Kölimateriaalista
kaj.st...@helsinki.fi.invalid
miksi ei käytetä(?) volframia (ominaispaino 19,3)? Hinta ei näyttäisi
olevan kuin 30 USD/kg (lyijy 3 USD/kg)joten luulisi ettei se vaikuttaisi
jossain vakavammassa projektissa? Sulamispiste 3700 astetta on tietenkin
ongelma, mutta googlauksella löytyi firmoja jotka tarjoavat
mittatilaustyönä volframia. Eikä ole edes yhtä myrkyllistä kuin lyijy.
Mikä siis mättää?
p.s. Tarkistuttakaa kultaharkkojanne. Volframilla ja kullalla on sama
ominaispaino, kullattuja volframiharkkoja on liikkeellä...
--
Kaj
Joakim Majander
> Perinteisestihän köliin laitetaan lyijyä (ominaispaino 11,3). Mutta
> miksi ei käytetä(?) volframia (ominaispaino 19,3)? Hinta ei näyttäisi
> olevan kuin 30 USD/kg (lyijy 3 USD/kg)joten luulisi ettei se vaikuttaisi
> jossain vakavammassa projektissa?
En tiedä mitä tarkoitat vakavemmalla projektilla, mutta useimmissa
luokissa kölimateriaalin ominaispaino on rajoitettu lyijyn paikkeille.
70-luvulla ainakin yhden tunnetun veneen köli oli köyhdytettyä uraania
(19 050 kg/m3): http://en.wikipedia.org/wiki/Pen_Duick
Joakim
Kari Jokinen
purjehduskilpailuihin liittyviä. Kyllä minun mielestäni kymmenkertainen
materiaalihinta ja vaikea käsiteltävyys ovat jo aika tehokas rajoite.
Eli jokamiespurjehtijan ei kannata haaveillakaan muusta kuin
lyijykölistä. Täytyypä katsoa enkkuvikiä tarkemmin mitä siellä
kerrotaan, mutta ainakin yhdessä Purjepussissa mainittiin että
uraanikölistä tehtiin kantelu ja vene suljettiin ulos America' s
Cupista. Katsotaan nyt....
Kari Jokinen
Whitbread eikä AC, mutta tuloksen muistin oikein: diskaus!
kaj.st...@helsinki.fi.invalid
No, vakavammalla tarkoitin juuri jotain avomerikilpavenettä, luulisi
että 1000 kg kölin raaka-aine hintaa 2000 taikka 30 000 egee ei olisi
suuri este. Mutta OK, jos säännöt kieltää niin ei sitten kilpaveneeseen..
Ajatukseni kulku:
1) luin väärennetyistä kultaharkoista. En tiennyt että Volframin
ominaispaino on (lähes) sama kuin kullan, ja että ei ole myrkyllistä
2) Pohdiskelen lastenlahjaa: kirstu jossa kultavärillä maalattuja
volframi-lantteja. Oiva merirosvoaarre, ja samalla tapa avata lapsen
silmät käsitteelle ominaispaino. (Merirosvo)filmeistä kun helposti saa
käsityksen että tiiliskiven kokoisia kultaharkkoja heitellään noin
vain(*).
3) Muistui mieleen Kauan sitten nähty dokkarin, olisikohan ollut
juuri Amarica's cup-paatista. Siinä suunnittelija puhui kölin
sijoituksesta ja muodosta. Tuli mieleen että eikä saisi suunnitteluun
enemmän valinnanvaraa mikäli olisi mahdollista puolittaa volyymi.
(*) pari viikkoa sitten luin maalla romaanin jossa veden alla
liikutettiin 90 kg kultaa kertanostolla, "mahdollista veden alla koska
paino on vain murto-osa". Veden alla 90 kg kultaa painaa kuitenkin vielä
85,5 kg. Joo, 85,5/90 on toki murto-osa sekin...
--
Kaj
jaakko
Keveys on kaikesta huolimatta kilpaveneen
perusominaisuus. Tiheämmän materiaalin käyttö
nykydesigneissa tuskin auttaisi - aiemmin,
uraanikokeilun aikana sillä varmaan oli merkitystä.
Nykykölissä on siipimäisen varren päässä pieni torpedo,
sen tekeminen lyijyn sijaan voframista ei paljoa vähennä
veden vastusta, painoa ei kannata lisätä.
Kölin pallukka voi olla osittain ontto: punnituksessa
ontto tila ei paina, mutta veden alla, täyttyessään
vedellä se lisää kölin hitausvoimia.
Matkaveneessä volframilla pääsisi samaan jäykkyyteen
pienemmällä syväyksellä. Etu saaristossa, mutta
avomerellä syvä köli tuntuisi olevan turvallisempi.
--
kirjoitti,
Jaakko
o~
(___/___)
/
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
www.meridianx.fi
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Joakim Majander
> Nykykölissä on siipimäisen varren päässä pieni torpedo,
> sen tekeminen lyijyn sijaan voframista ei paljoa vähennä
> veden vastusta, painoa ei kannata lisätä.
>
> Kölin pallukka voi olla osittain ontto: punnituksessa
> ontto tila ei paina, mutta veden alla, täyttyessään
> vedellä se lisää kölin hitausvoimia.
Ei se bulbi (torpedo) todellakaan pieni ole ja sen vastus on varsin
merkittävä. Taatusti kukaan ei halua jättää sinne onttoa kohtaa ja
saman painon saamisesta pienemellä vastuksella olisi etua.
Hitausvoimia ei haluta lisätä vaan vähentää, mutta syvällä oleva bulbi
aiheuttaa kyllä valtavat hitausvoimat.
Se ohut siipimäinen varsi tehdään nykyään suurlujuusteräksestä, sillä
valurauta puhumattakaan lyijystä ei kestäisi yhtä hentona. Tuo
siipiosa haluttaisiin jo ehkä tehdäkin ontoksi, jotta kaikki paino
saataisiin bulbiin. Ontto osuus kylläkin halutaan pitää kuivana painon
säästämiseksi.
Joakim
PTM
> (*) pari viikkoa sitten luin maalla romaanin jossa veden alla
> liikutettiin 90 kg kultaa kertanostolla, "mahdollista veden alla koska
> paino on vain murto-osa". Veden alla 90 kg kultaa painaa kuitenkin vielä
> 85,5 kg. Joo, 85,5/90 on toki murto-osa sekin...
PTM: Itse taas kuuntelin laiturilla, kuinka kaveri kehui poijupainojaan.
Olivat oikein betonsita tehdyt ja varmasti pysyvät paikallaan.
Hoh hoijaa.
Betonin tiheys on muistaakseni 2.7 veden noste 1.0. Efektiivinen paino
jää aikä pieneksi. Lisäksi betonipainoilla on taipumuksena olla
laatijoita tai tynnyreitä, joten tarttumapintakin jää pieneksi.
Ainoastaan yhdessä tapauksessa olen jäänyt itse pohdiskelemaan
betoniankkuria. Oma paatti on savialueella. Savea on metreittäin.
Teksisin ankkurista luodin mallisen ja sivuille sopivasti muotoiltuja
siivekkeitä. Kiinnityslenkki tulisi luodin tulppään päähän. Muutamia
metreja luodin yläpuolelle ketjuun siipihässäkkä, joka estäisi ketjua
kairaamasta kartiomaista koloa saveen luodin yläpuolelle
Luoti laskettaisiin rauhallisesti pohjaan ja annettaisiin upota saveen
muutamia viikkoja ennen veneen tuontia.
Ainakin tämän pitäisi hakata normaalisti käytetty rautarengas
poijuankkurina.
Yritin saada rautarenkaan uppoamaan nopeammin saveen hinaamalla sitä
hitaasti pitkin pohjaa. Ei tarttunut. Tuli perässä kevyemmin, kuin 10 kg
Bruce. Pistin veneen kiinni ja jäin odottamaan. Seuraavana yönä tuli
'myrsky' ja veti veneen ankkureineen lähes kivikkoon, ennenkuin
ehdittiin hätiin. Rautarengas olisi varmasti pitänyt, jos se olisi
saanut rauhassa upota muutamia päiviä.
Miksi muuten ketju syöpyy siltä osalta, kuin se makaa pohjassa ?
Onko kyseessä pohjalietteen happoisuus ?
Kari Jokinen
kehittyy orgaanisten aineiden mädätessä ja siihen kuuluu olennaisena
osana rikkivety, joka on varsin syövyttävää.
Sitten poijupainoista: mielestäni eräs parhaista malleista on
yksinkertaisesti 200 litran peltitynnyri, johon on tehty sisälle
betoniraudasta kehikko ja kiinnityslenkki; koko komeuteen kuuluu
olennaisena osana kaksi n. kolmemetristä parituumaista betonirautaa
joilla tynnyri lävistetään ristikkäin. Sisälle valetaan sopivaa
betoniseosta johon kylvetään mahdollisimman paljon kiviä sekaan. Tämän
annetaan jämähtää ja sitten odotetaan talvea. Paikka merkitään linjojen
avulla etukäteen ja sitten talvella raahataan paino paikalle vaikka
taljoilla tai mikä ettei moottorikelkallakin - keinojahan riittää.
Sitten vain avanto johon paino rojautetaan ketjut kiinnitettyinä.
Ketjuun kiinni ohut vaijeri joka vedetään sopivan löysästi rantaan ja
kiinnitetään. Nyt on jäiden lähdettyä helppo nostaa ketju pintaan ja
kiinnittää poiju. Toinen tepsivä keino on ostaa Helsingin kaupungilta
puoli tusinaa loppuun kuluneita metronpyöriä jotka pujotetaan sopivaan
varteen; tällainenkin paino menee helpoiten paikalleen jäältä käsin.
Jos haluaa olla varma kannattaa pohjalle liittää tuollainen vastaava
ristikko kuin tynnyripainossa; silloin pyörät tuodaan upotuspaikalle
erillisinä ja paino kootaan siinä avannon reunalla. Eräällä entisellä
espoolaisella kerhollani käytettiin aika monia keinoja ennen kuin
tarkoitukseen vakiintuivat kaivonrenkaat. Mutapohjaisessa Laajalahdessa
ne pitivätkin tyydyttävän hyvin, mm. erään oliko se nyt putkiliikkeen
pitäjän suurimman lajin Fjord joka oli sen kerhon isoin alus (suurimpia
joka sille lahdelle mahtui tulemaan!) piti paikkansa hienosti
kovimmissakin mytereissä.