Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Visailuvisailu!

199 views
Skip to first unread message

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 20, 2001, 4:31:37 PM3/20/01
to
Yleistietovisoja on usein puolustettu sillä argumentilla, että ne
kiinnostavat kaikkia, erikoistietovisat vain osaa vastaajista. Yleensä
tuo on varmaankin aivan totta, mutta tällä kertaa uskoisin tehneeni
erikoisalan visan aiheesta, joka ei taida olla kenellekään kovin
vieras.

Siis tässä muistivisa, jonka aiheena ovat suomalaiset tv-visailut.
Kysymykset lienevät aika helppoja, mutta pari visaisempaakin taitaa
olla mukana.

1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
suomalaisen tv-visailun historiaan?

4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
henkilökohtaisia ystäviään?

8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
Jaskaan?

10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

+bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

TL
--
"Veri on hyvää kun yksin juo, on jaettu ilo puolet vähemmän."

Jyrki Takala

unread,
Mar 20, 2001, 5:13:18 PM3/20/01
to
Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> wrote:

> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Ei ollut Toivanen, vaan oli joku Jari Mansikkamäki tai sinne päin.

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1500 pistettä

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?

Päivi Istala

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Olisiko ollut nukke ja Ari Lauanne sitten vatsastapuhuja.

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Jussi Suvanto, sukunimestä en tosin ole varma.

Jyrki

Mikko P Vuorinen

unread,
Mar 20, 2001, 5:33:26 PM3/20/01
to
In <3ab7c...@news.utu.fi> Tuomas =?iso-8859-1?Q?L=E4hteenm=E4ki?= <tuo...@alya.utu.fi> writes:

>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Erik Toivanen, vaikka se oli kuitenkin joku muu.

>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Heikki Hietamies juonsi, nimeä en muista.

>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
>(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
>huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
>yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1200 muistaakseni.

>6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
>yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
>toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Kuvaristikko

>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

JET ja Retsi & Jykke.

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

Vatsastapuhujan nukke oli hän.

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Spede Special oli ainakin melko ensimmäisiä. Speden sallitut leikit oli
myöhemmin.

>+bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
>roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Ei hajuakaan, mutta heitetään hatusta Jussi Suvanto.
--
)))) (((( + Mikko Vuorinen + mvuo...@cc.helsinki.fi
)) OO `oo'((( + Dilbon@IRC&ifMUD + http://www.helsinki.fi/~mvuorine/
6 (_) ( ((( + GSM 050-5859733 +
`____c 8__/((( + + Tähän tilaan ei mahdu mitään.

Niilo Paasivirta

unread,
Mar 21, 2001, 12:51:35 AM3/21/01
to
Tuomas =?iso-8859-1?Q?L=E4hteenm=E4ki?= <tuo...@alya.utu.fi> wrote:
>erikoisalan visan aiheesta, joka ei taida olla kenellekään kovin
>vieras.

Ei ei vai? Itse osaan vastata vain pariin, ja toiseen niistäkin vain
Kummeli-sketsin ansiosta...

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

Se oli nukke. Sinänsä toinekin juontaja onnistui vaikuttamaan kuivalta
puupäältä.

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Speten Spelit.

--
Niilo Paasivirta E-mail: n...@co.jyu.fi URL: http://www.co.jyu.fi/%7Enp/
"Tarjotaan. Sinä saat siankorvahilloa." "Siankorvahilloa? Voi ennustaja,
sinä olet suurenmoinen!" - Asterix ja ennustaja

Hannu T. Tiberius Pajunen

unread,
Mar 21, 2001, 1:09:37 AM3/21/01
to
Tulipa totisesti mieliinpainuva 20 Mar 2001 23:31:37 +0200,
kun tuo...@alya.utu.fi julisti:

>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Erik Toivanen

>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Megavisa. Jukka-Pekka Palo

>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

1650

>7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
>Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
>henkilökohtaisia ystäviään?

Matti Pellonpää

>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

"Retsi ja Jykke"

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

Se oli vatsastapuhujan puunukke.

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Spedestroika


--
/http : Cruel, but composed and bland; dumb, inscrutable and grand;
ha...@utu.fi : so Tiberius might have sat, had Tiberius been a cat.
: -- Matthew Arnold

Pertti Ruismäki

unread,
Mar 21, 2001, 2:05:40 AM3/21/01
to
Tuomas Lähteenmäki wrote:

> 8. Mainitse vähintään kaksi muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Urheiluvisoja, Lämäri-lätkävisa ja joku olympiajuttu

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Jaska oli nukke, jonka puheet ventrilokisti-Ari hoiti. Tämä visa antoi
inspiksen Kummeli-sketseille "Joukoo ja Kostii jaa Missää Mennääään..."

Olihan muuten uskomattoman vaikea visa, vain puolitoista pistettä!

-Pertti Ruismäki


Jarno Laivola

unread,
Mar 21, 2001, 2:35:30 AM3/21/01
to
Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> wrote:

: 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Ei kuitenkaan ollut Erik Toivanen, mutta kun ei muutakaan tule
mieleen...

: 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
: suomalaisen tv-visailun historiaan?

Oliskohan nuo olleet Mega-visan mega-tyttöjä.

: 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

1500 pistettä

: 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


: yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
: toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Jotain ristisanatehtävää siinä väsättiin, mutta en muista nimeä.

: 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


: Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
: muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Retsi & Jykke

: 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


: Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
: Jaskaan?

Ari (Lauanne) oli show ainoa elävä juontaja, sillä Jaska-nukke
puhui vain sen, mitä Ari vatsastapuhumalla sai hänet sanomaan.

--
t: Jarno

"Kids, just because I don't care doesn't mean I'm not listening!"

Homer J. Simpson

Pedro Lama

unread,
Mar 21, 2001, 2:59:59 AM3/21/01
to

> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
Erik Toivanen

> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

juontajaksi arvaan Hietamiestä ja nimeksi vaikkapa "kansan suusta"

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?

Megababes eli megavisan apurityttöjä

> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

öh...Koululaisvisa

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

tämä kyllä pitäisi tietää....1600

> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

emmä muista...hmmmm....Ruutusana?

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?

Ile Jokinen

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Retsi&Jykke ja Nelosvisa

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Koira oli hän, toivon niin

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Sallitut leikit

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

E.Toivanen taas

Arvailuksi menivät pääosin :(

Pedro L


Ari Seppi

unread,
Mar 21, 2001, 3:04:21 AM3/21/01
to
Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> wrote:

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1200.

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Olisiko ollut nukke.

--
Ari Seppi (ma...@sci.fi)
Minullapa onkin Hannu Pajunen Fan Clubin Virallinen rintamerkki
Hannun kuvalla varustettuna.
http://www.sci.fi/~mani/

Mika Vallinen

unread,
Mar 21, 2001, 3:50:06 AM3/21/01
to

"Pertti Ruismäki" <pertti....@datex-ohmeda.com> kirjoitti viestissä
news:3AB852C4...@datex-ohmeda.com...

> Jaska oli nukke, jonka puheet ventrilokisti-Ari hoiti. Tämä visa antoi
> inspiksen Kummeli-sketseille "Joukoo ja Kostii jaa Missää Mennääään..."

Muistan kyllä tuon Kummelin sketsin mutta eikös myös Missä
mennään-maantietovisailu ollut oikeastikin? Siinähän oli se hieno tehtävä
että liikuttiin kartalla sellaisella härvelillä ja piti päästä paikasta A
paikkaan B annetussa ajassa.

Ja siitä olen samaa mieltä tämä on todella vaikea visa, ehkä Greedin
askelmien määrä olisi ollut tutumpi juttu? :-)

- Mika


Mika Vallinen

unread,
Mar 21, 2001, 3:44:50 AM3/21/01
to

"Tuomas Lähteenmäki" <tuo...@alya.utu.fi> kirjoitti viestissä
news:3ab7c...@news.utu.fi...

> Yleistietovisoja on usein puolustettu sillä argumentilla, että ne
> kiinnostavat kaikkia, erikoistietovisat vain osaa vastaajista. Yleensä
> tuo on varmaankin aivan totta, mutta tällä kertaa uskoisin tehneeni
> erikoisalan visan aiheesta, joka ei taida olla kenellekään kovin
> vieras.
>
> Siis tässä muistivisa, jonka aiheena ovat suomalaiset tv-visailut.
> Kysymykset lienevät aika helppoja, mutta pari visaisempaakin taitaa
> olla mukana.
>
> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Olikohan Erik Toivanen ensimmäinen? Ainoa Suomen Tietoviisas jonka muistan
nimeltä.

> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Tutti Frutti :-)

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?

Tupla tai kuitti naisvoittajia?

> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
>
> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

Hmm, olisikohan 1600?

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Pari vuotta sitten tuli visalu jossa eri puoluiden kansanedustajat
kilpailivat, mikähän sen nimi mahtoi olla.. Eipä tule nimi mieleen.

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Jaska oli Arin käsinukke jonka puheet tulivat Arin vatsasta

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Speden Pelit, siis sama ilman s:ää?

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

No veikataan se Erik Toivanen tähänkin.

- Mika Vallinen


TBone

unread,
Mar 21, 2001, 4:33:27 AM3/21/01
to

Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> kirjoitti
viestissä:3ab7c...@news.utu.fi...

> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
Erik Toivanen

> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
Ei kait?

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?
Ensimmäiset naisvetäjät

> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
Joku lastenvisailu

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
1500

> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
Piilosanat

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?
Esko Riihelä

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
?

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?
Jaska on nukke.

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
Spedevisa

Tämä oli muuten yllättävän vaikea!

TBone


Jan Sandvik

unread,
Mar 21, 2001, 5:54:11 AM3/21/01
to
In article <3ab7c...@news.utu.fi>, tuo...@alya.utu.fi says...

>
>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
>(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
>huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
>yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

Noh...öh...1600 ?

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

Jaska taisi olla nukke (Ari vatsastapuhuja)

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Veikkaus... "Speden pelit" :)


-Jan

Jari Tomppo

unread,
Mar 21, 2001, 5:25:02 AM3/21/01
to
>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Tuskin se Erik Toivanen oli mutta en muitakaan muista

>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Megavisa, Jukka-Pekka Palo

>3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
>suomalaisen tv-visailun historiaan?

olisko olleet em. Megavisan megatyttöjä

>4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

Joku musiikkiaiheinen varmaan

>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
>(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
>huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
>yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

ei aavistustakaan... 1500?

>6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
>yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
>toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Onneksi en enää muista

>7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
>Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
>henkilökohtaisia ystäviään?

Jake Nyman?

>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Retsi ja Jykke, joku urheiluvisa

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

Jaska oli puunukke (ja Ari puupäinen vatsastapuhuja)

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Spedestroikka oli ainakin joskus

>+bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
>roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Loistava leffa mutta vastausta tähän kysymykseen en tiedä

--
JT

news.inet.fi

unread,
Mar 21, 2001, 8:58:32 AM3/21/01
to
Vastaaja Tapio S.

Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> kirjoitti
viestissä:3ab7c...@news.utu.fi...
> Yleistietovisoja on usein puolustettu sillä argumentilla, että ne
> kiinnostavat kaikkia, erikoistietovisat vain osaa vastaajista. Yleensä
> tuo on varmaankin aivan totta, mutta tällä kertaa uskoisin tehneeni
> erikoisalan visan aiheesta, joka ei taida olla kenellekään kovin
> vieras.
>
> Siis tässä muistivisa, jonka aiheena ovat suomalaiset tv-visailut.
> Kysymykset lienevät aika helppoja, mutta pari visaisempaakin taitaa
> olla mukana.
>
> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
> Eerik Toivasta ennen oli joku , olisiko ollut Janne Mansikka-aho tai
Mansikkamäki

> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
> Puulaaki / Jukka-Pekka Palo

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?
> ?? ekat Tupla ja Kuitti -naisvoittajat

> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
> arvaa ellet tiedä!

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
> 1600

> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
> pictionary

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?
> ? Simo Frangen

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
> onpahan muisti blokissa , kolmosvisassakin taisi päästä maailman ympäri
sanotaan ruutukolmonen, viisasten kerho

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?
> toinen puhui vatsasta eikä ollut nukke

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
> Speden Pelit

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
> Esko Kivikoski

Tuomo Matilainen

unread,
Mar 21, 2001, 11:30:01 AM3/21/01
to
Aikaisemmin Tuomas Lähteenmäki kirjoitteli:

>Siis tässä muistivisa, jonka aiheena ovat suomalaiset tv-visailut.
>Kysymykset lienevät aika helppoja, mutta pari visaisempaakin taitaa
>olla mukana.

Vai sittenkin aika visaisa kaikki... ainakin minulle.

>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Ei kuitenkaan ollut Erik Toivanen, joka on ainoa, jonka nimeltä muistan.

>3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
>suomalaisen tv-visailun historiaan?

Mega-tyttöjä?

>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

Arvataan 1350 (emmää sitä koskaan ole kattonut ;-))

>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Retsi ja Jykke

>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
>Jaskaan?

En muistanut tällaista visaa ollenkaan, mutta tuosta nimestä
arvelen että on Kummeleiden Jouko ja Kosti sketsiin innoittajana,
eli olisiko Jaska ollut puusta?

>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Spedestroikka oli joskus.

Vaikeita olivat.

--
Tuomo

Mikko Iltanen

unread,
Mar 21, 2001, 11:54:18 AM3/21/01
to

Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> kirjoitti
viestissä:3ab7c...@news.utu.fi...
: 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
Arvataan Esko Kivikoski
: 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen

: visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun
lopulla.
: Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
En muista moista ohjelmaa, mutta arvataan juontajaksi Jorma Pulkkinen.
: 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
: suomalaisen tv-visailun historiaan?
Olisovatko olleet niitä Onnenpyörän kirjainten kääntelilöitä.
: 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
Muksuvisa?
: 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

: (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
: huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
: yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
1600
: 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut

: yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
: toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
En muista tällaistakaan ikinä nähneeni.
: 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla

visailua
: Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
: henkilökohtaisia ystäviään?
Pekka Tiilikainen?
: 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat

: Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
: muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
Retsi ja Jykke ja oliko tuo teatterivisan nimi yhdessä vaiheessa pelkkä
Thilia thalia.
: 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla

: Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
: Jaskaan?
Se oli puunukke, joka puhui Arin vatsastapuhumisäänellä.
: 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä

: nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
: sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
: aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
Spedestroikka taisi olla joku ja olisiko Speden Pelit
: +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä

: roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
Se nörtin näköinen sössöttäjä pääsi sinne puutarhalle hommiin ja nimi
saattoi olla Jussi Suvanto tjsp.
No eipä tosiaan ollut helppoja, tosin en niin kovin aktiivisesti näitä
ohjelmia seuraakkaan.


A.R

unread,
Mar 21, 2001, 1:03:55 PM3/21/01
to

Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> kirjoitti
viestissä:3ab7c...@news.utu.fi...
>
> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
Erik Toivanen

>
> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Jukka-Pekka Palokin juonsi jotakin...


>
> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?

Tupla tai kuitti voittajia...?


>
> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

???


>
> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1200


>
> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

???


>
> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?

Pekka Laiho...?


>
> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

?


>
> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Se oli tämän vatsastapuhujan käsinukke.


>
> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
>

Spedeshow....................AR

--
Sherlock Holmes löytyy täältä:
http://personal.inet.fi/koti/sherlock/Holmes/
Susi-sivut valmistuvat täällä:
http://personal.inet.fi/koti/sherlock/Susi/


Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:05:54 PM3/21/01
to
Mikko P Vuorinen <mvuo...@cc.helsinki.fi> wrote:

:>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?


: Erik Toivanen, vaikka se oli kuitenkin joku muu.

Joku muu tosiaankin.

:>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Heikki Hietamies juonsi, nimeä en muista.

Hietamiehestä puoli pistettä.

:>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

: 1200 muistaakseni.

Enemmän.

:>6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:>yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:>toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

: Kuvaristikko

Oikein, 1 piste.

:>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

: JET ja Retsi & Jykke.

Kas, joku sentään muisti JETinkin! Piste tästä.

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?

: Vatsastapuhujan nukke oli hän.

Niin oli, 1 p.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

: Spede Special oli ainakin melko ensimmäisiä. Speden sallitut leikit oli
: myöhemmin.

Täsmälleen näin ja 1 piste.

:>+bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:>roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

: Ei hajuakaan, mutta heitetään hatusta Jussi Suvanto.

Aika hyvin temmattu, 1 piste.

5½ pistettä, mikä näyttää olevan tässä visassa huippusuoritus.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:02:22 PM3/21/01
to
Jyrki Takala <jyta...@verso.st.jyu.fi> wrote:

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

: Ei ollut Toivanen, vaan oli joku Jari Mansikkamäki tai sinne päin.

Hmmm... kun näyttää siltä, että tätä ei tiedä kukaan, saat armeliaasti
0,1 pistettä vähän sinnepäin olevasta sukunimestä.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

: 1500 pistettä

Lähellä, puoli pistettä.

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään?

: Päivi Istala

Mistähän sinulle mahtoikin tulla tämä nimi mieleen? (-:

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?

: Olisiko ollut nukke ja Ari Lauanne sitten vatsastapuhuja.

Kyllä vain, piste tästä.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

: Jussi Suvanto, sukunimestä en tosin ole varma.

Juuri hän.

Pisteitä 2,6.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:06:44 PM3/21/01
to
Niilo Paasivirta <n...@horus.co.jyu.fi> wrote:

: Ei ei vai? Itse osaan vastata vain pariin, ja toiseen niistäkin vain
: Kummeli-sketsin ansiosta...

Ja minä kun luulin, että täällä harrastetaan visailuja...

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?

: Se oli nukke. Sinänsä toinekin juontaja onnistui vaikuttamaan kuivalta
: puupäältä.

Aivan, ja piste.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

: Speten Spelit.

Eipä ole tainnut tuollaista nimeä olla.

1 piste.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:11:05 PM3/21/01
to
Hannu T. Tiberius Pajunen <ha...@utu.fi> wrote:

:>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Erik Toivanen

Luuletkos, että tätä olisi edes kysytty, jos oikea vastaus olisi
Erik Toivanen?

:>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Megavisa. Jukka-Pekka Palo

Megavisa ei kyllä ollut identtinen Voitto kotiin! -ohjelman kanssa
muuten kuin juontajan elehdinnän osalta.

:>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
: 1650

Tämä on lähellä, 0,75 pistettä.

:>7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:>Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:>henkilökohtaisia ystäviään?
: Matti Pellonpää

Pellonpää ei taida olla radiosta hirveän tuttu?

:>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: "Retsi ja Jykke"

Kelpaa, puoli pinnaa.

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?
: Se oli vatsastapuhujan puunukke.

Niin oli. Piste.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedestroika

Oli kyllä yksi ohjelman nimistä, muttei ensimmäinen. Puoli pinnaa saat,
vaikka se taisi ihan tarkkaan ottaen olla Spedestroikka.

2,75 pistettä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:13:45 PM3/21/01
to
Pertti Ruismäki <pertti....@datex-ohmeda.com> wrote:

:> 8. Mainitse vähintään kaksi muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Urheiluvisoja, Lämäri-lätkävisa ja joku olympiajuttu

Lämäriä en muista, mutta jos sellaisen muistat, uskon kyllä sinua ja saat
puoli pistettä. Juonsi tosiaan aikoja sitten myös Hep!-nimistä olympiavisaa,
mistä vielä vähän lisää pistesaldoa, eli 0,6 yhteensä.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?

: Jaska oli nukke, jonka puheet ventrilokisti-Ari hoiti. Tämä visa antoi
: inspiksen Kummeli-sketseille "Joukoo ja Kostii jaa Missää Mennääään..."

Jep. 1 p.

: Olihan muuten uskomattoman vaikea visa, vain puolitoista pistettä!

Tai 1,6 tarkkaan ottaen.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:15:46 PM3/21/01
to
Jarno Laivola <jao...@alya.utu.fi> wrote:

: : 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Ei kuitenkaan ollut Erik Toivanen, mutta kun ei muutakaan tule
: mieleen...

Eipä tosiaankaan ollut.

: : 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


: : suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Oliskohan nuo olleet Mega-visan mega-tyttöjä.

Juuri niitä, 1 p.

: : 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
: 1500 pistettä

Puoli pistettä saat, on sen verran lähellä.

: : 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


: : yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
: : toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: Jotain ristisanatehtävää siinä väsättiin, mutta en muista nimeä.

Tämä visa vaikuttaa sen verran kinkkiseltä, että otan käyttöön lempeän
arvostelutyylin ja annan sinulle tästä 0,25 pistettä.

: : 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


: : Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
: : muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Retsi & Jykke

Oli kyllä yksi, puoli pistettä.

: : 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


: : Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
: : Jaskaan?
: Ari (Lauanne) oli show ainoa elävä juontaja, sillä Jaska-nukke
: puhui vain sen, mitä Ari vatsastapuhumalla sai hänet sanomaan.

Aivan, 1 p.

2+ yhteensä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:20:28 PM3/21/01
to
Ari Seppi <ma...@sci.fi> wrote:

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

: 1200.

Liian kauas jäät.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?

: Olisiko ollut nukke.

Olihan se, eli tästä yksi piste, joka jää kokonaissaaliiksi.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:22:50 PM3/21/01
to
Mika Vallinen <mika.v...@pp.inet.fi> wrote:

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?


: Olikohan Erik Toivanen ensimmäinen? Ainoa Suomen Tietoviisas jonka muistan
: nimeltä.

Toivanen tuli mukaan vasta toisella kerralla.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Tutti Frutti :-)

Huumorin kukka on kaunis kukka.

:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Tupla tai kuitti naisvoittajia?

Eivätpä olleetkaan.

:>
:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

: Hmm, olisikohan 1600?

Oikein, 1 p.

:> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Pari vuotta sitten tuli visalu jossa eri puoluiden kansanedustajat
: kilpailivat, mikähän sen nimi mahtoi olla.. Eipä tule nimi mieleen.

Saat plussan tästä, Jaaeityhjiäpoissa on hakemasi ohjelma.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
: Jaska oli Arin käsinukke jonka puheet tulivat Arin vatsasta

Kyllä, 1 p.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Speden Pelit, siis sama ilman s:ää?

Ei ole tainnut olla nimenä ollenkaan.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: No veikataan se Erik Toivanen tähänkin.

Erikin valkokangasdebyyttiä odottelemme vielä.

2+ yhteensä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:19:42 PM3/21/01
to
Pedro Lama <ext-petri...@nokia.com> wrote:

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Erik Toivanen

Ei ollut mukana koko kisassa.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: juontajaksi arvaan Hietamiestä ja nimeksi vaikkapa "kansan suusta"

Hmm... tietenkin voisi kysyä, tarkoitatko Heikki, Laila vai Eve Hietamiestä,
mutta kelpuutan tuon kuitenkin puolena pisteenä.

:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Megababes eli megavisan apurityttöjä

Justiinsa niitä, 1 p.

:> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
: öh...Koululaisvisa

Ei todellakaan.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: tämä kyllä pitäisi tietää....1600

Oikein, 1 p.

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: emmä muista...hmmmm....Ruutusana?

Ehkä muistelet oikeaa ohjelmaa, mutta en anna pisteitä tästä.

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään?
: Ile Jokinen

Taisi nousta julkisuuteen vasta myöhemmin.

:> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Retsi&Jykke ja Nelosvisa

Oliko Nelosvisa ihan oikeasti olemassa? Toistaiseksi puoli pistettä,
mutta jos Nelosvisa tosiaan on ollut, saat koko pisteen.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
: Koira oli hän, toivon niin

Eivätpä tätäkään sentään ihan kaikki tienneet...

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Sallitut leikit

Oli yksi nimi, muttei eka. Puoli pistettä.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: E.Toivanen taas

Enpä muista häntä leffassa nähneeni.

3½ pistettä - alkaa näyttää siltä, että tuolla sijoitutaan aika hyvin.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:26:30 PM3/21/01
to
TBone <ti...@hotmail.com> wrote:

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Erik Toivanen

Vakiovastaus, edelleenkin väärä.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Ei kait?

Ei!

:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Ensimmäiset naisvetäjät

Naisvetäjiä kyllä, muttei ensimmäisiä. (Ensimmäinen oli varmaan Kirsti
Rautiainen?)

:> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
: Joku lastenvisailu

Jonna veti sitä vähän vanhemmalla iällä.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: 1500

Puoleen pinnaan riittää tuo.

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: Piilosanat

Ei. (Joskus hyvin kauan sitten tv:ssä oli visa nimeltä Salasanat, mutta
se oli ihan eri juttu.)

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään?
: Esko Riihelä

Vähän rokkaavampi kaveri.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
: Jaska on nukke.

Niin on.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedevisa

Ei ole ollut nimenä ollenkaan.

: Tämä oli muuten yllättävän vaikea!

Niin se näyttää olevan. Minä olisin tiennyt nämä kaikki...

1½ pistettä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:32:20 PM3/21/01
to
Jan Sandvik <jan.s...@multi.fi> wrote:

:>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:>(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:>huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:>yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: Noh...öh...1600 ?

Tästä 1 p.

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?
: Jaska taisi olla nukke (Ari vatsastapuhuja)

Tästä samaten.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Veikkaus... "Speden pelit" :)

Eipä tainnut olla nimenä ollenkaan. Mitäs tuo "Veikkaus" muuten tässä
mahtaa tarkoittaa? (-:

Kunniakkaat 2 pistettä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:31:05 PM3/21/01
to
Jari Tomppo <j...@iki.fi> wrote:
:>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

: Tuskin se Erik Toivanen oli mutta en muitakaan muista

Eipä tosiaan ollut.

:>2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:>visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:>Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Megavisa, Jukka-Pekka Palo

Ei mielestäni todellakaan ole identtinen Voitto kotiin! -ohjelman kanssa.

:>3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:>suomalaisen tv-visailun historiaan?
: olisko olleet em. Megavisan megatyttöjä

Niitäpä hyvinkin.

:>4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
: Joku musiikkiaiheinen varmaan

Ei ollut musiikkivisa - näyttää siltä, että kaikki muut ovat onnellisesti
välttyneet tältä paitsi minä...

:>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:>(Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:>huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:>yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: ei aavistustakaan... 1500?

Riittää puoleen pisteeseen.

:>6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:>yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:>toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: Onneksi en enää muista

Ei se kyllä tosiaan ollutkaan järin muistettava ohjelma.

:>7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:>Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:>henkilökohtaisia ystäviään?
: Jake Nyman?

Tähän mennessä paras vastaus, mutta silti edelleen väärä.

:>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Retsi ja Jykke, joku urheiluvisa

Retsi ja Jykke oikein, lopustakin armopisteitä, eli 0,6 tästä.

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?
: Jaska oli puunukke (ja Ari puupäinen vatsastapuhuja)

Nyt täällä näköjään alkaa jo tulla samoja vitsejä eri vastaajilta... 1 p.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedestroikka oli ainakin joskus

Oli kyllä, mutta ainakin yksi nimi oli vielä aikaisemmin. 0,5 pistettä.

:>+bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:>roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: Loistava leffa mutta vastausta tähän kysymykseen en tiedä

Kelpo leffa tosiaankin, mutta siitä ei saa pisteitä.

3,1 pistettä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:39:01 PM3/21/01
to
Tuomo Matilainen <tu...@iki.fi> wrote:

: Vai sittenkin aika visaisa kaikki... ainakin minulle.

Joo... alkaa näyttää siltä, että sopivampi vaikeustaso olisi ollut
"Kuinka suuri on päävoitto ohjelmassa Haluatko miljonääriksi?"

:>1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?


: Ei kuitenkaan ollut Erik Toivanen, joka on ainoa, jonka nimeltä muistan.

Ei ollutkaan, mutta sen tietämisestä ei saa pisteitä.

:>3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
:>suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Mega-tyttöjä?

Kyllä, 1 p.

:>5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


: Arvataan 1350 (emmää sitä koskaan ole kattonut ;-))

Et ilmeisesti olekaan.

:>8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:>Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:>muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Retsi ja Jykke

Puoli pinnaa tästä.

:>9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:>Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:>Jaskaan?
: En muistanut tällaista visaa ollenkaan, mutta tuosta nimestä
: arvelen että on Kummeleiden Jouko ja Kosti sketsiin innoittajana,
: eli olisiko Jaska ollut puusta?

Puusta se varmaan oli tehty, oletan sinun hakevan oikeaa asiaa, eli 1 p.

:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedestroikka oli joskus.

Niin oli, muttei ensimmäinen nimi. Puoli pinnaa.

Kolme yhteensä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:36:08 PM3/21/01
to
news.inet.fi <tapio.s...@turunproviantti.fi> wrote:

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?


:> Eerik Toivasta ennen oli joku , olisiko ollut Janne Mansikka-aho tai
: Mansikkamäki

Kuten Takala, sinäkin saat tästä 0,1 pistettä.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
:> Puulaaki / Jukka-Pekka Palo

Höh.

:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan?
:> ?? ekat Tupla ja Kuitti -naisvoittajat

Vähän tuoreempia kasvoja.

:> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
:> arvaa ellet tiedä!

Nimessä oli kyllä huutomerkki, mutta en silti anna edes pisteen murto-osaa.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
:> 1600

Tästä 1 p.

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
:> pictionary

Pictionary-visojakin on tv:ssä pyörinyt, mutta tämä oli vähän eri lajia.

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään?
:> ? Simo Frangen

Ihan hyvä arvaus, muttei käy.

:> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
:> onpahan muisti blokissa , kolmosvisassakin taisi päästä maailman ympäri
: sanotaan ruutukolmonen, viisasten kerho

Ruutukolmosta ei ole varmaan ollutkaan, Viisasten kerho ei ole tv-visailu
eikä Retsi juontanut sitä, Jyrki Otila kylläkin juonsi.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
:> toinen puhui vatsasta eikä ollut nukke

Mutta entäs se toinen? No joo, piste tästä.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
:> Speden Pelit

Ei muistaakseni ole ollut ohjelman nimenä laisinkaan.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
:> Esko Kivikoski

Olihan tämä vitsi?

2,1 pistettä.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:43:50 PM3/21/01
to
Mikko Iltanen <mikko....@pp.inet.fi> wrote:
: : 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Arvataan Esko Kivikoski

Oli jo autuaammilla visailumailla tuolloin.

: : 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


: : visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun
: lopulla.
: : Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: En muista moista ohjelmaa, mutta arvataan juontajaksi Jorma Pulkkinen.

Juonsi kyllä muutamaakin visailua, muttei tätä. Kyseinen visa muuten
mainitaan Nypyköiden Kanuunaralli-biisissä - oletkos kuullut?

: : 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


: : suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Olisovatko olleet niitä Onnenpyörän kirjainten kääntelilöitä.

Saat 0,1 pistettä, olivat Megavisan megatyttöjä.

: : 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?
: Muksuvisa?

Eipä ollut tällainen.

: : 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


: : (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
: : huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
: : yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: 1600

Tästä 1 p.

: : 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


: : yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
: : toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: En muista tällaistakaan ikinä nähneeni.

Ehkä et ole menettänyt hirveästi.

: : 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla


: visailua
: : Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
: : henkilökohtaisia ystäviään?
: Pekka Tiilikainen?

Ei todellakaan - tätä kyseistä juontajaa kysyttiin sinun taannoisessa
rykäisyvisassasi!

: : 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


: : Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
: : muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
: Retsi ja Jykke ja oliko tuo teatterivisan nimi yhdessä vaiheessa pelkkä
: Thilia thalia.

Jälkimmäistä en hyväksy, mutta Retsistä ja Jykestä puoli pinnaa.

: : 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


: : Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
: : Jaskaan?
: Se oli puunukke, joka puhui Arin vatsastapuhumisäänellä.

Niin oli, 1 p.

: : 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


: : nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
: : sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
: : aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedestroikka taisi olla joku ja olisiko Speden Pelit

Spedestroikka oli yksi nimi, muttei ensimmäinen. Speden pelit ei tietääkseni
ollut nimenä lainkaan. Puoli pistettä.

: : +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


: : roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: Se nörtin näköinen sössöttäjä pääsi sinne puutarhalle hommiin ja nimi
: saattoi olla Jussi Suvanto tjsp.

Hänestä on todellakin kysymys. Aika veikeä pikkurooli.

: No eipä tosiaan ollut helppoja, tosin en niin kovin aktiivisesti näitä
: ohjelmia seuraakkaan.

Sait kuitenkin 4,1 pistettä, mikä on kärkituloksia tässä visassa.

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 21, 2001, 4:46:37 PM3/21/01
to
A.R <jr....@pp.inet.fi> wrote:
:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Erik Toivanen
:>

Ei ollut edes mukana.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?
: Jukka-Pekka Palokin juonsi jotakin...

Juonsi Megavisaa ja Noppapottia, muttei tätä.

:>
:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan?
: Tupla tai kuitti voittajia...?

Vähän tuoreempia kasvoja.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
: 1200

Enemmän.

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään?
: Pekka Laiho...?

Laihokin juonsi visailuohjelmaa, sen nimi oli Voitosta voittoon, mutta
onkos Laiho erityisemmin radiosta tuttu?

Oho, hävitin yhdeksikön, mutta sait siitä pisteen.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedeshow....................AR

Ei ollut visailuohjelma.

Yksi piste. Radiovisat olisivat ehkä olleet sinulle tutumpia?

Jan Sandvik

unread,
Mar 21, 2001, 5:46:25 PM3/21/01
to
In article <3ab91...@news.utu.fi>, tuo...@alya.utu.fi says...
>
>Jan Sandvik <jan.s...@multi.fi> wrote:

>:>10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
>:>nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
>:>sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
>:>aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
>: Veikkaus... "Speden pelit" :)
>
>Eipä tainnut olla nimenä ollenkaan. Mitäs tuo "Veikkaus" muuten tässä
>mahtaa tarkoittaa? (-:

Sitä että vastaus oli aivan hatusta vetäisty :)

-Jan

Pedro Lama

unread,
Mar 22, 2001, 1:15:57 AM3/22/01
to

> Oliko Nelosvisa ihan oikeasti olemassa? Toistaiseksi puoli pistettä,
> mutta jos Nelosvisa tosiaan on ollut, saat koko pisteen.

Muistini sanoo että Kolmosvisana paremmin tunnettu kilpailu tuli jossakin
vaiheessa suhteellisen samassa formaatissa myös neloskanavalta, jolloinka
myös nimeä luonnollisesti pikkaisen muokattiin.
Joku voisi kenties vahvistaa intuitioni mikäli myös kyseisen asian
muistaa...

Pedro L


Jaska Jarvilehto

unread,
Mar 22, 2001, 7:30:47 AM3/22/01
to
"Pedro Lama" <ext-petri...@nokia.com> wrote:

> Muistini sanoo että Kolmosvisana paremmin tunnettu kilpailu tuli jossakin
> vaiheessa suhteellisen samassa formaatissa myös neloskanavalta, jolloinka
> myös nimeä luonnollisesti pikkaisen muokattiin.
> Joku voisi kenties vahvistaa intuitioni mikäli myös kyseisen asian
> muistaa...

Enpä muista, mutta pikainen Google-haku tuotti seuraavat tulokset:

"20.00 Kesänelonen

Kesänelonen lähtee liikkeelle Ahvenanmaalta, missä kuvausryhmä seuraa
kesäkuun alun aikana Kullanhuuhdontamarssia Kuninkaantienä tunnettua
reittiä Tukholmasta Pietariin. Toimittajana Juha Veli Jokinen. Mukana
myös kooste Nelosen avajaisista Linnanmäeltä 1.6. ja Harri Pöntisen
toimittama reportaasi Suomen suven avaus -tapahtumasta Joensuusta.
Nelosvisa aloittaa Linnanmäeltä."
<http://www.freenet.hut.fi/ohjelmatiedot/t05/00/23/1.html>

"20.00 Kesänelonen

Helsingin kesäinen yö. Elite Model -kisat ravintola Kaivohuoneella,
Kirka jaLola Odusoga kirmaavat Kesäyön juoksussa. Hääosuudessa Tuuli
Matinsalon ja Pasi Sarkkisen häät Jyväskylässä. Nelosvisa Lahden
kauppatorilla ja Harri Pöntinen Mika Salon ajokoulussa Ahvenistolla."
<http://194.251.244.167/tv.htm>

--
Jaska Järvilehto - jjl...@iki.fi - http://www.iki.fi/jjlehto/

Jukka Kivimäenpää

unread,
Mar 22, 2001, 9:38:34 AM3/22/01
to

Muisti pätkii kyllä nyt pahasti...


> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Erik Toivanen

> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

?

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?

?

> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

?

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1800

> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Joku ristikontäyttöohjelma?

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?

?

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Kolmosvisa,

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Jaskalla oli Arin ääni, eikä tainnut olla muutenkaan eläväinen, eli oli
nukke

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Speden Pelit

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Tuomo Kaminen?

Ei oikein nyt luistanut...

Jukka

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 22, 2001, 2:14:16 PM3/22/01
to
"Jukka Kivimäenpää" <jukka.ki...@lpm.fi> wrote:

: Muisti pätkii kyllä nyt pahasti...

Siltä näyttää.

:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
: Erik Toivanen

Edelleenkin väärin.

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
: 1800

Vähemmän.

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: Joku ristikontäyttöohjelma?

No saat 0,25 tuosta, kun ei tätäkään näytä juuri kukaan muistavan.

:> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

: Kolmosvisa,

Lue kysymys huolellisemmin.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
: Jaskalla oli Arin ääni, eikä tainnut olla muutenkaan eläväinen, eli oli
: nukke

Aivan näin, eli 1 p.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Speden Pelit

Ei ole tietääkseni ollut lainkaan nimenä.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: Tuomo Kaminen?

Kaminen tunnetaan kai enemmänkin juontajana kuin varsinaisena menestyjänä?

: Ei oikein nyt luistanut...

No ei... 1+ kuitenkin, millä et ole ihan viimeinen.

Petri Nieminen

unread,
Mar 23, 2001, 1:59:57 AM3/23/01
to
> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin? Erik Toivanen.

>
> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen
> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi? Family Feud on ainakin
alkuperäinen nimi, kehitetään siitä "Perhe tietää", olkoon juontaja vaikka
Timo Kaukonen.

>
> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan? Ekat kaksi Onnepyörä-tyttöä!
>
> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut? Kunpa tietäis!

>
> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.) 1550 pistettä.

>
> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen? Ristinolla.

>
> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään? Stig Framåt.

>
> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut! Emmää muista.

>
> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan? Jaska on ventrilokvistin puupääapulainen.

>
> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.). Joopa joo.

>
> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
Esko Kivikoski.

Petri


Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 23, 2001, 5:24:59 AM3/23/01
to
Petri Nieminen <petri.n...@storaenso.com> wrote:
:> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin? Erik Toivanen.
:>

Ja edelleenkin tämä on väärä vastaus.

:> 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


:> visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
:> Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi? Family Feud on ainakin
: alkuperäinen nimi, kehitetään siitä "Perhe tietää", olkoon juontaja vaikka
: Timo Kaukonen.

:>

Olisi ehkä kannattanut suomentaa tuo Family Feud vielä tarkemmin...
Ei pisteitä tästä.

:> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät


:> suomalaisen tv-visailun historiaan? Ekat kaksi Onnepyörä-tyttöä!

:>

Ne olivat Tiina Vierto ja Susan Sirén, mutta saat kuitenkin 0,1 pistettä,
koska vähän samantapaista hommaa tekivät nämäkin.

:> 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut? Kunpa tietäis!
:>

Niinpä niin, kunpa joku tietäisi...

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


:> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
:> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
:> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.) 1550 pistettä.

:>

Erittäin lähellä, 0,75 pistettä.

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen? Ristinolla.

:>

Ei pisteitä, vaikka vastauksessa oli oikeita kirjaimia mukana.

:> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


:> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
:> henkilökohtaisia ystäviään? Stig Framåt.

:>

Jälleen ihan hyvä arvaus, muttei ollut hänkään.

:> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


:> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
:> muuta visailua, joita Retsi on juontanut! Emmää muista.

:>

Enkä mää anna pisteitä.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan? Jaska on ventrilokvistin puupääapulainen.

:>

Tästä pinna.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.). Joopa joo.

:>

Eipä ei.

:> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


:> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
: Esko Kivikoski.

Istuu jo nykyään taivaallisessa Viisasten kerhossa.

Pisteitä 1,85.

Antti-Juhani Kaijanaho

unread,
Mar 23, 2001, 11:51:07 AM3/23/01
to
Tuomas Lähteenmäki <tuo...@alya.utu.fi> writes:

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

5000

> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut
> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Olikos se nyt Ruutuysi? Olin silloin vielä kovin pieni mutta teeveetä
tuli seurattua.

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Hyvin epävarma muistikuva sanoo että kyseessä oli nukke.

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Spedestroika nyt ainakin.

--
%%% Antti-Juhani Kaijanaho % ga...@iki.fi % http://www.iki.fi/gaia/ %%%

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 23, 2001, 12:14:47 PM3/23/01
to
Antti-Juhani Kaijanaho <gaia...@iki.fi> wrote:

:> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
: 5000

Ei sentään ihan näin paljon...

:> 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


:> yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
:> toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?
: Olikos se nyt Ruutuysi? Olin silloin vielä kovin pieni mutta teeveetä
: tuli seurattua.

Ruutuysiä (myöhemmin Ruutuässää) juonsi Jorma Pulkkinen eikä se ollut
sanapeli.

:> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


:> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
:> Jaskaan?
: Hyvin epävarma muistikuva sanoo että kyseessä oli nukke.

Epävarma muistikuvasi on oikea, 1 p.

:> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


:> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
:> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
:> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
: Spedestroika nyt ainakin.

Ei ollut ensimmäinen nimi, mutta 0,5 pistettä kuitenkin.

1,5 yhteensä.

Tapani Aulu

unread,
Mar 24, 2001, 7:33:33 AM3/24/01
to
Tuomas Lähteenmäki wrote:

> Siis tässä muistivisa, jonka aiheena ovat suomalaiset tv-visailut.
> Kysymykset lienevät aika helppoja, mutta pari visaisempaakin taitaa
> olla mukana.


>
> 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

En muista, ei se ainakaan Erik Toivanen ollut

> 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> suomalaisen tv-visailun historiaan?

Megatyttöjä?

> 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?

> (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
> huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1600

> 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua
> Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> henkilökohtaisia ystäviään?

Radiosta tuttu, täytyy olla Esko Riihelä =)

> 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat
> Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Retsi ja Jykke , HEP , JET

> 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> Jaskaan?

Jaska oli puupää eli nukke. Ari oli ventrilloquisti

> 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Speden sallitut leikit oli joskus

> +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä
> roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Jussi Suvanto

Tapani

Tuomas Lahteenmaki

unread,
Mar 24, 2001, 12:16:54 PM3/24/01
to
Tapani Aulu kirjoitti 24.03.2001 14:33

> Tuomas Lähteenmäki wrote:
>
> > 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?
> En muista, ei se ainakaan Erik Toivanen ollut
>

Siinä olet kyllä ihan oikeassa, ettei ollut Toivanen.

> > 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
> > suomalaisen tv-visailun historiaan?
>
> Megatyttöjä?
>

Niitäpä hyvinkin, 1 p.

> > 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?
> > (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä
oteta
> > huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
> > yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)
> 1600
>

1 p.

> > 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla
visailua
> > Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
> > henkilökohtaisia ystäviään?
>
> Radiosta tuttu, täytyy olla Esko Riihelä =)
>

Riihelää en muista visailujuontajana nähneeni, vaikka hän saattaisi
siihenkin hommaan sopia; tämä on enemmänkin tuolta musiikkipuolelta
tunnettu heppu.

> > 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin
tunnetuimmat
> > Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
> > muuta visailua, joita Retsi on juontanut!
>
> Retsi ja Jykke , HEP , JET
>

Kaikki oikein, 1 p.

> > 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla
> > Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
> > Jaskaan?
>
> Jaska oli puupää eli nukke. Ari oli ventrilloquisti
>

Aika puupäitä olivat molemmat. 1 p.

> > 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä
> > nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
> > sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
> > aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)
>
> Speden sallitut leikit oli joskus
>

Oli kyllä, mutta sitä ennen oli jo ainakin kaksi nimeä. Puoli
pistettä.

> > +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi
pienessä
> > roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?
>
> Jussi Suvanto
>

Aivan näin, 1 p.

Pisteitä 5½, jaetulle ykköstilalle!

TL

--
Tämä viesti lähetettiin Fourtalk.net-palvelusta (http://fourtalk.net).

Tuomas Lähteenmäki

unread,
Mar 27, 2001, 6:46:37 AM3/27/01
to

Kas niin, sitten visailuvisailun tulokset. Oli kyllä käsittämättömän
vaikea visa! Minä ihan luulin, että tässä ryhmässä harrastetaan
visailuja...

: 1. Kuka voitti ensimmäisenä Suomen Tietoviisaan tittelin?

Tamperelainen Timo Mesimäki voitti ensimmäisen kilpailun joskus 80- ja
90-lukujen vaihteessa. Seuraavana vuonna Erik Toivanen tuli kilpailuun
mukaan ja loppu on TODELLAKIN historiaa... Mesimäkeä on kilpailussa
nähty sittemminkin, mutta hänestä(kään) ei ole ollut Erikin haastajaksi.
Ja tätä ei siis tiedetty! Kaiken maailman aataminaikuisia urheilijoita
kyllä muistetaan, mutta visailujen kuninkuuslajin mestareita ei.
Itse olin ihan varma, että tämän tietävät kaikki. Kahdelle vastaajalle
kuitenkin 0,1 pistettä oikean nimen tapailusta.

: 2. Voitto kotiin! on suosittu Nelosen visailu. Lähes täysin identtinen


: visailuohjelma pyöri kuitenkin jonkin aikaa tv:ssä jo 80-luvun lopulla.
: Mikä oli tuon visailun nimi ja kuka sitä juonsi?

Yhtä suurta perhettä, Heikki Hietamies. Kyseessä oli todellakin
Voitto kotiin! -ohjelman kanssa käsikirjoitukseltaan täysin identtinen
ohjelma, jossa kuitenkin huudettiin ja temppuiltiin vähemmän.
Hietamiehen muistivat jotkut, visan nimeä ei kukaan. (Ja tämä visa
siis mainitaan myös Nypyköiden taannoisessa Kanuunaralli-pikkuhitissä:
"Ruutuysi, Napakymppi, Kymppitonni, Yhtä suurta perhettä...)

: 3. Millä tavoin nimet Minna Mertanen ja Katja Kaasinen liittyvät
: suomalaisen tv-visailun historiaan?

Olivat Megavisan megatyttöjä huomattavasti kuuluisamman Marika Saukkosen
jälkeen. (Ja ihan ensimmäinen megatyttöhän oli se vaaleampi Marika, jonka
sukunimeä en enää muista.) Noppapotissa Jukka-Pekka Palon parina oli
Mari Haavisto. Tämän tiesivät sentään jotkut. Onnenpyörä-tytöiksi
veikkaamisesta 0,1 pistettä.

: 4. Minkä nimistä tv-visailua Jonna Tervomaa on juontanut?

Tämä on minun! Näköjään tämä 90-luvulla pyörinyt kesävisa on autuaasti
unohtunut kaikilta muilta paitsi minulta. Kadehdin teitä. Jonna oli
yksi ohjelman juontajista, muita en enää onneksi muista.

: 5. Kuinka monen pisteen arvoinen on Onnenpyörän arvokkain sektori?


: (Ja nyt kysytään siis sitä sektorissa olevaa pistemäärää eikä oteta
: huomioon mitään kertoimia - toivottavasti ymmärsitte... Myöskään
: yllätyssektorit eivät kelpaa vastaukseksi.)

1600 pistettä. Yksi helpoimmista kysymyksistä.

: 6. Kymppitonni on nykyään tv:ssä pyörivistä visailuista jatkunut


: yhtäjaksoisesti pisimpään. Ohjelman alkuaikoina sen kanssa vuorotteli
: toinenkin Riitta Väisäsen juontama sanapeli. Minkä niminen?

Kuvaristikko. Vain yksi muisti ohjelman nimen, parilla muullakin oli
muistikuvia ristikontäyttöohjelmasta. Ristikoita on aina silloin
tällöin yritetty tuoda televisioon, eikä lopputulos ole koskaan ollut
järin kehuttava (muita ohjelmia mm. Rosti ja Ruutupiilo). Kuvaristikko
taisi häipyä ruuduista yhden esityskauden jälkeen, Kymppitonni sen
sijaan viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan.

: 7. Kuka myös radiosta tuttu suomalainen juonsi 80-luvun lopulla visailua


: Kaveri ja mä, jossa kilpailijoina oli näyttelijöitä ja heidän
: henkilökohtaisia ystäviään?

Tähän ehdotettiin kaikenlaisia radiojulkkiksia (radiosta tutuiksi
miellettiin myös Matti Pellonpää ja Pekka Laiho), mutta oikeaa eli
Tapani Ripattia ei muistanut kukaan. Ehdotetuista henkilöistä Simo
Frangén ja Pekka Laiho ovat ainoat, joiden muistan todella juontaneen
tv-visoja. Kaveri ja mä oli muistikuvieni mukaan ihan kelpo visailu -
ohjelmaa katsoneet muistavat varmaan erityisesti osion, jossa
kilpailijoiden piti tunnistaa silmät sidottuina ruoka-aineita...

: 8. Kolmosvisa ja Thilia thalia thallallaa ovat varmaankin tunnetuimmat


: Reijo Salmisen juontamat visailuohjelmat. Mainitse vähintään kaksi
: muuta visailua, joita Retsi on juontanut!

Ainakin seuraavat kelpaavat: Retsi ja Jykke, Tietopörssi, HEP!, JET,
Jaaeityhjiäpoissa, Hyvät naiset ja herrat; hyväksyin myös Lämärin ja
Nelosvisan, vaikken itse sellaisia muistakaan. Hämmästyttävää kyllä,
kukaan ei muistanut Tietopörssiä, vaikka jopa muinainen JET sai
pari mainintaa.

: 9. Kymmenisen vuotta sitten tv:ssä pyöri visailu nimeltä Langalla


: Jaska ja Ari. Mitä erikoista liittyi ohjelman toiseen juontajaan
: Jaskaan?

Jaska oli nukke ja Ari vatsastapuhuja. Tämä oli odotetusti erittäin
helppo, vain yksi vastaaja taisi haksahtaa veikkaamaan Jaskaa koiraksi.
Myöhemmin ohjelman nimeksi muuttui Jaska ja sen sisko ja ohjelmaan
saatiin ajan hengen mukainen "megatyttö".

: 10. Speden Spelit on pyörinyt ohjelmistossa iät ja ajat nykyisellä


: nimelläänkin, mutta ohjelmalla on ollut muitakin nimiä. Mikä oli
: sen ensimmäinen nimi? (Ellet muista ensimmäistä, jonkin muunkin
: aikaisemman nimen tietämisestä saa osapisteitä.)

Ensimmäinen nimi oli Spede Special, jonka tiesi vain yksi vastaaja.
Myöhemmät Spedestroikka ja Sallitut leikit muistettiin paljon paremmin.
Sen sijaan Speden pelit, Speten spelit ja Spedevisa eivät käsittäkseni
ole ohjelman entisiä nimiä, Spede-show puolestaan oli aivan eri ohjelma.

: +bonus: Kuka tv-visailuissa menestynyt suomalainen esiintyi pienessä


: roolissa Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä?

Jussi Suvanto, joka nousi yleiseen tietoisuuteen kohdassa 8 mainitusta
Tietopörssi-ohjelmasta ja on sittemmin nähty muutamia kertoja Suomen
Tietoviisaassa. Suvanto esiintyy leffassa muistaakseni kahdessa
kohtauksessa. Elokuva on tietääkseni tulossa vielä tämän kevään
aikana tv:stä, joten kannattaa väijyskellä!

Ja sitten tulokset, joita ei voi todellakaan kutsua pistejuhlaksi.
Mainittakoon, että Jarno Laivolan pisteet oli palauteviestissä laskettu
väärin ja hän saa pisteen lisää.

1. Tapani Aulu 5½
Mikko P. Vuorinen 5½
3. Mikko Iltanen 4,1
4. Pedro Lama 4
5. Jarno Laivola 3+
6. Jari Tomppo 3,1
7. Tuomo Matilainen 3
8. Hannu Pajunen 2,75
9. Jyrki Takala 2,6
10. Mika Vallinen 2+
11. Tapio Siivonen 2,1
12. Jan Sandvik 2
13. Petri Nieminen 1,85
14. Pertti Ruismäki 1,6
15. Antti-Juhani Kaijanaho 1½
TBone 1½
17. Jukka Kivimäenpää 1+
18. Ari Seppi 1
A. R. 1
Niilo Paasivirta 1

Kiitoksia sinnikkäille osallistujille - visaa tulossa taas kohtapuoliin.

Juha Suvanto

unread,
Mar 27, 2001, 9:44:28 AM3/27/01
to
Tuomas =?iso-8859-1?Q?L=E4hteenm=E4ki?= <tuo...@alya.utu.fi> wrote:

>Jussi Suvanto, joka nousi yleiseen tietoisuuteen kohdassa 8 mainitusta
>Tietopörssi-ohjelmasta ja on sittemmin nähty muutamia kertoja Suomen
>Tietoviisaassa. Suvanto esiintyy leffassa muistaakseni kahdessa
>kohtauksessa. Elokuva on tietääkseni tulossa vielä tämän kevään
>aikana tv:stä, joten kannattaa väijyskellä!

Ei sukua. Ja sen kyllä huomaa :)

--
JSuvanto, GoA

0 new messages