Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Salanimiä - vai onko?

18 views
Skip to first unread message

Jari Tomppo

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
Vaihteeksi todella helppo visailu, ihan oikeasti.

Tällä kertaa ei kysytä biiseistä vaan nimistä biisien takana.

Mukana on nimiä 60 -luvulta 90 -luvulle. Visailu on tällä
kertaa kaksiosainen: Ensin ehtävänä on tunnistaa (kohdat 1 - 10)
millä nimellä kyseinen henkilö paremmin (?) tunnetaan tai
tunnettiin suomalaisessa musiikkimaailmassa.

Toisessa osiossa (kohdat 11 - 20) pitää tietää millä nimellä
verottaja kyseisen muusikon tuntee tai tunsi. Osa nimistä on
vakiintunut jatkuvaan käyttöön, osa jäi syystä tai toisesta
lyhytikäisiksi.

Toivottavasti tästä ei nyt tullut sentään aivan liian helppo,
useimmat mukana olevat lienevät kuitenkin varsin tuttuja sekä
taiteilijanimellä että omalla nimellään.

Oikeasta vastauksesta yksi piste, bonuspiste luvassa jos jonkun
kohdan tuntee vain yksi vastaaja. En tosin usko että tässä visassa
tullaan bonuspisteitä jakamaan.


1. Airta, Mauri

2. Fagerholm, Matti

3. Hakala, Alpo

4. Hakala, Pekka

5. Heimonen, Kari

6. Karjalainen, Jukka

7. Peltola, Ilari

8. Poutanen, Nisse

9. Tammilehto, Pekka

10. Välimaa, Jukka-Pekka


11. Dave Lindholm

12. Freddie Falcon

13. Irwin Goodman

14. Jesus Caesar

15. Kullervo Kivi

16. Mister X

17. Nasty Suicide

18. Oriveden Kenkätehdas

19. Tsöötz

20. Yari


--
JT

Petri Julkunen

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to

> 1. Airta, Mauri
>
> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe
>
> 3. Hakala, Alpo
Aikka Hakala
>
> 4. Hakala, Pekka
Aikka ´Hakala (jompi kumpi on...)

> 6. Karjalainen, Jukka
Jii Karjalainen


>
> 7. Peltola, Ilari
>
> 8. Poutanen, Nisse
>
> 9. Tammilehto, Pekka

Topi Sorsakoski.

> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
Kauko Röyhkä
>
>
> 11. Dave Lindholm
Ralf Lindholm
>
> 12. Freddie Falcon
Jorma Kääriäinen
>
> 13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg.
>
> 14. Jesus Caesar
Joel Hallikainen
>
> 15. Kullervo Kivi
Ismo Alanko
>
> 17. Nasty Suicide
Jan Stenfors
>
> 20. Yari
Jari Knuutinen>

Ja haulikolla vastaan Matti Virtanen


Pertti Ruismäki

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
Jari Tomppo wrote:

> 1. Airta, Mauri Maukka Perusjätkä
> 2. Fagerholm, Matti Mike/Michael Monroe
> 3. Hakala, Alpo Teddy Guitar
> 4. Hakala, Pekka Albert Järvinen
> 5. Heimonen, Kari Ressu Redford
> 6. Karjalainen, Jukka J. Karjalainen
> 7. Peltola, Ilari Ippe Kätkä


> 8. Poutanen, Nisse
> 9. Tammilehto, Pekka Topi Sorsakoski

> 10. Välimaa, Jukka-Pekka Kauko Röyhkä

> 11. Dave Lindholm Ralf Henrik Lindholm


> 12. Freddie Falcon Jorma Kääriäinen

> 13. Irwin Goodman Antti Yrjö Hammarberg
> 14. Jesus Caesar
> 15. Kullervo Kivi Juha Vainio


> 16. Mister X
> 17. Nasty Suicide

> 18. Oriveden Kenkätehdas Mauri Antero Numminen
> 19. Tsöötz
> 20. Yari Jari ???

-Pertti Ruismäki

Jyrki Takala

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
Jari Tomppo <j...@iki.fi> wrote:
> Vaihteeksi todella helppo visailu, ihan oikeasti.

> Tällä kertaa ei kysytä biiseistä vaan nimistä biisien takana.

> Mukana on nimiä 60 -luvulta 90 -luvulle. Visailu on tällä
> kertaa kaksiosainen: Ensin ehtävänä on tunnistaa (kohdat 1 - 10)
> millä nimellä kyseinen henkilö paremmin (?) tunnetaan tai
> tunnettiin suomalaisessa musiikkimaailmassa.

> Toisessa osiossa (kohdat 11 - 20) pitää tietää millä nimellä
> verottaja kyseisen muusikon tuntee tai tunsi. Osa nimistä on
> vakiintunut jatkuvaan käyttöön, osa jäi syystä tai toisesta
> lyhytikäisiksi.

> Toivottavasti tästä ei nyt tullut sentään aivan liian helppo,
> useimmat mukana olevat lienevät kuitenkin varsin tuttuja sekä
> taiteilijanimellä että omalla nimellään.

> Oikeasta vastauksesta yksi piste, bonuspiste luvassa jos jonkun
> kohdan tuntee vain yksi vastaaja. En tosin usko että tässä visassa
> tullaan bonuspisteitä jakamaan.


> 1. Airta, Mauri
M.A. Numminen

> 5. Heimonen, Kari
Kari Kuuva

> 6. Karjalainen, Jukka
J. Karjalainen

> 7. Peltola, Ilari
Ile Kallio, tuskinpa.

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski

> 13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg

> 14. Jesus Caesar
Joel Hallikainen

> 20. Yari
Jari Virtanen


Jyrki

Markku Ilmanen

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to

Jari Tomppo wrote:

> Vaihteeksi todella helppo visailu, ihan oikeasti.

Nii varmaan juu.

> Oikeasta vastauksesta yksi piste, bonuspiste luvassa jos jonkun
> kohdan tuntee vain yksi vastaaja. En tosin usko että tässä visassa
> tullaan bonuspisteitä jakamaan.

Tultaneen...

> 2. Fagerholm, Matti

Michael Monroe

> 3. Hakala, Alpo

Teddy Guitar

> 5. Heimonen, Kari

Tiedänhän minä tämän, oliko sillä DE5:n aikaan joku nimim.?

> 6. Karjalainen, Jukka

J. Karjalainen ;-)

> 8. Poutanen, Nisse

Rubberduck Jones

> 9. Tammilehto, Pekka

Topi Sorsakoski

> 10. Välimaa, Jukka-Pekka

Kauko Röyhkä

> 11. Dave Lindholm

Ralf Lindholm

> 13. Irwin Goodman

Antti Hammarberg

> 14. Jesus Caesar

Joel Hallikainen

> 15. Kullervo Kivi

Ismo Alanko

> 17. Nasty Suicide

Jan Stenfors

> 18. Oriveden Kenkätehdas

M.A.Numminen

> 19. Tsöötz

T. Kettula

> 20. Yari

Jari X.

Markku


Mikko Iltanen

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
> 1. Airta, Mauri
Arvataan Maukka Perusjätkä
> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe

> 3. Hakala, Alpo
Teddy Guitar
> 4. Hakala, Pekka
Jay Havanna
> 5. Heimonen, Kari
?
> 6. Karjalainen, Jukka
Jii
> 7. Peltola, Ilari
Claude
> 8. Poutanen, Nisse
?

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski
> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
Kauko Röyhkä
>
> 11. Dave Lindholm
Ralf Lindholm
> 12. Freddie Falcon
Seppo Kääriäinen

> 13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg
> 14. Jesus Caesar
Joel Hallikainen
> 15. Kullervo Kivi
Ismo Kullervo Alanko
> 16. Mister X
?

> 17. Nasty Suicide
Jan Stenfors
> 18. Oriveden Kenkätehdas
Mauri Antero Numminen
> 19. Tsöötz
Teijo? Kettula
> 20. Yari
Jari Knuutinen
>
Joo nämä olivat hyviä.

Petri Nieminen

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
Ihan mukavaa, kun visoja satelee kuin sieniä sateella ...

>
> 1. Airta, Mauri - Maukka Perusjätkä
> 2. Fagerholm, Matti - Mike Monroe
> 3. Hakala, Alpo - Teddy Tiger
> 4. Hakala, Pekka -
> 5. Heimonen, Kari - manageri, mutta lemppari?
> 6. Karjalainen, Jukka - J. Karjalainen (joku kompa, vai?)
> 7. Peltola, Ilari -
> 8. Poutanen, Nisse -
> 9. Tammilehto, Pekka - Topi Sorsakoski
> 10. Välimaa, Jukka-Pekka - Kauko Röyhkä, Oulun poika ...
>
> 11. Dave Lindholm - Ralf Lindholm
> 12. Freddie Falcon - Se Agentsien jäbä ...
> 13. Irwin Goodman - Antti Hammarberg
> 14. Jesus Caesar -
> 15. Kullervo Kivi - Ismo Alanko(ko?)
> 16. Mister X -
> 17. Nasty Suicide - Stenfors Joku
> 18. Oriveden Kenkätehdas
> 19. Tsöötz - tsöötz ittelles ...
> 20. Yari -

Aina jotakin, Petri

Kimmo Lahtinen

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to

Jari Tomppo kirjoitti viestissä <39d096e8...@news.europe.nokia.com>...
>
> 1. Airta, Mauri
Maukka Perusjätkä

> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe

> 3. Hakala, Alpo
Teddy Guitar

> 5. Heimonen, Kari
Joku rockabillyjätkä?

> 6. Karjalainen, Jukka
Jii

> 8. Poutanen, Nisse
Mannerheim?

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski

>10. Välimaa, Jukka-Pekka


Kauko Röyhkä
>
>11. Dave Lindholm
Ralf

>12. Freddie Falcon
Jorma Kääriäinen

>13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg

>14. Jesus Caesar
Joel Hallikainen

>15. Kullervo Kivi
Ismo Alanko

>18. Oriveden Kenkätehdas
M.A. Numminen


>19. Tsöötz
Per Gynnerberg

>20. Yari
Jari ?


kammo

Liisa Sarakontu

unread,
Sep 26, 2000, 3:00:00 AM9/26/00
to
On Tue, 26 Sep 2000 12:49:53 GMT, j...@iki.fi (Jari Tomppo) wrote:

> 1. Airta, Mauri
Maukka Perusjätkä

> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe

> 3. Hakala, Alpo
Teddy (and the Tigers)

> 4. Hakala, Pekka
Aikka Hakala

> 6. Karjalainen, Jukka
J. Karjalainen

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski

>10. Välimaa, Jukka-Pekka
Kauko Röyhkä

>11. Dave Lindholm
jotainmuuta Lindholm

>13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg

>16. Mister X
Richard Starkey

>18. Oriveden Kenkätehdas
Mauri Antero Numminen

Liisa

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 12:59:04 AM9/27/00
to
Petri Julkunen wrote:

>> 2. Fagerholm, Matti
>Mike Monroe

1 p

>> 3. Hakala, Alpo
>Aikka Hakala

1 p, tosin hain ensisijaisesti miehen aikaisemmin
käyttämää nicknamea mutta Aikka Hakalaahan hän on
käyttänyt jo vuosikaudet joten hyväksyttävän tämäkin
on

>> 4. Hakala, Pekka
>Aikka ´Hakala (jompi kumpi on...)

jep, oli kolmonen

>> 6. Karjalainen, Jukka
>Jii Karjalainen
>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski.


>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
>Kauko Röyhkä
>> 11. Dave Lindholm

>Ralf Lindholm


>> 12. Freddie Falcon
>Jorma Kääriäinen
>> 13. Irwin Goodman

>Antti Hammarberg.


>> 14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen
>> 15. Kullervo Kivi
>Ismo Alanko

>> 17. Nasty Suicide
>Jan Stenfors

>> 20. Yari
>Jari Knuutinen>

Kaikki nämä oikein

>Ja haulikolla vastaan Matti Virtanen

ei osumia

Yhteensä 12 pistettä, mainio tulos.

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:04:34 AM9/27/00
to
Petri Nieminen wrote:

>> 1. Airta, Mauri - Maukka Perusjätkä
>> 2. Fagerholm, Matti - Mike Monroe

nämä oikein

>> 3. Hakala, Alpo - Teddy Tiger

0.5 p, oikeilla jäljillä ja varmaan Suosikki tuotakin muotoa
miehen nicknamesta taannoin käytti mutta levyjen kansissa
luki kuitenkin jotain muuta

>> 5. Heimonen, Kari - manageri, mutta lemppari?

Oli ennen managerin uraansa rokkitähti, salanimen turvin

>> 6. Karjalainen, Jukka - J. Karjalainen (joku kompa, vai?)

1 p, kompa mikä kompa :-)

>> 9. Tammilehto, Pekka - Topi Sorsakoski
>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka - Kauko Röyhkä, Oulun poika ...

oikein

>> 11. Dave Lindholm - Ralf Lindholm

1 p

>> 12. Freddie Falcon - Se Agentsien jäbä ...

0.25 p, laulaa siis nykyisin Agentseissa oikealla
nimellään

>> 13. Irwin Goodman - Antti Hammarberg

>> 15. Kullervo Kivi - Ismo Alanko(ko?)

nämä oikein

>> 17. Nasty Suicide - Stenfors Joku

0.5 p, Jan on etunimi

>> 19. Tsöötz - tsöötz ittelles ...

kiitos, ei kuitenkaan pisteitä tästä ;)

Yhteensä 9.75 pistettä.

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:10:45 AM9/27/00
to
Mikko Iltanen wrote:

>> 1. Airta, Mauri
>Arvataan Maukka Perusjätkä
>> 2. Fagerholm, Matti


>Mike Monroe
>> 3. Hakala, Alpo

>Teddy Guitar
>> 4. Hakala, Pekka
>Jay Havanna

Nämä oikein ja eka tunnistus Jay Havannalle

>> 6. Karjalainen, Jukka
>Jii
>> 7. Peltola, Ilari
>Claude

oikein nämäkin ja eka tunnistus Claudelle

>> 9. Tammilehto, Pekka


>Topi Sorsakoski
>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka

>Kauko Röyhkä

jeps

>> 11. Dave Lindholm
>Ralf Lindholm
>> 12. Freddie Falcon

>Seppo Kääriäinen


>> 13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg

>> 14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen
>> 15. Kullervo Kivi

>Ismo Kullervo Alanko


>> 17. Nasty Suicide
>Jan Stenfors

>> 18. Oriveden Kenkätehdas
>Mauri Antero Numminen

>> 19. Tsöötz
>Teijo? Kettula
>> 20. Yari
>Jari Knuutinen

Ja nämä kaikki oikein, joukossa useampiakin ekoja tunnistuksia
yhteensä erinomaiset 17 pistettä ja mahdollisuudet bonuspisteisiin
olemassa.

>Joo nämä olivat hyviä.

Oliko jopa liian helppoja?

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:17:57 AM9/27/00
to
Kimmo Lahtinen wrote:

>> 1. Airta, Mauri


>Maukka Perusjätkä
>> 2. Fagerholm, Matti
>Mike Monroe
>> 3. Hakala, Alpo
>Teddy Guitar

nämä oikein

>> 5. Heimonen, Kari
>Joku rockabillyjätkä?

0.25 p, oikeilla jäljillä ollaan mutta vielä ei
ole kukaan muistanut miehen taiteilijanimeä

>> 6. Karjalainen, Jukka
>Jii

1 p

>> 8. Poutanen, Nisse
>Mannerheim?

ei

>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski
>>10. Välimaa, Jukka-Pekka
>Kauko Röyhkä

oikein

>>11. Dave Lindholm
>Ralf
>>12. Freddie Falcon

>Jorma Kääriäinen


>>13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg
>>14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen
>>15. Kullervo Kivi

>Ismo Alanko
>>18. Oriveden Kenkätehdas
>M.A. Numminen

nämä oikein

>>19. Tsöötz
>Per Gynnerberg

hyvä yritys ja vaikuttaa siltä että olet jäljillä
miehen bändin suhteen mutta nimi ei kyllä ole sinne
päinkään, et saa tästä edes plussaa koska annoin
sellaisen jo Heimosesta. :)

>>20. Yari
>Jari ?

0.5 p, tuo etunimi on kyllä aika helppo arvata ;)

Yhteensä 12.75 p, jolla tuloksella mennään tässä vaiheessa
kakkoseksi.

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:22:24 AM9/27/00
to
Liisa Sarakontu wrote:

>> 1. Airta, Mauri
>Maukka Perusjätkä
>> 2. Fagerholm, Matti
>Mike Monroe

nämä oikein

>> 3. Hakala, Alpo
>Teddy (and the Tigers)

0.5 p, periaatteessa oikein mutta Teddyllä oli myös "sukunimi"

>> 4. Hakala, Pekka
>Aikka Hakala

Aikka Hakala olisi ollut toinen oikea vastaus kolmoskohtaan

>> 6. Karjalainen, Jukka
>J. Karjalainen

>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski
>>10. Välimaa, Jukka-Pekka
>Kauko Röyhkä

nämä aivan oikein

>>11. Dave Lindholm
>jotainmuuta Lindholm

0.5 p, se jotainmuuta = Ralf Henrik

>>13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg

1 p

>>16. Mister X
>Richard Starkey

= Ringo Starr :-) Myös Mr X:n etunimi on Richard, siitä puoli
pistettä ja on sukunimikin vähän sinne päin mutta ei kuitenkaan
tarpeeksi.

>>18. Oriveden Kenkätehdas
>Mauri Antero Numminen

Aivan oikein.

Yhteensä 8.5 pistettä.

--
JT

Jari Kovanen

unread,
Sep 27, 2000, 1:28:51 AM9/27/00
to

> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe
>
> 3. Hakala, Alpo
Teddy Guitar, Aikka Hakala

> 5. Heimonen, Kari
Johny Flight
> 6. Karjalainen, Jukka
J Karjalainen

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski

> 12. Freddie Falcon
Jorma Kääriäinen

> 13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg

> 15. Kullervo Kivi
Ismo Alanko

> 18. Oriveden Kenkätehdas
Rauli Somerjoki


Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:24:14 AM9/27/00
to
Jyrki Takala wrote:

>> 1. Airta, Mauri
>M.A. Numminen

ei

>> 5. Heimonen, Kari
>Kari Kuuva

ei

>> 6. Karjalainen, Jukka
>J. Karjalainen

1 p

>> 7. Peltola, Ilari
>Ile Kallio, tuskinpa.

juuei

>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski

1 p

>> 13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg

>> 14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen

nämä oikein

>> 20. Yari
>Jari Virtanen

0.5 p, etunimi osui

Yhteensä 4.5 pistettä

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:27:16 AM9/27/00
to
Pertti =?iso-8859-1?Q?Ruism=E4ki?= wrote:

>> 1. Airta, Mauri Maukka Perusjätkä

>> 2. Fagerholm, Matti Mike/Michael Monroe


>> 3. Hakala, Alpo Teddy Guitar

nämä oikein

>> 4. Hakala, Pekka Albert Järvinen

ei

>> 5. Heimonen, Kari Ressu Redford

ei, Ressun olisi kyllä voinut ottaa mukaan jos
olisin miehen olemassaolon muistanut

>> 6. Karjalainen, Jukka J. Karjalainen

1 p

>> 7. Peltola, Ilari Ippe Kätkä

ei

>> 9. Tammilehto, Pekka Topi Sorsakoski

>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka Kauko Röyhkä

nämä oikein

>> 11. Dave Lindholm Ralf Henrik Lindholm


>> 12. Freddie Falcon Jorma Kääriäinen

>> 13. Irwin Goodman Antti Yrjö Hammarberg

oikke

>> 15. Kullervo Kivi Juha Vainio

ei vaan toinen sanantaitaja Ismo Alanko

>> 18. Oriveden Kenkätehdas Mauri Antero Numminen

jep

>> 20. Yari Jari ???

0.5 p

Yhteensä 10.5 pistettä mikä riittänee varsin hyvään sijoitukseen.

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:31:07 AM9/27/00
to
Markku Ilmanen wrote:

>Jari Tomppo wrote:
>
>> Vaihteeksi todella helppo visailu, ihan oikeasti.
>
>Nii varmaan juu.

Eikö ;-)

>> 2. Fagerholm, Matti


>Michael Monroe
>> 3. Hakala, Alpo
>Teddy Guitar

nämä oikein

>> 5. Heimonen, Kari


>
>Tiedänhän minä tämän, oliko sillä DE5:n aikaan joku nimim.?

Onkohan Kari Heimosia useampiakin, ainakin tämä veikko jota
minä tarkoitan käytti 70 -luvulla aliasta

>> 6. Karjalainen, Jukka


>J. Karjalainen ;-)
>> 8. Poutanen, Nisse
>Rubberduck Jones

>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski
>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
>Kauko Röyhkä

nämä oikein ja eka tunnistus Kumiankalle

>> 11. Dave Lindholm
>Ralf Lindholm

>> 13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg
>> 14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen

>> 15. Kullervo Kivi
>Ismo Alanko

>> 17. Nasty Suicide
>Jan Stenfors
>> 18. Oriveden Kenkätehdas

>M.A.Numminen

nämäkin oikein

>> 19. Tsöötz
>T. Kettula
>> 20. Yari
>Jari X.

Näistä kummastakin 0.5 pistettä

Yhteensä 13 pistettä ja tässä vaiheessa kakkoseksi. Mahdollisuus
bonuspisteeseenkin on vielä olemassa.

--
JT

Erkka Leppanen

unread,
Sep 27, 2000, 1:37:28 AM9/27/00
to

Jari Tomppo <j...@iki.fi> wrote:
>Vaihteeksi todella helppo visailu, ihan oikeasti.

Ei onneksi liian helppo.


> 2. Fagerholm, Matti - Michael (Mike) Monroe
>
> 3. Hakala, Alpo - Aikka Hakala?
>
> 6. Karjalainen, Jukka - J. Karjalainen
>
> 9. Tammilehto, Pekka - Topi Sorsakoski
>
>10. Välimaa, Jukka-Pekka - Kauko Röyhkä
>
>
>11. Dave Lindholm - Ralf Henrik Lindholm
>
>13. Irwin Goodman - Antti Hammarberg
>
>15. Kullervo Kivi - Ismo Alanko
>
>16. Mister X - se Hurriganesin tuottaja, jonka nimeä en muista
>
>17. Nasty Suicide - Hanoi Rocksista, mutten muista nimeä
>
>18. Oriveden Kenkätehdas - Suomen Talvisodasta, olisiko M.A. Numminen?
>
>19. Tsöötz - Peer Güntistä, mutta taaskaan en tiedä oikeaa nimeä
>
>20. Yari - Jari Knuutinen


--
******Erkka Leppänen****** Murhaaja on vain ulospäinsuuntautunut
*******ste...@uta.fi****** itsemurhaaja.
*******040 500 6048*******
http://www.uta.fi/~sterle/ - Monty Python

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:37:15 AM9/27/00
to
Jari Kovanen wrote:

>> 2. Fagerholm, Matti
>Mike Monroe
>> 3. Hakala, Alpo
>Teddy Guitar, Aikka Hakala
>> 5. Heimonen, Kari
>Johny Flight
>> 6. Karjalainen, Jukka
>J Karjalainen
>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski
>> 12. Freddie Falcon
>Jorma Kääriäinen
>> 13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg
>> 15. Kullervo Kivi
>Ismo Alanko

Nämä kaikki aivan oikein ja eka tunnistus Johnny Flightille
joten mahdollisuus bonuspisteeseenkin on olemassa.

>> 18. Oriveden Kenkätehdas
>Rauli Somerjoki

pieleen meni mutta olet kuitenkin oikeilla jäljillä, oikea
vastaus olisi ollut Mauri Antero Numminen.

Yhteensä 8 pistettä.

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:46:40 AM9/27/00
to
>> 2. Fagerholm, Matti - Michael (Mike) Monroe
>> 3. Hakala, Alpo - Aikka Hakala?
>> 6. Karjalainen, Jukka - J. Karjalainen
>> 9. Tammilehto, Pekka - Topi Sorsakoski
>>10. Välimaa, Jukka-Pekka - Kauko Röyhkä
>>11. Dave Lindholm - Ralf Henrik Lindholm
>>13. Irwin Goodman - Antti Hammarberg
>>15. Kullervo Kivi - Ismo Alanko

Nämä aivan oikein, tosin kolmosessa hain ensisijaisesti
Teddy Guitaria mutta hyväksyn myös Aikka Hakalan täyden
pisteen arvoisesti, onhan Alpo käyttänyt tuota Aikka
nimeä aika paljon pidempään kuin Teddy Guitaria.

>>16. Mister X - se Hurriganesin tuottaja, jonka nimeä en muista
>>17. Nasty Suicide - Hanoi Rocksista, mutten muista nimeä

>>19. Tsöötz - Peer Güntistä, mutta taaskaan en tiedä oikeaa nimeä

Saat näistä yhteensä 0.5 pistettä koska osasit yhdistää veikot
oikeisiin orkestereihin.

>>18. Oriveden Kenkätehdas - Suomen Talvisodasta, olisiko M.A. Numminen?

1 p

>>20. Yari - Jari Knuutinen

1 p

Yhteensä 10.5 pistettä mikä riittää tässä vaiheessa pistesijoille

Piia

unread,
Sep 27, 2000, 2:00:10 AM9/27/00
to
> 2. Fagerholm, Matti
Mike Monroe

> 6. Karjalainen, Jukka
J. Karjalainen

> 9. Tammilehto, Pekka
Topi Sorsakoski

> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
Kayhko Röyhkä

> 13. Irwin Goodman
Antti Hammarberg

> 14. Jesus Caesar
Joel Hallikainen


> 17. Nasty Suicide
Sami, en muista sukunimeä


Piia


Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:54:39 AM9/27/00
to
>>>16. Mister X - se Hurriganesin tuottaja, jonka nimeä en muista
>>>17. Nasty Suicide - Hanoi Rocksista, mutten muista nimeä
>>>19. Tsöötz - Peer Güntistä, mutta taaskaan en tiedä oikeaa nimeä
>
>Saat näistä yhteensä 0.5 pistettä koska osasit yhdistää veikot
>oikeisiin orkestereihin.

Ja vielä plussa lisää koska huomasin että olin antanut eräälle
vastaajalle plussan yhdestä oikeasta orkesterista, eli
johdonmukaisuuden vuoksi sitten 0.25 p nimen yhdistämisestä oikeaan
bändiin.

>Yhteensä 10.5 pistettä mikä riittää tässä vaiheessa pistesijoille

Siis 10.75 p ja pistesijassa kiinni.

(miten niin pisteen osiin takertuminen on muka saivartelua...)

--
JT

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 1:56:35 AM9/27/00
to
Piia wrote:

>> 2. Fagerholm, Matti
>Mike Monroe
>> 6. Karjalainen, Jukka
>J. Karjalainen
>> 9. Tammilehto, Pekka
>Topi Sorsakoski
>> 10. Välimaa, Jukka-Pekka
>Kayhko Röyhkä
>> 13. Irwin Goodman
>Antti Hammarberg
>> 14. Jesus Caesar
>Joel Hallikainen

nämä aivan oikein

>> 17. Nasty Suicide
>Sami, en muista sukunimeä

Ja etunimikin meni pieleen, muistelit ilmeisesti
Sam Yaffaa (Sami Takamäki), Nassen oikea nimi on
Jan Stenfors.

Yhteensä 6 pistettä millä sijoitutaan keskijoukkoon.

--
JT

Mikko Iltanen

unread,
Sep 27, 2000, 2:37:19 AM9/27/00
to
> Oliko jopa liian helppoja?
Ei muuten, mutta olin itsekin suunnitellut tehdä vastaavasta aiheesta visan,
joten muutama nimi oli tuttu sitä kautta, mutta melko paljon olisin
muistanut muutenkin.


Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 2:51:25 AM9/27/00
to
Mikko Iltanen wrote:

>> 12. Freddie Falcon
>Seppo Kääriäinen

Höh, mites tää KePun mainos pääsi menemään läpi, eli tosta
pitää kyllä puoli pistettä sakottaa, oikea etunimi on tietenkin
Jorma.

Ja pisteitä siis "vain" 16.5 millä ollaan edelleen
tukevasti kärjessä ja bonusmahdollisuus vieläkin olemassa.

--
JT

Mikko Iltanen

unread,
Sep 27, 2000, 3:00:00 AM9/27/00
to

Jari Tomppo <j...@iki.fi> kirjoitti
viestissä:39d1970c....@news.europe.nokia.com...

> Mikko Iltanen wrote:
>
> >> 12. Freddie Falcon
> >Seppo Kääriäinen
>
> Höh, mites tää KePun mainos pääsi menemään läpi, eli tosta
> pitää kyllä puoli pistettä sakottaa, oikea etunimi on tietenkin
> Jorma.
>
Voi prkl, nyt kyllä hävettää...

Jari Tomppo

unread,
Sep 27, 2000, 3:00:00 AM9/27/00
to
Mikko Iltanen wrote:

Voi pahus. No salanimiähän riittää, nytkin jäi muutamia pois sen takia
etten jaksanut mistään jäljittää oikeita nimiä ja osa ihan vaan sen
takia etten muistanut kyseisten henkilöiden olemassaoloa ollenkaan. Ja
osa jäi pois ihan sen takia että rajoitin visan 10 + 10 nimeen.

--
JT

Piia

unread,
Sep 28, 2000, 3:00:00 AM9/28/00
to

>> 17. Nasty Suicide
> >Sami, en muista sukunimeä
>
> Ja etunimikin meni pieleen, muistelit ilmeisesti
> Sam Yaffaa (Sami Takamäki), Nassen oikea nimi on
> Jan Stenfors.

Niinpä tietysti, mutta olinpa samassa bändissä kuitenkin :-)

Piia

0 new messages