Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Akselin tiivistys ja polttoaineanturin toiminta

131 views
Skip to first unread message

Antti

unread,
Jul 26, 2002, 2:01:54 AM7/26/02
to
Moi !

Lueskelin pitkät listat aikaisempia posteja akselin tiivistyksestä.
Voisiko joku kertoa koko tiivistyksen idean ja rakenteen. Omassa
veneessäni ihmettelin tietämättömänä miksi sieltä rasvanipn kautta
tuli vettä pilssiin kun laskin veneen veteen. Jälkeenpäin sain kuulla,
että se olisi pitänyt täyttää vesivaseliinilla maissa ollessa. No
työnsin sinne vaseliinia sitten vasta vesillä. Kun sen rasvakupin
korkin ottaa pois niin sieltä saattaa hiukan tulla vettä ajossa.
Kiristelen sitä kuppia aina silloin tällöin ajossa, jolloin vaseliinia
pitäisi mennä enemmän sinne sisään. Lisäksi olen huomannut että
vaseliinia roiskuu pilssiin sisään siitä akselin tyvestä. Näin ei
varmaan pitäisi olla. Kertokaahan mitä se rakenne nyt sisältää mikä on
siinä kohdassa mistä akseli tulee veneen pilssiin. Lähinnä olen
ihmetellyt sitä mustaa poksia, jossa on jotain klemmareiden näköisiä
kolme kappaletta. Löytyykö jostain kuvia ja tarkkoja selityksiä näistä
rakenteista.

Lisäksi on ollut ongelmia VDO:n polttoaineanturin/mittarin kanssa.
Mittari näyttää aina täyttä riippumatta paljonko on löpöä tankissa.
Onko kellään ollut vastaavaa ongelmaa ? Onkohan vika mittarissa vai
anturissa?

Tässä tällä kertaa. Veneilykelejä kaikkille !

Antti

thing

unread,
Jul 26, 2002, 5:27:27 AM7/26/02
to

Antti <antti.j...@stressfield.fi> kirjoitti artikkelissa
<26dd70c6.02072...@posting.google.com>...


> Moi !
>
> Lueskelin pitkät listat aikaisempia posteja akselin tiivistyksestä.
> Voisiko joku kertoa koko tiivistyksen idean ja rakenteen.

Kertokaahan mitä se rakenne nyt sisältää mikä on


> siinä kohdassa mistä akseli tulee veneen pilssiin.

Lähinnä olen
> ihmetellyt sitä mustaa poksia, jossa on jotain klemmareiden näköisiä
> kolme kappaletta.

Et kertonut veneesi ikää ja valmistajaa, etkä materiaalia, mutta yksi
mahdollinen rakenne on seuraava.

Omassa puuveneessäni on _pikilaatikko_, siinä missä akseli läpäisee
kölipuun, täynnä mustaa pikeä.

Akseli pyörii putkessa, _vannasputkessa_, mikä on suljettu moottorin
puolelta messinkisellä mutterilla vannasputken kierteeseen. Mutterin läpi
menee akseli moottorille ja siinä välissä on tiivisteen paikka. Elikkä
mutterin parempi nimitys olisi vaikka vannasputken tiivistysholkki.
Tiiviste pitää vaseliinin vannasputken sisällä ja vaseliininippa sijaitsee
vannasputken päässä mutterin ja pikilaatikon välissä. Vaseliininipan
tilalla voi olla myös rasvakuppi.

Vaannasputken toinen pää on potkurin läheisyydessä veneen ulkopuolella.
Siellä on laakeri, joka saa voitelunsa saman sisällä sijaitsevan
vaseliininipan kautta. Vaseliinia lisätään kunnes sitä pursuu potkurin
tyvestä.

Näin siis joissain vanhoissa veneissä. Omani on 60-luvulta Saimaalta,
mutta moottori on 70-luvulta ja voi olla että akselisto läpivienteineen on
tehty silloinkin, sillä siihen on tehty myös muita muutoksia, mm.
rautaköli.

Mi*


0 new messages