Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Millä jollalla alkuun..?

156 views
Skip to first unread message

Pete

unread,
Jul 29, 2004, 7:38:39 AM7/29/04
to
Purjehdus harrastuksena kiinnostaisi, ja olen päätynyt siihen että
voisin aloitella harrastusta jolla-tason kalustolla.
Purjehduskokemusta on sen verran että olen kerran käynyt kokeilemassa
vesillä optarilla ja 380-kevytveneellä. Tältä pohjalta olen yrittänyt
netistä ottaa selvää mitä jolla-luokkia löytyy, ja mikä jolla sopisi
parhaiten seuraaviin vaatimuksiin: veneen..

-pitää olla purjehdittavissa 1 hengen miehistöllä.
-pitää olla riittävän tilava aikuiselle (175cm/85 kg), lisäksi lapsi
pitäisi mahtua kyytiin jossain vaiheessa.
-kuljetus pitää onnistua auton katolla.
-tulee olla riittävän kevyt 1 hengen siirreltäväksi maissa,
kattotelineeltä rannalle ja takaisin (n. alle 65 kg).
-tulee aluksi vain mökki- /opettelu-käyttöön, ei väliä onko
kilpaluokkana tällä hetkellä.
-pitäisi olla hankintahinnaltaan edullinen (mökkikäyttö), käytännössä
etsin siis käytettyä venettä.
-rakenteen tulisi olla "aikuisen" kestävä.
-vene pitäisi olla hyvin purjehtiva ja monipuolinen, ts. sopii
aloittelijalle perusasioitten opiskeluun, mutta löytyy kasvunvaraa ja
haastetta esim. säätämisessä kun alkuun on päästy.
-helppo rikaus purjehduskuntoon, säädettävyys.

Netistä noiden fyysisten mittojen perusteella löytyisi ainakin
seuraavat jollat (perässä mun mielikuvakommentit):

-Laser: olisi ilmeisesti riittävän haastava pitkällä tähtäimellä?,
koko riittäisi aikuiselle?
-E-jolla: hento rakenne?
-Zoom8: liian pieni kooltaan aikuiselle?, ei löydy vielä edullisesti
käytettynä?
-Walker Bay 10: monipuolinen, mutta ei ilmeisesti kovin haastava
purjehdittava alun jälkeen? Ei löydy edullisesti käytettynä?

lisäksi löytyy joitain ulkomailla yleisempiä jollia (Zuma, ym.) mutta
niitä ei taida Suomesta ainakaan käytettynä saada.

Pistäkääs kommenttia ja kokemuksia mainituista jollista vaatimuksiini
nähden, ja muistakin jos joku hyvä vaihtoehto mielestäsi puuttuu
listalta. Muutkin neuvot jollan hankinnassa otan kiitollisena vastaan.

Pete

Jouni Vartiainen

unread,
Jul 29, 2004, 8:38:24 AM7/29/04
to
Moi.

Ennen vanhaan OK-jolla oli suosittu kisaluokka ja niitä saattaa vielä löytyä
mökkien rannoista tai pursiseuroilta. Haastetta piisaa opettelun jälkeenkin
ja kunto kasvaa ;-).
Kalusto on kyllä sen verran iäkästä joten kannattaa varautua
kunnostuspuuhiin ja mahdollisiin rikin ja purjeen uusimiseen mutta pienellä
vaivannäöllä loistava mökkipeli.

t. Jouni V

"Pete" <p...@mailinator.com> wrote in message
news:129d1ff6.04072...@posting.google.com...

Joonas

unread,
Jul 29, 2004, 9:18:17 AM7/29/04
to
> -Laser: olisi ilmeisesti riittävän haastava pitkällä tähtäimellä?,
> koko riittäisi aikuiselle?
> -E-jolla: hento rakenne?
> -Zoom8: liian pieni kooltaan aikuiselle?, ei löydy vielä edullisesti
> käytettynä?
> -Walker Bay 10: monipuolinen, mutta ei ilmeisesti kovin haastava
> purjehdittava alun jälkeen? Ei löydy edullisesti käytettynä?
>
> lisäksi löytyy joitain ulkomailla yleisempiä jollia (Zuma, ym.) mutta
> niitä ei taida Suomesta ainakaan käytettynä saada.
>
> Pistäkääs kommenttia ja kokemuksia mainituista jollista vaatimuksiini
> nähden, ja muistakin jos joku hyvä vaihtoehto mielestäsi puuttuu
> listalta. Muutkin neuvot jollan hankinnassa otan kiitollisena vastaan.

Itsellämme on Terhi Sail 375 joka on oiva mökkipeli. Haastetta tosin ei
varmasti löydy moneksi vuodeksi jos hakee jotain "kilpaluokan" vehjettä,
mutta vene on itsessään erittäin helppo rikata ja toimii mökkipelinä
erinomaisesti. Itse olen kaatanut veneen moneen kertaan, joten vauhtia ja
vaarallisia tilanteita saa silläkin aikaiseksi. Veneessä on isopurje ja
fokka, nostettava köli ja irtoperäsin. Hieman reilummalla tuulella siinä saa
roikkua ihan tosissaan vaikka elopainoa on itsellä 90+ kiloa. Lapset mahtuu
mukaan, isompi hoitaa fokan skuutteja ja pienempi istuu keulapenkillä.

Suosittelen lämpimästi ko. peliä, jos sellaisen vaan sattuu jostain
kesämökin halkovajan takaa löytämään. Kannattaa tarkistaa ettei kölilaatikko
vuoda ja että rikin kaikki helat ja pylpyrät on tallella. Rikausohjeet
löytyy Terhiltä suoraan sähköpostissa tai multa jos sellaiseen päädyt.

Laser onkin sitten jo ihan eri peli. Se on kevyt ja kiikkerä ja vaatii jo
osaamista. Laser nousee plaaniinkin hyvin mutta vaatii aika paljon osaamista
hiemankin kovemmalla tuulella. Sen siis selättää helposti ja lasten kanssa
en oikein suosisi sillä purjehtimista kovemmalla kelillä. Haastetta löytyy,
kyseessä on ihan aikuisluokkanakin tunnettu vehje joten vastaus kysymykseesi
sopiiko aikuiselle on kyllä.

Jos itselläni olisi varaa niin etsisin jotain käyttänättömäksi jäänyttä
Hobie Cat mallia. Mainio menopeli, johon mahtuu tarvittaessa 3-4 aikuista
erinomaisesti nauttimaan kunnon menosta mutta joka sujuu myös yksin
purjehdittaessa. Vuokrattiin juuri sellaista kesälomalla lähes joka päivä ja
oli kyllä nautittavaa menoa.

Muista mainitsemistasi luokista ei ole kokemusta, mutta vastauksia varmasti
löytynee purjehdusliiton sivuilta ja keskusteluryhmistä. Nautittavia
purjehduskokemuksia!


Joonas

unread,
Jul 29, 2004, 9:19:39 AM7/29/04
to
Tässä vielä googlella löytämäni sivusto jossa paljon linkkejä:

http://www.abo.fi/~ptenhone/

"Pete" <p...@mailinator.com> kirjoitti viestissä
news:129d1ff6.04072...@posting.google.com...

Aki Mannonen

unread,
Jul 29, 2004, 11:54:38 AM7/29/04
to

"Pete" <p...@mailinator.com> kirjoitti viestissä
news:129d1ff6.04072...@posting.google.com...

> -kuljetus pitää onnistua auton katolla.


> kattotelineeltä rannalle ja takaisin (n. alle 65 kg).

Jollista en tiedä, mutta minusta kuulostaa siltä, että olet rikkomassa
autosi kattoa ellet omista RangeRoveria :)


Matti Kaki

unread,
Jul 29, 2004, 12:42:13 PM7/29/04
to
In article <ceb6fl$p2c$1...@phys-news1.kolumbus.fi>,
aki.manno...@kolumbus.fi says...

65 kg on ainakin alle sen mitä Volvon katolla saa kuljettaa.
Monessa taitaa kyllä olla 50 kg rajana. Telineethän ja katto
varmaan _kestää_ mutta auto voi tulla hieman kiikkeräksi.

Matti Käki oh2bio

Tuomo Matilainen

unread,
Jul 30, 2004, 2:22:00 PM7/30/04
to
Matti Kaki <oh2bio...@sci.fi.invalid> kirjoitti:

Sierra 75kg (lankomies piti pitää sisällä), nyt sais kuljettaa
katolla kun Scorpio Wagon raja 100kg. Ja nuo molemmat kahdella
raudalla. En muista paljonko saa Transitin katolle laittaa neljällä
tuella, on vielä paljon korkeammalla (sekä raja että katto).

Ei tuo sata kiloa kauheasti ole painoa, jos auton kokonaispaino on
riittävä. Toki on ymmärettävää, että ratakaksseiska fiiatissa tuo
50 kiloa tuntuu jo todella paljon...

--
Tuomo Matilainen
t u m a @ i k i . f i

Risto Kuusela

unread,
Aug 3, 2004, 5:07:07 AM8/3/04
to
Joonas wrote:

> Rikausohjeet
> löytyy Terhiltä suoraan sähköpostissa tai multa jos sellaiseen päädyt.

No mikähän olisi sellainen sähköpostiosoite, josta voisi sinulta kysellä
niitä rikausohjeita?

T: "Yksi Terhi Sail telakalla"

Dag Stenberg

unread,
Aug 4, 2004, 3:27:30 PM8/4/04
to
Jouni Vartiainen <jouni.s.v...@sonera.com> wrote:
> Ennen vanhaan OK-jolla oli suosittu kisaluokka ja niitä saattaa vielä löytyä
> mökkien rannoista tai pursiseuroilta. Haastetta piisaa opettelun jälkeenkin
> ja kunto kasvaa ;-).
>
>> -Walker Bay 10: monipuolinen, mutta ei ilmeisesti kovin haastava
>> purjehdittava alun jälkeen? Ei löydy edullisesti käytettynä?

Minulla on vanha E-jolla ja OK-jolla, mutta en edes OK-jollaan alkaisi
ottamaan lapsia mukaan. Terhi 375 tai Askeladden kuulostaa oikeammalta.
Pojalla on Walker Bay 10 ja kokeilematta on vaikea sanoa ajaako se
asian. Lähivuosina on kuitenkin minunkin varmaan hankittava lapsen
kanssa purjehdittava jolla, lapsenlapsia varten. Nimittäin kahsden
teini-ikäisen purjehdittava Örnjollen meni jo perinnöksi.

Dag Stenberg

Yama

unread,
Aug 4, 2004, 7:22:24 PM8/4/04
to

"Pete" <p...@mailinator.com> wrote in message
news:129d1ff6.04072...@posting.google.com...
> -pitää olla purjehdittavissa 1 hengen miehistöllä.
> -pitää olla riittävän tilava aikuiselle (175cm/85 kg), lisäksi lapsi
> pitäisi mahtua kyytiin jossain vaiheessa.
> -kuljetus pitää onnistua auton katolla.
> -tulee olla riittävän kevyt 1 hengen siirreltäväksi maissa,
> kattotelineeltä rannalle ja takaisin (n. alle 65 kg).

Aika vaikeat speksit, sanoisin näin vähäisellä jolla-tiedollani. Useimmissa
yksin purjehdittavissa veneissä on kovin ahtaat istumalaatikot. Johonkin
Laseriin voi olla vaikea sulloa kahta, E-jollasta puhumattakaan (E-jolla
taitaa lisäksi olla aika herkkä painolle?).

Kahden hengen jollat taas ovat yleensä liian isoja auton katolle. Ehkä joku
Flipper voisi auton katolla vielä kulkea. Vintikkakin ehkä jonkun tukevan
auton katolla, mutta muuten vaatimuksiisi liian iso. Useimmat jollat,
isoimpia lukuunottamatta, kulkevat kyllä tavallisessakin peräkärryssä eli
traileria ei aina tarvita.

Yksi vaatimuksiisi sopiva paatti voisi olla Scout-jolla, mutta en tiedä
myydäänkö sitä muille kuin partiolaisille :) Pienemmistä ehkä Topper voisi
kohtuullisesti sopia. Se on Laseria kevyempi ja kesympi, mutta
istumalaatikko käsittääkseni vähän isompi. Suomessa se on vaan aika
harvinainen, mutta esim. briteissä ehkä suosituin pikkujolla.


Hannu

unread,
Aug 5, 2004, 3:28:14 AM8/5/04
to
Moro,

"Yama" <yam...@SPAMyahoo.co.uk> wrote in message
news:cerqga$n6q$1...@plaza.suomi.net...


>
> "Pete" <p...@mailinator.com> wrote in message
> news:129d1ff6.04072...@posting.google.com...
> > -pitää olla purjehdittavissa 1 hengen miehistöllä.
> > -pitää olla riittävän tilava aikuiselle (175cm/85 kg), lisäksi lapsi
> > pitäisi mahtua kyytiin jossain vaiheessa.
> > -kuljetus pitää onnistua auton katolla.
> > -tulee olla riittävän kevyt 1 hengen siirreltäväksi maissa,
> > kattotelineeltä rannalle ja takaisin (n. alle 65 kg).
>
> Aika vaikeat speksit, sanoisin näin vähäisellä jolla-tiedollani.
Useimmissa
> yksin purjehdittavissa veneissä on kovin ahtaat istumalaatikot. Johonkin
> Laseriin voi olla vaikea sulloa kahta, E-jollasta puhumattakaan (E-jolla
> taitaa lisäksi olla aika herkkä painolle?).
>
> Kahden hengen jollat taas ovat yleensä liian isoja auton katolle. Ehkä
joku
> Flipper voisi auton katolla vielä kulkea. Vintikkakin ehkä jonkun tukevan
> auton katolla, mutta muuten vaatimuksiisi liian iso. Useimmat jollat,
> isoimpia lukuunottamatta, kulkevat kyllä tavallisessakin peräkärryssä eli
> traileria ei aina tarvita.
>
> Yksi vaatimuksiisi sopiva paatti voisi olla Scout-jolla, mutta en tiedä
> myydäänkö sitä muille kuin partiolaisille :)

Tietääkseni Scout-jollia ei enää tehdä, ainakin meidän lippukunnan scouttiin
piti teettää uusi masto entisen katkettua veneen kaaduttua kovassa tuulessa,
järvellä tosin ja pohjaan painunutta köliä ei saanut uutena mistään...
Scouttiin kyllä mahtuu kolme aiukuistakin ihan kohtuullisesti, mutta sen
kanssa menee käytetyn etsimiseksi.

Pienemmistä ehkä Topper voisi
> kohtuullisesti sopia. Se on Laseria kevyempi ja kesympi, mutta
> istumalaatikko käsittääkseni vähän isompi. Suomessa se on vaan aika
> harvinainen, mutta esim. briteissä ehkä suosituin pikkujolla.
>
>

- Hannu -


Markku Lukkari

unread,
Aug 10, 2004, 5:46:42 AM8/10/04
to

"Hannu" <hannu.lisk...@otapoies.nokia.com> wrote in message
news:iklQc.21747$g4.4...@news2.nokia.com...

>
> Tietääkseni Scout-jollia ei enää tehdä, ainakin meidän lippukunnan
scouttiin
> piti teettää uusi masto entisen katkettua veneen kaaduttua kovassa
tuulessa,
> järvellä tosin ja pohjaan painunutta köliä ei saanut uutena mistään...
> Scouttiin kyllä mahtuu kolme aiukuistakin ihan kohtuullisesti, mutta sen
> kanssa menee käytetyn etsimiseksi.
>

Ja Scout ei kyllä kulje henkilöauton katolla.


-Markku


Hanno Nevanlinna

unread,
Aug 15, 2004, 7:32:24 AM8/15/04
to
>Pienemmistä ehkä Topper voisi
> kohtuullisesti sopia. Se on Laseria kevyempi ja kesympi, mutta
> istumalaatikko käsittääkseni vähän isompi. Suomessa se on vaan aika
> harvinainen, mutta esim. briteissä ehkä suosituin pikkujolla.


Topperista on vuosien takaa enemmänkin kokemusta ja voin suositella sitä
aika varauksetta. Vene on helppo purjehtia yhdellä hengellä kelillä kuin
kelillä. Lapsia voi ottaa kyytiin helposti mukaan ja aikanaan lapset
voivat purjehtia sillä vaikka keskenään.

Se on tehty tosi kestävästä muovista joka on helppohoitoinen ja kestää
vuosia (ts. vanhankin veneen voi ostaa aika vapaasti). Menee helposti
auton katolle (vrt. esim. laserin nostoa varten on hyvä olla kaksi
miestä...)

Veneitä voi käydä katsomassa esim. Kantvikin Purjehtijoiden jollarannassa.

Jos halajat ostaa niin tiedän muutan jotka voisivat myydä... (ei omaani
en myy...)

Hanno

0 new messages