Glykolia ja boorihapon suoloja puun kyllästykseen
Dag Stenberg
http://boatbuilding.com/content/rot.html
Neuvotaan mm. puun kyllästämistä auton jäähdytysnesteellä.
Dag Stenberg
Pekka Huhta
Voi Dag, minkä teit. Minä kun olisin toivonut, ettei kukaan löydä tuota
artikkelia :)
Olen yrittänyt taistella artikkelin kirjoittajan, Dave Carnellin kanssa
useampaan otteeseen juuri nimenomaan glykolin käytöstä puuveneiden
suojauksessa. Vaikka glykoli tappaa myrkyllisyytensä vuoksi lahon, sillä
on useita hyvin ei-toivottuja muita ominaisuuksia veneissä. Samaten Daven
väitteet mm. siitä että glykoli menee suoraan nätisti maalin läpi ovat ns.
kukkua, ja aika iso osa muista väitteistä on vähintäänkin arveluttavia.
Nuo muut artikkelissa mainitut kyllästeet, erityisesti booripohjaiset ovat
ihan kokeiltua ja sinänsä toimivaa tekniikka. Vesiliukoiset tosin häipyvät
veneestä melko nopeasti.
Tämän jutun loppupuolen hajanaisuus johtuu siitä, että se on osaltaan
käännetty englannista ja koottu muista artikkeleista, joissa olen
yrittänyt toppuutella ihmisiä läträämästä glykolin kanssa:
--
Etyleeniglykoli tapppaa lahon ja homeet tehokkaasti, se on totta. Sen
kamalin puoli venekäytössä on, että se on vahvasti hydrofiilistä, ts.
houkuttelee vettä puoleensa. Kun pellavaöljykäsitelty puu kuivuu ja
turpoaa hitaasti sen takia, että öljy hylkii vettä, glykolikäsitelty
pyrkii imemään aina vain lisää vettä rakenteeseen. Eli vaikka vene olisi
ulkopuolelta maalattu kuinka hyvin, glykolikäsitelty puu on aina
kosteampaa kuin käsittelemätön tai jollain vettä hylkivällä aineella
kyllästetty. Eli glykoli kyllä tappaa lahon, mutta toimii sen jälkeen
aivan väärällä tavalla, houkuttelee lisää vettä rakenteeseen.
Suoraan sanottuna, en oikein osaa nähdä glykolille käyttöä
veneenrakennuksessa. Tietysti sitä voidaan käyttää loppuun asti lahon
hylyn eliniän jatkamisessa vielä joitakin vuosia. Toisaalta on monia muita
aineita, joilla voidaan hidastaa lahon leviämistä. Ne eivät välttämättä
ole aivan yhtä tehokaita (Carnellin mukaan glykoli tappaa jopa
jalkasienen:) mutta niillä ei ole myöskään glykolin sivuvaikutuksia.
Jäätymisen vahinkoja veneessä glykoli voisi tosiaan torjua. Esimerkiksi
puolimätä kuidutettu paatti ei välttämättä murenisi käsiin niin nopeasti,
jos puun kyllästäisi glykolilla niin ettei märkä puusolukko jäätyisi ihan
niin helposti pilalle :)
Puun kosteuden lisääntyminen pehmentää sitä. Vielä kun puhutaan jo
valmiiksi pehmeästä ja lahosta rakenteesta, tilanne voi muuttua jo
vaaralliseksi. Puun lujuusominaisuudet muuttuvat aika merkittävästi
kosteuden funktiona, eli mitä märempää puu on, sen enemmän se joustaa
(vrt. höyrytys tai taivutettavien osien liottaminen vedessä). Olen juuri
korjaamassa venettä, jonka kölipulteista osa on ollut poikki ja loput niin
pehmeässä puussa kiinni, että runko on ollut aivan löysä. Keulapuolella,
jossa vika on, on kaikki vesirajan alapuolen ruuvinreiät kuluneet väljiksi
ja vene on kuin pärekori, mutta perän puolella liitokset ovat tiukkoja ja
ruuvinreiät melkein kuin poran jäljiltä.
En väitä, että glykoli välttämättä tekisi samaa, mutta tiedän, että puu on
ylikosteana vetelää ja olen nähnyt, mitä rakenteiden liiallinen
joustaminen veneelle tekee.
Olen seuraillut Daven kirjoittelua, ja kyllähän kaverilla on ihan
vakuuttavan kuuloiset perustelut. Toisaalta sitten "markkinointi" on
amerikkalaisen päällekäyvää ja yksisilmäistä. Väitteitä siitä, että
"glykoli imeytyy maalin läpi", "öljypohjaiset kyllästeet eivät imeydy
märkään puuhun", "Glykoli on aivan vaaratonta ainetta" jne. ei kyllä
sitten perustella, eikäpähän Carnell ole vaivautunut yleensä vastaamaan,
jos joku muu on ollut kovasti eri mieltä.
Minua kyllä houkuttelee ajatus, että olisi olemassa noin halpa ja
täydellisen tehokas säilöntäaine, joka suojaisi puun kerrasta. Olisi
mukava löytää jostain sopivan arvoton puolilaho hylky ja kokeilla konstia
siihen. Toisaalta en ole vielä nähnyt kovin monta puuvenettä, jolla ei
olisi minun silmissäni sen verran arvoa, etteikö venettä kannattaisi
kunnostaa ihan asiallisesti.
Opiskelin puolet syventävistä aineopinnoistani TKK:n puutekniikan
puolella, ja kiinnostaisi kyllä vieläkin käydä ajamassa muutama koesarja
kyllästetyn, kyllästämättömän ja glykolikäsitellyn puun
lujuusominaisuuksista ja säänkestosta. Kukaan ei vaan taida maksaa mulle
siitä, että käyn testailemassa jotakin.
Glykoli on myrkyllistä paitsi lahottajasienille, myös ihmiselle.
Myrkyllisyys ei välttämättä ole iso pointti, mutta jos glykolikäsiteltyä
puuta työstetään, niin glykoli on aika äkkiä keuhkossa. Harrastelijalle
altistus ei välttämättä ole iso, mutta itsekin olen vain harrastelija ja
silti olen korjannut ja ollut mukana rakentamassa erilaisia veneitä
viimeisen muutaman vuoden aikana vähän kolmattatuhatta tuntia.
Iso osa vastaan äkisemisestäni johtuu siitä, että Dave (ja muu porukka) on
suositellut tätä epoksi/glykoli/lateksimaali/(valitse lempimyrkkysi)
-linjaa mihin hyvänsä veneeseen sen arvosta tai tyypistä riippumatta. Itse
olen ehkä vähän turhankin äkkiväärä toiseen suuntaan, eli ihan perinteisen
veneenkorjauksen ja -rakennuksen puolelle. Periaate on, että puuvene
tehdään puun ehdoilla. Kaikki osat on saatava irti korjausta varten ja
veneeseen ei tehdä peruuttamattomia muutoksia. Laimennetun epoksin tai
glykolin injektoiminen lahoon on pinnamista, koska ainoa kestävä tapa on
vaihtaa laho osa.
Tällaisia sekalaisajatuksia. Saa esittää kritiikkiä toiseenkin suuntaan :)
pekka
--
http://www.hut.fi/u/phuhta/
dag.st...@helsinki.nospam.fi
> Dag Stenberg <dag.st...@helsinki.fi> writes:
>>Suvaitkaa nauttia artikkelista
>>http://boatbuilding.com/content/rot.html
>>Neuvotaan mm. puun kyllästämistä auton jäähdytysnesteellä.
> Voi Dag, minkä teit. Minä kun olisin toivonut, ettei kukaan löydä tuota
> artikkelia :)
> Vaikka glykoli tappaa myrkyllisyytensä vuoksi lahon, sillä
> on useita hyvin ei-toivottuja muita ominaisuuksia veneissä. ...
> ... houkuttelee vettä puoleensa.
Kiitos erittäin seikkaperäisestä selvityksestä. Arvasinhan minä että
glykolilla olisi jonkinlaisia sivuvaikutuksia, tuota en kuitenkaan
ymmärtänyt.
Dag Stenberg
Tuure Leutola
Glykoli imee vettä lisää puun rakenteeseen.
Glykoli -käsittely vaikuttaa puoskaroinnilta.
Tuure
-.-
Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo
veneen pohjan rakentaminen ruostumattomasta
teräksestä.
;-)
Ihan nämä mätänemisjutut alkavat ahdistamaan.
-.-
Lauri Tarkkonen
>Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo veneen pohjan rakentaminen
>ruostumattomasta teräksestä.
Kannattaa selvittää miksi ruostumaton teräs ei ole suositumpi veneen
rakennusmateriaali kuin mitä se on. Veden alla, siis sanokaamme luokkaa
puoli metriä ja enemmän, ruostumaton ei oikein menesty, koska (yllätys,
yllätys) se kaipaa ilman happea säilyttääkseen "ruostumattomuutensa".
Tästä on ollut keskustelua esimerkiksi rec.boats ryhmässä ja minulla
on mielikuva, että täälläkin joku metallurgiaan perehtynyt olisi selit-
tänyt asian varsin perusteellisesti. Koska metallurgia ei ole alanaani,
en ryhdy asiaa perusteellisemmin tässä selvittämään.
Jos venettä suunnittelee metallista, niin alumiini ja patarauta
lienevät relevantit vaihtoehdot. Veneen rungon kustannukset ovat
varsinkin isoissa ylellisesti sisustetuissa ja varustetuissa veneissä
suhteellisen pieni osa (alle kolmannes) kustannuksista, joten jos
ruostumaton teräs olisi avain ikuiseen onneen, niin varmasti siitä
tehtäisiin veneitä.
- Lauri Tarkkonen
Pasi Mustalahti
: Ei tule kritiikkiä toiseen suuntaan.
: Glykoli imee vettä lisää puun rakenteeseen.
: Glykoli -käsittely vaikuttaa puoskaroinnilta.
: Tuure
: -.-
: Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo
: veneen pohjan rakentaminen ruostumattomasta
: teräksestä.
: ;-)
PTM: Ettei vaan käy rosterin kanssa kuten enolleni kävi omassa
veneessään. Hän teetti rautapaattinsa parhaista raudoista. Koska oli
itse maalitehtaan myyntiedustaja, hän sai edullisesti parhaat mahdolliset
maalit. Pintaan vedettiin siis maali, joka oli kovaa ja sitkeää kuin fan.
Pienen kolistelun jälkeen keulaa jouduttiin oikomaan ja maalia
paikkailemaan. Vaan kun uusi maali ei tarttunutkaan vanhaan eikä vanhaa
saanut pois edes hiekkapuhaltamalla. Paklauskaan ei onnistunut,
vaikka tekemässä olivat sen hetken parhaat ammattilaiset. Lopulta keulaan
tuli erinomaisen ruma läikkä, joka ei sulautunut vanhaan maaliin.
Opetus, jota eno toisti minullekin useampaan kertaan: Käytä hieman
huonompia maaleja, niin pystyt jälkikäteen hiomaan ja paklaamaan klommoja
näkymättömiin. Hyvä maalari on huonon (puu)sepän paras ystävä.
(Turha kai kertoa, mitä veneen sisäpuolella tapahtui runkoon ruiskutetulle
50mm polyuretaanikerrokselle.)
----------------------------------------------------------------------
PTM, pasi.mu...@utu.fi, ptm...@utu.fi, http://www.utu.fi/~ptmusta
Lab.ins. (mikrotuki) ATK-keskus/Mat.Luon.Tdk OH1HEK
Lab.engineer (PC support) Computer Center OI7234
Mail: Fysla, Vesilinnantie 5, 20014 Turun Yliopisto
Pt 02-3336669, 0438220116, Pikavalinta 1512, FAX 02-3335632
(Pk 02-2387010, GSM 0400-555577, (NMT450 049-555577))
-----------------------------------------------------------------------
Ilkka Leinonen
Lauri Tarkkonen wrote:
> In <38CEFE23...@rieska.oulu.fi> Tuure Leutola <t...@rieska.oulu.fi> writes:
>
> >Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo veneen pohjan rakentaminen
> >ruostumattomasta teräksestä.
>
> Kannattaa selvittää miksi ruostumaton teräs ei ole suositumpi veneen
> rakennusmateriaali kuin mitä se on. Veden alla, siis sanokaamme luokkaa
> puoli metriä ja enemmän, ruostumaton ei oikein menesty, koska (yllätys,
> yllätys) se kaipaa ilman happea säilyttääkseen "ruostumattomuutensa".
>
> Tästä on ollut keskustelua esimerkiksi rec.boats ryhmässä ja minulla
> on mielikuva, että täälläkin joku metallurgiaan perehtynyt olisi selit-
> tänyt asian varsin perusteellisesti. Koska metallurgia ei ole alanaani,
> en ryhdy asiaa perusteellisemmin tässä selvittämään.
>
> Jos venettä suunnittelee metallista, niin alumiini ja patarauta
> lienevät relevantit vaihtoehdot. Veneen rungon kustannukset ovat
> varsinkin isoissa ylellisesti sisustetuissa ja varustetuissa veneissä
> suhteellisen pieni osa (alle kolmannes) kustannuksista, joten jos
> ruostumaton teräs olisi avain ikuiseen onneen, niin varmasti siitä
> tehtäisiin veneitä.
>
> - Lauri Tarkkonen
Enpä ole minäkään metallurgian asiantuntija, mutta olen antanut itseni ymmärtää,
että ruostumaton (austeniittinen) teräs suojautuu korroosiota vastaan samalla
periaatteella kuin alumiini, muodostamalla tiiviin oksidikerroksen pintaansa (jos
olosuhteet ovat sopivat). Vaihtoehtoisina materiaaleina mainitaan ruostumattomalle
teräkselle korroosioalttiissa olosuhteissa mm. titaani ja alumiini. Voisi kuvitella
ruostumattoman teräksen soveltuvan meriolosuhteisiin, kun sitä voidaan käyttää
vaikeissa kemianteollisuuden prosesseissa jotka saattavat olla jopa agressiivisempi
ympäristö kuin merivesi ja kestäväthän "haponkestävät pultit ja mutterit (meri)veden
alaisissa olosuhteissa aika hyvin, no vähän pintaruostetta saattaa niihinkin tulla
ajan kanssa.
Ehkä ruostumatonta terästä ei käytetä veneiden rungoissa sen takia, kun se on
aikapaljon kalliimpaa kuin "tavallinen" teräs tai alumiini, ainakin
vähittäismyynnissä. Tavallista terästä kun saa 2-10mk/kg, niin ruostumattomasta
joutuu maksamaan n. 50-70mk/kg tai ainakin sen verran minä olen rosterista maksanut
kun sitä pienissä erissä olen ostanut. Isoina erinä sitä varmasti saisi halvemmalla.
Lisäksi rosterin hitsaamiseen tarvittavat aineet ovat _paljon_kalliimpia_ kuin
tavallisen teräksen hitsaamiseen käytettävät tarvikkeet. Esim. rosteri-mig lanka
maksaa n. 100-300mk/kg, kun tavallista mig lankaa saa 20mk/kg. Suojakaasukin on
kaksi kertaa kalliimpaa rosterille kuin tavalliselle teräkselle. Lisäksi tarvitaan
vielä hitsauksen jälkikäsittelyaineet peittaustahnat yms. rosterille, rosterilaikat
ja sen sellaiset kalliit erikoisvälineet. Sinänsä rosterin hitsaaminen on helppoa ja
ei vaadi siinä mielessä erikoisosaamista kuin esim. alumiinin hitsaus.
I.L.
Pekka Huhta
> Enpä ole minäkään metallurgian asiantuntija, mutta olen antanut itseni
>ymmärtää, että ruostumaton (austeniittinen) teräs suojautuu korroosiota
>vastaan samalla periaatteella kuin alumiini, muodostamalla tiiviin
>oksidikerroksen pintaansa (jos olosuhteet ovat sopivat). Vaihtoehtoisina
>materiaaleina mainitaan ruostumattomalle teräkselle korroosioalttiissa
>olosuhteissa mm. titaani ja alumiini. Voisi kuvitella ruostumattoman
>teräksen soveltuvan meriolosuhteisiin, kun sitä voidaan käyttää
>vaikeissa kemianteollisuuden prosesseissa jotka saattavat olla jopa
>agressiivisempi ympäristö kuin merivesi ja kestäväthän "haponkestävät
>pultit ja mutterit (meri)veden alaisissa olosuhteissa aika hyvin, no
>vähän pintaruostetta saattaa niihinkin tulla ajan kanssa.
Ei aivan näin. Vaikka rosteri kestääkin hyvin hapettavissa olosuhteissa,
oksidikerros kuluu hapettomissa oloissa nopeasti.
Ohessa aiemmin kirjoittamani artikkeli aiheesta. Siinä joitakin syitä
ruostumattoman käytön vähäisyyteen rungossa. Ei suoraa vastausta, kun
juttu on kirjoitettu lähinnä puuveneihmisen näkövinkkelistä.
Ruostumattoman teräksen käytöstä veneissä
Vanhaa venettä korjatessa tulee usein vastaan tarve korvata jokin vanha
osa uudella, uusista materiaaleista tehdyllä. Pronssiruuvit ovat kiven
alla, messinkiruuvien laadusta ei voi koskaan olla varma ja kauppias
tarjoaa vain ruostumattomia levyruuveja veneenkunnostukseen. Mitä tehdä?
Moni on kuullut sanonnan "ei tule metsurista kirvesmiestä eikä
kirvesmiehestä puuseppää". Huolellisuudella oppii hoitamaan venettään
hyvin, mutta maalla hankittu hyväkin timpurin taito voi johtaa pahasti
harhaan kun siirrytään kuivalta maalta veneeseen. Meri vaatii
materiaaleilta ja rakenteilta asioita, joita ei rannan puolella tule edes
ajatelleeksi.
Eräänä hyvänä esimerkkinä on ruostumattoman teräksen käyttö veneessä.
Vaikka monella on kuva ruostumattomasta veneenrakennuksen
perusmateriaalina, niin sen käytössä on myös useita huomattavia
vaaranpaikkoja, jotka huomataan usein vasta liian myöhään.
Ruostumattoman teräksen käytössä on (ainakin) kolme ongelmaa:
Rakokorroosio, galvaaninen korroosio ja oikeanlaisten ruuvien vaikea
saatavuus.
Rakokorroosio
Ruostumattoman materiaalin pahin ongelma on ns. rakokorroosio (crevice
corrosion). Rosterin hyvä korroosionkestävyys perustuu siihen, että mukana
on runsaasti kromia, joka muodostaa esineen pinnalle tiiviin suojaavan
kromioksidikalvon. Oksidikalvon muodostuminen edellyttää, että saatavilla
on happea. Erityisesti puun sisään upotetuissa ruuveissa kromin
oksidoituminen kuluttaa nopeasti hapen ympäriltään. Kosteaan puuhun ruuvin
ympärille muodostuu hapeton alue. Oksidikalvon kuluessa veneen tärinässä
ympärillä ei enää olekaan vapaata happea suojaavan kalvon muodostamiseksi.
Rakokorroosion mekanismi on lyhyesti se, että kun jalo oksidikalvo
vaurioituu paikallisesti ja metalliin itseensä syntyy sähköpari jalomman
ja vähemmän jalon alueen välille. Suolavedessä on vielä se ongelma, että
hapettuessa syntyvät vetyionit yhtyvät hanakkaasti suolaveden klooriin,
jolloin syntyy vetykloridia - suolahappoa siis - jolloin korroosio
nopeutuu huomattavasti.
Rakokorroosiossa ongelmallista on juuri sen arvaamattomuus. Messingit,
pronssit, kupari ja rauta hapettuvat hitaasti "säädyllisessä
järjestyksessä" ja melko ennustettavasti. Ruostumaton osa sen sijaan
saattaa syöpyä aivan arvaamattomasti, vaikka hetki sitten näytti että se
oli täydellisessä kunnossa. Aika moni purjehtija on kironnut vaihtaessaan
takilaan kaikki rosterivaijerit "varmuuden vuoksi", vaikka päälle ei
välttämättä näy mitään vaaran merkkejä
Galvaaninen korroosio
Galvaanisen korroosion periaatehan on veneilijälle yleensä selvä. Mitä
jalompaa materiaali on, sitä vähemmän se syöpyy. Jos kaksi erilaista
materiaalia laitetaan vierekkäin, niiden välille syntyy sähkövirta, joka
syövyttää epäjalompaa metallia usein hämmästyttävän nopeasti.
Ruostumattoman ja tavallisen raudan potentiaaliero on miltei sama kuin
tavallisen raudan ja sinkin. Se tarkoittaa, että ruostumattomien osien
lähellä "patarauta" syöpyy nopeasti aivan niinkuin sinkki syöpyy
tavallisen raudan uhrianodina. Ero rosterin ja raudan välillä ei ole yhtä
dramaattinen kuin raudan ja sinkin koska rauta jo itsessään on jalompaa ja
siis vähemmän korroosiolle altista kuin sinkki. Tilannetta helpottaa vielä
se, että ruostumattoman oksidikalvo passivoi pinnan niin että
potentiaaliero rautaan pienenee.
Ruostumattoman ja ruostuvan raudan kosketus on pahimmillaan kun osat
pääsevät liikkumaan toisiinsa nähden ja kromioksidikalvo kuluu rosterin
päältä pois. Ilman oksidikalvoa rosteri on paljon aktiivisempaa ja
syövyttää sitä vasten hankautuvaa rautaosaa pahasti.
Galvaaninen korroosio on sitä pahempi juttu mitä lähempänä "eriparin"
metallit ovat toisiaan ja mitä enemmän jalompaa metallia on. Esimerkiksi
purjeveneen peräsimen saranoiden vaihtaminen ruostumattomiin voi tuoda
dramaattisia seurauksia jos saranasta vaihdetaan vain toinen puoli ja
toinen on vanhaa rautaa. Rauta syöpyy suorassa kosketuksessa hyvin
nopeasti. Syöpyminen nopeutuu normaalista huomattavasti vaikka eri
metallit eivät edes koskisi toisiaan. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että
erilaisista metalleista tehtyjä ruuveja tms. ei pitäisi laittaa vaaksaa
(n. 15 cm) lähemmäs toisiaan. Mitä isompi osa, sitä kauemmas sen vaikutus
ulottuu.
Materiaalien lisäksi galvaaniseen korroosioon vaikuttavat myös niiden
määrät. Mitä vähemmän epäjaloa materiaalia suhteessa on, sitä nopeammin se
syöpyy. Varsin hyvä esimerkki löytyi, kun laitoin kalarautaa veneeseen
kiinni haponkestävillä pulteilla ja yksi niistä katkesi. Korvasin sen
tavallisella pultilla ajatellen, että kyllähän se yhden kauden kestää.
Kävi niin, että tavallinen M 8x150 lukkopultti syöpyi molemmista päistään
poikki vähän alle kolmessa kuukaudessa. Pultin päät olivat lähteneet irti
jo elokuun alussa.
Jos galvaaninen pari olisi ollut toisinpäin, esim. jokin suojapelti olisi
naulattu kiinni kuparinauloilla niin syöpyminen olisi kestänyt paljon
kauemmin, koska epäjaloa materiaalia olisi ollut suhteessa paljon enemmän
syötävänä. Lopulta kuparinaula olisi syönyt ympärilleen peltiin reiän.
Galvaanisesta korroosiosta ei tietysti ole haittaa uutta venettä
rakentaessa jos kaikki osat ovat samaa metallia. Vanhaa korjatessa
ruostumattoman käyttöä kannattaa harkita erittäin tarkasti.
"Väärät ruuvit"
Yksi syy vierastaa ruostumattomia ruuveja on se, että hyvin harvoin on
saatavilla DIN 97- tai 7997-standardin mukaisia ruostumattomia ruuveja,
vaan yleensä kaupan on vain levyruuvityyppisiä. Yleisesti ollaan sitä
mieltä että DIN 97 on "se oikea" veneenrakennusruuvi, joka pitää hyvin ja
tiivistää ruuvinreiän niin ettei se ala vuotamaan.
Valitettavasti valtaosa rautakaupoista ja venetarvikeliikkeistä myy vain
ruostumattomia levyruuveja, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä
puuveneiden rakentamisen tai korjaamisen kanssa.
Täysikierteiset levyruuvit eivät vedä ruuvattavia osia yhteen, vaan osien
väliin voi jäädä rako kun päällimmäinen osa ei pääse luistamaan ruuvin
vartta pitkin alempaa vasten. Jos täyskierteisellä yrittää vedättää osat
yhteen väkisin, päällimmäisen osan kierteet repivät reiän puussa väljäksi
eikä liitos ole tukeva. Pahimmassa tapauksessa väljä reikä jää vielä
vuotamaan vettä veneeseen.
Oikeanmallisia ruostumattomia puuruuveja löytyy mm. Seppälän
venetarvikkeesta.
Miksi rosteria sitten käytetään?
Ruostumattomia ruuveja ja osia käytetään hyvin yleisesti. Se ei kuitenkaan
tarkoita, että ne olisivat paras vaihtoehto kaikkiin kohteisiin, vaikka
usein niin näkee väitettävän. Muista vaihtoehdoista on pulaa:
pronssiruuvit ovat kalliita ja vaikeasti saatavia ja messinkiruuveja
ostaessa ei voi koskaan olla varma saako kiinalaista halpismessinkiä,
jossa on puolet sinkkiä. Kuumasinkittyjä rautaisia puuruuveja ei löydy
helposti (Seppälässä niitä tosin on), ja usein vaihtoehdoksi jää vain
rautakaupan ruostumaton levyruuvi.
Jos päätyy käyttämään ruostumatonta, pitää valita ns. haponkestävää eli
merkinnällä A-4 varustettua tavaraa. Se vastaa amerikkalaisten AISI
316:ta, ja molempia merkintöjä käytetään iloisesti ristiin. Vielä hiukan
edellisiä parempi olisi AISI 316L, joka on vähähiilinen versio 316:sta.
Tavallinen "ruostumaton" eli A-2 on paljon alttiimpaa rakokorroosiolle.
Sitä vastaava standardi on AISI 304.
Uutta rakentaessa voi käyttää ruostumatonta läpi koko veneen.
Rakokorroosio-ongelma on vielä olemassa, mutta kestävimpiä laatuja
käytettäessä (316L) sen riski voidaan minimoida. Rauta ruostuu ja pronssi
hapettuu, joten on hyväksyttävä ettei ruostumatonkaan ole ikuista. Vanhaa
korjatessa on syytä käyttää alkuperäisiä materiaaleja ja aineita jos ei
ole selkeää aihetta olettaa että alkuperäinen materiaalivalinta on aivan
selvästi ollut väärä.
Kalliiden pronssiruuvien käyttö kannattaa jättää niihin tapauksiin, joissa
se on todella tarpeellista. Esimerkiksi itse rakennettu vanerivene on
hyvin harvoin niin pitkäikäinen että pronssiruuvien "tuhlaaminen" siihen
olisi perusteltua, ruuvi kun ei kuitenkaan ole tällaisessa veneessä
ensimmäinen pilaantuva paikka. Tarkoitushan on mitoittaa kaikkien
tarveaineiden ikä suurinpiirtein samaksi ettei yksi osa hajoa aivan ennen
aikojaan vaikka kaikki muu olisi vielä kunnossa. Asia olisi ihan toinen
jos on korjaamassa vanhaa klassikkoa joka on alunperin kasattu
pronssiruuveilla tai rakentamassa uutta isompaa umpipuusta.
Rakokorroosiosta on muutamia hyviä kuvia alan kirjasta osoitteessa
http://www.halcyon.com/pford/stainless.htm . Muutenkin kannattaa kaivaa
esiin tuo Nigel Warrenin "Metal Corrosion In Boats" jos aihe vähääkään
kiinnostaa. Siinä on runsaasti hyvää tietoa sekä metallien
käyttötarkoituksista että niiden korroosiomekanismeista nimenomaan
merivesikäytössä.
pekka
--
http://www.hut.fi/u/phuhta/
Antti Jaakko Mäntylä
>Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo
>veneen pohjan rakentaminen ruostumattomasta
>teräksestä.
Enpa suosittelisi tuotakaan vaihtoehtoa.. Ruostumaton teras ei kesta
suolavedessa. Ruostumattomuus perustuu siihen, että teraksessa oleva
nikkeli? muodostaa ILMAN kanssa suojakerroksen joka suojaa terasta.. !
Ja koska vedenalaisilta osilta puuttuu ILMAKOSKETUS, ruostumatonkin ruostuu
tai syopyy..
Tosin Suomessa tuo voisi toimiakin, koska veneet ovat puolet vuodesta
"ilmassa"..
OKEI.. onhan niita taysin raudattomiakin ruostumattomia teraksia.....
Mutta ainut todella huoltovapaa/huoleton materiaali on kuitenkin
"coppernickel", joka ei tarvitse edes myrkkymaalia..
Martti Halminen
> Enpä ole minäkään metallurgian asiantuntija, mutta olen antanut itseni ymmärtää,
> että ruostumaton (austeniittinen) teräs suojautuu korroosiota vastaan samalla
> periaatteella kuin alumiini, muodostamalla tiiviin oksidikerroksen pintaansa (jos
> olosuhteet ovat sopivat). Vaihtoehtoisina materiaaleina mainitaan ruostumattomalle
> teräkselle korroosioalttiissa olosuhteissa mm. titaani ja alumiini. Voisi kuvitella
> ruostumattoman teräksen soveltuvan meriolosuhteisiin, kun sitä voidaan käyttää
> vaikeissa kemianteollisuuden prosesseissa jotka saattavat olla jopa agressiivisempi
> ympäristö kuin merivesi ja kestäväthän "haponkestävät pultit ja mutterit (meri)veden
> alaisissa olosuhteissa aika hyvin, no vähän pintaruostetta saattaa niihinkin tulla
> ajan kanssa.
Paikallisia ongelmiakin voi joskus olla: takavuosina, kun
Wärtsilän telakka oli vielä Aurajoessa, kokeilivat rosterin
käyttöä laivojen merivesiputkistossa ja potkurinsiivissä.
Totesivat, että se kestää kyllä makeata vettä, samoin
suolaistakin, mutta Aurajoen murtovedessä sitä oksidikerrosta ei
syntynyt. Muutenkin rosteripotkurit ovat hieman ongelmallisia,
hitsauksen vuotovirrat yms vaurioittavat niitä herkästi
varustelulaiturissa.
M.Halminen
--
Martti Halminen
> >Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo
> >veneen pohjan rakentaminen ruostumattomasta
> >teräksestä.
> Enpa suosittelisi tuotakaan vaihtoehtoa.. Ruostumaton teras ei kesta
> suolavedessa. Ruostumattomuus perustuu siihen, että teraksessa oleva
> nikkeli? muodostaa ILMAN kanssa suojakerroksen joka suojaa terasta.. !
> Ja koska vedenalaisilta osilta puuttuu ILMAKOSKETUS, ruostumatonkin ruostuu
> tai syopyy..
> OKEI.. onhan niita taysin raudattomiakin ruostumattomia teraksia.....
> Mutta ainut todella huoltovapaa/huoleton materiaali on kuitenkin
> "coppernickel", joka ei tarvitse edes myrkkymaalia..
90 -luvun alkupuolella rakennettiin kaksi luotsikutteria näiden
testaamiseen, toinen ruostumattomasta (mahdollisesti
räjäytyshitsattua kaksikerrosrakennetta, ts. rosteria vain
pinta), ja toinen CuNi -pintaisena. Sijoituspaikkoina Utö ja
Hanko, ainakin jossain vaiheessa. Onko kenelläkään tiedossa
mitään näistä saatuja kokemuksia?
Uudemmissa jäänmurtajissa, Otso -luokasta alkaen, on käytetty
jäävyöhykkeellä RST -pintaista levyä. Tämän käyttö vaatii
aktiivista katodista suojausjärjestelmää, jotta
korroosio-ongelmat pysyisivät kurissa.
M.Halminen
--
Ilkka Leinonen
Martti Halminen wrote:
> "Antti Jaakko Mäntylä" wrote:
>
> > >Jotenkin yhä enemmän ja enemmän kiehtoo
> > >veneen pohjan rakentaminen ruostumattomasta
> > >teräksestä.
>
> > Enpa suosittelisi tuotakaan vaihtoehtoa.. Ruostumaton teras ei kesta
> > suolavedessa. Ruostumattomuus perustuu siihen, että teraksessa oleva
> > nikkeli? muodostaa ILMAN kanssa suojakerroksen joka suojaa terasta.. !
> > Ja koska vedenalaisilta osilta puuttuu ILMAKOSKETUS, ruostumatonkin ruostuu
> > tai syopyy..
Ruostumattoman teräksen pinnalle muodostuu hapen vaikutuksesta kromioksidikerros.
Sitä en tiedä muodostuuko sitä myös veden alla, onhan vedessä yleensä kuitenkin
happea liuenneena jonkin verran.
Tein viime keväänä pienen testin ruostumattomalla tai oikeastaan haponkestävällä
(AISI 316L) teräksellä. Metallitöiden jäljiltä työpöydälle oli kertynyt kasa
metallintyöstölastuja ja päätin jotenkin hyödyntää ne. Testin tarkoituksena oli
selvittää happoteräksen altistumista korroosiolle. Pesin lastut ensin asetonilla
leikkuunesteen jäämien poistamiseksi. Sekoitin astiaan kylläisen suolaliuoksen
(hanavettä+kaupasta ostettua merisuolaa) ja pistin teräslastut purkkiin niin,
että ne olivat kokonaan upoksissa suolaliuoksessa. Sitten vain purkki
lämpöpatterin päälle (jotta prosessi nopeutuisi) ja jännityksellä odottamaan mitä
tapahtuu. Tarkistin astian muutaman päivän välein, jottei vesi pääsisi haihtumaan
pois ja lisäsin vettä aina tarpeen mukaan jotta lastut olisivat koko ajan veden
peitossa. Annoin prosessin kehittyä 3 kuukautta. Lopputulokseen olin
positiivisesti yllättynyt, metallilastuissa ei ollut silmämääräiseti tutkittuna
merkkiäkään ruosteesta. No tämä nyt ei ollut mikään tieteellisen tarkka tutkimus,
ehkä kuitenkin hiukan suuntaa antava happoteräksen korroosionkestosta.
>
>
> > OKEI.. onhan niita taysin raudattomiakin ruostumattomia teraksia.....
> > Mutta ainut todella huoltovapaa/huoleton materiaali on kuitenkin
> > "coppernickel", joka ei tarvitse edes myrkkymaalia..
Mitähän on teräs jossa ei ole rautaa?
>
>
> 90 -luvun alkupuolella rakennettiin kaksi luotsikutteria näiden
> testaamiseen, toinen ruostumattomasta (mahdollisesti
> räjäytyshitsattua kaksikerrosrakennetta, ts. rosteria vain
> pinta), ja toinen CuNi -pintaisena. Sijoituspaikkoina Utö ja
> Hanko, ainakin jossain vaiheessa. Onko kenelläkään tiedossa
> mitään näistä saatuja kokemuksia?
>
> Uudemmissa jäänmurtajissa, Otso -luokasta alkaen, on käytetty
> jäävyöhykkeellä RST -pintaista levyä. Tämän käyttö vaatii
> aktiivista katodista suojausjärjestelmää, jotta
> korroosio-ongelmat pysyisivät kurissa.
>
> M.Halminen
>
> --
Jäänmurtaja tarvitsee varmaakin aktiivisen suojausjärjestelmän, koska jäät
hakkaavat jatkuvasti teräksestä irti suojaavan oksidikerroksen.
I.L.