tunnemme hänet nimellä Teppo Tulppu, Akun hankala naapuri. Mikä onkaan
hänen alkuperäinen nimensä?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Miten kuuluu ensimmäinen säe Akun lausumasta runosta, jossa puhutaan mm.
vanhuuden peikosta?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Minkä kunniakansalaisiksi Aku ja pojat nimitettiin seikkailussa
"Nelikulmaiset munat"?
> 10) Kultainen kypärä
Minkäniminen tarina on Minä, Aku Ankka -jättikirjan neljänneksi viimeisenä?
Liisa (tais tulla niinku enemmän noita "yleisin vaihtoehto" -kysymyksiä...)
> Vastaukset:
Kuka piirsi Aku Ankan klassikkoseikkailun Puhuva koira?
> 1) Carl Barks
Oliko Aku Ankan valitsema palkinto Ankkalinnan hyytelötehtaan järjestämässä
tietokilpailussa tynnyrillinen rahaa vai kolmipyörä?
> 5) Kolmipyörä
Jari
--
PER ARDUA IN FIDE SERVITE DEO
>> 3) Buuri
>Ylen ääni levy arkistosta löytyy levyt Aku Ankka ja ??? Johannesburgista.
>Mikä sana tulee ??? tilalle?
Tämä on kyllä liian kaukaa haettu.
>> 4) Tyrannosaurus
>Mitä otuksia Olli Arnberg kutsui Heurekassa Aku-Ankka-dinoiksi? (Ja taas...)
Tämä kaipaisi ainakin tarkennusta. Kuka Olli Arnberg ja missä tilaisuudessa
hän on sanonut näin?
Muut kelpaavat ainakin tässä vaiheessa.
>Mikä myöskin T-Rexiksi kutsuttu ajaa Akua takaa hänen paetessaan kielletystä
>laaksosta ampiaisia mukanaan. ? Rex.
>>4) Tyrannosaurus
Se oli pikemminkin päinvastoin: Aku ajoi tyrannosaurusta takaa.
>Kuka onkan esikuvana Aku Ankan taskukirjoissa esiintyvälle Laiska
>Napa Hessulle? Sukunimi riittää.
>>7) mr. Jones
Tämä kaipaisi tarkennus, koska ko. hahmo (Laiska Napa Hessu) on tuntematon
minulle.
>Mitä kuuluu lumirotkosta seikkailun "Itkevä merimies" viimeisessä ruudussa.
>>8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Muistaakseni se ei kuulunut viimeisessä ruudussa vaan toiseksi viimeisessä.
Muut kelvannevat.
>> 4) Tyrannosaurus
>Minkälajinen dinosaurus on Sue, jonka luurangon entisöintiä Aku Ankankin
>taustalla oleva Disney-yhtiö on tukenut?
Liian kaukaa...
>> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
>Miten kuuluu ensimmäinen säe Akun lausumasta runosta, jossa puhutaan mm.
>vanhuuden peikosta?
Virhe! Se ei ole runo vaan iskelmä. Eikä Aku lausu sitä vaan laulaa.
Loput kysymykset ovat hyviä.
Kuka on keksinyt Ankkalinnan suosikkikeksijän Pelle Pelottoman?
> 1) Carl Barks
Mikä on maailman tunnetuimman American Bantam henkilöauton rekisterinumero?
> 2) 313
Minkä Roope Ankka luuli Kulta-Into Piin nimen olevan heidän ensimmäisen
kerran kohdatessaan don Rosan mukaan?
> 3) Buuri
Minkä eläimen kynsistä Bubba Ankka pelastetaan nykyaikaan Ankronikka
TV-sarjassa?
> 4) Tyrannosaurus
Minkä palkinnon Aku Ankka valitsi tietokilpailusta pienen rahatynnyrin
sijaan?
> 5) Kolmipyörä
Mihin partiolaisjoukkoon Aku Ankka ainakin väittää kuuluneensa
nuoruudessaan?
> 6) Tuomenmarjat
Mikä on Aku Ankan naapurin Teppo Tulpun nimi englanniksi?
> 7) mr. Jones
Täydennä puuttuvat sanat Akun tekemään iskelmähittiin "Itkevä Merimies"
"Ja ___ _____ _____ ________ ____, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren"
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Mikä on se paikka, missä kanatkin munivat nelikulmaisia munia?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Minkä on se esine, jonak hallussapito antoi oikeuden julistautua Amerikan
keisariksi Carl Barksin klassisessa ankkatarinassa?
> 10) Kultainen kypärä
--
-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!
Tero Rantala Havumetsänkatu 27A20 33820 Tampere
e-mail:tero.r...@tut.fi puh. 0405724502
-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!-!
Kuka sarjakuvapiirtäjä loi Pelle Pelottoman?
> 2) 313
Mikä on Akun auton rekisterinumero nurinpäin?
> 3) Buuri
-
> 4) Tyrannosaurus
-
> 5) Kolmipyörä
Eräässä tarinassa Aku osallistui tietokilpailuun ja voittikin sen. Palkinnon
voittaja sai valita kahdesta eri vaihtoehdosta. Parempi vaihtoehto oli
suuri summa rahaa ja huonompi eräs lapsille tarkoitettu kulkuväline. Aku
oli niin sekaisin vaikeista tietokilpailukysymyksistä että valitsi
palkinnokseen
tämän lasten kulkuvälineen. Mikä tämä kulkuväline oli?
> 6) Tuomenmarjat
Mikä oli se partioliike, johon Aku kuului nuoruudessaan?
> 7) mr. Jones
Akun naapurissahan asustelee mies nimeltä Teppo Tulppu? Millä
nimellä tämä herra tunnetaan englanninkielisissä Aku Ankka lehdissä?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Eräässä tarinassa Aku laulaa laulua nimeltä "Itkevä merimies".
Mitkä ovat laulun viisi ensimmäistä sanaa?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
-
> 10) Kultainen kypärä
Mikä on nimeltään Aku Ankan parhaat sarjan 45:s albumi?
-Patrik
Kuka on käsikirjoittanut Aku Ankka -tarinan "Kapteeni Kyrmyn
salaperäinen laiva" (AA 1/1966)?
> 2) 313
Kuinka monta Aku Ankka -lehden numeroa oli ilmestynyt numeron 4/1963
ilmestyttyä, kun kaikki B- ja C-erikoisnumerot lasketaan mukaan?
> 3) Buuri
Mistä sodasta on peräisin Roope Ankan tarinassa "Ankkalinnan pamaus" (AA
28/1994) käyttämä tykki (alkukielisessä versiossa)?
> 4) Tyrannosaurus
Mikä dinosauruslaji esiintyi Don Rosan Aku Ankka -tarinassa "Pako
kielletystä laaksosta" (AA 44-45/1999) (kyseistä lajia kutsutaan myös
dinosaurusten kuninkaaksi)?
> 5) Kolmipyörä
Minkä Aku ostaa veljenpojille ainoassa Al Taliaferron piirtämässä
tarinassa, joka on julkaistu Aku Ankassa 14/1958?
> 6) Tuomenmarjat
Mitkä torailivat Aku Ankassa 41/1999 julkaistussa partioaiheisessa
tarinassa?
> 7) mr. Jones
Kuka Akun naapurinakin usein nähty hahmo (henkilön nimi englanniksi)
piinasi Akua Suomessa toistaiseksi julkaisemattomassa joulutarinassa
"Silent Night"?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Millä sanoilla alkoi ainoan Aku Ankassa 8/1971 julkaistun Carl Barksin
tekemän tarinan laulu?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Mikä oli sen paikan nimi, jossa ankanpojat opettivat kulmikkaita kanoja
puhaltamaan purukumia?
> 10) Kultainen kypärä
Mikä päähine esiintyy vuonna 1990 julkaistussa Aku Ankka -lehden
Uutis-Ankan muotoon puetussa mainoksessa, josta mm. Simppu Sininen on
kiinnostunut?
Terveisiä Petrille.
--
Antti Peltola
WWW: http://www.anttipeltola.ht.st/
Sähköposti: mailto:antti....@comic.tc
> 5) Kolmipyörä
Mikä oli Akun lopulta valitsema palkinto kuuluisassa tietokilpailusarjassa?
> 6) Tuomenmarjat
Akun veljenpojat ovat sudenpentuja, mutta millä nimellä partiolaiset joihin
Aku kuului tunnetaan?
> 7) mr. Jones
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Klassikkosarjassa Akun haluaa kuulla jukeboksista eräs tiettyä laulua, mitä?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
> 10) Kultainen kypärä
Mikä aarre oli kyseessä viikinkiaikaan sijoittuvassa Aku Ankka-klassikossa?
TBone
>>> 4) Tyrannosaurus
>>Minkälajinen dinosaurus on Sue, jonka luurangon entisöintiä Aku Ankankin
>>taustalla oleva Disney-yhtiö on tukenut?
> Liian kaukaa...
Juu mutta kun en keksinyt ensimmäistäkään ankkasarjaa, jossa olisi rex eikä
sisu antanut myöten passata edes tätä kysymystä!
>>> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
> Virhe! Se ei ole runo vaan iskelmä. Eikä Aku lausu sitä vaan laulaa.
No näinhän se oli. Ei vanha enää muista.
Liisa
> >> 4) Tyrannosaurus
> >Mitä otuksia Olli Arnberg kutsui Heurekassa Aku-Ankka-dinoiksi? (Ja
taas...)
> Tämä kaipaisi ainakin tarkennusta. Kuka Olli Arnberg ja missä
tilaisuudessa
> hän on sanonut näin?
Omilla kotisivuillaan tietenkin. ;)
http://hihhuli.adsl.netsonic.fi/Tapahtumat/Kaupunkireissut/Heureka_fi_en.htm
l
Ja älä minulta kysy kuka hän on. ;)
>1) Carl Barks
Kuka maalasi taulun "Tresspassers will be ventilated"?
>2) 313
Kuinka mones Aku Ankan taskukirja ilmestyy tammikuussa 2006, jos
nykyinen ilmestysmistahti (12kpl/vuosi) säilyy?
>3) Buuri
Mikä on Kulta-Into Piin kansallisuus?
>4) Tyrannosaurus
Mikä otus jahtaa ankkoja Aku Ankka -lehden 44/99 kannessa?
>5) Kolmipyörä
Minkä palkinnon Aku valitsi tietovisassa lueteltuaan erään vesiputouksen
virtaaman?
>6) Tuomenmarjat
Mihin partioryhmään Aku väittää kuuluneensa?
>8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Millä sanoilla alkaa Akun kuuluisa iskelmä?
>10) Kultainen kypärä
Mitä Akulla on kädessään Labradorin kartan lisäksi Aku Ankan numeron
9B/55 kannessa?
--
JSuvanto, GoA
http://www.neutech.fi/~jsuvanto/
Sciurus Vulgaris ad eternum!
>Omilla kotisivuillaan tietenkin. ;)
>Ja älä minulta kysy kuka hän on. ;)
Nyt taisi tulla kyllä liian kaukaa noudettua tämäkin kysymys.
Taskukirjoja ilmestyy 13 kpl vuodessa, joten tammikuussa 2006 olisi
tällä vauhdilla ilmestynyt jo 317 taskaria.
Kuka on maalannut, nykyisin kalliita, öljyvärimaalauksia joissa esiintyy
hänen luomansa hahmo Roope Ankka?
>1) Carl Barks
Yhden pisteen sakon takia tähän on kysyttävä:
Mikä on Aku Ankan auton rekisterinumero?
>2) 313
Millä kaksipyöräistä polkupyörää runsaammalla pyörävarustuksella
varustetulla ajoneuvolla Akun sisarenpojat liikkuvat polkuvoimalla? ;-)
>5) Kolmipyörä
Taas yhden pisteen sakon takia:
Mihin "partiolippukuntaan" Aku kuului aikanaan?
>6) Tuomenmarjat
Loput otetaan sitten pisteen sakolla.
--
Tuomo
> Vielä yksi Aku Ankka -aiheinen visailu, jossa pitää keksiä sopiva kysymys
> annettuun vastaukseen. Tämä on taas säännöiltään erilainen.
Sinulle pitäisi varmaan myöntää visaryhmän innovaatiopalkinto.
Ensimmäisenä mieleen tulevat kysymykset ovat aika ilmeisiä, lieneekö
tarkoitus.
> Vastaukset:
Kuka on piirtänyt klassisen Aku Ankka -tarinan "Jäyhä jököttäjä"?
> 1) Carl Barks
Miten monta erillistä strippiä sisältää Aku Ankka - päivästä päivään 1949
arkisarjakokoelma?
> 2) 313
Aku Ankka -tarinassa "Ankkalinnan pamaus" Roope kertoo isoisänsä ostaneen
tarinassa käytetyn tykin Suomen sodan aikoihin, mutta mistä sodasta onkaan
kyse tarinan alkukielisessä versiossa?
> 3) Buuri
Ankronikka animaatiosarjan (jonka pilottijaksoissa esiintyi myös Aku Ankka)
jaksossa "Dinosaur Ducks" eräs muinainen eläin jahtaa Tupua, Hupua ja Lupua.
Tämän eläimen nimi koostuu kahdesta sanasta, joista jälkimmäinen on Rex,
mutta mikä onkaan ensimmäinen?
> 4) Tyrannosaurus
Mikä oli toisena palkintona Aku-tietovisassa, joka järjestettiin Kemin 20.
sarjakuvafestivaaleilla?
> 5) Kolmipyörä
Millä nimellä englanninkielisissä Aku Ankoissa mainittu "The Little
Booneheads" -järjestö tunnetaan suomenkielisissä Aku Ankoissa?
> 6) Tuomenmarjat
Mike Figgisin ohjaamalla elokuvalla vuodelta 1993 on sama nimi kuin Aku
Ankan naapurilla Teppo Tulppulla englanniksi, mikä?
> 7) mr. Jones
Mitkä viisi sanaa tulevat kolmen pisteen paikalle seuraavassa, Aku Ankka
tarinasta "Itkevä merimies" tutussa sitaatissa:
"Ja ...
kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren"?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Tämä menee jo ohi...
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Minkä niminen Carl Barksin piirtämä tarina on Aku Ankka -lehdessä nro 9b,
vuodelta 1955?
> 10) Kultainen kypärä
Kärsivällisyyttä tarkastajalle toivottaen,
Jukka
Mikä on Taikaviitan auton rekisterinumero taskukirjassa Aku taikaviitta?
>2) 313
>3) Buuri
>4) Tyrannosaurus
Mikä oli kulkuneuvo, jolla Aku tietokilpailusta sen voitettuaan osasi
ajaa "ilman päätä"?
>5) Kolmipyörä
Akun veljenpojat ovat sudenpentuja, mikä oli Akun partiojoukko
nimeltään?
>6) Tuomenmarjat
>7) mr. Jones
Aku laulaa:" Kun vanhuuden peikko hyytävi veren", Mutta miten säkeistö
alkaa?
>8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Kimmo
En pysty nyt tarkistamaan, mutta muistelen, että Taikaviitan autossa
ei olisi ollut rekisterinumerona kuin X. Voiko joku vahvistaa tai kumota?
> 1) Carl Barks
Kuka keksi Iineksen siskontyttäret Leenun, Liinun ja Tiinun?
> 2) 313
Mikä oli sen ranskalaisen Picsou-lehden numero, johon ankkapiirtäjä Rosa
teki kannen, jossa Akun auto on törmännyt aitaan?
> 3) Buuri
Mitä Roope luulee Kulta-Into Piin nimeksi, kun hän ensi kerran tapaa
hänet?
> 4) Tyrannosaurus
Mitä dinosaurusta vastaan nokkadinosaurus äiti puolustautuu suojellessaan
Akua?
> 5) Kolmipyörä
Mitä tämän vuoden Aku Ankka -tietovisan voittaja ajoi ilman päätä?
> 6) Tuomenmarjat
Mikä partiojärjestö on Akun mielestä paras?
> 7) mr. Jones
Mikä on sen hahmon alkuperäisnimi, jonka takia Aku muutti kaupungin
toiselle puolelle vain löytääkseen hänet naapurista?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Mitä alkaa Akun säveltämä laulu, joka uhkaa aiheuttaa lumivyöryn hotellin
päälle?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Mistä paikasta Roope-setä etsi superedullisia pakkausominaisuuksia
sisältäviä munia?
> 10) Kultainen kypärä
Mitä Aku pitää kädessään taskarin 100 kannessa?
--
Petri Kanninen (pkan...@cc.hut.fi)
Aku Ankan taskukirja -tietokanta: http:/www.perunamaa.net/taskarit/
"Elokuvataiteen kannalta Van Damme on ollut merkittävimmillään
Replicant-elokuvan loppuhuipennuksessa, jossa hän potki ja
pieksi perusteellisesti itseään." -Mikko Vienonen, IS 13.10.2001
Molempia löytyy. Myöhemmistä Taikaviitta-taskukirjoista en löytänyt
pikaisesti tuota numeroa, siksi mainitsin tuon Aku taikaviitta -taskarin
Mm. sivuilla 123 ja 124 on rekisterinumero 313 (taitaa olla piirtäjän
moka). Myös tuo X löytyy mm. sivuilta 216, 220 ja 222.
Eli kysymykseen: "mikä on taikaviitan rekisterinumero...?" on
yksiselitteinen oikea vastaus 313, (koska x ei ole rekisterinumero)
Kimmo
Kuka Aku Ankka-taiteilija loi Roope Ankan?
> 2) 313
Mikä Aku Ankastakin tuttu numero on tiellä, joka kulkee välillä
Vääksy-Vierumäki?
> 3) Buuri
> 4) Tyrannosaurus
> 5) Kolmipyörä
Eräässä leluharvinaisuudessa Aku Ankaa ajaa kulkuvälinettä jonka perässä
liehuu Britannian lippu. Mikä on tuo kulkuväline?
> 6) Tuomenmarjat
Mihin partiolaisjoukkoon Aku Ankka väittää nuorena kuuluneensa?
> 7) mr. Jones
Kuka Akun naapuri koki ensiesiintymisen albumissa Walt Disney's Comics
and Stories No. 48 (1944)?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Miten jatkuu Aku Ankan riimittelemä iskelmä Itkevä merimies "Ja..."?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
> 10) Kultainen kypärä
Mikä Akulla on oikeassa kädessään Aku Ankan parhaat N:o 45 kannessa?
T: Marko
Numero tai ei, mielestäni X pitäisi hyväksyä tähän vastaukseksi ihan
yhtä lailla, joten tämä ei valitettavasti kelpaa.
Osallistujamäärä jäi suhteellisen alhaiseksi, mikä johtunee siitä, että
sen ilmeisimmänkin kysymyksen keksiminen vaati koko lailla asiantuntemusta
eräiden vastausten kohdalla. Koska osallistujia oli 15, sai hylätyistä
kysymyksistä 15 virhepistettä.
Koko joukko kysymyksiä piti hylätä. Yleensä syynä oli se, että kysymys oli
haettu liian kaukaan. Hylkäsin kysymyksen, mikäli siitä olisi voinut
kirjoittaa Aku Ankan pois kysymyksen yhtään kärsimättä (esim. jos Akua oli
käytetty vain helpottavana vihjeenä.)
Arvostelu oli vaikeaa näinkin päin, sillä eri kysymysten välillä oli
joskus mahdotonta vetää selkeää rajaa. Valitettavasti kömpelösti
muotoillulla mutta silti oikealla kysymyksellä saattoi saada vähemmän
virhepisteitä kuin hyvällä kysymyksellä. Arvostelulaji on vaikeaa.
1) Carl Barks
Barks on piirtänyt niin paljon, että vaadittiin huonoa onnea saada tästä
enemmän kuin yksi piste. Kenekään kysymystä ei tarvinnut hylätä.
Kuka sarjakuvapiirtäjä loi Pelle Pelottoman? (2 virhepistettä)
- Patrik Mattsson
- Tero Rantala
Kuka Aku Ankka piirtäjä juhli syntymäpäiviään 1997 Floridan Disney Worldissa
250:n ystävänsä kanssa? (1)
- Perttu Laine
Kuka Aku Ankka taiteilija oli ensimmäinen joka nousi Suomessa
suureen tietoisuuteen Walt Disney anonyymin takaa? (1)
- Tapio Ranta-aho
Kuka kuuluisa Aku Ankka -piirtäjä työskenteli uransa alussa ensimmäisenä
sarjakuvatyönään sarjakuvapiirtäjänä Calgary Eye-Opener -lehdessä? (1)
- Jyrki Takala
Kuka tunnettu ankkapiirtäjä keksi Roopen siskolle nimen Hortensia McAnkka
(Hortense McDuck)? (1)
- Liisa Sarakontu
Kuka piirsi Aku Ankan klassikkoseikkailun Puhuva koira? (1)
- Jari Huikari
Kuka on käsikirjoittanut Aku Ankka -tarinan "Kapteeni Kyrmyn
salaperäinen laiva" (AA 1/1966)? (1)
- Antti Peltola
Kuka nyt jo edesmennyt, on kuuluisin Akun Ankan piirtäjä? (1)
- TBone
Kuka maalasi taulun "Tresspassers will be ventilated"? (1)
- Juha Suvanto
Kuka on maalannut, nykyisin kalliita, öljyvärimaalauksia joissa esiintyy
hänen luomansa hahmo Roope Ankka? (1)
- Tuomo Matilainen
Kuka on piirtänyt klassisen Aku Ankka -tarinan "Jäyhä jököttäjä"? (1)
- Jukka Kivimäenpää
Kuka on piirtänyt Aku Ankka -tarinan Nelikulmaiset munat? (1)
- Kimmo Lahtinen
Kuka keksi Iineksen siskontyttäret Leenun, Liinun ja Tiinun? (1)
- Petri Kanninen
Kuka Aku Ankka-taiteilija loi Roope Ankan? (1)
- Marko Tuominen
2) 313
Tähän vastaukseen oli yksi ilmeinen kysymys, mutta jotkut onnistuivat
kiertämään sen eri tavoin.
Akun auton rekkari? (4)
- Tapio Ranta-aho
- Liisa Sarakontu
- T-Bone
- Tuomo Matilainen
Mailman hauskin sarjakuvalehti -kirjan hinta on nyt 259mk, mutta mikä on sen
normaali hinta Aku Ankan nro. 43 mukaan? (1)
- Perttu Laine
Montako arkisarjaa (sanomalehtisarjaa) on Helsinki Median
1994 julkaisemassa kokoelmassa "Aku Ankka - päivästä päivään 1944"? (1)
- Jyrki Takala
Miten monta erillistä strippiä sisältää Aku Ankka - päivästä päivään 1949
arkisarjakokoelma? (1)
- Jukka Kivimäenpää
Mikä on Akun auton rekisterinumero nurinpäin? (1)
- Patrik Mattsson
Mikä on maailman tunnetuimman American Bantam -henkilöauton
rekisterinumero? (1)
- Tero Rantala
Kuinka monta Aku Ankka -lehden numeroa oli ilmestynyt numeron 4/1963
ilmestyttyä, kun kaikki B- ja C-erikoisnumerot lasketaan mukaan? (1)
- Antti Peltola
Mikä oli sen ranskalaisen Picsou-lehden numero, johon ankkapiirtäjä Rosa
teki kannen, jossa Akun auto on törmännyt aitaan? (1)
- Petri Kanninen
Hylätyt kysymykset
Kuinka mones Aku Ankan taskukirja ilmestyy tammikuussa 2006, jos
nykyinen ilmestysmistahti (12kpl/vuosi) säilyy?
- Ilmestymistahti on kuulemma 13 kpl/vuosi
Mikä on Taikaviitan auton rekisterinumero taskukirjassa Aku taikaviitta?
- Rekisterilaatassa esiintyy myös pelkkä X.
Mikä Aku Ankastakin tuttu numero on tiellä, joka kulkee välillä
Vääksy-Vierumäki?
- Liian kaukaa haettu.
tyhjä (5)
- Jari Huikari
3) Buuri
Odotetusti suurin osa yhdisti vastauksen ankkamaailman kuuluisimpaan
buuriin Kulta-Into Piihin, mutta jotkut muistivat myös Roopen tykin
alkuperän.
Mitä eteläafrikkalaista kansanheimoa edustaa Kulta-Into Pii? (3)
- Liisa Sarakontu
- T-Bone
- Juha Suvanto
Aku Ankka -tarinassa "Ankkalinnan pamaus" Roope kertoo isoisänsä ostaneen
tarinassa käytetyn tykin Suomen sodan aikoihin, mutta mistä sodasta onkaan
kyse tarinan alkukielisessä versiossa? (2)
- Antti Peltola
- Jukka Kivimäenpää
Minkä Roope Ankka luuli Kulta-Into Piin nimen olevan heidän ensimmäisen
kerran kohdatessaan don Rosan mukaan? (2)
- Tero Rantala
- Petri Kanninen
Miten Kulta-Into-Pii esittäytyi Roopelle ensimmäisen kerran? "Olen ?" (1)
- Tapio Ranta-aho
Hylätyt:
Ylen ääni levy arkistosta löytyy levyt Aku Ankka ja ??? Johannesburgista.
Mikä sana tulee ??? tilalle?
- Liian kaukaa haettu.
tyhjät: (4)
- Jyrki Takala
- Jari Huikari
- Patrik Mattsson
- Tuomo Matilainen
- Kimmo Lahtinen
- Marko Tuominen
4) Tyrannosaurus
Tähän oli näemmä kaikkein vaikeinta keksiä kysymystä. Onko yksi
suosikkiseikkailuistani Kielletty laakso näin outo?
Minkä eläimen kynsistä Bubba Ankka pelastetaan nykyaikaan Ankronikka
TV-sarjassa? (1)
- Tero Rantala
Ankronikka animaatiosarjan (jonka pilottijaksoissa esiintyi myös Aku Ankka)
jaksossa "Dinosaur Ducks" eräs muinainen eläin jahtaa Tupua, Hupua ja Lupua.
Tämän eläimen nimi koostuu kahdesta sanasta, joista jälkimmäinen on Rex,
mutta mikä onkaan ensimmäinen? (1)
- Jukka Kivimäenpää
Mikä dinosauruslaji esiintyi Don Rosan Aku Ankka -tarinassa "Pako
kielletystä laaksosta" (AA 44-45/1999) (kyseistä lajia kutsutaan myös
dinosaurusten kuninkaaksi)? (1)
- Antti Peltola
Mikä otus jahtaa ankkoja Aku Ankka -lehden 44/99 kannessa? (1)
- Juha Suvanto
Mitä dinosaurusta vastaan nokkadinosaurus äiti puolustautuu suojellessaan
Akua?
- Petri Kanninen
Hylätyt:
Mitä otuksia Olli Arnberg kutsui Heurekassa Aku-Ankka-dinoiksi?
- Liian kaukaa haettu
Mikä myöskin T-Rexiksi kutsuttu ajaa Akua takaa hänen paetessaan
kielletystä laaksosta ampiaisia mukanaan?
- Päinvastoin Aku ajaa dinosauruksia edellään paetessaan Kielletystä
laaksosta.
Minkälajinen dinosaurus on Sue, jonka luurangon entisöintiä Aku Ankankin
taustalla oleva Disney-yhtiö on tukenut?
- Liian kaukaa haettu.
tyhjä (2)
- Jyrki Takala
- Jari Huikari
- Patrik Mattsson
- T-Bone
- Tuomo Matilainen
- Kimmo Lahtinen
- Marko Tuominen
5) Kolmipyörä
Odotetusti vastaus yhdistettiin lähinnä kuuluisaan tietokilpasarjaan.
("Katsokaa, ajan ilman päätä!") Toinen samaan sarjakuvaan liittyvä hyvä
vastaus olisi ollut 'Greippi'.
Mitä Aku saa palkinnoksi tiedettyään montako ämpärillistä vettä virtaa
paikallisen sillan alitse määräajassa? (3)
- Tapio Ranta-aho
- Liisa Sarakontu
- Juha Suvanto
Mikä Aku Ankka otti tietovisapalkinnokseen rahatynnyrin sijasta? (3)
- Perttu Laine
- Patrik Mattsson
- T-Bone
Minkä Aku ostaa veljenpojille ainoassa Al Taliaferron piirtämässä
tarinassa, joka on julkaistu Aku Ankassa 14/1958? (1)
- Antti Peltola
Millä kaksipyöräistä polkupyörää runsaammalla pyörävarustuksella
varustetulla ajoneuvolla Akun sisarenpojat liikkuvat polkuvoimalla? (1)
- Tuomo Matilainen
Mikä oli toisena palkintona Aku-tietovisassa, joka järjestettiin Kemin 20.
sarjakuvafestivaaleilla? (1)
- Jukka Kivimäenpää
Mikä oli kulkuneuvo, jolla Aku tietokilpailusta sen voitettuaan osasi
ajaa "ilman päätä"? (1)
- Kimmo Lahtinen
Mitä tämän vuoden Aku Ankka -tietovisan voittaja ajoi ilman päätä? (1)
- Petri Kanninen
Eräässä leluharvinaisuudessa Aku Ankaa ajaa kulkuvälinettä jonka perässä
liehuu Britannian lippu. Mikä on tuo kulkuväline? (1)
- Marko Tuominen
Hylätyt:
Minkä palkinnon Aku Ankka valitsi tietokilpailusta pienen rahatynnyrin
sijaan?
- Vaihtoehto olisi ollut ISO rahatynnyri.
Oliko Aku Ankan valitsema palkinto Ankkalinnan hyytelötehtaan järjestämässä
tietokilpailussa tynnyrillinen rahaa vai kolmipyörä?
- Vastausta ei olisi saanut esiintyä kysymyksessä
tyhjä (4)
- Jyrki Takala
6) Tuomenmarjat
Tuomenmarjat oli Akun vanha partioyhdistys, niin kuin useimmat vastaajat
tiesivät.
Mikä on sen Sudenpentuja vastaavan yhdistyksen nimi, johon Aku Ankka
sanoo nuorena kuuluneensa? (9)
- Jyrki Takala
- Liisa Sarakontu
- Patrik Mattsson
- Tero Rantala
- T-Bone
- Juha Suvanto
- Tuomo Matilainen
- Kimmo Lahtinen
- Marko Tuominen
Mikä partiojäjestö on Akun mielestä huomattavasti Sudenpentuja
parempi/paras? (2)
- Tapio Ranta-aho
- Petri Kanninen
Yhtenä päivänä Kajaanilaiset vartionjohtajat Keränen, Tolonen ja Widgren
päättivät perustaa kisavartion ja nimesivät sen Aku Ankasta tutun ryhmän
mukaan. Mikä tästä vartiosta tuli? (1)
- Perttu Laine
Mitkä torailivat Aku Ankassa 41/1999 julkaistussa partioaiheisessa
tarinassa? (1)
- Antti Peltola
Millä nimellä englanninkielisissä Aku Ankoissa mainittu "The Little
Booneheads" -järjestö tunnetaan suomenkielisissä Aku Ankoissa? (1)
- Jukka Kivimäenpää
tyhjä (10)
- Jari Huikari
7) mr. Jones
Mr. Jones on Akun naapurin alkukielinen nimi, joka on suomennettu
kahdellakin nimellä. Epäonnekseen kaikki, jotka kysyivät tätä, kysyivät
Teppo Tulpun nimeä. Muristoa ei kysynyt kukaan.
Mikä on Aku Ankan riitaisan naapurin Teppo Tulpun englanninkielinen
nimi? (5)
- Jyrki Takala
- Liisa Sarakontu
- Patrik Mattsson
- Tero Rantala
- Jukka Kivimäenpää
Aku Ankan taskukirjan Rakkaat Viholliset alkuperäisessä nimessä on eräs nimi
ja sen edessä titteli. Ja nämä ovat englanniksi? (1)
- Perttu Laine
Kuka Akun naapurinakin usein nähty hahmo (henkilön nimi englanniksi)
piinasi Akua Suomessa toistaiseksi julkaisemattomassa joulutarinassa
"Silent Night"? (1)
- Antti Peltola
Mikä on sen hahmon alkuperäisnimi, jonka takia Aku muutti kaupungin
toiselle puolelle vain löytääkseen hänet naapurista? (1)
- Petri Kanninen
Kuka Akun naapuri koki ensiesiintymisen albumissa Walt Disney's Comics
and Stories No. 48 (1944)? (1)
- Marko Tuominen
Hylätyt:
Kuka onkaan esikuvana Aku Ankan taskukirjoissa esiintyvälle Laiska
Napa Hessulle? Sukunimi riittää.
- Väärin aseteltu kysymys.
tyhjä (6)
- Jari Huikari
- T-Bone
- Juha Suvanto
- Tuomo Matilainen
- Kimmo Lahtinen
8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Tämä säe on tuttu Akun laulamasta "Itkevästä merimiehestä". Tarinasta ei
käy ihan varmuudella selville, ovatko kyseessä laulun aloitussanat vai
kertosäe, joten hyväksyin molemmat. En myöskään sakottanut, vaikka
säkeiden eteen kuuluva 'ja'-sana jäänyt mainitsematta kysymyksestä. Tässä
kohdassa oli vaikea määritellä kysymysten erilaisuutta, joten kompromissina
päädyin luokittelemaan samanlaisiksi melko erilaisiakin kysymyksiä.
Täydennä puuttuvat sanat Akun tekemään iskelmähittiin "Itkevä Merimies"
"Ja ___ _____ _____ ________ ____, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren" (5)
- Tero Rantala
- Jukka Kivimäenpää
- Kimmo Lahtinen
- Jyrki Takala
- Marko Tuominen
Eräässä tarinassa Aku laulaa laulua nimeltä "Itkevä merimies".
Mitkä ovat laulun viisi ensimmäistä sanaa? (4)
- Patrik Mattsson
- Antti Peltola
- Juha Suvanto
- Petri Kanninen
Hylätyt:
Miten kuuluu Hojo levyltä löytyvän kappaleen "Itkevä Merimies" kertosäe,
jota Akukin lauloi riipaisevasti iskelmänikkarina. (1)
- Tähän kysymykseen oikea vastaus olisi koko säe eikä vain ensimmäinen
puolikas siitä.
Miten kuuluu ensimmäinen säe Akun lausumasta runosta, jossa puhutaan mm.
vanhuuden peikosta?
- Ei ole runo vaan iskelmä.
Mitä kuuluu lumirotkosta seikkailun "Itkevä merimies" viimeisessä ruudussa?
- Muistaakseni säkeet kuuluvat viimeisen kerran toiseksi viimeisessä ruudussa.
Klassikkosarjassa Akun haluaa kuulla jukeboksista eräs tiettyä laulua, mitä?
- Tähän kysymykseen oikea vastaus olisi "Itkevä merimies".
tyhjä (6)
- Jari Huikari
- Tuomo Matilainen
9) Vihonviimeinen rotankolo
Moni jätti tämän tyhjäksi. Muutama sentään muisti, että nelikulmaisten
munien laaksoa kutsuttiin tällä nimellä.
Mikä on nimeltään se paikka, jossa kanat munivat nelikulmaisia munia? (2)
- Tapio Ranta-aho
- Tero Rantala
Minkä kunniakansalaisiksi Aku ja pojat nimitettiin seikkailussa
"Nelikulmaiset munat"? (1)
- Liisa Sarakontu
Mikä oli sen paikan nimi, jossa ankanpojat opettivat kulmikkaita kanoja
puhaltamaan purukumia? (1)
- Antti Peltola
Mistä paikasta Roope-setä etsi superedullisia pakkausominaisuuksia
sisältäviä munia?
- Petri Kanninen
tyhjä (3)
- Perttu Laine
- Jyrki Takala
- Jari Huikari
- Patrik Mattsson
- T-Bone
- Juha Suvanto
- Tuomo Matilainen
- Jukka Kivimäenpää
- Kimmo Lahtinen
- Marko Tuominen
10) Kultainen kypärä
Tämän Barksin tarina muistettiin kohtalaisen hyvin, mutta tyhjiäkin
vastauksia jätettiin.
Mikä on albumin Aku Ankan parhaat 45 nimi? (3)
- Tapio Ranta-aho
- Jyrki Takala
- Patrik Mattsson
Eräs Aku Ankka -kirja on nimeltään Aku Ankka ja jotain. Kirjaa voisi
esitellä näin: Näköispainos vuosikerrasta 1995. Yhteensä 19 Aku
Ankka -lehteä yksissä kansissa. Esipuheet: Jarkko Laine, Kari Salminen ja
Markku Kivekäs. Suomentanut Sirkka Ruotsalainen. Mikä on tuon nimen
loppuosa? (1)
- Perttu Laine
Minkä niminen tarina on Minä, Aku Ankka -jättikirjan neljänneksi
viimeisenä? (1)
- Liisa Sarakontu
Minkä on se esine, jonka hallussapito antoi oikeuden julistautua Amerikan
keisariksi Carl Barksin klassisessa ankkatarinassa? (1)
- Tero Rantala
Mikä päähine esiintyy vuonna 1990 julkaistussa Aku Ankka -lehden
Uutis-Ankan muotoon puetussa mainoksessa, josta mm. Simppu Sininen on
kiinnostunut? (1)
- Antti Peltola
Mitä Akulla on kädessään Labradorin kartan lisäksi Aku Ankan numeron
9B/55 kannessa? (1)
- Juha Suvanto
Minkä niminen Carl Barksin piirtämä tarina on Aku Ankka -lehdessä nro 9b,
vuodelta 1955? (1)
- Jukka Kivimäenpää
Mikä Akulla on oikeassa kädessään Aku Ankan parhaat N:o 45 kannessa? (1)
- Marko Tuominen
Hylätyt:
Mikä aarre oli kyseessä viikinkiaikaan sijoittuvassa Aku Ankka-klassikossa?
- Tarina ei sijoitu viikinkiaikaan, vaikka viikinkihenkinen onkin.
Mitä Aku pitää kädessään taskarin 100 kannessa?
- Jos kuva on se, mitä luulen, Akulla on toisessa kädessä kartta, joten
tähän kysymykseen on kaksi tasaveroista vastausta.
tyhjä (4)
- Jari Huikari
- Tuomo Matilainen
- Kimmo Lahtinen
> 2) 313
Montako Aku Ankka lehteä oli ilmestynyt ennen vuoden 1963 numeroa 5?
> 3) Buuri
Mihin etniseen ryhmään Kulta-Into Pii kuuluu?
(vastaus perusmuodossa)
> 4) Tyrannosaurus
Juhlasarjat 5 kirjasta löytyy tarina Kielletty Laakso. Mikä suurikokoinen
eläin on tässä "pääosassa"?
> 5) Kolmipyörä
Mikä oli palkintona Aku Ankan voittamassa tieto(arvaus)kilpailussa, jossa
veikattiin
sillan alla kulkevaa vesimäärää.
> 6) Tuomenmarjat
Millä nimellä tunnemme Suomessa Boonehead's- ryhmän, johon
Aku Ankka nuoruudessaan kuului?
> 7) mr. Jones
Millä nimellä Aku Ankan naapuri Teppo Tulppu tunnetaan
englanninkielisessä ankkamaailmassa?
> 8) "Suo mulle hauta pohjassa meren"
Miten alkoi Aku Ankan tuttuakin tutumpi kappale tarinassa Kohtalokas
iskelmä?
> 9) Vihonviimeinen rotankolo
Minkä nimisestä paikasta löytyvät neliskulmaiset kananmunat?
(vastaus perusmuodossa)
> 10) Kultainen kypärä
Mikä tarina on päässyt kansikuvaan Aku Ankan vuoden 1955 näköispainoksessa?
Tapani Aulu
Tapani
Ei tosiaan tullut, mutta nyt näin sen. Lasketaan se vielä mukaan.
Kaikki kysymyksesi olivat hyväksyttäviä, ja muiden visailijoiden
pistemäärät luonnollisesti muuttuvat hivenen.
> Mitä Aku pitää kädessään taskarin 100 kannessa?
> - Jos kuva on se, mitä luulen, Akulla on toisessa kädessä kartta, joten
> tähän kysymykseen on kaksi tasaveroista vastausta.
Ei ole todellista! Unohdinko minä laittaa sen käden siihen?!!! Varta
vasten kävin taskaritietokannasta katsomassa kummassa kädessä se oli. Ja
sitten unohdan laittaa sen. Sen siitä saa, kun jättää tarkistamatta.
Poistun nyt potkimaan itseäni takamukselle.
Tähän laitan kyllä haisevan vastalauseen. Jos olisin kysynyt mitä lukee
Taikaviitan rekisterilaatassa, olisi kaksi oikeaa: 313 ja X. Mutta jos
kysytään rekisteri_numeroa_, ei oikea vastaus voi olla X.
(olisiko kysymys pitänyt muotoilla: "Mitä taikaviitan rekisterilaatassa
lukee silloin, kun siinä ei lue X? Viilausta!)
Kimmo
> Tähän laitan kyllä haisevan vastalauseen. Jos olisin kysynyt mitä lukee
> Taikaviitan rekisterilaatassa, olisi kaksi oikeaa: 313 ja X. Mutta jos
> kysytään rekisteri_numeroa_, ei oikea vastaus voi olla X.
> (olisiko kysymys pitänyt muotoilla: "Mitä taikaviitan rekisterilaatassa
> lukee silloin, kun siinä ei lue X? Viilausta!)
Kyllä niistä suomen rekisterinumeroistakin puhutaan aika usein rekisteri
numeroina vaikka ovatkin puoliksi kirjaimia.
Tämän sinänsä hienon visaidean (ja aiheen) tuloksista huomaa, että
käytännössä vastausten arviointi on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta.
Monessakin kohdassa olisin niputtanut vastaukset toisin, mutta en protestoi,
tuomarin sana on laki!
TBone
Oletus: Henkilö tietää, että Taikaviitalla on rekisterilaatassa X tai
313.
Mitä hän silloin vastaa, kun kysytään rekisterinumeroa?
Kimmo
1. Antti Peltola 16
2. Jukka Kivimäenpää 24
3. Tapani Aulu 29
4. Petri Kanninen 31
5. Patrik Mattson 41
5. Jyrki Takala 41
7. Tuomo Matilainen 43
8. Marko Tuominen 45
9. Tero Rantala 46
10. Juha Suvanto 51
11. Kimmo Lahtinen 54
11. Jari Huikari 60
13. Perttu Laine 61
13. Liisa Sarakontu 61
15. Tapio Ranta-aho 65
16. T-Bone 67
Antille voitto virheettömällä kysymysrivillä. Onnea hänelle ja muillekin
pieniä pistemääriä keränneille!
Sitten itseanalyysia. Tämä visailutyyppi ei osoittautunut hirveän
onnistuneeksi. Kysymysten samankaltaisuuden määrittely on liian
tulkinnanvaraista. Samoin on vaikea määritellä, milloin kysymys on liian
kaukaa haettu. Oikean ja väärän ero on häilyvä, ja visailijat ovat liikaa
tuomarin mielivallan alla. Ja tuomarilla taas on paljon enemmän töitä kuin
normaalissa visailussa.
Mutta silti aion pitää vielä yhden kysymysvisailun ensi viikolla siinä
toivossa, että joku vielä jaksaa kysellä. Siinä tulee kuitenkin olemaan
taas erilaiset säännöt.