Hydraulinen voimansiirto on ollut pitkään käytössä monissa työkoneissa
ja niitä on ollut myös veneiden voimansiirrossa. Eräät mittasäänöistä
johtuvat rakenteet, joissa moottori haluttiin (useimmiten) tavanomaista
sijoituspaikkaansa edemmäksi ja potkuri esimerkiksi kölin takareunaan
oli helpompi toteuttaa hydraulisella voimansiirrolla. Olen lukenut, en
itse nähnyt myös sellaisia ratkaisuja, joissa yhdellä moottorilla
käytetään useampaa potkuria hydraulisen voimansiirron avulla,
esimerkiksi jossain monirunkoisissa tai siten keulapotkurilla on
hydraulimoottori ja paine hoidetaan yhdellä dieselillä. On myös
mahdollista, että osa näistä virityksistä on jäänyt suunnitelman
asteelle.
Hydraulimoottorin suurin etu on mahdollisuus sijoittaa voimanlähde ja
potkuri suurinpiirtein miten tahansa kunhan vain letkujen vetäminen
laitteiden välillä on mahdollista. Koska potkuri ja hydraulimoottori on
erillään koneesta, voidaan koneen asennuksessa käyttää hyvin pehmeitä
tyynyjä, mikä vähentää rungon kautta tulevaa melua. Hydraulinen moottori
on käsitykseni mukaan myös hiljainen, tosin eivät nykyiset
vaihdelaatikotkaan kovin meluisia ole, jos vain ovat kunnossa.
Moottori (useimmiten diesel) ja suora akseli sekä perinteinen merivaihde
on yleisyytensä ja suurten valmistussarjojen ja myyntimäärien vuoksi
ehkä edullisempi kuin hydraulimoottori, johon saattaa olla vaikeampi
saada varaosia. Hydrauliikkaletkut kestävät nykyään varmaan yhtä kauan
tai kauemmin kuin esimerkiksi vetolaitteiden kumit, niiden uusiminen ei
varmastikaan ole kovin vaikeaa, samoin mahdollisesti vuotavat tiivisteet
voi helposti vaihtaa ja niitä voi pitää mukanaan.
Mielikuvani on, että esimerkiksi Albinin 70-luvulla rakentamissa
Shipmaneissa oli tavallisesti hydraulinen voimansiirto.
- Lauri Tarkkonen
Hydraulinen voimansiirto on voimansiirtoa siinä kuin akselikin, tosin
jonkun verran huonommalla hyötysuhteella. Toisin sanoen ei se
polttomoottori yhtään sen pienempi voisi olla kuin saman suorituskyvyn
tuottava akselivetoinenkaan, pikemminkin päivastoin.
Mielikuvitukseni kertoo että tämänkaltainen
>> ratkaisu saattaisi olla edullisempi kuin toisen keskustelun
>> sähkömoottoriversio?
Pakettiin tarvitaan hydraulipumppu, venttiilit, letkut, öljysäiliö,
öljyn jäähdytyssysteemi ja hydraulimoottori. Tuskin hinnassa suurta eroa
tulee sähköiseen vaihtoehtoon. Hyötysuhde on viitisen prosenttiyksikköä
huonompi kuin sähköisellä voimansiirrolla (oikein tehtynä, kummankin
pystyy mokaamaan väärin mitoittamalla).
Veneasennuksessa suora akseliveto on selvästi kevyempi ja halvempi jo
pelkän raudan osalta, lisäksi suurempia tehoja siirrettäessä se
öljysäiliö saa olla varsin kookas ainakin jos ei öljyä erikseen
jäähdytetä. (Isäukko yritti joskus rakentaa Marina 75:een hydraulista
voimansiirtoa 20 hv moottorille. Aluksi kokeiltiin 40 litran säiliöllä,
ylikuumeni jatkuvasti, sitten 70 litraa...
Vauhti jäi 4 solmuun, vaikka mitoittamassa oli hydrauliikkainsinööri.)
> Hydraulinen moottori
> on käsitykseni mukaan myös hiljainen, tosin eivät nykyiset
> vaihdelaatikotkaan kovin meluisia ole, jos vain ovat kunnossa.
Mistähän ihmisille oikein on tämä harhaluulo tullut?
Matalapainehydrauliikka voi olla hiljaista, mutta keski- ja
korkeapainevehkeet ovat varsin pahaäänisiä. Keskiverto kaivinkoneen tms
äänistä kovin ei yleensä ole dieselmoottori, vaan hydrauliikan
hammaspyöräpumppu.
--
Muistaakseni joku suomalainen keksijä kehitteli hydraulista moottoria,
jossa ei siis ollut tavallista polttomoottoria ja erillistä
hydrauliikkapumppua, vaan itse moottorin toiminta perustui
hydrauliikkaan, ja sen avulla toimi myös voimansiirto. Tällä kuulemma
oli tavallista polttomoottoria parempi hyötysuhde, autoissa puhuttiin
bensankulutuksen selvästä pienenemisestä. Vaan eipä ole mitään kuulunut
ainakaan 10 vuoteen.
--
Juss1 S4lm1
>--
>Juss1 S4lm1
Suomalainen keksijä Matti Sampo kehitti hydraulimoottorin, jota
sovellettiin käsittäkseni erityisesti maatalouskoneissa, mutta
ilmeisesti laite jäi vähän keskeneräiseksi eikä tekijällä myöskään ollut
taloudellisia resursseja maailmanlaajuiseen läpimurtoon.
- Lauri Tarkkonen
> Suomalainen keksijä Matti Sampo kehitti hydraulimoottorin, jota
> sovellettiin käsittäkseni erityisesti maatalouskoneissa, mutta
> ilmeisesti laite jäi vähän keskeneräiseksi eikä tekijällä myöskään ollut
> taloudellisia resursseja maailmanlaajuiseen läpimurtoon.
Tuossa on tekstiä asiasta;
http://www.freepatentsonline.com/EP0280200.html
mielenkiintoinen konsepti..
--
A: Top Posters! | s/y Charlotta |
Q: What is the most annoying thing on mailing lists? | FIN-2674 |
http://www.fe83.org/ Finn Express Purjehtijat ry | ============= |
Harald H Hannelius | harald (At) iki (dot) fi | GSM +358 50 594 1020
Pari muutakin tapausta olen nähnyt, joissa hydraulimoottori on
asennettu kääntyvään akseliin perämoottorin tapaan veden alle. Melu
varmaan on näissä pienempi ja ohjattavuus erinomainen, mutta
hyötysuhde lienee heikko, koska iso murikka potkurin edessä haittaa
virtauksia.
Joka tapauksessa hydraulisen voimansiirron säädettävyys on omaa
luokkaansa, koska sillä pystyy ajamaan tosi hidasta vauhtia, mikä ei
normaalikytkimellä onnistu.
Kyllä hydraulisia voimansiirtoratkaisuja on paljon, tosin siitä tulee
todennäköisesti kalliimpi, raskaampi, monimutkaisempi ja hyötysuhteeltaan
huonompi, kun akselilla ja vaihteella toteutetulla ratkaisulla, tehon
säätely kyllä onnistuu hydrauliikalla paremmin.
Dieselsähköinen propulsio on varsin yleinen ratkaisu, myöskin ratkasua,
jossa voidaan ajaa potkuria suoraan dieselmottorilla ja tarvittaessa kytkeä
Dieselin tilalle sähkömoottori käytetään (Esim. mta Arandassa).
Hydrauliikassa ja sähkössä tulee yllättävän paljon mitoittamista ja
suunnittelua, useimmat saavat kokeilla pari järjestelmää, ennen kuin saavat
systeemin toimivaan halutulla tavalla.
-Ippe
> Pari muutakin tapausta olen nähnyt, joissa hydraulimoottori on
> asennettu kääntyvään akseliin perämoottorin tapaan veden alle. Melu
> varmaan on näissä pienempi ja ohjattavuus erinomainen, mutta
> hyötysuhde lienee heikko, koska iso murikka potkurin edessä haittaa
> virtauksia.
PTM: Monesti on käynyt mielessä tuo, että peräsimen lapaan kiinnittäisi
sähkö- tai hydraulivehkeen. Erityisesti näissä tapauksissa, joissa
veneen suunnittelu on mennyt metsään ja potkuri on tuotu niin lähelle
peräsintä, että ohjautuvuus peruuttaessa on täysin olematonta.
Suhteellisen pienikin moottori pelastaisi päivän ahtaissa paikoissa
peruuteltaessa.