> Kertoisiko joku, miksi viinipullon pohja on kuopalla... Kiitos!
Kuopalla tai koholla, sen mukaan, kummin päin asiaa ajattelee. :-)
Veikkaisin - tai pikemminkin muistan jostain lukeneeni - että alkujaan
siksi, että kaadettaessa (erityisesti dekantoitaessa) olisi helpompi jättää
pullon pohjalle sinne kertynyt viinikivi tai muu sakka.
--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/
Tämä on tosiaan yksi selityksistä. Muitakin selityksiä löytyy, kuten esim.
kuopan/kohouman liittymienen aikanaan käsintehtyjen, puhallettujen pullojen
valmistustekniikkaan, jossa jokin työväline tai ote pullosta työstön aikana
teki kuopan. Edelleen menneinä aikoina erityisesti kuohuviineissä kuopan
katsottiin lisäävän pohjan paineenkestävyyttä. Nykyisellä
lasinvalmistustekniikalla jonkin lukemani sivuston mukaan tätäkään ei
tarvittaisi. Pieni painanne myös tavallisten puhallettujen viinipullojen
pohjissa myös auttoi niitä myös pysymään paremmin pystyssä, kun pohjan
epätasaisuudet saatiin eliminoitua. Luin myös, että nykyään nuo painanteet
kuuluvat paljolti pullon estetiikkaan, ja osa yleisöstä mieltää tälla tavoin
muotoillut pullot laadukkaammiksi viineiksi (ihmismieli on
mielenkiintoinen) - ts. se olisi myös markkinointikikka.
- Mika L
--
Replying via email, remove .invalid from the email address.
Jos vastaat sähköpostitse, poista .invalid sähköpostiosoitteen lopusta
vastaanottajakentässä.
-aatu-
"Päivi Penttinen" <6...@surfeu.fi> kirjoitti
viestissä:3c30d23a$1...@news.vip.fi...
Eräs tuttu keramiikka-ammattilainen ihmetteli joskus savituoppia,
jonka pohja oli muotoiltu tasaiseksi molemmin puolin, vaikka hiukan
kaareva olisi kestävämpi. Kenties viinipulloissakin pohjan kaareva
muotoilu lisää sen kestävyyttä.
--
Timo Hirvi