Olemme kuitenkin saaneet käsiimme nimenomaan purjeveneen ruoria varten
olevaa päällystettä, joka on juuri mitoitettu ruoriamme varten. Lisäksi
päällyste on jo valmiiksi reitettykin.
Eli materiaali on siis kaikinpuolin valmista.
Kysymys kuuluukin itse päällysteen asentamista. Onko joku suorittanut saman
operaation joskus omakätisesti?
Onko siis vinkkejä siitä, missä järjestyksessä liimaus ja ompelu tulisi
tehdä?
Pitääkö jättää ylimääräistä päällysteen päihin ja kuinka paljon ompelemisen
ajaksi?
Kuinka paljon nahka venyy kastuessaan ja täytyykö tämä ottaa työssä
huomioon?
Kiitän etukäteen kaikista mahdollisista vinkeistä.
Saumakohta kannattaa neuloa klo 12 kohdalle, kun ruori on keskellä.
Pingottaisin ja neuloisin nahan ruorin ympärille märkänä, kahdella
langalla ristiin, vähän kuin kengännauhat. Onko teillä tavaraa ruorin
puolien päihin? Jos on, niin ne ensin.
Eri-keeper pitää ainakin hien kostuttaman nahan paikoillaan.
Itä-helsingissä (?) on satulaseppä, joka nahoittaa myös ruoreja.
Itse tekemällä voi käydä niin, että aina kun katsot ruoria, ottaa päähän
säästäminen väärässä paikassa.
Laatu pysyy - hinta unohtuu.
--
kirjoitti,
Jaakko
o~
(___/___)
/
Palkitse itsesi, soita täältä hyvä mieli.
http://www.redcross.fi/ajankohtaista/aasia2005/fi_FI/index/
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
http://www.avokanootti.info/
http://www.meridianx.fi/jaakko/jaakko.html
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Itse olen kokeillut molempia vaihtoehtoja ja omasta kokemuksesta voin
suositella työn hankintaa. Viimeinen uusinta on toissakesältä, ja työn
tilasin pohjanmaalta eräästä liikkeestä, jonka nimeä en nyt muista. Ehkäpä
siitä jokin lappunen löytyy, jos oikein kaivelen. Kustannus ruorin
lähetyskuluineen HEL -> Pohjanmaa ja takaisin matkahuollon palveluita
käyttäen, sekä tämän Pohjanmaalaisen liikkeen materiaalit ja työt yhteensä
n. 150 euroa, oli mielestäni edullista, jos toiseen vaakakuppiin pannaan
kokemukset edellisestä kerrasta itse kokeilemalla ( vaikka mielestäni melko
kätevä olen käsistäni ).
Jos innokkuutta itse tekemiseen edelleen riittää, kehottaisin huomioimaan
ainakin seuraavia asioita:
1) Kuten Jaakko toteaa, puolat ensin ja sitten kehä
2) Nahan kosteuteen ja lämpötilaan ompeluprosessin aikana kannattaa
kiinnittää huomiota. Näiden pitäisi pysyä vakiona. Silloin kun itse kokeilin
tehdä ao. hommelia, tämä tuli minulle haasteeksi. Minä tyrin siinä, että
otin nahan pois paketista ( muovista ) liian aikaisin, kun tein mittailuja.
Nahan valmistelija oli nimittäin käsitellyt nahan jotenkin siten, että siinä
oli liuottimen tyyppinen aine, mikä esti nahan ennenaikaisen kutistumisen,
ja minä poika kun sössin niiden mittailujeni kanssa, niin eikös pari kolme
puolaväliä meni kuin unelma, minkä jälkeen liuottimen haihduttua nahka
rupesi kutistumaan käsittämättömän nopeasti. Saat arvata kuinka loistava
lopputuloksesta kaikkinensa tuli.
3) Jos siis käytössäsi on tuommonen ruorin päällystämiseen tarkoitettu
tuote, kannattaa tuo edellä mainitsemani liuottin vs. kutistuma juttu
jotenkin saada todennetuksi. Muistikuva on sellainen, jotta järkevää
työskentelyaikaa olisi n. 2-3 h. Kutistuma on myös sitä luokkaa, että nahka
kiristyy ruoriaihion ympärille niin tiukkaan, että normaalissa venekäytössä,
vaikka nahka kuinka kastuisi, ei se irtoa tai juurikaan löysty ruorin
päältä.
Menestystä vaan kokeiluihin.
-PekKa
"jaakko" <jaakko....@meridianx.fi> wrote in message
news:43dd0f71$0$25359$39db...@news.song.fi...
Kun hankin veneen käytettynä, oli ruorissa hirvennahka valmiina mutta
kovasti jo ravistuneena. Itse palat olivat ehjät mutta liimaus ja ommel oli
monesta paikkaa auki. Osaava kaveri oli tehnyt pikakiinnityksen yhteen
kohtaan teipillä...
Otin siis kaikki ne palat irti jotka lähtivät liimauksistaan. Laitoin
kontaktiliimalla uudestaan kiinni ja ompelin valkoisella purjelangalla
kiinni. Työn tein talven aikana kotioloissa, sen enempää en tiennyt enkä
välittänyt työskentelyolosuhteista. Nahka oli kuivaa (kuivunut kun ruori oli
sisällä).
Vaikeinta oli saada puolien ommel riittävän kireälle päättelyvaiheessa.
Mutta kun ruorissa on puolia kahdeksan oppi tämänkin nopeasti. Aikaa paloi
ehkä 3-4 iltaa kaikkinensa. Annoin aina yhden vaiheen kuivua ja "asettua"
ennen kuin aloitin seuraavan, muuten olisi mennyt nopeammin.
Nahat ovat edelleen paikoillaan, nyt on viisi kesää takana. Mistään ei
repsota eikä ommel ole löystynyt. Lopputulos on siisti. Eli kyllä minä
rohkaisen tekemään itse jos on vähänkin työkaluja joskus pitänyt kädessä (ja
kuka veneenomistaja ei olisi? :)
-Tomi
Suoritettu on, eikä ollut edes vaikeaa. Uusimisen tarpeessa oli nahka
venettä ostettaessa, mutta vaikeimmat osuudet olivat vanhan poisto ja uuden
löytäminen. Oikeastaan vanhat teipitkin irtosivat aika mukavasti asetonilla
sen toimittajan yhteystiedot lopulta löytyivät lähipiiristä. Ess-ma Ky
toimii jossain lähempänä Pietarsaarta ja loput kytkennät ovat helposti
arvattavissa. Yhteystiedot löytynevät jo firman nimellä helposti. Tilatessa
piti tietää ruoripyörän halkaisja, sen putken halkaisija, puolien lukumäärä
ja niiden halkaisija. Toimitukseen sisältyi sitten valmiit nahat pyörään ja
puoliin rei'itettynä sidosta varten, neula ja lanka sekä kaksipuolinen
teippi. Vaikein työvaihe oli nahan asettelu oikealle kireydelle ja
kiemurtelematta teipin päälle. Koska teippi toimii kuitenkin enemmän
asennusapuna, ei ollut kovin vaarallista, vaikka asentoa piti hieman
korjaillakin, jolloin ensikosketuksesta jäi teippiin nöyhtää. Nahka tuli
siis valmiina lenkkinä, joten venymät oli jo mietittynä. Nahassa on muutama
saumakohta ja niissä kannattaa sisäpuolelle jää taite asetella niin, ettei
niistä muodostu muhkuroita. Ompelutyötä oli parille iltapuhteelle talvella.
Olisivat sen tehneet Ess-Massakin, jos olisi ruoripyörän sinne toimittanut.
Suurin hämmästyksen aihe koko projektissa oli kustannus, nimenomaan sen
pienuus.
Tuossahan se pohjanmaalainen yritys mainittiinkin, mitä minäkin mielessäni
muistelin. Ess-Ma se olikin. Hyvää työtä - hyvin materiaalein ja kohtuu
hintaan silloinkin kun ruori lähetettiin heille ja takaisin matkahuolloin
välityksellä.
-PekKa