Suunnistus veden alla näinkö ?
Eski
Vaimo sukeltaa toista kesää. Aina ei vaan tiedä, minne.
Eipä ole kyllä tuntuneet aina tietävän nuo kokeneemmatkaan.
Eli ensimmäinen kysymys kuuluu, miten te kokeneemmat sukeltajat hoidatte
käytännössä navigoinnin veden alla?
Ja toinen, onko helpompaa tapaa aloittelevalle suunnistajanalulle tehdä
esim. kolmion sukeltaminen,
kuin mitä seuraava?
1
Piirretään lähtöpäästä katsoen about-kartta sukelluspaikasta
2
Merkataan kuhunkin suuntaan käytettävä sukellusaika- tai matka
3
Otetaan pohjoisen suunta ja isketään kartta oikeaan suuntaan ilmansuuntiin
nähden
4
Merkitään kunkin reitin suunta-astemäärät karttaan
5
Painetaan astemäärät mieleen tai kirjataan johonkin systeemiin,
mikä otetaan sukellukselle mukaan,
sekä viimeinen astemäärä säädetään kompassiin valmiiksi
6
Painetaan vielä noin-ilmansuunnat mieleen,
ettei vaan tule 180 asteen virhettä varsinkaan viimeisellä pätkällä.
7
Painutaan veteen ja toivotaan parasta
Onko muuten kompassi-syvyysmittari -systeemin takana oleva valkoinen levy
jotain em. aiheista kirjaustarvetta varten olemassa.
Jos on, millä ja miten kirjaus tapahtuu.
t. Hengessä mukana
Olli....@kpnqwest.com
"Eski" <esajt...@hotmail.com> writes:
> Eli ensimmäinen kysymys kuuluu, miten te kokeneemmat sukeltajat hoidatte
> käytännössä navigoinnin veden alla?
Joku varmaan kohta vastaa, että siihen tarvitaan 2x12l/300 bar
pullot. Tai että SUSL on kieltänyt suunnistamisen veden alla kun
se on vaarallista. Koetanpa ehtiä ensin.
Navigointia oikeastaan tarvitaan lähinnä etsittäessä jotain
kohdetta veden alla liikkuen. Tavoitteena esim hylky,
pudonnut painovyö, alkuperäinen veteenlaskeutumispaikka,
nousuköysi, vedenalainen jyrkänne tms.
Veden alla voi 'suunnistaa' kompassin ja etäisyyksien avulla,
mutta se on harrastelijalle vaikeaa (ainakin minulle).
* Kompassisuunnan pitäminen on vaikeaa, koska Suomen näkyvyyksissä
ei pitemmältä voi valita kiintopistettä ja suunnistaa sitä kohden,
josta taas sitten ottaisi uuden kiintopisteen. (Karibialla
tämä toimii hienosti; tosin kohteen yleensä näkee.)
* Etäisyyksien arviointi on myös vaikeaa heikon näkyvyyden takia.
Pelkkää pohjaa seuraamalla ei matkaa tahdo saada oikein.
Tietämällä tarkkaan potkujensa eteenpäin vievän matkan
voi jonkinlaisia matkoja arvioida, mutta se vaatii harjoitusta.
On myös olemassa 'härveleitä', jotka laskevat matkaa jonkun
propelin avulla: nämä ovat myös häiriöalttiita.
Käytännössä ainakin itselläni suunnistus tapahtuu enemmän
'maamerkkien' ja syvyyden avulla, jossa sitten kompassi
avustaa.
* Syvyydet ovat paras apu. Merikartasta, hylyt.net:stä,
aiemmin paikalla sukeltaneilta, kaikuluotaimesta tai arvaamalla
koetetaan etsiä sopivia syvyyksiä, joita seuraamalla löytyy
haluttu paikka veden alla. Hakeudutaan sitten kyseiseen
syvyyteen kohtuullisen lähelle kohdetta (tässä voi käyttää
kompassia) ja seurataan tätä syvyyttä oikeaan suuntaan.
* Maamerkkejä ovat niemet, karit, luodot, vedenalaiset harjanteet,
kaapelit, isot esineet (esim kaatuneet puut) yms. Näitä
taas voi hakea kartasta, aiemmin sukeltaneilta yms.
Perusidea on selvittää suunta maamerkistä mahdollisimman
läheltä kohdetta. Lopun sitten voi yrittää etsiä
kompassilla, mutta kelan käyttö apuna voi helpottaa -
varsinkin, jos sitten kohdetta ei löydetä ja halutaan
takaisin maamerkkiin yrittämään uudestaan.
* Kompassi on lähinnä avustava väline: sillä voi edetä
suurinpiirteiseen suuntaa hakien esim jotain syvyyttä
tai maamerkkiä (useimmiten rantaa). Kompassilla voi
myös arvioida milloin esim syvyyskäyrä kääntyy saaren
vastakkaiselle puolelle tms. Kompassista voi
myös tarkistaa ettei ole lähdössä täysin vastakkaiseen
suuntaan, kuin mitä pitää.
Kompassit muuten sitten sekoavat täysin isojen
metallihylkyjen lähellä.
Jos sitten ollaan sukeltamassa täysin tasaisella pohjalla
eikä mitään maamerkkejä ole ainakaan tiedossa, niin
vaikeuksissahan siinä ollaan. Kuvitellaan esim. että
mennään ankkuria pitkin tasaiselle pohjalle, niin köydelle
takaisin löytäminen vaatii kyllä kelan tai sitten voikin
jo varautua välivedessä nousuun.
Kolmioradan sukeltaminen onkin jo sukeltamista vain
suunnistamisen takia. Harjoituksena varmasti mielenkiintoinen,
mutta aikalailla saa harjoitella, että homma sujuu hyvin.
Ilmeisesti esittämäsi menetelmä toimii. Merikortista
tai suunnistuskartasta saat suunnat ilman piirtämistäkin.
Jos konsolisi takana on tuollainen valkoinen levy, niin lyijykynä
pysynee siinä ja lähtee myös pois kumittamalla.
Otetaan vielä esimerkki. Kaksi viikkoa sitten olimme
Lappohjan edustalla. Kävimme sukeltamassa 3 parilla
Aspharun hylyllä.
Kaikki tietomme siitä oli peräisin hylyt.net:stä:
Hylky on Aspharun saaren länsireunalla.
Puuhylky on taittunut kahteen osaan. Peräosa on
muodossaan, kyljessä reikiä, kansilaudoitus aukkoineen
tallella. Keulaosan vasen kylki on näkyvissä, oikea uponnut
mutarinteeseen. Hylyn yli kulkee kaapeli.
Peräosa pystysuoraan jyrkkää kalliorinnettä kohti, keulaosa
rinteen alapäässä alareunan suuntaisena.
Pohjan syvyys 24-27 m
Nytpä siis ankkuroimme itsemme Aspharun saaren reunalle.
Merikortista näkyi että saaren ohitse menee kaapeli.
Kaiku näytti, että vesi syvenee äkisti 10 metristä
24 metriin heti saaresta länteen.
Suunnitelmaksi siis tuli, että mennään tuosta saaren länsireunan
eteläosasta veteen, edetään pohjaa pitkin länteen, kunnes jyrkänne
putoaa alas 24 metriin ja seurataan sitä syvyyttä pohjoiseen. Jos
vastaan tulee kaapeli, seurataan sitä. Jos syvyyskäyrä tuntuu
kääntyvän itään, niin ollaan menty ohi.
No mitenkäkö kävi. Hieno pystysuora jyrkänne siellä on, mutta sen
alapäässä oli näkyvyyttä 40 cm, kun muta oli noussut pohjasta. Yksi
sukelluspareista löysi kaapelinkin, mutta sitä seuratessa näkyvyys
putosi jälleen sellaiseksi, että jättivät väliin. Lisäksi
kun pintavedessä oli 10 metriin asti levää kuin puurona, niin
lähinnä tuli ihailtua tuota jyrkänteen reunaa.
olli R
petersen
Saat varmaan useita erilaisia vastauksia - kaikki lienevät hyviä tapoja.
Minun mielestäni valittava suunnistustapa riippuu hyvin pitkälti siitä, mitä aikoo tehdä:
1) etsiikö jotakin
2) onko lähettyvillä jotakin, minne ei saa mennä (esim verkko, väylä tms.)
3) haluaako "vain löytää takaisin rantaan"
4) pitääkö palata tarkasti määrättyyn paikkaan tai onko menossa määrättyyn paikkaan
5) jne.
Luettelen miten itse teen em. tapauksissa
1) Jos pitää löytää vaikkapa ankkuri (tai kaljakassi kuten kerran kävi) läheltä rantaa niin tärkeää on mielestäni ottaa suunta jo pinnalla, jolloin mahdollinen allokko ei häiritse suunnan ottoa. Etäisyyttäkin pitää arvioida, ettei turhaan sukella esim 200 m kun kohteelle on 50m. Itse pyrin arvioimaan etäisyyttä ajan avulla, esim 30m/ min. Edelleen kun olen kohteella alan tekemään kompassietsintää, eli "20m pohjoiseen -> näkyvyyden verran länteen (2-3m) -> 20m etelään -> 2m länteen -> 20m pohjoiseen jne. Mikäli kohteen sijainti on hiemankin epäselvä otan varmuuden vuoksi tahallaan jonkin verran sivuun ja alan sitten haarukoimaan em. tavalla. Sama systeemi onnistuu tietenkin myös alukselta.
2) Jos esim rannasta (tai veneestä) katsoen on etelässä verkko noin 50 m päässä pistän tämän mieleeni ja mietin kaverin kanssa minkälainen lenkki vedessä tehdään - esim ensin länteen --> pohjoiseen maks 15 metriin -> josta käännytään itään ko. syvyydessä -> etelään 3-5 metriin -> ko. syvyydessä takaisin lähtöpaikalla. Oleellista on, ettei etelään tulo mene pitkäksi ja päädytä verkkoon, eli koitan arvioida tai katson kellosta, että pohjoiseen meno ja etelään tulo ovat ajallisesti yhtä suuria. Tärkeää varsinkin aluksesta sukellettaessa kun ei ranta tule vastaan.
3) Useimmat sukelluksistani ovat olleet rannasta, jolloin minulle on yleensä riittänyt varmistaa suunta takaisin rantaan. Sukelluksen aikana sitten painan karkeat suunnat mieleen, jotta tulisin kutakuinkin lähtöpaikkaan takaisin. Tämä ei mielestäni ole kovinkaan vaikeaa kun pitää vaikkapa tollaista +/- 30 m tavoitteena.
4) Jos minun pitää ihan tosissaan suunnistaa, niin silloin en pysty katselemaan muuta kun kompassia. Oikeaa suunta jatkuvasti ja tarvittaessa myös kellosta katsoen aikaa. Esim mainitsemasi kolmiosuunnistus "onnistuu" minulta siten, että silmät kompassiin - kello siihen viereen (ettei tarvitse muuttaa asentoa katsoessaan aikaa) ja uudet suunnat valmiiksi muistiin tai näkyville. Kompassista riippuen neula saattaa kanittaa, eikä silloin huomaa kun suunta muuttuu - eli koitan pitää neulaa "pienessä liikkeessä" koko ajan.
Sorry - tuli hieman pitkäksi tämä kommentti, toivottavasti on jotain hyötyäkin. Tuntuu siltä, että jokainen havaitsee pikku hiljaa itselleen sopivat tavat, joten vaihtoehtoja on varmasti lisää.
T: JP-D
Kippari
> Morjesta
>
> Vaimo sukeltaa toista kesää. Aina ei vaan tiedä, minne.
> Eipä ole kyllä tuntuneet aina tietävän nuo kokeneemmatkaan.
>
> Eli ensimmäinen kysymys kuuluu, miten te kokeneemmat sukeltajat hoidatte
> käytännössä navigoinnin veden alla?
>
Paras ratkaisu on "härveli"; laivaston malli eli kookas venekompassi
(sellainen matala malli, esmes Suunto K-17) kiinni tukevaan muovilevyyn johon
reunoille käsikahvat. Toimii hiton hyvin!
Ne omalla pullolla ja matkamittarilla varustetut vehkeet ovat tietysti
kaikkein parhaita; niistä kannattaa kysyä joko liitosta tai sitten suoraan
niitä rakennelleelta Prolle Janssonilta, puh, 09-562 1202.
Kippari
Matti Linko
vesissä voi käyttää, ainoa keino suunnan pitämiseksi on melko herkeämätön
kompassin seuraaminen. Tärkeätä on että todellinen kulkusuunta on kompassin
kulkusuunta. Rannekompassi, jota kyllä menestyksellisesti käytetään on vähän
hankalassa asennossa. Itse olen ruuvannut Suunnon rannekompassin valkoiseen
muovilevyyn ja pidän sitä kämmenpuolella suunnistettaessa.
Vaikeampaa onkin etäisyyden arviointi. Eipä siihen oikein muita konsteja ole
kuin oman uintivauhdin tunteminen ja sen seuraaminen. Kuljettua matkaa voi
näin mitata joko kellosta tai potkupareina. Uintinopeus ei ole sama kuin
perusvälineillä uimahallissa, mutta matkaa uidessa varustuksen kannattaa
kuitenkin olla niin virtaviivainen kuin mahdollista. Ennen kaikkea
suunnistusta kannattaa harjoitella. Pitkälläkin uintimatkalla voi osua
hämmästyttävän tarkasti kohteeseen ja takaisin, jopa kolmioradalla.
Matti
Tapio Hurme
Oletetaan, että osaa sukeltaa kompassin osoittamaan haluttuun suuntaan.
Käytännössä virtaukset voivat viedä eteen tai taaksepäin, mutta erityisesti
on huomioitava: myös sivusuuntiin.
Sivusuuntaista "sortumaa" on varsin vaikea havaita veden alla jos
vedenalaisia maastomerkkejä ei ole käytettävissä. Esimerkiksi sameassa
vedessä ei voi valita "kaukaista" pistettä jonka suuntaan liikkuu. "Sortuma"
voi olla jopa kymmeniä asteita olosuhteista riippuen.
Tapio
Eski <esajt...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:8mot87$5k8$1...@tron.sci.fi...
> Morjesta
Eski
Suoraan ja takaisin sukelluksessa ei tosin kuulemma ole ollutkaan ongelmaa,
paria "työtapaturmaa" lukuunottamatta.
Kolmio- ja epäsäännöllisen suorakulman, tms. siksakin sukellus olisi vaimon
nyt vakaa tarkoitus oppia.
Johtuen sapetuksesta, "kokeneemman sukeltajan" vietyä rouvat nousemaan
sukelluksen päätteeksi pintaan huitsin nevadassa.
Niinpä päättivät opetella itse suunnistamaan, ihan periaatteesta.
Siispä tuo alkuperäisen viestin tapainen systeemi kehitettiin illalla, ennen
seuraavan päivän sukellusta, allekirjoittaneen kehaistessa
pahaa-aavistamatta armeijan aikaisia suunnistustaitojaan.
Omakohtaiset sukelluskokemukset rajoittuvat introon Puukilan kanssa
mainitsemallasi "nähtävyysalueella", joten Suomen vedenalaisesta maailmasta
ei ole kuin toinen toistaan värikkäämpiä kuvauksia.
Aluksi tuntuivat nuo armeijan aikaiset muistotkin olevan kovin häilyviä,
mutta pakko teettää näköjään ihmeitä.
Oikein pinnisteltyämme ja teoriaa olohuoneen maton kanssa testattuamme,
päädyimme "hatuista vedetyyn" alkuperäisen viestin mukaiseen tapaan.
Eilisen neliösukelluksen ja tämänaamuisen kolmiovastaavan perusteella
kuulemma toimi.
Tökkäsi lähes päänsä lähtölaiturin tolppaan, joten nähtävästi ainakin näin
aluksi näyttäisi suunniteltu teoria kohtaavan käytännön.
Hyviä sukelluksia kaikille
t. Onnellisen syväsuunnistajan mies
Merja Tornikoski kirjoitti viestissä ...
>Olli....@kpnqwest.com writes:
>> * Kompassi on lähinnä avustava väline: sillä voi edetä
>> suurinpiirteiseen suuntaa hakien esim jotain syvyyttä
>> tai maamerkkiä (useimmiten rantaa). Kompassilla voi
>
>Omaan sukellustyyliini kyllä kuuluu kompassin herkeämätön seuraaminen,
>paitsi jos ollaan hylkykohteella (joissa taas joskus innoissani
>unohdan tsekata edes perussuunnat, mikä voi koitua ongelmaksi jos
>näkyvyydet huononevat tms.).
>
>Veden alla suuntavaisto on olematon (itselläni ainakin suuntavaisto
>väittää usein ihan päinvastaista kuin kompassi, tosin ei se pinnallakaan
>aina niin hääppönen ole), ja Suomen oloissa maamerkitkin vaikeita nähdä.
>Lisäksi kun en hirveästi luota sukellusparini suunnistustaitoihin ;-)
>ainoaksi vaihtoehdoksi jää ei-hylkykohteilla rutiininomainen jatkuva
>suunnistaminen, jolla ainakin useimmiten löytää takaisin veneelle
>(parhaassa tapauksessa suoraan tikkaille, vaikka on sitä joskus
>jouduttu nolosti uimaan pidempiäkin matkoja).
>
>Strategia on lyhyesti tämä:
>
>- Pinnalla katsotaan valmiiksi se pääetenemissuunta, jota aiotaan
> noudattaa, ja käännetään kompassi osoittamaan oikeata suuntaa.
>
>- Mennään alas, ja aletaan seurata sopivaa korkeuskäyrää suunnilleen
> tuohon oikeaan suuntaan. Jos poikkeamia tulee, ne painetaan mieleen:
> jos pohja on tasainen, poikkeamat on helppo tehdä sellaisina
> inkrementteinä, että ne muistaa tai on helppo kompensoida, muuten
> seuraillaan esim. sitä seinämän muotoa. Pidän konsolini (jossa kompassi
> on kiinni) koko ajan edessäni, joten sitä tulee jatkuvasti seurattua.
>
>- Seuraillaan myös kelloa siten, että jos pysähdytään tutkimaan jotakin,
> painetaan mieleen paljon siihen suunnilleen kuluu aikaa.
>
>- Kun käännytään, katsotaan, paljonko aikaa on kulunut koko matkaan
> ja arvioidaan, kuinka suuri osa kului etenemiseen.
>
>- Takaisin mennään samalla tavalla, mutta eri päin :-)
>
>- Ainakin meidän etenemisessä pätee, että takaisin tullaan jostakin
> syystä aina vähän vauhdikkaammin kuin mennään, joten henkilökohtaisella
> hihakertoimella jaetaan menoaika arvioiduksi tuloajaksi...
>
>- Noustaan pintaan asennossa, jossa oman arvion mukaan naama osoittaa
> tukialukseen päin. Toivotaan, että botski on siinä suunnassa ja ihan
> lähellä. (Jos pintaan tullaankin takaraivo veneeseen päin ja sadan
> metrin päässä, ollaan tosi cool kun uidaan veneelle ja kerrotaan
> että teki mieli vielä käydä vähän katselemassa maisemia sielläkin
> suunnalla ;-)
>
>Kuulostaa monimutkaisemmalta kuin onkaan, kun homma tulee rutiiniksi.
>Vaikka kyllä minulle silti kelpaisi Punaisen Meren näkyvyydet...
>
> merja
>
>--
> * Merja Tornikoski, Finland
*
> Email: Merja.Tornikoski@_removethis_Hut.Fi
> !! NOTE: To email me, remove the _removethis_ from my email address !!
Eski
Entäpä, miten sortuman taso tai sen muutokset havainnoidaan vedessä?
Tai pitäisikö kysyä, miten selvitetään sukelluksissa ollessa virtausten
voimakkuus?
Luonnollisesti, ettei olisi liian helppoa, ennakkotietoja esim. siellä
aikaisemmin sukeltaneilta ei hyväksytä.
Siis vaimo oli se, kuka perheessä sukelsi.
Tuntui muuten tuo alkuperäisen viritelmän mukaan suoriteetu suunnistus
onnistuvan ainakin näin aluksi ihan hyvin.
Vesi oli kuulemma ei-virtaavaa, mutta sameaa.
Hyviä sukelluksia
t. Onnellisen syväsuunnistajan puoliso
Tapio Hurme kirjoitti viestissä <8mr4o5$fv4$2...@tron.sci.fi>...
Hessu
Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen aihe, ja siksi ajattelin tuoda myös
oman lusikkani soppaan...
olkoonkin, että monia hyviä ajatuksia on jo esitetty.
Heti aluksi lienee pieni varoituksen sana poikaa (Disclaimer).
Olen aivan käsi (=huono) suunnistamaan joten suosittelen kääntymään
asiantuntijan puoleen. Lisäksi sanottakoon että tämä nyt
on tälläistä teoreettista höpötystä ja siksi vakavamielisten ei kannata
hermostua ;-)
Lisäksi: Tämähän voi olla jo vanha juttu, mutta minulle sitä vain ei ole
kerrottu. Joten jos vahingossa luulen keksineeni jotain uutta
ja se on jo keksitty, annettakoon kaikki kunnia siitä alkuperäiselle
kehittäjälle. Jokohan nyt on riittävästi alustettu ;-}
Elikkäs näin ...Olen viime aikoina pohtinut suunnistuksen ongelmatiikkaa ja
tullut seuraavaan tulokseen:
Onnistunut kolmio-radan suunnistus käy siten, että:
1.) Otetaan pinnalla suunta, johon lähdetään sukeltamaan (yksi suunta
riittää).
2.) Sukelletaan kompassia seuraten pinnalla otettuun suuntaan.
3.) Ensimmäinen käännös tehdään 90 asteen kulmassa (Jos käännytään
vasemmalle, kompassin
astelukemasta vähennetään 90. Jos taasen mielitään oikealle lisätään
lukemaan 90 astetta).
4) Kun riittävä aika (sukelluksen kokonaisaikaan nähden) on sukellettu tähän
uuteen suuntaan (=alkuperäinen suunta +-90 astetta),
käännytään "takaisin" lähtöpisteeseen suorittamalla 135 (=90+45) asteen
käännös (vasen = vähennetään ja oikea=lisätään).
-> Näin ollen kaiken järjen mukaan pitäisi saapua takaisin lähtöpisteeseen.
Mitä hyötyä tästä menetelmästä on:
- Helppo ja nopea suunnanotto pinnalla.
- Ei tarvi erillistä "karttaa" kohteesta konsolin pohjaan/piirrustuslevyyn.
- Pitäisi toimia, koska kolmion kulmien summa on 180 astetta ja toinen
käännös on ns. kolmion ulko kulma ...oma termini(kö)? ;-)
- Olen testannut ja ainakin onnistunut tarkkuudessa paremmin kuin koskaan.
Liekö sitten sattumaa (=blasebo vaikutus).
- Sukellus ajalla eri suuntiin ei ole merkitystä (kunhan pysytään
suunnitellun kokonais sukellusajan puitteissa...)
Miten toimia jos sukeltaa syvälle / on oletettavissa typpihumalaa/Tai on
muuten epävarmuutta havaittavissa:
- Otetaan suunta pinnalla
- Tehdään yllä mainitut laskutoimitukset valmiiksi ja kirjoitetaan suunnat
siihen valkoiseen läppään siellä konsolin alla
tai kirjoitus levyyn.
....Vai näinköhän tässä pitää kaivaa ala-asteen matikan kirjat esiin ja
tutustua uudelleen geometriaan...matemaatikot voisivat antaa
lisä vinkkejä
Suunnistus terveisin,
-Hessu "Yhden sortin sukeltava suomalainen"
Tapio Hurme
Eski <esajt...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:8mrbc3$pkf$1...@tron.sci.fi...
> Kiitokset tarkennuksesta
>
> Entäpä, miten sortuman taso tai sen muutokset havainnoidaan vedessä?
> Tai pitäisikö kysyä, miten selvitetään sukelluksissa ollessa virtausten
> voimakkuus?
Jos pohja näkyy, niin hetkeksi pysähtymällä näkee pohjan liikkeestä mihin
suuntaan se liikkuu, jos virta kuljettaa sukeltajaa.
Jos pohjaa ei näy, niin eräs keino on seurata mihin suuntaan ulospuhallettu
ilma kulkeutuu nuostessaan ylöspäin. Pysähdy ja käänny hetkeksi selällesi ja
seuraa mihin suuntaan pienimpien kuplien vana mahdollisesti kääntyy. Ilmiö
perustuu siihen, että pienimpien ilmakuplien inertia on sukeltajan inertiaa
pienempi. Käsivalaisin auttaa pimeässä pienien ilmakuplien seurantaa.
Jos näkyvyys on käytännössä nolla, niin sorron määrää on vaikea havaita.
Ehkä joku voisi kertoa parempiakin havainnointitapoja sorron havaitsemiseksi
ajoissa?
Tapio
Tero Sinkkonen
etäisyys joko kellolla tai potkupareilla (vapaassa virtaamattomassa vedessä
itselläni etenemisnopeus lillutellessa 1m/3sek tai 70 räpyläpotkuparia/100
m.
Aurinkoisella säällä matalalla pidetään aurinko tietyssä "asennossa",
jolloin suurinpiirteinsuunta sattuu kohdalleen.
Tero
Olli....@kpnqwest.com
"Hessu" <heikki.jarvinen@(removethis]luukku.com> writes:
> 3.) Ensimmäinen käännös tehdään 90 asteen kulmassa
> käännytään "takaisin" lähtöpisteeseen suorittamalla 135 (=90+45) asteen
> käännös (vasen = vähennetään ja oikea=lisätään).
> -> Näin ollen kaiken järjen mukaan pitäisi saapua takaisin lähtöpisteeseen.
> - Sukellus ajalla eri suuntiin ei ole merkitystä (kunhan pysytään
> suunnitellun kokonais sukellusajan puitteissa...)
Kyllähän siitä aina kolmio tulee, mutta...
Tämä kuva taitaa näkyä vain kiinteälevyisillä fonteilla:
_
|\
\
\
\
---->--------------\-----!
\ !
\ V
\ !
\ !
\!
olli R
Raimo Kallonen
Hessu kirjoitti viestissä <8mscuf$3lm$1...@nntp.teliafi.net>...
>Terve!
>
>Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen aihe, ja siksi ajattelin tuoda myös
>oman lusikkani soppaan...
>olkoonkin, että monia hyviä ajatuksia on jo esitetty.
>
lopussa odottavasta pintauinnista olis kyllä aika jo keksiä!
Olen kuulut että on olemassa semmoisia värkkikoneita, mitkä ilmoittaa
suunnan esim nousuköydelle. en oo semmosta kuuna päivänä nähny, mutta
juttuja oon kuullu. olis kiva saada tietoo semmosen vempeleen käytöstä. (Vai
onko ne ihan vaan niitten isojen poikien juttuja)
>Heti aluksi lienee pieni varoituksen sana poikaa (Disclaimer).
>
>Olen aivan käsi (=huono) suunnistamaan joten suosittelen kääntymään
>asiantuntijan puoleen. Lisäksi sanottakoon että tämä nyt
>on tälläistä teoreettista höpötystä ja siksi vakavamielisten ei kannata
>hermostua ;-)
>
>Lisäksi: Tämähän voi olla jo vanha juttu, mutta minulle sitä vain ei ole
>kerrottu. Joten jos vahingossa luulen keksineeni jotain uutta
>ja se on jo keksitty, annettakoon kaikki kunnia siitä alkuperäiselle
>kehittäjälle. Jokohan nyt on riittävästi alustettu ;-}
>
>Elikkäs näin ...Olen viime aikoina pohtinut suunnistuksen ongelmatiikkaa ja
>tullut seuraavaan tulokseen:
>
>Onnistunut kolmio-radan suunnistus käy siten, että:
>
>1.) Otetaan pinnalla suunta, johon lähdetään sukeltamaan (yksi suunta
>riittää).
Tähän mennessä kaikki oikein!
>
>2.) Sukelletaan kompassia seuraten pinnalla otettuun suuntaan.
>
Juuri näin! Itse mittaan kuljettua matkaa ajassa esim 10min.
>3.) Ensimmäinen käännös tehdään 90 asteen kulmassa (Jos käännytään
>vasemmalle, kompassin
>astelukemasta vähennetään 90. Jos taasen mielitään oikealle lisätään
>lukemaan 90 astetta).
>
Noniin nyt hiukan hörppäs! Elikkäs suuntaa muutetaan 120 astetta ja sen
jälkeen sukelletaan sama aika kun siihen ekaankin suuntaan ja taas
käännytään 120 astetta ja sukelletaan. Käytännössä tää tsysteemi ei vie
lähestulkoon koskaan tasan siihen sun lähtöisteeseen, mutta lähelle
kylläkin.
120+120+120= 360= Kompassissa olevien asteiden määrä Eli Täys ympyrä!
>4) Kun riittävä aika (sukelluksen kokonaisaikaan nähden) on sukellettu
tähän
>uuteen suuntaan (=alkuperäinen suunta +-90 astetta),
>käännytään "takaisin" lähtöpisteeseen suorittamalla 135 (=90+45) asteen
>käännös (vasen = vähennetään ja oikea=lisätään).
>
>-> Näin ollen kaiken järjen mukaan pitäisi saapua takaisin lähtöpisteeseen.
>
Koita seuraavaks tota mun systeemiä. Josko pääsis lähemmäks lähtöpistettä.
>Mitä hyötyä tästä menetelmästä on:
>
>- Helppo ja nopea suunnanotto pinnalla.
>- Ei tarvi erillistä "karttaa" kohteesta konsolin pohjaan/piirrustuslevyyn.
>- Pitäisi toimia, koska kolmion kulmien summa on 180 astetta ja toinen
Vaan kun nyt sä et teekkään kolmioo vaan ympyrän
>käännös on ns. kolmion ulko kulma ...oma termini(kö)? ;-)
>- Olen testannut ja ainakin onnistunut tarkkuudessa paremmin kuin koskaan.
>Liekö sitten sattumaa (=blasebo vaikutus).
>- Sukellus ajalla eri suuntiin ei ole merkitystä (kunhan pysytään
>suunnitellun kokonais sukellusajan puitteissa...)
>
>Miten toimia jos sukeltaa syvälle / on oletettavissa typpihumalaa/Tai on
>muuten epävarmuutta havaittavissa:
Käytännössä yleensä kompassin kanssa mennään yleensä ns biodyykeillä ja
silloin harvoin on niin syvää
>
>- Otetaan suunta pinnalla
>- Tehdään yllä mainitut laskutoimitukset valmiiksi ja kirjoitetaan suunnat
>siihen valkoiseen läppään siellä konsolin alla
>tai kirjoitus levyyn.
>
>....Vai näinköhän tässä pitää kaivaa ala-asteen matikan kirjat esiin ja
>tutustua uudelleen geometriaan...matemaatikot voisivat antaa
>lisä vinkkejä
Enkä todellakaan ole matemaatikko mutta kun muutaman kerran nousee ylös ei
sieltä päinkään ja ui pinnassa takas niin siinä kyllä tulee mieleen, että
jotain vois keksiä!
>
>Suunnistus terveisin,
>
>-Hessu "Yhden sortin sukeltava suomalainen"
>
>
T: Raimo Kallonen (nim: Ollaan sukeltamassa tän Kabel nimisen saaren
rannassa)
Veli-Pekka Hakamäki
Raimo Kallonen kirjoitti viestissä <8mu2vg$8kb$1...@tron.sci.fi>...
>
>Hessu kirjoitti viestissä <8mscuf$3lm$1...@nntp.teliafi.net>...
>>Terve!
>>
>>Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen aihe, ja siksi ajattelin tuoda myös
>>oman lusikkani soppaan...
>>olkoonkin, että monia hyviä ajatuksia on jo esitetty.
>>
>Toi on täyttä totta, mutta se tsysteemi millä pääsis eroon sukelluksen
>lopussa odottavasta pintauinnista olis kyllä aika jo keksiä!
>Olen kuulut että on olemassa semmoisia värkkikoneita, mitkä ilmoittaa
>suunnan esim nousuköydelle. en oo semmosta kuuna päivänä nähny, mutta
>juttuja oon kuullu. olis kiva saada tietoo semmosen vempeleen käytöstä.
(Vai
>onko ne ihan vaan niitten isojen poikien juttuja)
Laitetta myy ainakin Sea Sport Helsingissä ja Auvo Juvalla. Eroja on mm
etäisyyden näyttö lähettimeen. Molemmat toimivat hyvin ja ovat huonolle
suunnistajalle oiva apuväline.
Molempiin laitteisiin saa useita vastaanottimia (sukeltaja). Joten esim
retkille joilla on monta paria voi kullekin antaa oman vastaanottimen.
Totta. Suunnistaminen täytyy osata. Mutta ko laite on kiva ja paikassaan
pätevä ja tarpeellinen laite. Suosittelen lämpimästi.
Ottakaa kiinnostuneet yhteyttä Sea Sportiin Helsinkiin tai Auvoon.
Vellu alias EXO26-mies
Juhani Kaukoranta
>jälkeen sukelletaan sama aika kun siihen ekaankin suuntaan ja taas
>käännytään 120 astetta ja sukelletaan. Käytännössä tää tsysteemi ei vie
>lähestulkoon koskaan tasan siihen sun lähtöisteeseen, mutta lähelle
>kylläkin.
>120+120+120= 360= Kompassissa olevien asteiden määrä Eli Täys ympyrä!
Itse olen käyttänyt armeijassa kranaatinheittimistön tuliasema-,
tulenjohto ja mittauskoulutuksessa saatua erittäin kätevää
peukalosääntöä:
OI-LI (Oikealle - Lisää)
VA-PO (Vasemmalle - Poista)
Siis jos aikoo kääntyä oikealle, niin kompassilukemaa on lisättävä.
Jos aiotaan kääntyä vasemmalle, kompassilukemaa on vähennettävä.
Vastakkaiseen suuntaa päädytään lisäämällä tai vähentämällä 180
astetta.
Jos päässälasku antaa yli 360 asteen tuloksia, ei muuta kuin
vähennetään 360.
Monesti riittää, että katsoo pinnalta rannan tai suoraan poispäin
osoittavan suunnan. Neliö-, kolmio- tms -sukelluksissa useimmiten
riittää, että kulkee tarvittavia sivuja pitkin saman ajan. Jos on
virtausta, yritetään arvioida sen vaikutus.
Sellainen kompassi, joka on konsolissa ja josta suunta katsotaan
"läpi" samaan tapaan kuin sotaväen käsisuuntakehässä, on veden alla
hyvin kätevä ja helppokäyttöinen. Ei tarvitse väännellä lukemia
perinteisen suunnistuskompassin tapaan.
---
Juhani Kaukoranta, Raahen lukio, http://www.raahe.fi/~sya/juhani.html
Author of Eksoottiset matkat: http://www.raahe.fi/~sya/matkat/
Timo Kiravuo
haiskahtaa):
Olimme Punaisella Merellä matkalla kohti kohdetta, kun kaiussa näkyi jotain
isoa. Pienen pyörimisen jälkeen näimme ison mantarauskun, joka kävi pinnassa
ja painui taas syvyyksiin planktonjahdissa. Joten paatti seis ja kaikki
veteen snorklaamaan. Koska olimme ajaneet rauskun vierestä ohi, piti palata
tulosuuntaan. Muu porukka lähti kuitenkin veneen perän suuntaan, joka
tietenkään ei ollut tulosuunta, koska mainingit käänsivät veneen. Minulla oli
kellon rannekkeessa Suunnon naurettavan pieni nappikompassi, jolla olin
sihdannut tulosuuntamme oikein. Ja sen verran kokemusta suunnistusasioissa,
että en luottanut ryhmän mielipiteeseen. Joten uin viitisenkymmentä metriä
sinisessä meressä tyhjän päällä, mikä oli itsessään aika pelottavaa touhua.
Alas näkee syvälle, mutta siellä ei ole mitään kiintopisteitä, joten
mielikuvitus täyttää tyhjän tilan jättiläismustekaloilla, tappajahauilla ja
muilla fisuilla. No, arvioni suunnasta ja mantan sijainnista osui nappiin, ja
rausku nousi syvyyksistä suu auki suoraan alapuoleltani, teki allani
käännöksen ja palasi takaisin. Uskomaton kokemus.
Tässä tarinassa suunnistuksellisia opetuksia ovat:
- vene kääntyy mainingeissa
- kompassia kannattaa käyttää, ei vain pitää mukana
- kannattaa luottaa omiin suunnistustaitoihinsa
Toinen suunnistuskokemus oli Sampanjariutta-nimisellä paikalla (saanut
nimensä sampanjapullon korkin muotoisesta korallimuodostelmasta), joka on
sokkeloinen kanjonisysteemi. Olin kouluttajamme parina ja meillä oli puolen
tusinaa muuta sukeltajaa ryppäänä mukana. Teimme lenkin ja palasimme n. 30 m
päähän veneestä. Vene ei näkynyt kyseiseen kohtaan, mutta olin ollut paikalla
aikaisemminkin ja lisäksi olin mielessäni pitänyt kirjaa reitistämme.
Pullomittari näytti, että tonkassa oli vielä n. 100 bar jäljellä eli puolet,
joten kun kouluttajamme kääntyi veneestä poispäin, olin tyytyväinen
lisäajasta. Vähän ajan kuluttua selvisi, että kouluttajamme etsi venettä,
mutta pidin suuni kiinni, mikä onkin veden alla helppoa ja vasta kun ilma
alkoi olla paluurajoille, vihjaisin oikesta suunnasta. Tällä dyykillä
maksimisyvyys oli ollut n. 15-20 metriä ja loppureissun syvyys kymmenen
metrin pinnassa, joten hätä ei ollut suuri. Jos ilma olisi loppunut, olisimme
voineet uida veneelle pinnalla tai jäädä paikoillemme ja antaa veneen tulla
luoksemme noutamaan.
Kokemuksen mukaan ihmisillä on suuntavaistoa vaihtelevasti. Oma
suuntavaistoni on keskitasoa, mutta olen retkeillyt paljon ja sen yhteydessä
nuorempana suunnistanut, joten nyt arvioin itseni keskitasoa paremmaksi.
Yllätyin siitä, että kouluttajamme ei pystynyt arvioimaan sijaintiamme
samalla tavalla kuin minä, mutta jälkikäteen ajatellen syynä lienee, että hän
koki olevansa vastuussa laumasta (vaikka periaatteessa kukin pari sukelsikin
itsenäisesti) ja käytti suuren osan huomiostaan muiden seuraamiseen. Ryhmässä
liikuttaessa navigointi kannattaakin varmasti delegoida jollekulle muulle
kuin ryhmän johtajalle.
Olen muuten nähnyt miten lumimyrskyssä hiihtäjä pystyy kääntymään n. sadan
metrin matkalla 90 astetta. Ilmailijat tuntevat käsitteen vertigo (mitä
lieneekään suomeksi), jossa käsitys suunnista katoaa yöllä tai pilvessä ja
tällöin on lennettävä sokeasti mittarien mukaan, aisteihin uskomatta.
Muistelen kanssa tunteneeni samaa ohimenevästi muutaman kerran sukeltaessani,
joskin olen saanut tilanteen haltuun pamputtamalla aivoilleni oikeita suuntia
(kuplien katselu auttaa kanssa).
Jostain syystä mieleen ei tule tarinoita epäonnistumisista, vaikka niitäkin
on ollut. Taitaa mieli pitää huolta itsetunnostani pelaamalla omaan
pussiinsa.
kiravuo
Pasi Pouri
Timo Kiravuo wrote:
> lieneekään suomeksi), jossa käsitys suunnista katoaa yöllä tai pilvessä ja
> tällöin on lennettävä sokeasti mittarien mukaan, aisteihin uskomatta.
> Muistelen kanssa tunteneeni samaa ohimenevästi muutaman kerran sukeltaessani,
> joskin olen saanut tilanteen haltuun pamputtamalla aivoilleni oikeita suuntia
> (kuplien katselu auttaa kanssa).
Itselläni oli viikko sitten vastaavan tyylinen kokemus sukeltaessa.
Syvyys alle 10m ja näkyvyys noin 2m. Yleensä olen lasikuituisella
veneellä liikeellä, nyt tukialuksena oli rautainen alus. Kompanssi
näytti pohjassa, että jatkaakseni samaan suuntaan minun olisi pitänyt
lähteä kaartamaan vasemalle. Kaarto jyrkkeni muutaman metrin päässä.
En tehnyt niin vaan luotin suuntavaistoon ja vähän ajan kuluttua kuljin
taas kompanssin mukaan oikeaan suuntaan. Kun palasin, niin sama toistui.
Syynä ei voinut olla mikään muu kuin tukialuksen aiheuttama virhe Sunnon
SK-7 kompanssiin. Kaapelia paikassa ei ollut.
kompannssissakaan ei voi olla vikaa, koska viime lauantain dyykissä
löysin "nousuköyden" (ankkuri) kompanssin avulla, vaikka teimmekin
neliön muotoisen sukelluksen.
-- PP
Ville Tuovinen
> Syvyys alle 10m ja näkyvyys noin 2m. Yleensä olen lasikuituisella
> veneellä liikeellä, nyt tukialuksena oli rautainen alus. Kompanssi
> näytti pohjassa, että jatkaakseni samaan suuntaan minun olisi pitänyt
> lähteä kaartamaan vasemalle. Kaarto jyrkkeni muutaman metrin päässä.
> En tehnyt niin vaan luotin suuntavaistoon ja vähän ajan kuluttua kuljin
> taas kompanssin mukaan oikeaan suuntaan. Kun palasin, niin sama toistui.
> Syynä ei voinut olla mikään muu kuin tukialuksen aiheuttama virhe Sunnon
> SK-7 kompanssiin. Kaapelia paikassa ei ollut.
Juu, kompanssiinhan vaikuttavat kaikki magneettikentät, jotkut enemmän ja
jotkut vähemmän. Eli kannattaa hiukkasen tarkastella kompanssin näyttämiä
lukemia suurten rautamoliskojen ja sähkökaapeleiden läheisyydessä
suuremmalla kriittisyydellä kuin normaalisti. Ainahan näistä suuntaa
sotkevista seikoista ei tietenkään ole edes tietoa, mutta yleensä kuitenkin
on. Muita kompassiin häiritsevästi vaikuttavia tekijöitä ovat esim erittäin
rautapitoiset alueet. Tällaisista alueista saa tietoja esim paikannimistä
(esimerkkinä mainittakoon vaikkapa harkkojärvi: oletettavasti sieltä on
nostettu joskus järvimalmia, josta on sitten tehty harkkoja... Kyseinen
järvi löytyy itärajan tuntumasta Susitaipaleen varresta. Ja kyllähän sieltä
malmia löytyi vieläkin, ainakin rannalta).
En tiedä, miten elektroniset kompassit toimivat, liekö vaikutus niissä sama,
todennäköisesti. Jos joku asiasta tietää, niin voisi vaikka valaista koko
ryhmää.
Ville
Eski
Moi
Nuinhan se kyllä tarkasti ottaen on.
Itse tosin, jos sukeltaja olisin, soisin mieluummin sana- kuin suuntasokea
olevani;
puhemiehen lausesokeutta lainatakseni.
t. Eski
Merja Tornikoski kirjoitti viestissä ...
>"Ville Tuovinen" <ville.t...@pp.inet.fi> writes:
>> > SK-7 kompanssiin
>> Juu, kompanssiinhan vaikuttavat...
>Kompassi.
>Kompassi.
>Kom-pas-si.
>
>No niin, helpotti :-)
Miika
> Kompassi.
> Kom-pas-si.
>
> No niin, helpotti :-)
>
> merja
Suuret kiitokset rohkeudesta, lausuit ääneen sen mitä monet ajattelivat
mutta kukaan ei uskaltanut sanoa =D
Pahaa tarkoittamatta ja asiallista keskustelua mielellään seuraten
kirjoitusvirheistäkin huolimatta,
- Miika -
--
'Character is much easier kept than recovered.'
-Thomas Paine-