Vielä kysymys
Arto Rasimus
hattua
puristaessa/halkaistessa tulee 'maitoa'. Kuinka pomminvarma konsti on?
Onko myrkkysieniä, joista myös tulee 'maitoa'?
Laura Kataja
Tuota en tiedä, mutta mikään tuollainen yleiskonsti ei kyllä ole
pomminvarma! Sienten opiskelu kannattaa aloittaa tietyistä selkeistä
lajeista, ja lähteä siitä että poimii vain taatusti tuntemiaan hyviä sieniä.
Hanki hyvä sienikirja (joku varmaan osaa ehdottaa jotain hyvää uutta) tai
lainaa kirjastosta ensin.
Tähän aikaan ei juuri muuta löydykään kuin korvasieniä, ja sen tunnistaminen
on helppoa (ja se on käsiteltävä _hyvin_ huolellisesti_).
Helppo sieniryhmä ovat muuten _tatit_. Pillisienen erottaa kyllä
helttasienestä, eikä koko tattien suvussa ole kuin kaksi syötäväksi
kelpaamatonta, sappi- ja äikä-. Ja ne ovat niin pahan makuisia ettei niitä
vahingossa syö. Herkkuja tattien joukossa ovat herkku- ja voitatti.
Jälkimmäisessä kyllä ikävä limaketto ja sitä paitsi kutistuu mokoma pannulla
kovin pieniin. Varsin hyvä on punikkitatti (muuttuu mustaksi, ei kannata
peästyä), mitäänsanomattomia (mutta syötäviä ja menevät joukon jatkona)
lehmän- ja kangastatti. Ja ovat "varhaisia sieniä", loppukesästä ja
alkusyksystä joten ne kannattaa opiskella ensin.
Etelä-Suomen helppoja ja hyviä tapauksia ovat sitten syksymällä kanttarelli,
suppilovahvero (tosi hankala huomata!) ja musta torvisieni.
+++ [||] Never /\ /\ +++
+++ Laura Kataja [||] trust a ( *~~~* ) +++
+++ [||] smiling \ + / +++
+++ EMAIL: kisuli miau iki.fi [||] cat! ( ) +++
Liisa Sarakontu
news:QTKC8.61$HK3....@read2.inet.fi:
> Olen kuullut, että syötävän sienen erottaa muista siitäkin, että sienen
> hattua
> puristaessa/halkaistessa tulee 'maitoa'. Kuinka pomminvarma konsti on?
No ei taatusti pidä paikkaansa. Kanttarellista, tateista tai haperoista ei
tule maitoa vaikka kuinka puristaisi, sensijaan sekä syötävistä että
syötäväksi kelpaamattomista rouskuista kyllä tulee maitoa. Unohda
tuollaiset opit ja keskity mielummin hyvien sienikirjojen neuvoihin. Etsi
käsiisi vaikka Korhosen kirja tai se aika uusi ruotsalaista alkuperää
oleva. Päinvastoin kuin lintukirjoissa, sienikirjoissa näyttää pätevän se
että valokuvaopas on parempi kuin piirroskuvitettu.
Helpoin ryhmä ensin opeteltavaksi: tatit, ja niistä punikki-, lehmän- tai
herkkutatit. Miksei voitatti ja kangastattikin. Siiten kanttarelli,
suppilovahvero, tavallisimmat rouskut, mustatorvisieni, orakkaat jne.
Haperotkin ovat helppoja, ei tarvitse kuin opetella miten haperot eroavat
kaikista muista sieniryhmistä ja sitten maistaa; mikään hapero ei ole
pahasti myrkyllinen joten sen uskaltaa tehdä. Syötävät ovat mietoja,
syötäväksi kelpaamattomissa on kitkerä maku.
Tuo maitojuttu on varmaan peräisin seudulta, jossa vain rouskuja on pidetty
syötävinä ja kaikki muut sienet ovat olleet roskaa. Itse olen suvusta, joka
jakoi kaikki sienet kolmeen ryhmään: tatit, maitosienet (=rouskut) ja muut
sienet, ja vain kahta ekaa ryhmää poimittiin. Tateistakin kangastatti
kuului "muiden sienten" ryhmään. Tatit laitettiin aina sienikastikkeeksi,
ei koskaan säilötty ja rouskut laitettiin aina suolasieniksi. Vasta
aikuisena olen alkanut opetella muita sieniä, ja nykyään repertuaari on jo
aika laaja. Edelleen tavoitteena on opetella ainakin pari uutta sientä joka
vuosi, viime vuonna kiintiön täyttivät kehnäsieni ja sinivalmuska.
Liisa
Risto Paasivirta
Liisa Sarakontu <lsar...@cc.hut.fi> wrote:
>> puristaessa/halkaistessa tulee 'maitoa'. Kuinka pomminvarma konsti on?
>No ei taatusti pidä paikkaansa. Kanttarellista, tateista tai haperoista ei
>tule maitoa vaikka kuinka puristaisi, sensijaan sekä syötävistä että
Aloittelijan kannattaa opetella erottamaan kanttarelli, suppilo-
vahvero, mustatorvisieni, herkku-punikki-voi jne. tatti, haperot
(ainakin niin hyvin että uskaltaa testata syötävyyden maistamalla)
ja jos kiinnostusta riittää lampaankääpä, kehnäsieni, limanuljaska,
ukonsieni ja iso kasa muita helppoja ryöppääämättä syötäviä sieniä
joiden nimiä en nyt saa päähäni.
Ryöpättävistä sienistä rouskut ja niiden käsittely syötäväksi ja
korvasieni ja sen käsittely ei-tappavaksi. (Ja ensin miten huhtasieni
erotetaan korvasienestä ja sitten vasta syödä huhtasieniä.)
Ja myös opetella tunnistamaan valkoinen kärpässieni, (voi sekoittaa
herkkusieniin,) aivan Etelä-Suomessa myös kavala kärpässieni, (jonka
voi sekoittaa syötäviin haperoihin?,) ja pulkkosieni (voi sekoittaa
joihinkin rouskuihin tai haperoihin) ja seitikit (suurin osa käyttö-
kelvottomia, joku edistyneelle sopiva syötävä, mutta myös tappavan
myrkyllisiä lajeja). Samoin pahanmakuinen sappitatti.
Mun mielestä valmuskat, vahakkaat ja kantosienet, vaikka ovat
hyviä, eivät sovi ihan aloittelijalle, koska on käyttökelvottomia,
pahanmakuisia ja myrkyllisiäkin lajeja joihin voi sekoittaa.
>syötäväksi kelpaamattomista rouskuista kyllä tulee maitoa. Unohda
Muuten mistä Suomessa kasvavasta ryöpättynä syötäväksi kelpaamat-
tomasta rouskusta tulee valkoista tai värillistä maitiaisnestettä?
(Kun mustarouskukin on taas syötävien kirjoissa.)
>tuollaiset opit ja keskity mielummin hyvien sienikirjojen neuvoihin. Etsi
Ja joka kirjakaupasta saa isoilla kuvilla varustettuja, helposti
mukana kulkevia, joissa on yleisimmät ruokasienet ja myrkylliset
sienet.
>aika laaja. Edelleen tavoitteena on opetella ainakin pari uutta sientä joka
>vuosi, viime vuonna kiintiön täyttivät kehnäsieni ja sinivalmuska.
Hyvä tapa. Ja syötäväksi kelpamattomissakin on mielenkiintoisia,
jota on hauska pongata. On kiva tietää törmänneensä maatähteen,
linnunpesäsieneen, nuijakkaisiin, pikipalloon, hytykkään, pökkösieneen,
pakuriin tai paranvoihin, sen sijaan että ilmestys jää mystiseksi
tai huomiotta.
>Liisa
Risto
--
"ATK on rikki!"
Liisa Sarakontu
news:abgfqu$svu$1...@horus.co.jyu.fi:
> Muuten mistä Suomessa kasvavasta ryöpättynä syötäväksi kelpaamat-
> tomasta rouskusta tulee valkoista tai värillistä maitiaisnestettä?
Ajattelin lähinnä lakritsirouskua, sillä saahan maito olla kirkastakin. Ja
eikös näillä valkeilla rouskuilla ole valkeata maitoa vaikka ainakaan
kaikki niistä eivät taida olla ihan syötäviä? Meillä ei ainakaan ikinä
poimita.
> Ja syötäväksi kelpamattomissakin on mielenkiintoisia,
Pökkösienet ovat todella härskin näköisiä ja hajuisia! Muita mukavia
tuttavuuksia on sudenmaito, jota pitää aina etsiä tyttärelle puhkottaviksi
- sisällöllä on kiva maalata. Keltainen jäniksentryffeli on myös ollut
jännittävä löytö. Ja harva sieni voittaa kauneudessa ihan tavallista
punaista kärpässientä.
Liisa
Jukka K. Korpela
> Aloittelijan kannattaa opetella erottamaan kanttarelli, suppilo-
> vahvero, mustatorvisieni, herkku-punikki-voi jne. tatti, haperot
Jep, mutta varsinkin suppilovahvero (ja myös mustatorviseini) on
aloittelijan aika vaikea huomata. Tunnistuskaan ei ole _ihan_ helppoa, mutta
suurin ongelma on siis se, että suppikset kasvavat varsin piilottelevasti.
Niistähän on tässä ryhmässä ollut puhetta, miten kokenutkin sienestäjä
oikein etsittyään huomaa muutaman suppiksen ja sitten ne poimittuaan tajuaa
tallanneensa niitä ison lauman. :-)
Toisaalta suppikset ovat melko myöhäisiä, joten niihin voi keskittyä sitten
siinä vaiheessa, kun useimpia muita sieniä ei enää ole. Tateista lienee hyvä
aloittaa, koska niitä on usein jo ennen juhannusta jonkin verran. Sappitatti
kannattaa oppia tunnistamaan, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/
Risto Paasivirta
Liisa Sarakontu <lsar...@cc.hut.fi> wrote:
>r...@horus.co.jyu.fi (Risto Paasivirta) wrote in
>news:abgfqu$svu$1...@horus.co.jyu.fi:
>
>> Muuten mistä Suomessa kasvavasta ryöpättynä syötäväksi kelpaamat-
>> tomasta rouskusta tulee valkoista tai värillistä maitiaisnestettä?
>
>Ajattelin lähinnä lakritsirouskua, sillä saahan maito olla kirkastakin. Ja
Tosiaan, lievästi myrkyllinen lakritsirousku kuuluu niihin, mitä
jokaisen aloittelijan pitäisi osata välttää (väritön maitiaisneste).
>eikös näillä valkeilla rouskuilla ole valkeata maitoa vaikka ainakaan
>kaikki niistä eivät taida olla ihan syötäviä? Meillä ei ainakaan ikinä
>poimita.
Olikos niissä joku laji, josta ei kohtuuajassa saanut kitkeryyttä
keitettyä pois? Rouskuja kyllä on monta lajia joita ei viitsi
kerätä syötäväksi, varsinkin pienet, tai viitapalsamirouskun
tapaiset omituiset tapaukset, eikä kangasrouskuakaan, jos ei ole
nälkään kuolemassa. (Eikä kangashaperoa eikä kangastattia, ovat
yleisiä ja isosatoisia, mutta ei kovin hohdokkaita.)
Joskus tuli huonona sienivuonna kokeiltua sikurirouskua, joka
valmistettaessa muuttui tummanruskeaksi, mutta maultaan oli oikein
iloinen yllätys, mieto ja maukas.
Mitä rouskulajeja yleensä muuut tapaatte kerätä?
Runsas- mutta lyhytsatoinen haaparousku värimuotoineen (ja sen
näköiset pienemmät harmaat rouskut), pari vuotta sitten vielä
syöpää aiheuttanut mustarousku (ei kovin vanhoja), karvarousku,
erikseen pitkään keittämällä ryöpättynä, voi- ja keltarousku ja
niiden näköiset ovat vakiokamaa itsellä. Lepppärouskut pitää toki
katsoa kaikki läpi, jos vaikka jonain vuonna löytyisi joku, joka
ei ole madonsyömä.
Kaisa Krannila
: Ja myös opetella tunnistamaan valkoinen kärpässieni, (voi sekoittaa
: voi sekoittaa syötäviin haperoihin?,) ja pulkkosieni (voi sekoittaa
: joihinkin rouskuihin tai haperoihin)
Haperon tunnistamisesta: Olen luullut, että haperot ja rouskut ovat
ainoita helttasieniä, joitten jalan malto ei ole säikeinen (kuten puussa
tai lihassa), vaan tasaisesti joka suuntaan murtuva. Onko niitä sitten
muitakin? Haperot ja rouskut erottaa sitten siitä, että rouskuista tulee
maitiaisnestettä (joka siis voi olla muunkin väristä kuin valkoista,
vaikka väritöntäkin, ja jos on kuivaa, niin ei tule paljoa). Ja että
haperoitten jalka ja heltat ovat jokseenkin valkoisia, vanhetessaan
saavat vaaleaa siniharmaata sävyä, ja helttoihin voi ilmestyä
tahramaisia läikkiä. Ja sitten useilla haperoilla on värikäs, suorastaan
räikeä lakki, joskin on myös valkolakkisia. Mutta siis missään
tapauksessa haperon habitus ei ole LBM (little brown mushroom). Ja
haperoista taas erottaa syötävät ja ei-syötävät maistamalla, jollei
niitä muuten tunne, ja koska myrkyllisiä haperoita ei ole, tämä ei ole
vaarallista. Niin juu ja haperon jalka on sisältä usein jotensakin
hohkainen.
Tateista aloittamista voisin kyllä suositella minäkin. Vaan ovatko
kaikki täkäläiset tatit sitten syötäviä kumminkaan; miten esim.
viimesyksyinn tuttavuuteni, paristakin paikasta löytynyt, joka sitten
tunnistettiin ruututatiksi? (Jossakin Lounais-Suomen tammilehdoissa
taitaa kasvaa tauriontattia, joka, jollen ihan värin muista, olisi
myrkyllinenkin, ei kuitenkaan ihan hirveän.)
Alkuperäistä kysyjää suosittelisin myös selvittämään, onko hänen
asuinpaikkakunnallaan sieniseuraa, marttapiiriä, työväenopistoa tms.
tahoa, joka saattaisi järjestää opastettuja sieniretkiä syksyllä. Myös
sieninäyttelyjä on tapana järjestää. Helpointa toki on aloittaa sieniä
paremin tuntevan tuttavan seurassa, vaikka niin, että tuttava poimii
syötävän sienen, kehottaa kirjan perusteella yrittämään tunnistusta, ja
sitten, jos menee pieleen, kehottaa tarkkaamaan erityisesti piirteitä,
joista voi päätellä ettei arvaus ollut oikea.
Kirjat ovat hyödyllisiä myös, mutta ihan pelkän sienikirjan varassa
tunnistamista en aloittelijalle suosittelisi. Sen, mimmoisiin
tuntomerkkeihin pitää kiinnittää huomiota, kehittyy jonkinmoinen tatsi
vasta käytännön myötä. Harva kai on niin pedanttinen, että tosiaan tsekkaa
sienikirjan sanallisesta kuvauksesta joka yksityiskohdan pätevyyden
löytönsä kanssa. Jotkut ehkä vain katsovat kuvasta että joo, on se
suunnilleen tuon näköinen. -Oikeastaan kaipaisin sienikirjoihin
syötävien ja myrkyllisten lajien esittelyjen lisäksi jonkinmoisia
sienisukujen yleistuntomerkkien esittelyjä, samaan tyyliin kuin tuo
haperoluonnehdintani yllä.
--
Kaisa Krannila
kran...@cc.Helsinki.FI
Jukka K. Korpela
> Rouskuja kyllä on monta lajia joita ei viitsi
> kerätä syötäväksi, - - eikä kangasrouskuakaan, jos ei ole
> nälkään kuolemassa. (Eikä kangashaperoa eikä kangastattia, ovat
> yleisiä ja isosatoisia, mutta ei kovin hohdokkaita.)
Nämä näyttävät olevan vahvasti makuasioita. Ainakin suosittelisin
aloittelijaa kokeilemaan kangasrouskua. Se on satoisa, helposti kerättävä ja
yleensä madoton sieni, josta saa syötävän 10 minuutin keittämisellä. Meillä
sitä ensin liotetaan runsaassa vedessä vuorokauden verran, mutta se on vain
perinne, vuosisatoja vanha. :-) Vakavasti puhuen se saattaa miedontaa makua
sen verran, että se selittää, etten ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi
niin monet karsastavat kangasrouskua. Esikäsiteltynä kangasrousku sopii
hyvin pakastettavaksi. Tavallisin säilöntätapa on suolaus, mutta se kyllä
miedontaa maun aika vähiin ja on työlästä.
Kangashaperokin on minusta oivallinen ruokasieni, varsinkin tuoreeltaan.
Sitä ei missään tapauksessa pidä ruveta ryöppäämään. Huonona puolena on
lähinnä se, että kovin usein ainakin jalka on madonsyömä. Ja etenkin jos
siitä joutuu leikkelemään matoisia kohtia pois, jäljelle jäävä osa murenee
ikävästi kuljetuksen aikana - haperoiden ominaislaadun mukaisesti. Usein
tulee kerättyä vain nuorimmat yksilöt ja leikattu niistä koko jalka pois,
kun ei jaksa näperrellä.
Kuten arvata saattaa, myös kangastatti kuuluu suosikkeihini. Tosin sitä tuli
kerätyksi yhtenä huonona sienisyksynä, jolloin juuri mitään muuta ei ollut,
säkkikaupalla niin, että siihen tuli vähän kyllästyttyä. Mutta siitä saa
mainion keiton. Muhennokseenkin se sopii, mutta koska sillä on omalaatuinen,
aromikas maku, sitä ei kannata tarjota minkä tahansa ruuan lisukkeena - ei
esimerkiksi sisäfileen kera, patapaistin kylläkin.
--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/
Mika Iisakkila
> Mitä rouskulajeja yleensä muuut tapaatte kerätä?
Karva- ja leppä-. Vastoin sinun kokemuksiasi en ole havainnut
leppärouskua mitenkään erityisen matoiseksi, tiedä sitten riippuuko
kasvupaikasta. Viime syksynä kerättiin jonkin verran mustarouskua eikä
se mitenkään huono ollut, mutta onneksi muutakin alkoi sitten
myöhemmin syksyllä löytyä...
Kangasrouskukin on hyvä erityisesti suolasienenä, mutta omilla
sienimailla sitä ei pahemmin esiinny.
Syksy olisi vuodenaikana varsin perseestä, ellei olisi sieniä.
Harrastus kannattaa ilman muuta aloittaa.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
Eero Asunta
>
>Hanki hyvä sienikirja (joku varmaan osaa ehdottaa jotain hyvää uutta) tai
>lainaa kirjastosta ensin.
"Opettele tuntemaan myrkkysienet. Syö vain niitä sieniä
jotka tunnet."
Tarkkana kannatta tosiaankin olla :)
eero
--
Soittakaa Paranoid!
Vellu
ehdottomasti paras rouskuistamme, vaikka itse en olekaan vielä sitä
löytänyt, harvinaisenpuoleinen ja eteläinen kun on. Suurena tavoitteena
olisikin sen löytäminen. Se on suuri ja komea, herkullisen
voimakasarominen ja ainutlaatuinen maultansa. Maitiasnestettä siitä
valuu erityisen runsaasti ja sen tuoksu muistuttaa rapujen
keitinlientä.
Männynleppärousku on toiseksi paras rouskumme. Lactarius deliciosus=
herkullinen rousku...
--
Tämä viesti lähetettiin Fourtalk.net-palvelusta (http://fourtalk.net).
Risto Paasivirta
Jukka K. Korpela <jkor...@cs.tut.fi> wrote:
>Nämä näyttävät olevan vahvasti makuasioita. Ainakin suosittelisin
>aloittelijaa kokeilemaan kangasrouskua. Se on satoisa, helposti kerättävä ja
Juu, kyllä itse olen noin kerran vuodessa tehnyt sienisalaatin kangas-
rouskusta ennen haaparouskuaikaa. Sillä on selkeä omanlaisensa metsän
maku joka ei ole epämiellyttävä mutta minusta hieman kyllästyttävä ja
ruuassa esiintunkeva.
>Kangashaperokin on minusta oivallinen ruokasieni, varsinkin tuoreeltaan.
Se on makuasia. En itse muutenkaan ole suuri haperoiden ystävä.
>Kuten arvata saattaa, myös kangastatti kuuluu suosikkeihini. Tosin sitä tuli
>kerätyksi yhtenä huonona sienisyksynä, jolloin juuri mitään muuta ei ollut,
Kun itse joskus kokeilin sain (hyvin kypsennetystä) annoksesta
mahanpuruja.
Nuo kolme sienilajia ovat semmoisia, että niitä on runsaasti joka
vuosia. Kyllä niitä voi kokeilla, ja mikäli niistä pitää, kerättävää
ainakin riittää.
Arto Rasimus
Täytyy tutustua vaikkapa tatteihin ja keräillä niitä sitten ensi syksynä.
Nyt mulle tuttuja on vasta haapasieni ja lampaankääpä, mitä on tähän asti
tullut
kerättyä. Ehkä joidenkin mielestä haapasieni ei ole mikään erityinen,
joku sienikirja antoi vain yhden tähden luokituksen, mutta minusta ihan ok.
Haapasienestäkin tulee aivan mahtava salaatti, kun sekoittaa mukaan
kurkkua ja sipulia. Nam.
Nimenomaan tarkoitin edellisessä kysymyksessäni, että sienilajit, joiden
"hatusta tulee maitoa ja huolellisen ryöppäyksen jälkeen syötävissä"
kuinka varma konsti se on erottaa myrkyllisistä. Ehkä joutava pointti.
Onhan se varma, että laji on tunnettava varmuudella, ennenkuin kelpuuttaa
koriin :)
Ystävällisin terveisin,
Arto Rasimus
Liisa Sarakontu
> Täytyy tutustua vaikkapa tatteihin
Hyvä ajatus. Käytännössähän riittää se, että tuntee sappitatit koska
kaikki muut vastaantulevat tatit ovat kelvollisia. Ne myrkylliset ovat niin
harvinaisia että ellei sienestysmaastosi ole jossain Ruissalossa, ne voi
unohtaa. Ja sappitatin erottaa tarvittaessa maistamalla. Sitä makua ei voi
olla huomaamatta! Kyllä sen oppii ulkonäöstäkin tuntemaan kun viitsii
katsoa jalan kuviota, helttojen väriä ja kasvupaikkaa.
Katso myös tarkasti kaikki kirkkaankeltaiset sienet sillä kanttarelli on
helppo oppia tuntemaan.
> Nyt mulle tuttuja on vasta haapasieni ja lampaankääpä,
Nämähän eivät edes ole mitään helppoja. Toisaalta, jos "haapasieneksi"
(siis oikeasti haaparouskuksi) laskee kaikki harmaat ja
harmaanruskehtavat rouskut, kuten esimerkiksi minä teen, ei tarvitse
yrittää erottaa oikeata haaparouskua sen lähisukulaisista. Syötäviä ovat
kaikki kun ryöppää. Lampaankäävän voi sotkea hyvin samannäköiseen
ja aika tympeänmakuiseen typäskääpään, mutta lampaankääpä lienee yleisempi.
> Nimenomaan tarkoitin edellisessä kysymyksessäni, että sienilajit,
> joiden "hatusta tulee maitoa ja huolellisen ryöppäyksen jälkeen
> syötävissä" kuinka varma konsti se on erottaa myrkyllisistä.
Veikkaisin, että löytyy muitakin sieniä kuin rouskut joiden lakista tulee
maidonkaltaista nestettä. En pitäisi pelkän maidon olemassaoloa mitenkään
hyvänä tuntomerkkinä, jos muuten ei erota onko sieni rousku vai ei. Rouskut
ovat kylä sen verran selkeä ryhmä että ne erottaa aika halposti muista
sienistä.
Liisa
Hanne Tolvanen
Mika Iisakkila <mika+...@pingrid.fi> wrote in article
<m3y9erm...@saukko.pingrid.fi>...
> r...@horus.co.jyu.fi (Risto Paasivirta) writes:
> > Mitä rouskulajeja yleensä muuut tapaatte kerätä?
>
> Karva- ja leppä-. Vastoin sinun kokemuksiasi en ole havainnut
> leppärouskua mitenkään erityisen matoiseksi, tiedä sitten riippuuko
> kasvupaikasta. Viime syksynä kerättiin jonkin verran mustarouskua eikä
> se mitenkään huono ollut, mutta onneksi muutakin alkoi sitten
> myöhemmin syksyllä löytyä...
>
> Kangasrouskukin on hyvä erityisesti suolasienenä, mutta omilla
> sienimailla sitä ei pahemmin esiinny.
Minä kerään etenkin kangasrouskua, koska en ole vielä sattunut sellaiseen
sienipaikkaan missä muita rouskuja olisi paria yksilöä enemmän ( kerään
kyllä ne vähät karvalakit,leppärouskut ja haaparouskut mitä tielle on
tullut). Mustarouskua en poimi. Mieheni pitää kovasti kangassieni-sipuli
salaatista ja niistä tehty maitokastikekin on meidän molempien herkkua
jauhelihapihvien lisukkeena. Haperoista en juuri perusta mutta suolaan
niitä joskus kangasienien sekaan.
> Syksy olisi vuodenaikana varsin perseestä, ellei olisi sieniä.
> Harrastus kannattaa ilman muuta aloittaa.
Syksyhän on paras vuodenaika ja kevät on perseestä, jollei olisi
korvasieniä. Minä olen aina kesälomalla syyskuussa. Silloinhan sienestyksen
lisäksi voi marjastaa, metsästää ja kalastaa ja paistella makkaraa tulilla
ilman tukalaa hellettä tai iniseviä itikoita.
Hanne tolh...@cc.jyu.fi
blomberg
rb
<Veli-Mikko (Vellu)> kirjoitti viestissä:3cdcf6...@fourtalk.net...
blomberg
esiintyä jo kesälläkin heinkuussakin.
rb
"Arto Rasimus" <artor...@yahoo.com> kirjoitti
viestissä:9x3E8.93$N92....@read2.inet.fi...
> Kiitoksia vastauksistanne! :)
>
> Täytyy tutustua vaikkapa tatteihin ja keräillä niitä sitten ensi syksynä.
> Nyt mulle tuttuja on vasta haapasieni ja lampaankääpä, mitä on tähän asti
> tullut
> kerättyä. Ehkä joidenkin mielestä haapasieni ei ole mikään erityinen,
> joku sienikirja antoi vain yhden tähden luokituksen, mutta minusta ihan
ok.
>
> Haapasienestäkin tulee aivan mahtava salaatti, kun sekoittaa mukaan
> kurkkua ja sipulia. Nam.
>
>
Ilmo Kotivuori
> Rouskuaiheesta on pakko huomauttaa vielä, että kultarousku on
> ehdottomasti paras rouskuistamme, vaikka itse en olekaan vielä sitä
> löytänyt, harvinaisenpuoleinen ja eteläinen kun on.
Esimerkkinä makuasioista mainittakoon että ole kuullut jonkun kehuvan
kultarouskua koska siinä on erittäin hieno äyriäisten aromi. Eräs toinen
puolestaan totesi: Minusta se maistuu pilaantuneelle kalalle.
(Sivumennen todettakoon, että kultarousku on Turun nimikkosieni.)
Ehdottomasti paras rouskuistamme on mielestäni männynleppärousku.
Leppärouskukeittoa kutsutaankin keittojen kuningattareksi.
Leppärouskuista Raija Tuomainen kertoi yllättävän tiedon: Männynleppärousku
saattaa tehdä vielä pakkasten tultuakin uuden sadon, jolloin sienet ovat
lähestulkoon madottomia. Onko kokemuksia?
(ks. http://groups.yahoo.com/group/tsieni/message/138)
--ilmo
Ilmo Kotivuori
Paasivirta) wrote:
> Tosiaan, lievästi myrkyllinen lakritsirousku kuuluu niihin, mitä
> jokaisen aloittelijan pitäisi osata välttää (väritön maitiaisneste).
Turun Sieniseuran perustaja kertoi syövänsä myös lakritsirouskua. Hän
keittää sitä pitemmän ajan kuin muita rouskuja, muistaakseni 15 min.
> >eikös näillä valkeilla rouskuilla ole valkeata maitoa vaikka ainakaan
> >kaikki niistä eivät taida olla ihan syötäviä? Meillä ei ainakaan ikinä
> >poimita.
Pippuri- ja maitorouskujen kohdalla kannattaa perehtyä esim. Korhosen
rouskukirjasta käsittelyohjeisiin, muutoin maku saattaa mennä pilalle.
> ...eikä kangasrouskuakaan, jos ei ole
> nälkään kuolemassa. (Eikä kangashaperoa eikä kangastattia, ovat
> yleisiä ja isosatoisia, mutta ei kovin hohdokkaita.)
Kas, kuinka osasitkin valita minun lempisieniäni mustalle listallesi :-)
Kangasrousku on hyvä sienisalaatissa ja suolasienenä, mutta mielestäni
aivan erinomainen pikkelsinä. (Resepti:
http://groups.yahoo.com/group/tsieni/files/Reseptej%80%A0%A0%E4/Etikkasienet)
Kangashapero kuuluu mietoihin haperoihin, jotka ovat mielestäni vallan
mahdottoman maukkaita oikein käsiteltyinä.
Kangastatti on eräs suosikeistani. Poimiessani joudun usein tarkistamaan,
etten poimi vahingossa nummitattia, joka ei ole aivan yhtä hyvä. Muutama
nummitatti ei kuitenkaan pilaa ateriaa. Holmberg - Marklundin Sienioppaassa
on seuraavanlainen teksti: "Kuivattua kangastattia voi pitää maustesienenä.
Valmistettuna se on herkku, jonka maku muistuttaa korvasientä. Joka on
ruvennut välttämään korvasienen syöntiä voi korvata sen kuivatulla
kangastatilla kaikissa vanhoissa korvasieniohjeissa."
Makuasioitahan nämä ovat, mutta koska täällä on myös aloittelijoita,
kommentit jonkun syötävän sienen kehnoudesta voivat ikävästi rajoittaa
turhaan aloittelevan sienestäjän repertuaaria. Sitä paitsi kehno kokki voi
pilata herkulliset sienet, kun taas hyvä kokki saa vaatimattomistakin
sienistä herkullisen aterian. Ruuanlaitossa sienet ovat vain raaka-aineita,
lopputulos ratkaisee.
> Mitä rouskulajeja yleensä muuut tapaatte kerätä?
Haaparousku, kalvashaaparousku, kangasrousku, karvarousku, kultarousku,
kuusenleppärousku, mustarousku, männynleppärousku, oranssirousku,
pikkurousku, sikurirousku, tammenrousku ja villakarvarousku.
Viita-, kangaspalsami-, pippuri-, maito-, lehto-, ja nurmirouskun olen
jättänyt väliin. Sen sijaan lakritsirouskua aion kokeilla ensi syksynä.
--ilmo
Sanna Hirsivaara
Haperoita ei ole ollenkaan vaikea tunnistaa. Haperon rakenteensa lisäksi
varma tuntomerkki on, että lakin pinnan voi nylkeä pois! Eli sopivat
aloittelijalle. Mielestäni hyviä, sopivan mietoja, mutta sopivasti maulla
varustettuja sieniä.
Sienikirjoja kannattaa ostaa useampi. Ensinnäkin niissä esitellään yleensä
hieman eri lajit, ja vaikka sama laji tulee esitellyksi moneen kertaan,
niin saa ainakin monta erilaista kuvaa samasta sienestä.
Iso, punainen (ehkä oranssihtavia vivahteita lakin pinnassa) on isohapero,
nam, koriin. Pienempi, tulipunainen ja kovin disney-mäinen sieni
(tarkoitan että vähän liiankin sievä sieneksi) on
tulipunahapero tai liekkihapero, eikä sovi syötäväksi. Eron voi todeta
maistamalla. Isohapero kirpeä -- tulipunahapero sellainen että maku
polttaa vielä minuuttienkin jälkeen.
Viinihapero tuoksuu viinikumikarkeille ja on viininpunainen. Nam, koriin.
Kangashapero on oranssinkeltainen ja keltahapero keltainen, nam, koriin.
Koivuhapero on vihertävä, nam, koriin.
Sillihapero tuoksuu sillille, ja voi olla monenkin värinen, nam, koriin!
Vältä vain tulipunaisia haperoita, ja lisäksi pahan hajuisia ja
ruskeahkonharmaita lajeja (savuhapero, haisuhapero, polttiaishapero, eivät
ole syömäkelpoisia ja maistuvat pahalle)
Nyt kirjakaupassa alennuksessa oli "Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat
sieniherkut" Siinä oli tosi monta ruokasientä esiteltynä ja myös
ruokaohjeita. Osta kaveriksi joku toinen kirja jossa esiteltäisiin myös
myrkkysieniä.
Kaisa Krannila
: Vältä vain tulipunaisia haperoita, ja lisäksi pahan hajuisia ja
: ruskeahkonharmaita lajeja (savuhapero, haisuhapero, polttiaishapero, eivät
: ole syömäkelpoisia ja maistuvat pahalle)
Olisin kyllä haisuhaperon ulkonäöstä hieman eri mieltä: Minusta se ei
ole ruskeahkonharmaa ollenkaan, vaan vaaleahko taatelinruskea, usein
myös kellanoranssiin vivahtava ruskea. Tuntomerkkinä lisäksi on lakin
laidan säteittäisyys, siis ikään kuin heltat piirtyvät läpi lakin
laidassa. Ja sieni on erittäin yleinen, ja usein niitä kasvaa paljon
samassa paikassa.
--
Kaisa Krannila
kran...@cc.Helsinki.FI
Sanna Hirsivaara
Olet varmasti oikeassa. Olisi pitänyt kirjoittaa harmaahkoja tai
ruskeahkoja haperoita, sillä sitä oikeasti tarkoitin.
Onko kellään muuten havaintoja haperokauden alkamisesta? Oulun
korkeudella?
Liisa Sarakontu
news:Pine.GSO.4.44.020801...@paju.oulu.fi:
> Onko kellään muuten havaintoja haperokauden alkamisesta? Oulun
> korkeudella?
Oltiin 10. -21.8. Muhoksella, siis ihan Oulun lähellä, mutta kuivuuden
takia ei saatu yhtään haperoita. Tattejakin vain ja hyvin niukasti. Mutta
jos seilläpäin on sen jälkeen sadellut luulisi kauden jo alkaneen kunnolla.
Liisa
Liisa Sarakontu
news:Xns925DEA038B69...@193.229.0.31:
> Oltiin 10. -21.8. Muhoksella,
Eiku siis heinäkuussa. Sori.
Liisa