Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Nostin vaihtui (oli H:n nostimen vaihto)

46 views
Skip to first unread message

Juha Aitio

unread,
Aug 27, 1998, 3:00:00 AM8/27/98
to
Ensialkuun kiitoksia kaikille hyvistä asennusvinkeistä.
Asensimme uuden nostimen eilen keskiviikkona raikkaan kosteassa
kesäillassa.
Homma onnistui mastonosturille kiipeämällä siima/puntti -metodilla
"vain" muutaman tunnin ähellyksellä, luonnollisesti avitettuna
melkoisella määrällä tupakkaa ja kiroilua.

Mitä opin tästä?
- Vaijeri josta on yksikin säie poikki EI KESTÄ "vielä tätä kesää".
- Mastonosturin suurinta herkkua on Windex pieninä suupaloina nautittuna
(tämän kaikki kokeneemmat jo tiesivätkin).

t: Juha

Lehtinen Eero

unread,
Aug 27, 1998, 3:00:00 AM8/27/98
to
In article <35E4FD07...@edita.fi>,

Hyvä että onnistui. Tuosta Windexistä sen verran, ettei se ole niin
tarpeellinen koska luovillahan katsotaan keulapurjeen virtauslankoja
ja avotuulilla avittaa takavanttiin laitettu spinaakkerikankaan
suikale. Windexin
poistaminen mastonhuipusta madaltaa veneen kokonaiskorkeutta, jolloin
saattaa päästä useimpien esteiden ali. Lisäksi on yksi turha lelu
veneessä vähemmän rikottavana.

- Eero


Tuomas Raivio

unread,
Aug 27, 1998, 3:00:00 AM8/27/98
to
> Hyvä että onnistui. Tuosta Windexistä sen verran, ettei se ole niin
> tarpeellinen koska luovillahan katsotaan keulapurjeen virtauslankoja
> ja avotuulilla avittaa takavanttiin laitettu spinaakkerikankaan
> suikale. Windexin
> poistaminen mastonhuipusta madaltaa veneen kokonaiskorkeutta, jolloin
> saattaa päästä useimpien esteiden ali. Lisäksi on yksi turha lelu
> veneessä vähemmän rikottavana.


Taitaa olla herkullinen juupas-eipäs lähtökohta, mutta minä olen
kuitenkin sitä mieltä, että wimppeli on yksi tärkeimpiä
purjehdusvälineitä. Kuka sitä nyt jatkuvasti jaksaa kurkkia keulalle tai
pyörittää päätään. Sitäpaitsi jos windex estää yhdenkin vahinkojiipin
pahassa paikassa, laitan vaikka joka vuosi iloiten uuden maston nokkaan.

TR

Antti S Brax

unread,
Aug 28, 1998, 3:00:00 AM8/28/98
to
Tuomas Raivio <tuomas...@hut.fi> wrote in sfnet.harrastus.veneet:

> Taitaa olla herkullinen juupas-eipäs lähtökohta, mutta minä olen

Ehdottomasti. ;-)

> kuitenkin sitä mieltä, että wimppeli on yksi tärkeimpiä
> purjehdusvälineitä. Kuka sitä nyt jatkuvasti jaksaa kurkkia keulalle tai
> pyörittää päätään. Sitäpaitsi jos windex estää yhdenkin vahinkojiipin
> pahassa paikassa, laitan vaikka joka vuosi iloiten uuden maston nokkaan.

Siis se windexihän on pääasiassa sitä varten, että on joku
referenssi mistä voi tarkistaa veneen nousukulman. Fokan lankoja
katsotaan muutenkin ihan koko ajan.

--
Antti S. Brax - a...@iki.fi - Old school - http://www.iki.fi/asb/
Only idiots quote signatures

Pasi Mustalahti

unread,
Aug 28, 1998, 3:00:00 AM8/28/98
to
Lehtinen Eero (l10...@korppi.cs.tut.fi) wrote:
: In article <35E4FD07...@edita.fi>,
: Juha Aitio <juha....@edita.fi> wrote:
: >- Mastonosturin suurinta herkkua on Windex pieninä suupaloina nautittuna
PTM: Itse sidon yleensä maston nosturiin kiinni jottei pääse huojumaan.

: Hyvä että onnistui. Tuosta Windexistä sen verran, ettei se ole niin

: tarpeellinen koska luovillahan katsotaan keulapurjeen virtauslankoja
: ja avotuulilla avittaa takavanttiin laitettu spinaakkerikankaan
: suikale. Windexin
: poistaminen mastonhuipusta madaltaa veneen kokonaiskorkeutta, jolloin
: saattaa päästä useimpien esteiden ali. Lisäksi on yksi turha lelu
: veneessä vähemmän rikottavana.
PTM: Pistäpä vielä mastonhuippuun nippu antenneja, tuulimittari ja
huippuvalo, niin johan menee hauskaksi. Varsinkin, kun nuo tarjolla
olevat ovat varsin heppoista tekoa. Tuulimittarin ainakin pitäisi
nykyisillä hinnoilla olla huomattavasti tukevampi.


----------------------------------------------------------------------
PTM, pasi.mu...@utu.fi, ptm...@utu.fi, http://www.utu.fi/~ptmusta
Lab.ins. (mikrotuki) ATK-keskus/Mat.Luon.Tdk OH1HEK
Lab.engineer (PC support) Computer Center OI7234
Mail: Turun Yliopisto / Fysla, Vesilinnantie 5, 20014
Pt 02-3336669, FAX 02-3335632 (Pk 02-2387010, NMT 049-555577)
-----------------------------------------------------------------------

Lauri Tarkkonen

unread,
Aug 29, 1998, 3:00:00 AM8/29/98
to
In <6s6a8d$5s1$1...@news.utu.fi> ptm...@utu.fi (Pasi Mustalahti) writes:


>PTM: Pistäpä vielä mastonhuippuun nippu antenneja, tuulimittari ja
>huippuvalo, niin johan menee hauskaksi. Varsinkin, kun nuo tarjolla
>olevat ovat varsin heppoista tekoa. Tuulimittarin ainakin pitäisi
>nykyisillä hinnoilla olla huomattavasti tukevampi.

Joskus ennen väitettiin, että maailmassa ei ole muuta ikuista kuin
60 cm mittainen ratakiskon pätkä, pienemmät esineet hukkuvat ja
suuremmat vääntyvät mutkalle.

Jos kuvittelet, että esimerkiksi tuulimittarin anturin voisi tehdä
niin lujaksi, että se kestää mastokraanaan hakkaamiseen tai siltaa
törmäämisen purjehtiessa, niin kannattaisi kenties harkita asiaa
uudelleen. Tuulimittarin anturin tuulensuunnan osoittimen ja roottorin
on liikuttava mielellään aivan olemattomassakin tuuless, jonka vuoksi
ne on tehtävä kevyiksi. On syytä muistaa, että veneenrakennuksessa
kuten muyös monien muiden esineiden ja laiteiden valmistuksessa on
kolme hyvää ominaisuutta: Keveys, lujuus ja hinta (halpa), kaikkia
kolmea et voi saada samaan laitteeseen, mutta kaksi on vapaasti
valittavissa.

Yksinkertaisin tapa välttää tuulimittarin anturin, lamppujen,
antennien ja windexien rikkominen mastokraanaan hakkamalla on
olla viemättä moisia laiteita mastokraanan viereen. Ne voi
sijoittaa paikalleen valla mainiosti myös veneen ollessa
turvallisella etäisyydellä mastokraanasta, nostamalla asennusta
suorittava henkilö puosun tuolilla maston huippuun. Tuolissa
istuen on asennushommatkin paljon helpompi suorittaa kuin
mastokraanasta kurkotellen. Hilut voidaan irroittaa myös
ennen kun vene viedään mastokraanalle maston laskemista
varten.

- Lauri Tarkkonen


dag.st...@helsinki.nospam.fi

unread,
Aug 30, 1998, 3:00:00 AM8/30/98
to
Juha Aitio <juha....@edita.fi> wrote:
> Mitä opin tästä?
> - Vaijeri josta on yksikin säie poikki EI KESTÄ "vielä tätä kesää".

Just minun tilanteeni...

> - Mastonosturin suurinta herkkua on Windex pieninä suupaloina nautittuna

> (tämän kaikki kokeneemmat jo tiesivätkin).

Kymmenes vuosi, neljäs windex menossa...

Dag Stenberg


Harri Nurmio

unread,
Sep 4, 1998, 3:00:00 AM9/4/98
to
Antti S Brax wrote:
>
Siis se windexihän on pääasiassa sitä varten, että on joku
referenssi mistä voi tarkistaa veneen nousukulman. Fokan lankoja
katsotaan muutenkin ihan koko ajan.

Nousukulman lukeminen windeksistä on kyllä melkoisen hankalaa. Siihen
kun vaikuttaa suhteellinen tuuli niin paljon. Sen verran windeksiä voi
luovilla vilkaista, että viiri ei ole viiksien välissä heti käännöksen
jälkeen kun vene ei ole vielä vauhdissa. Kun vauhtia on saatu, viiri on
jo selvästi viiksien välissä. (Edellyttäen, että viiksien kulma on
oikein asetettu). Luovikulmaan vaikuttavat lisäksi tuulen voimakkuus,
aallokko jne., joten mitään oikeaa windeksikulmaa ei ole olemassa.
Paljon helpompaa onkin luovilla trimmata purjeet niin kuin niiden pitää
olla ko. olosuhteissa ja ajaa purjeiden lankojen mukaan. Aivan
olemattomalla tullella windeksistä voi kyllä katsoa, mistä tuulee, mutta
tähänkin ovat parempia vanttien villalankavimppelit, koska ylhäällä voi
tuulla aivan eri suunnasta kuin purjeiden painopisteen kohdalla.
(Windeksistä voi olla kyllä apua oikean kierteen saamisessa purjeisiin).
Sen sijaan avotuulilla windeksi on korvaamaton. Siitä näkee suhteellisen
tuulen kulman, jotta osaa leikata lenssillä oikein, mikä on kevyessä
tuulessa välttämätöntä. Kovassa tuulessa windeksistä on apua myös
vahinkojiipin välttämisessä.

Ylläoleva koskee kilpapurjehdusta H-veneellä. Retkeilyssä riittää hyvin
sivu- ja takavantteihin pannut villalangat. Retkiveneeseen voi myös
rakentaa vanhan ajan kankaisen viirin tai tuulipussin maston huippuun.
Se kestää enemmän kolhuja.

terveisin

Harri Nurmio
ath...@uta.fi
puh. (03) 2156 373, 049-734 842
http://www.uta.fi/~athanu

Lehtinen Eero

unread,
Sep 4, 1998, 3:00:00 AM9/4/98
to

>Sen sijaan avotuulilla windeksi on korvaamaton. Siitä näkee suhteellisen
>tuulen kulman, jotta osaa leikata lenssillä oikein, mikä on kevyessä
>tuulessa välttämätöntä. Kovassa tuulessa windeksistä on apua myös
>vahinkojiipin välttämisessä.
>

Me kaytetaan avotuulilla IMS mittakirjassa olevien jiipikulmien
arviointiin peravantissa olevaa spinnukangassuikaletta. Yks Sunwind
purjehtijakin totesi ettei mene niskat nurin kun ei tarvitse tuijottaa
maston huippuun. Toisekseen VPP:lla lasketut optimaaliset jiippikulmat
ovat aina pienempia kuin 175 astetta tuulen silmasta, joten
vahinkojiipin mahdollisuus on aarimmaisen pieni. Suurempi pulma on
kiinalaiset broachit X-79:lla 15 ms tuulella, kun vaimo on meitin
peramies ja jollakokemus puuttuu, muuten alyttoman hyva.

- Eero


Antti S Brax

unread,
Sep 4, 1998, 3:00:00 AM9/4/98
to
Harri Nurmio <ath...@uta.fi> wrote in sfnet.harrastus.veneet:

> Antti S Brax wrote:
> >Siis se windexihän on pääasiassa sitä varten, että on joku
> >referenssi mistä voi tarkistaa veneen nousukulman. Fokan lankoja
> >katsotaan muutenkin ihan koko ajan.
>
> Nousukulman lukeminen windeksistä on kyllä melkoisen hankalaa. Siihen
> kun vaikuttaa suhteellinen tuuli niin paljon. Sen verran windeksiä voi

Kerro jos olen väärässä, mutta eikö nousukulmaa verrata juuri
suhteelliseen tuuleen? Siis siihen tuulen suuntaan, joka purjei-
siin kohdistuu. Suhteellisen tuulen suuntaa ei käsittääkseni
juurikaan voi mitata purjeiden virtauslangoilla. Itse käytän
windexiä sen oikean suunnan ja purjeiden trimmin löytämiseen
(olosuhteiden muuttuessa etc.) Kun tämä on löytynyt ajetaan pel-
kästään lankojen, perstuntuman ja lokin, jos sellainen on,
mukaan.

Lehtinen Eero

unread,
Sep 7, 1998, 3:00:00 AM9/7/98
to
In article <slrn6uvsv...@myntti.helsinki.fi>,

Antti S Brax <a...@iki.fi> wrote:
>Harri Nurmio <ath...@uta.fi> wrote in sfnet.harrastus.veneet:
>> Antti S Brax wrote:
>> >Siis se windexihän on pääasiassa sitä varten, että on joku
>> >referenssi mistä voi tarkistaa veneen nousukulman. Fokan lankoja
>> >katsotaan muutenkin ihan koko ajan.
>>
>> Nousukulman lukeminen windeksistä on kyllä melkoisen hankalaa. Siihen
>> kun vaikuttaa suhteellinen tuuli niin paljon. Sen verran windeksiä voi
>
> Kerro jos olen väärässä, mutta eikö nousukulmaa verrata juuri
> suhteelliseen tuuleen? Siis siihen tuulen suuntaan, joka purjei-
> siin kohdistuu. Suhteellisen tuulen suuntaa ei käsittääkseni
> juurikaan voi mitata purjeiden virtauslangoilla. Itse käytän
> windexiä sen oikean suunnan ja purjeiden trimmin löytämiseen
> (olosuhteiden muuttuessa etc.) Kun tämä on löytynyt ajetaan pel-
> kästään lankojen, perstuntuman ja lokin, jos sellainen on,
> mukaan.
>

Huippu kevytvenepurjehtijat harvon kayttavanevat Windexia, ks esim uusin
Purjehtijalehti, 2s, kuva 49er:ista. Todennakoisesti ko team ei
kayttaisi myoskaan lokia trimmin etsimiseen vaan harjoittelemalla toisen
samanlaisen tiimin kanssa. Useisiin venetyyppeihin loytyy valmiita
trimmausohjeita joko valmiiksi printattuna tai menestyneemmalta
miehistolta kopioimalla ja loppu selvinnee vain harjoittelemalla. Muuten ei kai
olisi EF tiimin jarkea ollut rakennuttaa, harjoituttaa ja kilpailuttaa
kahta W60 kippoa, jos pelkastaan mittareiden avulla saataisiin optimaalinen
venevauhti.
Yksi syy miksi meidan toimivat Windex ja loki eivat ole veneessa, etta
seuraisimme suuremmalla painolla sita (tuuli, pilvet, aallokko,
virta, maa-alueet, muut alukset) mita ymparistossa tapahtuu
kuin sita mita veneessa tapahtuu. Talloin purjehdus (retki tai kilpa) lienee
turvallisempaa ja tehokkaampaa, edellyttaen etta osaa navigoida kartan
ja kompassin avulla.

- Eero


0 new messages