WB650 map loading edelleen haussa

8 katselukertaa
Siirry ensimmäiseen lukemattomaan viestiin

Kalevi Kukkonen

lukematon,
21.5.2010 klo 6.10.1121.5.2010
vastaanottaja
En ole edelleenk��n saanut ladattua Samsung WB650 kameraan Suomi-karttoja.
Soitin juuri Suomen Samsung-tukeen, josta v�itettiin latauksien onnistuvan
toisille k�ytt�jille Suomessa.
Vaikea uskoa, kun itse en ole siin� viel� onnistunut.
Lataussivulle p��sen, josta voin valita Suomen kartat (jotain 54.7megaa).
Ko kohdassa voin klikata vain ZIP-kuvaketta, josta ei sitten tapahdu mit��n.
Olen loggautunut ensin ko sivulle, ei ole sek��n j��nyt tekem�tt�.
Ihmetytt��, kun sarjanumeron voi antaa monessa (3) muodossa, ja sen hyv�ksyy
oikeaksi.
Ilman alun ja lopun aakkosia hyv�ksyy oikeaksi, ja siit� p��see
lataussivulle.
Tullut sellainen tunne, ett� "sin� et vain osaa", kuten tietysti monta
kertaa onkin.
Ei tuo karttojen puute est� kameran k�ytt��, periaatteessa enemm�n
kismitt��, kun joku asia ei toimi.
Kysyin my�skin, eik� maahantuoja voisi ladata karttoja sivuilleen
ladattavaksi, siihen vastattiin, ettei voida.
Ehk� ei voidakaan, kun ei ole painavaa syyt� siihen.
Painava syy lienee esim. MB-lehden 5/2010 esittelem� WB650, jossa
mainostettiin juuri kartank�ytt��.
Mik�h�n taho siihen latasi kartat?
Asia vaikuttaa varmasti ainakin minun tuleviin Samsung-ostoihin.
Olisin tietysti kiitollinen, jos joku kartat onnistuneesti ladannut (ko
kameraan tietysti) voisi ilmaista osaamisensa, ja ehk� jopa laittaa
latauslinkki�.


Markus

lukematon,
21.5.2010 klo 6.54.5321.5.2010
vastaanottaja
Harmi ettei ole vielᅵkᅵᅵn onnistunut. Kolme vaihtoehtoa: 1) Pyydᅵ
maahantuojaa lᅵhettᅵmᅵᅵn suoraan kartat sinulle, esim. poltettuna CD:lle
tai muistitikulle jos eivï¿œt saa ladattavaksesi. 2) Kokeile latausta eri
paikassa, eri koneella ja eri selaimella. Josko turva--asetukset nyt
koitetuissa on liian tiukat kun kerran muille onnistuu. 3) Uhkaa kameran
palautuksella jos ei karttoja tipu, nehï¿œn on vaikuttanut oleellisesti
kauppoja tehdessᅵ. Ja palauta ellei karttoja tipu, muuten harmittelet
sitᅵ vielᅵ jatkossa eikᅵ pᅵᅵasia eli kuvaus maistu.

Tsemppiᅵ.

P.S. Itsellᅵni on WB550 ja lievemmin on samaa fiilistᅵ. Ominaisuuksia
lï¿œytyy mutta varsinainen kamera on arvaamaton automaattiasetuksilla,
vï¿œritasapainot, tarkennuskohta ja kohina vaihtelevat epï¿œloogisesti.
Nᅵistᅵ vᅵritasapainon vaihtelu on ikᅵvin kun pieneltᅵ nᅵytᅵltᅵ sitᅵ ei
aina kuvatessa nï¿œe. Ensi kerralla itselle tulee laadukkaampi kamera
vᅵhemmillᅵ ominaisuuksilla.

Matti Vuori

lukematon,
21.5.2010 klo 8.51.3121.5.2010
vastaanottaja
Markus <mar...@bb.cc> wrote in news:ht5opt$c37$1...@news.utu.fi:

> Harmi ettei ole viel�k��n onnistunut. Kolme vaihtoehtoa: 1) Pyyd�
> maahantuojaa l�hett�m��n suoraan kartat sinulle, esim. poltettuna CD:lle
> tai muistitikulle jos eiv�t saa ladattavaksesi. 2) Kokeile latausta eri

> paikassa, eri koneella ja eri selaimella. Josko turva--asetukset nyt
> koitetuissa on liian tiukat kun kerran muille onnistuu.

Joskus jo selaimen vaihto auttaa. Edelleenkin on olemassa sivustoja, jotka
esimerkiksi toimivat hyvin Internet Explorerilla, mutta eiv�t Firefoxilla
... ja ne ongelmat koskevat juuri esimerkiksi tiedostojen latauksia.

Koko koneen buuttaminenkin kannattaa, jos et ole tehnyt sit� viime p�ivin�.
Ehk�p� jokin selaimen osa on h�iri�n vuoksi solmussa, joka aukeaa
buuttauksella.

Kalevi Kukkonen

lukematon,
21.5.2010 klo 12.36.0021.5.2010
vastaanottaja
Ihmeiden aika ei ole ohi, voisin sanoa syyst�.
Kokeilin Chromea, Firefoxia, Iexploreria varmaan kaikkiaan kymmeni� kertoja.
My�s kannettavalla koneella tuli turhia yrityksi� monia.
Nyt sitten jo turhautuneena kokeilin Safaria, niin seh�n latasi tiedoston
laakista.
Kaikkiaan oli ladattava 3 ZIP-tiedostoa.
Oma hommansa oli saada kartat SD-kortille oikein, ett� kamera osaa niit�
k�ytt��.
Mutta nyt n�ytt�isi kuitenkin toimivan.
Onneksi siell� on sent��n ohjeet, miten tiedostot pit�� jakaa kortille.

"Matti Vuori" <xmv...@kolumbus.fi> kirjoitti
viestiss�:Xns9D7FA1538C1B3...@195.197.54.114...

lauri

lukematon,
17.6.2010 klo 11.49.0817.6.2010
vastaanottaja
Miulla onnistu tuo noitten lataaminen ihan siististi vaikka kone
kaatukin välissä, mutta oikeeseen asentoon en ole niitä tiedostoja
monen yrityksen jälkeenkään saanut. Eli osaisitkohan jotenkin fiksusti
neuvoa mikä tiedosto kuuluu mihinkin.
Sieltä latauspaikan ohjeista ei saa mitään tolkkua ja videokin on kuin
pikakelauksella, joten apu kelpaisi.

Kalevi Kukkonen

lukematon,
7.7.2010 klo 10.40.087.7.2010
vastaanottaja

"lauri" <lauri...@gmail.com> kirjoitti
viestissä:b63057fa-7848-4284...@x27g2000yqb.googlegroups.com...


Tuossa luettelo SD-kortilla olevista fileista, jos siitä olisi apua.
Ohjeeseen piti syventyä kunnolla, mutta minulla ainakin toimii noin.
GPS ei kyllä aina näytä olevan kovin nopea löytämään sijaintia, mutta toimii
kuitenkin.

Kansio O:\

09.05.2010 17:01 <KANSIO> DATABASE
13.04.2010 16:18 <KANSIO> DCIM
21.05.2010 18:51 <KANSIO> Mapview
21.05.2010 18:54 <KANSIO> City
0 tiedosto(a) 0 tavua

Kansio O:\DATABASE
07.07.2010 13:44 36ĸ966 PSORTINGTABLE.DAT
07.07.2010 13:44 0 FACETABLE.DAT
07.07.2010 13:44 177ĸ364 FEATURETABLE.DAT
3 tiedosto(a) 214ĸ330 tavua

Kansio O:\DCIM Tänne menee otetut kuvat

Kansio O:\Mapview
21.05.2010 18:56 <KANSIO> Map
21.05.2010 18:56 <KANSIO> res
05.02.2010 14:40 20 system.ini
1 tiedosto(a) 20 tavua

Kansio O:\Mapview\Map
25.03.2010 17:28 46ĸ827ĸ166 BASEM00.dat
25.03.2010 17:28 26ĸ887ĸ565 BASEM02.dat
25.03.2010 17:28 14ĸ961ĸ342 BASEM03.dat
25.03.2010 17:28 12ĸ772ĸ323 BASEM04.dat
25.03.2010 17:28 11ĸ155ĸ736 BASEM05.dat
25.03.2010 17:28 8ĸ171ĸ137 BASEM06.dat
25.03.2010 17:28 5ĸ221ĸ605 BASEM07.dat
25.03.2010 17:28 2ĸ444ĸ556 BASEM08.dat
25.03.2010 17:28 1ĸ992ĸ677 BASEM09.dat
17.02.2010 14:20 341ĸ798 BASEM10.dat
17.02.2010 14:20 297ĸ373 BASEM11.dat
17.02.2010 14:20 258ĸ954 BASEM12.dat
17.02.2010 14:20 218ĸ209 BASEM13.dat
26.03.2010 15:00 35ĸ196 MapColor.d0
23.12.2009 12:32 58ĸ115ĸ531 FIN.bgf
06.01.2010 21:11 672 bgmap.cfg
16 tiedosto(a) 189ĸ701ĸ840 tavua

Kansio O:\Mapview\res
29.09.2009 09:49 12ĸ486ĸ556 ARIALUNI_ColumbusLB.ttf
02.02.2010 11:09 1ĸ317ĸ528 UI.res
2 tiedosto(a) 13ĸ804ĸ084 tavua

Kansio O:\City
26.03.2010 14:47 63ĸ128ĸ713 world.adm
1 tiedosto(a) 63ĸ128ĸ713 tavua

Tiedostoja yhteens":
23 tiedosto(a) 266ĸ848ĸ987 tavua
18 kansio(ta) 7ĸ792ĸ361ĸ472 tavua vapaana


PTM

lukematon,
11.8.2010 klo 9.45.3811.8.2010
vastaanottaja
21.5.2010 13:10, Kalevi Kukkonen kirjoitti:
> En ole edelleenkään saanut ladattua Samsung WB650 kameraan Suomi-karttoja

Minusta ei ole fiksua pistää verkkoon jakoon tälläisiä karttoja, kuten
jotkut ovat tehneet esimerkiksi osoitteessa:

http://www.adrive.com/public/619cb5a974920a1c4c60f049399970f13b90a382074fc9b271429955e3110ff6.html

Ei toisaalta ole myöskään fiksua maahantuojan taholta tehdä järjettömän
vaikeaksi karttojen asentamista. eikä valmistajan taholta päästää
jakeluun käsikirjaa, jonka ohjeiden mukaan käyttäjä haaskaa hänelle
tarjotut kolme(3) latauskertaa saamatta mitään käsiinsä.

Koneen mukana tulee CD. Paljon parempi ratkaisu olisi ollut DVD, jolle
olisi pistetty mukaan kaikki tarjolla olevat kartat.

Toisaalta Mokian kännykällä testaamalla tiedän jo valmiiksi, että OSM:n
kartat hakkaavat Navteq:n tekeleet E-Korean alueelta ja Filippiineiltä
5-1 kädet selän taakse sidottuna.

Pelkästään se, että Etelä-korean kartta on jätetty pois Suomen
valikoimista, on raivostuttavaa. Itse olisin todella tarvinnut sitä.
Maahantuoja on ollut asian suhteen täysin 'non communicado'
Vai onko Korean kartta jätetty pois siksi, ettei kukaan vaan osaisi
tulla potkimaan heidän konttoriaan.

Vastaa kaikille
Vastaa kirjoittajalle
Lähetä edelleen
0 uutta viestiä